Vältän elatusmaksuja viimeseen asti

Anonyymi

Joitakin vuosia (10 ) sitten huutelin täällä että vältän elatusmaksuja viimeseen asti. Näin oon tehnytkin eron alusta lähtien.

Työttömänä olen saanut valtaosan elareihin maksuvapautukset sekä lapsikorotukset korvaa aika hyvin elatusmaksut.

Sossun asiakkaana olin vuosikausia, asumiseni sekä maksettiin ja sain pitää aso -kämppäni ja siihen kuuluvan pesämunan,noin 20 000€.

Lapset alkaa kohta olemaan täysikäsiä, hyvin ollaan pidetty yhtä vauvasta asti ja aktiivisesti tapaan.

Eksä-ämmä vaan el tartte elareita kuin ne minimit. Ihan sama vaikka petturi ämmä velkaantuis pikavipeillä, yhä vuokrakämpässä asuu ja tuhlaa pienen palkkansa käytettyyn autoon. Petti mua ja lähti. Nyt voin nauraa sille, persaukiselle.

No, mä sossutin vuosikausia,en enää vuosiin, en itseasiassa ole nostanut kelan aikana toimeentulotukea ikinä.

Sainpa vielä kivan perinnönkin, puolisen milliä. Kohta kun lapset on täysikäsiä niin matkustellaan heidän kaa kaukomailla...

Elarit on aina TosiMiehillä minimit, ei niitä tarvii eksä-ämmälle maksaa kuin erittäin vähän. PetturiÄmmät ei tarvii paljoa rahaa, vain LISÄTÖITÄ tai sitten henkilökohtaista velkaa isolla korolla. Minimielareilla tarkoitan 150€/lapsi/kk.

Raittiina tulakoimattomana miehenä säästän pitkän pennin OMAAN HYVINVOINTIIN ja lapsille annan suoraan käteistä.

Ehkä se eksä ämmäkin persaukisena ostaa kämpän itelleen ennenkuin täyttää 50 ja penskamme ovat muuttanu omilleen,heh heh...
Pääsee tyttö pankkilainaneuvotteluihin kun tarpeeksi raataa pesämunaa hanttihommissaan... Ehkä on velaton osake muijalla alla ennen eläkettä.

Mulla on PuolMillii ja muutaman vuoden kuluttua kierretään nuorten aikuisten kanssa maapalloa ympäri ;)

Mulla sattui olemaan onnellinen loppu ja tarinani on tosi.

32

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heräsin just. Eihän nää rahanhimoiset lähivanhempa ämmät halua kommentoida.Ei kommenteja mun riemukkaaseen TodiTarinaan.

      Haluavat nuo ämmät vaan OMAT elatusmaksunsa mahdollisimman suureksi.Vaikka oikeusteitse.

      Olen alkuperäinen. Olen ainakin yksi esimerkki joka on selvinnyt pienillä elatusmaksuilla, vekat tasan nolla ja runsas omaisuus - ja vielä työttömänä nukun pitkään. Tosin nyt riitti vaan 7 tuntia unta... lähtiskö ensi viikolla etelään äkkilähdöllä, nyt olis halpaa...

      • Anonyymi

        Hei,Vaikka et nyt jaksaisikaan yhtään mitään, saanko ehdottaa? Tee yksi pieni hyvä asia itsellesi joka päivä. Esim. Teen keittäminen, silittäminen olkapäästä tai poskesta, itsemyötätuntoisen lauseen sanominen peilin edessä tai ajatteleminen tyyliin ”hyvä kun olen tässä” tai ”minä se olen jaksanut.”🥰

        Jos haluat voit tulla kertomaan meille mitä eilen teit tai sanoit itsellesi. Olet kuitenkin hyvä, jaksamista! Tänään hyvä tekosi oli tänne palstalle purkaminen, kiitos kun kerroit kipusi, meistä moni on käynyt vastaavaa surua läpi.🌻


    • Anonyymi

      Onpas kuolleet sivut. Joskus 2007-2009 oltiin hyvin aktiivisia, ja edelleen puolustan eroisejä.

      Viimesin postaus ennen mua olis 27.2, eli 2 viikkoa sitten.

      No, hyvä että jengi on rauhottunu. Silti kandee sopia elatusmaksut AINA minimiin.

      Kyllä kai jengi käy silti oikeutta näistä asioista?

      Mä oon alkuperäinen, yhä yöpuku päällä..

      • Anonyymi

        minimiin tosin ei sovittu - 0 euroa/ kk/ lapsi; Kela maksaa kelalle -
        näin se vaan menee.. lähdettäiskö etelään, nyt rahnoo riittää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minimiin tosin ei sovittu - 0 euroa/ kk/ lapsi; Kela maksaa kelalle -
        näin se vaan menee.. lähdettäiskö etelään, nyt rahnoo riittää...

        Ei taida olla rahhoo,enemmänkin mahhoo.


    • Anonyymi

      Elatus velvollinen ei käy alkekirjottamassa elatussopimusta niin ei voi hakea kelalta elatusmaksuja, ei viittis ennää ootella kirjottaako vaiko ei seuraavaksi tilaan ajan oikeusapu toimistoon menköön sitte käräjäoikeuteen saa ne sitä kautta voihan siinä aikaa mennä tullee ne sitten joskus kuiteskin.

      • Anonyymi

        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja viranomaisille"- sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien luona 50/50, molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!


      • Anonyymi

        EI TULE!!! KOKEMUSTA ON


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI TULE!!! KOKEMUSTA ON

        ylläpito narsistina poistelee postauksia..sananvapaus?


      • Anonyymi

        Itse sain tt tuessa elatusmaksun määrän niin kauan,että saivat eksältä perittyä. Ne meni sitten kelaan.


    • Anonyymi

      Bravo.
      Klap,klap,klap.
      Ei omaisuus vaikuta elareihin. Se tasataan avioeron yhteydessä, mutta elareissa lasketaan tuloja enemän. Lasten elareiden takia ei siis tarvitse myydä omaisuutta, ellei ole päästänyt tuloihin perustuvia elareita ulos ottoon.

      Jos vuosia on sossuttanut ja perimillään rahoillaa elostelee. Niin mitä sinä itse teit niiden rahojen eteen. Et mitään. Ja silti luulet olevasi voittaja.

      Tässä ite kun on hoitanut noita exän vanhempien lasten ja yhteisten elarien asioita, niin ensin tasattiin täydet pois minun aloitteestani. Ja elatuskyky onkin sitten vaihdellut exällä 0-51 euron välillä. Useimmiten 0.
      Tällä järjestelyllä exällä ei mennytkään enään kelan kanssa maksuvapautusten ruinatessa ja ulosoton kanssa itkiessä enään sekunttiakaan.
      Ja ulosottoon elareita meni 0 euroa 1500 euron vuosivauhdin jälkeen.

      Perintönsä joi, vaikka haaveili vaikka ja mistä ja senkin jälkeen joi.
      Mutta edelleen minä olen se henkilö, jonka pitäisi muka kaikki viralliset asiat järjestää ja laskujenkin eräpäivät tietää.

      Kun ipanat täyttää 18. En vastaa kertaakaan puheluihin. Ja oman perintöni käytän vanhempieni arvoa kunnioittaen, tietäen, etten itse ole tehnyt niiden rahojen eteen ikinä mitään, mutta lapsilleni siitä pitää jäädä jotain hyvää.

      • Anonyymi

        Raision "lastenvalvojan" mukaan omaisuus, joka jo kertaalleen tasattu avioeron yhteydessä vaikuttaa elareita nostavasti ilman huoltajuutta
        ja lapsen tapaamisoikeutta-, yhteydenpitoa isäänsä- ja sukuunsa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raision "lastenvalvojan" mukaan omaisuus, joka jo kertaalleen tasattu avioeron yhteydessä vaikuttaa elareita nostavasti ilman huoltajuutta
        ja lapsen tapaamisoikeutta-, yhteydenpitoa isäänsä- ja sukuunsa..

        lisäksi vanhemmalle riittää 100,00 eur/ kk jokapäiväiseen elämiseensä..


      • Anonyymi

        Miks sinä tänne raivoat anonyymina?


    • Anonyymi

      Jotenkin musta tuntuu, että avaajan kakarat eivät ole olleet työttömästä isäukostaan kovinkaan ylpeitä tai mistä tietää: saattavat olla yhtä tyhmiä kuin vanhempansa?

      Onneksi ei ole tarvinnut erota, kumpikaan ei olla oltu työttöminä ja perintöäkin tuli enemmän kuin vaivaiset puoli milliä per vanhempi. Omaisuutta on kertynyt ihan mukavasti työtä tehden. Varmasti paremmin kuin sossun tuilla, eikä ole tarvinnut tuhlata elämäänsä kituuttamalla. Harmi, että korona esti koko perheen reissun lämpimään, mutta jos sitten syksymmällä päästään taas reissuun.

    • Anonyymi

      Hei,Vaikka et nyt jaksaisikaan yhtään mitään, saanko ehdottaa? Tee yksi pieni hyvä asia itsellesi joka päivä. Esim. Teen keittäminen, silittäminen olkapäästä tai poskesta, itsemyötätuntoisen lauseen sanominen peilin edessä tai ajatteleminen tyyliin ”hyvä kun olen tässä” tai ”minä se olen jaksanut.”🥰

      Jos haluat voit tulla kertomaan meille mitä eilen teit tai sanoit itsellesi. Olet kuitenkin hyvä, jaksamista! Tänään hyvä tekosi oli tänne palstalle purkaminen, kiitos kun kerroit kipusi, meistä moni on käynyt vastaavaa surua läpi.🌻

    • Anonyymi

      Kovin katkeraa vuodatusta. Kovin paljon mietit eksän elämää ja haukut. Veikkaan,että häntä ei sinun elämäsi kiinnosta.

      • Anonyymi

        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja viranomaisille"- sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien luona 50/50, molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!


    • Anonyymi

      Kyllä se elatusmaksujen minimointi kannattaa.

      Sillä ei ole mitään väliä miten pahoissa veloissa lähivanhempi on kun lapset tulee täysikäisiksi.

      Hukkukoon vaikka velkoihinsa ja asukoon vielä vuokrakämpässä niin kuin mun eksäMuija.

      Kunhan vaan penskat saadaan täysikäisiksi, oikeestaan parempi että lähivanhempi velkaantuu kunnolla kuin että etävanhempi joutuis maksamaan suurempia elareita.

      Minimielarit 152€/lapsi/kk riittää..

      • Anonyymi

        Lapsen elatuksessa ei ole minimiä-,
        eikä lainsäädäntoä elatusavun suuruudesta- siis 0 euroa/ kk/ lapsi
        riittää aivan hyvin. Kela kun maksaa elatuksensa itse itsellensä.
        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja lastensuojelun viranomaisille"
        - sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien vanhempien
        luona 50/50, ja molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON
        LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!


    • Anonyymi

      Itse maksan elatusta 200€, tapaamiset on perus joka toinen vklp, mutta kun ottaa noille kahdelle tapaamisvklp työvuorot niin saa mukavasti maksettua tuon elatuksen.

      • Anonyymi

        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja lastensuojelun viranomaisille"
        - sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien vanhempien
        luona 50/50, ja molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON
        LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!


    • Anonyymi

      Luopukaa kuulkaas lapsen koko huoltajuudesta ja antakaa kelan maksaa. Moni vaan näist etävanhemmista ketkä eivät todellakaan oysty elareit makselemaan itse ja kela maksaa osan. Juurikin nämä kehuvat kuinka,hyviä vanhemoia ovat ja tekevät tämän lähivanhemmn elämästä hankalaa mustamaalaamalla näitä kaiken lasten eteen tekeviä lähivnhempia. Tosiasiahan on, että näillä keillä itsellään ei pyyhi hyvin kehuvat itseään ja luulevat olevansa parempia kuin muut vaikka tosiasia on juurikin päinhastoin. Luopukaa koko,huoltajuudesta ja antakaa lapsillenne tilaisuus kasvaa teitä paremmiksi ihmisiksi ja lakatkaa vaikuttamasta heidän elämäänsä antamalla negatiivisen mallin.

      • Anonyymi

        Heh heh- Kela maksaa itse Kelalle/ "yksinhuoltaja" ruikuille-
        lapsen isä oikeasti lastensa huoltajana ja ylläpito rikkoo sananvapautta


      • Anonyymi

        Raision "lastenvalvojan" mukaan omaisuus, joka jo kertaalleen tasattu avioeron yhteydessä vaikuttaa elareita nostavasti ilman huoltajuutta
        ja lapsen tapaamisoikeutta-, yhteydenpitoa isäänsä- ja sukuunsa..


      • Anonyymi

        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja lastensuojelun viranomaisille"
        - sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien vanhempien
        luona 50/50, ja molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON
        LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei elatusta vierraannuttaja "äidille- ja lastensuojelun viranomaisille"
        - sitä saa mitä tilaa. Lapsen kuuluu asua molempien vanhempien
        luona 50/50, ja molempien huollossa, EI ELATUSTA VAIN SE ON
        LAPSEN ETU. YMMÄRRETTY!!!

        Joitakin vuosia (13 ) sitten huutelin "lastensuojelussa# että
        vältän elatusmaksuja viimeseen asti. Näin oon tehnytkin eron
        alusta lähtien.

        Eläkkeellä olen saanut valtaosan elareihin
        Kelalta sekä lapsikorotukset korvaa aika hyvin elatusmaksut-
        plussalle jäädään:) Muiskis "yksinhuoltajat ja lastensuojelun
        narsisti viranomaiset"


      • Anonyymi

        Joitakin vuosia (14 ) sitten huutelin "lastensuojelussa# että
        vältän elatusmaksuja viimeseen asti. Näin oon tehnytkin eron
        alusta lähtien.

        Eläkkeellä olen saanut valtaosan elareihin
        Kelalta sekä lapsikorotukset korvaa aika hyvin elatusmaksut-
        plussalle jäädään:) Muiskis "yksinhuoltajat ja lastensuojelun narsisti viranomaiset"


    • Anonyymi

      Hieno tarina.

      Oikein teit, että et maksanut.

      En mäkään maksaa, menkööt vaikka elämä pilalle ja huti.
      Siis koko elämä vain sen takia, että sain pakkoavioeron ja elatukset.
      Lapsista ei tietoa, mutta ei haittaa.

      Suomi itse jarruttaa oman taloutensa.
      Se luo mahdottomia tilanteita kuten me ero-miehet.
      Mitä ero tuottaa yhteiskunnassa?
      Ainakin vähemmän se tuottaisi mitä olisi muu ratkaisu tuottanut.

      Poliitikko tyhmä.
      Niin kauan kuin politiikka pitää työpaikastaan kiinni, niin kauan totuus on kaukana.
      Köyhä mies joutuu itse valitsemaan mikä on oikein, koska rikas on täysin kyvytön ja Suomen maan vastainen päätelmissään.

      Valinta on vaikuttamista siihen mikä on oikein ja miehen kannalta ero on väärin.

      Samassa ero lopettaa suhteen ja muiden mahdollisten lasten syntymistä.
      Suomi häviää myös tässä.

      Pyhä asia kuin jihad on olla työtön, koditon, rokotteeton ym. vain puolustaakseen oman asiansa.
      Perhe kun ei ole leikin asia mutta viranomaiset eivät anna arvostusta sille.
      Koko elämä pilalla.

      Siksi kun löytyy seuraava ilotyttö, niin hommataan sen kanssa lisää lapsia.
      Vanhoihin en jää potemaan päävaivoja, tuhlaamaan kallista aikaa elämästä.
      Risti exään.

      Mies lisääntyy koko ikänsä mutta nainen ei.

      Naiset nysväilevät elämänsä moni, eivät sitoudu, sekin valtion politiikan häviö.

      Ehkä naisille voi maksaa oikeata kuukausipalkkaa lasten hoidosta, synnyttämisestä, niin ovat tyytyväisiä, koska rahasta iso osa ongelmia syntyy.
      Ehkä toivon, että jäävät miehen luokse kun oma lompakko on täysi.
      Silloin ei ainakaan syy olisi taloudellinen.

      • Anonyymi

        On ihmisiä luonteentaan joiden tehtävä on olla kotona rauhassa lisääntymässä.

        Ja on ihmisiä luonteeltaan, joiden tehtävä on juosta maailmalla synnyttämättä paljon mitään.

        Sitten Eduskunnassa 'menestyvät' alistavat kotiihmisiä lakikiristyksin sen sijaan kun pitää järjestää olosuhteita heille.

        Tapahtuu päinvastaista.

        Valtio kamplii itse itseään ja ajan myötä kaatuu, jos ei järjestetä kotipuoleisten ihmisten oloja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ihmisiä luonteentaan joiden tehtävä on olla kotona rauhassa lisääntymässä.

        Ja on ihmisiä luonteeltaan, joiden tehtävä on juosta maailmalla synnyttämättä paljon mitään.

        Sitten Eduskunnassa 'menestyvät' alistavat kotiihmisiä lakikiristyksin sen sijaan kun pitää järjestää olosuhteita heille.

        Tapahtuu päinvastaista.

        Valtio kamplii itse itseään ja ajan myötä kaatuu, jos ei järjestetä kotipuoleisten ihmisten oloja.

        ..samaa juttu, että perustoimeentulotukeen ei elatus kajoaa...
        mitään muuta ei saanut enää koskaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..samaa juttu, että perustoimeentulotukeen ei elatus kajoaa...
        mitään muuta ei saanut enää koskaan

        yhden miehen lisäksi pakkoavioeropäätös vahingoitti koko suvun

        kuvitelkaa..yhden nuoren ämmän takia koko suku kärsii

        jos olisi suvun oikeus, niin hakkaisi sen naisen peräkuntoon

        luonnossa kun ei ole sääntönä ollut koskaan, että iso joukko odottaa yhtä ihmistä
        kun yksi jarruttaa jotakin isompaa, niin poistetaan se yksi häiritsemästä


    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1433
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1237
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1219
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1120
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      315
      991
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe