Miksi Pentti Linkolaa ei syytetä mistään?

Valtakunnansyyttäjä ja poliisi ovat ahdistelleen Päivi Räsästä siitä, että hän siteerasi Raamattua homoseksualsimiin liittyen.

Kalastaja Pentti Linkola on toivonut atomiapommia harventamaan ihmisten määrää. Hän on puhunut myöskin myönteisesti holokaustista, terrorismista ja monesta muusta laittomasta asiastaa.

Linkolaa ei ole syytetty koskaan mistään. Mistä johtuu, että miljoonien juutalaisten murhaamista ja terrorismia voi käsitellä myönteisesti, mutta seksuaalimoraalisesta kannanotosta uhkaa jopa vankeusrangaistus.
2054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mielipiteitä on monenlaisia. Toisille ne sallitaan toisille ei. Nykyisten lakien mukaan Suomessa voidaan valita se, jota syytetään. Kaikki eivät ole lain edessä tasavertaisia. Kuten Stalin aikoinaan sanoi, syyllinen tiedetään, mutta hänelle on keksittävä rikos, mistä syytetään.

Äänestä
  • Noinhan se menee.

    Äänestä

  • Hyvin kiteytetty.

    Äänestä

Tapaus Räsäsessä primus motor on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, joka on nyt käynnistänyt kolme esitutkintaa neljästä viimeisen puolen vuoden aikana. On tullut tietoon, että Toiviaisen toiminnasta on tehty jo reilusti toistakymmentä kantelua oikeuskanslerille. Voi jo nähdä, että kyse alkaa olla enemmän henkilökohtaisista intresseistä kuin yleisestä edusta ja oikeudesta. Ilman syyttäjää kolme viimeistä epäilyä eivät olisi edenneet mihinkään, koska poliisi ei nähnyt niissä tutkittavaa rikosta.

Räsästä moni pitää eräänlaisena kristillisen kirkon mainoskasvoja ja sanansaattajana, ja siihen kun lisätään kansanedustajastatus, voi hänen yhteiskunnallista painoarvoaan mielipiteiden suhteen pitää varsin merkittävänä. Hän on siis varsin helppo maalittamisen kohde.

Linkolan ajatuksiin en ole syvemmin perehtynyt, mutta moni pitää häntä varmasti vain vanhana, harmittomana huru-ukkona, joka huutelee omia mielipiteitään takavasemmalta. Mikäli hän olisi internet-ajan yhteiskunnallinen vaikuttaja ja agitaattori, hänen nimensä saattaisi löytyä useammastakin sähköisestä rikosilmoituksesta.

Äänestä
  • Kuvittelisi, että on olemassa jokin kriteeri, että millä perusteella henkilö otetaan tutkintaan tai jätetään pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelisi, että on olemassa jokin kriteeri, että millä perusteella henkilö otetaan tutkintaan tai jätetään pois.

    Juuri näin. Kyse on henkilön lausumista mielipiteistä. Toisille sallitaan, toisille ei. Puolueettomuudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Vihervasemmistolaisuus on nyt Suomessa valttia.

    Äänestä

  • Johtajuutta on kauan etsitty - Korona tuli sitten yhä enemmän hämmentämään mieliä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelisi, että on olemassa jokin kriteeri, että millä perusteella henkilö otetaan tutkintaan tai jätetään pois.

    Kuussa käynti vai korona. Kaukaa haettu, mutta mikäs teet.

    Tavan takaa kuorkkikuski ja Pihtiputaan mummo törmäävät täällä poliisiketjuissa toisiinsa. Eikä siihenkään mitään ratkaisua ole odotettavissa. Ylläpito sensuroi kumpaistakin noppaa heittämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelisi, että on olemassa jokin kriteeri, että millä perusteella henkilö otetaan tutkintaan tai jätetään pois.

    Roina Raijan aika tuli nyt.

    Äänestä

Lakihan on mielivaltaa . Eri oikeusasteissakin tuomiot muuttuvat .

Äänestä
  • Tarkemmin mietittynä lain tulkinta on mielivaltaista.

    Äänestä

Kysymys on yksinomaan siitä, että Päisi on väärässä puoluessa.
Vihreitä ei syytetä mistään, ei edes vakuutuspetoksesta, vaikka polttaisivat oman talonsakin ja nostaisivat suuret vakuutus koevaukset.
Pentti Linkola perusvihreä. Perseaukiinen entinen kalastaja, opinnoissaan epäonnistunut, järki ja viisaus eivät kohdanneet. Edustaa parempaa vihreää liikettä ja rikaskin kuin mikä, säätiönsä kautta, kaikki lahjoittavat, jotka edustavat tätä parempaa vihreää liikettä.

Valtakunnansyyttäjä vaihtoon.
Voisi tehdä kansalaisaloitteen asiasta..

Äänestä

Linkola ei ole kohdistanut toivomuksiaan ihmisten kuolemista mihinkään ihmisryhmään, siksi hänen mielipiteensä eivät ole kiihottamista kansaryhmää vastaan. Juutalaisiin kohdistunut joukkotuho toisessa maailmansodassa ei ole Suomessa kielletty puheenaihe. On sallittua yleisesti pitää tapahtunutta holokaustia myönteisenä.

Merkittävää syytteiden rajaamisessa on se, missä tarkoituksessa esittäjä mielipiteensä esittää.

Äänestä
  • Kyllä, ja lisäsin tähän vielä sen, että poliitikkojen puheita muutenkin katsotaan enemmän suurennuslasin läpi.
    Ja niin kuuluukin olla.
    Yhteiskunnallinen asema tuo tiettyjä rajoituksia,kuten liian suorasukaisten mielipiteiden laukomisen.
    Yksityinen ihminen edustaa usein vain omaa näkökantaansa, kansanedustaja jo ammatti nimikkeensäkin mukaan jotain kansanosaa.
    Näissä on aika iso ero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, ja lisäsin tähän vielä sen, että poliitikkojen puheita muutenkin katsotaan enemmän suurennuslasin läpi.

    Minun näkökulmasta Päivi Räsästä on liikaa ripoteltu.
    Onni täällä vaihtelee.
    Taivaan Isä suojelee,
    niin piti lapsena oppia laulamaan.
    Ja jos ei kuulu niin kuka kuuluu joukkoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, ja lisäsin tähän vielä sen, että poliitikkojen puheita muutenkin katsotaan enemmän suurennuslasin läpi.
    Ja niin kuuluukin olla.
    Yhteiskunnallinen asema tuo tiettyjä rajoituksia,kuten liian suorasukaisten mielipiteiden laukomisen.
    Yksityinen ihminen edustaa usein vain omaa näkökantaansa, kansanedustaja jo ammatti nimikkeensäkin mukaan jotain kansanosaa.
    Näissä on aika iso ero.

    Totta tuokin, mutta toisaalta kansanedustajalle tulisi sallia tavanomaista suurempi sananvapaus ainakin, kun kansanedustaja puhuu eduskunnan istunnossa valtion asioista. Silloin on tärkeää, että kansanedustaja voi ilman syytteiden uhkaa lausua mielipiteitään.

    Tämän takia perustuslaissa on turvattu kansaedustajan koskemattomuus syytteiltä, ellei eduskunnan 5/6 enemmistö syytteen nostamista salli.

    Äänestä

Pentti linkola ei julistanut olevansa lain yläpuolella. Räsänen on maininnut olevansa lain yläpuolella raamattu kainalossa.

Äänestä

LINKOLA ON KUOLLUT, vainajia yleensä syytetä rikoksista, ellei sitten Pietari siellä taivaan portilla-

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Valtakunnansyyttäjä ja poliisi ovat ahdistelleen Päivi Räsästä siitä, että hän siteerasi Raamattua homoseksualsimiin liittyen.

Kalastaja Pentti Linkola on toivonut atomiapommia harventamaan ihmisten määrää. Hän on puhunut myöskin myönteisesti holokaustista, terrorismista ja monesta muusta laittomasta asiastaa.

Linkolaa ei ole syytetty koskaan mistään. Mistä johtuu, että miljoonien juutalaisten murhaamista ja terrorismia voi käsitellä myönteisesti, mutta seksuaalimoraalisesta kannanotosta uhkaa jopa vankeusrangaistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu