Pysyy paremmin kärryillä, jos lukee ensin aiemmin julkaissut terveiset ! Heti "mitä voitaisiin ostaa etukäteen" työryhmän ensimmäisessä palaverissa joku keksi, että nykyään on tapana varata 1 % kustannusarviosta taidehankintoihin. Helposti saimme selville, että summa on n. 3 milj. euroa. Tämä herätti yleistä riemua ja jokainen tunsi olevansa tarpeellinen tässä projektissa.
Juhani Palmun latomaalaukset todettiin heti liian halvoiksi ja rahvaanomaiseksi. Alettiin selvittää työryhmän taideasiantuntemusta kyselemällä piirustuksen/kuvaamataidon arvosanoja koulussa. Lisäpisteitä sai, jos joskus oli käynyt taidenäyttelyssä tai museossa ylipäätään. Pohdittiin myös olisiko kaupungin poliittisessa/virkamiesjohdossa asiantuntijuutta. Yleisesti todettiin, että nämä tiedot saattavat olla aika "ohuet". Tosin pitkään (liian ?) kaupungin palveluksessa olleella apulaiskaupunginjohtajalla voisi olla jotain po. hankintoihin liittyvää näkemystä. Päätettiin nyt kuitenkin aluksi kysyä hänenkin kuvaamataidon arvosanoja. Keväämmällä, ilmojen lämmettyä, päätettiin käydä Pariisissa (Louvressa) katsomassa hieman vinkkejä taidehankintoihin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Pätettiinkin siirtää hankinta kaupunginjohtajien pojille Kun ne Rampollin työssä raatihuoneessa. Onneksi persut löysi pojat nyt säästyy rahaa.
Kiitos persut tästäkin.
Pertun ratsastajapatsas guttaperkasta.
Marmorisen riemukaaren huipulla.
Hätilän kokoomus tulee mieluusti avuksi hätiin, jos tarvitsee polttaa useampi miljoona taiderahoja. Ei tee tiukkaakaan. Kokemusta mm. suunnittelupalvelun onnistuneesta ulkoistamisesta konsultille.
Tietysti taidehankinnasta voisi järjestää myös kutsukilpailun. Kilpailun juryyn kaupungin johtajakaksikko. Ja sittenhän kilpailun lopputulos on jo ennalta selvä, etenkin jos kilpailuun osallistuu tuomariston veljiä tai veljen firma.