Olin jokunen aika sitten matkalla Egyptissä ja tuli tietysti kierreltyä basaareissakin. Sieltä ostin mm. arabiankielisen koraanin. Turistiripuli oli jo jonkin aikaa vaivannut ja tuli taas äkillinen tarve päästä vessaan. Lopulta paikallisen ystävällisellä opastuksella löytyi maksullinen vessa jonne pikaisesti suunnistin. Saatuani helpotuksen huomasin ettei mitään vessapaperia ollut koko hyyskässä. Kaivelin sitten olkalaukkuani etsiskellen sopivaa korviketta. Lopputulos oli että ainut paperinen tavara oli äsken ostamani halpa pehmytkantinen koraani. Pyörittelin hetken sitä kädessäni silmäillen samalla arabiakielisiä koukeroita ja tein sitten päätöksen, repäisin siitä muutaman sivun irti ja sain siten kohtuullisen vessapaperin korvikkeen. Otin koraanin jämän mukaani, lopulta viskasin sen lentoasemalla roskikseen.
hätään
apu
4960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa Koraani tarpeen. Takavuosina salakuljetettiin venäjänkielisiä Raamattuja runsaasti N-liittoon. Kirkkoväärtit ymmärsivät, että kansa kaipaa siellä Pyhää Kirjaa. Asia oli kuitenkin hieman toisin. Raamattu oli painettu niin ohuelle paperille, että siitä käärittiin hyviä mahorkkasätkiä.
etkä vieläkään osaa varautua turistiripuliin.
Pyhälle kirjallemme,kuraanille löytyy aina jossain vaiheessa käyttöä.Suosittelen lukemaan ensikerralla.Osta painos josta tajuat jotain.
kaikesta viittit rutista...sinä Pers Aukko!