Poliisi valvoo

Suojatie käyttäytymista viikon valvovat, nämä poliisit. Kuinkahan monta rikesakkoa antavat päin punaisia kulkijoille. Suojatiellä pyöräileville. Autoilijoiden on anettava tietä tällekkin vanhukselle, jonka kaihin sumentama lasiainen elikkä mykiö seijastaa verkkokalvolle kaksi pistettä. Aivoihin kulkeutuu riemuvisti, autohan ehkä siellä on tulossa. Nyt jos menen, enätän, eikä kenenkään tarvitse pysäjtyä. Odottelenpa varuilta, onhan se varmasti auto. On se auto, on. Monta autoa on jo pysähtynyt suojatien eteen. Katson varmuudeksi toiseenkin suuntaan. Joo, sinnekkin on jono autoja pysähtynyt kohteliaasti.
Nyt voinkin painaista nappia rollaattoeistani. Se antaa molybdeensullfiidiigrafiittirasvaa keinoniveliini. Lähden kohta köntyröimään tien yli.
22225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Suojateitä on liikaa, kuka ääliö ne on suunnitellut?

Äänestä

Toivon, että valitset vaikkapa kaulakiikun kun joskus vanhenet, ettet ainakaan rekan eteen aja tahallasi. Onnellista vanhuuden odotusta.

Äänestä

Muutaman kuukauden kuluttua, kun uusi tieliikennelaki astuu voimaan, saa ihan surutta pyöräillä suojateiden yli joten en usko että enää puuttuvat siihen millään tavalla.

Äänestä

Suojatien yli voi ajaa autollakin.

Äänestä
  • Väsynyt juttu tuo on jo. Pitkittäissuunta on eri kuin poikittaissuunta. Autot ajavat suojatien yli poikittaissuunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väsynyt juttu tuo on jo. Pitkittäissuunta on eri kuin poikittaissuunta. Autot ajavat suojatien yli poikittaissuunnassa.

    Mistä tuo pitkittäis- ja poikittaissuunnan erottelu löytyy tieliikenteen säännöistä?

    Kyllä suojatien yli on nytkin saanut ajaa. Silloin ei vain nauti minkäänlaisia etuoikeuksia, ja on annettava jalankulkijoille vapaa kulku. Hyvin on mennyt tämä väärä propaganda perille, kun melkein joka viikko joku tästä vouhkaa täällä.

    Pyörä on ajoneuvo ja silläkin voi ajaa poikittaisuunnassakin. Voi myös ajaa pitkittäissuunnassa.

    Kaikkea voi tehdä. Autollakin VOI ajaa jalkakäytävää pitkin, aivan samoin kuin pyörälläkin.Leikkuupuimurillakin voi ajaa vaikka moottoritiellä, ei sitä mikään estä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tuo pitkittäis- ja poikittaissuunnan erottelu löytyy tieliikenteen säännöistä?

    Kyllä suojatien yli on nytkin saanut ajaa. Silloin ei vain nauti minkäänlaisia etuoikeuksia, ja on annettava jalankulkijoille vapaa kulku. Hyvin on mennyt tämä väärä propaganda perille, kun melkein joka viikko joku tästä vouhkaa täällä.

    Suojatie on jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnällä osoitettua tien osa. Se on siis jalankulkuun tarkoitettu tien osa jonka kautta ylitetään ajorata (käytetään sitä pitkittäissuunnassa).

    Ajoradalla ajavat ajoneuvot taas ajavat suojatien yli (poikittaissuunta) mutta eivät käytä sitä. Ei ole kovin vaikeaa ymmärtää tämä.

    Uusi tieliikennelaki muuttaa tilannetta sen verran että pyöräilijä saa jatkossa myös käyttää suojateitä ajoradan ylittämiseen. Tähän asti on pitänyt olla pyörätien jatke samassa kohtaa jotta on saanut pyöräillä yli.

    Mistä moinen väite sitten kumpuaa että autolla saisi käyttää suojatietä?

    Lisäys: Mietitään samaa junanradan kohdalla. Juna ajaa kiskoilla (pitkittäissuunta) mutta auto joka ylittää kiskot ei käytä kiskoja vaan ajaa kiskojen yli (poikittaissuunta). Juna on siis kiskojen käyttäjä mutta auto ei. Saman voi kääntää suojateiden kohdalle. Jalankulkijat ovat suojateiden käyttäjiä mutta autoilijat eivät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkea voi tehdä. Autollakin VOI ajaa jalkakäytävää pitkin, aivan samoin kuin pyörälläkin.Leikkuupuimurillakin voi ajaa vaikka moottoritiellä, ei sitä mikään estä.

    Jos ei nyt vedettäisi lainrikkomisia tähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suojatie on jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnällä osoitettua tien osa. Se on siis jalankulkuun tarkoitettu tien osa jonka kautta ylitetään ajorata (käytetään sitä pitkittäissuunnassa).

    Ajoradalla ajavat ajoneuvot taas ajavat suojatien yli (poikittaissuunta) mutta eivät käytä sitä. Ei ole kovin vaikeaa ymmärtää tämä.

    Uusi tieliikennelaki muuttaa tilannetta sen verran että pyöräilijä saa jatkossa myös käyttää suojateitä ajoradan ylittämiseen. Tähän asti on pitänyt olla pyörätien jatke samassa kohtaa jotta on saanut pyöräillä yli.

    Mistä moinen väite sitten kumpuaa että autolla saisi käyttää suojatietä?

    Kumpuaisiko hallituksen esityksestä?
    Pykälän5 momentissasäädettäisiin ajoneuvon tilapäisestä kuljettamisesta muuallakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla. Se olisi mahdollista, jos erityiset olosuhteet sitä vaatisivat eikä siitä aiheutuisi vaaraa eikä huomattavaa haittaa. Säännös on tietyissä tilanteissa välttämätön, jotta ajoneuvoliikenne olisi mahdollista joissakin erityistilanteissa. Joskus on mahdollista, että esimerkiksi autolla on ajettava suojatietä pitkin ajoradalle.

    Eritystilanteet ovat asia erikseen. Ajoneuvolla saa tosiaan tilapäisesti ajaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla mutta vain tilapäisesti, silloin kun olosuhteet siihen pakottavat ja lisäksi vain jos siitä ei aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.

    Jännää, miten tarinat alkavat elää kuin ne olisivat tosia, kuten tuo, että uuden lain myötä polkupyörällä vain saisi ylittää tien suojatietä käyttäen. Kuitenkin asia on kuten tuolla ylempänä kirjoitettiin hallituksen esityksestä kumpuamisesta.
    Lain 18§:ssä sanotaan näin:
    Ajoneuvolla saa tilapäisesti ajaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jos erityiset
    olosuhteet sitä vaativat eikä siitä ei aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.
    Ajoneuvolla suojatiellä ajorataa ylitettäessä ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle.

    Tuo koskee kaikkia ajoneuvoja, ei ainoastaan pölkupyöriä.

    Ennen kuin kukaan ehtii viisastelemaan, korjattakoon; pölkupyöriä.-pitää olla polkupyöriä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jännää, miten tarinat alkavat elää kuin ne olisivat tosia, kuten tuo, että uuden lain myötä polkupyörällä vain saisi ylittää tien suojatietä käyttäen. Kuitenkin asia on kuten tuolla ylempänä kirjoitettiin hallituksen esityksestä kumpuamisesta.
    Lain 18§:ssä sanotaan näin:
    Ajoneuvolla saa tilapäisesti ajaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jos erityiset
    olosuhteet sitä vaativat eikä siitä ei aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.
    Ajoneuvolla suojatiellä ajorataa ylitettäessä ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle.

    Tuo koskee kaikkia ajoneuvoja, ei ainoastaan pölkupyöriä.

    Niin, se koskee tilanteita, jossa polkupyörä tai auto tulee laillisesti esim. kävelykadulta ajoradalle paikkaan, jossa on merkitty suojatie koko kävelykadun leveydeltä.

    https://goo.gl/maps/iAjHuQBuRYis15xS9

    Koskee kaikkia ajoneuvoja joo mutta kyse on "erityisolosuhteista", ei normaalista käytännöstä.

    - tilapäisesti
    - kun olosuhteet sitä vaativat (pakottava syy)
    - ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa

    Polkupyörällä sen sijaan saa uuden lain mukaan aina käyttää suojatietä eikä pelkästään erityistilanteissa. Väistämissäännöt pitää kuitenkin tietää ja niitä noudattaa.

    Se koskee kyllä ihan kaikkia "pakottavia" tilanteita. Autolla saa pakottaivista syistä ajaa vaikka tietyn matkaa pyörätiellä jos siitä ei aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa. Näin voi olla esim. jonkun tietyömaan vuoksi.

    "Ajoneuvolla saa tilapäisesti ajaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jos erityiset
    olosuhteet sitä vaativat eikä siitä ei aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskee kaikkia ajoneuvoja joo mutta kyse on "erityisolosuhteista", ei normaalista käytännöstä.

    - tilapäisesti
    - kun olosuhteet sitä vaativat (pakottava syy)
    - ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa

    Polkupyörällä sen sijaan saa uuden lain mukaan aina käyttää suojatietä eikä pelkästään erityistilanteissa. Väistämissäännöt pitää kuitenkin tietää ja niitä noudattaa.

    "Polkupyörällä sen sijaan saa uuden lain mukaan aina käyttää suojatietä eikä pelkästään erityistilanteissa. Väistämissäännöt pitää kuitenkin tietää ja niitä noudattaa."

    Mistä näitä puupäitä aina syntyy, jotka tekevät omia lakejaan pyöräilijöille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Polkupyörällä sen sijaan saa uuden lain mukaan aina käyttää suojatietä eikä pelkästään erityistilanteissa. Väistämissäännöt pitää kuitenkin tietää ja niitä noudattaa."

    Mistä näitä puupäitä aina syntyy, jotka tekevät omia lakejaan pyöräilijöille?

    Mitä omia lakeja on tehty? Uuden tieliikennealin mukaan (tulee voimaan 1.6.2020) saa polkupyörällä ylittää ajorata käyttäen suojatietä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Polkupyörällä sen sijaan saa uuden lain mukaan aina käyttää suojatietä eikä pelkästään erityistilanteissa. Väistämissäännöt pitää kuitenkin tietää ja niitä noudattaa."

    Mistä näitä puupäitä aina syntyy, jotka tekevät omia lakejaan pyöräilijöille?

    Uuden tieliikennelain säädösliitteesta löytyy peruste väitteelle.

    "Pyörätien jatke merkitään vain, jos väistämisvelvollisuus ajorataa ylittäviä kohtaan on osoitettu liikennemerkillä B5, B6 tai B7. Pyörätien jatke merkitään myös liikennevalo-ohjatussa ajoradan ylityskohdassa."

    Pyörätien jatke merkitään vain tietyissä tilanteissa, muuten merkintänä on "tavallinen" suojatiemerkintä, jonka saa ylittää pyöräilemällä yli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suojatie käyttäytymista viikon valvovat, nämä poliisit. Kuinkahan monta rikesakkoa antavat päin punaisia kulkijoille. Suojatiellä pyöräileville. Autoilijoiden on anettava tietä tällekkin vanhukselle, jonka kaihin sumentama lasiainen elikkä mykiö seijastaa verkkokalvolle kaksi pistettä. Aivoihin kulkeutuu riemuvisti, autohan ehkä siellä on tulossa. Nyt jos menen, enätän, eikä kenenkään tarvitse pysäjtyä. Odottelenpa varuilta, onhan se varmasti auto. On se auto, on. Monta autoa on jo pysähtynyt suojatien eteen. Katson varmuudeksi toiseenkin suuntaan. Joo, sinnekkin on jono autoja pysähtynyt kohteliaasti.
Nyt voinkin painaista nappia rollaattoeistani. Se antaa molybdeensullfiidiigrafiittirasvaa keinoniveliini. Lähden kohta köntyröimään tien yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu