Käyttääkö kukaan pennulle aitausta sisällä silloinkin kun on itse kotona? 5 kk ikäinen pentu yritti aamulla kakata sohvalle - käytyään tuntia aikaisemmin ulkona ja tehtyään molemmat hädät. Toki sillä oli hätä (kun käytiin uudestaan), mutta sohvalle! Pentualustakin olisi ollut lattialla.
Sen jälkeen mieletöntä reuhaamista. Aamulenkki on vasta kun ruoka on sulanut.
Minkä verran pennun pitää antaa riehua sisällä vai voiko siihen puuttua esim. käyttämällä aitausta? Ulkona saa enimmäkseen juosta vapaana.
Häkitys ei, entä aitaus?
10
60
Vastaukset
- Anonyymi
Että kun omistaja on osaamaton, niin sitä voi kätevästi kompensoida aitaamalla pennun, niinkö? Ei se ole pennun vika, jos omistaja ei ole malttia ja tapoja osannut opettaa pennulle, joka ilmeisestikin on hyvin energinen. Siellä aitauksessahan se ylimääräinen energia katoaa, vai mitä?
Sitä malttia ja energian purkua ei vapaana kuin sika pellossa juoksemalla tule. Että mitä jos nyt vaikka mieluummin opettaisit pentua hallittuihin hihnalenkkeihin, joissa jo päällekin on ihan eri tavalla tekemistä, sillä pentu joutuu hillitsemään itseään. Ota nyt järki käteen ja katso peiliin äläkä pahenna tilannetta entisestään aitaamalla pentua siksi, ettei se pääse pahantekoon. Aitaaminen ei opeta pentua pois tavoista, joiden syntymistä sinä olet tähänkin asti edesauttanut. - Anonyymi
Eikö yön jälkeen hyvin levännyt pentu kannattaisi käyttää aamulenkillä ENNEN ruokintaa? Turha siihen on tankata lisää energiaa ennen kuin sitä on vähän käyty purkamassa. Myös minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuon ikäinen mörkö hyötyy huomattavasti enemmän hihnalenkistä kuin vapaana häröilystä. Toki vapaanakin saa pitää, mutta se ei tosiaan pelkästään riitä varsinkaan tuossa iässä ennen kuin aivot löytyvät.
- Anonyymi
Pennulla on myös noita hihnalenkkejä. Kerroin vain, että saa purkaa energiaansa metsässä juoksemalla.
- Anonyymi
Milloin olet tavannut energisen koiranpennun tai vaikka ihmisteinin, jonka saat väsymään metsässä juoksemalla? Juttu on pikemminkin niin päin, että energinen koiranpentu saa vain lisäpuhtia päättömästä säntäilystä. Pään käyttö väsyttää tuon ikäisen hulivilin huomattavasti paremmin kuin fyysinen hulabalointi. Eli nyt vain enemmän ohjattua tekemistä, joka haastaa pennun käyttämään päätään, jos sinusta kerran tuntuu, että se säheltää liikaa eikä aina ihan muista keskittyä ja hillitä itseään.
- Anonyymi
Poissaolosi ajaksi voit portilla rajata pennun huoneeseen tai riittävän isoon käytävätilaan jossa sen on turvallista olla.Ei se tarvitse koko suurta asuntoa yksinolonajaksi .
Aamulla suosittelen ennen töihinlähtöä ulkoiluttamaan ainakin 45 minuuttia, jotta saat sen tekemään asiansa ulos.Ja tietysti kehut, kun onnistuu, sisällä ei kannata sanoa mitään.Ei ne pahuttaan sotke sisällä.
Meillä pentu oppi siistiksi jo 4 kk ikäisenä, tuli minulle 8 viikkoisena.Se riippuu paljon rodustakin,miten usein viet ulos ja miten opetat sitä.
Tietysti vapaus on ihan hyvä, jos sulla oma alue jossa sitä tehdä.Mutta itse lenkitän silti omallamaalla vapaana pidon lisäksi aamuisin, nykyään 3-5 km reippaalla vauhdilla ennen töitä.- Anonyymi
...lisäksi annoin pentuna herkuilla töytettyjä veskirullia ja maitopurkkeja, sekä puriluita yksinoloajaksi.
- Anonyymi
Kaduttaa, että kysyin.
Pentua on koulutettu huonesiistiksi viikkoja, jopa tunnin välein ulkoilutettu.
En kysy enkä lue vastauksia enää.- Anonyymi
Onko sinulla kaikki ihan hyvin? Siis noin niinkuin muutenkin, kun kuppi on tuolla tavalla nurin ja itkupotkuraivari päällä ilman selvää syytä. Ei keskustelupalstalle kannata hermot riekaleina tulla marttyyrikuolemaa tekemään.
Tasan yksi henkilö täällä on mutissut sinun lisäksesi sisäsiisteydestä, joten mikä siihen liittyen alkoi itkettämään? Ei sinun (tai koiran) ongelma ole sisäsiisteys, vaan todennäköisemmin maltin puute. Jos alat ulkoiluttamaan sitä paremmin ihan hihnassa, niin se muistaa hätänsä jo ulkona kun häröily ei vie huomiota hädästä. Samalla myös maltti ja sitä myöten rauhallisuus sisälläkin kehittyvät, kun koira joutuu ulkoillessakin keskittymään sievään hihnakäytökseen sen sijaan, että saa huidella miten sattuu.
Jos tuntuu, että mikään muu kuin marttyyrikuolema ei sinulta onnistu, niin kannattanee harkita jopa koiran luovuttamista kotiin, jossa osataan kouluttaa aitaamisen sijaan. - Anonyymi
Marttyyriys jatkuu. Säälin koiraasi.
- Anonyymi
Täällä on nyt annettu jo hyviä neuvoja, mutta kertauksen vuoksi:
1. Käytä koira hallitulla hihnalenkillä _ennen_ aamuruokaa. Kävele pitkään, sillä pentukoirilla ei kaikki uloste tule kerralla, vaan sen todennäköisesti pitää saada tehdä tarpeensa pariinkin kertaan. Muuten osa 2 tulee vasta sisälle, kuten sinulle nytkin oli käynyt.
2. Anna aamuruoka vasta hihnalenkin jälkeen, mutta käytä vielä pikapissalla juuri ennen kuin lähdet kotoa.
3. Opeta koiraa kävelemään nätisti hihnassa, jolloin se käyttää päätään koko lenkin ajan - niin hassulta kuin se sinusta saattaa tuntuakin. Siksi hallittu hihnalenkki väsyttää koiraa enemmän kuin hallitsematon, vapaa säntäily. Jos päästät joskus vapaaksi sallitulla alueella, niin pistä koira työskentelemään sinulle silloinkin; istuta koira hihnan irroittamisen ajaksi ja päästä koira vasta vapaa-käskyllä tai muuten luvallasi. Kutsu pentu aina silloin tällöin luoksesi ja kehu, jotta luoksetulokin vahvistuu samalla aivan kuin itsestään. Koiran pitää tietää olevansa sinun hallinnassasi myös vapaana ja osattava hillitä mielihalunsa silloinkin, jotta luoksetulo onnistuu.
4. Eli tarpeeksi hihnalenkkejä ja malttiharjoituksia, niin koira hallitsee mielihalunsa paremmin eikä ole niin hirvittävä ikiliikkuja kotonakaan. Myös tarpeet ehditään tehdä paremmin ulos vähän pitemmällä, rauhallisella hihnalenkillä. Sitä malttia pitäisi myös sinun itsesi kehittää; sinulla on _pentu_, joka ei voi osata mitään ilman, että opetat. Ei se itsestään tapahdu, joten jos jokin kestää kauemmin kuin olit ajatellut, niin ei se ole pennun syy. Sinulla ei maltti lisäänny sillä, että suljet itsesi vaikka kylpyhuoneeseen pieneen tilaan, ja voin taata, ettei samalla periaatteella lisäänny maltti koirallakaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855