Ystäväni oli ollut 17 vuotta tehtaalla kolmivuorotyössä, kunnes tehtaan toiminta siirrettiin halpatyömaahan. Työttömyydestä alkoi ystäväni helvetti. Hän on kertonut siitä minulle vuosien varrella. Kerron siitä tiivistäen tässä.
Asumismenojen minimoimiseksi ystäväni joutui muuttamaan kaupungin halpojen vuokratalojen seudulle, ns. huonoon kaupunginosaan: jengejä, huumeita, rikollisuutta, köyhyyttä.
Ensimmäisenä iltana muuton jälkeen ystäväni oli tulossa lähikaupasta. Oli kesäkuinen ilta. Hän näki talonsa lähellä pahoinpitelytilanteen, jossa nuori mies löi toista. Joku oli parvekkeella ja huusi kiroillen jommalle kummalle. Ystäväni meni nopeasti talon porraskäytävään ja soitti poliisin, joka tuli selvittämään tilannetta.
Seuraavan viikon viikonloppuna ystäväni oli juuri tullut suihkusta, kun hänen oveaan hakattiin kovaa. Hän säikähti ja oli ihan hiljaa. Oveen hakattiin uudestaan. Hetken päästä postiluukkua raotettiin ja päihtyneen kuuloinen miesääni huusi: "Tume! Jumalauta avaa nyt ovi Tume!" (nimi muutettu)
Ystäväni ei tiennyt kuka Tume on. Hän arveli sen olevan asunnon aiempi asukas. Hakkaamista ja huutamista jatkui aikansa. Kun ystäväni n. tunnin päästä hiipi katsomaan ovisilmästä, hän näki jalat käytävän lattialla. Hakkaaja oli käynyt istumaan tai sammunut ystäväni oven viereen. Aina välillä ytäväni kävi ovisilmällä katsomassa, ja jalat näkyivät aina vain. Ystäväni ei uskaltanut poistua asunnosta koko iltana, vaikka hän oli suunnitellut menevänsä kylään toisen ystävänsä luo.
Kerran kun ystäväni oli menossa lähikauppaan, joukko teinejä kaupan edessä huusi solvauksia hänelle. Sama toistui kaupasta tullessa. Teinit seurasivat ystävääni.
Yhtenä päivänä kun ystäväni oli laittamassa ruokaa, hänen ikkunaansa ropisi jotain. Ystäväni huomasi, että talon matalamman sivusiiven katolla, hänen ikkunansa vieressä, oli muutama teini, joka kuikuili hänen asuntonsa sisälle, nauroi ja heitti kiviä tms. ikkunaan.
Joka kerta kun vaikka juttelimme puhelimessa tai tapasimme, ystäväni kertoi jostain uudesta tuollaisesta tapauksesta. Hiljalleen ystäväni ei enää viitsinyt lähteä kotoa. Hänen itsetuntonsa oli huonontunut työttömyyden takia, ja tuntemattomien solvaukset pahensivat sitä entisestään.
Sillä tavalla ystäväni masentui.
Asumismenojen minimoimiseksi ystäväni joutui muuttamaan kaupungin halpojen vuokratalojen seudulle, ns. huonoon kaupunginosaan: jengejä, huumeita, rikollisuutta, köyhyyttä.
Ensimmäisenä iltana muuton jälkeen ystäväni oli tulossa lähikaupasta. Oli kesäkuinen ilta. Hän näki talonsa lähellä pahoinpitelytilanteen, jossa nuori mies löi toista. Joku oli parvekkeella ja huusi kiroillen jommalle kummalle. Ystäväni meni nopeasti talon porraskäytävään ja soitti poliisin, joka tuli selvittämään tilannetta.
Seuraavan viikon viikonloppuna ystäväni oli juuri tullut suihkusta, kun hänen oveaan hakattiin kovaa. Hän säikähti ja oli ihan hiljaa. Oveen hakattiin uudestaan. Hetken päästä postiluukkua raotettiin ja päihtyneen kuuloinen miesääni huusi: "Tume! Jumalauta avaa nyt ovi Tume!" (nimi muutettu)
Ystäväni ei tiennyt kuka Tume on. Hän arveli sen olevan asunnon aiempi asukas. Hakkaamista ja huutamista jatkui aikansa. Kun ystäväni n. tunnin päästä hiipi katsomaan ovisilmästä, hän näki jalat käytävän lattialla. Hakkaaja oli käynyt istumaan tai sammunut ystäväni oven viereen. Aina välillä ytäväni kävi ovisilmällä katsomassa, ja jalat näkyivät aina vain. Ystäväni ei uskaltanut poistua asunnosta koko iltana, vaikka hän oli suunnitellut menevänsä kylään toisen ystävänsä luo.
Kerran kun ystäväni oli menossa lähikauppaan, joukko teinejä kaupan edessä huusi solvauksia hänelle. Sama toistui kaupasta tullessa. Teinit seurasivat ystävääni.
Yhtenä päivänä kun ystäväni oli laittamassa ruokaa, hänen ikkunaansa ropisi jotain. Ystäväni huomasi, että talon matalamman sivusiiven katolla, hänen ikkunansa vieressä, oli muutama teini, joka kuikuili hänen asuntonsa sisälle, nauroi ja heitti kiviä tms. ikkunaan.
Joka kerta kun vaikka juttelimme puhelimessa tai tapasimme, ystäväni kertoi jostain uudesta tuollaisesta tapauksesta. Hiljalleen ystäväni ei enää viitsinyt lähteä kotoa. Hänen itsetuntonsa oli huonontunut työttömyyden takia, ja tuntemattomien solvaukset pahensivat sitä entisestään.
Sillä tavalla ystäväni masentui.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipahan ikävä kuulla..En tiedä miksi nuo nuoretkin häntä noin olivat seurailleet ja jotain heitelleet kivillä..???olisikohan asiaan voinut jotenkin puuttua esim paikalliseen kahvilaan useimmin mennyt hänen kanssaan eikä tässä kerrottu oliko masennus tai työttömyys aiheuttanut sen ettei hän ole ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemisissä?tai yrittänyt saada vastakaikua sieltä..En ole täysin varma tilanteesta mutta jos mies on jotenkin ihan komea ja ystävällinen juttellija ei ihan välttämättä jää yksin vaan voi hyvällä onnella törmätä johonkin toisen sukupuolen edustajaankin..??..En tiedä sitten kokeilivatko nuo nuoret sitä että pitääkö puoliaan eli olisivat halunneet pienen tappelun ja ehkä kenties sen jälkeen jättäneet rauhaan??(no ei voi tietää kun ei tiedä).Toivottavasti olet hänelle ystävä tilanteessa koska ketään ei tarvitse jättää yksin vaikkei toinen olisikaan kovin loisteliaasti pärjäävä..
Sellaisia vuokraslummit ovat, kuuntelen samaa tarinaa äidiltäni kyllästymiseen saakka. Elän itsekin vuokraslummissa, tosin Helsingissä. Siltikään köyhänkään ei ole pakko sitoutua yhteen ainoaan asuinpaikkaan ja asuntoon. Poismuuton mahdollisuus on aina olemassa. On omaa näköalattomuutta ja voimattomuutta, jollei voi muuttaa. Tiedän kokemuksesta.
Työtä hakeva työtön voisi koettaa muuttoa myös koulutuksen vuoksi. Yleensä kaupungin sisällä vaihtoasuntoa ei saa, mutta kaupunkien välinen muutto voisi perustelluista syistä onnistua, ja siihen voisi saada tukeakin. Myös yksityisellä puolella voi olla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Ainakin kiire-Suomen ulkopuolella.
Sinun ei ole mikään pakko mennä liikaa kaverisi juttuihin mukaan. Tarkoitan sitä, että eivät asiat vain valittamalla parane. Jos hän ei hyväksy mitään luovia muutosehdotuksia, niin ongelma on siinä vaiheessa hänen omansa. Vuokraslummit ongelmineen ovat joka tapauksessa jókapäiväistä arkea hyvin isolle joukolle suomalaisia köyhiä ihmisiä.
Aloittajan kirjoitus on yksi niistä kovin kovin monista ihmiskohtaloista, millä tavalla saattaa käydä kun elämältä katoaa pohja. Siihen voi riittää juuri työttömäksi jääminen tai avioero tai jokin muu vastoinkäyminen.
Mutta niinkuin tuossa edellisessä kirjoitettiin niin ei sellaista ole välttämättä pakko jäädä katsomaan. Kukaanhan ei voi muuttaa jos ei saa asuntoa muualta tms.
Mutta omaa tilannettaan pitäisi pyrkiä parantamaan jollain tavalla eikä antaa periksi.
Eihän se helppoa ole siinä tilanteessa kun tuntuu että on menettänyt lähes kaiken.
Apua pystyy saamaan lähes aina jos vain haluaa, oli tilanne mikä tahansa.
Omaa itseä kohtaan on pahin virhe jos jää kotiin " piiloon ", ajan myötä se vain pahentaa asioita.