Minulla ei ole varsinaisesti mitään kysymystä. On vain raskas olo, kun ei ole ketään kenelle puhua. Kevennän teille hieman oloani ja toivon sen helpottavan edes hetkeksi.
Sain tietää eilen, että on tapahtunut ihme. Sisälläni on elämää. Varasin heti neuvola ajan ja pidin itsestään selvänä, että vaavi on tulossa. Yllätyksenä asia kumminkin tuli, tälläistä ei oltu suunniteltu tähän elämän tilanteeseen.
Tuleva isä suhtautui asiaan päinvastaisesti. Ainoa vaihtoehto on abortti. Pala nousi kurkkuuni. Olemme puhuneet asiasta, mutta emme ilmeisesti olleet sisäistäneet toistemme mielipiteitä tarpeeksi hyvin. Eihän asiasta niin paljon puhuttu, koska vaavin piti olla vielä kauempana tulevaisuudessa eikä tässä hetkessä. Olen kovin peloissani, koska maailman ihanin asia tuntuu kohdallani nyt painajaiselta. Saatan jäädä yksin (koirani kanssa) ensimmäisen pienokaiseni kanssa. Koira on ollut tähän asti pelastajani ja tukipylvääni, mutta tämä asia vaatii jo enemmän kuin vain karvaturria kainaloon lohduttamaan. Asiaa ei helpota yhtään, että tiedän ettei minulla ole yhtään ihmistä, joka voisi olla aidosti onnellinen puolestani ja kannustaa minua äidiksi. Kaikki vain ihmettelevät ja arvostelevat. Vain me kaksi tiedämme. Päässä pyörii asioita kuin ampiaisia hunajan ympärillä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, tuki olisi kohdallaan ja rakastava puoliso.
Mielestäni Tulevan Isän (huomaatte, että olen tehnyt päätökseni)pitäisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Ei elämä mene aina niin kuin on suunnitellut. Onhan minunkin haaveeni ollut aina, että menen ensin naimisiin ja sitten vasta lapset, mutta nyt pitää vaan asennoitua tähän tilanteeseen ja olenkin onnellinen pienestäni. Pelko on vain turhan suuri! Koko elämäni tulee muuttumaan Todella paljon, todella paljon. Ikää on jo sen verran, että vastuu pitää ottaa. Pää pystyssä marssin kohti tulevia muutoksia.
Kiitos teille olkapäistänne! :)
Sain tietää eilen, että on tapahtunut ihme. Sisälläni on elämää. Varasin heti neuvola ajan ja pidin itsestään selvänä, että vaavi on tulossa. Yllätyksenä asia kumminkin tuli, tälläistä ei oltu suunniteltu tähän elämän tilanteeseen.
Tuleva isä suhtautui asiaan päinvastaisesti. Ainoa vaihtoehto on abortti. Pala nousi kurkkuuni. Olemme puhuneet asiasta, mutta emme ilmeisesti olleet sisäistäneet toistemme mielipiteitä tarpeeksi hyvin. Eihän asiasta niin paljon puhuttu, koska vaavin piti olla vielä kauempana tulevaisuudessa eikä tässä hetkessä. Olen kovin peloissani, koska maailman ihanin asia tuntuu kohdallani nyt painajaiselta. Saatan jäädä yksin (koirani kanssa) ensimmäisen pienokaiseni kanssa. Koira on ollut tähän asti pelastajani ja tukipylvääni, mutta tämä asia vaatii jo enemmän kuin vain karvaturria kainaloon lohduttamaan. Asiaa ei helpota yhtään, että tiedän ettei minulla ole yhtään ihmistä, joka voisi olla aidosti onnellinen puolestani ja kannustaa minua äidiksi. Kaikki vain ihmettelevät ja arvostelevat. Vain me kaksi tiedämme. Päässä pyörii asioita kuin ampiaisia hunajan ympärillä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, tuki olisi kohdallaan ja rakastava puoliso.
Mielestäni Tulevan Isän (huomaatte, että olen tehnyt päätökseni)pitäisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Ei elämä mene aina niin kuin on suunnitellut. Onhan minunkin haaveeni ollut aina, että menen ensin naimisiin ja sitten vasta lapset, mutta nyt pitää vaan asennoitua tähän tilanteeseen ja olenkin onnellinen pienestäni. Pelko on vain turhan suuri! Koko elämäni tulee muuttumaan Todella paljon, todella paljon. Ikää on jo sen verran, että vastuu pitää ottaa. Pää pystyssä marssin kohti tulevia muutoksia.
Kiitos teille olkapäistänne! :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ymmärrän sinua hyvin. Tilanteeni on vähän samankaltainen. Olen raskaana, mutta mieheni toivoo että teen abortin. Meillä on ollut todella vaikeaa ja nyt vasta asiat ovat lähteneet luistamaan. Hänen mielestään nyt ei ole vielä lasten aika. Olen osittain samaa mieltä, lapsihan on "vahinko" eikä meidän suhteemme ole ehkä nyt juuri siinä pisteessä että olisimme valmiit vanhemmiksi. Mutta toisaalta olisin itse henkisesti valmis äitiyteen. En kuitenkaan halua että suhteemme päättyy enkä haluaisi olla yksinhuoltaja. Minä en ole vielä tehnyt päätöstäni. Olen aivan sekaisin tästä kaikesta.
Hienoa, että sinä vaikutat noin vahvalta että olet pystynyt tekemään päätöksesi. Toivottavasti myös miehesi olisi niin vahva, että mukautuisi tilanteeseen ja kantaisi vastuun. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, oli se sitten sinä, vauva ja koira tai te kaikki neljä. Aurinkoista kevättä ja odotuksen iloa sinulle.
Kiitos kannustavista viesteistänne! Sain vielä varmuutta asiaan. "Siren" ajattele asiaa Sinun ja tulevan lapsesi kannalta. Teillä on oikeus yhteiseen ihanaan elämään. Miehiä tulee ja menee, mutta lapset pysyvät ja antavat paljon.
En halua enkä anna itseni edes ajatella negatiivisesti. Positiivisella asenteella jaksan uskoa itseeni, tulevan isän "tappopyynnöistä" huolimatta. Parempi se nyt on tehdä saatikka myöhemmin: hän sanoo. Miltähä hänestä tuntuisi, kun vatsassa polttelisi eli tuleva vaavi ilmoittelisi olemassa olostaan? Sikiö, alkio = vauva minulle, hänelle limainen klöntti. Oikein kiukuttaa. KYPSYYTTÄ miehet!
Anteeksi taas purkaukseni.
Hyvät pääsiäiset ja onnellisia odotusaikoja yksinäisille ja parillisille! =)
Olin itse vuosia sitten vastaavanlaisessa tilanteessa.Itselläni oli kova vauvakuume ollut jo pitkään,mies ei kuitenkaan ollut omien sanojensa mukaan "valmis isäksi",raskauteni tuli yllätyksenä miehelle,vaikkakaan ehkäisyä emme käyttäneet.Kuitenkin olin päättänyt että haluan pitää tämän lapsen,tämän pienen ihmeen,mutta mies oli eri mieltä,hän uhkaili ja painosti.Niin minä sitten pakona alla keskeytin tämän raskauden,olin myös yksin,ei ketään kenelle puhua,keneltä kysyä neuvoa,ja nyt kadun sitä todella paljon.olisi vain pitänyt pitää oma päätös.
Yritän siis sanoa,että lapsi kasvaa sinun sisiälläsi,sinä teet viimekädessä päätöksen.Kuuntele sisintäsi,sitä mitä todella haluat,älä välitä muiden mielipiteistä,ettet joudu katumaan,nyt on kyse sinun ja pienen enkelisi elämästä,jos ei isä halua osallistua,ei kukaan pakota,mutta muista,vaikka isä ei osallistuisikaan syntyvän lapsesi ja sinun elämään,et jää yksin.Minä haluan ainakin auttaa ja olla tukenasi,jos vain mitenkään pystyn,en halua kenenkään tekevän samaa virhettä kuin minä.
Paljon voimia ja jaksamista sinulle.Kyllä se elämä lopulta voittaa ja asiat järsestyy..
Minä olen aidosti onnellinen puolestasi ja vauvasi puolesta kun annat sille elämän! Sillä on hyvä ja vastuuntuntoinen äiti.
Tuleehan elämä vauvan kanssa olemaan erilaista, mutta se on ihanaa. Tiedän, millaisia mielenmyllerryksiä yllätysvauvat aiheuttaa - itselläni on kolmas sellainen tulossa.
Ps. Koirista on paljon apua tällaistenkin asioiden kanssa painiessa, vaikkei ne tietysti toista ihmistä korvaa.
Onnea tulevalle äidille! Mulla oli ensimmäisen raskauden aikana tosi vaikeaa. Mies oli kyllä halunnut isäksi, mutta sitten kun olin plussannut, ei asia enää häntä kiinnostanutkaan. Kaikki ihmiset, jotka mielipiteensä ilmaisivat, olivat monestakin syystä sitä mieltä, että mun olisi pitänyt tehdä abortti. En kuitenkaan tehnyt ja hyvin olen pärjännyt lapsen kanssa. Nyt on toinen tulossa, enkä ole vielä kertonut raskaudesta kuin parille ihmiselle, koska tiedän, että tällä kerralla saan jos mahdollista vielä ekaa kertaakin negatiivisempaa palautetta.
Onnea tulevalle äidille! Mulla oli ensimmäisen raskauden aikana tosi vaikeaa. Mies oli kyllä halunnut isäksi, mutta sitten kun olin plussannut, ei asia enää häntä kiinnostanutkaan. Kaikki ihmiset, jotka mielipiteensä ilmaisivat, olivat monestakin syystä sitä mieltä, että mun olisi pitänyt tehdä abortti. En kuitenkaan tehnyt ja hyvin olen pärjännyt lapsen kanssa. Nyt on toinen tulossa, enkä ole vielä kertonut raskaudesta kuin parille ihmiselle, koska tiedän, että tällä kerralla saan jos mahdollista vielä ekaa kertaakin negatiivisempaa palautetta.
tuli kahteen kertaan, kun ekaksi väitettiin, että nimimerkki on jo rekisteröity jollekin toiselle.
Tuntuu lähes samalta...
Kovin yksinäiseltä ja painostavalta. Viikkoja kohta 10 ja vieläkään en tiedä mitä pitäisi tehdä. Lapsen isä (emme koskaan ole seurustelleet) sanoo ettei ole valmis isäksi ja pyytää aborttia,itse en sitä halua,varsinkaan tässä vaiheessa kun lapsen sydän lyö jo.
Suoraan sanottuna vituttaa oma luonne,harkitsen aborttia miettimättä mitä itse haluan, en tekisi sitä itseni takia,vaan toisen ihmisen ja se hirvittää.
Ensi viikon torstaiksi on varattu aika aborttipapereita varten,mutten tiedä pystynkö niitä koskaan täyttämään.
Kaikki tutut ihmiset jotka tietää raskaudesta,lupaavat vain samaa "tuen teet mitä vaan",se tuntuu vain turhalta lupailulta ihan niinkuin ystävät eivät olisi onnellisia puolestsani,he kuitenkin tietävät että minun ei pitänyt ihan helpolla pitänyt raskaaksi tulla. Ja nyt kun se ihana ihme on tapahtunut,olen mahdollisesti luopumassa siitä.
Mielessä pyörii myös se että jos abortin teen,kestänkö sen henkisesti. Kuinka minulle kävisi sen jälkeen?? Ja mitäs jos pitäisinkin lapsen,miten käy lapsen isälle ja meidän väleille,olemme kuitenkin toistaiseksi ainakin olleet hyvät kaverit.
Luulin että raskaaksi tulo olisi ihanaa aikaa. Mutta sainkin huomata että se on kaikkea muuta. Heti ensimmäisen kerran jälkeen kun keskustelimme lapsen isän kanssa, on ollut äärimmäisen huono olla. Mikään ei suju,mitään ei huvita tehdä. Tuntuu että kaikki on menettänyt merkityksensä,paitsi se,että masussani kehittyy uusi ihminen.
Joka aamu,kun herää asiat tulevat mieleen kun saa juosta vessaan puhumaan norjaa pöntön kanssa, ja illalla viimeisenä asia on mielessä kun kömpii peiton alle,koira tulee kainaloon ja tulee itku.
Ainoa kaverini jolla on lapsia,on onnellisesti aviossa,kaikki muut ovat lapsettomia. Tuntuu etteivät he ymmärrä kuinka paha olla minulla oikeasti on.
Tällaista asiaa on kovin raskas kantaa yksin. Ja vielä raskaampaa on ajatella että jos lapsen pidän,saankohan koskaan esitellä häntä isälleen.
En haluaisi tuhota toisenkaan elämää jos siihen ei kerran lapsi sovi,mutta entäpä minä. Kuka minun elämästäni piittaa jos aina pitäs ajatella muita. Tuskin kukaan minusta samalla tavalla ajattelee.
Nämä ovat näitä elämän vaikeita päätöksiä joita saa katua loppuikänsä jos valitsee väärin. Ja mitäs jos valitseekin oikein... Katuuko silloinkin...??
Kerronpa nyt hieman miten meillä asiat meni.
Tulin raskaaksi viime vuoden alussa. Oli ensin shokki sekä miehelleni että minulle, mutta silti halusin ehdottomasti pitää lapsen. Mies ei ollut asiasta aivan yhtä vakuuttunut. Varasin sitten meille ajan perhesuunnitteluneuvolasta. Siellä kuunneltiin sekä minua että miestä. Hoitaja jutteli, että abortti jonka tekee vasten tahtoaan ei varmasti koskaan unohdu. Hän myös kertoi mitä elämä vauvan kanssa on ja aina kun abortti sana sanottiin, minulla alkoi kyyneleet valua. Olin kuitenkin siten onnellisessa tilassa, että mieheni lohdutti ja halusi jutella asiasta eikä jättänyt minua yksin. Päätimme lopulta pitää lapsen. Tulevat isovanhemmat olivat onnellisia ja kaikki näytti siis hyvältä. Ensimmäisessä ultrassa kuitenkin selvisi, että raskaus on tuulimuna eikä meille sittenkään tule vauvaa. Se oli kamalaa. Jotenkin syytin itseäni, että niin kävi, koska alunperin raskaus oli vahinko. Myös mieheni oli surullinen.
Mutta vauvan hankkiminen ei ollutkaan enää ollenkaan huono ajatus. Kaavinnasta odotimme kaksi kuukautta ja uusi raskaus alkoi. Tämä vauva siis ihan tekemällä tehtiin ja molemmat odotamme jo malttamattomina vauvan syntymää (la 30.3).
Kannattaa harkita sitä, että menee rohkeasti juttelemaan asiasta jollekin ulkopuoliselle. Vaikka olet ratkaisusi jo tehnyt, on lapsi myös miehesi ja rohkaisu voisi olla paikallaan. Myös neuvolassa kannattaa ottaa asia puheeksi.
Onnea raskauteen! On todella hienoa saada lapsi ja ole ylpeä hänestä ja itsestäsi.
Yllätysraskaudesta kerrottuani, mies oli tylysti sitä mieltä, että keskeytys on parempi vaihtoehto. Ja kun ilmoitin pitäväni pienen, mies alkoi painostaa/ukhkailla mm. itsemurhalla minua. Tämä nyt viikonloppuna. Soitin kriisipuhelimeenkin ja sain tukea kahdelta ystävältä. En tiedä miten tässä lopulta tulee käymään. Mutta, sen tiedän, etten toipuisi abortista koskaan.
Odotan itse ensimmäistä vauvaa, joka on toivottu ja pyydetty, mutta jotenkin pystyn silti tuntemaan sinun huolesi. Itse olen nimittäin raskauden aikana huomannut, että odottaminen on isälle kuitenkin ihan eri asia kuin äidille. Äiti kokee vauvan omakseen heti, kun tieto siitä tulee. Sitä ajattelee jatkuvasti, siitä tuntee ja on otettava vastuuta heti. Miehelle vauva on vain jotain tulevaa. Mies ei voi samalla tavalla totuttautua ajatukseen, kun äiti, jolle vauva on kiinteästi osa itseä. Eihän mies näe eikä koe raskautta moneen kuukauteen. Itselläkin oli kumman epätodellinen olo siinä vaiheessa, kun pahoinvointi oli lakannut eikä vauvaa mitenkään tuntenut sisällään. Vasta kun vauvan liikkeet alkoivat tuntua, niin itselläkin tuli sellainen asenne, että nyt tämä on todellista ja peruuttamatonta. Sitä ikäänkuin hyväksyi omat pelot ja epäilykset, kun asialle ei mitäään enää voinut.(Eipä silti, ei ollut muu vaihtoehto mielessäkään.)Olen ihan varma, että miehestäni tulee hyvä ja huolehtiva isä, mutta olen ollut vähän pettynyt, kun hän ei osoita varsinaisesti mitään huomiota raskaudelleni eikä kasvavalle vatsalleni. Ei hän tunnustele vauvan liikkeitä, jos en pyydä, tms. Kuitenkin hän huolehtii minun hyvinvoinnistani aika paljon ja keskustelee asiasta, kun minä tahdon, jne. Se ei kuitenkaan tapahdu koskaan hänen aloitteestaan. Se on ollut välillä hankala hyväksyä, mutta kuitenkin se on ihan ymmärrettävää. Itse on tietoinen lapsen liikkeistä koko ajan, mutta ei toinen voi tuntea sinun tuntemuksiasi. Ajattelepa asiaa vaikka näin: Jos sinulla on flussa, niin sinulla on surkea olo, nuha ja yskä ja kaikki on tympeää. Mikseivät kaikki huomaa, kuinka surkeaa sinulla on... Sitten kun vaika työkaverisi on samassa flunssassa, niin sehän on vain flunssa, What's the big deal?
Nyt eksyn jo aiheestakin, mutta pointtini on se, että pidä vain pääsi. Vain sinä voit todella ymmärtää omat ajatuksesi ja tunteesi. Mies kyllä ymmärtää asian heti, kun se käy hänelle todellisemmaksi, jos suhteenne on muuten kunnossa. Selitä miehelle, että muita vaihtoehtoja ei ole. Sinunkin on pitänyt asia vain hyväksyä. Mies ottaa vastuun tai sitten ei, mutta päätöksesi hänen on pakko hyväksyä, koska käsittääkseni kysymys ei ole neitseeellisestä raskaudesta. Tsemppiä sulle. Toivottavasti tästä soperruksesta ois edes jotain apua...