Minne hävisi ilmastohätä?

Anonyymi

Onko ilmaston muutos jo mennyttä aikaa? Onko se ratkaistu niin ettei kenenkään tarvitse olla siitä huolissaan? Ruotsin Reettakin on ihan hiljaa niinkuin kaikki muutkin. Taidettiinpa tulla siihen tulokseen, että elämä kulkee eteenpäin niinkuin tähänkin asti, eikä sitä pysäytä koululaisten lakkoilu eikä vihreiden kauhistelu. Tai sitten on tajuttu, että Suomi on todellakin vain kärpäsen pieru, vaikka kuvittelee olevansa jättiläissaastuttaja.
Nythän ainakin lentoliikenne on vähentynyt tietystä syystä ja hyvä niin. Vaikka lennot putoaisivat puoleen, tuskin mitään kovin tärkeää jäisi tekemättä tai kukaan jäisi mistään paitsi. Ensimmäisenä pitäisi rajoittaa tai kieltää joutava huvilentely koko maailmassa. Myös kaikenlaisten rojujen ja rättien tilailu toiselta puolen maapallon on naurettavaa. Niitä lennätetään sinne tänne ihan kuin ei omassa maassakin olisi tavaraa tarjolla.
Mieleeni on jäänyt muuan Suomen pikkujulkkis, joka kertoi käyttävänsä kutakin vaatekappalettaan vain kerran, sitten se joutaa roskiin tai jollekin, jolla on ennestään rättejä yhtä paljon kuin tällä lahjoittajalla. Tulee varmaan hyvin turvallinen olo, kun on vuorannut itsensä valtavalla vaatemäärällä.
Jospa tämä ilmasto muuttuukin puoleen tai toiseen ilman joutavaa vouhotusta ja tyhjän jauhamista, kun kuitenkaan kukaan ei luovu mistään, kukaan ei tee mitään, eikä pelkkä suunsoitto riitä mihinkään.
Maailmassa on nyt 77,7 miljardia ihmistä. Siinä on puolet liikaa maapallon kantokyky huomioiden. Tämä on se, joka tulee olemaan maapallon tuho, koska joka sekunti syntyy uusi ihminen. Tietenkin osa kuolee samanaikaisesti mutta syntyviä on enemmän. Siis syntyvyydestä ei tarvitse olla huolissaan, päinvastoin. Syntyvyyttä pitävät korkealla juuri ne, jotka ovat kaikkein vähiten lapsien tarpeessa, kehittymättömät ja köyhät maat.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maailman väkiluku oli viime vuonna vain 7,8 miljardia, eli vain kymmenesosa aloittajan ilmoittamasta määrästä.

      • Anonyymi

        Niinpä onkin. Anteeksi, olin huolimaton, ei ollut tarkoitus, mutta näitä sattuu vaikka ei pitäisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä onkin. Anteeksi, olin huolimaton, ei ollut tarkoitus, mutta näitä sattuu vaikka ei pitäisi.

        Ole onnellinen, että sinä olet sinä. Jos minä tekisin samanlaisen virheen, sen takia minua haukuttaisiin palstalla valehtelijaksi vielä vuoden päästäkin. 🙂

    • Anonyymi

      Pitääkö olla huolissaan, kun Marsin napajäätiköt ovat alkaneet sulaa viime vuosina maapallon jäätiköiden tapaan? Kuinka pelastamme Marsin jäätiköt sulamiselta? Osaisikohan Reetta neuvoa meitä?

      Voimme tietenkin pohtia sitä, kun sekä Maata että Marsia lämmittää sama aurinko ja sen antama lämpö vaihtelee pitkien aikavälien jaksoissa. Näin on tapahtunut jo vuosimiljardien ajan. Tuskin me pystymme tänä vuonna vaikuttamaan asiaan mitenkään.

      • Anonyymi

        voimmehan lähettä aurinkoon superrr-raketilla hätä-sankaruus-tiederyhmän, joka lukee auringolle suureen ääneen ja selkeästi ilmastotavoitteet, ja asettaa ankaran ultimaatumin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voimmehan lähettä aurinkoon superrr-raketilla hätä-sankaruus-tiederyhmän, joka lukee auringolle suureen ääneen ja selkeästi ilmastotavoitteet, ja asettaa ankaran ultimaatumin.

        Raketin pitää laskeutua aurinkoon yöllä, jolloin se ei paista. Silloin on viileämpää antaa ohjeita.

    • Aloittaja on kuin henkilö Titanicin salongissa joka ihmettelee että mihin hävisi hätä laivan uppoamisesta kun ketään ei enää näy. 🙂

      • Anonyymi

        Minusta tuntuu paremminkin siltä, että minä ole se ainoa, joka tajuaa laivan uppoavan. En tietenkään ole ainut, mutta kummasti vain on hätä ilman pilaantumisesta hädissään olevat hävinneet taivaan tuuliin, vai lienevätkö jo delanneet yksi toisensa perään tukehtumalla sontaan. Joko muuten olet varannut sen sotakarkuri puolijoukkueen jääkaapillesi? Näytä, että olet mies sanojesi takana.

        En tarkoittanut sitä jääkaappijuttua kirjaimellisesti. Se oli vitsi. 🙂

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        En tarkoittanut sitä jääkaappijuttua kirjaimellisesti. Se oli vitsi. 🙂

        Ainahan se on vitsi jos pitäisi omillaan auttaa, ja sen takia minä en vitsaile koskaan enkä autakkaan, elintasoshoppailija matuja varsinkaan.

    • Anonyymi

      Ilmahätä helpottaa, kunhan käy pa....la, kompostoi hiilinieluun ja pyyhkii hiilijalanjäljen pois. Se on siinä.

      • Anonyymi

        Trump teki ihan oikein, ei lennähdellä kuukauteen Eurooppa-Amerikka väliä. Sillä on suuri vaikutus ilmastolle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Trump teki ihan oikein, ei lennähdellä kuukauteen Eurooppa-Amerikka väliä. Sillä on suuri vaikutus ilmastolle.

        Britanniasta saa lentää koska siellä on tuoreempaa koronaa.

    • Anonyymi

      Kun kaikki toiminta pysähtyy, niin saadaan koko maapallosta hiilineutraali. Koronavirus auttaa asiaa omalta osaltaan. Kun vielä ratkaistaisiin pikku ongelma: Miten kaikki hiili saataisiin kuskattua maapallolta vaikka kuuhun. Rakettipolttoaineen verotusta ei saa sitten korottaa.

    • Jotennii hirvittää tuo Amerikan tilanne kun on koronavirus ja presidenttinä Trumppi joka inhoaa asiantuntijoita ja tietää kaiken itse. Onhan Trumppi itsekin jo altistunut koronalle mutta ei suostu testiin.

      • Anonyymi

        Se on kuin Greta jonka mielestä asiantuntijatkaan ei tiedä mitään, mutta Trumpin mielestä Briteillä on sitä parempaa koronaa jota voi viedä jenkkeihin.

      • Anonyymi

        Se on kuin Greta jonka mielestä asiantuntijatkaan ei tiedä mitään, mutta Trumpin mielestä Briteillä on sitä parempaa koronaa jota voi viedä jenkkeihin.

      • Anonyymi

        Yhtä paljon vähintään minua huolestuttaa tuo itänaapurin ihme Putin. Tämä kansakuntansa nöyrin palvelija, Me Putin, joka aikoo jatkaa 2036 asti presidenttinä, tsaarina tai diktaattorina. Mikä nimike sitten olisikaan hänelle sopivin?

      • Anonyymi

        Ei Suomessa kannata hirvitellä Amerikan tilannetta. Trump pitää omiensa puolia loppuun asti hyvässä ja pahassa. Hänen päällimmäinen huolensa ei ole Turkin miljoonat pakolaiset, eikä mikään muukaan rajojensa ulkopuolinen. Trumpin testaus ei sekään kuulu kenellekään, jos hän sairastuu niin sitten sairastuu, paranee tai kuolee niinkuin muutkin. Mitä hirvitystä siinä on?
        Pitää katsoa vähän lähemmäksi, ihan siinä kengänkärkien edessä saattaa olla jotain parannettavaa, pelastettavaa tai huolettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä paljon vähintään minua huolestuttaa tuo itänaapurin ihme Putin. Tämä kansakuntansa nöyrin palvelija, Me Putin, joka aikoo jatkaa 2036 asti presidenttinä, tsaarina tai diktaattorina. Mikä nimike sitten olisikaan hänelle sopivin?

        Siinä on miehellä melkoinen uraputki, suorastaan yksinvaltias. On se kumma, kun niin isosta maasta ei löydy hänen työnsä jatkajaa. Ei ketään, jolle voisi jättää ohjakset turvallisin mielin. Mutta kun kansa tahtoo, täytyy vain itsensä jatkaa viimeiseen hengenvetoon.
        Miksi muuten islamistit eivät rynni Venäjälle? Ei ole ainakaan kuulunut mitään isompaa invaasiota olleen. Sinnehän mahtuisi, ei seisomaan vaan ihan istumaankin, iso maa kun on, Siperiakin hyvin harvaan asuttu. Jos matulla on kiire ja hätä, sinne vain ja kansalaisuutta anomaan. Venäjä ei elätä, mutta turvaahan matu hakeekin. Töitä kun tekee niin eläähän sielläkin. Venäjän Kela on vain venäläisille ei kaikenmaailman kiertäjille.

        Mahtaisi olla matut kalashnikovin tekemiä reikiä täynnä jos yrittäisivät rynniä väkisin Venäjälle, siellä kun eivät ymmärrä semmoista leikkiä ja ala paapomaan niinkuin meilläpäin.
        Mutta tuo ihmetyttää etteikö jenkeissä ole nuorempaa politikkoainesta kun nuo nykyiset presidenttiehdokkaat ovat vanhoja senileitä horiskoita, ainakin 70 vuotta ja ylikin?
        Eihän tuommoinen vanha horisko kauan edes eläkkään ja tietysti kohta alkaa sekoilemaan kuten nykyinenkin pressa,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe