Veedojen jumalien palvonta silti nykyaikaista?

Anonyymi

Avesta eli Zarathustralaisuus opetti, että jos tahtoo tietoa jostakin kasvista, eläimestä, esineestä, tekniikasta tai ylipäänsä asiasta niin sitä pitää palvoa Jumalana ensin ja sitten tuo salaisuus paljastuu.

Mutta minkä vuoksi veedat yhä tänä päivänä palvovat lehmää ja tulta yms. Jumalana, vaikka tieteen olisi pitänyt aikapäiviä sitten kumota noiden jumaluus?

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tiede ei kykene milloinkaan ratkaisemaan sitä miten lehmä muuttaa ruohon maidoksi tai kuinka tuli lopultakin toimii. On olemassa ikuisesti asioista, joita tiede tai uskonto eivät kykene selittämään täydellisesti ja ratkaisemaan.

Myös Koraani tunnustaa tämän Toisessa suurassaan kun sanoo, että Jumalan, viimeisen päivän, enkeleiden ja Jumalan kirjojen lisäksi pitää uskoa SALATTUUN.

Veeda uskonto tunnustaa, että on olemassa salaisuuksia, jotka eivät milloinkaan ratkea. Ja tekniikoita, joita ihminen ei kykene täysin hyödyntämään. Sillä jos tiede kykenisi ruohosta tekemään maitoa, fotosynteesiin, energian tuottamiseen, veden valmistamiseen, alkuaineen muuttamiseen toiseksi yms. NIIN OSOITUS SIITÄ OLISI, ETTÄ MAAPALLOLLA EI ENÄÄ OLISI KENELLÄKÄÄN RUUASTA PUUTETTA TAI SAIRAUKSIA EI ESIINTYISI.

Islamissa on ilmeisen pyhää, että Jumalalla on jopa 70000 verhoa, joiden suojaan hän kätkeytyy ja on salattu.

Veedojen palvomat jumalat näyttävät vanhanaikaisilta ja menneen talven lumilta, mutta eivät todellakaan ole sitä.

4

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pitääkö ihmisäidin syödä ruohoa
      pystyäkseen tuottamaan maitoa?

      entäs muiden nisäkkäiden?

    • Anonyymi

      En ole mitään kovin syvällistä koraanista löytänyt.

      • Anonyymi

        Suomenkielinen koraanin käännös tai käännökset eivät paljoa anna JOHDATUSTA tai RATKAISUJA, joita on luvattu jokaiselle Koraanin lukijalle. Pitää ottaa käyttöön jalompi ja kunniakkaampi Koraanin käännös eli englanninkielinen. Silloin rupee homma toimimaan. Esim. Shiia-muslimien käyttämä englanninnos antoi itselleni JOHDATUKSEN ja eräät englanninnokset antavat tosi paljon tietoa tulevasta ja politiikasta ja yhteiskunnasta sekä monista muista kysymyksistä. KAIKKI KORAANI KÄÄNNÖKSET OVAT HYVIN ERILAISIA. NE EROAVAT TOISTAAN KUIN KAKSI ERI KIRJAA.
        ON KÄÄNNÖKSIÄ JOITA LUKIESSA ON KUIN TAIVAASSA JA SYDÄN HEHKUU NUORUUDEN INTOA JÄLLEEN.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenkielinen koraanin käännös tai käännökset eivät paljoa anna JOHDATUSTA tai RATKAISUJA, joita on luvattu jokaiselle Koraanin lukijalle. Pitää ottaa käyttöön jalompi ja kunniakkaampi Koraanin käännös eli englanninkielinen. Silloin rupee homma toimimaan. Esim. Shiia-muslimien käyttämä englanninnos antoi itselleni JOHDATUKSEN ja eräät englanninnokset antavat tosi paljon tietoa tulevasta ja politiikasta ja yhteiskunnasta sekä monista muista kysymyksistä. KAIKKI KORAANI KÄÄNNÖKSET OVAT HYVIN ERILAISIA. NE EROAVAT TOISTAAN KUIN KAKSI ERI KIRJAA.
        ON KÄÄNNÖKSIÄ JOITA LUKIESSA ON KUIN TAIVAASSA JA SYDÄN HEHKUU NUORUUDEN INTOA JÄLLEEN.

        Se varmasti toimii jollekin muslimille. Itse en ole suomenkielisiin käännöksiin perehtynyt vaan lukenut rinnakkain useampaa englanninnosta. Vedakirjallisuudesta saa kokemuksella varmistettavaa tietoa, ei pelkkää uskoa kirjan oikeuteen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      95
      9438
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4917
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      50
      4599
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2388
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1586
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1410
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1330
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      46
      1227
    Aihe