Vanhusten ryhmässä

joku miehensä kuoleman jälkeen yksin jäänyt leski kirjoittaa etti saisi kiintyä liiakksi.
Mutta en ymmärrä, miten olisi mahdollista olla kiintymättä elämäntoveriinsa!

Mies, joka rakastaa ja jota rakastan, häneen on mahdotonta olla kiintymättä täysin
varsinkin, kun syntyy yhteinen lapsi.

Kiintyminen alkaa nuorena, syvenee ikää myöten.
Se on luonnollinen ja hyvä tunne.
Surku niillä, jotka eivät ole sitä tunteneet liitossaan.



.
1091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Usein kiintyy elämäntoveriinsa ja jopa omaan lemmikkieläimeenkin, mutta tulee aika jolloin joutuu kuitenkin jättämään jäähyväiset. Mie olen naimisissa ja rakastan vaimoani, vaikka elämä hänen kanssaan ei olekkaan sellaista kuin pariskunnilla yleensä kuvittelisin. Nyt olen kuitenkin päättänyt lähteä tästä maasta ja jättää vaimoni. Vaikeaa se on, mutta kun elämäkin on joskus niin vaikeaa että joutuu tekemään valintoja. Kun lähden niin olen sen jälkeen vaimolleni ja lapsilleni kuollut, vaikka eläisinkin jossakin toisessa maassa.

Äänestä

Jotkut kiintyy, jotkut ei. Joka vuosi n.13 000 avioliittoa päätyy eroon.

Äänestä
  • Olemme erilaisia, me ihmiset.

    Äänestä

Liiallinen kiintyminen lienee läheisriippuvuutta, eikä sillä ole oikean rakkauden kanssa mitään tekemistä. Sen, joka takaa vapauden. - Nm. Erimielinen

Äänestä
  • Voi miten väärä käsitys voi jollain olla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi miten väärä käsitys voi jollain olla!

    Ehei, sulla se on "väärä". - Nm. Mielestäni

    Äänestä

ihastuu rakastuu kiintyy, elää arkea yhdessä pukea sanoiksi ja teoiksi sen yhteenkuuluuvuuden tunteen joka kuuluu vaikka olisi välillä hiljaistakin.

Äänestä

Kopioit sitten melko suoraan aloituksen 80 plussasta.
Alun noin7 sanaa omiasi.

Äänestä
  • Hups!

    Tähän kukaan ei halunnut kirjoittaa.

    Äänestä

Aloitukseen yhdyn täysin rinnoin!

!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

joku miehensä kuoleman jälkeen yksin jäänyt leski kirjoittaa etti saisi kiintyä liiakksi.
Mutta en ymmärrä, miten olisi mahdollista olla kiintymättä elämäntoveriinsa!

Mies, joka rakastaa ja jota rakastan, häneen on mahdotonta olla kiintymättä täysin
varsinkin, kun syntyy yhteinen lapsi.

Kiintyminen alkaa nuorena, syvenee ikää myöten.
Se on luonnollinen ja hyvä tunne.
Surku niillä, jotka eivät ole sitä tunteneet liitossaan.



.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu