Noja-tuoli

Anonyymi

Uuden Noja-tuoli aika, en jaksa kelata tuota pitkää ketjua, kun uudenkin voi aloittaa.
Vilkaasti nyt aloituksia tehdäänkin, tuoleja jos minkä laisia, no sopiihan tänne, löytyypä jokaiselle omaa mieltä tyydyttäviä.
En ole huomaavinani pientä ivaa, minkä kuitenkin tajuan, ilohan se on pienikin ilo, jos se joillekin on tämän laatuista, hyvin sopii.
Kuvaannollinen on tämä Noja-tuoli ja samaan virheeseen toisetkin meni. Mielikuvituksen voimin ajattelin Nojan olevan se tuki mitä tämän ikäiset, (miksikä ei kaikkikin) tarvitsee ja tuoliin sitten istahdamme voimia keräämään.
Turhaanpa selittelen, kaikille ei kaikki asiat samalla tapaa aukene.

Kaunis maaliskuinen päivä aluillaan, pilvessä kyllä on, mutta ei kuitenkaan sada ja pakkastakin vain kolme astetta.
Kerho päivä minulla, taas yritämme laululla ihmisiä ilahduttaa, sekin asia mistä ei kaikki tykkää, mutta suurin osa kuitenkin.
Niitä ilon aiheita perään kuulutan edelleen, monia aiheita olette keksineetkin, mukava lukea niitä.
Elämään kuulu ne surujakin, niistäkin oloa helpottaa, kun voi jollekin ne kertoa tämä nojatuoli oiva paikka siihenkin.

Ikävää on se, että taudit taitaa löytää myös meidän maamme, niin ikäviä viestejä tulee, asia on totinen, rajat ei taudin kulkua estä, eikä rajoja siltä osin voi kiinni laittaa.

Niistä iloista, meillä täällä on koulukkaille keksitty jos mitä hauskaa täksi hiihtoloma viikoksi, mukava oli lukea lehdestä heidän ilon pitoaan ja tuo lumi nyt sitten tuli kuin tilauksesta, sukset ja pulkat pääsivät käyttöön.
Niitä lapsuus ajan leikkejä muistellen, hymy naamalla kirkastuu, olihan se niin mukavaa mäkeä laskea, kuka pisimmälle pääsikään;)
Hyvät ystävät, heistä vieläkin joitakin mukana kulkee, ne ystävät iloa elämään antaa vielä tänäkin päivänä.

Olikohan uuden ketjun aloitus nyt vähän ankea, mutta eipä anneta häiritä, hymyyn suu ja menoksi.
Tervetuloa kaikki ystävälliset nojatuolilaiset ja mukaan mahtuu uusia kirjoittajia, jos intoa riittää, kaikki on tervetulleita.
Kinastelua emme halua, niitä varten voi perustaa oman ketjun;
Vaihteeksi palvelinvirhe, harmittelen anonyyminä, skillan

199

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukakohan tuota lössyn-lässyn ketjua viitsii lukea ja siihen vielä kirjoittaa.
      No, he jotka ovat NURKKA KAAPIN vierailijoita!

    • Naurulla aloitin lukemiseni, ja ihan hepulin sain laboatoriossa. OLin jo aamu kahdeksalta jonossa siellä, ja tuntui olevan flunssaista porukkaa istumassa.

      No, edessäni istui vanhempi pappa , takki vierellään riisuttuna. Äkkiä hän sai melkoisen yskänpuuskan, ja haroi takkiaan epätoivoisesti yskää hilliten.
      Sai viimein hihansuun eteensä,...ja sinne torveen hän yski ja pärski pitkään ja hartaasti. Se oli niin huvittavan näköistä, että minä ja monet muutkin hymyilivät, minä tosin hytkyin naurusta, vaikka pappa oli ihan kuuliainen yskiessään 🤣))))

      Hauskaa päivää edelleen!

      • Kyllä tämä päivä on ollut kokopäiväinen Noja-tuoli keli. Lunta ja räntää on
        täällä tullut ja tuulenpuuskat ovat lisukkeena. Ikkunasta olen väliin katsellut
        myräkkätä. Äsken kävin viemässä roskat. Ei sitä lunta sentään ollut kuin n. 2 sm.
        Väliin kun on tullut vetenäkin.
        Tässä tämä päivä on mennyt "huvankunniassa." En ole varma kuvaako se
        joutilaisuutta oikein. Enkä siihen pitäisi liittyä epäonnistuneita työnteon
        yrityksiä ja tullut loppujen lopuksi vain "sutta". Sanotaanhan niinkin, että
        kun ei tee mitään, ei tule virheitäkään. Hällä väliä, eläkeläisellä on jo
        joitain vapauksiakin välttämättämien töidensä puuhastelussa työelämään
        verrattuna.
        Kyllä tämä synkältä näyttävä ilma hillitsee aloitekykyäni. Parasta lopettaa
        tämä tuhertamiseni. Teille hyvää oloa ja jatkoa!

      • Anonyymi

        Hän oli ottanut vakavasti koronaviruksen hoito-ohjeet. Istunee kotonakin takki sylissä varmuuden vuoksi. Hiha on pelastava tekijä.
        Otettava opiksi. Jos kaikki noudattaisivat ohjeita, mm. käsienpesun kohdalla, niin olisimme paremmassa turvassa. Uutisissa kyllä sanottiin, ettei Suomi ole vaaravyöhykkeessä. Meillä on vain 7 todettua tapausta, kun Italiassa on sadoittain.
        Kun seuraamme annettuja ohjeita yhtä uskollisesti, kuin papparainen, niin selviämme kuin koira veräjästä.
        Mkr.

    • Anonyymi

      On taas talvi yrittänyt ottaa otettaan. Ei tuo taas kauaa kestä, kun lumet lähtevät.

    • Selailin tuossa netin uutisia, ja huomioni kiinnittyi Ile Vainiota koskevaan mainintaan. Hänellä on todettu syöpä, vasta nyt pari päivää sitten, vaikka oli valittanut oireistaan jo kuukausia sitten. Tuohtuneena jatkoin lukemista, ja artikkeli kertoi, että jo tammikuussa oli ollut oireita ja Ile oli valittanut niistä, nyt on tutkimuksissa sitten löydetty paha tulos. Kamalaa tietenkin, mutta tämä liioittelu on turhaa.
      "Kuukausia sitten" oli tammikuussa. Jokainen syöpään sairastunut tietää, että tutkimukset ottavat aikansa, ja jokaisella diagnoosiin on mennyt viikkoja.

      Tämä liioittelu on median helmasynti. "Suloiset" kuvat vastasyntyneistä julkimoiden lapsista esittävät takaraivoa tai varpaita ja vastasyntyneen nykerönenää, tai sitten kuninkaallisten "ihastuttavia" lapsia, jotka ovat ihan yhtä ihastuttavia kuin lukijan omat lapset aikanaan.
      Otsikossa on tietoja myös Räikkösistä, jotka ovat ihastuttaneet varikolla. En ole vielä silmäillyt, miten ihastuttavia kuvia heistä on julkistettu, mutta voimme kyllä olla sitä mieltä, että Räikkösellä on tosi kaunis vaimo, olkoon mies iloinen ja onnellinen!

      No taas Makriina tuohtui turhan päiten, mutta olkoon teksti nyt tässä, kun ihan muistin kirjautuakin.

    • Anonyymi

      Hyvää iltaa!
      Märkää myräkkää ollut tänään.
      Aamupäivän harrastusten jälkeen uppouduin neulomuksineni ihan oman nojatuolini syvyyksiin kuuntelemaan äänikirjaa. Hurahti monta tuntia.
      Taitaa olla niin, että jotkut kokevat tämän SkillaNin Noja-tuolin ihan piinapenkkinä, kun arvosteluja tulee aina vaan silloin tällöin.
      Nauratti ihan tuo labra-papparaisen käytös. Vilkaisin omiin paljaisiin käsivarsiini ja lyhyisiin hihoihin ;)
      Luomisvimma on niin päällä, joten kiitos mukavasta lepotuokiosta.

      Leppeää pikkulauantaita!

      brinkkala

    • Anonyymi

      Lumi tuli sittenkin, vaikka luulin, että se olisi unohtanut meidän paikan.
      Tulikin voimalla ja vaakatasossa, kaikeksi onneksi saatiin siivoushommat valmiiksi,
      enenkuin alkoi tuo myräkkä!

      Iltapäivällä oli TV ssä Paula Noronen, loppua katsoin, puhuivat hänen kirjastaan,
      Tarja Kulho niminen, joita on tullut kuulemma useampikin jo ennemmin.
      Tuo on minulle outo kirja, mietin, että pitäisikö mennä kirjastoon katsomaan.

      En vain niin paljon ehdi lukemaan, aina on ne omat askareet kuitenkin tärkeämmät.
      Illalla istahdan toisinaan lukemaan, ennenkuin maata menemme, minä kun en yleensä vuoteessa ole tottunut lukemaan.

      Leppoisaa iltaa,
      N.

      • Huomenta , sää mukavan näköinen, ei sada, yksi aste plussan puolella ja auratut tiet kutsuvat kulkijoitaan;)
        Markkinat oli ja meni, samoin kerhomme, nyt tuleekin pitkä tauko, kun kerhopäivät menevät teatterissa, vasta 13.4 seuraavan kerran tapaaminen.
        Olen huono vitsin kertoja, mutta eilen kuulin nauruja aikaan saaneen jutun.
        Siis, lentokone oli täynnä hulluja, jotka repivät penkit pois ja alkoivat potkupallon pelaamiseen, perämies toppuutteli ja lopulta hiljeni meteli.
        Kapteeni kysyi, miten sait heidät lopettamaan, johon perämies vastasi, kysyin, että miksi pojat sisällä, kun ulkona on niin kaunis päivä;)
        Hirtehishuumoria, mutta joskus näinkin.

        Lasten kirjojen kirjoittaja tämä Noronen, olenko väärässä?
        Satoi täälläkin eilen ihan myräkän tyyliin, mutta niin se on sanonta, pakkanen pyryn perästä, no nyt ei pakkasta ,mutta muuten kiva sää.

        Olen saman huomannut prinkkala, joillakin on suuri vastenmielisyys nojatuoli ketjuun, en oikein ymmärrä miksi ei voisi olla pois, hypätä yli.
        Sellainen ajatuskin on tullut näitä viestejä lukiessa, että vieläkö vanhanakin jaksetaan ilkeilyn taito, vai paheneeko se vielä iän karttuessa?
        Luulisi pitkän elämän eläneenä jo rauhoittuvan ja niitä kauniita ajatuksia ja tekoja vai toteuttaisi.
        Aika vierähtää, kun noiden käsitöiden kanssa aikaa viettää ja kun vielä onnistuu tuloksissaan, hyvän mielen saa.

        Makriinan kanssa olen myös samoilla ajatuksilla, media on turhan innokasta tuomaan kaikki epäkohdat esiin.
        Toivoisi, että jotakin valoisampaa ottaisivat tiedotuksiinsa, kyllä ne ikävät asiat tuppaa aina jotakin kautta esiin tulevan, soisi median ne unohtavan.
        Totta kun puhutaan, tietoa on saatava, mutta asiallinen sen pitää olla mitä esiin tuodaan, ei hehkutellen kaikella.
        Tuo syöpä esimerkiksi niin salakavalasti monasti ilmenee, että ei monikaan osaa oireita huomata.
        Olen osannut kiertää nuo julkkikset melkoisen hyvin, en ole edes tätä Räikkösen vaimoa missään nähnyt.
        Olen siltäkin osin erikoinen, että en seuraa näiden esillä olevien elämää, joskus lehdistä sitten huomaan, että elossa ovat;)

        "Huvankunniassa" on ynnämuun päivä kulunut, sen ymmärrän melko saamattomaksi jääneen, mutta onneksi ei tapoina kuitenkaan ja silloin tällöin sen voi itselleen suoda.
        Joskus saa tuhertaa tosissaan ja mitään ei aikaan saa, pelkkää "sutta " vaan, mutta eipä se elämää kuitenkaan tyhjäksi tee, päivä on huomennakin;)

        Sini-sirkun kertoma hauskalta kuulostava juttu hihaan yskimisestä, pappa oli ottanut neuvot tosissaan;)
        En tiedä onko tätäkin neuvottava erikseen, eikös kautta aikojen tuota yskimistä ole neuvottu, ei yskitä toisia päin ja nenäliinat pitäisi olla suosiossa.

        Kyllähän se kevät ne tunteet saa elämään toisillakin, kuin vain hallituksen "typyköillä", näin on ollut aina ja ei kai muuksi muutu.

        Saattaapi talvi olla tänä vuna olematon ja siihen on tyydyttävä, jospa ei kesään kuitenkaan suuria muutoksia saisi.

        Nyt aloitan päiväni hyvin tehokkaasti, pientä vaatteiden korjausta ompelukoneella, ja jos se onnistuu, nostan olematonta hattua itselleni.
        Tämä ompelu on alue, joka ei minua saa lämpenemään, pakon edessä kuitenkin.
        Mukavaa päivää teille nojatuoliin kurkistelevat, eiköhän päivä jotain iloa esiin tuo;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta , sää mukavan näköinen, ei sada, yksi aste plussan puolella ja auratut tiet kutsuvat kulkijoitaan;)

        Parasta on oma tekeminen, silloin ei aika tunnu kuluvan hukkaan, tämä ajattelu on ainakin minuun iskostettu jo pikkutyttönä, joten se asenne on meille usein ' jäänyt päälle',
        mutta löysätäkin on osattava, on rentouduttava ja palauduttava.

        Säätilassa tänä talvena on myös jotain jäänyt päälle, sillä IL kirjoittaa: ”Talvi” on ollut varsinkin Etelä-Suomessa niin synkkä ja kostea, että termi ”ikuinen marraskuu” on jo vakiintunut sanapari viime ajoista puhuttaessa."
        Ei nyt sentään ikuinen, ehkä ainainenkin on liian paljon?

        Nyt on Forecan mukaan tulossa kevätsää,
        siellä puhuttiin maaliskuun lopulle jopa 10° C lämpötiloista.

        Nojatuolissa edelleen samaa lämpöä ja rentoa juttelua kuin ennekin! Hyviä jatkoja!
        Miaelina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iltapäivään on taas päästy!
        Tihuutteli vähän vettä, kun kävelyn tein markettiin. Ei sentään läpimäräksi
        kastellut. Nyt paistaa aurinko ja se hyvältä näyttää ikkunasta katsottuna.
        SillaN kertoi hyvän vitsin erikoisista lentokonematkustajista ja loppuratkaisu
        oli ronski, mutta hyvin sopi kuvaan.
        Ilkeilystä tuli puhetta ja ihmettelyä, että vieläkö se vanhanakin on käytössä.
        Kyllähän se ikä "sitä villiyttä" useimmiten rauhoittelee. Olen joskus pohtinut
        tätä silloin, kun olen tavannut erikoisia" esimerkkejä". Joissain tapauksissa
        vanhuus näkyy niin, että suusta tulee kaikki ajatukset ulos ilman mitään kontrollia kaikkine epäluuloineen ja myös viha pienistä vanhoista muistoista
        saa vallan. Sitä on ollut turha jarrutella, silloin vain ääni kirkastuu.

        Syyntakeetonhan voi ihminen olla jossain vaiheessa ja sehän on ymmärrettävä.
        Tarkkaa rajaa tuskin amatööri voi päätellä missä vaiheessa elämän hallinta
        on kulloinkin. Olen kyllä miettinyt, että voihan pääni seota itseltänikin. Eikä
        siitä välttämättä itse edes ymmärrä.
        Tämä juttuni nyt käännähti vähemmän iloiselle puolelle. Mutta sanotaanhan,
        että sopivasti hulluna on helpompi elää:)) Ja esimerkkihän on Skillanin
        kertomat lentokonematkustajat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjautuminen katosi. Tässähän se:))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parasta on oma tekeminen, silloin ei aika tunnu kuluvan hukkaan, tämä ajattelu on ainakin minuun iskostettu jo pikkutyttönä, joten se asenne on meille usein ' jäänyt päälle',
        mutta löysätäkin on osattava, on rentouduttava ja palauduttava.

        Säätilassa tänä talvena on myös jotain jäänyt päälle, sillä IL kirjoittaa: ”Talvi” on ollut varsinkin Etelä-Suomessa niin synkkä ja kostea, että termi ”ikuinen marraskuu” on jo vakiintunut sanapari viime ajoista puhuttaessa."
        Ei nyt sentään ikuinen, ehkä ainainenkin on liian paljon?

        Nyt on Forecan mukaan tulossa kevätsää,
        siellä puhuttiin maaliskuun lopulle jopa 10° C lämpötiloista.

        Nojatuolissa edelleen samaa lämpöä ja rentoa juttelua kuin ennekin! Hyviä jatkoja!
        Miaelina.

        Olin luullut kirjoittavani vielä klo 10:46, että "pitkittynyt marraskuu'' olisi paras,
        sillä ensi talven ( niinkuin myöhemmätkin) säätilat näemme vasta myöhemmin.
        ( " Ikuinen marraskuu" sanoisi jo kaiken niistäkin, siksi se ei ole hyvä.)
        Nyt aion tämän asian taputella lopetetuksi, ettei jää päälle.
        Hyvää yötä! Miaelina.

    • Anonyymi

      Olen huomannut, että niin vanhat kuin nuoremmatkin osaavat olla ilkeitä ja pilkallisia kaikkeen kirjoitteluun. Olen huomannut tuon ilkeilyn myös vaikka Vauva.fi-lehden keskustelupalstoilla kuin täällä S24-keskustelun monilla palstoilla, ehkä jopa enemmän vanhojen palstoilla.
      Itse aina pyrin näkemään asioista myönteisiä puolia.

      Mira

      • Anonyymi

        Miniäni on myös kertonut, miten häijyjä vastauksia siellä vauva-lehdessä sai, kun ihan vilpittömästi oli jotain lapsiin liittyvää kysellyt. Seksijututkin siellä on hyvin roiseja. Mutta kaipa ae joitakin helpottaa , jos ei ole muuten ketään jolle uskoituisi ja joka kuuntelisi .

    • Isojen asioiden viikko. Suuria päätöksiä ja lopputuloksia tulevalle keväälle ja tulevaisuuteeni.

      Viime kesäisen suolistosairauden jälkitarkistus ja tähystystoimenpide oli tänään. Alkuviikko kului operaatioon valmistautumiseen

      Ei voi sanoa, että oli helppoa, mutta nyt on helppo hymyillä. Olen terve.

      Mökin remontin rahoitusneuvottelut pankin kanssa onnistuivat hyvin ja remonttifirman kanssa tein mielestäni toimivan sopimiksen.

      Naapuri ihmetteli tänä aamuna kun olin lähdössä sairaalaan ja kerroin pelkääväni. Pelkäätkö sinäkin? Tietenkin pelkään, vastasin, johon hän, olen aina luullut, että sinä et pelkää mitään. No, hymähdin, ulkoinen olemus ei kerro kaikkea, eiköhän meissä kaikissa ole sisällä pelkokas pieni lapsi kun olemme jonkun uuden ja tuntemattoman edessä emmekä tiedä mitä tapahtuu.

      Nyt olen iloinen ja onnellinen, että tein tinkimättömästi töitä ruokavalioni ja elämäntaparemontin eteen se palkittiin tänään.

      Tästä on hyvä jatkaa. Molemmat poikani ovat tulossa mökin rempan valmisteleviin töihin, mutta itse remontti tapahtuu ammattimiesten toimesta avaimet käteen periaatteella.

      Kevättä kohti, vaikka räntäsateessa.

      Olen istunut aina kun aurinko paistaa mökin laiturilla ja huomasin, että hieman on jo rusketusta havaittavissa.

      Kolmen päivän paaston jälkeen hellin itseäni. Tein lämmintä kanasalaattia ja jälkkäriksi mustikkaista hedelmäsalaattia.

      Nyt napsautan saunan päälle.

      Terveyttä ja iloista mieltä 💞

      • Anonyymi

        Oli varmasti hienoa kuulla tohtorilta mukavat tulokset, kun ne tutkimukset on joutunut kestämään, ja nyt on kaikki hyvin.
        Hymyä ja aurinkoa! Maistukoon salaatti.
        Mkr.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oli varmasti hienoa kuulla tohtorilta mukavat tulokset, kun ne tutkimukset on joutunut kestämään, ja nyt on kaikki hyvin.
        Hymyä ja aurinkoa! Maistukoon salaatti.
        Mkr.

        Huomenet, taas räntäsateiseen säähän, plussan puolella mittari lukema, joten ei nuo maahan jää nämäkään sateet.
        Pieni ärsytys heti aamusta, ikkunani kohdalla katulamppu palaa, vaikka muualta kaikki jo ajat sitten sammuneet.
        Nuukana ihmisenä tuokin kulu ärsyttää, kun aivan tarpeeton valo on, pitäisikö soittaa johonkin, no enpä viitsi, voisivat nauraa mummolle, kun yhden lampun kuluja miettii, mutta kun aina sanotaan, että pienistä ne ne isotkin säästöt syntyy;)
        Lienee tarttunut tarkkuus, kun aina on pitänyt rahan kuluminen miettiä.

        Miaelina säistä jutusteli, kyllähän se ankean marraskuinen sää on pitkään ollut, mutta nyt kuitenkin valoisuus voittaa ja kevät on, sen huomaa;)
        Masennuksetkin katoaa, on sillä semmoinen voima auringolla, vaikka ei paistaisikaan ja ikkunan pesu alkaa mielleen myös tulla aina vaan useammin;)

        Ynnämuu pohdit tuota ilkeyttä, kyllä varmaan vinha perä siinä, että jos elämä on kova kouraisesti koetellut, mieli on katkeroitunut ja tilanteen tullen siitä sitten kanssa elävät saavat kuulla, kun katkeruus purkaantuu.
        Sanottakoon mitä tahansa, niin kyllä ne vihan tunteet mielessä pysyy, jos on oikein väärin ymmärretty, sinne se jää tahtomattaankin kalvamaan.
        Tuo hulluus on myös asia, josta ei oikein leikkiä auttaisi laskea, kuka se sanoo missä se raja kulkee, joillekin hyvin pieni ero viisammankin ihmisen kohdalla.
        Joskus liika viisauskin saa hulluuden piirteet.

        Tuntuu kuin ei enää missään osata asiallisesti keskustella, aina vaan mielessä se loukkaaminen ja nuorten keskuudessakin elää, luulisi vauvoista puhuminen vain hyviä ajatuksia tuovan.
        Yleinen pahoinvoini siitä heijastuu, mitä pitäisi tehdä, miten tilanteet korjaantuu?

        Kyllä minä myös pelkään kaikkea mitä ehkä joutuisin kokemaan, vaikka en ole mitään kokenutkaan tällä terveyden/sairauden kohdalla. mutta kuvitella osaan ne toimenpiteiden kivut.
        Helpottunut on olosi, kun jaksoit voittaa vaikeudet ja nyt kevättä innolla odotat, remonteineen korpikirjailija.
        Senkin osaan kuvitella, miten mukava onkaan uudistusten jälkeen elosi siellä korven kätköissä;)

        Hymyä ja aurinkoa myös sinulle Makriina, kyllä se kumma veitikka on tuo aurinko, vaikka kuinka hankalalta elämä tuntuisi, niin siitä sitä vaan uutta intoa saadaan ja mummojenkin elämä sujuu;)
        Eletään iloisina, jokaisesta mukavasta päivästä nauttien, pienet kolotuksetkin unohtaen;)

        En oikein keksi mitään tähdellistä tekemistä, mutta eiköhän päivä iltaan kuitenkin saada ja sitten näkee mitä on saanut aikaan, aina kun jotain järkevääkin pitäisi askarrella.
        Sukeltaisiko kaappien kätköihin?
        Eilen katselin valokuvia, muistoja heräsi ja ikävää, tänään en sellaista halua, joten heippa vaan ja keväiset tunteet;)
        Sääkin kirkastuu, hienoa! ja lamppukin sammui;)

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta!
      Aurinko helottaa ihan täysillä. Kyllä tämä tästä kevääksi muuttuu.
      Eilen tein jo viikkosiivouksen, on sitten sunnuntaina mukava tulla kotiin.
      Tyttäreni piipahti kahvilla eilen ja iloitsimme samankaltaisesta huumorintajusta.
      Kyllähän noista "hölmöläisistä" vitsiä on väännetty ammoisista ajoista lähtien. Ei siitä pitäisi kenenkään loukkaantua. Kohde on "harmaata massaa" eikä siinä "maaliteta" ketään erityisesti.
      Olen iloinnut siitä, että tämä muutto on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Olen löytänyt mieleisiä harrastuksia ihan kotikulmilta ja kevään tapahtumakalenterista löysin joka kuukaudelle monta menokohdetta. Luulisi mielen virkistyvän kevään tullen.
      Omia tässä höpötän taas aikaa tappaessani ennen kuin kapsäkkini olalle viskaan ja lähden uhmaamaan koronaa ;)

      Makeaa maaliskuun viikonloppua kaikille!

      brinkkala

      • Kun on jo kevät kuukausi ja aurinkokin paistoi, päätin sitä juhlistaa. Haeskelin
        keltsukomerosta tyroksin kappaleen ja pujotin sen muovipussiin. Vaikka
        istuinpenkit katujen varsilta on enimmäkseen korjattu talviteloilleen, on
        muutamia kiinteitä penkkejä tarjolla. Eipähän niitä juuri kukaan käytä, kylmiä
        ne takapuolle ovat. Niinpä varasin lämpöeristyksen mukaani.
        Kyllähän siinä auringossa oli ihan hyvä istuskella ja kohtalaisen lämminkin.
        Varjossakin reilu 5 C. En tarkoituksella ketään odotellut, mutta monta pysähtyi
        "kummajaista" jututtelemaan sen muutaman tunnin aikana, jonka penkillä
        viettelin. Ihan se oloni keväiseltä tuntui.
        Päätteeksi kävellä rapsuttelin parin kilsan lenkin. Hyvinhän tällä pohjustuksella
        ettonekin maistui. Eikä ollenkaan tuntunut siltä, että olisin tuhlannut aikaani:)

    • Anonyymi

      Nojatuoliin istahdus, tänne höpöttelemään.
      Suoraan asiaan, kuten tapani on aina ollut, naivin nimityksen siitä saanut, vaan mitä väliä silläkään. Miten te muut useampia vuosikymmeniä nähneet, koette tämän ajan tunnetasolla ja mikä siihen vaikuttaa. Elämään kuuluu rakastuminen, avioituminen, aivan luonnollisia tapahtumia, paljon hyviä, syviä tunteita. Paljon suruakin suhteellisen tyynesti sen käsittelyä ja hyväksymistä. Tyyntä, rauhallista elämää, arkipäivän pienistäkin iloista nauttien. Lähinnä pohdin, onko mahdollisesti ikävuosien syynä, pehmeneminen, höpsäyksiin vai ajan ilmiö, kun tunteista puhutaan niin paljon ja romanttista, sanoitettua musiikkia kuuluu kaikkialla. Muurit olivat jo kyllä rikkoutuneet, siksikö joku tarkoituksella tai tarkoituksettomasti, pääsi kaivautumaan sieluni syvyyksiin. Tunne on hyvin outo, suorastaan avuton. Syytän itseäni, että liika tunteiden lukeminen ja mieleensä päästäminen aiheuttaa niihin luiskahtamista, hui, hai ajatuksia, vaikka tietää saduksi. Onko mielen keino, välivaihe vaikeista asioista selviytymiseen. Pohdin tätä ehkä enemmän ilmiöna, itseäni järki ihmisenä pitäneenä. Tietysti myös tapahtumien ja etenkin itseni ymmärtämistä. Mistähän sen ensimmäisen muurinpalasen tai suojakilven löydän, kun ei ole enää mitään sopukkaa. Elämässä on kokemuksia hyviä, huonoja, niistä selviämisiäkin. Missä vaiheessa jatkossa osaan erottaa järjen ja tunteet. Mikä minusta tulee, kun hylkään tunteet. Kiitos kuitenkin kaikesta!
      Tulipahan kirjoitettua, liikaa aikaa, tyhmää pohdintaa, eteenpäin.

      • Anonyymi

        Olen viimeaikoina pohtinut elämääni kirjallisuuden kautta. Halusin raottaa sieluni ovea, jotta pystyisin näkemään elämäni tarkoituksen ja aikoinaan tehdyt valinna ja niiden vaikutukset tähän päivään.

        Olen tullut lukemieni kirjojen annista siihen johtopäätökseen, että ne ovat kuin horroskooppeja, joista jokainen löytää jotain yhtenevyyttä itseensä ja elämäänsä. Eli jokseenkin päivän selvää pässinlihaa.

        Siksipä lie ihan tyhjää liikaa miettiä elämän tarkoituksia. Ei me enää miksikään muututa vaikka kirnuvoissa paistettaisiin ; ).

        Korppis

    • Anonyymi

      Harhailin internetissä ja luin uutisia sieltä täältä. Tein jo aloituksenkin eräästä, mutta en sitä toistaiseksi huomannut palstallamme. Ties mihin joutui.
      Uutinen kertoo, että Mariaanien haudasta, maan kaukaisimmasta ja syvimmästä kolkasta, on löytynyt uusi katkarapulaji. Ja senkin elimistössä on micromuovia! Sinne asti muovi on jo ennättänyt. Se hajoaa hajoamistaan, mutta ei koskaan katoa

      Pitäisikö tässä ruveta vihreäksi vanhoilla päivillään! Vihreät ovat toitottaneet jo vuosikymmenet luonnon tuhoutumisen pelkoaan, pitäisikö ruveta uskomaan?
      Olen kyllä automaattisesti perusvihreä, koska olen lapsena elänyt pula-ajat, jolloin meihin iskettiin kierrättämisen ja uudelleen käyttämisen aate, ja ruuan pois heittäminen on synneistä pahin. Se on minuun iskostunut niin tiukasti, ettei ole tarvinnut liittyä puolueeseen tällaisia asioita ajamaan. Mutta tämä muovin valloittama maailmamme alkaa todella pelottaa.

      Vihreät vain ovat mielestäni suistuneet nyt pakolaisohjelman syövereihin, eikä heillä ole aikaa alkuperäisten aatteittensa ajamiseen.

      Kerran olen nähnyt tv:ssä videon jostakin Etelä-Amerikan maasta, jossa meren lahti oli täynnä tyhjiä muovipulloja silmänkantamattomiin. Eikä se tietenkään ole ainoa. Merissä on kuulemma jo useampia satojen metrien laajuisia pyörteitä, jotka kuljettavat muovisaastetta ympäri, ja merielävät kuolevat sinne.
      Lapsuudessani Länsi-Suomessa oli merivesi niin kirkasta, että näki pohjakivet pitkän matkaa rantakalliolta ja ameebat uiskentelivat rantavesissä. Ei siitä nyt niin kauan ole! Suomenkaan vedet eivät enää ole entisensä, vaikka ei täällä limsapullot kellukaan uimapaikoillamme.
      Ihminen on tyhmä, ei usko, ei opi.

      Mkr.

      • Anonyymi

        Kun muovikierrätys alkoi olin ymmälläni kuinka nopeasti se "muovipussi" täyttyi kaupan ruokapakkauksista. Muovipussi niin, siihen kerään muovijätteen. Saa sitä ihmetellä jos ostaa esim. valmiin einessalaatin kun niissä on monta eri kerrosta muovia, päällyspakkaus, erilliset tuotelokerot, salaatinkastike pienessä muovipussukassa ja kertakäyttöhaarukka, muoviin kierrettynä.

        Teen itse pääsääntöisesti salaatit, mutta joskus on käsiini kiireessä eksynyt näitä valmispakattuja einessalaatteja. Ehkäpä ainut mitä voimme tehdä on välttää valmispakkauksia , mutta palvelutiskejä ei juurikaan kaupoissa ole joten on otettava se muoviin kääritty kanapaketti tai mikä hauskinta se vegeruoka-aines, joka on niin muoviin kääritty kuin olla ja voi.

        Sanotaanhan vegeruotteiden säästävän luontoa, no, jaa se on siinä ja siinä kun monelta kantilta asiaa katsoo.

        En muuten pääse kännykällä suomi24 palveluihin, Taitaa olla jokin säätö menossa.

        Korppis

    • Tänään paistoi aurinko, kun tänne talvikotiini ajelin.
      Viikko siinä vierähti alkukodissa. Tuli ihan puulämmitteisessä saunassakin käytyä pari kertaa.
      Lunta satoi reippaanpuoloisesti kahtena päivänä. Kylätie oli vähän liukaskin, mutta kyllä kissa vaan kävelylenkille kanssani lähti, vaikka tassut välillä luiskahteli.
      Koirakaveria ei ollut nähnyt sitten, kun syksyllä, mutta kyllä ne toisensa muistivat.
      Oltiin siinä yötä Tampereellakin. Ruokakaupassa siellä kävin, toivottavasti ei pöpöjä tarttunut matkaan.
      Luin tuossa paikallislehdestä, ettei tällä seudulla ole koronaa tavattu, eikä ole paljon kausi-influenssaakaan ainakaan vielä.

      • Anonyymi

        Huomenta, kauniiseen aamuun olen saanut herätä ja mieli sen johdosta iloiseen suuntaan matkaa, tavanomaiset hommat siivouksen alkamiseen tehty ja nyt haistelevat viiden asteen pakkasta vuodevaatteet ja muut tekstiilit.
        Mielessä suunnitelmia kovastikin, riittäneekö päivä, se nähdään , intoa ainakin aurinko lisää;)

        Ihana kuulla että brinkkala olet uuteen kotiisi tykästynyt, asuinseutu miellyttää ja harrastukset, sitä tehden ystävätkin elämäsi saapuvat.
        Huutelen onnistunutta matkaa, ehkä näet vilkutuksen, minne menetkin.
        Älä nyt sairastu mihinkään tautiin, tule terveenä taas nojatuoliinkin kertomaan matkastasi.

        Vara ei venettä kaada, siis järkevä olet ollut tuon tyroksin suojaksi otit, raaka se on kevät ilma, vaikka aurinko lämmittääkin.
        Minäkin parvekkeellakin toppattu istuin ja viltti ympärillä istuskelen, heti kohta kun aurinko esiin tulee.
        Kyllä se askel kevyemmäksi tulee, kun sää siihen intoa antaa, lenkit pitenevät ja voimat lisääntyy.

        Tunteita ja elämisen vaikeutta pohdiskelit anonyymi 12.17, vaikea aihe, mutta jos jotakin sanon, ainakin sen, että tunteetonkaan ei voi olla.
        Ainahan se vaara on, että pettymään joutuu. mutta eiköhän ikämme jo anna turvaa, ihan kaikkeen ei helposti usko.
        Luulen, että tunteita ei tarvitse piilottaa, niitä on ja hyvä asia sekin, onhan se osa elämää, jos tunteet kuolettaa, onko se enää elämää?
        Jostakin niitä voimia tulee pettymyksenkin sattuessa.

        Luulen että sodan kokeneet on mitä parhaimmin opin saaneet "vihreiden" maailman kuvan mukaisena.
        Kierrätystä ja vähään tyytyviä olemme, tuskin meidän muovit sun muut tätä maailmaa tuhoaan, kyllä se tapahtuu toisten mukavuutta tavoitelevien taholta.
        Ei tipu pieninkään roska kadulle tai luontoon minun käsistä, taskuun laitan ja kotona sitten roskapussiin, joka kylläkin on muovia, mutta sekin useimmiten bio hajoavaa.
        Kyllä se on tuo pakkausten monin kertaisuus ja tuotanto yleensä missä muovia kulutetaan.
        Olen myös katsonut noita muovimunien määrää peltojen reunoilla, kai nykyään niitä jo talteen otetaan?
        Miten tämä tuho estetään, kulutus vaan lisääntyy ja kaikki kääritään moninkertaiseen muoviin, mukavuus ja kiire puolustuksena.

        Yritän välttämään noita pakattuja tuotteita minäkin, lihatiskiltä ostan lihan jos suinkin siihen on mahdollisuus ja paperipussiin kaikki minkä vaan voi laittaa.
        Enemmän saisi pakkaustuotteiden käyttöä vähentää ja irto myyntiä suosia, nuo säännökset vaan rajoittaa tätäkin hommaa.

        Pehmeät löylyt olet saanutkin Eliaana, on se puilla lämmitetty sauna aivan toisen oloinen.
        Oli kiva tuo kissan kanssa lenkkeilysi, siis mukaan lenkille lähtee?
        Paljon on tilaisuuksia peruttu tämän taudin vuoksi,voi olla että tämäkään ei auta, tauti leviää.

        Nyt sitten innolla siivoamaan ja oikein pursuaa halu tehdä puhdasta ja pölytöntä kodistani;)
        Miten te toiset päivänne kulutatte?
        Liian hidas olin, anonyymiksi siirryn, skillan.

    • Anonyymi

      Raikasta valoisaa maaliskuun aamua !
      Viikko on kulunut pienissä kodin uudistuspuuhissa, kun teimme yläkerran aulaan muutoksia. Se on toiminut lastenlasten valtakuntana, ja 15 sitten talon valmistuttua lastenlapset olivat vielä pieniä, kaksi nuorinta ei ollut syntynytkään. Aula sisustettiin lasten ehdoilla leikki- ja harrastustilaksi ja nukkumapaikkojakin piti olla. Leluja on jo annettu eteenpäin, rakkaimmat kuitenkin säilytetty. Nyt huone muutettiin enemmän teinien ja aikuisten makuun, onneksi kaikki vielä mummolaan tulevat, vanhin jo toi poikaystävänkin näytille. Ihmeen paljon on puuhaa etsiessä sopivia kalusteita ja tekstiilejä, ja entiset pitää saada kiertoon ja jotain jopa kaatopaikalle. Samalla tuli tehtyä inventaariota menneistä vuosista, mitä tämäkin huone on sisällään pitänyt, miten hauskaa siellä on pidetty usein serkusten kesken. Kun on samanikäistä ja -henkistä pikkuväkeä koolla , siinä luovuus kukkii toinen toistaan innostaen ja välillä riehaannutaan. Voi niitä majojakin, mitä sinne on rakenneltu, nukketeatteri myös. Huonetta hallitsevaksi jäi vanha keinutuoli, joka on toiminut imetystuolina jo kun itse olin nuori äiti ja siinä on monetmonet sadut luettu.

      Eilinen päivä kului linturetkellä, paljon olikin bongareita Porkkalanniemessä upeana kevätpäivänä. Saimme kiikariin mm. alleja ja merihanhia, pellon reunasta käsin näimme töyhtöhyyppiä.

      Hyvää huomista Naistenpäivää !

      Ramoona

      • Anonyymi

        Nauratti äsken, kun kahvia mittasin ja laitoin painallusta vaille valmiiksi aamua varten, satuin katsomaan ulos ja olipa hieno näky, kun aurinko laski länteen ja samaan aikaan kuu nousi idänpuolelta!
        Ihailimme , olisi ollut jo aihetta kuvatakin!

        Tänään on ollutkin aivan ihana keväpäivä. Joutsenpariskunta lensi länttä kohden ja korkealta kuului, kuuk, kuuk kaksi kertaa, tarkoitti kait, "että tähän suuntaan"!

        Hyvää jatkoa jokaiselle,

        Iltaa!
        Ihan hyvä päivä tänään, aurinkokin tipoittain paistoi. Rutiini reissu matkettiin.
        Tämän päivän juhlakin on vietetty, saunassa käyty hikoilemassa. Nyt on
        ramaseva olo, tuskin muuten sairautta.
        Siirryn nyt turtaan, leppoisaan olemiseen. Heippa vaan!

    • Anonyymi

      Katsoin euroviisukilpailuun valitut laulelmat. Perään olisi tullut vielä Ruotsinkin vastaavat, mutta kiitos nyt vaan. Yhden maan loilotukset riittivät minulle. Onneksi voittajaksi saatiin balladi, jonka laulaa sympaattisen tuntuinen Aleksi Kankaanranta, mikäli nimen oikein muistan. Turuust.
      Toiseksi tuli Cicciolinasta laulava Erika, jolla on vilkas elämä kaikin puolin. Tuskanhiki otsalla odotin lopputulosta.
      Nyt voin levollisin mielin kömpiä yöpuulle, kun voin rauhassa tietää, että Suomi ei Rotterdamissa voita, ei erotu muista, eikä joudu median hampaisiin.

      Televisiossa on muitakin kilpailuja parhaillaan menossa, on Talent ja Voice of F. Onhan niitä mutakin, vakituisia. Suomi rakastaa kilapiluja.
      Mikäs siinä, seuraanhan minä niitäkin mielelläni.

      Mkr.

      • Anonyymi

        Noh. Kilpailuja, karmeeta.
        Sama

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh. Kilpailuja, karmeeta.
        Sama

        Niinpä.Ruotsalaiset valitsivat ihanat 3 pullukkaa (The mamas ) biisillään "Move" euroviisuihin, päihittävät taas meidät suomalaiset valinnallaan. Upeita mammoja, ei olisi Eerikalla ollut mahiksia, hyvä!

        Sunnuntaiaamun rauhaa ja kauneutta, sillä näkymä on mitä ihanin, huurteiset koivut ja auringon valo, vähäinen lumi vielä nurmikoilla, hiljainen maisema, ihana aamu kerrassaan.
        Itsellänikin hyvä olo, näin unta, että käsiäni pakotti, lie sitten niin tehnytkin oikeasti, mutta uneksi sen tulkitsin, koska kipua ei herätessä ollut.
        Elämä hymyilee, huolia en mieti, kai niitäkin löytyisi.
        En mitään kilpailuja katsonut, jotenkin olen nuo euroviisutkin unohtanut jo monta vuotta sitten, katson enää Stadin ja landen, ja Jahtikin on tullut katsottua, muuta en juuri katselekkaan.
        Eilen katsoin amerikkalaista elokuvaa, mutta eipä innostanut ja niinpä palasin katsomaan jo aiemmin katsomani korealaisen kuvan, kuvittelua sekin, mutta niin toden peräinen ja näyttelijät ovat hyviä.
        Onneksi tarjontaa on silläkin alueella, voi hyppiä ja vaihtaa siihen mikä tuntuu maistuvan.
        Ikäkö nämäkin asiat muuttaa, ei mikään aiemmin seuratut enää kiehdo.
        Olen kyllä näistä tärkeistäkin sivistyksen tuotteista ulkona kuin lumi-ukko;)

        Kyllä se kunnon löylyttely voimat vie, saman tuntemuksen koin minä myös ynnämuu, pienestä se autuas olo syntyy;)

        Nuo näkymät taivaallakin joskus yllättää, minä näin toissa iltana tähden taivaalla ja niin kirkas ja suunta missä en aiemmin ollut tähtiä nähnyt.
        Piti mennä katsomaan toisesta ikkunasta oliko tähtiä enemmänkin, mutta ei ollut.
        Seurasin sitten sitä tähteä, että liikkuiko, olisi voinut olla vaikka lentokoneen valo, mutta paikallaan pysyi, uskottava oli tähdeksi.
        Joskus olen samalta suunnalta nähnyt mahtavan ison täyden kuun.

        Ramoonalla on ollut muistojen päiviä, näin se tapahtuu, kun jotakin ruvetaan uusimaan.
        Paikkoja raivatessa muistot esiin tulee, nekin joita ei muista olleenkaan, minäkin tämän joskus olen kokenut, kun laatikoita olen järjestykseen innostunut laittamaan, siinä sitten aikaa vierähtääkin, kun kaikki kortit lukee ja muutkin tunteita herättävät muistot esiin tulee.
        Remonttia kaipaisi minunkin asunto, keittiön kunnostinkin muutama vuosi sitten, mutta muuta pientä olisi tehtävä muissa huoneissa.
        Pitäisi ja pitäisi, mutta tulee ajatus, että eihän näitä vuosia enää paljon jäljellä ole, kai kelpaa ja yleensä uudet omistajat haluavat kuitenkin uusiksi laittaa.
        Ehkä hölmö ajatus tapa, mutta näin se maailma pyörii lopullista lähtöä odotellen.
        Kalusteet pitäisi verhoiluttaa, mutta sekin hintava homma, uuden kaluston saisi samalla hintaa.
        Tykkään vaan niin kovasti näistä nykyisistä, että en halua uusia hankkia.
        Rikasta on elämäsi siellä maisemissa Ramoona, kun pääsette retkeilemään monella tapaa ja kuntoa riittää.

        Nyt kuitenkin tämän pyhäpäivän viettoa toteuttamaan ja ihastelu jatkuu, vielä ei häiritse liikennekään, hyvä on katsella ja antaa ajatusten lentää.
        Voin kuvitella miten ihanaa olisi suksilla metsässä hiihdellä ja puiden huurteita katsella, no kaunista on tässä minullakin, mitäpä haahuilen muuta, kohta lämpö huurteet poistaa, joten nyt sitten vaan istun ja katselen,
        Oikein kaunista ja iloa tuottavaa päivää toivottelen;)

        Minunkin mielessäni on talviurheilulajit pyörineet kun mökin laiturilla istun ja ohi hiihtaviä ja luistelevia katselen. Onhan minulla vanhoja suksia varastossa vaan kun monoja ei.
        Toisaalta luistelukin kiehtoisi samoin kaipaan rinteisiin, mutta, mutta en taida riskeerata enää. On oltava realisti ja luovuttava kuten monesta muustakin entisestä on luovuttava. Kai näin valmistelemme itseämme lopulliseen luopumiseen.

        Nyt tuli liian vakavaa pohdintoa. Pitänee nousta aamupalan tekoon. Aurinkoinen päivä nousemassa, joten mökin laiturille ohikiitäviä ihastelemaan.

        Remonttia mietit, minä olen jo käynnistänyt rempat siten, että suunnitelmat on kiinni lyöty.
        Ajatuksenani on kiinteistön arvon nousu.

        Esikoiseni olisi ollut uuden mökin kannalla, mutta se olisi tullut minun kukkarolle liian kalliiksi. Sitä paitsi tykkään mökistäni sen erilaisuuden vuoksi. Vanhin osa mökistä lie 40-luvun alkupuolella rakennettu ja siinä on erikoisia tilaratkaisuja joista tykkään. Olen seurannut Kajaanin aseman seudun vanhojen puutalojen kunnostuksia. Mielestäni niistä tulee uskomattoman kauniita ainakin minun silmiini. Vanhoissa taloissa ja esineissä on romanttisia pieniä yksityiskohtia.

        Mökkiini tulevat uusien ovien ikkunat noudattavat samaa linjaa kuin kuistin ritiläikkunalasit. Tietty uudistaminen poikii erilaisia sisustusideoita, mutta ne jää sitten tehtäväkseni.

        Naistenpäivä ei vaikuta elämääni erityisemmin. Kaakaota ja ehkäpä kanelipullaan sorrun,

        Aurinkoista sunnuntaita kaikille🌞

        korppis

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Sunnuntaiaamun rauhaa ja kauneutta, sillä näkymä on mitä ihanin, huurteiset koivut ja auringon valo, vähäinen lumi vielä nurmikoilla, hiljainen maisema, ihana aamu kerrassaan.
        Itsellänikin hyvä olo, näin unta, että käsiäni pakotti, lie sitten niin tehnytkin oikeasti, mutta uneksi sen tulkitsin, koska kipua ei herätessä ollut.
        Elämä hymyilee, huolia en mieti, kai niitäkin löytyisi.
        En mitään kilpailuja katsonut, jotenkin olen nuo euroviisutkin unohtanut jo monta vuotta sitten, katson enää Stadin ja landen, ja Jahtikin on tullut katsottua, muuta en juuri katselekkaan.
        Eilen katsoin amerikkalaista elokuvaa, mutta eipä innostanut ja niinpä palasin katsomaan jo aiemmin katsomani korealaisen kuvan, kuvittelua sekin, mutta niin toden peräinen ja näyttelijät ovat hyviä.
        Onneksi tarjontaa on silläkin alueella, voi hyppiä ja vaihtaa siihen mikä tuntuu maistuvan.
        Ikäkö nämäkin asiat muuttaa, ei mikään aiemmin seuratut enää kiehdo.
        Olen kyllä näistä tärkeistäkin sivistyksen tuotteista ulkona kuin lumi-ukko;)

        Kyllä se kunnon löylyttely voimat vie, saman tuntemuksen koin minä myös ynnämuu, pienestä se autuas olo syntyy;)

        Nuo näkymät taivaallakin joskus yllättää, minä näin toissa iltana tähden taivaalla ja niin kirkas ja suunta missä en aiemmin ollut tähtiä nähnyt.
        Piti mennä katsomaan toisesta ikkunasta oliko tähtiä enemmänkin, mutta ei ollut.
        Seurasin sitten sitä tähteä, että liikkuiko, olisi voinut olla vaikka lentokoneen valo, mutta paikallaan pysyi, uskottava oli tähdeksi.
        Joskus olen samalta suunnalta nähnyt mahtavan ison täyden kuun.

        Ramoonalla on ollut muistojen päiviä, näin se tapahtuu, kun jotakin ruvetaan uusimaan.
        Paikkoja raivatessa muistot esiin tulee, nekin joita ei muista olleenkaan, minäkin tämän joskus olen kokenut, kun laatikoita olen järjestykseen innostunut laittamaan, siinä sitten aikaa vierähtääkin, kun kaikki kortit lukee ja muutkin tunteita herättävät muistot esiin tulee.
        Remonttia kaipaisi minunkin asunto, keittiön kunnostinkin muutama vuosi sitten, mutta muuta pientä olisi tehtävä muissa huoneissa.
        Pitäisi ja pitäisi, mutta tulee ajatus, että eihän näitä vuosia enää paljon jäljellä ole, kai kelpaa ja yleensä uudet omistajat haluavat kuitenkin uusiksi laittaa.
        Ehkä hölmö ajatus tapa, mutta näin se maailma pyörii lopullista lähtöä odotellen.
        Kalusteet pitäisi verhoiluttaa, mutta sekin hintava homma, uuden kaluston saisi samalla hintaa.
        Tykkään vaan niin kovasti näistä nykyisistä, että en halua uusia hankkia.
        Rikasta on elämäsi siellä maisemissa Ramoona, kun pääsette retkeilemään monella tapaa ja kuntoa riittää.

        Nyt kuitenkin tämän pyhäpäivän viettoa toteuttamaan ja ihastelu jatkuu, vielä ei häiritse liikennekään, hyvä on katsella ja antaa ajatusten lentää.
        Voin kuvitella miten ihanaa olisi suksilla metsässä hiihdellä ja puiden huurteita katsella, no kaunista on tässä minullakin, mitäpä haahuilen muuta, kohta lämpö huurteet poistaa, joten nyt sitten vaan istun ja katselen,
        Oikein kaunista ja iloa tuottavaa päivää toivottelen;)

        Hyvää Naistenpäivää!
        Ikkunastani näkyy vastapäisen talon lipputanko. Uutisia selatessani
        vilkaisin, että koskahan se lippu tankoon nousee. No selvisihän se,
        että ei ole lipustuspäivä.
        Nyt olen lorvinut tämän aamun ja tässä tulee kiire lähimatkaan.
        Palailen" tuotatuonnempana." Hyvää jatkoa, täällä aurinko hellii)).
        ynnämuu.

    • Anonyymi

      Hyvää naistenpäivää kaikille! Onhan meillä sentään ollut äänioikeus vuodesta 1906, vaikka tämä päivä on alunalkaen tuolta itäisestä valtiosta sijaa saanut, mitä länsivaltiot kummeksuivat, että vapaapäivä. Kaupat kiinni. Muistan kun mieheni oli kerran sikäläisessä Neuvostoliitossa matkalla, oli arkipäivä ja kaupat kiinni. Oli ns Naistenpäivä. Tuskin perinne kauppojen kiinniolosta on enää voimassa nykyvenäjälläkään.

      Olemme hyvässä asemassa sikäli että itse valitsemme miehemme, eivät vanhempamme. Näin on vielä monessa muslimimaassa.

      Meidänkään talossamme ei ole liput salossa, ei siis ole liputuspäivä. Hyvä niin. Äitienpäivän jälkeen saatiin lopulta allakkaan myös isänpäivä, lapsettomat molempia ovat boikotoineet. Kaikki keksityt päivät ovat ovat lähinnä kauppiaiden ja markkinoinnin keksimiä, alkaen usein tuolta jenkeistä.

      Mira

      • Varmaankin Naistenpäivä on myös markkinoita silmällä pitäen kalentereihin
        tullut. Tuskinpa tuosta mitään pahaakaan. Onhan nyt tasapuolisuuden vuoksi
        isänpäiväkin, kuten Mira toteaa.
        Kävin pikku reissussa. Olihan vähän asiaakin. Yritin pyynnöstä olla apuna
        työtehtävän suorittamisessa. Eiköhän se selväksi tullut, onhan mulla kokemusta
        ko. työstä "vanhoilta ajoilta." Tulipan siinä turistua yhtä sun toista ja kestikyksenkin
        sain.
        Täytyy nyt mennä ruokapöytään ja pistää pientä murenta rinnan alle, jotta yöunet
        hyvin sujuu. Hyvää jatkoa teille itsekullekin!

      • ynnämuu kirjoitti:

        Varmaankin Naistenpäivä on myös markkinoita silmällä pitäen kalentereihin
        tullut. Tuskinpa tuosta mitään pahaakaan. Onhan nyt tasapuolisuuden vuoksi
        isänpäiväkin, kuten Mira toteaa.
        Kävin pikku reissussa. Olihan vähän asiaakin. Yritin pyynnöstä olla apuna
        työtehtävän suorittamisessa. Eiköhän se selväksi tullut, onhan mulla kokemusta
        ko. työstä "vanhoilta ajoilta." Tulipan siinä turistua yhtä sun toista ja kestikyksenkin
        sain.
        Täytyy nyt mennä ruokapöytään ja pistää pientä murenta rinnan alle, jotta yöunet
        hyvin sujuu. Hyvää jatkoa teille itsekullekin!

        Pieni moka. Liian pitkiä tekstirivejä kirjoitin ja se sekoitti, sori.

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Pieni moka. Liian pitkiä tekstirivejä kirjoitin ja se sekoitti, sori.

        Hyvin kirjoituksestasi selvän sai:-)

        Mira

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoituksestasi selvän sai:-)

        Mira

        Huomenta viikon alkuun, pilvisenä ja tuulisena taas, ettei totuus unohtuisi, aurinko on kortilla;)
        Tiet näyttää kuivilta, mutta sadetta on luvassa ja räntänä ehkä, lämmintä kolme plussaa.
        Kyllä sitä pysyvämpää auringon paistetta tulee, kun jaksamme odotella;)

        Minä unohdin koko naistenpäivän, mutta joka päivähän se on naisten kuin miestenkin päivä, suomessa tämä hyvin toteutuu.
        En muista koskaan kokeneeni naisena olemista vaikeutena ja hyvän kohtelun olen miehiltä aina saanut, ehkä itsepäinen olen tai sitten on vain kilttejä miehiä kohdalleni sattunut.
        On se niin itsestään selvää täällä meillä, että nainen tasaarvoisena kohtelun saa, kiitos menneille naisille, että tähän tillaan on päästy.
        Nyt yksin eläen, olen miesten töitä ja osaamista alkanut toisella tapaa arvostaa, kun huomaan olevani aika avuton kaikkiin hommiin, toinen toistamme tarvitsemme.

        On se mukava tuo auttamisen mahdollisuus, kun jotain osaa missä toiset apua tarvitsee, niin mielellään sen avun antaa, kuten ynnämuu kerroit.
        Varmaan sinullakin on noita taitoja kertynyt matkan varrella monenlaistakin.
        Minullakin on talossa kaiken taitava mies naapuri, hän teki keittiö remontin ja lupaili myös jatkossa apuna olla.

        Kaupalliseksi meinaa kaikki nimetyt päivät mennä, kauppias jakoi ruusun naisasiakkaille, no olihan se yllätys ja mukavakin.
        Muutenkin pikku kaupassani on asiakkaat hyvin huomioitu.
        Omaisuuksilla oli ennen vanhaan tärkeä osa avioliiton suhteen ja vanhemmat asian päättivät hyvin pitkään.
        Vaikeita suhteita niistä syntyi ja useimmiten nainen kärsi, elokuvista näitä voimme nähdä.

        Arvon nousua se remontti toisi, aika usein tuunataankin juuri myynnin edellä.
        En valtavan paljon ajattele perinnön suhteen asioita, lapsillani on minun mittapuun mukaan kaikkea mitä tarvitsevat, jos asuntoni ei kovin hintavaksi muodostuisi, kaikki on kuitenkin paljon enemmän mitä minä aikoinani sain.
        Oma haluni vaan noita remontti ajatuksia päässä pyörittää ja sitä maatiaisjärkeä yritän aisoissa pitää;)
        Olen joskus ajatellut myydä koko asunnon ja vuokralle siirtyä, mutta jäänyt on sekin homma tekemättä, lapsenikin ovat yllyttäneet myymään ja käyttämään rahat vaikka matkusteluun.
        Nyt kun kuntoni koko ajan huononee, on sekin ajatus unohdettava, hyvähän minulla näinkin on, kumpahan joskus haihattelen;)
        Parasta kai olisi pysyä näiden seinien sisällä, säästyisi ehkä tartunnoilta, en kyllä ole kuullut yhtään tartuntaa tältä alueelta.
        Tuo sisustaminen se sitten kivaa onkin ja tulee sinunkin mökissäsi varmaan olemaan korppis, vanhasta saa todella tyylikkäitä, myös käytännöllisiä koteja, olen seurannut noita remontti ja sisustus ohjelmia telkkarista.

        Nyt viikko alkaa kampaajan tuopliin istahtamalla, hiukan on villiksi taas ehtinyt tu hiusten kasvu;)
        Kuusi viikkoa ja taas on leikkauksen aika.
        Oikein mukavaa viikon alkua ja oistäytykää tarinoimassa;)

        Siinäpähän sitten istuskelet kampaajan tuoplissa juoruamassa ja piereskelemässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpähän sitten istuskelet kampaajan tuoplissa juoruamassa ja piereskelemässä.

        Mikä olikaan asiasi ? Kysymys Anonyymi 7.47 hökäisylle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpähän sitten istuskelet kampaajan tuoplissa juoruamassa ja piereskelemässä.

        Hyvää viikon alkua Korvesta. Tuulista ja lauhaa. Samoja ajatuksia sinulla näistä rempoista. Arvonnousun lisäksi saan vuodessa lisäaikaa viettää mökillä kun lämpö ei lennä harakoille. Ja kun tulee aika kun mökistä on luovuttava jää rahaa ostaa pieni asunto kirkolta.

        Eilen lähdin kävelemään jäätä pitkin ajatuksella katsella naapurimökkejä josko olisivat rempanneet omiaan ja miten he ovat onnistuneet. Kävelin hiihtoladulta pois rannempaan. Yhtä äkkiä jää alkoi allani ikäänkuin keinumaan. Säikähdin ja kiiruhdin hiihtoladulle ja äkkiä takaisin omaan rantaan.
        Ei ole jäälle asiaa se tuli selväksi. Toivottavati hiihtäjiä kantaa ja näitä moottorikelkkailijoita joita nyt riittää kun oli pakkasjatko ja jäät vahvistuvat. Nyt taas on nollakelivaihe ja päivisin plussalla. Olisivat ihmiset nyt varovaisia, muuta ei voi toivoa.

        Tänään aijon itsekin tilata ajan kampaajalta. Hiukseni alkavat olla käsittelyn tarpeessa. Mietin miten juurivärjäyksen yhteydessä voisi korostaa valkeaa luonnon raitaa joka lähtee otsalta taaksepäin, kuten äidillänikin. No kyllä kampaajani konstit tietää.

        Kyllä sitä huomaa monta yhtäläisyyttä vanhempiinsa kun ikää karttuu. Meissähän vanhempamme jätkavat elämäänsä. Se ajatus lämmittää ja antaa turvallisen tunteen, en ole koskaan yksin.

        Nyt päivää rskentelemään.

        On varmaankin aika yleistä, että alamme näyttää äidiltämme mitä enemmän ikää tulee. Perityt piirteet korostuvat. Ja vaikka olisi ikänsä kaiken dieettiä pitänyt, niin vanhoilla päivillään alkaa muistuttaa olemukseltaan äitiä.
        Huomaan itsestäni, että esim. pidän baskeriani samalla tavoin kuin äiti aikoinaan, ja kun kurkkaan peiliin, huoman, että äitinuorihan sieltä takaisin katsoo.
        Huomaan tyttärestäni, joka lähestyy kuuttakymmentä, että hän on olemukseltaan samanlainen kuin itse valokuvien mukaan olin niinä aikoina.
        Ketjussa mennään, samaa juurta ollaan.
        Ja juu, samat on ongelmat tukan kanssa täälläkin. Jatkuva myssyn käyttö vain lisää tukan hapertumista. Mutta kun en paljain päin voin ulkosalla kulkea, saan korvatulehduksen.

        Hyvää iltapäivää! Päiväkahville on riennettävä, ettei ala suotta nukuttamaan, töitä kun ei nyt ole piristämässä. Kukkaset kastelin ja olin jo istahtaa omaan nojatuoliini Suomi filmiä katsomaan, vaan kahville kaipasin kun olen tuonkin nähnyt enemmin.
        Sairaala käväisyä olen viikonloppuna harrastanut, mukavaa välillä olla seurannassakin, lääkitystä vain ruksattiin kohdalleen, mutta kyllä tämä oma koti on paras paikka!
        Sain niin maukkaita lohkoperunoita aterioidessamme, että palan innosta laittaa kotonakin tuota herkkua.
        Naapuri sängystä kerrottiin, miten lääkäri oli ollut ankara, hän kun viimeksi oli sairaalassa ollut. Lääkäri kysyi, mikä teidät tänne sai tulemaan?

        Potilas kun aloitti puhumisen, keskeytti lääkäri ja sanoi: Riippumatta siitä, oliko aurinkoista vai pilvistä, voisittekoko tiivistää yhteen lauseeseen vastauksenne?

        Nolona hän oli sanonut,...se oli huimaus.
        Niinpä niin, kiireinen lääkäri ei malta kuulla tarinoita kierroksellaan 😊))

        Ihanalta maistui päiväkahvi,..hyvää alkua uudelle viikolle!

    • Pienen lenkin siinä tein ja kaffeet tässä ryyppäsin. 4 astetta näytti mittari. Pilviä.
      Eilen kävin Tokmannilla ja ihmettelin kyllä, kun nuori mies, joka oli kassalla aivasti ja nenä tuhisi ja oli flunssaisen näköinenkin, että miten tällaisin aikoina sairas ihminen kassahommissa. Siitähän kulkee satoja ihmisiä päivässä.
      Tukasta puheen ollen, itsellä se ulottuu tuonnen ristiselkään, joten ponihännälle pistän ja jotain tehdessäni kietaisen rullalle pään päälle,
      Skillan tuota lenkkikaveristani kysyi.
      Kyllä se sellainen kissa on, että kun maalla ollaan ja kissa on ulkona niin tulee kutsuttuna ja kutsumattakin kävelylenkille mukaan.
      Mökillä joskus , kun alatalolla on sellaista koiraväkee, joiden kanssa ei synkkaa, yritän livahtaa sinne lähtiessäni, sivuterassin kautta, ettei kissa huomaa. Vaan huomaahan se ja usein on jo kylätiellä ennen minua.
      Pieniä rähinöitä on joskus tullut, ei isompaa.

      • Hyvää iltaa!
        Pilvisenä tämä päivä pysyi, tosin ei sadettakaan ollut ja plussaa 6C. Hyvä
        hoidella asiareissuni.
        Muutamassa viestissä oli vertailuja vanhempiinsa. En ole tuota asiaa
        ajatellut. Kun nyt muistelen, niin joissain tapauksissa on selvältä
        näyttävä yhdennäköisyys. Vaihtelee ne kuitenkin. Velloset voi olla
        vähän kuin "toisesta puusta" veistettyjä. En tietenkään ole tässä
        asiassa asiantuntija, enempi se on "mututuntumaa." Onhan sukuperinteet
        joka tapauksessa kahdesta lähteestä. Miten sitten sekoittunevat ja
        painottuvat, lienee arpapeliä. Niinkuin sekin, että toisissa perheissä
        on enemmän poikia, toisissa tyttöjä. En kuitenkaan vihjaile, että olisi
        käytetty "ulkopuolista apua". Mielestäni olen erilainen monessakin
        suhteessa isäni kanssa. Toisaalta olenhan suurelta osin toisenlaisen
        ajanjakson kasvatti. En kuitenkaan väheksy vanhempieni hyvyyttä,
        niissä olosuhteissa he tekivät kyllä parhaansa käsityskykynsä mukaan.

        Taisinpa sotkeutua ko. aiheeseen. Kun kerran kirjoitin, en poistakaan.
        Hyvää jatkoa huomista kohti!

        Hyvä viestisi on, Ynnämuu. Noinhan asia on tuon perinnöllisyyden kanssa. Ja vanhempieni hyvyydestä olen myös varma, minulla oli maailman paras lapsuudenkoti, siltä tuntuu nykyisin. M-e.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä viestisi on, Ynnämuu. Noinhan asia on tuon perinnöllisyyden kanssa. Ja vanhempieni hyvyydestä olen myös varma, minulla oli maailman paras lapsuudenkoti, siltä tuntuu nykyisin. M-e.

        Pilvipoutaiseen aamuun on taas täällä herätty ja kaikki hyvin kohdallani.
        Ihmettelen tuota tokaisua edellisen viestini perään, minulla ollut useanpi kampaaja ystävä, koskaan en juoruiluun heitä ole voinut yhdistää, jos näin olisi, voisi asiakas kato kohdata.
        Tiedätkö, toiseen huomautukseen kerron, että nämä perus tavat on opittu, paljon muuta ei sitten olekaan;)
        Samaa kysyn minäkin 8,41 anonyymi;)

        Kyllä ne tavat ja olemus useinkin periytyy, minä huomaan olevani äitini, tosin ajan tuomat muutokset erottaa, mutta näkö tunnistettava.
        Miaelinan sanontaan voin yhtyä, koti oli minulla myös turva paikka ja huolepito jatkui vanhempien kuolemaan asti.

        Ynnämuu yhden näköisyydestä puhut, vanhemmiten aloin näyttää sisareni näköiseltä, nuorena erosin hyvinkin, nyt tyttäreni tunnistaa minun näöstä ja pojan toinen tytär on sanottu omaavan yhtäläisyyksiä kanssani.
        Luonne on sitten peritty molemmilta vanhemmilta, äidin vaatimattomuus ja isän ylpeys, kumpikin näkyy minusta.
        Isäni oli luonteeltaan siihen aikaan sanottu "komea" ei siis ulkoisesti vaan luonteeltaan, samoja piirteitä omistan.
        Ulkonäköä onkin sitten hyvin vaikea itse arvostella, usein se on katsojan silmässä.

        Eliaana kerroit hiuksistasi, aarre on vahva ja hyvä kuntoinen hius, minulla peri suomalainen ohut ja hitaasti kasvava.
        Nyt usein leikkauksien avulla on hiukseni korjaantuneet, vältän värjäystä ja permanentin otan harvoin.
        Hiuksissakin voidaan puhua perinnöllisyydestä.
        Mukava lenkki seuralainen sinulla onkin, ei lähde matkoihinsa kesken lenkin?

        Sini- sirkua jo ehdin ajatellakin, kun melkein aina päivittäin ole kirjoitellut, nyt poissa olosi huomasin.
        Lääkäreissä on monenlaista väkeä, äksyjäkin, mutta onhan meitä potilaitakin joka lähtöön.
        Omat kokemukseni aika myönteisiä siitäkin ammattikunnasta, jokunen virka intoinen mukaan mahtuu.

        Minä aika paljon paljaspäin talvellakin, tietysti kova pakkanen hatun päähän pakottaa, mutta matkani mitä päivittäin teen on lyhyitä, ei ehdi pää paleltua.
        Olen nauranut niin tyttäreni kuin pojan tyttären kanssa, että tässä malli teidän vanhuuteen.
        Muutosta tietenkin ajan muodin mukaisesti jonkun verran mukaan tulee.
        Tyttärestäni olen ollut huomaavinani, että luonne on enemmän isän peruja, kun taas poikani minulta jotain saanut.

        Tuo harakoille lämmitys monella mökillä on aika yleinen, minunkin piti myös lattia ja seinät tilkkiä, mutta puheeksi jäi, ei ole tytöntytön porukkakaan sitä tehnyt, puhetta kyllä on ollut.
        Noiden raitojen teko hiuksiin oli minulla myös joskus vauhdissa, nyt sitten harmaata tulee ilman raitojen laittoa.
        On sitä matkan varrella ollut mustaa ja vaaleaa, nyt sitten omaa itseään;)
        Nyt on vaan ryppyjä ja juonteita, kaikki ehostus vaan niitä korostaisi, joten sauna puhdas kaiken suhteen;)
        Tältäkin osin maailma muokkaa.

        Nyt sitten taas porinat loppuun on päästy, jään odottamaan ilta lukemista teiltä toisilta. kiitos jo etukäteen;)

        Ovatko kaikki ihanien puuvillaisten paitapuseroiden tekijät kuolleet,
        ja onko taito heidän mukanaan mennyt maan rakoon,
        sillä kaupat tulvehtivat T-paitoja, noita isoaukkoisia rumia lökkeröitä,
        joista näen jo painajaisunia. Yhtäkään sellaista en osta.

        Paitapuserossa on edessä napitus tai miksei vetoketjukin kävisi, sen päältään riisuttuaan ei aina tukka ole uudestaan kammattava. Napitus voi oalla tavalliset napit reikineen tai
        painonapit, nekin ovat pysyneet hyvinä minun yhdessä 25 vuotta sitten ostamassani paitapuserossa! En malta heittää sitäkään pois, vaikka alkaa olla jo hiuki.

        Jos näen puuvillakankaasta leikatun ja ommellun paitapuseron vielä, ostan heti
        5 kappaletta! M.e

    • Anonyymi

      Hyvää huomentapäivää!
      Sataa, sataa ja tämän jälkeen, kun aurinko astuu esiin näemme leskenlehtiä, toivon ;), krookuksia jne.

      Eilen vähän "ronklasin" tämän läppärin asetuksia ja trallallaa sain äänet päälle. Olin aikoinaan asentaessa mainosten estoa laittanut "täpyn" kaikkiin media-ääniin. Enhän minä ääniä olekaan tarvinnut, vaan nyt ajattelin e-äänikirjaston ottaa hallintaani. Siellä on laajemmat valikoimat kuin noissa CD-levyissä. Mikä parasta se kirjasto on kotonani ;)

      Nuo yskimiset, aivastelut ja niistämiset kiinnittävät ihmisten huomiota herkemmin nyt koronan aikana. Busseissa ja muissa tiloissa missä on enemmän ihmisiä pienissä tiloissa. Minulla on kroonista nuhaa, ulkoa sisään tullessa, fyysisen rehkimisen yhteydessä ja ylenpalttiselle katupölylle altistuessani.
      Eikös tullut voimaan jo, että 6 päivää saa olla pois töistä ilman lääkärintodistusta nyt flunssakauden ja koronauhan aikana.

      Olisi tehtävänä johdottaa pöytälamppu. On vanha, jossa maadoittamaton johto eikä sovi pistorasiaan. En löytänyt sopivaa haaroittajaakaan, joten pitää vaihtaa koko johto. Aika usein se on "johdossa vika" ;)

      Mukavaa tiistaipäivää!

      brinkkala

    • Anonyymi

      Maailmanparantaja-Makriina sai vettä myllyynsä viime päivien uutisista. joissa huiskutetaan kangaskasseja kameran edessä ja päivitellään, että niitä ostetaan muovikassien tilalle luonnonsuojelun nimissä. Toitottakaapas hetki vielä, niin kansa siirtyy takaisin muovikasseihin, koska yksi kangaskassi tuhoaa luontoa yhtä paljon 100 muovikassia, kuulemma. Asiaa ei siis kerrota siten, että säästämme 100 muovikassia ostamalla kangaskassin, jota voi käyttää vuosia. Uutiset eivät kerro, mihin voimme ostoksemme sijoittaa niin että luonto pelstuu.
      Emmehän me voi elää ajatellen joka hetki luonnon pelastamista. Jokin muukin voima meitä ajaa, minua lähinnä saituus. 100 muovikassin hinnalla ostan totisesti komeammankin kassin kuin puuvillaisen pussukan.
      Olkoon, vaan, että puuvillan tuotanto tuhoaa luontoa. On opittava käyttämään puuvillaa taloudellisesti ja muistettava, ettei se ole edullinen valmistaa. Se on kuitenkin hyvä tuote, monikäyttöinen, ja kestävä, erinomainen vaate. Tuhlaus on totta kai aina pahasta. Maailma on viime vuosikymmeninä vaipunut tuhlaamaan luontoa, ja kertakäyttöajattelu on vallannut meidät.
      Siitä kun pääsemme, opimme miettimään, kuinka moneen muovikerrokseen käärimme elintarvikkeemme, ja kuinka monta kangaskassia yksi talous tarvitsee.

      Mkr,

      • Anonyymi

        Muistan erään ihmisen, jonka muovipussi kesti ainakin vuoden, tai kaksi.
        Hän piti sitä säästeliäästi, nääs senkin voi tuhota yhdellä kauppareissulla, jos huolimattomasti sinne työntää teräväreunaiset maitopurkit!

        Puuvillainen pusero on parasta iholle, miellyttävä, ei hiosta, niinkuin keinokuidut!
        Nykyään vain vaikea saada ainakin pienemmissä liikkeissä.

        Nämä tuli mieleen Makriinan vuodatuksesta ja vielä tämä krääsän ostaminen, se kannattaisi lopettaa ja ostaa harkiten!

        Harmaa ja lauha päivä on, kuuauden kuluttua vietetään jo pitkäperjantaita.
        Nopeasti kevät harppoo eteenpäin!

        Vietetään paaston aikaa, no hiukan kevennettyä yritetään.

        Hyvää vointia jokaiselle,

        Yksi mieluinen kangaskassi minulla on Marimekon unikkokankaasta Iloisen punaiset kukat on myös lippahuivissa joka siihen kuuluu. Kyllä niitäkin käytän, joskaan en aina lippistä laita päähäni.
        Innostuin tekemään lohkoperunoita kampelapaistoksen seuraksi, ja nyt laitan Bostonkakun vielä uuniin. Harmaa ja kolea päivä ei houkuta kuin roskapussin vientiin. Kohta tuoksuu kaneli ja herkkuhetki kylmän maidon kanssa on edessä.

        Niinpä en kahvia nyt välitäkään, hauskaa iltaa kaikille!

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Kangaskassi on meilläkin ollut käytössä. Onko 10 -20 v vanha, en tiedä. Ei ole muovikassia ostettu. Ainahan niitä rullasta revittäviä pusseja
        tulee. Laarista valitsen perunat pussiin, niin myös kasviksia. Niitä sitten
        riittää roskapussiksikin kierrätettynä.
        Luin jostain, että on tutkittu, jotta yli 60 vuotiaat vähimmin roskaavaa
        muovia kuluttavat ja tekevät vähemmän turhia ostoksia. Voihan siihen
        vaikuttaa käytettävän rahan määräkin tai vanhastaan opittu tarkkuus ja
        nuukuuskin. Tai sitten selvä käytännöllisyys, ostaa vain sitä, jota välttämättä
        tarvitsee.
        Tänään oli sateinen päivä. Tupahommissahan se parhaastaan kului. Sain
        kylläsen verran kiirettä aikaan, että vasta nyt kurkkasin läppäriini :)
        Nyt onkin jo aika toivottaa teille hyvää yötä!
        ynnämuu

        Tihkua satoi, kun ulkolenkin tein.
        Eilen olinkin autolla liikkeellä, kun piti käydä useammassa kaupassa ja kirjastossa.
        Kangaskassilla minäkin kaupassa käyn.
        Katselin yhtä Tanskalaistutkimusta. Siinä sanotaan, että puuvillakassia pitäisi käyttää 7100 kertaa, jotta ympäristövaikutus olisi sama, kun muovikassilla. Jos käy kaupassa neljästi viikossa, puuvillakassia pitäisi käyttää 30 vuotta, jotta se olisi ympäristöystävällisempi.
        Muovikassiakin voi käyttää monta kertaa ja lopulta roskapussina.
        Harmillista on se, kun ihmiskunta heittelee niitä luontoon, roskaavat ja niin maa- kuin merieläimillekin vaaraksi.
        Tokihan sitä kangaskassikin käytetään moneen muuhunkin tarkoitukseen, kuin vaan ruokatavaroiden kuskaamiseen.

        Eliaana (jostain syystä ei kirjautuminen onnisti, tulee vaan se sininen ´´sivua ei löytynyt´´sivu)

    • Päivä paikasta A paikkaan B sukkulointia. Taloyhtiön asiain hoitoa ja ostoksilla naapurin leskirouvan kanssa. Kävin myös kirjastossa. Vein mennessäni ja toin tullessani Maaret Kallion kaksi kirjaa. On näet menossa syvällisten ajatusten pohdiskelu jakso.

      Kaupassa törmäsin mökkinaapuriin, joka päästi hörönaurut kun kerroin melkein hukkuneeni hänen rantaansa. On kuulemma vettä jääkerrosten välissä ja jää voi liikahdella joten en olisi kuin polviin asti uponnut jos jää olisi altani pettänyt.

      Palasin kotiin, P. soitti ja kertoi palaavansa pääsiäiseksi Suomeen. Samaan aikaan sain viestin esikoiselta Finnairin ensikuun lentorajoituksista Korpeen. Eli nyt se corona meidänkin suunniteltuja aikatauluja heittelee. Aikataulua joko aikaistetaan tai haen P. Kuopion kentältä.

      Sinisirkku nautiskeli kampelaa lohkoperunoilla ja leipoi Bostonin kakkun. Äitini teki aikoinasn Boston kakkuja, eli pullaa hillotäytteellä ; ) Oli se hyvää maitolasillisen kanssa.

      Kävin eilen illalla "herkkuostoksilla", mikä tarkoittaa osuuskaupan after eight -60 % tarjouksia, jolloin ostan sellaista johon mimulla ei olisi muutoin varaa. Nyt ostoskoriin tipahti mm. naudan ulkofilepihvejä, joista osan pakastin ja pari siivua laitoin marinaadiin. Tänään niistä syntyi aasialaista naudanliha-nuudelikeittoa. Ohuita lihalastuja nuudeleiden kerä. Toinen löytö eilen oli Macaron marenkimassaleivosrasia ; )

      Pellavakasseista ja muovipusseista. Käytän ostoskoria. En ole aikoihin muovipusseissa ruokatavaroita kotiin kantanut. Kassalla pakkaaminenkin on joutuisaa ei ole tien tukkona.

      Kirjastossa sattui huvittava tapsus. Unohdin kännykkäni virkailijan tiskille. Olin jo autossa kun tuntematon nainen vilkutti sen näköisenä, että hänellä on minulle asiaa. No se kännykkä. Palasin tiskille, virkailija näki minut ja riensi kännykkäni kanssa luokseni ja sanoi...Olin juuri soittamassa, että unohdit kännykkäsi ; )

      • Jälleen keskellä viikkoa elämme, nämä viikot vilahtaa uskomattoman nopeaan, näinköhän nuorillakin tekee, itse muistan viikkojen olleen pitkiä, kun viikonloppua odotin;)
        Se oli yhtä juhlaa, kun tanssimaan pääsi, ei useinkaan viikolla mahdollisuuksia ollut.
        Päivä näyttää alkavan ihan kivan näköisenä, ei paista, muttei myöskään sada, kuivana pääse asiat toimittamaan.
        Valokuva liikkeessä käynti, vein eilen kuvan suurennettavaksi pojastani, hänellä syntymäpäivä ensi viikolla.
        Viisikymmentäviisi vuotta tulee täyteen, uskomatonta sekin, en oikein mitään lahjaa keksinyt, kun kaikkea hänellä on, muistoksi tämä kuva, missä hän muistaamkseni viisi vuotiaana, piippu suussa katselee maailman menoa.
        Isäni hänelle piipun jostakin syystä osti, kai poika oli pyytänyt, ei ole piippua siihen tarkoitukseen tarvinnut, kai se kokeilu tuhjällä piipulla riitti.

        Miaelina paitapuseroita kaipasi, minä harvoin sopivaa löydän, jos ei muuta niin hihat ovat pienet, paksu käsivarsiselle;)
        Aivan puuvillasta tehtyjä puseroita en minäkään osta, tahtovat virua muodottomiksi, jotakin aineosaa lisäten, tulee teepaidastakin istuva ja tykkään.

        Kangaskasseja minullakin useampia, aina yksi mukana, hedelmä pusseja tulee kyllä ostettua, niitäkin bio kelpoisia jos on tarjolla.
        Onhan se tarkkaan mietittävä tuo luonnon suojelu, jos todella sitä suojelee, sillä kaikesta löytyy joku kääntöpuolikin.
        Aika mahdotnta on tutkia kaikkea sitä, mikä todellisuudessa kelvollista on, luonnon suojelemisessa.
        Aika vieraalta tuntuu, tämän ikäisenä tuo ruuankin syöminen, hiilijalan jälkeä kaiksessa, entäs jos ruokaa ei olisi?
        Tämäkin todellisuutta useassa maassa.

        Paaston aikaa Neeassa sanot, sekin tutuksi tuli anoppini myötä, mieheni ei noita tapoja noudattanut.
        Ne perinteet katomassa perheessäni, kun lapset ovat minun mukaani kastettu, näin oli tapana.

        Bostonkakku oli minun kotona se mitä joskus tehtiin, ei ollut kakkuja useinkaan, hyvä kun vehnäseen kaiken aikaa jauhoja saatiin.
        Nyt ei kakut, ei makeat piirakat maistu, johonkin minäkin olen kyllästynyt;)

        Varmaan tiukkaa tekee ruuan hankkiminenkin joillakin, kaikesta on säästettävä, että lääkkeisiin riittää.
        Tuntuu aivan kamalalta kuulla, että taudin parantavaan, helpotukseen lääkkeeseen ei rahat riitä.
        Nöyryyttävää on sosialihuollosta apua anella, siihen ei tarvetta pitäisi maassamme olla.

        Ikävää nuo rajoitukset, matkojen ja tilaisuuksien perumiset tuon corona viruksen vuoksi, taitaa vaan levitä, tekevät mitä tahansa.
        Yritettävä kuitenkin on ja jokainen itse voi tähänkin asiaan vaikuttaa, välttämällä suuria tilaisuuksia ja sillä käsien pesulla.
        Tuo kori on minulla myös ollut silloin tällöin, mutta sen olen hankalaksi kokenut, kun käsi joutuu olemaan väärässä asennossa, taitaa korini olla väärän muotoinen;)
        Jäällä liikkumine on riskaapeliä, railoja syntyy veden nousun myötä yllättävästi.
        Juuri lehdestä tämän vaaran luin.

        Päivää on aloitettava kuulostelemaan, mitä onkaan antinsa, ei suunnitelmia suuremmin.
        Jotakin sitä kai keksii ja sitten illan tullen huomaa aikaan saannoksensa, ihan laiskotellen tuskin kuitenkaan menee.
        Lumet on muuten taas kerran kadinneet, ovat kyllä lisää lupailleet, räntänä kai tulee, joten pesää ei tee, iloa päiväänne.

      • SkillaN kirjoitti:

        Jälleen keskellä viikkoa elämme, nämä viikot vilahtaa uskomattoman nopeaan, näinköhän nuorillakin tekee, itse muistan viikkojen olleen pitkiä, kun viikonloppua odotin;)

        Korjaanpa mokani, ei hedelmä pusseja ostaa tarvitse, ilmaisia ovat, jos nyt mikään ilmaista on, hinnoissa maksamme.
        Yrittivät niitäkin rajoittaa, mutta ei tannut onnistua, paperipuusit ei kaiketi ole yleistynyt.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Korjaanpa mokani, ei hedelmä pusseja ostaa tarvitse, ilmaisia ovat, jos nyt mikään ilmaista on, hinnoissa maksamme.
        Yrittivät niitäkin rajoittaa, mutta ei tannut onnistua, paperipuusit ei kaiketi ole yleistynyt.

        Joissain kaupoissa on maksupaikan jälkeen pöytä, jossa on paperiarkkeja.
        Siinä voi kääräistä suojaa jos niin harkitsee.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Korjaanpa mokani, ei hedelmä pusseja ostaa tarvitse, ilmaisia ovat, jos nyt mikään ilmaista on, hinnoissa maksamme.
        Yrittivät niitäkin rajoittaa, mutta ei tannut onnistua, paperipuusit ei kaiketi ole yleistynyt.

        Hedelmäpusseja,
        kumma kun ei edes yhdyssanoja aikuinen hallitse. Apukoulujako käynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hedelmäpusseja,
        kumma kun ei edes yhdyssanoja aikuinen hallitse. Apukoulujako käynyt?

        ´´Ei suuri ole hän, joka valloittaa kaupungin, tai kukistaa kansakunnan, vaan hän, joka pistää oman kielensä kuriin.´´

        Eliaana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hedelmäpusseja,
        kumma kun ei edes yhdyssanoja aikuinen hallitse. Apukoulujako käynyt?

        Kirjaudu, hukkaan menee muuten osaavuutesi, kun anonyymeistä ei osaa sanoa, että kuka tämän, korjauksen ja osaamisen taakse kätkeytyy.

        Tietosi ja taitosi menee väärän anonyymin tiliin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjaudu, hukkaan menee muuten osaavuutesi, kun anonyymeistä ei osaa sanoa, että kuka tämän, korjauksen ja osaamisen taakse kätkeytyy.

        Tietosi ja taitosi menee väärän anonyymin tiliin.

        Yllätys minulle oli siivoajapoikien tulo jo tänään, hyvä etten ollut ehtinyt postiin lähteä. Mikä lie sekoittanut aikataulunsa, mutta 2 Irakilaista poikaa ryhtyi innolla moppaamaan ja kaappeja pyyhkimään 😊))
        Huomiseen jätän postin haun, niin tärkeää se ei tänään ole.

        Coronasta keskustellaan päivittäin, paljon vahinkoa se aiheuttaa talouselämässä, ja varsinkin Italiassa paljon peruutuksia ja eristäytymistä. Kauppakeskuksissa liikun minäkin, käsihygienia on kyllä tarpeellista näinä aikoina.
        Mukavan raikasta on kotona taas, lattiat kiiltää ja iltapäiväkahvikin maistuu Bostonkakun kanssa.

        Iloista iltapäivää,... anonyymien happamista huomautuksista välittämättä 🌷

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ´´Ei suuri ole hän, joka valloittaa kaupungin, tai kukistaa kansakunnan, vaan hän, joka pistää oman kielensä kuriin.´´

        Eliaana

        Hyvä, Eliaana, juuri oikea sananparsi tähän tilanteeseen!

        -
        Anonyymi lle, joka kirjoitti klo 11:37
        Sisältö SkillaNin kirjoituksissa on aina ymmärretty oikein
        ja se juuri kirjoituksessa on ainoa todella tärkeä asia.

        Skillanin kirjoituksista on aina pidetty, tykätty.

        .

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Yllätys minulle oli siivoajapoikien tulo jo tänään, hyvä etten ollut ehtinyt postiin lähteä. Mikä lie sekoittanut aikataulunsa, mutta 2 Irakilaista poikaa ryhtyi innolla moppaamaan ja kaappeja pyyhkimään 😊))
        Huomiseen jätän postin haun, niin tärkeää se ei tänään ole.

        Coronasta keskustellaan päivittäin, paljon vahinkoa se aiheuttaa talouselämässä, ja varsinkin Italiassa paljon peruutuksia ja eristäytymistä. Kauppakeskuksissa liikun minäkin, käsihygienia on kyllä tarpeellista näinä aikoina.
        Mukavan raikasta on kotona taas, lattiat kiiltää ja iltapäiväkahvikin maistuu Bostonkakun kanssa.

        Iloista iltapäivää,... anonyymien happamista huomautuksista välittämättä 🌷

        Vettä on sataa losottanut täällä. Ulkoiluni oli käydä vuositarkastuksessa
        sairaalassa. Piti pinkaista sateessa molemmissa päissä bussipysäkille.
        Eipä suuria kosteusvaurioita tullut.
        Hyvää oli se, että kaikki sikäli kunnossa, että ei tarvitse toimenpiteitä
        eikä lääkityksiin muutosta. Helpottihan sekin.
        Yllättävän laajaksi on Italiassa koronavirus levinnyt ja sieltähän se on
        tullut muuallekin mm. Suomeenkin. Tähän väliin, sairaalassakin oli
        tiedotteita seinissä, suositeltiin että ei pitäisi kätellä.
        Olipa Anonyymi "tarkkana". Vai onko lukutaito niin huono, ettei
        ymmärrä? Kuitenkin parempi on pehmeät hedelmät pussissa, kuin
        irrallisena taskussa:)
        Sen verran se asiareissuni rasitti, että on parasta vetäistä pienet
        ettoneet, että jaksaa sitten yöunet nukkua:) Hyvää jatkoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjaudu, hukkaan menee muuten osaavuutesi, kun anonyymeistä ei osaa sanoa, että kuka tämän, korjauksen ja osaamisen taakse kätkeytyy.

        Tietosi ja taitosi menee väärän anonyymin tiliin.

        Anonyyminä myös ilkeytesi kirjoitit, joten vastaus oli kuitenkin allekirjoitettu. Tuskin sitä edes ehdit huomata, kun taas itse anonyyminä vastasit Eliaanalle. Aika raukkamaista ilkeilyä.

        Mira

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyyminä myös ilkeytesi kirjoitit, joten vastaus oli kuitenkin allekirjoitettu. Tuskin sitä edes ehdit huomata, kun taas itse anonyyminä vastasit Eliaanalle. Aika raukkamaista ilkeilyä.

        Mira

        Se on sama Anonyymi jokaisessa kirjoituksessa. Heittelee vain sivu persoonansa kirjoittamia viestejä joukkoon.
        Tää on vapaa maa ja vapaa kirjoitus alusta. Senkunvaan.

        Mkr.

    • No, hupaisaksi koen, että ananyyminä anonyymiä moititaan. Laittakaa reilusti allekirjoitus, älkää sortuko samaan kuin anonyymi. Olen oppinut keinutuolilaisilta, että huomioimatta jättäminen on paras tapa saada kiusanteot loppumaan. Nythän jokainen teistä kommentoi, antaen ylenpalttista huomiota sitä etsivälle. Eli unohditte miten leppoisa keskustelu etenee. No, se huomiointi osaltani.

      Laiskana olen tämän päivän vötkyillyt, tapani on kiireisen päiivän jälkeen huilata. Muistin tosin, että olisi pitänyt teatterilippu perjantaille hakea, mutta jospa sen netistä vielä ehtii lunastaa.

      Leppoisaa iltaa. Minä ajattelin saunoa, onhan pikkulauantai.

      • Pilvipoutaista aamua, lämmön puolella mennään, lunta on hiukan tullut, mutta eipä kauan kestä, kun sulaa pois.

        Korpikirjailijan ohjeista huolimatta, nyt hieman kajoan tuohon 11,37 anonyymin viestiin.
        Olen julki tuonut monta kertaa vajavaisuuteni, mutta koskaan en ylläpidolta ole huomautusta saanut.
        Pienillä keinoin yrität pönkittää itsetuntoasi, sillä kovin heikoissa kantimissa on, myös harmittelen huonoa mielikuvituksesi lentoa, kun et voi ajatella mitä nuo sanat erillään tarkoittaa.
        Opastamaan en pysty, en halua, joten koeta kestää viestini vajavaisuudet, asiasta ei tämän enempää.

        Oikein ajattelet korpikirjailija, tuohan se on ollut tapa minulla myös, että huomiotta sivuutan, joskus vaan tulee tarvis jotain sanoa, kun kerran ilkeävät kaikeen mitättömään puuttua.
        Taisit joskus sinäkin näin tehdä;)
        Lenkkisaunassa minäkin itseäni hellin eilen illalla.
        Minulta teatteri on melkein unohtunut, eilen sain kirjeen kevään matkoihin, kuulun teatterikerhoon, joten matkoja tarjotaan, ihan houkuttaviakin.

        Olen toisaallakin Eliaanan rohkeasti mielipiteensä esille tuoneen, näin tekee hyvällä itsetunnolla oleva, kiitos myös Mira sinulle.

        Helpotus varmasti tuo sairaala reissusi ynnämuu, ainahan pieni jännitys tulee tuloksien kuulemisesta, onnea vaan ja hyviä jatkoja kunnollesi.

        Kiitokset myös sinulle anonyymi viestistäsi, aina se lämmittää.
        Joskus olen huomannut virheitä minäkin, mutta kertoman sisältö se antaa aiheen vastata ja muutenkin tykkään lukea tapahtumista, mitä ja miten kukin elää ja vaikuttaa.
        Virheitä en seuraa,en tilastoi;)

        Aina ei aikataulut pidä, mutta jouston vara on eläkeläisellä, pääasia, että siivous tuli tehtyä.
        Yrittäjille koituu tappioita, kun tilaisuuksia peruutetaan, valtio kaiketi jotain tukea on suunnittelemassa, elikä verorahat tähänkin riittää, hyvä niin.
        Olen ymmärtänyt, että budjetit aina näillä yllätyksien tulolla on laskettu talousarvioon.
        Käsien pesua kehoitetaan tehtäväksi ja kättely/halaus on julistettu pannaan, toivotaan taudin taantuvan ja elämän palaavan uomilleen, kunnes taas uusi takaisku tulee.
        Herkästi haavoittuva on maailma.

        Torsatai on toivoa täynnä, näin on todettu, joten eläkäämme kaiken suhteen toivoen hyvin menevän, heippa!

      • SkillaN kirjoitti:

        Pilvipoutaista aamua, lämmön puolella mennään, lunta on hiukan tullut, mutta eipä kauan kestä, kun sulaa pois.

        Hyvää aamupäivää Noja-tuolilaisille! Tasaisen harmaana aamu aukeni, mutta valoissa on jo 7 aikaan aamusta. Mieli piristyy valon myötä, ja lisää sitä saadaankin pitkään vielä!

        Tein kauppalistan äsken ja hämmästyin kun kotiinkuljetus on aivan täynnä maanantaihin asti ? !! Ilmeisesti on lisääntynyt kauppakassien tilaaminen nyt coronan pelon vuoksi, jätin maanataiaamuun tilaukseni, mutta postin yhteydessä on K-market josta saan välttämättömät viikonloppua varten.

        Tietenkin nuo suuret tavaratalot on ihmispaljoutta täynnä, mutta eipä kai Espoossa kovin monta tapausta ole todettu?
        No, lähdettävä on postissa käymään, en minä ole kokenut suurempia pelkoja tartunnoista.

        Torstaihin toivoa ja hyvää mieltä 😊))

        Näinhän minä tein kuten kirjoitit, mutta kuten jatkoin olen opinut jotain. Lisäksi minulla on puhevälit ylläpitoon. Huumorilla hymiöiden kera jatkan.

        Minulla on lukihäiriö, jonka ansiosta jouduin ja joudun täällä vieläkin kohtaamaan tyhmyyttä. Ei kukaan huutele sokealle, katso eteesi kompuroija, mutta kun kirjaimet heittää paikkaansa siihen reagoidaan ilkeästi. Aluksi se teki pahaa. Tyhmyyden kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä. Olen ilman tietoa lukihäiriöstäni kirjoittanut englannin ja ruotsin ylioppillaskirjoituksissa sekä lukenut lyhyen saksan. Se silloin ennen diagnosia ihmetytti kun puhuin kieliä, mutta tein omituisia kirjoitusvirheitä. Olen kehittynyt kirjoittajana, kiitos mm. Suomi24. Kyllä kai se tuo luontainen sisu auttaa eteenpäin. Nykyisin keskityin kirjoittamiseen yrittäen välttää vierasperäisiä sanoja. Jotkut sanat jo halitsen, mutta joudun usein tarkastamaan oikeinkirjoituksen.

        Tänään keramiikkaa, valmisteilla korppikotka humoristisilla vivahteilla kuten kaikissa töissäni niin tässäkin etsin piirteeitä jotka vangitsee hupaisina katseet.😊

        Hyvää päivän jatkoa.

        Korppis

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Hyvää aamupäivää Noja-tuolilaisille! Tasaisen harmaana aamu aukeni, mutta valoissa on jo 7 aikaan aamusta. Mieli piristyy valon myötä, ja lisää sitä saadaankin pitkään vielä!

        Tein kauppalistan äsken ja hämmästyin kun kotiinkuljetus on aivan täynnä maanantaihin asti ? !! Ilmeisesti on lisääntynyt kauppakassien tilaaminen nyt coronan pelon vuoksi, jätin maanataiaamuun tilaukseni, mutta postin yhteydessä on K-market josta saan välttämättömät viikonloppua varten.

        Tietenkin nuo suuret tavaratalot on ihmispaljoutta täynnä, mutta eipä kai Espoossa kovin monta tapausta ole todettu?
        No, lähdettävä on postissa käymään, en minä ole kokenut suurempia pelkoja tartunnoista.

        Torstaihin toivoa ja hyvää mieltä 😊))

        Nyt ovat koronan sitten määritelleet pandemiaksi.
        Olisi tässä itsekunkin mukava tietää, millaisia oiereita ihan oikeasti tämä tauti mukanaan tuo, eihän nyt jokaista aivastusta voi epäillä. Lääkärit ovat varmaan kyllästyneitä koko asiaan, koska ei mitään ohjeita tunnu olevan liikkeellä, en ole ainakaan huomannut.
        Ainoa ohje on, että jos on oireita, niin kotiin.

        Minä olen innostunut taas kaivelemaan vanhoja sukututkimuksiani. On omia, on muilta saatuja sukutauluja. On lehtileikkeitä ja muisteluksia monenlaisia. Luen niitä kuin romaania konsanaan. Sukututkimus opettaa ihmisen ajattelemaan, että hän on yksi lenkki ketjussa, joka jatkuu loppumattomasti eteen- ja taakse. Löytää ihmisiä, joilla on sama syntymäpäivä kuin itsellä, vain 3 vuosisataa eroa. Voi seurata isovanhempien ketjua yhä kauemmas ja kuvitella millaista on elo oli noina aikoina. Erään perheen kohdalla on merkintä, että kasakat olivat Ison Vihan aikana surmanneet melkein koko perheen, mutta se yksi jäi jäljelle, ja niin ketju jatkuu. . .
        Tänään on tuhruinen ilma, niin että on sopiva sää paneutua menneitten polvien tutkimiseen.
        Ja hei, on ikivanha ja huono vitsi sanoa, että odotas vaan, kun se ensimmäinen hevosvaras löytyy. Ei kannata niin jännällä asialla pelotella.

        Pese kunnolla kädet ulkoa ja vessasta tullessa, yski ja aivasta hihaan ja käytä kertakäyttönenäliinaa. Vältä väkijoukkoja. 80 ikäisiä tuskin otetaan tehohoitoon, ne paikat on nuoremmille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ovat koronan sitten määritelleet pandemiaksi.
        Olisi tässä itsekunkin mukava tietää, millaisia oiereita ihan oikeasti tämä tauti mukanaan tuo, eihän nyt jokaista aivastusta voi epäillä. Lääkärit ovat varmaan kyllästyneitä koko asiaan, koska ei mitään ohjeita tunnu olevan liikkeellä, en ole ainakaan huomannut.
        Ainoa ohje on, että jos on oireita, niin kotiin.

        Minä olen innostunut taas kaivelemaan vanhoja sukututkimuksiani. On omia, on muilta saatuja sukutauluja. On lehtileikkeitä ja muisteluksia monenlaisia. Luen niitä kuin romaania konsanaan. Sukututkimus opettaa ihmisen ajattelemaan, että hän on yksi lenkki ketjussa, joka jatkuu loppumattomasti eteen- ja taakse. Löytää ihmisiä, joilla on sama syntymäpäivä kuin itsellä, vain 3 vuosisataa eroa. Voi seurata isovanhempien ketjua yhä kauemmas ja kuvitella millaista on elo oli noina aikoina. Erään perheen kohdalla on merkintä, että kasakat olivat Ison Vihan aikana surmanneet melkein koko perheen, mutta se yksi jäi jäljelle, ja niin ketju jatkuu. . .
        Tänään on tuhruinen ilma, niin että on sopiva sää paneutua menneitten polvien tutkimiseen.
        Ja hei, on ikivanha ja huono vitsi sanoa, että odotas vaan, kun se ensimmäinen hevosvaras löytyy. Ei kannata niin jännällä asialla pelotella.
        Mkr.

        Makriinalle vitsiin jatkoa:
        Sukututkimuksestaan eräs kaveri kertoi, että heillä ensin maksettiin 5000 , kun sukututkija alkoi hommaan, ja hän teki kyllä työtä pitkään ja koko rahan edestä.
        Ja sitten vähän myöhemmin maksettiin toinen 5000, jotta pitäisi omana tietonaan. :) heh...☀️

        Heippa Nojatuolin väki! Päiväni on ollut kiireinen , että vasta pääsin istahtamaan tänne
        Noja-tuoliin!
        Aloin miettimään, että pitäisikö jotain varata pakastimeen siltä varalta, että tuo virus vaikka petiin kaataisi meidät, eikä jaksaisi kauppaankaan lähteä!

        No, tuumasta toimeen, tein listan ja koetin sen mukaan ostaa, mutta tulihan siinä muutakin
        ostamista ja kun kotona niitä kaappeihin laitoin, huomasin, että astianpesuaine jäi!

        Paljon pesen astiat koneella, mutta kyllä astianpesuainekin on oltava, suurien kattiloiden ym. pesuun.
        Kova lumi-räntäsade oli kun ajelin, pyyhkijöillä oli toitä! Nyt jo sade on loppunut ja
        näyttää oikein keväiseltä!

        Leppoisaa iltaa,
        N.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ovat koronan sitten määritelleet pandemiaksi.
        Olisi tässä itsekunkin mukava tietää, millaisia oiereita ihan oikeasti tämä tauti mukanaan tuo, eihän nyt jokaista aivastusta voi epäillä. Lääkärit ovat varmaan kyllästyneitä koko asiaan, koska ei mitään ohjeita tunnu olevan liikkeellä, en ole ainakaan huomannut.
        Ainoa ohje on, että jos on oireita, niin kotiin.

        Minä olen innostunut taas kaivelemaan vanhoja sukututkimuksiani. On omia, on muilta saatuja sukutauluja. On lehtileikkeitä ja muisteluksia monenlaisia. Luen niitä kuin romaania konsanaan. Sukututkimus opettaa ihmisen ajattelemaan, että hän on yksi lenkki ketjussa, joka jatkuu loppumattomasti eteen- ja taakse. Löytää ihmisiä, joilla on sama syntymäpäivä kuin itsellä, vain 3 vuosisataa eroa. Voi seurata isovanhempien ketjua yhä kauemmas ja kuvitella millaista on elo oli noina aikoina. Erään perheen kohdalla on merkintä, että kasakat olivat Ison Vihan aikana surmanneet melkein koko perheen, mutta se yksi jäi jäljelle, ja niin ketju jatkuu. . .
        Tänään on tuhruinen ilma, niin että on sopiva sää paneutua menneitten polvien tutkimiseen.
        Ja hei, on ikivanha ja huono vitsi sanoa, että odotas vaan, kun se ensimmäinen hevosvaras löytyy. Ei kannata niin jännällä asialla pelotella.
        Mkr.

        Minä muistan kuin yksi firmani johtaja oli aloittanut sukututkimuksen teon, niin tutkinta loppui siihen, että joku suvun esi-isä oli hirtetty Padasjoella hevosvarkaudesta. En tiedä, oliko vitsi vai ei:-)

        Oman isäni suvusta emme paljoa tietoa löytäneet, olivat kuulemma lampureita Mikkelin tienoilla Ristiinassa. Isäni vanhemmista löysin tiedon, että heillä ensimmäinen lapsi kuoli 1½-vuotiaana, oli ollut tyttö. Toinen lapsi, poika, oli kadonnut. Ei ole tietoa, milloin oli kuollut kadonneena, neljävuotiaana oli ollut hengissä, kuollut siis ennen 13 ikävuotta, koska julistettu silloin kuolleeksi kirkonkirjojen mukaan. Kolmas lapsi oli tyttö, joka oli kuollut 25-vuotiaana naimattomana.

        Isäni oli perheen neljäs lapsi, sen jälkeen vielä kaksi poikaa. Isäni kuoli 36-vuotiaana, seuraava veli eli nuorin 50 vuotiaana ja yksi eli 71-vuotiaaksi, eli keskimmäinen veli näistä kolmesta. Eli lyhytikäistä on sukuni. Isäni äiti kuoli vähän yli 5kymppisenä, isänisäkään ei kuuttakymmentävuotta ehtinyt täyttää. Nämä tiedot heistä olen vain lähinnä löytänyt. Isänisänisästäkään ja vaimostaan vain etunimet.

        Mira

      • Anonyymi kirjoitti:

        Makriinalle vitsiin jatkoa:
        Sukututkimuksestaan eräs kaveri kertoi, että heillä ensin maksettiin 5000 , kun sukututkija alkoi hommaan, ja hän teki kyllä työtä pitkään ja koko rahan edestä.
        Ja sitten vähän myöhemmin maksettiin toinen 5000, jotta pitäisi omana tietonaan. :) heh...☀️

        Iltapäivää!
        Sattui hyvä aika markettimatkalle, aurinko paistoi ja lämmintä varjossakin
        5 C. Tietysti sattui, kun tarkkaan tähystin netistä säätiedot.)
        Tänään on tullut runsaasti ohjelmaa koronaviruksesta ja sen vaikutusten
        rajaamisesta. Ja vielä sitä illemmalla tulee lisääkin. Kaikissa lehdissäkin
        siitä viruksesta kerrotaan. Minusta kyllä on kerrottu myös virustartunnan
        oireetkin. Jos nyt nettiä selaa ja lehtiä lukee, tuskin ohi päääsee lipsahtamaan.

        Jokatapauksessa nyt viimeistään on selvää, koronaviruksen leviäminen
        on tosia-asia. Miten pitkälle menee, sitä tuskin kukaan tietää. Ei minulla
        ole edellytyksiä kovin paljon ko. asiasta tietää. Alusta alkaen olen kyllä
        luottanut terveysalan asiantuntijoihin, kuinkas muuten. Näihin nojaa
        myös hallitus. Eiköhän homma liene niin hyvin "hanskassa" kuin se on
        mahdollista.
        En kuitenkaan ole henk. kohtaisesti kovin pahasti huolissani. Tämä virus
        on ollut jonkin aikaa esillä, että siihen tilanteeseen on ollut aikaa jo
        asettautuakin.
        Minun oloni on todella huomattavasti korjautunut sairaalassa tehdyn
        tutkimuksen jälkeen. Se näkyi tänääkin, kävely kävi ihan vihellellen;)
        Kyllä siinä ennen tutkimusta epävarmuuteni painoi. Olisi ollut
        mahdollista mennä toisinkin. En halua tarkemmin kertoa. Sen kuitenkin,
        että olen luullut omaavani paremmankin "paineensietokyvyn" kuin
        mitä nyt. Kyllähän sitä ennen pahemmastakin pinteestä "porskutteli
        takeltelematta:))
        Hyvää illanjatkoa huomista kohti!

        Hallituksen tiedonannon mukaan kansalaiset saavat pärskiä ja piereskellä aivan vapaasti, kunhan vain ahkerasti pesevät käsiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makriinalle vitsiin jatkoa:
        Sukututkimuksestaan eräs kaveri kertoi, että heillä ensin maksettiin 5000 , kun sukututkija alkoi hommaan, ja hän teki kyllä työtä pitkään ja koko rahan edestä.
        Ja sitten vähän myöhemmin maksettiin toinen 5000, jotta pitäisi omana tietonaan. :) heh...☀️

        Se on se toinen huono vitsi, joka kaikille sukututkijalle kerrotaan.
        Heh,
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä muistan kuin yksi firmani johtaja oli aloittanut sukututkimuksen teon, niin tutkinta loppui siihen, että joku suvun esi-isä oli hirtetty Padasjoella hevosvarkaudesta. En tiedä, oliko vitsi vai ei:-)

        Oman isäni suvusta emme paljoa tietoa löytäneet, olivat kuulemma lampureita Mikkelin tienoilla Ristiinassa. Isäni vanhemmista löysin tiedon, että heillä ensimmäinen lapsi kuoli 1½-vuotiaana, oli ollut tyttö. Toinen lapsi, poika, oli kadonnut. Ei ole tietoa, milloin oli kuollut kadonneena, neljävuotiaana oli ollut hengissä, kuollut siis ennen 13 ikävuotta, koska julistettu silloin kuolleeksi kirkonkirjojen mukaan. Kolmas lapsi oli tyttö, joka oli kuollut 25-vuotiaana naimattomana.

        Isäni oli perheen neljäs lapsi, sen jälkeen vielä kaksi poikaa. Isäni kuoli 36-vuotiaana, seuraava veli eli nuorin 50 vuotiaana ja yksi eli 71-vuotiaaksi, eli keskimmäinen veli näistä kolmesta. Eli lyhytikäistä on sukuni. Isäni äiti kuoli vähän yli 5kymppisenä, isänisäkään ei kuuttakymmentävuotta ehtinyt täyttää. Nämä tiedot heistä olen vain lähinnä löytänyt. Isänisänisästäkään ja vaimostaan vain etunimet.

        Mira

        Mira, kyllä se oli huono vitsi. Suomessa ei juuri ole ketään hirtetty, vaan kaula katkaistu kirveellä! Liekö se sen armeliaampaa. Viimeinen kuolemantuomio Suomessa on toteutettu v. 1825, mikäli oikein muistan, miesmurhasta.
        Mitä sotien aikana on sitten tehty, sitä en ole tutkinut enkä tiedä.
        Kyllä sinun on mahdollista saada tarkemmatkin tiedot suvustasi, jos tiedät seurakunnat, joihin he ovat kuuluneet. Sukuselvityksiä voi tilata kirkkoherranvirastoista, mutta ne kyllä nykyisin maksavat ja aikaa kuluu.
        Mkr.

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Hyvää aamupäivää Noja-tuolilaisille! Tasaisen harmaana aamu aukeni, mutta valoissa on jo 7 aikaan aamusta. Mieli piristyy valon myötä, ja lisää sitä saadaankin pitkään vielä!

        Tein kauppalistan äsken ja hämmästyin kun kotiinkuljetus on aivan täynnä maanantaihin asti ? !! Ilmeisesti on lisääntynyt kauppakassien tilaaminen nyt coronan pelon vuoksi, jätin maanataiaamuun tilaukseni, mutta postin yhteydessä on K-market josta saan välttämättömät viikonloppua varten.

        Tietenkin nuo suuret tavaratalot on ihmispaljoutta täynnä, mutta eipä kai Espoossa kovin monta tapausta ole todettu?
        No, lähdettävä on postissa käymään, en minä ole kokenut suurempia pelkoja tartunnoista.

        Torstaihin toivoa ja hyvää mieltä 😊))

        Eihän missään ole kerrottu missä nämä sairastuneet asuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se toinen huono vitsi, joka kaikille sukututkijalle kerrotaan.
        Heh,
        Mkr.

        Niin juuri, Mkr, siksi sen siihen oman vitsisi perään kerroinkin. :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän missään ole kerrottu missä nämä sairastuneet asuvat.

        Huomenet viikonlopun alkuun,sillä perjantaina sitä eletään jo tulevaa viikonloppua;)
        Lunta hieman hipsii, nollassa mittari ja pilvinen sää jatkuu.
        Taitaa noita sairastuneita olla ympäri maata, eivät jaksa enää kirjoihin laittaa.

        Kyllä se askel kevenee ja elämä hymyilee, kun odotettavissa olevasta tauti tilanteesta hyviä uutisia tulee.
        Pelot ne melko voimakkaina takaraivossa elää, vaikka kuinka yrittäisi niitä unohtaa.

        Sukututkimus on ollut puheena ja olet Makriina aika tarmokas, kun jaksat sukupolvien taa kurkistella;)
        Minulla ei kärsivällisyys kestäisi, sen tietäen en ole koskaan yrittänytkään, serkkuni vähän taakse päin elämää selasi, mutta lopetti hänkin.
        Hyviä vitsejä näistä tutkimusten tuloksista suvun kohdilla kerrotaan.

        Mira myös tutkinut sukuaan ja lasten kuolemat oli noilla vuosilla hyvin yleistä, vielä minunkin lapsuudessa kaksi sisartani kuoli, kuolin syytä ei oikein tunnistettu.
        Äitini kertoi, ettää lääkäri oli alkoholin vaikutuksen alainen, kun tutkimusta teki, yksi ainoa lääkäri silloin oli kauppalassa.
        Aika on tältäkin osin muuttunut hyvään suuntaan, nyt valituksen mahdollisuudet on olemassa, tosin kuolemilta ei vältytä tänäänkään, edes nuorten kohdalla.

        Kauppaan pitäisi lähteä minun myös ja pitänee vähän ostoksia tehdessä katsella sillä silmällä, että jos korona iskee, ruokaa löytyy kotoa.
        Neeassa tämän mieleen toi, ainakin kuivaaine varasto on täytettävä.
        En mihinkään hamstraamiseen sorru kuitenkaan, uskon että kauppiaat varautuvat jos henkilökunta vaan terveenä pysyy, ruokaa saa.
        En muutenkaan jaksa uskoa, että tämä tauti ei joskus loppuisi, vaikka uhkia onkin paljon ja paljon puhettakin.
        Hallituskaan ei varmaan kättä eteen osaa laittaa, tekevät parhaansa koko eduskunnan voimin.

        Minulla ei ole mitään yhteyttä ylläpitoon, koskaan ei sieltä päin minua ole yhteyksillä vaivattu ja itse olen muutaman kerran viestejä poistoon pyytänyt, viimeinen oli juuri sinulle korppis tulleen ikävän viestin poistopyyntö, en muista tehosiko?
        En ole tämän "pitkän urani" aikana useinkaan kirjoitusteni virheellisyydestä saanut nuhteita, ymmärtäviä kanssa kirjottajat on olleet, nyt viime aikoina olen ärtymyksen aikaan saanut.
        Ehkä myös henkilööni kohdistuva vastenmielisyys tämän saa aikaan.
        Kaikki on kestettävä, kun itsensä likoon laittaa ja kestääkin aikaan asti;)

        Luulisi noita kotikuljetuksia varten lisää henkilöitä palkattavan, siellä ruuhka suomessa kaikkea niin paljon tarvitaan.
        Täälläkin on kotiinkuljetus on yleistynyt.

        Kolmastoistapäivä ja perjantai, jospa tartunnat vielä välttäisimme, näin toivon kaikkien teiden kirjoittajien ja lukijoiden kohdalla.

        Väki-epävakainen oli alku iltapäivästä sään juoni tänään. En enää muista mitä keittiön pöydän ääressä näpräsin; väliin siinä ikkunasta ulos mulkoilin.
        Kuuroina ja kovalla tuulella vesi-räntää pilvet heitteliit. Hurskainen se tässä.
        Etsin eilenkin tätä palstaa, mutta mun hakusanansa olivat kai sitten väärät. Hakusana Nojatuoli vei ns. päätepysäkille. Tuolta 80v, se tänään löytyi. En osaa näitä hakea oikein kun olen ollut päiviä poissa.
        Kymmenmonta laulujoutsenta lensi Kymijoen yläjuoksun suuntaan. Omaa kailotustaan siitä pitivät.
        Siitä pitää olla tytyväinen, ettei kausiflunssa tai vielä pahempa ole ehtinyt iskeä.
        Hyvää illanjatkoa palstaa seuraaville tai tänne kirjoittaville! hurskainen.

        Kiitos Hurskis, kun kävit, sinua on kaivattukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Hurskis, kun kävit, sinua on kaivattukin.

        Tänään 19:56.
        Kiitokset itsellesi!

    • Anonyymi

      Aurinkoista aamupäivää etelärannikolta, siniristilippujen hulmutessa vasten sinitaivasta talvisodan päättymisen 80-vuosipäivän merkiksi ! Juuri nyt kaikuvat kirkonkellot !

      Kun ajattelee maailman tilannetta, tuntuu pahalta, miten vähän pystymme lopultakin hallitsemaan sairauksia ja muita vitsauksia. Nyt pitäisi taistella yhdessä vaikeuksia vastaan ja auttaa toinen toisiamme, ei syytellä päättäjiä liiasta lepsuudesta tai ylireagoinnista. Vanhat konstit influenssaa vastaan ovat käyttökelpoisia tänäänkin. On vaan niin yhteiskuntaa lamauttavaa, kun valtavat määrät ihmisiä on yhtä aikaa sairaana ja tässä tapauksessa ei rokotusta ollut tapauksia vähentämässä. Näin eläkeikäisenä lienee parasta pysytellä mahdollisuuksien mukaan omassa karanteenissa ja välttää turhia kontakteja. Itse peruin jo ennen suosituksia teatteriretken ja nuorten perheiden kanssa pidetään tapaamistaukoa.

      Reipas aamukävely raikkaassa tuulessa antoi puhtia viedä vuodevaatteita ja mattoja ulos tuulettumaan, saa alkaa viikkosiivouksen. Eilen käytiin kaupassa eläkeläisten aikaan aamupäivällä ja tuli ostetuksi varastoonkin ruoka- ja taloustarvikkeita, ja kyllä tosi hamstraajiakin oli tyhjistä hyllyistä päätellen ollut liikkeellä. Itse perustelen näitä ylimääräisiä varastoja sillä, ettei tarvitse turhan usein änkeytyä marketteihin virusten armoille eikä myöskään levittämään niitä, jos tauti iskee. Pakasteessa on niin paljon kaikkea, että niistäkin saa laittaa ruokaa pitkään ja nauttia vitamiineja marjojen muodossa, hyvä tähän aikaan vuodesta muutenkin tyhjennellä.

      Torstaina olisi lukupiirin kokoontuminen, ellei sitä peruta. Luettavana on Minna Rytisalon kirja Rouva C, joka on fiktiivinen kertomus Minna Canthin lähdöstä Jyväskylän seminaariin, avioliitosta opettajansa kanssa ja perhe-elämästä . Minna sain nopeassa tahdissa 7 lasta , joista viimeinen syntyi aviomiehen varhaisen kuoleman jälkeen. Minna Canthin elämä on uskomaton selviytymistarina yksinhuoltajana ja mittavan yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kirjallisen uran luojana. Vaikka tarinassa on kirjailijan fiktiota, se perustuu tosiasioihin. Samalla periaatteella on myös Raija Oranen kirjoittanut kirjan Manu Presidentti Mauno Koivistosta, ja se oli meillä viime kuun kirjana. Suosittelen näitä molempia.

      Hyvää vointia ja reipasta mieltä toivottaen
      Ramoona

      • Anonyymi

        Hyvää viikonloppua tulin toivottamaan kanssasisarilleni ja -veljilleni,
        en ole vielä tänään käynyt ulkona, mutta valmistautuminen ulosmenoon on jo tullut tehdyksi.

        Talvisota on päättynyt tänä 13.03. päivänä kauan sitten, sitä kannattaa ajatella.

        Meidän kokouksemme on peruttu vedoten tähän hallituksen ohjeeseen:
        Kuten hallituksen eilisissä korona-suosituksissa todetaan:
        ” … tulee rajoittaa vapaa-ajan toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta ikääntyneiden ja perussairaiden kanssa asioidessa…”

        Hyvä että otetaan huomioon näitä tärkeitä viruksen leviämisen estämisohjeita.
        Miaelina

    • Anonyymi

      Lippu on salossa ja näkyy hienosti tummanpuhuvia pilviä vasten. Sää ei oikein tiedä, sataisiko vai paistaisiko. Pilvien ympärillä on kauniin sininen taivas.
      Voisi filosofoida, että siinä näkyy kuva Suomen tilannetta.

    • Anonyymi

      …. tunnelmoi Makriina.

      • Tavallista iltaa!
        Roskat kävin heittämässä roskiksen astioihin, siinä ulkoiluni. Työhommana
        taluttelin pölyimuria. Kokemuksesta viisastuneena annoin imurille lepoa
        väliin, ettei kuumene liikaa. Hyvin se silleen toimi.
        Tänäänkin on tullut runsaasti tietoa koronaviruksesta ja toimintaohjeita
        kansalaisille. Aivan asialliselta tuntuvia neuvoja tartunnan välttämiseksi
        ja myös ettei toimisi "levittäjänäkään", jos sellainen tilanne tulee esim.
        ulkomailta kotiutuessa. Onhan tämä virus iso riesa, josta vain on selvittävä.

        Kaikesta huolimatta, hyvää jatkoa teille! Kyllä se siitä. . .

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Tavallista iltaa!

        Hyvää iltaa Noja-tuolilaiset! Iltapäivällä ja tuoliin istahdin ja pitkän sepustuksenkin kirjoitin, mutta en saanut sitä lähtemään, kummallista! Eka kerran kun tälläistä sattuu!

        Ajattelinkin, että onko joku virus iskenyt tännekin, onko corona, vai mikä? Katsotaan nyt, lähteekö tämäkään.

        Leppoisaa jatkoa,
        N:

    • Anonyymi

      Minun jälkikasvuni on huolissaan terveydestäni. Liikuttavaa, että viestitellään ja soitellaan. Lupaavat käydä kaupassa ja toivovat, etten lähtisi minnekään kotoa. No mikäs on ollessa, jos saan kyydin ostarille. Kyllä itse menen katsomaan, mitä hyllyillä on, hulluahan tämä hamstraus on ollut.
      Ajattelin ostaa jotain pakkaseen, ja jääkaappiin sopivaa apetta. En yleensäkään käy kaupassa kuin pari kertaa viikossa. olen oppinut miettimään, miten pärjään.
      Pesukone suuttui ja sylki vedet lattialle. Katsotaan nyt, mitä korjaus maksaa. Tarjouksesta saa niin edullisesti kodinkoneita, että ei niitä kannata korjuuttaa, jos vähänkin isompi vika on löytynyt. Tämä on kyllä kiltisti palvellut vuodesta 2009.
      Nyt joudun tiskaamaan käsin, mutta eiköhän se nyt sentään onnistu vanhasta muistista.
      Mkr.

    • On ollut niin huonojen kuin hyvien uutisten päivä. Teatteri ilta peruuntui kun esitykset laitettiin koronan takia hyllylle. ja myös keramiikkakerhokin menee tauolle. Tietenkin ne ärsytti, tuntui, että tulee pakko eristys, mutta mitäpä teet.

      P. halusi palata niin pian kuin mahdollista Suomeen ja saikin vaihdettua lennot ensi viikolle. Tietenkin paluu aiheuttaa hänelle karanteerin, mutta hän tietää sen. Tuntuu kuin kaikki olisivat kaoksen vallassa.

      Kauppareissulla ihmisten ostoskärryt olivat ääriään myöten täynnä tavaraa ja kun kävelin kadulla vastaantulijat tuijottivat maahan.

      Nyt olen onnellinen, että P. pääsee palaamaan tänne Suomen kotiinsa. Ei tarvitse kummankaan yksin pelätä vaan voidaan tukea toinen toisiamme. Tietty matkustamiseen liittyy aina omat riskinsä, mutta toivotaan parasta.

      Huomenna täytyy kävelyttää imuria läpi talon ylhäältä alas ja puunata paikat isännän kotiintulon kunniaksi 😊

      • Anonyymi

        Onko tuo nyt oikein että hauras pahimpaan riskiryhmään kuuluva vanhus tulee vieraaseen maahan tartuttamaan ja viemään sairaanhoidon resursseja ? Kyllä se matkustuskielto on tarkoitettu kaikille !!!!!

    • Anonyymi

      Iltaa istuntoon, jos täällä vielä istujia on tähän aikaan..))

      Itse olen istahdellut milloin missäkin, mutta nyt minäkin suostuin vapaaehtoiseen karanteeniin. Muuten ei haittaa, mutta pienet tytöt, 5- ja 2-vuotiaat, tahtoivat välttämättä nähdä mummon ja sovittiin tapaamisesta. Sitten tuli näitä uusia ohjeita ja päätettiin meidän vanhempien kesken, etten lähde matkustamaan julkisilla kulkuneuvoilla, etenkin kun koko nuori perhe pärskii nyt.
      Nyt tulee sitten ilmeisesti pitempi paussi kaikkien tapaamisten kanssa. Onneksi minulla ei ole mitään välttämättömiä menoja, tai no, yksi verikoe, mutta en arvaa lähteä laboratorioon jonottamaan..
      Onneksi ehdittiin vielä käydä veljen luona ennen tätä isompaa aaltoa.
      Vasta muutama tartunta oli todettu täällä, Itä-Hämeessä, hänen luonaan, ei yhtään.
      Veljen syösairauteen käytetyt hoidot eivät olleet purreet ja vahvempi myrkkykuuri on sunnitteilla, ellei Korona nyt sotke suunnitelmia. Vakava paikka kuitenkin.
      Mukava iltapäivä meillä oli. Muisteltiin menneitä, vitsailtiin, mutta ei vältetty myöskään vakavia aiheita. Muisteltiin lähteneitä ja heidän viime vaiheitaan.
      Vaikka suru ja haikeus olivat läsnä, mukana oli myös kiitollisuutta siitä, että ollaan sittenkin saatu kulkea pitkä matka yhdessä. Ei aina niin lähellä arjessa, mutta tavoitettavissa, olemassa kuitenkin.
      "Suku on pahin, ja paras" taisi joku perheneuvoja laittaa kirjansa nimeksikin.

      Sukututkimuksesta olette puhuneet. Tuttu aihe minullekin, vaikka en itse ole sukututkimusta tehnyt, varmasti samoista syistä, jotka SkillaN mainitsi.
      Kärsivällisyys ei ole riittänyt. Silti olen monesti saanut todistaa, että aihe vie miehen ja naisen mennessään ja antaa aivan erityistä elinvoimaa sen harrastajalle.

      Lenkkeily ei sentään kuulu kiellettyjen listalle. Tutulla reitilläni on nyt ollut tavallista enemmän kulkijoita, onhan metsäkävelyä suositeltu stressinpoistajanakin, tiedä onko siitä sitten kyse. Turvaväli oli kuitenkin vielä helppo säilyttää, eikä puheisiin tarvitse ryhtyä.

      Meidän hallitus ansaitsee mielestäni kiitokset hyvästä viestinnästä ja asioiden hoidosta. Aina riittää näitä moittijoita, mutta kyllähän tämäkin iso asia tuli vähän kuin puun takaa ja testaa nyt meidän kykyä selviytyä isosta epidemiasta.
      Jossakin lehtijutussa oli verrattu tätä epidemiaa/pandemia sotatilaan. Ehkä se ei ole ihan kaukaa haettu, jos se koskettaa kuitenkin isoa väestömäärää.

      Martat ovat julkistaneet tuon varustautumislistan. Melkein kaikkia ruokatarvikkeita minulla on normaalistikin jemmassa, joten siltäkin osin asia on kunnossa. Eiköhän se tästä...
      Luottamusta ja kärsivällisyyttä itse kullekin Korona keskellä!
      demeter1

      • Lauantaiaamun huomenet, taivas kauniin sininen ja tuuli on reippaan oloinen ja aurinko paistaa.
        Ulos katsellen ei voisi kuvitellakaan, että tälläiset uhkat ympärillä liehuu, kuten tuo korona nyt aiheuttaa.
        Viisautta taitaa olla, kun ikkunasta vaan katselee ja yksin elelee hyläten kaikki tapahtumat.
        Minulle tuokaan ei nykyisin harmia tee;)

        Demeter1 totesit aivan oikein, kyllä hallitus on tehnyt voitavansa ja kukaan ei voine sanoa, ettei ohjeistuksia olisi saanut.
        Taas ihmettelen, että onko jo liian kanssa tästä puhuttu, onhan kautta aikojen virus epidemiat riehuneet, saamatta aikaan tämän tapaista hälyä.
        Isoa vahinkoahan tämä saa aikaan, mihin loppujen lopuksi sitten johtaneenkaan?
        Sodasta ja sen jälkeisestä ajasta selvittiin, paljon silloin jouduimme uhrauksia tekemään, mutta nyt kuitenkin itsenäisenä näitä nykyisiä taistoja käydään.

        Hankaluudetkin on tehty voitettavaksi ja näin myös teidän kohdalla korpikirjailija, toivotaan, että kaikki hyvin menee matkallakin ja ystäväsi saat kotiin.
        Riskiä se on koko elämä, koskaan ei tiedä mitä edessä on.

        Makriina kerroit jälkeläistesi huolen pidosta, ole onnellinen, minun poikani Lapissa hiihtelee, jälkeläisineen, tuskin mummo mieleen tulee.
        Heillä oma elämänsä, enpä mieltäni pahaksi tunne, vaikka en mielessä olekaan.
        Olen sitkeä mummo, kai ajattelevat, että mikään tautikaan ei minuun osu;)
        Olisihan se kuitenkin mukava, jos joskus mielessään kävisin, no tytär kuitenkin muistaa soittaa ja apua tarjoaa, jos jotain vailla olen.
        Kyllä kalliiksi tulee korjaukset ja osat, jos niitä yrittäisi vaihtaa, todella helpompin on uusi ostaa.

        En uskalla ääneen sanoakaan, mutta kuiskaan, että hyvin on kone pelannut, tuttua kuitenkin nuo hankaluudetkin, mistä Neeassa mainitasit.

        Isoja uhkia on tiedossaa tämän viruksen myötä myös taloudellisesti, mutta eiköhän asiat lutviinnu, kun kaikki ohjeita noudattaa.
        Olen kuullut juttua, että Kiinassa jo oltaisiin voiton puolella.

        Sodan loppumisen muistoja on herätelty ja kynttilöitä sytytetty.
        Toivoisi, että maailma viisastuisi, tai ne päättäjät joilla on mahti käskeä niin hyvään kuin pahaan, näkisivät, että sodista ei mitään hyvää seuraa.
        Kaikesta tiedosta ja hyvän elämän mallista huolimatta vaan soditaan, sitä viisutta ei vaan löydy.
        Suomessa kuitenkin olemme lähempänä tuota ihanne olotilaa, kuin monessa muussa maassa, toivoisi sodan muistot kasvattavan rauhan ajatuksia ja elämistä sovussa.

        Minulla myös on tapana pitää varastot täysinä kuiva muonan suhteen ja aina on pakkasessakin ruuan laittoon kelpaavaa.
        Kyllä kaupassa käydessä minäkin jotain puutoksia huomasin hyllyissä, mutta ei mitään hyökkäystä ole kuitenkaan hamstraukseen viittaavaa.
        Jospa asiat saataisiin tämänkin uhkaavan viruksen kanssa kuriin ja pienenä opetuksena osaisimme ottaa huomioon yhteiskunnan haavoittuvaisuudesta.

        Nyt pölyjä ajamaan, että kaikki taudin aiheet tuonne raikkaaseen ulkoilmaan katoaisi.
        Peskää käsiä ja eläkää välttäen isoja tilaisuuksia.

    • Anonyymi

      Minä olen huono kansalainen. Kieltäydyn pelkäämästä tätä uutuusvirusta. Väistän tungoksia, koska ainahan voi sada flunssapöpön epidemia-aikana, mutta en halua ennakoida kuolemaa koronan takia. Suojelen itseäni järjellisyyden rajoissa.
      Olen myös huono hamstraamaan. Joskus saan innonpuuskan ja ostan pakastimeen tarjouksesta jotain edullista. Sitten unohdan sen sinne. Puolen vuoden kuluttua heitän pois kuivuneen pakasteen, pahimmassa tapauksessa. Pakasteita joskus ostan valmiina, ne ovat hyvä apu, kun ei ole tullut käyneeksi ostoksilla, mutta kun kaupat ovat lähellä, ja tekemistä ei huushollissa paljon ole, on mukava lähteä liikkeelle ja käydä ostoksilla . Nyt ei pakkasessa taida olla kuin jätskipaketti ja pakastevihanneksia ( ja ne toisvuotiset marjat).
      Nyt huolettomuuteni sitten kostautuu, kun kuulemma kaikki ape on hamstrattu kauppojen hyllyiltä. Alkuviikosta ostin viikon sapuskat, nyt on jäljellä tämän päivän ruoka. Jos pojan kanssa tarkkana syödään, niin huomiseen riittää. On siellä kaupassa nyt vaan käytävä, koronaa tai ei. Kai nyt sentään ovat myyntiin tilanneet maidot ja piimät. Kaapissa on jauhot ja kahvit kaikeksi onneksi, ja talouspaperiakin jokunen rulla.
      Olen ilmeisesti luottanut liikaa vanhaan lauluun: "Me kainoja ollaan ja pieniä vaan, vaan Luoja ei unhoita kukkaistakaan." Toivottavasti Hän ei nyt jätä meitä koronan vainoamia pulaan ja nälkäkuolemaan!
      Jonkun pitäisi nyt kertoa kansalle, kuinka monta tavalliseen flunssaan sairastunutta löytyy. Miksi heistä ei huolestuta, koska flunssa ei tapa, vaan ne tulehdukset, jotka iskevät flunssaiseen ihmiseen. Koronakin kuulemma on lievä tauti.
      Eilinen terveysalan pomokin aivasteli TV:n tiedotustilaisuudessa ja ilmoitti jälkikäteen, että hänellä oli tavallinen flunssa. Ei hätää!

      Mkr.

      • Anonyymi

        Minä olen siivouspuuhissa. Iso talo ja paljon pintoja puhdistettavana. En voi kehua viikkosiivouksilla kun en enää viikottain edes imuroi, mutta kun alan tosihommiin ei jää sohvatkaan kääntämättä. Ainut pölypesä jota en tykkää puunata kuhan vain hiukan huitasen on P.n kirjahylly. Siivotkoon itse 😁

        WC.tä siivotessa kauhistuin ei ole veskipaperia kuin muutama rulla. Kai sitä on mentävä hämärän turvin hakemaan, että eivät hamsteriksi luule ; ))

        Esikoinen laittoi illalla kuvia facen tarinaan, ensin kotoaan yhden kuvan, jossa kertoi, WC-paperi on loppu. Toinen kuva tuli kaupasta, paperiosastolta, tyhjistä trukinlavoista. Helstsingin herrain touhuja, mitenkähän minun käy.

        Kyllä tämä tästä, aurinko paistaa ja matot sekä petivaatteet ulkona tuultumassa.

        Illalla saunotaan 😊

      • Anonyymi

        Maksatko paljonkin vuokraa siitä poikakaverin isosta rivitalon pätkästä ? Vai siivoamallako kuittaat ?

      • Miksipä se virustilanne ja vaara pelkäämällä muuttuu? Paitsi että
        peloissaa hötkyilee turhaan. Vaikkapa keräämällä kuutioittain
        wc- paperia:)) No olihan tuolla jossain tietoja, että mielenterveyttä
        hoitavaan firmaan on tullut tavallista enemmän yhteydenottoja kun ahdistus virusvaarasta painaa.
        Voihan sitä jonkun verran tungoksia vältellä ja pesaista muutaman
        ylimääräisen kerran käsiäänkin. Muuhan on sitten rauhallista "odottelua",
        tulee sitten mitä tulee:) Ei se hermoilulla muutu:)
        Tänään aurinko paistoi mennen tullen, kun marketissa kävin. Eipä
        sielläkään mitään erikoista tapahtunut. Ei isoa ruuhkaa ja tavaraa ja
        tarvikkeita löytyi. Pieniä aukkoja oli hyllyissä ja irrallaan myynnissä
        olevat perunat oli loppu laareista. Pussitettuja kyllä oli. Niin..ne kuuluisat
        wc- paperit oli vähissä, samoin talouspaperit. Kaikkea mitä tarvitsin sain.
        Mulla on tänään pieni juhla, sauna! Pienestäkin se ilo irti on otettava:)
        Hyvää jatkoa teille!

    • Kirkas ilma, mutta jossain kohtaa kylmä viima tuli naamaan.
      Aamupäivä meni huushollihommia tehdessä. Nyt tuossa on tuo entisten nuorten sävellahja menossa, ovat nekin entiset nuoret jo monet itsestä nuorempia.
      Tuo sukututkimus on mielenkiintoista.
      Äidinäidin suvusta, erään äidin serkun mies teki. Jäljitti 1700-luvulle kantaisän.
      Kantaisän sukunimi oli sellainen, että yhden sen nimisen olen tuntenut, outo nimi.
      Mitään isosti mullistavia juttuja ei tullut esiin.
      Tuo äitini äiti kuoli siihen ns. lentävään keuhkotautiin 27 vuotiaana. Äidin isä eli vanhemmaksi, hänet tulin tuntemaan.
      Muista sukuhaaroista on vain suullista perimätietoa.
      Aurinkoinen vieläkin kurkistaa. Se on saunavuorokin tänään.
      Tuon kissan pitää aina nähdä kaikki mitä teen.
      Eilenkin nukkui täyttä häkää kamarissa, kun rupesin kylppäriä pesemään. Heti kohta istui kynnyksellä napittamassa.

      • Anonyymi

        Kuulin tänään että apteekit tekevät itse käsidesejä, kuten ennen vanhaan Mustanparran yskänlääkettä; niin etteivät ne lopu.
        Eiko varakaan S-ryhmän kaupat voisi laittaa sisäovensa pieleen käsidesipostin. Oma etunsahan se olisi?

        Hurskiksella oli tänään puuhapäivä; se mitä 2 tunnin päiväunet jättivät. Toisaalta pyykkikoneessa oli vielä 34 min. työaikaa jälellä kun menin sitä katsomaan.
        Kun päivälläkin oli pakkanen, eipä vesi mennyt hurskiksen kenkään. Mikä lie valuvika kun 9 vuotta vanhat kumiterät jo fuskaavaat. Pitäkää lippujanne korkealla kun on alakuun aika! - hurskis -

    • Anonyymi

      Taitaa olla kissasi savolainen piällysmies.

      Mkr.

    • Näin on tämäkin lauantai saunoen iltaan saatettu. Mikäpä on hengittää kun pölypallot on kiinniotettu ja imuri puhdistettu.

      On tämä epävarmuus ikävää. Työn touhussa ei ajattele vaan kun alas istuu ja TV.n aukaisee jo vain epävarmuus iskee.

      Onneksi on nämä viestintävälineet niin ei ihan yksin tarvitse kaikkea märehtiä. Pojat ovat mukana arjessani.

      Esikoinen tekee nyt etätöitä ja naureskeli, että onhan se outoa aamukahvipöydässä kalsareissa kollegojen kanssa päivän töitä suunnitella.

      Ensi viikko mietityttää. Toivottavasti rajoja ei vielä suljeta. Se P.n karenssikin, mitä pitää ottaa huomioon tavan arjen pyörityksessä.

      Olisihan noita nukkekotijuttuja, mutta kun inspis on kateissa.

      Jospa me tästäkin selvitään. HUOKS 🙏

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon, sait talon putsiksi. Pitääkö nyt olla karenssissa, jos tulee ulkomailta?
        Vakavasti tämä virus varmaan on otettava, vaikka yritänkin pitää uskoa yllä, että ei se meille .
        Niinhän se usein on, että meistä tuntuu, että kaikki tapahtuu niille toisille.
        Yksi mahdollinen tartunta lähipiirissä tuli tänään tietoon, Nuori mies, joka varmasti päihittää taudin, jos se tulee, mutta kamalaa nyt odotella miten on käynyt. Lätkäkaveri ehkä sairastui ja tartutti muut treeneissä.
        Meidän lähikaupoissa oli kaikkea kuten yleensäkin, luulen, että suurin osa hamstraajista on häärännyt suurissa marketeissa.
        TV:stä tulee uusi sarja, Puolan ja Saksan rajalta maailmansodan alkupäivinä.
        Minä en jaksa enää katsoa. Tämä on brittien tekemä, joten sen arvaa vanhastaan, millainen tarina on
        Hyvää yötä, Herätkää terveinä uuteen aamuun.
        t. Mkr.

        Sunnuntaiaamuun on herätty, terveenäkin ja aurinko paistaa. pakkasta kahdeksan astetta.
        Jospa pakkanen tuon taudin nujertaisi, aika ikävältä nuo tiedotukset sen kulusta ilmoittelee.
        Täällä Savossa ei vielä yhtään tapausta ole todettu, tämän tiedon katsoin eilen telkkarista, jälkijunassa taidamme tämänkin asian suhteen kulkea, mutta enpä pahoillani osaa olla.

        Usko on minullakin vahva, että tästä selvitään, näin on ollut aina ennenkin, toukokuun loppuun arvelevat jotkut tahot taudin laantuvan, mikä on sitten tuhon määrä, ei kukaan osaa sanoa, vai onko ollenkaan, sekin epätietoista.
        Talous kuitenkin kokee tappioita, jospa nekin yhdessä voitettaisiin.
        Syyttelyt kaikille tahoille on nyt aiheettomia, yhteen hiileen puhaltaminen korostuu.

        Jännitystä korpikirjailijalla, eihän muuta voi, kuin odottaa ja toivoa.
        Rajoja ovat ruvenneet sulkemaan, suomeen ei ainakaan estoja ole, mutta tänään kokoontuu hallitus hätäkokoukseen, mitä siitä sitten kuulee, on arvoitus.
        Hieman ristiriitaisia nuo kiellot tuntuu olevan täällä meilläkin, jäähalli on kiinni, mutta liikunta ja uimahalli auki.
        Kai hyvin vaikeaa nuo rajattavatkin on huomioida, kättä ei kuitenkaan taudin kulun etenemiseen ole, mikä tulee se tulee.

        Hurskainen puhuu asiaa, tuosta käsidesistä, voisi olla hyvä mennen, tullen sitä käyttää, jos kaupassa asioisi.
        Mikään ei ole niin kuin ennen, ei kumiterätkään;)

        Kissa on siisti eläin, hyvän pomon oletkin hankkinut Eliaana, ihan kateellisena seuraasi ajattelen.
        Jos nyt pieni pentu eteeni tulisi, varmaan kodin saisi, kierrän kyllä kaukaa nämä mahdollisuudet, järki sanoo koko ajan, älä sorru.

        Kauppiaat vakuuttavat, että ruokaa riittää, mitään paniikkia ei tarvitse kokea ja näin uskon minäkin, lähituottajat pitävät tiskit täysinä, leipomot ja kalastajat ainakin näin vakuuttavat.
        Jotenkin tuntuu, kuin hysteriaa lietsottasiin liian kanssa, on näitä epidemioita ollut aiemminkin ja aina on selvitty, näin varmaan tämänkin taudin kohdalla.

        Siivottua tuli minunkin ja taatusti pölyt kaikkosi,, vähäksi aikaa, kunnes aurinko senkin toiseksi väitti, pölykin on kuin pelättävä tauti, sitä ei saa loppumaan, mutta välillä siivoten senkin kanssa pystyy elämään;)
        Laskin ihan VC-paperirullani, viisi on varastossa, aika pitkään riittää, ei kylläkään ensimmäinen huoleni olekkaan.

        Pakkaset on sopivasti täynnä, nyt ehkä saankin tyhjennettyä niin, että toinen joutaa huilimaan, odottamaan uutta tuotantoa.
        Nykyisin voi kotivarastonkin turvin tulla toimeen pitkät ajat, pakkaseen voi haalia syötävää, uskoni siihen, että ohi pian menee ja se kolmen päivän vara on riittävää.
        Kerran viikossa yleensä kaupassa käyn, joten olen itselleni todistanut, että näillä selviän.

        Vietetään leppoisasti ajatellen, turhia riskejä ottamatta tämäkin päivä, ei kyläillä, ei kutsuta vieraita ja sen olen huomannut naapuritalosta, että ei turhaa liikettä näy.
        Iäkkäiden talo se on ja tavallaan hyvin vilkasta on oven käynti, nyt hiljaiselta näyttää.
        Ohjeet perille mennyt, nyt ikkunasta vaan katsellaan, siitäkin voi nauttia ja näin lepäillen päivän viettää.
        Rauhaisaa päivää, kyllä se vielä aurinko lämpimänä paistaa;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olkoon, sait talon putsiksi. Pitääkö nyt olla karenssissa, jos tulee ulkomailta?
        Vakavasti tämä virus varmaan on otettava, vaikka yritänkin pitää uskoa yllä, että ei se meille .
        Niinhän se usein on, että meistä tuntuu, että kaikki tapahtuu niille toisille.
        Yksi mahdollinen tartunta lähipiirissä tuli tänään tietoon, Nuori mies, joka varmasti päihittää taudin, jos se tulee, mutta kamalaa nyt odotella miten on käynyt. Lätkäkaveri ehkä sairastui ja tartutti muut treeneissä.
        Meidän lähikaupoissa oli kaikkea kuten yleensäkin, luulen, että suurin osa hamstraajista on häärännyt suurissa marketeissa.
        TV:stä tulee uusi sarja, Puolan ja Saksan rajalta maailmansodan alkupäivinä.
        Minä en jaksa enää katsoa. Tämä on brittien tekemä, joten sen arvaa vanhastaan, millainen tarina on
        Hyvää yötä, Herätkää terveinä uuteen aamuun.
        t. Mkr.

        Sunnuntai-iltapäivää täältä tuulisesta harmaasta Korvesta. Tänään oli sitten pyykinpesupäivä. Eli takkahuoneessa liputuspäivä.

        Tuosta karanteeriasiasta en tarkkaa vielä tiedä, mutta selvitän tilannetta huomenna. Toisaalta kaksi viikkoa voi pitää etäisyyttä ollaanhan me siihen jo totuttu ; ) Palasin itse Hollannista Suomeen jo 12. tammikuuta. Onhan meillä tilaa, kummallakin oma kerros ja ulospääsy sekä vessatkin omat. Ruokailun voin itselleni järjestää mökillä jos tarvis.

        Olemme tehneet erlilaisia selviytymisohjelmia ja nuoriso on luvannut käydä ostoksilla puolestamme.

        P. matkustaa ensimmäisessä luokassa välin Amsterdam - Helsinki enkä usko, että Helsinki Kajaani yhteys olisi täyteen buukattu.

        En ole tuudittautunut uskoon, että olemme turvassa, kunpa osaisinkin olla rento ja saisin tyynen mielen ja uskoa, mutta epävarmuus painaa.

        Toisaalta muistan 2009 ja 2010 kun olin syöpähoidoissa ja kun kuljin Oulussa sädehoidossa syöpöleikkauksen jälkeen sikainfluenssa jylläsi, en edes osannut pelätä kun kaikki energiani meni selviytymiseen syövästä. Nyt ymmärrän yhden potilaan toimia. Kun hän tuli ulkoa sisään hän aukoi ovet kyynärpäillään ja meni suoraan käsien pesulle. Itse ihmettelin hänen koko aikaista käsihygieniaa. No, nyt pesen käteni vähän väliä ; ))

        Tekisi mieleni käydä ulkona kävelemässä, mutta kylmä viima ei innosta ulkoiluun.

    • Anonyymi

      Paistaahan se aurinko, ja luntakin maassa vielä, vaikka plussaa näyttää jo mittari.

      Minä hain seurakseni yhden koirakaverin, kun tuo läheisten yhteyden otto jää näinä aikoina vain puhelimen varaan. Hyvästi ovat kuitenkin yhteyttä pitäneet ja kauppa- apua olisi tarjolla monelta suunnalta.
      Ulkoilua koiran kanssa 3 -4 kertaa päivässä pitää tehdä, paljon ei vastaantulijoita ole, vaikka ilma on tänäänkin mitä parhain. Lienevät vielä sunnuntaiaamun touhuissa, vai verottaako tuo kova tuuli ulkoilijoita, vaiko taudin leviävä pelko ?

      Tänään olisi vanhempieni 120- vuotispäivä, samana päivänä ja vielä samana vuonna syntyneinä. Paljon ovat mielessäni olleet, ja miettinyt kuinka kaikista sen aikaikaisista vitsauksista selvisivät , joita heidän aikakautenaan oli runsain mitoin. Tuberkuloosi silloin tarttuvana tautina oli myös äidilläni syntymäni aikoihin, ja eristettynä perheestämme olin silloin puolitoista vuotiaaksi asti. Vielä sota-aika ja muut koettelemukset päälle, ei ollut helppoa sen aikainen elämäkään.

      Aina on noita vitsauksia ollut, kaikkia meitä koetellaan myös nyt, kyllä meidän aikammekin selviää tästäkin kurimuksesta, toivoo km.

      • Anonyymi

        1900-luvun alkuun ovat vanhempieni syntymät sijoittuneet, samoin appivanhempienikin, appi 1902 ja anoppi 1909 syntyi. Silloinhan olimme vielä Venäjän keisarikunnan alaisuudessa.

        Ruotsin vallan alta selviydyimme jo aikaisemmin, kun Vejäjä ja Ruotsi sotivat täällä Suomen mailla, niin Venäjä sen sodan silloin voitti ja sai Suomen alaisekseen.

        Kun itsenäisyys koitti vihdoin 1917, saivat Suomi ja suomalaiset oman itsensä takaisin!

        !!

        Edelliseen 11:35 kirjoitettuun lisään M-e.

    • Anonyymi

      Minun isäni syntyi 1912, äitini 1918. Mieheni äiti samoin 1918 ja isänsä 1919, eli appeni eli vanhimmaksi, hän kuoli marraskuussa 2015, 96-vuotiaana. Olisi siis viime marraskuussa täyttänyt 100 v.

      Olen kuullut myöhemmin, että minun äitini oli kastettu vasta 2-vuotiaana eli siis vasta v 1920, jolloin hänelle oli syntynyt jo sisko. En tiedä syytä , mutta mieheni arvelee, että v 1918 oli levottomat ajat, en tullut koskaan kysyneeksi äidiltä.

      Mira

      • Minua harmittaa kun olen Isossa Omenassa kuntoillut, tilaa kun on monet hehtaarit. Nyt se ei olekaan suositeltavaa, joten pitänee portaiden nousua harrastaa täällä. Lähikaupasta sain postia hakiessani viikonlopputarpeet, ja maanantaina tulee aamusta kauppatilaukseni.

        Kylläminun mieltäni lämmitti pojanpojan puhelinsoitto äsken, huolissaan oli kovin kun riskiryhmiin kuulun minäkin. Vannotti soittamaan, jos jotakin olen vailla,...onhan tytär lähempänä sentään, mutta lupasinhan minä.

        Omatoiminen olen ollut pitkään, joten jos voimat tällaisina vielä pysyy, ei huolta sentään-
        Pojan asuntoauto on Portugalissa Lagos'in kaupungissa leirintäalueella,
        joka on nyt suljettu.
        Viehättäviä maalaiskyliä on ympäristössä, kahviloita ja ruokapaikkoja yllin kyllin viettää aikaa kesäisessä lämmössä 23 ° Pari viikkoa aikovat olla paikallaan,..ulos voi kyllä sitten ajaa, mutta takaisin ei pääse.
        Lauantaipäivän aurinkoisissa tunnelmissa toivottelen mukavaa viikonloppua !

        PS. Jostakin syystä tämä putkahti esiin, missä liene vika, mutta sunnuntai on jo pitkällä nyt. Aurinkoinen päivä on valaissut olohuonettani ihan häikäisten, joten kevättä se enteilee. Liitän mukaan hieman myöhästyneen viikonlopputerveiseni, heippa!

        Noista sukututkimuksista, olen saanut sukuluettelot 1700.luvun alkuun asti, jolloin ruotsinmaalainen Johan Barck naitti tyttärensä Margrethan hämäläiseen sukuuni. Sen 15 jälkeläinen olen..

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Minua harmittaa kun olen Isossa Omenassa kuntoillut, tilaa kun on monet hehtaarit. Nyt se ei olekaan suositeltavaa, joten pitänee portaiden nousua harrastaa täällä. Lähikaupasta sain postia hakiessani viikonlopputarpeet, ja maanantaina tulee aamusta kauppatilaukseni.

        Kylläminun mieltäni lämmitti pojanpojan puhelinsoitto äsken, huolissaan oli kovin kun riskiryhmiin kuulun minäkin. Vannotti soittamaan, jos jotakin olen vailla,...onhan tytär lähempänä sentään, mutta lupasinhan minä.

        Omatoiminen olen ollut pitkään, joten jos voimat tällaisina vielä pysyy, ei huolta sentään-
        Pojan asuntoauto on Portugalissa Lagos'in kaupungissa leirintäalueella,
        joka on nyt suljettu.
        Viehättäviä maalaiskyliä on ympäristössä, kahviloita ja ruokapaikkoja yllin kyllin viettää aikaa kesäisessä lämmössä 23 ° Pari viikkoa aikovat olla paikallaan,..ulos voi kyllä sitten ajaa, mutta takaisin ei pääse.
        Lauantaipäivän aurinkoisissa tunnelmissa toivottelen mukavaa viikonloppua !

        PS. Jostakin syystä tämä putkahti esiin, missä liene vika, mutta sunnuntai on jo pitkällä nyt. Aurinkoinen päivä on valaissut olohuonettani ihan häikäisten, joten kevättä se enteilee. Liitän mukaan hieman myöhästyneen viikonlopputerveiseni, heippa!

        Noista sukututkimuksista, olen saanut sukuluettelot 1700.luvun alkuun asti, jolloin ruotsinmaalainen Johan Barck naitti tyttärensä Margrethan hämäläiseen sukuuni. Sen 15 jälkeläinen olen..

        Pienen kävelylenkin tein, siinä ulkoiluni. Ei tämä sisätiloihin eristäytyminen
        viruksesta johtunut. Muuten vaan ei enempi huvittanut.
        Apua on kyllä kaupassa käyntiin tarjottu, mutta en katso sitä nyt tarvitsevani.
        Pitäähän muutenkin kävellä ihan kunnon vuoksi ja kauppareissu sopii siihen
        hyvin. Kuten tähänkin asti.
        Skillan mainitsi, että Savossa ei ole korona tartuntoja kirjattu. Niin näyttää
        olevan. Suurin osa maasta pinta -alan mukaan on tähän saakka selvinnyt vähäisillä virustartunnoilla.
        Sukututkimusta on eräs suvustamme tehnyt ja kertonut päässeensä 500v.
        menneisyyteen. En kuitenkaan ole ollut erikoisen kiinnostunut tutkimuksen
        sisällöstä.

        Ukkini oli syntynyt lähes 150 v. sitten. Vankkaa renkien sukuahan hän.
        Oli kuitenkin saanut metsäfirmalta velaksi töitä vastaan töllin paikan.
        Sen töllin savusaunassa olen minäkin syntynyt. Kätilönä oli toiminut
        mummoni. Hän oli ihan arvostettu terveysalan työntekijä. Hän oli
        kuppari, ihan oikeilla lehmän sarvista tehdyillä imuvehkeillä ja
        partaveitsi ihon rikkomiseen. Kyllä hän oli kysytty työntekijä.

        Hyvää jatkoa, vaikka ankealta vaikuttaisi, toivossa on hyvä elää!
        Kirjautumiseni vanheni. ynnämuu

        Heräsin aamulla niin intoo täynnänsä. Meinasit että tänään teen rästiin jääneitä töitä sisällä ja ulkona.
        Pitäisi tehdä linnunpönttöjen huoltokierroskin. Tommottinen hirvittää, nuoremmille nuo pönttöhommat mieluusti jättäisin.

        Korpit palailivat päivä-eine-töistä kaatsin suunnasta. Ne kun eivät osaa pitää suurta suutaan kiinni, niin varikset lähtiit niitä jahtaamaan. Ilmataistelussa korpit jäivät alakynteen.
        Isoja mutkia kaarrellen ja noituen pääsivät kotikankailleen, jossa on vielä järeetä tukkimetsää pesimiseen. Kyllä niin kovasti laiskuttaa...
        .hurskis.

        Heh....
        Korpit eivät tosiaankaan osaa pitää suurta suutaan kiinni!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh....
        Korpit eivät tosiaankaan osaa pitää suurta suutaan kiinni!

        Huomenta ja sateista säätä. kolme astetta lämmintä, niin taas pakkanen häipyi.
        Hiljaista on maisemassa, mitä ikkunasta näen, linja-autot tyhjinä liikkuu, en ole kuunnellut uutisiakaan sitten eilisen, pimennossa elelen.

        Kissamummo vaihtanut kaverin koiraan, no mikä ettei, se ulkoilu onkin sitten pakko tehdä ja varmaan molemmille mieleinen asia;)
        En osaa oikein asennoitua tähän vakavaan tilanteeseen, kauppaan aion joku päivä mennä, kun ruokaa tarvitsen.
        En tiedä onko lauluharjoituksia huomenna, paikan avain on minulla, ainakin pitää mennä katsomaan onko sisään pyrkijöitä.

        Harmillista on nuo teidänkin suunnitelmat korpikirjailija, ei oikein osaa kuvitellakaan, miten pitäisi toimia.
        Jos toukokuun loppuun pitää näitä toimenpiteitä tehdä ja suunnitella kaiken aikaa, voi harmia kokea monikin.
        Jostakin olin kuulevinani, että toukokuun lopulle menee.

        Noista sukututkimuksista olette jutelleet, minulla ei niihin mitään uutta kerrottavaa, äitini syntyis 1896, isäni 1906, joten kaiken ehtivät kokemaan, puutteet ja sodat.

        Kai minäkin riskiryhmään kuulun ja pitäisi välttää kaikkea mahdollista, mutta olen ehkä terveempi kuin nuorempani, joten eiköhän tässä pyristellä ja jos tauti kaataa, se on niin menevää.

        Noinhan se on ollut, mummot tosiaan kätilön virkaa tekivät ja ei siinä sen kummempaa tarvinnut.
        Kotona äitinikin toiset lapset synnytti, minä ainoana uuden ajan lapsena sairaalassa maailman tulin.
        Nyt tämä sairaala on purkamiskiellossa, eli säilytyskohde, uusi sairaala viereen nousee.

        Ei kai kovin suotavaa olisi hurskaisen nousu lintupöntöille, mutta ymmärrän kyllä, että sekin homma mieltä painaa.
        Luulisi korppien voitokkaimpia olevan, kun variksiin vertaa, mutta sisulla se pienempikin voiton saa;)

        Nyt päivän hommiin, en vielä tiedä mitä keksisi, kukatkin jo eilen mullan vaihdon saivat.
        Ristikoita nyt ehtii ainakin ratkoa;))
        Mukavaa päivää kaikista harmillisista uutisista huolimatta ja käsien pesua uutteraan.

        Kummallista välinpitämättömyyttä vanhuksilla. Ovat olevinaan kaikki terveempiä kuin muut ja kulkee tautia hankkimassa ja levittämässä. Vanhusten ei pidä tautia hankkia senkään takia, että jumittavat sairaanhoidon ja rajalliset resurssit tehohoidossa. Vanhukset makaa hengityskoneissa ja nuoret joutuu kuolemaan sen takia. Ei niitä rajoituksia ja suosituksia turhaan anneta. Pitää laittaa voimaan poikkeuslaki ja pakkotoimet tuollaisten takia. Olen itse vielä nuori ja vetoan teihin. Me nuoret voidaan käydä kaupassa ja apteekissa teidän puolesta, pysykää te siellä kotonanne kun ei tarvitse töihinkään lähteä ! Katsokaa paikkakuntanne sivuja Facebookista ja soittakaa omille nuorille !

        Onko noin, nuoret kuolevat vanhusten hoidon vuoksi.
        Anteeksi pyydän, jos holtittomalla käyttäytymisellä tuon aiheutan.

        Joskua aiemmin hoitelin nuoremoia, kun kaatuivat aasialaisen ja muiden tautien kouriin, nyt sitten olen uhkana nuorille.
        Perusterve tutkimusten mukaan olen, mutta voihan olla, että vuoroni on nyt, yritän pysytellä erillään muista ihmisistä jos se on suinkin mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista välinpitämättömyyttä vanhuksilla. Ovat olevinaan kaikki terveempiä kuin muut ja kulkee tautia hankkimassa ja levittämässä. Vanhusten ei pidä tautia hankkia senkään takia, että jumittavat sairaanhoidon ja rajalliset resurssit tehohoidossa. Vanhukset makaa hengityskoneissa ja nuoret joutuu kuolemaan sen takia. Ei niitä rajoituksia ja suosituksia turhaan anneta. Pitää laittaa voimaan poikkeuslaki ja pakkotoimet tuollaisten takia. Olen itse vielä nuori ja vetoan teihin. Me nuoret voidaan käydä kaupassa ja apteekissa teidän puolesta, pysykää te siellä kotonanne kun ei tarvitse töihinkään lähteä ! Katsokaa paikkakuntanne sivuja Facebookista ja soittakaa omille nuorille !

        Kiitos kommentistasi, jossa olet aivan oikeassa näiden omahyväisten vanhusten suhteen.

        Kiitos kommentistasi, jossa olet aivan oikeassa omahyväisten vanhusten suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi, jossa olet aivan oikeassa näiden omahyväisten vanhusten suhteen.

        Kiitos kommentistasi, jossa olet aivan oikeassa omahyväisten vanhusten suhteen.

        Omahyväisten sanot, tässäkö on kiitos näille vanhuksille, jotka rakensivat nämä olot, mistä jokainen saa nauttia.

        Vanhuksissa on hyvä kuntoisia, jotka pystyvät asiansa hoitamaan.
        Ehkä vähemmän tautia levittävät he, jotka nyt riskiryhmiin luokitellaan, heidän turvakseen näitä ohjeita jaetaan ja hoitoja annetaan.

        Onko muuten tilastoja jotka kertovat nuorten kuolemaan johtanutta hoidon puutetta?

        Tällaista tilannetta ei ole ennen maailmassa ollut, joten ei ole tilastoja. Korona leviää erittäin nopeasti ja sen takia sairaalahoidon tarpeessa voi olla yhtäkkiä enemmän kuin on kapasiteettia. Eläkeläisten on helppo pysyä kotonaan, kun ei töissä tarvitse käydä. Korona on tappanut Kiinassa ja Italiassa nuoriakin. Tähän virukseen ei ole rokotussuojaa, siksi tapauksia tulee nopeasti ja paljon. Ihan asiallista tuo kritiikki. Turha hyväkuntoistenkaan mennä kokeilemaan onneaan . Siinä on kyse ketjusta, että voi tartuttaa oireettomanakin tai vähäoireisena jonkun huonokuntoisen. Esim. syöpähoitoja saava tai astmainen on erityisessä vaarassa, nuorikin. Ei ole kyse vain omasta nupista !!!!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Omahyväisten sanot, tässäkö on kiitos näille vanhuksille, jotka rakensivat nämä olot, mistä jokainen saa nauttia.

        Vanhuksissa on hyvä kuntoisia, jotka pystyvät asiansa hoitamaan.
        Ehkä vähemmän tautia levittävät he, jotka nyt riskiryhmiin luokitellaan, heidän turvakseen näitä ohjeita jaetaan ja hoitoja annetaan.

        Onko muuten tilastoja jotka kertovat nuorten kuolemaan johtanutta hoidon puutetta?

        Vaikka yli 70 vuotiaat lasketaan kuuluvan riskiryhmään, THL ohjeistaa,
        että:"Kaupassa voi käydä tarpeen mukaan, mutta ostoskeskuksissa
        ei ole viisasta viettää aikaa."
        Ulkona liikuminen ja liikunta sinänsä ovat hyviä asioita, kunhan pitää
        etäisyyttä muihin ihmisiin.
        Rajoituksia on, mutta ei kaikkea kanssakäymistä ole rajattu kielloin
        ja säännöin.
        Eiköhän "tolkun ihminen" selvinne annettujen ohjeiden puitteissa.

        Täytyypi lähteä asioilleni. Heippa!

        Tämä korona ei ilmeisesti ole sen kummallisempi kuin muutkaan flunssavirukset. Ne esim. eivät hyppää ihmisestä toiseen kuin kirput. Tavallisessakin elämässä käymme kaupoissa ja matkustamme busseissa, flunssa iskee jos on iskeäkseen. Kyllä minä tietysti varon. Ja minne sitä enää voi mennäkään, kun kaikkialla peruutetaan esitykset ja suljetaan ovet.
        On minun mielestäni jo menty äärimmäisyyksiin, kun esim. Espanjassa helikoptereilla tarkistetaan, ettei kaduilla kulje ihmiset turhan päiten, sakotetaan, jos ei ole päämäärä tiedossa, Siis työ, apteekki tai ruokakauppa. On se jo aikamoista.
        Minultapa hajosi tiskikone. Maailmani on sekaisin. Huolto on luvannut tulla, mutta kello on jo yli puolenpäivän, aamukahvikuppi on pesemättä, eikä huoltoa kuulu. Kuinka selviydyn, kun on tämä viruskin pelkona!
        Elämä on vaaroja täynnä.
        Onneksi on maisema pihalle. Lintuja riittää, ja eilen näin kaksi citykania, mustia. Nyt ne ovat siis löytäneet tänne asti. Tuleeko niistä isokin harmi, kuka tietää?
        Aamulla pihalla loikki rusakko, pulska ja nälkäinen. Nurmikko on vihreänä, joten sai siitä apetta, ja lintulaudan alta jyviä.
        Minä siis elän kuin viimeistä päivää. Ja sitä samaa toivon kaikille muillekin. Istutaan nojatuolissa ja odotellaan mitä tuleman pitää.

        Terv. Makriina

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista välinpitämättömyyttä vanhuksilla. Ovat olevinaan kaikki terveempiä kuin muut ja kulkee tautia hankkimassa ja levittämässä. Vanhusten ei pidä tautia hankkia senkään takia, että jumittavat sairaanhoidon ja rajalliset resurssit tehohoidossa. Vanhukset makaa hengityskoneissa ja nuoret joutuu kuolemaan sen takia. Ei niitä rajoituksia ja suosituksia turhaan anneta. Pitää laittaa voimaan poikkeuslaki ja pakkotoimet tuollaisten takia. Olen itse vielä nuori ja vetoan teihin. Me nuoret voidaan käydä kaupassa ja apteekissa teidän puolesta, pysykää te siellä kotonanne kun ei tarvitse töihinkään lähteä ! Katsokaa paikkakuntanne sivuja Facebookista ja soittakaa omille nuorille !

        Taidat nyt olla vähän hakoteillä .
        Eivät vanhat ihmiset kulje missään tautia hankkimassa. Jokaisen on saatava ruokaa ja lääkkeitä, niinkuin muidenkin ihmisten.
        Kyllä ne nuorempiin sukupolviin kuuluu, jotka sitä ovat ulkomailta tänne tuoneet.
        Ilman meitä vanhuksia, ei koko terveydenhuoltoa edes olisi.
        Asiantuntija eräänä päivänä sanoi telkkarissa, että hengityskoneita on enemmän, kun niiden käyttäjiä.
        Joten ei siitäkään huolta.

    • Anonyymi

      Onneksi aurinko paistaa ja tuulikin on tyyntynyt. Tein parin tunnin lenkin koiran kanssa. Vastaantulijoita ei ollut paljon, muutama lenkkeilijä ja pari koiran ulkoiluttajaa. Tuonne kauppakeskuksen liepeille en mennyt, siellä ehkä liikehdintää kumminkin. Niinpä hyvä on nyt lenkkeillä kun muu kansa on työpaikoillaan ja ikäihmiset kotosalla telkkua töllöttämässä.

      Palauttuani lenkiltä oli puhelimeen tullut monta puhelua ja viestiä, sitä kännyä kun en viitsi roikuttaa mukana. Siispä sitten soittelemaan minua tavoitteleville ystäville.
      No, juttua näillä ystävillä riitti, niin että oli jo toppuuteltava puhetulvaa, kun korvaa jo rupesi kuumottamaan pitkistä puheluista.

      Taitaa olla se pressan kehotus henkisestä yhteydenotosta lähikontaktien sijaan purevan. Hyvähän se on , että yhteyksiä pidetään ystävien ja sukulaisten kanssa, jos meidät vanhukset aivan yksin jätetään kotiin selviytymään ,niin väitän, että masennus vielä kaiken päälle iskee.
      Siispä, pidetään yhteyttä toisiimme, ja toivotaan, että tämä jyllävä tauti nopeasti voitetaan. Kirjoittelemisiin. km.

    • Tuolla isolla puolella valittelin, ettei ole asiaa ulos, kun sataa. Se oli aamupäivää se..))

      Ilma poutaantui ja hyvin sain tavallisen päivälenkkini tehtyä. Nyt olikin reitillä hiljaista. Arki alkanut. Vain yksinäinen tikka naputteli keloa. Suuntaan nykyisin lenkkini pienelle hakkuuaukealle, juuri kaadetun mäntypuun tuoksua ei voita mitään...

      Mennessä vaihdettiin kuulumisia yli 90-vuotiaan naapurini kanssa. Vaimonsa on palvelutalossa eikä sinne ole nyt asiaa, vaikka tuossa lähellä sijaitseekin. Naapuri on näitä, joilla on tapana tulla lähelle..)) Ihan ystävällisyyttään varmasti, mutta itse yritin hienovaraisesti ottaa etäisyyttä...
      Ex-puoliso pistäytyi myös ovella tuomassa Panadolia - kaiken varalta - kun en ole joutunut särkylääkkeitä käyttämään ja nyt on hyvä olla varalla. Säästyin apteekkireiss
      ulta.

      SkillaN kertoi eilen, ettei Savossa ole vielä tautia esiintynyt. Ehkä tänään on jo toinen tilanne. Täällä ruuhka-Suomessa kaikki tiivistyy kun väkeä on paljon. Meilläkin yksi terveysasema jouduttiin jo sulkemaan tartunnan vuoksi, Ruotsin veljeni kertoi, että heidän kunnassa lääkärin vastaanotto toteutetaan telttaolosuhteissa. Ei siis potilaita sisätiloihin ollenkaan paitsi tehostettua hoitoa tarvitsevat.
      Ja huomenna tulee sitten uusia rajoitteita meille ikäihmisille. Että tarkkana pitää olla... Onneksi meillä on oma elämänkokemuksemme tukena ja toivon mukaan myös läheisiä. Voimia kaikille !

      • Anonyymi

        Onneksi on tämä Noja-Tuoli, eli voimme netissä ja kännyllä olla yhteyksissä läheisiimme. Joitakin vuosia sitten parin viikon eristys olisi ollut jo mielenterveydellekin tuhoisaa.
        Nyt ei kenenkään tarvitse olla pimennossa, tietoa tulee tuutin täydeltä, netti pursuaa uutisia ja voimme chattailla ja tekstiviestittää, soitella ja laulella..
        Onneksi kävin sunnuntaina tyttäreni kanssa ostoksilla, niin että sain kotiin vaivalloisemmin kuljetettavat. Piimät ja maidot jo painavat ja vievät laukussa tilaa.
        Huoltomies ei tullut, huomenna on päivä uusi, ehkä tulee silloin.
        Kuulemma elämme nyt historiamme ensimmäistä poikkeustilaa, sanoi oikeusministeri Henriksson. Mahtaa olla outoa. kun ei yli kymmentä ihmistä voi julkisiin tiloihin yhdessä päästää. Ajattelin myötätunnolla ristiäisiä, häitä ja hautajaisia, niidenkin järjestäminen lienee vaikeuksissa, vaikka ovatkin yksityisiä tilaisuuksia.
        No kaikki on koettava tässä elämässä. Voimia jokaiselle.

        Mkr..

    • Mikä ei tapa se vahvistaa. Lainaan kaunista otsikkoa plus 70-palstalta. Rakkautta koleran aikaan, siitä on nyt kysymys. Huomena P. palaa kotiin. Helpottaa ja pelottaa, toivottavasti matka sujuu hyvin. Kuulin, että Finnair on siirtänyt isompia koneita Euroopan reiteille ja uskon henkilökunnan ohjeistavan matkustajia toimenpiteistä Suomeen laskeutumisen jälkeen. Karanteeriin olemme varautuneet täällä kotona,. Tapasin Apteekissa viehättävän farmaseutin, jolta sain ohjeita ja viimeisen pullon desinfioivaa käsisaippuaa.

      Kiertelin kauppoja kertakäyttöhanskoihin sonnustastuneena. Ostoslista oli pitkä ja kaikkea löytyi plus jotain kivaa extraakin. Ruoka-aineista ei korven kaupoissa ole pulaa tavaroiden toimitukset pelaa ja jos emme saa liikkua talon ulkopuolelle ruoka-ym tavaratäydennykset on luvattu hoitaa oven taakse.

      Pojat ovat pitäneet viestein mamin ajantasalla toinen positiivisemmin tautiin suhtautuen ja toinen pelokkaasti huolehtien.

      Kyllä me tästäkin selvitään, pakko uskoa.

      • Makriinan tavoin mietin mitä monelle merkitsee rajoittaa liikkumistaan,
        eniten tulee tämä eristäytyminen koskemaan lapsettomia yksinäisiä vanhuksia. Meidän, jotka olemme nettiyhteydessä tuttujemme kanssa, on helpompi luopua tutuista tapaamisista. Toivoa sopii naapuriavun yltävän apuun maaseudun yksinäisille.

        Itellenikin tuottaa hieman päänvaivaa, miten vietän aikaani ilman turhaa istumista internetissä, tai tv:n ylenpalttista katselua ?
        Lukeminen tietenkin on vanha hyvä harrastukseni, ja e-kirjojen hankinta on netin kautta helppoa, ilman kirjakaupassa asiointia.

        Uskon mitä paremmin noudatamme poikkeusohjeita lähikontakteista, sitä nopeammin taittuu koronaviirus.
        Pidetään yllä toivorikasta yhteyttä!

      • Huomenta kauniista aamusta, tänään taas auringon paisteeseen heräilin ja mieli siitä huomiosta kirkastui
        Ei edes nämä korona viruksen aiheuttamat harmit mieltä mustanneet.
        Luin lehdestä, että paikkakunnallamme ei vielä ole yhtään tätä tautia sairastavaa todettu.
        Asiasta on tullut nyt ohjeistukset ja niitä toteuttaen tauti tuhotaan, näin uskon.
        Harmillista minusta on tämä syyllistäminen mitä nojatuolissakin on ollut, ei tauti sillä lopu.
        Minulla on ikäisekseni hyvä kunto, sen on lääkärit todenneet, ei se, että olen määrätyn ikäinen, tee minusta sen enemmän taudin kantajaa, kuin sinusta nuori huolen kantaja.
        Nyt tarvitsemme itse kukin kohdallaan sitä tervettä järkeä, mistä ynnämuukin mainitsi, ei kahtia jakamista ja syylisiä etsien.
        Itse aioin toimia ohjeiden mukaan ja vältän kaikkea minkä pystyn, en kuitenkaan sulje itseäni pois elämästä, enkä tunne myöskään syyllisyyttä, kaikkeni teen taudin loppumiseksi, valtani vaan on hyvin pieni.

        Järkeviä kirjoituksia teiltä ystävät, uskon, että tähän ikään päässeillä ja paljon kokeneilla on taito ja vastuu hyvässä hallinnassa, on voitettu lukuisia kulkutauteja, joita en nyt rupea luettelemaan, teemme varmasti jokainen sen minkä pystymme, taudin voittamiseksi.
        Luulen, että ei ensimäinen poikkeustila tämä ole, on eletty sodan aikakin.

        Juuri noin toimien, turhia käyntejä rajoittaen, kuten demeter1 sai ex-mieheltään, minullakin lääke hommat hoidettu, särkylääke purkkikin täynnä, kun en useinkaan niitä ota.

        Kissamummo noita yhteyden pitoja puhelimen ja näiden muiden mahdollisuuksien kanssa, on hyvä keino välttää ainakin osittain turhautumista, Skypekin on hyvä tässä tarkoituksessa.
        Televisio, tietokone ja radio, nyt niitä ehtii seuraamaan, kirjatkin, jos ehti niitä haalia, ennen kirjastojen sukemista.

        Hyvin olet varustautunut korppis ystävääsi vastaan ottamaan, nuo eristämiset ovatkin yksi tärkeä osa taudin voittamiseksi, kun tuolta suuresta maailmasta tulevat.
        Tiedän minäkin pari pariskuntaa, jotka vielä Espanjassa ovat, toivottavsti pääsevät kotiin karanteenista selviävät.

        Makriina, juo samasta kupista aamukahvisi, ai niin, siinäkin vaara, pese kädet ja ota uusi kuppi, onhan sinulla niitä runsaasti, no leikki sikseen, harmia ne tuo nuo koneetkin.
        Noja-tuoli on hyvä yhteyden otto paikka ja kuulumiset taudin etenemisestä hyvä kertoa.
        Joskus se tulee ilmoitus, että tauti on voitettu.

        Eliaana varmaan totisinta totta nuo puheesi, aika vähän nämä kaikkein huonommassa kunnossa olevat liikkuvat, joten sitä inhimillisyyttä enenemissä määrin, presidenttikin sitä toivoi, huolehditaan vointimme mukaan.

        Nyt lopetan ja toivotan kaunista ja mieltä ylentävää päivää, vaikeudet on tulleet voitettvaksi
        Parhaansa varmasti jokainen tekee.

      • SkillaN kirjoitti:

        Huomenta kauniista aamusta, tänään taas auringon paisteeseen heräilin ja mieli siitä huomiosta kirkastui

        Ollaanko tässä jo niin eritäytyneitä, ettei Noja-tuoliinkaan keretä! Sini-Sirkku ja
        Skillan ainoana ovat olleet hereillä aamutuimaan.
        Minä olen odottanut huoltomiestä kuin kuuta nousevaa. Nyt olen menettämässä uskoni, ja jos ei kundia kuulu, ostan uuden koneen. Mitäs siihen sanoo! Korjaus matkoineen ja varaosineen varmasti on lähes uuden koneen hinnassa, varsinkin nyt kun nyt kun ei kauppa käy karanteenin takia..
        Nyt on mietittävä, miten tämä karanteeniaika on parasta käyttää. Nyt on aika tehdä juuri ne asiat, joista olemme sanoneet, että kunhan joskus on aikaa, niin . . .
        Nyt ne valokuvat!
        Nyt sen pöytäliinan kanttaus!
        Nyt kierrätykseen ne vaatehuoneen kamppeet.
        Ja nyt katsotaan Areenasta ne kaikki katsomatta jääneet sarjat.
        Nyt voi soitella ikätovereille, joilla tähän mennessä on aina ollut niin kiire, etteivät ehdi puhelimessa rupatella.
        Ja joka päivä klo 15 seuraamme koronan kehitystä uutisissa.
        Itse asiassa meillä on pian niin kiire, että tarvitsemme toisen kuukauden itsellemme.

      • Makriina2 kirjoitti:

        Menin marjavarannot läpi ja nostin musta-ja punaherukoita sulamaan. Puolukoitakin oli vielä vaikka niitä kuluu eniten. Punaherukasta valmistan inkivääri-punaherukka hilloa.

        Seurasin flightradarista lentoja. Paljon on lentokoneita taivaalla ja ruuhkia isojen lentokenttien yllä. Se helpotti irtaututtamaan sekavista ajatuksista, meno maailmalla näyttää jatkuvan jotakuinkin ennallaan. Paljon on lentoja peruttu, mutta ruuhkaiselta tuo taivas vielä vaikuttaa; )

        Tein erilaisia suunnitelmia karanteeri ajalle. Minä otan jatkossa keittiön täysin hallintaani.

        Tänään "hamstraan" vielä jotain ruokatuotteita. Eiköpä tämä tästä.
        Onneksi olette te nojatuolilsiset joille voi viestitellä niin ilojaan kuin murheitaan.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta kauniista aamusta, tänään taas auringon paisteeseen heräilin ja mieli siitä huomiosta kirkastui
        Ei edes nämä korona viruksen aiheuttamat harmit mieltä mustanneet.
        Luin lehdestä, että paikkakunnallamme ei vielä ole yhtään tätä tautia sairastavaa todettu.
        Asiasta on tullut nyt ohjeistukset ja niitä toteuttaen tauti tuhotaan, näin uskon.
        Harmillista minusta on tämä syyllistäminen mitä nojatuolissakin on ollut, ei tauti sillä lopu.
        Minulla on ikäisekseni hyvä kunto, sen on lääkärit todenneet, ei se, että olen määrätyn ikäinen, tee minusta sen enemmän taudin kantajaa, kuin sinusta nuori huolen kantaja.
        Nyt tarvitsemme itse kukin kohdallaan sitä tervettä järkeä, mistä ynnämuukin mainitsi, ei kahtia jakamista ja syylisiä etsien.
        Itse aioin toimia ohjeiden mukaan ja vältän kaikkea minkä pystyn, en kuitenkaan sulje itseäni pois elämästä, enkä tunne myöskään syyllisyyttä, kaikkeni teen taudin loppumiseksi, valtani vaan on hyvin pieni.

        Järkeviä kirjoituksia teiltä ystävät, uskon, että tähän ikään päässeillä ja paljon kokeneilla on taito ja vastuu hyvässä hallinnassa, on voitettu lukuisia kulkutauteja, joita en nyt rupea luettelemaan, teemme varmasti jokainen sen minkä pystymme, taudin voittamiseksi.
        Luulen, että ei ensimäinen poikkeustila tämä ole, on eletty sodan aikakin.

        Juuri noin toimien, turhia käyntejä rajoittaen, kuten demeter1 sai ex-mieheltään, minullakin lääke hommat hoidettu, särkylääke purkkikin täynnä, kun en useinkaan niitä ota.

        Kissamummo noita yhteyden pitoja puhelimen ja näiden muiden mahdollisuuksien kanssa, on hyvä keino välttää ainakin osittain turhautumista, Skypekin on hyvä tässä tarkoituksessa.
        Televisio, tietokone ja radio, nyt niitä ehtii seuraamaan, kirjatkin, jos ehti niitä haalia, ennen kirjastojen sukemista.

        Hyvin olet varustautunut korppis ystävääsi vastaan ottamaan, nuo eristämiset ovatkin yksi tärkeä osa taudin voittamiseksi, kun tuolta suuresta maailmasta tulevat.
        Tiedän minäkin pari pariskuntaa, jotka vielä Espanjassa ovat, toivottavsti pääsevät kotiin karanteenista selviävät.

        Makriina, juo samasta kupista aamukahvisi, ai niin, siinäkin vaara, pese kädet ja ota uusi kuppi, onhan sinulla niitä runsaasti, no leikki sikseen, harmia ne tuo nuo koneetkin.
        Noja-tuoli on hyvä yhteyden otto paikka ja kuulumiset taudin etenemisestä hyvä kertoa.
        Joskus se tulee ilmoitus, että tauti on voitettu.

        Eliaana varmaan totisinta totta nuo puheesi, aika vähän nämä kaikkein huonommassa kunnossa olevat liikkuvat, joten sitä inhimillisyyttä enenemissä määrin, presidenttikin sitä toivoi, huolehditaan vointimme mukaan.

        Nyt lopetan ja toivotan kaunista ja mieltä ylentävää päivää, vaikeudet on tulleet voitettvaksi
        Parhaansa varmasti jokainen tekee.

        Luin paikallisesta lehdestä, ettei kausiflunssan takia terveyskeskukseen tulleilta ihmisiltä otettaisi verinäytettä koronaviruksen takia.
        Liekö k-virusta sairastavilla sitten niin selvät oireet tai sitten näytteenotto olisi kallista ja monimutkaista.

        Niin kauan kuin tunnen vointini hyväksi, liikun ulkona ja käyn kaupassa entiseen tapaan. Kaupan jossa käyn, hyllyt ovat poikkeuksellisen tyhjinä.
        Kun meillä on myös Lidlin myymälä, uskon että hamstraaminen kolmea päivää pidemmäksi ajaksi, lienee turhaa.
        Vaakku Waltteri kumppaninsa kanssa kävi vaatimassa ruuan apua. Vein heille pari kourallista ruokaöljyssä höljättyjä koiran papanoita. "Kastikkeen kanssa ovat parempia" Martha kehui.

        Kun ihmiset kuitenkin liikkuvat joko omilla tai julkisilla kulkuneuvoilla, he periaatteessa voisivat saada tartunnan meidänkin kylässä.
        -hurskis-

    • Anonyymi

      Sää suosii ulkoilua, ja onhan täällä omalla tontillakin mahdollista liikkua, pian kuopsutellakin kun kuivuu, ei ole ruuhkaa kävelyteillä eikä tutulla metsäpolullakaan. Ruuan suhteen pärjäisi vaikka kuukauden ja saisi pakastimen mukavan tyhjäksi, ja ainakin toistaiseksi on lupa ruokakauppaan ja apteekkiin mennä. Tytär halusi saada tuoda tuoretavaraa ja muuta tarpeellista, voi samalla moikata ja edes vilaukselta nähdä, vaikkapa ikkunasta vai pitäisiköhän askelmerkit laittaa ulkorappujen eteen. Kyllä se halauskieltokin taitaa olla läheisten kesken vaikea muistaa, Suomessa ei sentään poskipusuihin ole niin totuttu. Lähipiirissä on kaksi lääkäriä, joilla on huoli siitä, miten terveydenhoitohenkilökuntaa riittää, kun epidemian huippu saavutetaan. Moni lääkäri ja hoitaja on jo nyt poissa työvahvuudesta, kun on tavallisiin flunssiin sairastuneita ja koronakin saaneita, ja altistuneita lääkäreitä ja hoitajia on karanteenissa. Talvilomilla oltiin paljon epidemia-alueiksi muuttuneilla, esimerkiksi Itävallassa hiihtämässä . Itämisaika voi olla jopa yli viikon, terveen oloisina matkoilta palanneetkin voivat tartuttaa. Vuosilomia joudutaan perumaan, työaikoja muuttamaan, rasitus ja huoli tulee olemaan kova. Toivottavasti tämä meidän ikäisten karanteeni auttaa edes tasaamaan tartuntahuippua, ettei sairaanhoitojärjestelmä romahda.

      Koululaiset jäivät kotiin, onneksi nämä meidän pärjäävät jo omin päin päivän ajan, eikä nyt voi edes isovanhempia apuun kutsua. Abiturienttikin saa urakkansa tällä viikolla valmiiksi. Toivottavasti nuorten ulkoilua ei rajoiteta, pääsevät edes pieninä ryhminä ja sisarusten kesken vaikka pyöräilemään. Koulu järjestää jonkinlaista etäopetusta, antaa tehtäviä, jotta jonkinlaisessa rutiinissa säilyttäisiin. Toivottavasti muistetaan, ettei koulujen ja muiden paikkojen sulkeminen auta, myös kontakteja pitää välttää ja rajoittaa . Juuri äskeisessä puhelussa siskon kanssa mietittiin, miksi joissakin maissa vanhusten sairastuneisuus ja kuolleisuus tähän virukseen on niin korkea. Yksi syy heidän tartuntoihinsa voi olla se, että vanhat asuvat yleisemmin monissa maissa yhdessä nuorempien kanssa, yksin asuminen ei ole niin tavallista.

      Näitä mietteitä tänään poikkeustilan alkaessa, edessä on varmasti arvaamattomia asioita . En varmasti pitkästy, eilen kirjahyllyn siivouksessa löytyi lukemista, vaatehuonetta ajattelin alkaa käydä läpi seuraavaksi. Omalla autolla voi turvallisesti liikkua ja lähteä retkille vaikka asumattomaan korpeen ja asuntoautossa yöpyäkin ilman ainuttakaan vierasta virusta. Suomalaisia karavanisteja taitaakin olla nyt jumissa Välimeren maissa, mutta onhan siellä ainakin hienot säät.

      Lämpimästi meitä kaikkia karanteenilaisia ajatellen, pidetään yhteyttä tätäkin kautta ja mielialaa yllä.

      Ramoona

      • Ulkoiluni jäi tänään n. 50 metriin, roskiskeikkaani-:) Katselin tv-stä halliuksen
        tiedotuksen. Valmiuslakinhan tulee käyttöön. Onhan se melkoinen päätös,
        mutta on katsottu tarpeelliseksi.
        Selailin aika paljon netistä koronavirukseen liittyvää aineistoa ja keskusteluja.
        Kyllähän sieltä löytyy kaikenlaista pölinää ja vehemmän oikeita kirjoituksiakin,
        joko huonosti seurattu asiaa tai tahallista väärin tulkintaa.

        Eräs asia, yli 70 vuotiaita koskeva asia on aiheittanut tulkinnan eroja.
        Lainaan tähän asiantuntijan selvityksen.
        "Saako käydä kaupassa? Saako mennä puistoon?
        – Eihän tietenkään ole tarkoitus blokata heitä kotiinsa niin, että he eivät saisi käydä kaupassa tai koiraa ulkoiluttamassa, vastaa valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski Iltalehdelle.
        – Olennainen sanamuoto on, että ”mahdollisuuksien mukaan” suositellaan välttämään sellaista tarpeetonta kontaktissa olemista niin paljon kuin pystyy. Jokainen pystyy sen itse arvioimaan".
        Tästäkin luulisin asian selviävän. Onhan tässä huomioitu jopa koiran ulkoilutttaminen.
        Tosin minä en juuri sitä tarvitse. Käytänhän koiran korvikkeena pölyimurin
        talutusta:)) Sen homman teen mieluimmin sisätiloissa.
        Eipä muuta kuin hyvää jatkoa!

    • Kamalasti kannetaan huolta, että suojellaan vanhoja ihmisiä, mutta uskomattomia mokia tehdään ja ylimääräisiä riskejä aiheutetaan.

      P. n lento Amsterdamista laskeutui aikataulusta myöhässä Helsinki-Vantaalle. Helsinki-Kajaani kone lähti normaalia aikataulua aikaisemmin eikä odottanut P.tä. Portti oli suljettu kone lähtenyt, hän jäi kentälle. Onneksi hän on matkustanut paljon, eikä jäänyt nytkään toimettomaksi.

      Finnair hoiti tilanteen hyvin, kaiken ympärillään olevan kaoksen keskellä ja ohjasi P.n hotelliin ja siirsi lennon huomiseksi. Niin taitaa niitä epätietoisia lentoja odottavia ihmisiä olla motissa ympäri maailmaa ja huonommissa olosuhteissa.

      Mutta, tämän päiväisen kokemuksen myötä minulle syntyi epäilys poikkeustilan toimivuudesta kun kaikki ennen toimivat jäfjestelmät ei enää toimi. Oman edun tavoittelu lisääntyy ja ohjeistukset pettävät. Yli 70-ikäisiä velvoitetaan pysymään pois muiden ihmisten lähettyviltä.

      Ketähän tässä ohjeiden laiminlyönnissä ajateltiin muita matkustajia vai vanhusta?

      No, hyvän tuulisen, mutta väsyneen miehen tavoitin helsinkiläisestä hotellista. Oli menossa syömään ja sitten nukkumaan.

      Päivällä tuli sähköpostia, että minun pitää pidättäytyä turhilta liikkumisilta yleisillä paikoilla.

      Ei ole meidän kahden kohta 14-vuotta kestäneeltä yhteiselämältä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut eikä näy horisontissa rauhaisaa kiikkustuolissa keinuttelua.

      Mutta toivoa en heitä, jospa me vielä kuitenkin pääsisimme terveinä nauttimaan kesäillasta mökin laiturilla auringon laskiessa länteen.

      Toivotaan.

      • Anonyymi

        Melko vastuutonta touhua muiluttaa vanha mies tänne taudinpesään.
        Ja koska tilanne on täällä nyt tämä, niin jokainen tänne saapuva ulkomaalainen voi viedä mahdollisen tehohoitopaikan oman maan kansalaiselta.

      • Anonyymi

        Kyllä Suomen pitäisi suojella hollantilaisen vanhuksen mukavuutta kaikin keinoin. Törkeää että finnair ei odottanut peetä !!!

        Se muilutettu tulee vielä pahemmasta tautipesästä ja tuonut sinne omaankin hollannin tuholaispesään kaukoidän tuhoviruksia. Nyt sitten nojatuolin emäntä skillan huolissaan että pääsekö tämä vieraan maan metusalemi Suomen hyvän sairaanhoidon piiriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Suomen pitäisi suojella hollantilaisen vanhuksen mukavuutta kaikin keinoin. Törkeää että finnair ei odottanut peetä !!!

        Kyllähän ne kaikkensa yrittivät.
        Koneen laskeutuessa kentälle kapteeni ilmoitti kenttähenkilökunnalle:
        "Huomio kaikki! Nyt tuli iso P!"

        Henkilökunta meni paniikkiin ja kapteenille vastattiin:
        "Ei voi auttaa! Hamstraajat veivät kaikki vessapaperit!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne kaikkensa yrittivät.
        Koneen laskeutuessa kentälle kapteeni ilmoitti kenttähenkilökunnalle:
        "Huomio kaikki! Nyt tuli iso P!"

        Henkilökunta meni paniikkiin ja kapteenille vastattiin:
        "Ei voi auttaa! Hamstraajat veivät kaikki vessapaperit!"

        Hyi kun rumasti vanhasta hauraasta hollannikkaasta puhutte, se tarvii kansainvälistä humanitääristä suojelua. Nyt kyllä skillan suuttuu ja hankkii teille bannin !!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se muilutettu tulee vielä pahemmasta tautipesästä ja tuonut sinne omaankin hollannin tuholaispesään kaukoidän tuhoviruksia. Nyt sitten nojatuolin emäntä skillan huolissaan että pääsekö tämä vieraan maan metusalemi Suomen hyvän sairaanhoidon piiriin.

        Toivottavasti olet lukenut kaikki hallituksen tiedoitteet ja ymmärtänyt niiden tarkoituksen.
        Ulkomailla olevia kansalaisiamme kehoitetaan palaamaan heti kotimaahan.

        Synnyinmaa/kotimaa on kaksi eri käsitettä. Ei hallitus kutsunut ketään palaamaan synnyinmaahansa.

        Mitä tulee suomalaiseen terveydenhoitoon tuskin olisin Suomessa saanut lääkäriajan jouluaattona iltapäivällä. Hollannissa se onnistui. Näytteenoton vastaus virtsatieinfektiosta tuli heti näytteen annon jälkeen omalääkärikeskuksen labrasta ja kotìin lähdin samassa yhteydessä sijäitsevan apteekin kautta lääkkeiden kanssa.

        Toivon, että jos sairastut emme ole viemässä sinun hengityskonetta. Pyrimme olemaan kuuliaisia ja pysyttelemme pois ihmisten ilmoilta. Meillä tulee olemaan paljon keskusteltavaa. Aurinkoiset päivät pyrimme olemaan mökillä. Ja nuoremme hoitavat muonituksemme.

        Huvittihan minua ajatuskuvio, että tulisivatkohan ikääni kysymään jos kauppaan menisin, enpä usko. Kävinhän aikoinaan monen nuoren nyttemmin paikallisten yrittäjän kanssa vauvauinneissakin ja olin yli nelikymppinen.

        Pari viikkoa nyt kuitenkin vietämme karanteerissa jahka minä sen rakkaan seikkailijan kotiin saan.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Joo olkaa nyt sitten karanteenissa pari viikkoa. Mutta ensin se hollannin ihme käy näköjään tartuttamassa Helsingin hotellissa ja ravintoloissa muut ihmiset. Eikö ne karanteenisäännöt koske sitä äijää vai onko se täysin vatuuton????

        Joillekkin on tärkeää seikkailla , pitäähän eturivin ihmisten päästä seikkailemaan vaikka muiden maiden ihmisten terveyden ja hengen kustannuksella. Vaikka olisi oireeton, voi tautia tartuttaa ja tietenkin itselleen saada tartunta monivaiheisen matkan aikana, sitten perillä levittää edelleen. Kainuu olikin ennen tätä hyvin säästynyt. Itämisaika on jopa 2 viikkoa.Nyt on turhaan taas ylimääräinen ulkomaalainen korkean riskiryhmän edustaja tullut riskitekijäksi kuormittamaan Suomen sairaanhoitoa. Vielä kehdataan valittaa ettei palvelu pelannut halutulla tavalla. Miksi pitää meidän veronmaksajien riskiksi ängetä ja vielä kehuskella , kun on sitä hienoa seikkailun makua. Ei siinä melkein 90 ikäkään saa olla esteenä , kun röyhkeyttä riittää. Eikös ne kyseisen vanhuksen jälkeläiset ole hollannissa, olisivat voineet hoivata papparaista. Korppishan on karanteenissa myös ainakin kuukauden kuten muutkin Suomen yli 70vuotiaat. Vai eikö se koske eturivin eetloja ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se muilutettu tulee vielä pahemmasta tautipesästä ja tuonut sinne omaankin hollannin tuholaispesään kaukoidän tuhoviruksia. Nyt sitten nojatuolin emäntä skillan huolissaan että pääsekö tämä vieraan maan metusalemi Suomen hyvän sairaanhoidon piiriin.

        Vastasin sinulle anonyymi 21.20 (matusalemi) tuolla toisessa ketjussa, kuvitellen, että olet nainen, jolloin kerroit olevasi mies ja aloit nimittelemaan kumppaniani homoksi. Eihän teitä miehiä montaa kirjoittele etenkään täällä nojatuolissa. Jos olet mies miksi menet puskaan kuten kristiina?
        Kristiinahan paljastui "vahingossa." ilkeiden viestien lähettäjäksi. Minä en ole ikinä näin ilkeitä viestejä kirjoittanut kuin sinä nyt minulle kirjoitat. Anteeksi jo etukäteen ynnämuu ja ja hurskainen en jaksa uskoa, ette teistä jompikumpi olisi näiden viestien takana. Olen suorapuheinen enkä pelkää seurauksia. Vastatkaa myös suoraan. Ei ole kiva lukea tekstejä vanhoilta ihmisiltä, joiden luulisi olevan huolissaan omasta selviytymisestään tämän uhkaavan viiruksen edessä eikä ilkeillä muiden kirjoittajien todellisten huolien aiheita. Minulla on aito huoli. Haluan mieheni terveenä kotiin.

        Ps. Finnair on esittänyt virallisen anteeksi pyyntönsä P.lle.

        Mistä päättelet, että täällä lukee ja kirjoittaa vain näitä vakioita, joita tietysti nyt alat epäillä ja syytellä yksi kerrallaan ? Olet tuota ilkeilijän ja leykijan mainetta kerännyt niin kauan ja niin monella saitilla, että saat laajasti ja kauan niittää mitä olet kylvänyt vuosikaudet ja kymmenet.
        Muillakin on aito huoli säilyä terveenä, huoli että pienet lapsenlapset ja heidän vanhempansa säilyvät terveinä ja työkykyisinä. Itse auttaa parhaiten pysymällä kotona. Jos on monta kotia, pysyy paikallaan kunnes vaara on ohi. Muutkin joutuu tekemään kompromisseja, jopa perheenisät ja äidit.

    • Anonyymi

      Presidenttimme kuulutti "tolkun ihmisten" perään. Niitä olikin kuulolla ehkä pari viikkoa.
      Missähän he nyt ovat?

      Mkr.

      • Huomenta ja pilvipoutaista säätä, näillä mennään ja ikkunasta katsellaan.
        Nyt sitten kaikki mahdollinen on stopissa ja elämme ihmisiä kiertäen, mikäpä siinä, minulle melko helppoa, olenhan oppinut viihtymään yksinkin;)

        Ei suutu skillan,( ei hanki kieltoja) ei ole sitä muuten koskaan tehnytkään, mutta ihmettelen tätä "tolkun ihmisten" viestintää.
        Ollaan huolissaan miten nuoremmat jää hoitoa vaille, kun yli seitsenkymppiset seikkailevat kaupoissa uskomatta ohjeistuksia, entäs jos onkin 69, sallisitteko sitten teille suotuisan käyttäytymisen.
        Eiköhän nyt oteta maalaisjärki käyttöön ja yritetä sitä yhteen hiileen puhaltamista.
        Autetaan toisiamme tavalla, minkä kukin voi mahdllisimman turvallisesti tehdä.

        Tauti on tullut ja leviää kovaa vauhtia, nyt Savossakin tapauksia on ilmoitettu, en ymmärrä miksi yhden ihmisen tulo saa monia aivan pois tolaltaan," taudinpesä" meillä on jo ennestään.
        Uskon, että juuri ulkomailta tulevat joutuvat tarkkaan syyniin, ne oikeat taudin levittäjät eivät itsekään tiedä tätä tautia sairastavan.
        Olin jo itsekseni päättänyt, että en koronasta kirjoita mitään, koska se ei auta ketään, keskityn näissä asioissa omaan olemiseen ja tekemiseen.

        Ramoona,Makriina ja ynnämuu kirjoittivat asiaa, nyt on hyvä aika tehdä rästiin jääneet työt ja sitä lepoa toteuttaa, miettiä sitä, miten meillä on kuienkin hyvä olla täällä maassamme.
        On ruokaa, katto pään päällä, turvallista ja lämintä.
        Kun ajattelenkin niitä pakolaisleirejä, missä puute kaikesta, ruuastakin, itku tulee, jospa nyt tämän taudin pelossa olevat rauhoittusivat ja katsoisivat maailman tilaa, siitä huolissaan pitäisi olla.
        Meillä ei kukaan jää hoitamatta, olipa nuori tai vanha, inhimillisiä ajatuksia toivon ja tekoja myös.

        Hurskainen sanoi käyneensä kaupassa, niin minäkin ja kauppias totesi, että tottakai, kun kerran terve on.
        Kaupassa oli tilaa, henkilökunnan kanssa jutustelin, kertoivat puhelimen pirisenvän ja lähetyksiä paljon tehdään, nyt minä annoin tilaa sellaiselle riskiryhmän ihmiselle, joka todella sitä tarvitsee.
        Jos sairastun en uhkana kulje, en vie paikkaa nuoremmilta, jos suinkin sen pystyn estämään.
        Vältän tilaisuuksia missä voisin tautia saada ja levittää, jättäkää nyt turha paniikki ja keskittykää olennaiseen.
        Tauti on suomeen tullut riehuu aikansa ja loppuu, nyt jo Kiina ja Italia hyviä uutisia on väläytellyt.

        Jätetään tämä tauti ja siitä pelottelu, tietoa saamme päivittäin tiedotusvälineistä, uskotaan ohjeistukset ja toivotaan pian kaiken ohi olevan.

    • Anonyymi

      Maailma hiukan tässä supistuu ympäriltä, ei oikein tapahtumia pääse tapahtumaan, kun eristyksissä haahuilee. Onneksi poikani asuu peräkammarissa, niin että hän tuo sitten tietoja ulkomaailmasta, kun lähtee liikkeelle . Ei ole tosin vielä tarvinnut kaupoissa juosta, niin että hiljaiseloa vietämme.
      Minä olen niin ihastunut pihan elämän seuraamiseen. Lumeton talvi on aktivoinut pihalinnut ja puput ihan eri tavoin kuin aikaisempina vuosina. Ihmeekseni olen huomannut, että oravat eivät pihassa juuri käy. Aikaisempina talvina yrittivät kaiken aikaa lintulaudalle, mutta nyt selviävät omin avuin. Sanotaan, että orava varastoi ruokaa talvea varten. Usein varastot ovat jääneet lumen alle, mutta nyt sitä ongelmaa ei ole. Takapihalla on valtaisa tammi, joka kylvää terhoja sadoittain nurmikolle. Kai ne ovat oravalle kelvanneet.
      Uutisia ei enää jaksa katsoa ja kuunnella. Pelkkää koronaa.
      Ei edes uutisten tarjoaja osaa ja ymmärrä kieltojen vakavuutta, sillä kolmosessa haastateltiin yrittäjä Sukuria, (onko hän Toivo vai Tauno vai mikä?) joka oli tullut Espanjasta kotiin ja suoraan lentokentältä haastatteluun televisioon. Jälkikäteen vasta huomattiin, että hänen olisi oitis pitänyt mennä karanteeniin eikä kolmosen sohvalle. Nyt kuulemma kaksi henkilöä on joutunut eristyksiin kahdeksi viikoksi, koska olivat olleet liian lähellä Sukuria.
      Huoh.

      • Anonyymi

        . . . huokailee Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        . . . huokailee Mkr.

        Hiihtolomaltaan Teneriffalta palannut poikani perhe kertoi, ettei ollut sillä alueella, missä se hotelli sijaitsi, jossa tuota korona-virusta oli.
        Lisäksi tuli se hiekkamyrsky Saharasta, joka esti lentokoneiden lähdön.
        Silloin lauantaina pojan perhe lähti lennolla noin klo 14, ja se meni hyvin, mutta jo klo 16 ei kone enää päässyt lähtemään.
        Näitä tietoja kuulin puhelimessa, he olivat kaiken varmuuden vuoksi kaksi viikkoa vielä poissa varmistaakseen, ettei lentokoneessa olisi mitään altistusta sattunut.
        Onneksi meni hyvin, ei mitään reita tai ongelmia.

        Minulla on halu matkustaa ulkomaille kadonnut kuin tuhka tuuleen, en todellakaan ole lähdössä kuin korkeintaan kotimaan reissuille. Entisiä tuttuja lapsuuden paikkoja voisi mennä katselemaan ja tuttuja tapaamaan ensi kesänä.

        Tulin juuri polkupyöräretkeltä kotiin, aamupäivällä lupasi säätiedotus poutaa ja oikein hyvin ennustikin.

        Kylläpä minä Miaelina nyt kirjoittelin epäselvästi, " pysyttelivät poissa" esimerkiksi tarkoittaa sitä, etteivät käyneet täällä ennen kuin kahden viikon jälkeen vasta.
        Ja oireita-sanasta on eka kirjain pudonnut pois, yms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        . . . huokailee Mkr.

        Aurinkoa tänään, mutta illaksi jo sadetta kait. Keväisen tuntuista, lämmintäkin 5 astetta varjon puolella, kohta menen ottamaan aurinkotuoliin c-vitamiinia.
        Tosin kävely on mukavempaa, kuin istuskella.

        Makriinan kanssa meillä on ollut samanlaiset odottamiset, huoltomiestä uuden pyykkikoneen kanssa odottelimme ja tulihan hän, että nyt on kone jo paikallaan ja
        koneen rumpu ensikerran pesussa.

        Hyvä se on suojata itseään noilta tartunnoilta. Varovaisuus on viisautta sanotaan.
        Täällä tosin ei ole corona-virustartuntoja todettu, mutta kyllä se etenee tietenkin ympäri maan!
        Oli mukava, kun naapuri soitti ja sanoi, että jos tarvitsette kauppa-apua, niin heiltä kyllä saa! Hyvä tietää vastaisen varalle, eihän sitä koskaan tiedä, kuinka pahaksi se tulee.

        Hyvää vointia kaikille, pysutään terveinä,

        Aamupäivän oli täällä poutaa. Se oli minulle hyvään tarpeeseen. Tunaroin
        huonomuistisuuteni kanssa. Lääke oli lopussa, vaikka toisin" muistin"
        Täytyi pinkaista asialla apteekissa. Tulipahan siinä parin kilsan ulkoilu.

        Olen samaa mieltä Skillanin lausuman kanssa:-"Jätetään tämä tauti ja siitä pelottelu, tietoa saamme päivittäin tiedotusvälineistä, uskotaan ohjeistukset ja toivotaan pian kaiken ohi olevan". Näinhän se on. Tietoa on hyvin jaettu ja niin on
        suunniteltu jatkoakin. Päättäjät ovat hyvin vaikean hommansa tehneet. Tietysti
        pientä napinaahan aina tuppaa löytymään, teki miten tahansa.

        Hyvä kun hurskainenkin antaa kuulua itsestään ja myös Waltterista ja Marthasta.
        Näille viimemainituille tuntuu hyvin huolto pelaavan. Tuskin edes tämä
        virus hätyyttelee:)
        Hyvää jatkoa teille! Kyllä se siitä, vaikka väliin ankeus hiipaisisikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurinkoa tänään, mutta illaksi jo sadetta kait. Keväisen tuntuista, lämmintäkin 5 astetta varjon puolella, kohta menen ottamaan aurinkotuoliin c-vitamiinia.
        Tosin kävely on mukavempaa, kuin istuskella.

        Makriinan kanssa meillä on ollut samanlaiset odottamiset, huoltomiestä uuden pyykkikoneen kanssa odottelimme ja tulihan hän, että nyt on kone jo paikallaan ja
        koneen rumpu ensikerran pesussa.

        Hyvä se on suojata itseään noilta tartunnoilta. Varovaisuus on viisautta sanotaan.
        Täällä tosin ei ole corona-virustartuntoja todettu, mutta kyllä se etenee tietenkin ympäri maan!
        Oli mukava, kun naapuri soitti ja sanoi, että jos tarvitsette kauppa-apua, niin heiltä kyllä saa! Hyvä tietää vastaisen varalle, eihän sitä koskaan tiedä, kuinka pahaksi se tulee.

        Hyvää vointia kaikille, pysutään terveinä,
        N.

        Mene aurinkotuoliin ottamaan D-vitamiinia, C-vitamiinia ei taida tulla auringosta. Tai jos otakin jotain tuoremehua siellä tuolissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mene aurinkotuoliin ottamaan D-vitamiinia, C-vitamiinia ei taida tulla auringosta. Tai jos otakin jotain tuoremehua siellä tuolissa.

        Huomenta niin ihanasta Savosta, aurinko paistaa ja antaa voimia ja iloa taas päiväksi eteenpäin.
        Päivittäin mieltään vaihtaa tuo sääkin, mutta aina se mieltä ylentää, kun aurinko paistaa;)
        Eilen tässä istuessa ajattelin, että nyt olisi hyvä kadut puhdistaa hiekasta ja taisivat kuulla ajatukseni, harjaautot lakaisun tekivät.
        Lunta, ei edes aurauskinoksia näy missään, kai on ollut aikaa auraus miehillä ja kasat ovat pois vieneet.
        Sopii kevään tulla ja aika poikkeuksellinen se tulee olemaan.

        Makriinan kanssa samat aatokset, lintujen keväinen ilakointi antaa katseltavaa, pareja haetaan ja pesäpaikkoja katsellaan.
        Minulla tässä lähellä oleva kuusi antaa kotipaikan oraville ja usein ne tien risteyksen yli juoksevat, hyvin ovat selvinneet liikenteen seassa, minulle aina pienen jännityksen antavat;)
        Tänä aamuna kun silmäni aukaisin, näin joutsenen lentävän ikkunani ohi, jotenkin tuli hyvä mieli siitäkin, elämä jatkuu ja tulee uusiutumaan luonnossakin.

        Ongelmat jatkuvat matkailijoiden kohdalla, ei ole vielä palanneet Espanjasta lomailevat ystävätkään.
        Varmaan joutuvat eristykseen, kun kotiin pääsevät.
        Varmaan matkailu halut monelta on kaikonneet, meiltäkin yhdistyksen matkat on peruttu, kesäkuussa seuraava matka, joka kotimaassa tehdään, kai se jo onnistuneen?
        Syntypäivilleen kutsunut ystävätär perui myös juhlansa ja toukokuun lopulla uussi yritys.

        Aurinko taitaa sitä D-vitamiiniä antaa, muistaakseni silmät muun muassa sitä tarvitsevat, sitrus hedelmät kaiketi sitten yksi C-vitamiinin lähde.
        Minulla on käytössa joku öljytuote, en edes tiedä mitä on, lienee jotain ennen aikaisen kalanmaksa ölyn tyylistä, muut vitamiinit pyrin ruuasta saamaan.
        Itsepäinen olen kaiken suhteen, kai se on tullutkin selväksi, luotan omaan harkintaan, etupäässä.
        Toki lääkärit ja muut opin käyneet saavat minutkin uskomaan lääkkeisiin, mistä apua saan tarvitessa,
        Neeassan toiveeseen minäkin haluan terveyttä toivottaa.

        Ynnämuu lenkillä käy, niin pitäisi minunkin, vaikka kuulin, että sekään ei suotavaa olisi, en jaksa moista uskoa, jos ulkoilukin kiellettäisiin.
        Espanjan suunnasta se kai on bongattu, siellä ilmasta käsin valvotaan turhaa liikkumista estäen, ei oikein todeksi usko.
        Nyt pitänee koirille VC keksiä, jos tämä tapa vielä yleistyy, utopialta tuntuu, no tiedä sitä siellä ruuhka suomessa;)
        Hyvän ruokapaikan on Hurskaisen ystävät keksineet, varmaan eivät suosiolla siitä luovukkaan.

        Minun lähikauppaan on C-vitamiinikone ilmestynyt, siinä puristetaan mehu koneen avulla pulloon, hyvää onkin, miten nyt suosion saakaan.
        Ehkä halvemmaksi tulee ostaa hedelmät ja itse kuoria, mutta se mukavuus on valttia;)

        Nyt auringosta nauttimaan ja aion pienen lenkin tehdä postilaatikolle, on kohde minne mennä, jotenkin houkuttavampaa lähteä liikkeelle ja siitä sitten vähän pidemmäksi askeltaa, mukavaa päivää kaikille;)

        Paistaa se aurinko täälläkin,,)) On sillä auringolla vain uskomaton voima, vaikuttaa mielialaan, vahvistaa uskoa siihen, että elämä jatkuu...

        Olen nuo ohjeet mieltänyt niin, että ulkonaliikkumiskieltoa ei vielä ole, joten oman tutun metsälenkkinsä voi tehdä, vaikka kyllä silläkin nyt vastaantulijoita on ollut: sporttisia, nuoria ihmisiä, nuoria äitejä pienten, maastorattaissa istuvien/nukkuvien pikkulasten kanssa. Vähemmän on sittenkin ollut meitä "ikäihmisiä", ehkä ovat aikaistaneet liikkumistaan, kuten Keski-Suomessa asuva veljeni on aina tehnyt: lähtenyt lenkille 4-5:n aikaa aamulla kun kaupunki on hiljainen. Ei paha.

        Meidän nuoret ovat tarjonneet asiointiapua niin, että pystyn toteuttamaan täyskaranteenin. En koe tätä pahana. Onhan puhelin ja netti.
        Lisävirkistystä tuo nyt tämä videopuhelumahdollisuus, WhatsApp, mitä olen aikaisemmin kieltäytynyt käyttämästä, "kun en osaa". Nyt tiedän, että se ei vaadi minulta kuin yhden napin painalluksen ja minulla on puhe- ja näköyhteys pikkuväkeen. Eilenkin, pikkutyttö, 2 v., puhui pitkän tovin mummolle, joka ei tainnut siitä muuta tolkkua saada kuin sen hyvän tahdon ja halun muistaa mummoa..))
        Nuorilla on tietysti lisärasitusta uusien työjärjestelyn vuoksi. Silti, erityiskiitos täytyy antaa meidän toimivalle yhteiskunnalle, hyvälle terveydenhuollolle ja myös meidän "tyttöhallitukselle", joka on tähän saakka selviytynyt hienosti tästä odottamattomasta ja "ihmistä isommasta" haasteesta.
        Voimia ja luottamusta kaikille. Pidetään huolta.

      • demeter1 kirjoitti:

        Hyvää ja aurinkoista aamupäivää!
        Jatkuvia tiedoitustilaisuuksia saamme nyt hallitukseltamme tilanteesta, itsekin sain uutta tietoa maailmamatkaajiltani.
        Vihdoin on espanja suostunut läpilulkuun portugalista tulevilta suomalaisilta, karavaanareille järjestetään 10 asuntoautolle saattue, joka ohjaa letkan rajalle, ja ylitettyään saavat jatkaa saksan rajalle.

        Tällä hetkellä on jo 60 kmpitkä autojono odottamassa pääsyä saksan rajalle, mikä tilanne on euroopan läpi ajaessa on epäselvää,..

        Hyvältä tuntuu saada ens'viikon puolella matkaajat kotimaahan, ei eristys suljetuille parkkialueille ole pitkän päälle suotavaa, vaikka täälläkin joutuvat karanteeniin.

        Skonssireseptejä laitoin FB tutuille, jotka jäivät ilman kuiva ja tuorehiivaa 😊)) Voi hitsi miten hyviä ne mökkiaikana oli aamuisin, jos leipä oli loppunut !

        Itse en pahemmin kärsi eristäytyneisyydestä, sitävastoin lapsuudenystäväni vilkkaudessaan "perklaa" näitä liikkumisrajoitteita, heh!

        Ihana auringonpaiste suosii meitä sentään, kevät on tulossa, ja yritetään elää vastuullisesti omalla toiminallamme, heippa ❤️

    • Aurinko paistaa ja hanget kiiltää. P. on kotona ja voi hyvin. Ei ole tartuttanut ketään matkalla vaikka jotkut huolta kantaa. Yksin on erillään muista matkustanut ja lähes tyhjässä hotellissa vain henkilökunnan kanssa pakolliset keskustelut käynyt ja aterioinut erillään ison hotellin vajaasta paristakymmestä asiakkaasta. Taxilla lentokentän ja hotellin välit matkustanut.

      Ihmettelenkin miksi, ette kanna huolta Espanjasta palanneesta perheestä, vaan vanhuksesta joka jo Hollannissa eristäytyi seuraelämästä viirusuhan vuoksi.

      Hänen kotimaa on ollut Suomi jo yli kolmekymmestä vuotta ja hänen nuorimmat lapsensa asuvat Suomessa. Vanhemmat lapset kesällä 60-vuotta täyttävä tytär ja 58-vuotias poika asuvat Hollannissa. He omistavat ison tilan Suomessa sillä hekin ovat puoleksi suomalaisia ja tila suomalaisen äitinsä perintö.

      Tässä teille hiukan sukuselvitystä. Voitte nyt miettiä tykönänne minne hän kuuluu. Me olemme taivaltaneet yhteistä tietämme kohta 1t-vuotta ja täällä Suomessa on kotimme. Talo on iso ja karenssin ajan jaettu minun alueeseen ja hänen alueeseen. Kummallakin oma asuinkerros. Keittiötä hallitsen nyt minä ja syömme ja seurustelemme sopivalla etäisyydellä toisistamme. Molempien suomalaiset lapset joko opiskelevat tai tekevät työtä etänä.

      Nyt emme ole yksin eristyksessä vaan kaksin. Kaksin on kevyempi huolet jakaa eikä meidän tarvitse enää niitä yksin kantaa.

      Toivotan kaikille hyvää mieltä ja jaetaan kuulumisiamme näin eristyksissä ollessamme täällä nojatuolissa. Ollaan ihmisiä toisillemme.

      • Korjaan kirjoitusvirheen....olemme olleet yhdessä kohta 14-vuotta.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Korjaan kirjoitusvirheen....olemme olleet yhdessä kohta 14-vuotta.

        Ja höpö, höpö!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö, höpö!

        Mikä on höpöhöpöä? Miksi et ole huolissasi suomalaisten autoletkasta, joka on palaamassa läpi tautisen Euroopan?

        Päätimme juoda iltspäiväkahvit parvekkeella. Taidan pyöräyttää pannukakun. Eilen tein mustaherukkahilloa ja inkivääri-punaherukkahilloa, pannarin kanssa ihanaa seuraa.😋

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mikä on höpöhöpöä? Miksi et ole huolissasi suomalaisten autoletkasta, joka on palaamassa läpi tautisen Euroopan?

        Päätimme juoda iltspäiväkahvit parvekkeella. Taidan pyöräyttää pannukakun. Eilen tein mustaherukkahilloa ja inkivääri-punaherukkahilloa, pannarin kanssa ihanaa seuraa.😋

        Miten ison osan sinä siitä poikaystäväsi isosta maatilasta ja isosta rivitalon pätkästä omistat ja perit ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ison osan sinä siitä poikaystäväsi isosta maatilasta ja isosta rivitalon pätkästä omistat ja perit ?

        Miten ilkeää kommentointia vuosikausia joku viitsiikin harrastaa? Ei kaikkien, Korpikirjailijankaan tarvitse olla materialistejä ja perintöjä jahdata, senkin paskiainen !!!

        Vain rakkaus on tärkein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ison osan sinä siitä poikaystäväsi isosta maatilasta ja isosta rivitalon pätkästä omistat ja perit ?

        Mitä hemmettiä se sulle kuuluu. Aloita oma ketju, jossa kyselet palstalaisten omistukset, äläkä tätä ketjua sotke typerillä uteluillasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten ison osan sinä siitä poikaystäväsi isosta maatilasta ja isosta rivitalon pätkästä omistat ja perit ?

        Ei se ole "poiksystäväni" tila. Se on hänen hollatilaisten lastensa tila. En peri koskaan mitään "poikaystävältäni". Miten sinä tällä ikää vielä ollet kiinnostunut perinnöistä ; )
        Mihin niitä tarvitset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hemmettiä se sulle kuuluu. Aloita oma ketju, jossa kyselet palstalaisten omistukset, äläkä tätä ketjua sotke typerillä uteluillasi.

        Näin oikein! Mitäpä syrjämäisille kuuluu tunketua toisten kaikkiin asioihin.

    • Anonyymi

      Laiton repii lakinsa.
      Elämästä on yhä mahdollista nauttia. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
      pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
      Jos on kartalla.

      • Anonyymi

        Onkohan tuo 12.19 enää tervettä ajattelua?

    • Anonyymi

      Tämä karenssi väsytti todella eilen. Nukuin heräämättä autuaasti klo 8 asti.
      Nyt uusiin koitoksiin virkkuna. Päätin kiillottaa ovien hantaakit. Ne ovat messinkiä ja kiillotan ne kerran vuodessa. Jotain spesiaalia hommaa pitää löytyä.
      Soitin myös parille ikääntyneelle karenssilaiselle. Vielä oli mieliala korkealla. Toinen ihmetteli, mikä ikäihminen se seitsemänkymppinen on, täyttä elämää viettävät, ovat työelämässä ja pyrkivät presidentiksi tai ovat jo presidentin virassa parhaillaan.
      Sitä sanoin itsekin, Muistan tätini, joka täytti 90 vuotta. Seurakunnan pappi tuli onnittelemaan, mutta ei arvannut, että häntä vastaan asteleva rouva oli syntymäpäiväsankari, vaan kysyi, onkohan juhlakalu voimissaan, niin että hän saisi tuoda seurakunnan onnittelut.
      Nuoremmalta iältä on yhä mielessä se wanha aika, jolloin iän piti näkyä ulkomuodossa. Varsinkin kesämökkimaisemissa talojen emännät olivat ikänsä muistaneet. Musta oli päävärinä menovaatteissa.
      Ymmärsin sitten aikanani, että moni ei ollut edes kuuttakymmentä, kun jo oli siirtynyt vanhusväestöön.
      Kun kummitätini aikoinaan viiskymppisenä hankki ruudullisen leningin, jossa yksi raita oli punainen, sanoi hänen ystävättärensä Ada kauhistuneena: "Punainen puku Kaikkea sinäkin keksit!"
      Nyt tässä meikä ihmettelee nuorekkaita seitsemänkymppisiä, vaikka suon toki heille erityishuolenpidon koronaa vastaan. En oikein vielä itseänikään vanhukseksi tunne, vaikka on 15 v. enemmän mittarissa.
      Mutta kurkku on karhea, mitähän se tietää!
      Kummailee Mkr.

    • Aurinko siinä kurkisteli, nyt vetää pilvenharsoa päälle.
      Itse olen sellainen itsekseni viihtyvä. Joten ei minulla isompia muutoksia tässä arjessa ole.
      Ulkolenkin aion tehdä iltapäivällä.
      Pointtihan tässä on lähikontaktien välttäminen. Metrin väli on kuulemma hyvä.
      Eilen käväisin mökeillä tarkistuskierroksella.
      Siellä ei tähän aikaan, eikä paljon muulloinkaan ole vaaraa kehenkään törmätä.
      Postin auto meni kylätiellä.
      Jollakin tuntuu olevan pakkomielle korppiksesta, kun joka ketjussa tarvitsee ilkeillä.
      Hyvin ikävää tuollainen.
      Meillä on paljon paremmalla tolalla tämä ´´koronan hoito´´ kun monessa muussa maassa.
      Noh. ´´Kyllä me tästä selvitään, sanoi Laakkonen lehmällensä.´´

    • Anonyymi

      Hyvää päivää!
      Päivänpaisteinen kevätilma. Viime viikolla leskenlehdet ilmaantuivat tienvarsille, vaikka viikonloppuna oli lunta niin terhakkaana taas kukkivat.
      Kävin pyöräilemässä ja tilaa oli ajella vaikka siksakkia. Ne harvat ihmiset jotka kävellen kulkivat näyttivät puhuvan puhelimessa. Tarkistussoittoja meille vanhuksille ;) Leikki sikseen, hyvä että huolehditaan.

      Rankkaa on työikäisillä. Lomautuksia ja yt-neuvotteluja vähän jokapuolella. Tyttären ystävä, sairaanhoitaja lasten syöpäosastolla, kiirehti koronatestiin flunssaoireiden takia. Täytyy toivoa, että ihmiset malttaisivat mielensä ja noudattaisivat ohjeita, kun sitä tautia voi oireettomanakin levittää.

      Lapsenlapset ovat kotiopetuksessa, heillä on "tukiopettaja" siellä. Luin lehdestä, että koululaiset meinaavat kaataa "wilman", tietokoneohjelman, jonka kautta koulut ja kodit kommunikoivat. Kaikkea ne keksivätkin.

      Itselläni on puuhaa riittänyt taimien kasvatuksessa. Itseni kiusaksi otin tuon ompelukoneen esille. Olisi ompelutöitä, mutta se on vähemmän mieluista.

      Iloista mieltä ja aurinkoista kevättä!

      brinkkala

      • Anonyymi

        Eilen 19:57 eräs huomioi erehdykseni, tietenkin D-vitamiinia saa auringosta.
        Mutta sanotaan, että "Suu sanan erehdyttää"! Joskus käy näin! Ajatukset oli muualla.

        Vein pyykkiä ulos kuivumaan, nyt onkin niin kaunista ja aurinkoista, että nopeasti kuivuu.
        Pienen pihalenkin tein samalla ja katselin , että kun vähän kuivuu, niin haravointia voisi alotella.

        Nautitaan kevätpäivistä,

        Eilen juuri ohiajaessani näin, kun kaupungin työntekijät käyttivät lehtipuhaltimia.
        Ajattelin siinä, etten ole tuota ennen nähnytkään, että maaliskuun puolenvälin tienoilla lehtiä siivotaan.
        Itsellä olisi tänääm taloyhtiön hallituksen kokous, saa jäädä nyt väliin. Toivottavasti saavat pidettyä.

      • Eliaana kirjoitti:

        Meillä taloyhtiön vuosikous on peruttu, tänään tuli ilmoitus. Olihan se hyvä,
        aurinkoinen päivä ja lämpöä tämän vuoden ennäystasolla. Täytyi käydä
        muonavarastoa täydentämässä. Emme osallistuneet hamstraukseen, joten
        nyt oli tarve. Eiköhän nyt viikon pärjänne. Ei marketissa kovin ruuhkaa
        ollut ja kassallekin pääsi melko suoraan. Eikä kukaan tullut huomauttamaan,
        että olemme väärässä paikassa. Olisko niin, että kun "näytetään niin nuorilta:)"

        Skillan kertoi kuulleensa, ettei lenkkeilykään olisi suotavaa. Kaikenlaistahan
        sitä kuulee. Ennen vanhaan sanottiin ne on niitä "hevosmiesten toimiston"
        juttuja. Savottakämpillä hevosmiehet olivat olevinaan"parempaa väkeä."
        He pyrkivät pomottamaan kaikkien puheita ilman valtakirjaa.

        Kyllähän ulkona lenkkeily on kaikkien asiallisten tiedottajien mukaan
        sallittua ja jopa suositeltavaakin. Eihän siitä tulisi hittojakaan, jos
        kävelykuntoinen heittäytyi vain makoilemaan. Muutaman viikon kuluttua
        en enää pääsisikään mihinkään. Tietysti on ihan hyvä, ettei änkeä
        aivan nokkain tai halailemaan jos nyt on "pari päivää" tapaamisesta. Ja
        ei kannata ruuhkautuakaan. Onhan näistä ohjeistusta.
        Tälleen tämä vanheneminen nyt menee, ikäänkuin ajelisi puolivaloilla:))

    • Anonyymi

      Luin jostakin eräitten seitsemänkymppisten vastahangasta. Ovat nyt ihan oppositiossa, kun pitää kuukausi olla karenssissa. Kukapa tästä nyt iloitsisi erityisesti, mutta kyllä minun mielestäni ohjeita tulee noudattaa.
      Vähän teini-ikäisten asenteelta tuntui, kun joku oli sitä mieltä, että kuollaan sitten pois, jos korona iskee, mutta siihen asti eletään kuin ennenkin. Ehkä sanoja on sitten täysin yksinäinen ihminen, useimmilla kuitenkin on perheensä, lapset ja lapsenlapset. Mahtaisivatko he ajatella samalla tavalla!
      Minä kyllä saan aikani kulumaan, hätäkös tässä.
      Hyvää karenssiaikaa kaikille nojatuolilaisille. Tyyny selän taakse ja mukava asento.
      Tv auki ja kahvikuppi kouraan.
      Toivottaa Makriina

      • Aurinko paistaa, kaikki edellytykset hyvälle päivälle, kun vaan muistamme ohjeet.
        Lenkille aion mennä, niin kävin eilenkin ja päivä kului entiseen tahtiin, ei pitkältä edes tuntunut.
        Katselin eilen liikettä kadulla ja kyllä siellä ryhmiä vaan kokoontui ja ei suinkaan riskiryhmäläisiä, vaan sitä "normaalia" kulkijaa, ei ohjeet päähän asti heillä ole mennyt.
        Kai se viisainta on itse toimia niin, kuin kehoittavat, ei ainakaan syyllisyys paina.

        Demeter1 mainitsit kaksi vuotiaan, voin kuvitella sitä elämän halua ja intoa pienessä ihmisessä.
        Myös minä kiitoksen annan hallituksen toimille ja toivon, että asiat kaikkialla saadaan kohtuudella hoidettua, niin työssä olevien, kuin yritysten taholla.
        Epävarmuutta joka paikassa, kunpa jäisi lyhyeksi nämä hankaluudet ja talous pääsisi elpymään.

        Sini-sirkku odottaa matkalaisiaan, uskon että kaikki hyväksi sielläkin sujuu ja elämä uomilleen menee.

        Mukava myös kuulla, että korpikirjailija on saanut ystävänsä kotiin, ei kovin helppoa tule elämä olemaan karanteeninkaan jälkeen, kieltoja on elämisen yllä, mutta onpa sitten juttu kaveri kumminkin.
        Noista utelu viestien lähettäjistä ei kannata välittää, kateus niistä läpi paistaa.

        Makriina minäkin kuulin radiosta, kun yksi sääntöjen valvoja sanoi olevansa ärtynyt kun hänenkin 70 ikä estää tai luetaan riskiryhmään, no numeroitahan nuo ovat kaiken kaikkiaan.
        Minulla on usko siitä, että suurin osa tähän kuuluvasta ikäryhmästä osaa oikein toimia, eikä tuppaudu sinne mihin väkeä kokoontuu.
        Onhan se hienoa, että nyt nämä "vanhukset" joita on kohdeltu huonosti vuosikausia, nyt huomioidaan, yriteään tehdä se mahdollisemman helpoksi.

        Eliaana, ei kieltoa ulkoilemisesta ole vielä tullut ja aika hassulta tuntuisi, kun kumminkin se kunnon hoitaminenkin kuuluu tärkeänä osana myös ikäihmisille.
        Kierretään kaukaa vastaan tulevat, vilkutetaan tutuille;)
        Edellytykset alkaa olla kohta jo haravoinnille, näyttää niin kuivaneen tuo maasto.

        Brinkkala huolta kannat noista lomautuksista ja työelämän kestämisestä, huoli on aiheellinen ja varmaan ministerit pohtivat keinoja millä nämäkin asiat hoituu.
        Rahaa näihin tarvitaan ja saattaa olla tarvetta myös verotusta jollakin tapaa lisätä, kun aika koittaa, sitäkään ei auta paheksua, syyttömiä on kaikki osapuolet ja jostakin rahat on kerättävä.
        No odotellaan, mistä apua saadaan.

        Noin sitä ajattelen minäkin tuosta ulkona liikkumisesta ynnämuu, tuntuu liioittelulta koko asia.
        Kyllä nämä nykyiset ohjeet tepsivät, jos tottelevaisuutta vaan on ja jokainen toteuttaa ohjeita.
        Kaupassa käyntikin on sallittua, jos sen pyrkii tekemään hiljaisempina aikoina, meillä täällä se tunti perjantaiaamuisin pyhitetty juuri meidän ikäisille.
        Minun kauppa oli melkoisen tyhjä, kun alkuviikosta kävin ja nyt seuraava kynti menee ensi viikolle.
        Osaltani tuskin tartutan toisia ja en usko itsekään tartuntaa saavani.

        Olen samaa mieltä Makriina, ei uhomishenkeä tässä tilanteessa toivoisi, aika itsekäs ajatuksenakin, nyt ollaan jo todistettu, miten nämä ohjeistukset puree, alkujaan oli luku yli kahden tarttamis riskistä ja nyt jo pudonnut vähän päälle yhteen, ei siis turha juttu ollenkaan.

        Päivät näkyy kuluvan ilman mitään sen kummempaa ja jospa tästäkin hankaluudesta jotain oppia ja ymmärrystä elämän kulkuun jäisi kaikille.
        Meillä ikäihmisillä on näitä todisteita selviämisistä jo pitkiltä ajoilta ja usko siihen, että tästäkin selvitään..
        Mukavia touhuja päiväänne ja iloa kevään edistymisestä;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Aurinko paistaa, kaikki edellytykset hyvälle päivälle, kun vaan muistamme ohjeet.

        Kaunis airinkoinen aamu Korvessa. Luvassa aurinkoa siis D-vitamiinia koko loppu kuukaudeksi. Auringonotto paikkoja meille karanteerilaisille on parveke ja takapihan patio sekä mökin laituri. Tässä asuntomme edessä on iso puisto, jossa aijomme myös tehdä päivä kävelyjä jahka puiston polut ovat lumettomia.

        Eilen oli ihana istua picnikillä aurinkoisella parvekkeella nauttia auringosta ja iltapäiväkahvista pannarin ja inkivääripunaherukkahillon kera.

        Nyt kun P. on kotona on seuraa ja elämä tuntuu tarkoituksenmukaiselta. On joku josta pitää huolta ja hössöttää ; )

        Ruokaa ole varannut muutamaksi päiväksi, joten ei ole tarvista lähteä kauppoihin. Luin, että meille karanteerissa oleville on järjestetty mahdollisuus käydä aamuisin kello 7 - 8 ostoksilla joissakin kaupoissa. Noin ne ajattelevat, että kaikki eläkeläiset aamuvirkkuja olisi, mutta en minä, tässä nytkin vasta heränneenä naputtelen aamuterveisiäni. No, käyn illemmalla ovathan kaupat toistaiseksi auki aina kello 21.00.

        Mökkini on 7 km päässä joten käyn tänään laittamassa lämmöt päälle, jotta voimme viettää päiviä myös siellä. Ehkäpä rantasaunankin lauantaina lämmitän. Laiturilla jokatapauksessa aijomme ahkerasti picnikillä istua.

        En usko, että lapsillammekaan helppoa on. Huoli vanhemmista painaa heitäkin samoin kuin meitä heidän työn ja perhe-elämän järjestelyt. Yhteydenpito jälkikasvun kanssa on tärkeää.

        Kauniita ulkoilupäiviä kaikille nautitaan nyt auringosta. Me emme kapinoi, omaksi parhaaksemme meitä suojellaan.

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta!
      Aurinkoista täälläkin. Eilen kapusi 6 asteeseen, tänään jäänee vähemmälle.
      Tytär lähetti valokuvan sinivuokoista joita oli bongannut.

      Voihan kurittomat vanhukset! Toisaalta naurattaa tuo kurittomuus, mutta kun nyt ollaan vakavan äärellä, niin soisin sen kurittomuuden tulevan sitten parempina aikoina esille ja niin ettei olisi uhkaa muille. Eikä tietenkään itselleenkään.

      Olen tosiaan kylvänyt siemeniä joka purkkiin ja purnukkaan. Löysin muuttaessani muutaman siemenpussin kaapin perältä. Jännittää ovatko vielä itämiskelpoisia, kun en muista kuinka vanhoja ovat. Aion tehdä viherkeitaan tuosta terassistani kesällä. On sitten tuoreita yrttejä sun muuta, jos karanteeni jatkuu ja ruokapuoli tuppaa yksinkertaistumaan. Viime torstaina kävin viimeksi kaupassa ja pärjään vielä ainakin viikonlopun yli. Rieskaa leivoin ja piimäkakun herkutteluhetkiin.
      Hyvä, että tämä virus tuli kevättä ja kesää kohden, niin on noita luonnon ihmeitä mitä voi seurata jalkautuessani tuonne metsän uumeniin pois ihmisten silmistä ;)

      Mielenvirkeyttä teille, voikaa hyvin!

      brinkkala

      • Anonyymi

        Kotiuduin juuri kauppareissulta, jonka tein pyörälenkkini päätteeksi.
        Kaupassa tuli mieleeni Ynnämuun eiliset pari lausetta:
        " Eikä kukaan tullut huomauttamaan,
        että olemme väärässä paikassa. Olisko niin, että kun "näytetään niin nuorilta:)""

        Toivon ainakin, että samasta syystä sain tuntea olevani oikeassa paikassa ja vielä oikeaan aikaankin.
        Nyt kahvia ja jotain hyvää sen kanssa! Nam! Voidaan hyvin a pysytään terveinä!

        Meilläkin tuli ilmoitus vuosikokouksen perumisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meilläkin tuli ilmoitus vuosikokouksen perumisesta.

        Iltapäivää!
        Ennätin ihmetellä, miten on voinut tapatua lääkkeiden hamstraus, kun
        korkeintaan 3 kk annoksen preseptilääkeitä kerrallaan annetaan.
        Vastauksen sain viranomaislähteestä. Kelan korvausta saavat lääkkeet
        on rajattu. Omilla rahoillaan on voinut ostaa lisääkin. Viisastuuhan sitä
        vähitellen vieläkin: ) Tosin en olisi tarvinnut tätä tietoa käyttööni. Nythän
        nämä "lisäostot" onkin kielletty.
        Nythän on sitten koko valtakunnan arvovallalla , presidenttiä myöten kehoitettu noudattamaan annettuja ohjeita. Mitäpäs siinä, asiaahan
        se onkin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että lenkkeillä voi yli 70 vuotiaatkin
        kunhan välttelee kosketusta kanssaihmisiin "turvavälin" verran. Nälissään
        ei tarvitse kärvistellä, tarvittaessa voi kaupassakin käydä ohjeistuksia
        noudattaen. Näillä ainakin toistaiseksi.
        Tänään en ehtinyt lenkkeillä. Käytin mattoja ulkotelineellä ja taluttelin
        pölyimuria. Talutteluni tein sisätiloissa :) Heippa vaan!

        Lauantaiaamua ja aurinkoa, nyt sitten on päivä ja yö yhtä pitkiä, kohta yöaika lyhenee ja juhannusta sitten odotetaan läpi yön valoisuutta.
        Ihana onkin, kyllä se tuo valo ihmeitä saa aikaan, minunkin purkeissa kirsikkatomaatit aluillaan.

        Brinkkalan tapaan on minullakin tuo viherpeukalo herännyt, vaikka kuinka hyviä päätöksiä syksyllä teenkin, aina kevään tullen ne unohtuu.
        Olen tilannut amppelikukat ja jotain muutakin suoraan puutarhalta taimina, kohta puoliin pitäisi tulla.
        Siis, parveke minullakin kesällä kukkien loistossa ja ehkä napsin tomaattejakin, no se kaikki on haaveena vielä;)

        Korpikirjailijalla onkin lyhyt matka mökille, sinne piipahtaa vaikka joka ilta saunomaan.
        Tänä aamuna lehdestä luin, miten meile ikäihmisille on nyt varattu se tunnin aika käydä kaupassa ja kuulema hyvin onnistui eka yritys.
        Tyhmällä järjelläni sitäkin ajattelen, miten jos ruuhkaan asti riskiryhmäläiset kauppaan tulee, miten onkaan se väen paljous sitten turvallinen?
        Voisihan se tunti olla illallakin, ei kai sekään mikään mahdottomuus olisi.
        Oma pieni kauppani aukeaa aina seitsemältä, mutta kauppias sanoi, että se on ruuhkainen aika, kun työhön menijät hakevat päivän eväät, kyllä kaupan käynti on muunakin aikana hiljaista.
        Viimeksi käydessäni pari asiakasta oli.

        Eihän se aina ole taattua, että ikä välttämättä päälle näkyy, on niitä nuoren näköisiäkin eläkkeellä olijoita.

        Todella kummaa on jos lääkkeitäkin pitää hamstrata, mutta paniikki senkin aikaan saa, ihan hyvä nuo rajoitukset.
        Onnekseni jälleen, en lääkkeitä tarvitse varalle asti hankkia.
        Aina sitä oppii ynnämuu, jopa noja-tuoli tietoa antaa, senkin olen huomannut.
        Kävelylle aion tänäänkin mennä, ei kieltoa ainakaan vielä ole tullut ulkona liikkumisesta, toivottavasti sitä ei tarvita.

        Tiedotuksia tulee joka paikkasta ja aina, olen jo kuullut, että pitäisi tiedotusvälineet sulkea, jos ahdistusta kokee.
        Omalta kohdaltani voin vaikuttaa ja kauppaan menen ensi viikon puolella ja viikon eväät hankin.
        Hallituksen toimet ovat hyvät ja ihana miten hyvä ulosantisia onkin asioiden esiin tuovat ministerit, kaikki kiitos poinnisteluistaan.
        Vaikea on heidän osansa, kaikkia ei voi miellyttää ja väärin käytöksiin syyllistyvät tämäkin taudin kestäessä monet hyötyä tavoittelevat, ikävä tämmöinen uutinen on.
        Yhteishengen kasvattelu olisi nyt paikallaan, sillä olisi helpompi onnistua.
        Ei palkkaneuvottelut sun muut tämän tapaiset tähän hetkeen kuulu, nyt on taisto korona viruksen lopettamiseen ja kaikkien tämä pitäisi omalla kohdallaan toteuttaa.

        Aurinko paistaa, hyvmyillen sen kera päivään sonnustautkaamme;)

        Avasin keittiön ikkunan ja eikös lunta tuprunnut silmille ihan! Maa on valkoisen
        täällä Espoossa, eipä ole montaa kertaa tuotakaan nähty tänä talvena!

        Jääkaapia siivotessani poimin juustotähteet ja raastoin Parmesaania piirakkaa varten. Puolikas pussi Grana Padano olikin valmiina raasteena Niibpä paistan iltapalaksi pienen herkuttelupiirakan rypäleiden kanssa.

        Nauratti Tohmajärven kunnajohtajan laukaisu aamun pääministerihaastattelussa: "Helpompi on omien lasten kasvatus kuin omien vanhempiemme!"

        Hah haa,.. naurahdin ääneen keittiössä , jossa työskennellessä kuuntelin. No niin, piiras tuoksuu nyt työpydällä, lounaskin on suunniteltu, joten pitänee mennä pihalle nuuhkimaan harvinaista lumipeitettä.

        Ihailkaa te muut sinivuokkoja ja leskenlehtiä vaan!, mä meen talviseen maisemaan nyt,..moikka 🙄

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Lauantaiaamua ja aurinkoa, nyt sitten on päivä ja yö yhtä pitkiä, kohta yöaika lyhenee ja juhannusta sitten odotetaan läpi yön valoisuutta.
        Ihana onkin, kyllä se tuo valo ihmeitä saa aikaan, minunkin purkeissa kirsikkatomaatit aluillaan.

        Brinkkalan tapaan on minullakin tuo viherpeukalo herännyt, vaikka kuinka hyviä päätöksiä syksyllä teenkin, aina kevään tullen ne unohtuu.
        Olen tilannut amppelikukat ja jotain muutakin suoraan puutarhalta taimina, kohta puoliin pitäisi tulla.
        Siis, parveke minullakin kesällä kukkien loistossa ja ehkä napsin tomaattejakin, no se kaikki on haaveena vielä;)

        Korpikirjailijalla onkin lyhyt matka mökille, sinne piipahtaa vaikka joka ilta saunomaan.
        Tänä aamuna lehdestä luin, miten meile ikäihmisille on nyt varattu se tunnin aika käydä kaupassa ja kuulema hyvin onnistui eka yritys.
        Tyhmällä järjelläni sitäkin ajattelen, miten jos ruuhkaan asti riskiryhmäläiset kauppaan tulee, miten onkaan se väen paljous sitten turvallinen?
        Voisihan se tunti olla illallakin, ei kai sekään mikään mahdottomuus olisi.
        Oma pieni kauppani aukeaa aina seitsemältä, mutta kauppias sanoi, että se on ruuhkainen aika, kun työhön menijät hakevat päivän eväät, kyllä kaupan käynti on muunakin aikana hiljaista.
        Viimeksi käydessäni pari asiakasta oli.

        Eihän se aina ole taattua, että ikä välttämättä päälle näkyy, on niitä nuoren näköisiäkin eläkkeellä olijoita.

        Todella kummaa on jos lääkkeitäkin pitää hamstrata, mutta paniikki senkin aikaan saa, ihan hyvä nuo rajoitukset.
        Onnekseni jälleen, en lääkkeitä tarvitse varalle asti hankkia.
        Aina sitä oppii ynnämuu, jopa noja-tuoli tietoa antaa, senkin olen huomannut.
        Kävelylle aion tänäänkin mennä, ei kieltoa ainakaan vielä ole tullut ulkona liikkumisesta, toivottavasti sitä ei tarvita.

        Tiedotuksia tulee joka paikkasta ja aina, olen jo kuullut, että pitäisi tiedotusvälineet sulkea, jos ahdistusta kokee.
        Omalta kohdaltani voin vaikuttaa ja kauppaan menen ensi viikon puolella ja viikon eväät hankin.
        Hallituksen toimet ovat hyvät ja ihana miten hyvä ulosantisia onkin asioiden esiin tuovat ministerit, kaikki kiitos poinnisteluistaan.
        Vaikea on heidän osansa, kaikkia ei voi miellyttää ja väärin käytöksiin syyllistyvät tämäkin taudin kestäessä monet hyötyä tavoittelevat, ikävä tämmöinen uutinen on.
        Yhteishengen kasvattelu olisi nyt paikallaan, sillä olisi helpompi onnistua.
        Ei palkkaneuvottelut sun muut tämän tapaiset tähän hetkeen kuulu, nyt on taisto korona viruksen lopettamiseen ja kaikkien tämä pitäisi omalla kohdallaan toteuttaa.

        Aurinko paistaa, hyvmyillen sen kera päivään sonnustautkaamme;)

        Nämä ministerit ovat nyt - tässä tilanteessa - parhaat mahdolliset, sillä uudenlaisia ratkaisuja osaavat tehdä, niinkuin tämä tilanne nyt vaatii.
        Koko viisikko on nuoria ja fiksuja ihmisiä.
        Miettii Miaelina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ministerit ovat nyt - tässä tilanteessa - parhaat mahdolliset, sillä uudenlaisia ratkaisuja osaavat tehdä, niinkuin tämä tilanne nyt vaatii.
        Koko viisikko on nuoria ja fiksuja ihmisiä.
        Miettii Miaelina.

        Olen niin samaa mieltä Miaelinan kanssa. Nämä nuoret naiset näyttävät, kuinka asioihin tartutaan. Ei ole turhaa jaaritusta, puheitta paras.
        Huomenna on Sanna Marinilla ensimmäinen vapaapäivä kolmeen viikkoon. Toivottavasti ei mikään katastrofi iske, että saa vapaansa pitää perheensä parissa.
        Kevätpäivä on meilläkin täällä. Pikkuisen oli tullut lunta, mutta aurinko sulattaa sen sitä mukaan kun varjot siirtyvät.
        Hyvää loppupäivää ja viikonloppua porukalle
        t. Makriina

    • Aamupäivää, tai iltapäivä taitaa olla ennenkuin tämä viesti lähtee liikenteeseen..))

      Nyt meillä kaikilla taitaa olla haasteena keskittyä "olennaiseen", kun niin monet ovet ovat sulkeutuneet. Kun viimeksi soittelin tutuille, eräs heistä, yksinasuva, kiteytti oman tilanteensa näin: "Mikäs tässä on ollessa, eläke juoksee, katto pitää ja ruokaa löytyy".
      Totta kai hän, kuten varmasti me muutkin, kaipaamme myös jonkinverran niitä "sirkushuveja", vaikka leipää vielä olisikin, mutta näillä nyt mennään.

      SkillaN ja moni muukin suuntautuvat tulevaan, kylvävät, seuraavat kasvua ja odottavat uutta satoa..)) Me laiskemmat seuraamme sivusta ja katselemme taivaan lintuja. Uskomme, että meistäkin pidetään huolta, kuten luvattu on ..)) Näin täällä "etelässä", alueella, jossa tartunnan uhka ja ennusteet ovat moninkertaiset muuhun maahan verrattuna.
      Brinkkala ilmaisi huolensa tuosta nuorten tilanteesta. Sitä minäkin. Omani ovat kaikki sosiaalipuolen väkeä ja jos tilannetta verrataan sotatilaan, he ovat nyt eturintamalla, paljon vartijoita. Jo tällä hetkellä työaikalaki ei päde heidän kohdallaan ja jos/kun valmiuslakia laajennetaan, heidät voidaan velvoittaa erilaisiin, uusiinkin tehtäviin.
      Muissakin vaativissa tehtävissä jaksaminen on vaakalaudalla. Yksi meidän tutuista nuorista siirtyi juuri uuteen työhön ja nyt yrittää hoitaa tehtäviä etänä pienen lapsen vaatiessa oman huomionsa. Tai sitten vanhemmat tekevät samaa kotikoulun opettajina oman etätyönsä ohella.
      Näitä kun yöaikaan pyörittelee mielessään ei tahdo muistaa muumisadun opetusta: "On yöllä kamalakin kamalampi, päivällä toisinpäin"..))

      No, aurinko paistaa tänään ja ulos saa vielä mennä, minäkin yritän tänään muistaa ynnämuun vinkin: styroxalusta mukaan ulkona istuskelua varten.

      Mahdollisimman mukavaa päivää kaikille.

    • Anonyymi

      Vetäydyimme kotikaranteeniin jo vähän etuajassa, nämä "perhelääkärit" ennakoivat tulevaa. Lähperheissä on myös sairaanhoitaja, joten heille tulee rankat ajat. On vielä perheet koululaisineen huolehdittavana, siinä ei isovanhempien sellaista rohkeutta enää tarvita, vaikka kuinka omatoimisuutta muuten arvostammekin. Meidän on tarkoitus olla käymättä edes kaupassa tai apteekissa.

      Minäkin innostuin taimien kasvatukseen, kun kevään perinteinen Euroopan matka nyt tietysti peruuntuu. Ennestään minulla on muutama kirsikkatomaatin taimi jo koulutusvaiheessa, nyt kylvin perinteistä isoa ja satoisaa Tanskan vientiä , ja kokeilen, miten syödyistä paprikoista saan siemenet itämään. On se joskus ennenkin onnistunut. Mandariinin ja appelsiinin siemeniäkin silloin tällöin tökkään multaan, saattaa saada kauniita viherkasveja, mutten edes kukkaan asti ole onnistunut. Avokadon iso siemen itää hyvin, sekin on kivan näköinen viherkasvina, netissä löytyy ohjeita.

      Täälläkin sai herätä aamulla lumiauran ääneen , harvinaista melua tänä talvena. Ihastuttavaa oli kävellä reipas lenkki valkeassa maisemassa, auringon pilkahdellessa. Eilen illalla katselimme Alfalta tansseja ja käärittiin olkkarin matto syrjään, innostuttiin mukaan. Nythän alkaa olla paljon sisäliikuntaohjelmia telkussa tarjolla. Uimista kaipaan, mutta pitää pyöritellä hulavannetta , nostella pikkupainoja ja lenkkeillä, sitä ei ainakaan toistaiseksi ole kielletty.

      Kärsivällistä karanteenia, kaikille toivon terveyttä ja jaksamista, jokaisen lähipiirille myös.

      Ramoona

      • Anonyymi klo 14.12
        Olet idiootti, et pelkästään "vähälahjainen", jos oksennuksesi huumoriksi
        luulottelet!

        Tänään täällä tuprautteli lunta useaan otteeseen, mutta ei ollut jäädäkseen.
        Sellainen ripsakka kävelyretki tuli tehtyä. Pientä puhaa aina taloudessa
        löytää, ettei ehdi pitkästymään. Niin. . .se on tänään juhlapäiväni, sauna.
        Ihan sitä odottelen. Hyvää päivän jatkoa teille!

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Anonyymi klo 14.12
        Olet idiootti, et pelkästään "vähälahjainen", jos oksennuksesi huumoriksi
        luulottelet!

        Tänään täällä tuprautteli lunta useaan otteeseen, mutta ei ollut jäädäkseen.
        Sellainen ripsakka kävelyretki tuli tehtyä. Pientä puhaa aina taloudessa
        löytää, ettei ehdi pitkästymään. Niin. . .se on tänään juhlapäiväni, sauna.
        Ihan sitä odottelen. Hyvää päivän jatkoa teille!

        Ohuessa lumessa on helppo jäljittää saalista, jopa ilman ajokoiraakin, jonka voi jättää kotiin aitaukseensa.

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää!
      Voi, kyllä täälläkin oli yön aikana lumi peittänyt leskenlehdet ja muut mullan alta tulijat. Vaan aurinko sulatti päivän aikana lumet.

      Vai tulee jo tappouhkauksia. Niin se saattaa muuttua leikki todeksi. Toivottavasti ei nyt kaikkia meitä ikäihmisiä niputeta kurittomiksi kauppakeskuksissa kahvittelijoiksi ja "vaikeiksi kasvattaa". Eiköhän meistä suurin osa ole varsin "kurillisia" ;) Päättäjät ovat tehneet parhaimpansa ja niitä kunnioitamme ja annamme tukemme niille, jotka "kentällä" uurastavat. Toivotaan, että rajumpiin rajoituksiin ei ole tarvetta.

      Eilinen päivä hurahti kirjallisissa töissä. Jätin siivouksen väliin vähän suivaantuneena siihen, kun saunavuorot peruttiin. Hyvin nuo siivoukset ovat tänäänkin sujuneet ja lämmintä vettä riittää suihkussa.

      Voimia ja jaksamista kaikille!

      brinkkala

    • Anonyymi

      Korona on näköjään iskenyt ja lujaa tännekin!

      Minä tässä aikani kuluksi tutustun saamaani sukututkimukseen, joka koskee isoisäni äidin sukua. Myötätunnolla katselen perheiden lapsijoukkojen syntymä- ja kuolinaikoja. Ihme, että suku yleensä on jaksanut jatkua seuraavaan polveen 1700-luvulla, kun kaikissa perheissä on 8-10 lasta, jotka järjestään kuolevat noin vuoden ikäisenä, monet vauvana jo. Pari-kolme sitten jaksaa elää edelleen, että talo saa kuitenkin uuden isännän edellisen väistyessä.
      Nämä sukutaulujen luettelemat ihmiset olivat kohtalaisten talojen asukkaita, ei heillä ruokapula ollut, mutta elämäntaistelu oli tuolloin vielä voimissaan, ja vain vahvimmat selvisivät.
      Isomummukin oli perheestä, jossa oli tusinan verran lapsia, mutta he jo selvisivät aikuisiksi asti. Mummu oli syntynyt 1830-luvulla. Suku on Pohjanmaalta, ja tässäkin joukossa oli puukkojunkkareita ja hurjimuksia, joista puhuttiin pitkään ja tehtiin rekilauluja. Mutta kun joku heistä ymmärsi kouluttaa lapsensa, nämä menestyivät ja kauan elivät maan päällä. Eivät junkkarit tyhmiä olleet.
      Ajat vain olivat toiset.

      Nyt saottiin uutisissa, että ensimmäinen koronaporilas on menehtynyt, Iäkäs ja muita sairauksiakin potenut. Ehkä tieto jo rauhoittaa ikänsä unohtaneet eläkeläiset.

      Mkr.

    • Anonyymi

      Kirjootusviriheitä oli tuossa, kerkesin painaa lähetintä, ennen kuin havaitsin. Ymmärtänette kuitenkin sisällön.
      Sama

    • Anonyymi

      Ensimmäiset syyteharkinnat pian. Venäläislääkärille syytteet (?) 11:sta virustartunnasta. Onko syyte taponyritys? Naurettiin tässäkin ketjussa ja poistettiin viesti, joka koski mahdollisia syytteitä taponyrityksistä tai jopa murhasyytteistä koronaviruksen levittämisessä.

      • Sunnuntaiaamua elellään ja sää mitä parhain, aurinko paistaa, pakkasta liki kymmenen astetta.

        Teen nyt majanmuuton, kun ketju niin hitaasti minulle aukeaa jakun tuollainen saalistajakin on ilmaantunut uhkauksineen.
        Jospa pysyvät tämmöiset saalistajat ja tuhoa ennustavat pois noja-tuolista, kun uuden aloituksen teen, kiitos tästä ketjusta kaikille asiallisesti kirjoittaneille.
        Nyt on seurattava uuden ketjun kirjoittaja määrää, jospa oikea noja-tuoli näin löytyisi.
        Sopiihan tähänkin vielä;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Sunnuntaiaamua elellään ja sää mitä parhain, aurinko paistaa, pakkasta liki kymmenen astetta.

        Teen nyt majanmuuton, kun ketju niin hitaasti minulle aukeaa jakun tuollainen saalistajakin on ilmaantunut uhkauksineen.
        Jospa pysyvät tämmöiset saalistajat ja tuhoa ennustavat pois noja-tuolista, kun uuden aloituksen teen, kiitos tästä ketjusta kaikille asiallisesti kirjoittaneille.
        Nyt on seurattava uuden ketjun kirjoittaja määrää, jospa oikea noja-tuoli näin löytyisi.
        Sopiihan tähänkin vielä;)

        Älä luotain palstalta lähde pois;-(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä luotain palstalta lähde pois;-(

        Tais mennä jo......

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe