Seurustelukumppanini on uupunut ja masentunut. Hän torjuu ajatuksen masennuksesta, myöntää kyllä uupumuksen ja senkin, että masentaa, mutta vierastaa ajatusta masennuksesta kliinisenä terminä. Työpaikkalääkäri on arvioinut tilannetta, ei arvioinut vakavaa masennusta, lähetti kuitenkin työpsykologille, ja siellä juttelemassa käytyään kumppani vaikuttikin keventyneeltä, kokemus oli hyvä. Silti aloitekyvyttömyys ja henkinen sekä fyysinen uupumus läsnä edelleen. Hän myös kimpaantuu pienistä asioista, ja kokee helposti, että häntä kritisoidaan, vaikka palaute olisi myönteistä. Koen siis, että syyllistyy helposti, tai ei hahmota myönteisiä piirteitä itsessään eikä kykene ottamaan sitä palautetta vastaan. Jollain lailla itsearvostus alhaalla ja kovat defenssit päällä.
Tästä aiheutuu parisuhteeseen kielteistä jännitettä ja riitoja. Koen, ettei minun tunteillani tai toiveillani ole sijaa, koska kumppani kokee ne helposti uhkaaviksi ja hallitseviksi, vaikka kyse olisi tavallisista kompromisseista, joita jokapäiväisessä elämässä, erityisesti parisuhteessa tehdään. Mikä avuksi? Hän kaiketi on menossa uudelleen työpsykologille jossain vaiheessa - koen kuitenkin että akuutimpi apukin voisi olla tarpeen. Ei vaikuta siltä, että hän itse kokisi siitä hyötyvänsä enkä suoraan sanottuna uskalla nyt ehdottaa, kun hän triggeröityy niin helposti. Pitäisi tietenkin olla toisen tukena ja jaksaa pistää omat tarpeet hyllylle, kun ei toisella ole kapasiteettia ottaa huomioon muita. En vaan tiedä miten kauan jaksan sellaista.. etenkin jos hän ei näe muuta ongelmaa kuin että helposti tulee riitaa - ja että lähtösyy on minun mahdottomat vaatikmukseni. Jotka nähdäkseni ovat kuitenkin aika tavallisia, eivätkä sellaisia etteikö ennen tätä masennusvaihetta nekin olisi normaaliksi puolin ja toisin koettu. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Tästä aiheutuu parisuhteeseen kielteistä jännitettä ja riitoja. Koen, ettei minun tunteillani tai toiveillani ole sijaa, koska kumppani kokee ne helposti uhkaaviksi ja hallitseviksi, vaikka kyse olisi tavallisista kompromisseista, joita jokapäiväisessä elämässä, erityisesti parisuhteessa tehdään. Mikä avuksi? Hän kaiketi on menossa uudelleen työpsykologille jossain vaiheessa - koen kuitenkin että akuutimpi apukin voisi olla tarpeen. Ei vaikuta siltä, että hän itse kokisi siitä hyötyvänsä enkä suoraan sanottuna uskalla nyt ehdottaa, kun hän triggeröityy niin helposti. Pitäisi tietenkin olla toisen tukena ja jaksaa pistää omat tarpeet hyllylle, kun ei toisella ole kapasiteettia ottaa huomioon muita. En vaan tiedä miten kauan jaksan sellaista.. etenkin jos hän ei näe muuta ongelmaa kuin että helposti tulee riitaa - ja että lähtösyy on minun mahdottomat vaatikmukseni. Jotka nähdäkseni ovat kuitenkin aika tavallisia, eivätkä sellaisia etteikö ennen tätä masennusvaihetta nekin olisi normaaliksi puolin ja toisin koettu. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ollut suhteessa masentuneen kanssa nyt yli 10 vuotta. Kyseessä siis krooninen masennus. Jos haluat jatkaa suhteessa, tarvitset voimavaroja. Suosittelen vertaistukea nopsaan ja sitä että pidät kiinni omista jutuistasi. Hyvä suhde masentuneen kanssa on mahdollinen, mutta vaatii pitkää pinnaa, kestävyyttä ja sitkeyttä. Kääntöpuolena voit oppia elämästä paljon!