Kehitä itsellesi Corona Wahren opistossa

Itseensä panostaminen kannattaa. Wahren opistossa kannatta nyt olla vähäsen takkaavaisempana, sillä opettaja on tuonut opistolle tuliaiset matkaltaan. Varovaisutta, forssalaiset, varovaisuutta.
8124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä ei pelätä. No jaa, taitaa kauppojen paistopisteet jäädä väliin vähäksi aikaa, samoin ovenkahvojen turha koskettelu.

Äänestä
  • Minä en osta enää mitään paistopisteistä, oli koronaa tai ei. Yksi papparainen kokeili yhtä sun toista paistotuotetta paljain käsin ja suurtui ihan simona, kun huomautin pihdeistä.

    Äänestä

Saavu Italiasta, yhdestä tämän hetken pahimmasta koronavirus-alueesta ja mene kouluun opettamaan. Onko järkeä vai ei? Kohta on sama tilanne täällä kuin Italiassa. Pitkään koitetaan vaan ajatella, että ei koske suomalaisia. Ikään kuin yksittäistapauksia..

Äänestä
  • Poissaoloon vaaditaan lääkärin tai työterveyshoitajan todistus työkyvyttömyydestä. Hetkellisen työkyvyttömyyden osoittavia diagnooseja on lukuisia, mutta "Kävi Italiassa" ei ole tällä hetkellä yksi niistä. Kyseinen opettaja ei olisi siis voinut perustella poissaoloaan työnantajalleen mitenkään. Hän on varmaankin vain halunnut pitää työpaikkansa ja mennyt töihin normaalisti. Jos jossain ei ole järkeä, niin hänen syyllistämisessään.

    Äänestä

  • Tietojeni perusteella tämä kyseinen henkilö ei edes ole suomalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poissaoloon vaaditaan lääkärin tai työterveyshoitajan todistus työkyvyttömyydestä. Hetkellisen työkyvyttömyyden osoittavia diagnooseja on lukuisia, mutta "Kävi Italiassa" ei ole tällä hetkellä yksi niistä. Kyseinen opettaja ei olisi siis voinut perustella poissaoloaan työnantajalleen mitenkään. Hän on varmaankin vain halunnut pitää työpaikkansa ja mennyt töihin normaalisti. Jos jossain ei ole järkeä, niin hänen syyllistämisessään.

    Ja pöh. Taisi vain olla tyyliin ”Koska mä voin”. Itsekästä ajatella vain itseäön ottamatta muita huomioon. Pitäisi olla jonkinlainen sanktio näille itsekkäille kansalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poissaoloon vaaditaan lääkärin tai työterveyshoitajan todistus työkyvyttömyydestä. Hetkellisen työkyvyttömyyden osoittavia diagnooseja on lukuisia, mutta "Kävi Italiassa" ei ole tällä hetkellä yksi niistä. Kyseinen opettaja ei olisi siis voinut perustella poissaoloaan työnantajalleen mitenkään. Hän on varmaankin vain halunnut pitää työpaikkansa ja mennyt töihin normaalisti. Jos jossain ei ole järkeä, niin hänen syyllistämisessään.

    Varmasti olisi saanut lomaa, aivan verukkeella tulin juuri Italiasta. Kyllä lääkärillä on diaknooseja joilla saa antaa lomaa. Kaikki kohtaamani terveyskeskuslääkärit ovat kuunnelleet ja ymmärtäneet ja tehneet järkeviä ratkaisuja.

    Äänestä

Suomessa ollaan järkeviä. Miten se Käteinen asian ilmaisetkaan.. Tolkun ja maltin kansa. Tarkoittaa suomeksi, että markkinoita ja rahanvaltaa on suojeltava panikoivalta kansalta. Kansantaloudellinen etu vaatii paljon kuolleita vanhuksia ja muita tupusakkiin kuuluvia. Suomi nousuun, eikun, lisää rahaa rikkaille ja poliitikoille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Itseensä panostaminen kannattaa. Wahren opistossa kannatta nyt olla vähäsen takkaavaisempana, sillä opettaja on tuonut opistolle tuliaiset matkaltaan. Varovaisutta, forssalaiset, varovaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu