Milloin tiesit, että et ole hetero?

Tuota, tämä on aika tyhmä kysymys.

Lapsina tulee aina eteen vaihe jossa "pojat ovat tyhmiä" ja "tytöt ovat tyhmiä". Tämä on osa evoluutiota jonka tarkoitus on estää sisarusten lisääntyminen. Heti tämä evoluutiovaiheen jälkeen, osin samaan aikaan, tulee toinen evoluution kehittämä vaihe jossa estetään liian nuorten ihmisten raskaudet. Silloin tytöt ihastuvat tyttöihin. Ja viettävät paljon aikaa keskenään eikä siihen silloin mahdu poikia mukaan.

Ja kun normaalisti sitten tyttöjen pitäisi viehättyä pojista (jotka siihen asti ovat olleet tyhmiä, haisseet pahalle, ovat öykkäreitä, kovakouraisia, lasikoja, epäsiistejä) niin ruuan ja kemikaalien vaikutuksesta niin ei käykkään. Nykyään yhä useammalle jää tämä toinen vaihe koko elämänmittaiseksi.

Kaikki varmasti muistavat sen hetken kun oma sydänystävä löysi itselleen poikaystävän ja oli niin korviaan myöten ihastunut että katosi kaveruudesta vuosiksi. Ensimmäisenä vuonna saattoi pitää yhteyttä pari kertaa.

No, näin on evoluutio meidät kehittänyt. Mutta ei hätää, tästä toisesta vaiheesta useimmiten kehitytään eteenpäin, toisilla se ottaa vain pidempään. Eräskin SETA:n entinen työntekijä joka nuoresta asti kiersi kouluja ja kertoi avoimesti mitä tarkoittaa olla lesbo ja että se on hyväksyttävää, on nykyään onnellisesti naimisissa miehen kanssa. Lapsia ei vielä ole kuten toisella jolla on niitä kolme. Tämä muutos tapahtuu yleensä 27-29 vuoden iässä. Ja jos 33 ikävuoteen mennessä ei suhde samaan sukupuoleen ole muuttunut, niin aivot ovat jääneet parantumattomasti tiettyyn tilaan.

Tiesin vasta kun eka kerran rakastuin naiseen...eli olin 51 v... siinäpä sitten kaikki palaset loksahti kohdalleen...
Elämä tosiaan voi olla arvaamaton...

Kyllähän sen aluksi kieltää itseltään, kun huomaa ihastuvansa vain ihmisiin, jotka ovat samaa sukupuolta. Lapsena en viihtynyt tyttöporukoissa, tytöt olivat niin erilaisia kuin itse olin. Silloin tiesin vain, että olen erilainen. Jotenkin ulkopuolinen olo joka tilanteessa, kun etsi vain itseään eikä oikein ymmärtynyt mistä se ulkopuolinen olo johtuu. Olen siis 80-luvun lapsi, eikä silloin puhuttu homoseksuaalisuudesta avoimesti kuten nykypäivänä eli kaikki oli sisäistettävä ja käsiteltävä pikkuhiljaa oman pään sisällä.

Olin varmaankin siinä 12 - 13 vuoden ikäinen, kun tajusin viimeistään olevani lesbo. Asian käsittely ja hyväksyminen oman pään sisällä kesti kauan. 20 - 23 vuotiaana pystyi jo melko ylpeästi olemaan sitä mitä oikeasti on, mutta kaapissa olin suurimmalle osalle ihmisistä, kuten edelleen yli 30 vuotiaanakin. Ne jotka asian huomaavat ja kysyvät suoraan niin en sitä heille peittelekään vaan kerron kyllä, että sama sukupuoli kiinnostaa, jos joku sitä asiallisesti kysyy.

Nykypäivän avoimuus ja hyväsyntä homoseksuaalisuutta kohtaan on ihailtavaa. Arvelisin, että nykynourille homouden käsitteleminen ja hyväksyminen on varmasti nopeampaa ja helpompaa, eikä asiaa tarvitse salailla vaan voi olla avoimesti sitä mitä on.

Silloin tiesin, kun huomasin ihastuvani samaan sukupuoleen aina uudestaan ja huomatessani naisen vartalon kiinnostavan enemmän kuin miehen. Kykenen miehen kanssa olemaan kyllä, mutta naiset saavat syttymään minut helpommin.

Parikymppisten alkupuolella aloin tiedostaa, että huomioni hakeutuu lähtökohtaisesti feminiinisiin kasvoihin ja naisvartaloihin, ja että olen aina ollut kova hakemaan kontaktia naisten kanssa. Miesten kanssa olin sitä ennen ollut tekemisissä satunnaisesti ja lähinnä jännityksen ja hyväksynnän hakuisesti, heti kun uutuudenviehätys katosi tilanteesta kiinnostukseni lopahti täysin. Kun aloin treffailla naisia avoimesti ja aktiivisesti, se tuntui luontevalta ja voimaannuttavalta, kuin olisi omassa elementissään.

Mitään isoa oivallushetkeä en kokenut, lähinnä asteittaista itsetuntemuksen lisääntymistä. Lisäksi vanhempana aloin ymmärtää miten tämä maailma pyörii, miten heteronormatiivisuus muokkaa omaa ajattelua ja käytöstä ja kuinka helppoa on naisena tulla jyrätyksi jos ei kuuntele itseään ja pidä puoliaan.