Siellä lapsen tasolla olevat Iinukshönöt leikkivät ja kuvittelevat olevansa aikuisia Windows-ammattilaisia.
SER-kontti on nykyajan hiekkalaatikko
Anonyymi
2488
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Etpä sinäkään ole minkään alan ammattilainen.
Et edes osaa trollata.
Etpä sinäkään ole minkään alan ammattilainen.
Et edes osaa trollata.
W10 hiekkalaatikkoon on kissa tehnyt tarpeensa jo uutena.
Defender ei kuin saastuta w10en
Pitää kuitenkin muistaa, ettei linuks-viisaudella tee yhtään mitään. Ihan sama, leikkivätkö ne siellä vai ei.
Antaa niiden leikkiä vain. Linuks on nimenomaan leikkimistä varten. Windowsilla ne työt tehdään.
Keskusteluja silmäillessä tuntuu että Windows-trollit eivät ole vielä oppineet edes leikkimään saati mitään tietotekniikasta.
Kunhan ensin tubutinpojat oppisivat edes kirjoittamaan.
Tubutinpojat leikkivät leikkimistään, koska linuks on nimenomaan LEIKKIMISTÄ varten.
Juu, linuks on niin kovin rajoittunut kaikilta osiltaan, jottei se muuhun kelpaa kuin leikkiin.
Ilmankos Microsoft on siitä kovin kiinnostunut.
Tubutinpoikien kannattaisi pysytellä siinä tonga kuorma-autossa, niin ei tule sen pahempia ylilyöntejä!
Taidatpa tuon tietää siellä löjötessäsi.
Aloitus on hieno vertaus ja varsin osuva! Siellä saavat linukslapset leikkiä kuin hiekkalaatikolla, tonkien ja penkoen kaikenlaista tietotekniikkaa ja jopa taistella siitä, kuka saa parhaimmat palat - ihan niin kuin lapsetkin hiekkalaatikolla siitä, kuka saa parhaimmat lelut.
Taas asiantutija sanoi painavan sanansa.
Toivottavasti kukaan ei haasta oikeuteen vihapuheista kansanryhmää vastaan.
Lelujahan siellä SER-kontissa pääasiallisesti onkin.
---->Jopa 200 000 000 Windowskonetta romutetaan/tuhotuu vuosittain,
Muistithan muitenkin huomioida, jotta ne ovat KÄYTÖSTÄ POISTETTUJA! Eivät tietenkään uusina ole leluja, vaan erittäin haluttuja tietokoneita, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan!
Windows-kameleontti muuttuu leluksi.
Windows uuteen - linuks käytettyyn. Noinhan se menee.
Juuri noin ja siksipä eivät normaalit ihmiset käykään SER-konteissa, vaan ainoastaan tubutinpojat!
Ja minä kun niin ihmettelin, että miksi siellä käy niin kova kuhina aamusta iltaan......
tubutinpojathan ne siellä.
Loistava kommentti, tubutinpojat karsastavat tuollaisia totuudenpuhujia.
Heille kaikki linukstieto on olevinaan hienoa tietoa, mutta muut eivät sitä arvosta. Se on tyhjänpäiväistä.
Antaa niiden tubutinpoikien vaan leikkiä siellä hiekkalaatikoissaan eli SER.kontissa.
Kyllä nolottaisi kertoa olevansa linuks-käyttäjä. Ravintolapöydätkin tyhjenee naisista heti sen tiedon jälkeen.
Se kertoo köyhyydestä ja edessä on silloin pummi! Kaikki ihmiset kaikkoaa viereltä.