Citroën & USA

Tuli tuossa mieleeni, kun joku reposteli Hondan
menekillä Jenkkilässä, että olenko aivan väärässä
mutta muistaakseni Sitikkaa ei laivata tätä nykyä
Amerikkoihin ollenkaan?

Jostain olen tällaisen päähänpinttymän saanut...
4707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämän käsityksen sain lukemalla sikäläisen
Sitikkakerhon lehteä. Olivat kovin pettyneitä,
ettei C5:n myllyyn tehty siellä vaadittavia
muutoksia jotta saastenormi olisi täyttynyt ja
autoa voisi edes yksityisesti viedä
maahan. "Kostoksi" lehdessä oli kuvia 1985
paikkeilla suunnitellusta Ford Tauruksen
farkusta, mikä oli jo silloin muodoiltaan kuin
nykyinen C5, niinkuin olikin. Taitaa
harrastajapiireissä Tauruksen menekki
lisääntyä.

Äänestä

Vuosi 2005 on kuulemma se ajankohta, jolloin
saattaa USA:n suhteen jotakin taas tapahtua -
tällä hetkellä muut osat maapalloa, mukaanlukien
kai Etelä-Amerikka, ovat ajankohtaisempia.

Äänestä

Taannoin oli mies Mississipin mutkasta käymässä ja
Ihmetteli kovasti BX:n kyydissä. Kerroin
jousitusjärjestelmän perusteista ja vastauksena
oli epäuskoista päänpyöritystä kommentein, "voiko
noin tehdä?"...

Hän sanoi nimittäin nähneensä silloin tällöin
vanhoja Sitikoita, mutta ei esim. yhtään Xantiaa.

Äänestä
  • USA on niin iso maa ettei siellä ihan helposti
    kaikkea nääkään. Kerran v. 82 kun ajettiin
    rättärillä NYkistä LOSiin, niin kaverilta meni
    mäntä. Huoltsikan kundi ties lähellä Denveriä
    paikan mistä saatiin siihen uudet putket ja
    männät. Jenkeillä on ihan hillittömiä määriä
    SM:ää keräilykappaleina. Yhdellä tällaisella oli
    Grand Canyonin kylän vieressä tallissa 12, joista
    osa oli kuin pakasta repäistyjä. Rekkareissa oli
    mm. "Paris I" "ParisII"...." I Love viikset" "
    MY SM" jne. Näin myös muutamia 50 luvun HY:tä ja
    CX:ää sekä D;tä on pilvin pimein.Siellä on 9-11-
    8.2002 Amherstissa, lähellä Bostonia 12. ICCCR
    eli maailmanlaajuinen Citroen- kerhojen treffi,
    missä on tuhansia jenkkisitikoita, mutta myös
    muualta vietyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Beksä kirjoitti:

Tuli tuossa mieleeni, kun joku reposteli Hondan
menekillä Jenkkilässä, että olenko aivan väärässä
mutta muistaakseni Sitikkaa ei laivata tätä nykyä
Amerikkoihin ollenkaan?

Jostain olen tällaisen päähänpinttymän saanut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu