Olen ollut niin luottavainen, positiivinen ja uskonut kaiken kääntyvän jossain vaiheessa hyväksi. Ei pitäisi. Luulin liikoja. Ruskeatukkainen lumosi minut, ja tässä sitä ollaan man elämän raunioilla. Miksi uskoin hänellä olevan ihastuksen tunteita, ja miksi tempauduin tunteen vietäväksi. Sain pettyä ja saan pettyä taas uudelleen, kerta toisensa jälkeen.
Mikään ei muutu. Vain pettymys on pysyvää.
Mikään ei muutu. Vain pettymys on pysyvää.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä tapahtui? Saitko pakit?
En ole saanut pakkeja, vaan pettymyksiä.
En ymmärrä, mutta ei se mitään. Tsemppiä.
Siinä sulle.
Millä kirjaimella miehen nimi alkaa?
Sehän auttaa täällä päätänsä aukoa. Ole mies ja puhu naiselle tunteistasi.
Palstan tarkoitus taitaapi olla nimettömyys. Suomi maailman onnellisimpia maita mutta ihmiset eivät puhu suoraan. Mistä se onnellisuuskin lasketaan, kun joka toinen on niin syvästi loukkaantunut. Omia tekojaan eivät pohdiskele, mutta oman elämänsä romahtaminen näyttävästi saadaan toisen kontolle. Ne keillä se ikävin salaisuus itsestään on, ovat myös niitä jotka toisten virheet suureen ääneen huutelevat.
Sitten ovat ne ihmiset, joille mahdollisesti on tehty väärin, eivät esiin helposti tule.
Katsomalla kännykkää tarkemmin voi kysymyksiin saada vastauksen..
Niinpä. Kannattaa lukea ajatuksella