Pitääköhän

Ne huhut sun suhteista paikkaansa, mitä kuulin?
33529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mistä suhteista?

Äänestä

Muista aina. Juoruja kantavat vihaajat, niitä levittävät typerykset ja idiootit hyväksyvät ne.

Äänestä
  • Lyhyesti ja ytimekkäästi juuri näin.

    Äänestä

Tunnetustihan ja aina kaikki huhut pitävät paikkansa sataprosenttisesti.

Äänestä

Ei monikossa ainakaan pidä paikkaansa.

Äänestä

Ei ole ollut melkein yhtään suhdetta. Ei minua nuorempanakaan kukaan oman ikäinen huolinut. Ei ollut jatkuvasti vaihtuvia poikaystäviä.

Äänestä

Riippuu varmaan kenestä puhe ja kuka huhuja levitellyt.

Ihmisillä on toisilla vähän oma lehmä siellä ojassa. Esim. itse haluaa suhteen ko. henkilön kanssa mutta on saanut pakit taikka on itsetunto saanu kolauksen kun seksiehdotukset on torjuttu.

Sitten on sellaista että seurataan somessa jotain puoltuttua jota ei oikeestaan tunneta kuin naamalta ja ollaan sellaisia katumorjestelijoita, mutta koska omaan elämään kaivataan jotain niin ollaan sitten katkeria kaikille muille tai halutaan siirtää omasta pettämisistä ja muista pahoista teoista huomio pois ja siks kehitellään juoruja.

Itselle ehkä kovin shokki oli että ex-kaverini lyöttäyty seuraani vain hankkiakseen tietoa minusta mitä levitellä ilkeämielisesti samaan aikaan kun itsellä avoliitto kuralla ja pettää jatkuvasti omaa miestään.. Pahimmalta tuntui että hän haukkui mun siivousperfektionismia, vaatteita, kokoani ja arvosteli sinkkuelämääni joka oli hyvin siveellinen (ei sisällä irtosuhteita/pelkkiä seksisuhteita) samaan aikaan kun hän itse varattuna harrasti irtosuhteita vieraisiin miehiin..

Olin äärimmäisen loukkaantunu että edes viittii työntää itsensä ilkeämielisellä asenteella väkisin elämääni ja vielä pettäjänä arvostella hyvin vähäpätöisistä asioista sinkkua! joku ruumiinrakenne ja koko ! haloo

Äänestä
  • Ikävää. Tuosta tulee mieleen, että niin kovasti kun ystävyyttä ylistetään, niin usein ystävyys on juuri tuollaista toisen tarpeetonta alasajoa oman egon kustannuksella. Tuollaisille ihmisille pitäisi sanoa suoraan, että olet epäreilu ja epärehellinen, enkä halua sua ystäväksi saati tuttavaksi. Näin ei tietysti aina voi tehdä. Mutta aina voi vältellä tapaamisia tuollaisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikävää. Tuosta tulee mieleen, että niin kovasti kun ystävyyttä ylistetään, niin usein ystävyys on juuri tuollaista toisen tarpeetonta alasajoa oman egon kustannuksella. Tuollaisille ihmisille pitäisi sanoa suoraan, että olet epäreilu ja epärehellinen, enkä halua sua ystäväksi saati tuttavaksi. Näin ei tietysti aina voi tehdä. Mutta aina voi vältellä tapaamisia tuollaisten kanssa.

    Vähensinkin ja sitten ihmeteltiin miksi ei yhteyttä enää pidellä ja enää ei niin usein haluta nähdä. Ei silloinkaan ilmeisesti osannu ajatella että ilkeily on huomattu ja mielenkiinto olla sen kohteena loppunu.

    Äänestä

Kerro ihmeessä mitä huhuja oot kuullu! Mä haluan tietää.

Äänestä

Taidat olla juoruämmä. Ikävä juttu

Äänestä
  • Jep sellainen, jolla ei omaa elämää ole, niin pitää muiden asioita tonkia. Ja vielä huhuja, kun ei henkilöltä itseltään osaa selvittää. Kateelliset ja katkerat levittävät paskaa, koska heidän omat elämänsä ovat skeidaa. Kadehtivat vain, koska toinen haluaa olla vapaa ja elää vapaana.

    Äänestä

Joo. Lähetään siitä, että kaikki huhut pitä aina paikkansa. Siitä sitten alkaa rakentua aika kiero ja väärä kuva toisesta. Ja tätä utopiaa voi sitten rakastaa kaukaa. Ihanaa.

Äänestä
  • Joo. Ja tätä utopiaa voisi vielä kasvatella kuvittelemalla täällä palstalla ne hulluimmat ja villeimmät viestit hänen kirjoittamikseen. Siitähän alkaa muodostua jo oikea unelmavävy/morsian.

    Äänestä

Ei pidä!

Äänestä

Kaksi lyhytaikaista suhdetta hieman itseäni nuorempiin naisiin oli. Mutta viime ja edellisvuonna nekin. Menneentalven pikajuttuja.

Äänestä
  • Kauanko pikasuhteesi kestivät?

    Äänestä

En tiedä mitä olet kuullut, mutta mulla on suhteet ainakin jääneet siihen yhteen tosi pitkään avioliittoon, josta hiljattain lähdin. T yksi M nainen.

Äänestä
  • Oletko eronnut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko eronnut?

    Niin..

    Äänestä

Kyllä. Olen nauttinut, ja mitään en kadu, paitsi yhtä katkarapumiestä. Onpahan mitä keinustuolissa vanhainkodilla muistella.

Äänestä
  • Se on kiikkustuoli.

    Äänestä

Jeps, pitää.

Äänestä
  • Juu pitää, mä on rakastunut itteeni.

    Äänestä

Uteliaisuus heräsi🤔

Äänestä

Kyllä kaikki pitää paikkansa.
Olen ELÄNYT!
Nainen sivusta

Äänestä

Kyllä, olen nainu the 69 eyesin jäsentä! Kolmesti.

Äänestä

Kirahvia isompiin en kajoa.

Äänestä

Oiskohan totta toinen puoli. Noilla huhuilla nimittäin.

Äänestä
  • Aina ei ole mitään pohjaa, vaikka se omaatuntoa helpottaisikin ajatella niin...

    Äänestä

Pitää. On ollut useita suhteita. Nytkin pyöritän neljää samaan aikaan. Kun en osaa päättää neljän ihanan väliltä.

Äänestä

Voi muru, eihän ne tiedä kun murto-osan... Pus!

Äänestä

Mulla ei ainakaan mitään suhteita ole. Joku kateellinen täällä mua haukkuu, mutta en ole puuttunut siihen koska todellisuus on nähtävissä vaikka joka päivä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ne huhut sun suhteista paikkaansa, mitä kuulin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu