Minulla on jo kahdeksas Citroen. Aivan loistava auto. Ainoa vika on se, että konepelti lähtee kesken matkan irti, ja joskus myös ovet ovat pudonneet kesken matkan. Mutta muutoin aivan loistava auto.
T. Pena vaan
Loistava Citroen
4
158
Vastaukset
- Anonyymi
Noin huonoja luukkuja ei ole edes opelis tai foordiis?😿😿😿
- Anonyymi
Iso kiitos Penalle tiedosta
- Anonyymi
Minullakin on varsin hupaisia kokemuksia sitikasta. Onneksi sain myytyä ripeästi.
Outoja vikoja oli mm. se että moottori saattoi kesken ajon hyytyä sekä kovilla pakkasilla että helteillä. Kesti aina vähän aikaa ennenkuin osasin etsiä vikaa bensapumpusta. Siinä oli pumpun akselina suora naula ilman mitään lukituksia. Sen oli tarkoitus vain pysyä siellä ihan itsestään. Helteellä koppa turposi hieman ja akseli putosi. Pakkasilla akseli kutistui ja putosi. Onneksi aina löysin sen ja sain lyötyä takaisin ja matka jatkui. Monia outoja ylläreitä tuli koettua niin laturin, kannentiivisteen, jarrujen ym. kanssa.
Takajarrujen paineensäätäjäventtiili ei mennyt katsastuksessa yhtäkkiä läpi ja ihmettelin sitä. Ostin sitten uuden ja asensin paikalleen. Vanha oli jumittunut KIINNI-asentoon eli se oli aina ollut kiinni tehtaalta lähtiessään. Se tarkoitta sitä että takajarrut eivät koskaan edes olleet toimineet ja kaikki jarrutus oli etupyörien varassa. Siksi jarrupaloja kului tiuhaan. Olivat unohtaneet säätää sen johonkin asentoon. Tiesin historian koska ostin Sitikan uutena.
Sitikassa on luonnetta. - Anonyymi
Ranskalaiset ovat tosiaan hyviä ainakin kahdessa asiassa. Hajuvesien, ja konjakin valmistuksessa. Arvostan!...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san912047- 561230
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122968Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962- 94959