Maailman parhaista levyistä

Pet Sounds on erinomainen LP, mutta vain osittain, puolet siitä on hieman sekavia harmonioita joista puuttuu sitova melodian punainen lanka. Beatlesilta ei koskaan puuttunut punaista lankaa musiikistaan.

Tunnen molemmat teokset. Millä tavalla siis Pet Soundsin kappaleista puuttuu "melodian punainen lanka"? Mielestäni Wilsonin moduloiva ja omanlaisensa tyyli on ihan selkeää tavaraa. Harmonioissa on erilaisia onnistumisia. Se instrumentaali Lets go away for a while sekä esimerkiksi Dont talk ovat harmonisimmasta päästä, ja niiden sointumateriaali on moninaisempaa kuin vaikkapa Here today-, Sloop John B- ja Wouldnt it be nice kappaleissa, jotka ovat hyvin yksinkertaisia pääilmeeltään. Wilson parhaimmillaan kirjoitti kivoja sointukuvioita ja laulustemmoja. Levyn helmiä ovat mielestäni God only knows ja Im waiting for the day. Niissä on kivoja modulaatioita ja samoin erinomaiset melodiat. Tietyllä tavalla ylittää Beatlesin.

Revolver on erittäin hyvin aikaa kestänyt, se kuulostaa yhä raikkaalta ja on monipuolinen ja jännittävä vaihdellen Eleanor rigbyn viileistä tunnelmista herkkään Here there and everywhereen, melodisiin rock-sävelmiin kuten And your bird sekä niihin hyvin erikoisiin Tommorrow never knows ja Love you to, jotka tuovat levyllä täysin päinvastaista tunnelmaa kuin Yellow Submarine, For no one yms. Got to get you on myös aivan mainio nostatus.

Molemmat levyt ovat hienoja, Pet Sounds tasaisempi tyylillisesti ja sen kauniit sovitukset ovat Wilsonin erityinen vahvuus, Revolverilla taas on eksoottisia ratkaisuja ja väriä.

Minusta Rubber Soul on ehkä vielä parempi Beatles-levy, se oli hyviin sävelmiin ja moniääniseen laulantaan perustuvan aiemman Beatles-tyylin ja seuraavien vuosien kokeellisuuden saumakohdassa.

Rubber Soul on kieltämättä ehkä paras Beatlesilla. Sen kappalemateriaali ilman muuta pärjää Revolverille.