Minulla on ollut jo vuoden ajan päässä tuntuvaa humpsahtelua tai suhahtelua. Miten tuon nyt sanoisi? Humahtelu kestää jonkin aikaa, ehkä tunnin tai pari. Saattaa olla poissa vaikka viikon, ja palaa taas ja toistuu useana päivänä peräkkäin. Silloin myös heikottaa ja tulee välillä pyörtymisen tunnetta. Myös käsissä on alkanut ilmetä vapinaa. Olen myös jatkuvasti väsynyt.
Olen puhunut tästä lääkärille, mutta he eivät ole ottaneet kantaa. Määrättiin vain perusverikokeet ja sydänfilmi, jotka olivat kunnossa.
Olen sairastanut rintasyövän 2016 ja saanut sytostaatti- sekä sädehoitoa. Ikää on 67 vuotta. Onkohan tämä vain vanhuudenoireita vai pitäisikö mennä yksityispuolelle tutkimuksiin, kun ei yleiselle pääse?
Päässä humisee
Anonyymi
1
472
Vastaukset
- Anonyymi
Itse olen 68 v. Kaikenlaista huminaa, suhinaa, yms. minullakin ollut. Koskaan nuorempana ei tällaista ollut. Käyn terveystarkastuksessa kerran vuodessa eikä siellä ole mitään havaittu.
Joten, omalta kohdaltani luulisin, että kyse on vanhenemiseen liittyvistä "normaaleista" oireista, koska tarkoissa vuosikontrolleissa ei ole huomattu mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770