onko kukaan ollut röntgenkuvassa alkuraskaudessa?Siis ennen kun kuukautiset on jäänyt tulematta?Miten on vaikuttanut raskuteen/vauvaan?Pelottaa...Itse olin toissapäivänä kuvattavava ja tänään pissasin plussaa.Eilen olisi pitänyt menkojen tulla.En osannut aavistaakaan että olisin raskaana.
röntgen
mie
1343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulle tehtiin virtsateiden röntgenkuvaus 4. raskausviikolla eli ihan sitten alkiokin sai osuutensa röntgensäteistä. En osannut edes epäillä raskautta ja paniikki oli melkoinen. Mutta hyvin kaikki meni. Äitipolin lääkäri sanoi, että näin varhaisssa vaiheessa alkio on vielä hyvin suojassa. Rakenneultralla vielä tarkkaan syynättiin, ettei mitään ollut sattunut ja kunnossa oli vauveli. Terve tyttö syntyi. Sinuna en liikoja stressaisi asialla, mutta ota se kuitenkin neuvolassa puheeksi.