Onko sama usko?

Esikoiset ja esikoislestadiolaiset heittelevät kivillä toisiansa kaiken aikaa, mutta onko heillä sama usko?
46686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ehtoolliskäsitys erottaa ratkaisevasti. Esikoislestadiolaisille on tärkeää että ennen ehtoollista ei ole kirkollista liturgiaa, seurakunta ei pyydä yhteisesti armahdusta Jumalan Karitsalta eikä Isä Meidän -rukousta lueta yhteen ääneen, lisäksi heille on tärkeää että ehtoollista jakaa miehet.
Käsittääkseni Esikoisille ei ole tärkeää jakajan sukupuoli, olennaista on ehtoollisen sakramentti.

Äänestä
  • Erilainen oppi Esikoiset Ry on raamatun mukaan eriseura jota Raamattu käskee karttamaan
    Esikoiset RYn saarnamiehet eivät usko omaan raamattuunsa jaJumalansanaan. Eivät he usko eikä luota raamatun pappeuteen jotta saisivat itse jakaa ehtoollista, Kastaa lapsia /aikuisia, vihkiä nuoria avioliittoon ja siunata kuolleita hautaan.
    Seurakunta oppi hyvin hyvin häälyvä ja löyhä.

    Äänestä

Usko syntien anteeksi saamiseen Jeesuksen Nimessä ja Veressä on molemmilla yhteinen, mutta Esikoislestadiolaisten mielestä on tärkeää että anteeksi pyyntö tapahtuu julkisesti, mielellään pitäisi saarnaajalta käydä pyytämässä anteeksi. Esikoiset luottavat henkilökohtaiseen sydämen uskoon.

Äänestä

Tokihan meitillä sama usko on.
Myö leikkimielellä kissaillaan ja kivilöitä nakellaan, eihän tuossa nyt mittää,

Äänestä
  • Oliko tämä esikoislestadiolainen vai esikoinen käsitys? Hölmölästäkö kirjoittelit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tämä esikoislestadiolainen vai esikoinen käsitys? Hölmölästäkö kirjoittelit?

    Ovat sitä mieltä, että sama usko on!

    Äänestä

Esikoiset heittelevät kivillä rajustikin ja kohdistavat sanansa suoraan vääräuskoisuuteen ja Jumalan pilkkaan. Esikoislestadiolaisten kivien heittely tulee ilmi saarnoissa niin sanotusti rivien välistä, riviseurakuntalaiset siellä osoittavat rakkautta sanoissa ja teoissa laajasti sekä omaan väkeensä että heidän näkökulmastaan katsottuna niin sanottuihin ulkopuolisiin.

Äänestä

Täällä kiviä heittelevät ovat esikoislestadiolaisia....................................

Äänestä
  • Esikoisiin menneet ovat alkaneet kivien heittelyn jo 20 vuotta sitten. Teuta on lopettanut, mutta alkulonen jatkaa aina vaan jatkaa vaan ja jatkaa vaan.............

    Äänestä

  • Siehän se ainakin tämän kiven nakkasit, höh.

    Äänestä

Törkeä avaus. Tämähän on vain muutaman henkilön keskinäistä keskustelua. Sen paremmin esikoiset ry, kun Esikoisdlestadiolaiset ry ei näillä palstoilla esiinny.

Esikoislestadiolaiset jotka täällä panettelevat Esikoiset ry:tä eivät tiedä liikkeestä mitään, viestit ovat pelkkää halveksivaa panettelua ja vihapostia.

Sen sijaan meiillä Esikoiset ry:ssä on useiden vuosikymmeniäe kokemus esikoislestadiolaisuuden opista ja opetuksista, sekä todistettavat faktatiedot siellä vaikuttavien henkilöiden toiminnasta. Pyrimme kertomaan pimennossa pidetylle porukalle mitä liikkeessä oikeasti tapahtui ennen kun se muuttui separatistikirkoksi.

Äänestä
  • Ei tiiliskivillä, please.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tiiliskivillä, please.

    😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    😂😂😂

    Esikoislestadiolaisuudessa on täydellinen vaikenemisen kulttuuri puhujien ja kuulijoiden välillä. Puhujat ovat Persäterin talutusnuorassa kulkeva sätkynukkejoukko, joka vaikenee kuin muuri seurakuntaan päin. Kun avoimuutta aloitettiin saurakunnan ja saarnaajien välillä, alkoivat lakihenkiset kovan kampanjan vastustamaan evankeliumia ja julistamaan ihmisoppeja voimalla, hommasivat Ruotsista Persäterin ja kumppanit panettelemaan suomalaisia evankeelisia sananpalvelijoita. Kun sananpalvelija hajoitettiin kahteen leiriin 1996, alkoi liikkeen hajoitustyö voimakkaasti edetä. Persäterille uskolliset tekivät edessä ja selkien takana hajoitustyötä 20 vuotta.

    Nythän ongelmaa ei enään ole, kun napanuora separatistisiin voimiin katkesi sakramanttiseparatismin myötä. Asia on nyt kunnossa siltä osin. Liikkeessä on kuitemkin valtava määrä väkeä jotka luottavat näihin valheenpuhujiin varauksetta. Ainakin tieto tästä pitää kertoa, jotta kuulijat voivat tosiasioista tietoisina valita, kuuntelevatko vapauttavaa evankeliumia Kristuksesta, vai ihmisopeilla sotkettua toisenlaista evankeliumia. Jeesuksen Kristuksen sijasta "tästä kristillisyydestä".

    Äänestä

Oikeinko se on totta että joukoissanne on muutamia nuoriakin jotka siten jatkavat tuota samaa jankutusta niinkauan kuin ylöstempaus tapahtuu, se tuntuu vaikealta uskoa.
onhan se niin että nuoret sentään koulussa oppivat ainakin yhdyssanat ja muutakin eli ihmettelen suuresti.

vanhempi polvi tuskin saa syvälle kaivettuja ratakiskojaan muutettua vaan jatkavat samalla isiltä perityillä kaulasyntien sovituksella loppuun saakka, niin surullist a kun se onkin.

sanokaapas missä Raamatussa on malli että pitää puhujan kaulasta hakea anteeksisaanti?

Äänestä
  • Sinulla on väärä mielikuva. Kokeileppa vaikka itse millaista on kun kun pyydät lähimmäisiltäsi anteeksi vääriä tekojasi. Siinä elämä muuttuu rauhalliseksi ja turvalliseksi. Avioliitot kestävät ja niissä iloitaan. Lapsia syntyy ja kasvaa raittiina kunnon kanslaisiksi.👍🤗

    Vink vink. Ei kannata kirjoitella ssioidta joista ei tiedä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on väärä mielikuva. Kokeileppa vaikka itse millaista on kun kun pyydät lähimmäisiltäsi anteeksi vääriä tekojasi. Siinä elämä muuttuu rauhalliseksi ja turvalliseksi. Avioliitot kestävät ja niissä iloitaan. Lapsia syntyy ja kasvaa raittiina kunnon kanslaisiksi.👍🤗

    Vink vink. Ei kannata kirjoitella ssioidta joista ei tiedä mitään.

    Ekumenia, mitä se on?

    Äänestä

  • " niinkauan kuin ylöstempaus tapahtuu" tätäkö tarkoita tällä:

    1.Tess.4:13. Mutta emme myös tahdo teiltä salata, rakkaat veljet, niistä, jotka nukkuneet ovat, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole:
    14. Sillä jos me uskomme, että Jesus on kuollut ja noussut ylös, niin on Jumala myös ne, jotka nukkuneet ovat, Jesuksen kautta tuova edes hänen kanssansa.
    15. Sillä sen me sanomme teille Herran puolesta: että me, jotka elämme ja jälkeen jäämme Herran tulemiseen, emme suinkaan ennätä niitä, jotka nukkuneet ovat.
    16. Sillä itse Herra astuu alas taivaasta, suurella huudolla, ja ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan basunalla, ja kuolleet Kristuksessa ensin nousevat ylös.
    17. Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.
    18. Lohduttakaat siis teitänne keskenänne näillä sanoilla.

    Äänestä

  • "sanokaapas missä Raamatussa on malli että pitää puhujan kaulasta hakea anteeksisaanti?"

    Missään ei myöskään sanota, etta viittaamalla saa puhujalta synnit anteeksi, eikä myöskään raamattu todista sitä, että Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen kukaan olisi koskaan saanut syntejä suoraan anteeksi Jeesukselta tai Jumalalta. Jeesus perusti seurakunnan ja antoi sille tämän vallan, mutta ei siinä kohtaa ohjetta miten menetellä. Apostolit käyttivät kätten päällepanemista, eikö se ole sama, jos kädet pistää olkapäälle? Se ei tässä ole niin tärkeää kuin sanat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on väärä mielikuva. Kokeileppa vaikka itse millaista on kun kun pyydät lähimmäisiltäsi anteeksi vääriä tekojasi. Siinä elämä muuttuu rauhalliseksi ja turvalliseksi. Avioliitot kestävät ja niissä iloitaan. Lapsia syntyy ja kasvaa raittiina kunnon kanslaisiksi.👍🤗

    Vink vink. Ei kannata kirjoitella ssioidta joista ei tiedä mitään.

    "Sinulla on väärä mielikuva." Miksi noin tuomitset toisen mielikuvan? Onko Sinulla vain oikea mielikuva?

    Vink vink, tuleeko lapsista raittiita kunnon kansalaisia? No osasta tulee, kuten osasta "suruttomienkin" lapsia. Osasta ei tule ja esikoislestadiolainen lapsuus voi olla monelle eliniäksi henkisesti "vammauttava" kokemus. Perheitä ja paikkakuntia on kuitenkin niin paljon, että mikä vaan on mahdollista.

    Eikä siihen anteeksipyytmiseen tarvita esikoislestadiolaisuutta. Ja elämän muuttumiseen rauhalliseksi ja turvalliseksi. Ei todellakaan. Luulitko sen liittyvän esikoislestadiolaisuuteen, tai että vain sen kautta niin voisi tapahtua? Herää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " niinkauan kuin ylöstempaus tapahtuu" tätäkö tarkoita tällä:

    1.Tess.4:13. Mutta emme myös tahdo teiltä salata, rakkaat veljet, niistä, jotka nukkuneet ovat, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole:
    14. Sillä jos me uskomme, että Jesus on kuollut ja noussut ylös, niin on Jumala myös ne, jotka nukkuneet ovat, Jesuksen kautta tuova edes hänen kanssansa.
    15. Sillä sen me sanomme teille Herran puolesta: että me, jotka elämme ja jälkeen jäämme Herran tulemiseen, emme suinkaan ennätä niitä, jotka nukkuneet ovat.
    16. Sillä itse Herra astuu alas taivaasta, suurella huudolla, ja ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan basunalla, ja kuolleet Kristuksessa ensin nousevat ylös.
    17. Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.
    18. Lohduttakaat siis teitänne keskenänne näillä sanoilla.

    Kyllä tällaiset Raamatunlauseet voisi jättää tänne kopioimatta, jos ei niitä selitä, siis kerro sitä, mitä LUULEE niiden tarkoittavan oman uskonsa tueksi.

    Miksi tämä anonyymi 17:29 nämä lauseet tänne kopioi? Mitä hän niissä näkee sellaista, mikä liittyy siihen onko esikoislestadiolaisilla enää sama usko kuin esikoisilla sen jälkeen kun lähtivät Lapinmaan Paavin johdatettavaksi sakramenttiseparatismiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "sanokaapas missä Raamatussa on malli että pitää puhujan kaulasta hakea anteeksisaanti?"

    Missään ei myöskään sanota, etta viittaamalla saa puhujalta synnit anteeksi, eikä myöskään raamattu todista sitä, että Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen kukaan olisi koskaan saanut syntejä suoraan anteeksi Jeesukselta tai Jumalalta. Jeesus perusti seurakunnan ja antoi sille tämän vallan, mutta ei siinä kohtaa ohjetta miten menetellä. Apostolit käyttivät kätten päällepanemista, eikö se ole sama, jos kädet pistää olkapäälle? Se ei tässä ole niin tärkeää kuin sanat.

    Sinä voit pyytää anteeksi aivan omalla tavallasi, vaikka puhelimitse, pääasia on, että teet sen, kun tunnet tarvetta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä voit pyytää anteeksi aivan omalla tavallasi, vaikka puhelimitse, pääasia on, että teet sen, kun tunnet tarvetta!

    Jos en ole esikoislestadiolainen ja henkilö jota vastaan olen rikkonut ei myöskään ole esikoislestadiolainen, miten voin saada rikkomukseni anteeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tällaiset Raamatunlauseet voisi jättää tänne kopioimatta, jos ei niitä selitä, siis kerro sitä, mitä LUULEE niiden tarkoittavan oman uskonsa tueksi.

    Miksi tämä anonyymi 17:29 nämä lauseet tänne kopioi? Mitä hän niissä näkee sellaista, mikä liittyy siihen onko esikoislestadiolaisilla enää sama usko kuin esikoisilla sen jälkeen kun lähtivät Lapinmaan Paavin johdatettavaksi sakramenttiseparatismiin?

    Älä neuvo toisia kun et itewkään osaa kirjoittaa totuuden mukaisesti. Raamattu on totuus, mutta Laåpinmaalla ei ole yhtään paavia.

    Jos osaisit lukea ja ymmärtäisit lukemasi, niin olisit huomannut, että oli kysymys kirjoitukselle Anonyymi 05.03.2020 09:37. Hän ei ole vastannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos en ole esikoislestadiolainen ja henkilö jota vastaan olen rikkonut ei myöskään ole esikoislestadiolainen, miten voin saada rikkomukseni anteeksi?

    Kyllä lähimmäistä kohtaan tehdyt rikokset täytyykin pyytää anteeksi siltä, jota vastaan on rikkonut. On ihan eri asia antaako hän anteeksi. Sinä olet kuitenkin vapaa, jos olet pyytänyt anteeksi. Vika on hänen, ellei anna anteeksi. Tämä on kuitenkin ihan eri asia kuin kaikkien syntien anteeksi anominen.

    Et ole tätä asiaa oikein ymmärtänyt.

    Yritetään vielä kerran: Kysymyksessä on Jeesuksen käskyn mukainen TODISTUS siitä, että hän, Jeesus Kristus, on nimensä ja verensä kautta sinun kaikki syntisi antanut anteeksi.

    Kysymys ei siis ole henkilöstä joka todistaa, - että HÄN olisi tuo syntien anteeksiantaja.

    Ja toisekseen, syntien anteeksiannon todistus otetaan vastaan USKOLLA Jeesuksen Kristuksen nimeen ja vereen, joka pesee pois synnit.

    Tätä anteeksiannon julistusta ei tietenkään tarvita, jos ihminen uskoo syntiensä anteeksiannon JUMALAN SANAN KAUTTA, ilman toisen henkilön todistusta.

    Tässä asiassa moni lestadiolainen on opettu väärin! Ikäänkuin syntejä ei saisikaan anteeksi ellei toinen uskova julista syntejä anteeksi. Tuo on ihmisoppia.

    Aloittajan kysymys!
    Onko esikoisilla ja esikoislestadiolailla sama elävä usko, näin väittävät?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan kysymys!
    Onko esikoisilla ja esikoislestadiolailla sama elävä usko, näin väittävät?!

    Hedelmistä puu tunnetaan. Sanoo raamattu

    "Et ole tätä asiaa oikein ymmärtänyt."

    En voinut ymmärtää sellaista mitä et kysynyt, mutta vastasin siihen mitä kysyit.

    Oikea ymmärrys sinulla on näistä asioista:

    "Yritetään vielä kerran: Kysymyksessä on Jeesuksen käskyn mukainen TODISTUS siitä, että hän, Jeesus Kristus, on nimensä ja verensä kautta sinun kaikki syntisi antanut anteeksi.

    Kysymys ei siis ole henkilöstä joka todistaa, - että HÄN olisi tuo syntien anteeksiantaja.

    Ja toisekseen, syntien anteeksiannon todistus otetaan vastaan USKOLLA Jeesuksen Kristuksen nimeen ja vereen, joka pesee pois synnit"

    Ei kukaan ole elävässä seurakunnassa todistanut syntejä anteeksi omassa nimessää, vaan aina Jeesuksen nimessä ja Hän kalliissa sovintoveressä. Se veri on ainoa puhdistusaine syntiselle sydämelle.

    Anteeksianto ei vaikuta mitään, ellei sitä usko ja ellei todistajalla ole Puyhää Henkeä. Luther sanookin, että usko on se käsivarsi, jolla armo otetaan vastaan.

    "Tätä anteeksiannon julistusta ei tietenkään tarvita, jos ihminen uskoo syntiensä anteeksiannon JUMALAN SANAN KAUTTA, ilman toisen henkilön todistusta.

    Tässä asiassa moni lestadiolainen on opettu väärin! Ikäänkuin syntejä ei saisikaan anteeksi ellei toinen uskova julista syntejä anteeksi. Tuo on ihmisoppia."

    Kuinka se taphtuu? Ei saanut Saulus syntejään anteeksi Jeesuksekselta, vaikka kohtasi hänet tiellä ja kuuli hänen äänensä. Eli väitteesi on Jumalan sanan vastainen. Jeesus itse opettaa:

    21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

    18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    Joka toisin opettaa, opettaa väärin ja kuten Paavali sanoo, olkoon kirottu.

    Jotkut vääräleuvat väittävät, että aina pitäisi olla rippi-isä, mutta ei näin ole opetettu. Aina on kehoitettu vikaan joutunutta uskomaan ja uskossa korjaamaan ja neuvottu, ettei koskaan kiellä uskoaan, vaikka kuinka syvälle lankeaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan kysymys!
    Onko esikoisilla ja esikoislestadiolailla sama elävä usko, näin väittävät?!

    Esikoislestadiolaisten usko ei kelvannut enään esikoisille, he olivat kasvaneet niin suuriksi, että ymmärsivät asia paremmin. Kuinka voisi olla sama usko? Esikoiset luulevat, että heillä on oikea usko ja vielä alkuperäinen, mutta vaito kumppaneineen kuitenkin haukkuu sen alkuperäisenkin uskon. Hän haukkuu kristillisyyden vanhimmat niin ensimäisestä aina viimeiseen ja kertoo kaikenlaisia valheita, jotka ovat lähtöisin hänen saastaisesta milikuvituksestaan.

    Esikoislestadiolaiset ei usko samallalailla kuin muut kristityt. Me emme usko katkismuksen mukaiseen eli Raamatun mukaiseen seurakunta oppiin, siis siihen että seurakunta on joukko Jumalaan uskovia ihmisiä, eikä ole sidottu johonkin paikkaan ja aikaan jne.... Emme usko että kaste on uudestisyntyminen paikka eli kasteessa saa kaikki synnit anteeksi. Emme usko että Herran ehtoollisessa saa kaikki synnit anteeksi, ne jotka uskoo ne Sanat mitä siinä luvataan jne... , vaan täytyisi olla esikoislestadiolaiset että saa synnit anteeksi ehtoollisella. Me vaadimme että täytyy luottaa Lapin vanhimpiin että on oikea kristitty jne... Ja on monta muuta Raamatun vastaista opetusta meillä. Esikoisten maailman rakkaus on kauhistus, mutta meidän oma mailmallisuus ei ole niin paha jne... OIKEESTI oon ruvennut vähän miettimään että missä me oikein mennään, onko meillä oikeesti se mieli että jos väärällä tiellä olemme johdata oikeelle tielle NIMESI tähden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä lähimmäistä kohtaan tehdyt rikokset täytyykin pyytää anteeksi siltä, jota vastaan on rikkonut. On ihan eri asia antaako hän anteeksi. Sinä olet kuitenkin vapaa, jos olet pyytänyt anteeksi. Vika on hänen, ellei anna anteeksi. Tämä on kuitenkin ihan eri asia kuin kaikkien syntien anteeksi anominen.

    Jaaha, vai niin, että sillä vapaudut kun vaan pyydät anteeksi? Onko tämä esikoislestadiolaisuutta?

    Vika on hänen, jos ei anna anteeksi?

    No mikä se sitten on kaikkien syntien anteeksi ANOMINEN? Vain esikoislestadiolaiseltako sitten KAIKKI synnit anteeksi saadaan? Sinun oppisi jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esikoislestadiolaisten usko ei kelvannut enään esikoisille, he olivat kasvaneet niin suuriksi, että ymmärsivät asia paremmin. Kuinka voisi olla sama usko? Esikoiset luulevat, että heillä on oikea usko ja vielä alkuperäinen, mutta vaito kumppaneineen kuitenkin haukkuu sen alkuperäisenkin uskon. Hän haukkuu kristillisyyden vanhimmat niin ensimäisestä aina viimeiseen ja kertoo kaikenlaisia valheita, jotka ovat lähtöisin hänen saastaisesta milikuvituksestaan.

    Juu ja esikoislestadiolaiset ovat sitten kasvaneet niin pieniksi, että ymmärtävät vain siinä maallisessa porukassaan, yhdistyksessä nimeltä Esikoislestadiolaiset ry, menevänsä taivaaseen. Eikö se niin pidä esikoislestadiolaisuudessa uskoa?

    Onko vaiton haukkuminen sinulle rakasta, vai teetkö sitä ikään kuin muuten vaan, kun et muuta osaa esikoislestadiolaisuutta puolustaaksesi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esikoislestadiolaiset ei usko samallalailla kuin muut kristityt. Me emme usko katkismuksen mukaiseen eli Raamatun mukaiseen seurakunta oppiin, siis siihen että seurakunta on joukko Jumalaan uskovia ihmisiä, eikä ole sidottu johonkin paikkaan ja aikaan jne.... Emme usko että kaste on uudestisyntyminen paikka eli kasteessa saa kaikki synnit anteeksi. Emme usko että Herran ehtoollisessa saa kaikki synnit anteeksi, ne jotka uskoo ne Sanat mitä siinä luvataan jne... , vaan täytyisi olla esikoislestadiolaiset että saa synnit anteeksi ehtoollisella. Me vaadimme että täytyy luottaa Lapin vanhimpiin että on oikea kristitty jne... Ja on monta muuta Raamatun vastaista opetusta meillä. Esikoisten maailman rakkaus on kauhistus, mutta meidän oma mailmallisuus ei ole niin paha jne... OIKEESTI oon ruvennut vähän miettimään että missä me oikein mennään, onko meillä oikeesti se mieli että jos väärällä tiellä olemme johdata oikeelle tielle NIMESI tähden.

    "Esikoislestadiolaiset ei usko samallalailla kuin muut kristityt. Me emme usko katkismuksen mukaiseen eli Raamatun mukaiseen seurakunta oppiin,jne..."

    Tämä ei ole esikoislestadiolaisen kirjoitus, vaan heitä pilkkaava kirjoitus sellaiselta, joka ei tunne oikeaa kristillisyyttä.

    Katekismuksen mukaisesta seurakuntaopista:

    Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä.

    " Emme usko että kaste on uudestisyntyminen paikka eli kasteessa saa kaikki synnit anteeksi."

    Jeesus opettaa, että kaikkien pitää uudestisyntyä kivulla. Onko lapsi kipu, kun hänet kastetaan? Emme myöskään usko, että lapsi vesikasteessa siirretään perkeleenvaltakunnasta Jumalan valtakuntaan. Pyhän Hengen kaste on se, missä ihminen syntyy uudesti.

    "Emme usko että Herran ehtoollisessa saa kaikki synnit anteeksi, "

    Elävä uskoinen kristitty saa synnit anteeksi ehtoollisessa, mutta ei uskottomat.

    En nyt ehdi muuta kirjoittamaan ja vastaamaan tähän valheelliseen pilkkakirjoitukseen.

    Oikein!

    Äänestä

Onko vaitolla ja hänen adjutanteillaan sama usko kuin esikoislestadiolaisills?

Äänestä
  • Vastaukseni on yläpuolella. Näköjään viimeisestä sanasta jäi pois e. Sinullekin on tullut a;n tilalle s.

    Äänestä

  • Ketkä ovat vaiton adjutantteja? Esimerkkinä voin kertoa, että vaitoa en tunne ankä kannata kaikkia hänen ajatuksiaan, mutta sen sanon, että yhtäkään esikoislestadiolaisen kirjoitusta en ole voinut tällä palstalla tukea. Ovat ne niin kaukana Raamatun opetuksista sellaiset puheet ja kirjoitukset, että vain esikoislestadiolaiset pääsevät taivaaseen!

    Mieletöttömiä kaikki eriseurahöpinät, joita täällä vaan vuodesta toiseen horistaan. Kyllä olisi syytä herätä esikoislestadiolaisuudenkin oikeaan Keristuksen oppiin. Siihen on heillä täysi mahdollisuus. Mutta onko voimia??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketkä ovat vaiton adjutantteja? Esimerkkinä voin kertoa, että vaitoa en tunne ankä kannata kaikkia hänen ajatuksiaan, mutta sen sanon, että yhtäkään esikoislestadiolaisen kirjoitusta en ole voinut tällä palstalla tukea. Ovat ne niin kaukana Raamatun opetuksista sellaiset puheet ja kirjoitukset, että vain esikoislestadiolaiset pääsevät taivaaseen!

    Mieletöttömiä kaikki eriseurahöpinät, joita täällä vaan vuodesta toiseen horistaan. Kyllä olisi syytä herätä esikoislestadiolaisuudenkin oikeaan Keristuksen oppiin. Siihen on heillä täysi mahdollisuus. Mutta onko voimia??

    Vuodesta toiseen tätä samaa pilkkaa ja oikeassa olemista, jätetäänkö nyt vihdoinkin asiat Jumalan haltuun, Hän tietää parhaiten.
    Rukoillaan voimia ja rakkautta!

    Äänestä

Kysyn nyt vielä vaikka jo jätyettiinkin kaikki Herran haltuun, niin että jos maallisessa oikeudessa tuomari sanoo ettäolet vapaa kaikista syytteistä, niin eikö se syytetty sitä itse mahda kuulla ilman että se kolmas henkilö sen hänelle todistaa!?

viittaan ylempään viestiin jossa asiaa oltiin kirkastamassa.

siis mikä on se todistus syntien anteeksisaamisesta muiden toimesta syytetylle, eikö tuomarin sana kelpaa.

Äänestä
  • Näyttää selvästi siltä etteivät kaikki käsitä edes sitä, miksi kristityt syövät Jeesuksen ruumista ja juovat hänen vertaan. Elikkä he eivät vielä käsitä kristinuskon alkeitakaan.

    Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

    Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

    Äänestä

  • Herran äänen kuulemisessa on aina ollut ongelmia, kuten jo raamatusta näemme.
    Raamattu puhuu Pyhän Hengen sinetistä, ei niinkään kuulemisesta.
    Huonoin vaihtoehto on väittää kuulevansa ja "profetoida" Herran nimissä vaikka mitä.
    Parantumisia ym. kuten hellarit ja valehdella turhia, vaikka ei kuulisi pihaustakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää selvästi siltä etteivät kaikki käsitä edes sitä, miksi kristityt syövät Jeesuksen ruumista ja juovat hänen vertaan. Elikkä he eivät vielä käsitä kristinuskon alkeitakaan.

    Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

    Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

    Joo vain vaitolla on kaikki käsitys eikö niin, ja mitä tuo ikuinen Jeesuksen syöminen tähän kuuluu, hakisit jotain apua itsellesi,.. no eihän se paha vika ole jos ei tunne ongelmiaan eihän ole.

    Sinä vaito et käsitä ehtoollista alkuunkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Herran äänen kuulemisessa on aina ollut ongelmia, kuten jo raamatusta näemme.
    Raamattu puhuu Pyhän Hengen sinetistä, ei niinkään kuulemisesta.
    Huonoin vaihtoehto on väittää kuulevansa ja "profetoida" Herran nimissä vaikka mitä.
    Parantumisia ym. kuten hellarit ja valehdella turhia, vaikka ei kuulisi pihaustakaan.

    No milloin se parantuminen on päättynyt ja miten Raamattu sen kertoo, anna kuulua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No milloin se parantuminen on päättynyt ja miten Raamattu sen kertoo, anna kuulua?

    Lukutaidossa ongelmia? Missä niin sanottiin? Kysymys oli vain turhista lupauksista ja valehtelusta. Jos haluat moiseen kuraan tutustua, sitä löytyy netistä paljon. Seinäjoen helluntaiseurakunta on hyvä esimerkki. On vaikka ja mitä. Kuuluisin on varmaan Närhen "profetointi" Tiaiselle. Varaa aikaa ja popcorneja, eipä sillä ole kuin viihteellisyys arvo, jos moisesta kurasta pitää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo vain vaitolla on kaikki käsitys eikö niin, ja mitä tuo ikuinen Jeesuksen syöminen tähän kuuluu, hakisit jotain apua itsellesi,.. no eihän se paha vika ole jos ei tunne ongelmiaan eihän ole.

    Sinä vaito et käsitä ehtoollista alkuunkaan.

    Uskon mitä Jeesus opettaa, päinvastoin kun sinä, jolla ei uskoa ole. Kaltaisiasi on paljon, ikävä kyllä. 😢

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Esikoiset ja esikoislestadiolaiset heittelevät kivillä toisiansa kaiken aikaa, mutta onko heillä sama usko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu