Annoin viidelle, kostoksi miehelleni.

Anonyymi

Olin saanut tietää kiertotietä että mieheni oli viime pikkujoulussa pettänyt minua työkaverinsa kanssa, mutta mieheni ei tiedä vielä että tiedän siitä ja päätin heti ensitilassa kostaa.
Sattumalta tammikuussa työmatkani suuntautui ruotsiin messuille ja mietin etttä heti ensitilassa isken sieltä jonkun baarista.
Puin ehkä liianki seksikkäästi mustiin sukkiksiin ja lyhyeeseen tiukkaan nahkahameeseen jotka olin salaa pakannut matkalaukkuuni, myöskin isot rintani jätin hieman näkyviin että vako näkyi pitkälle.
Suunnistin menomatkalla heti illalla kun olin hyttiini kamani raahannut kapakkaan, mutta petyin kun siellä olikin vain kourallinen ihmisiä ja nekin enimmäkseen perheitä.
- Sain kuitenkin tanssia tarpeeksi ja usein keski ikäinen mies haki monta kertaa ja aina se kouri tangossa tiukkaa persettäni ja veti monta kertaa itseään vasten jolloin tunsin vatsaani vasten jotain kovaa - äijällä oli seisokki päällä.
- Ilta alkoi olla jo loppupuolella jolloin mies ehdoitti että mentäisiin hänen hyttiinsä ottaaan paukut ja suostuin lopulta kun olin jo aikas hupelissakin.
Lähdimme hyttiin, mutta huomasin kuinka myös hänen pöytäseurueensa 4 miestä lähti mukaan ja en tajunnut että ne tulee samaan hyttiin.
Ei se ollutkaan tavallinen hytti, vaan iso sviitti jossa kaikki matkustivat samassa, istuimme kaikki saman pöydän ääreen ja kohtahan jokaisella oli drinksut pöydässä.
- Olimme aikas tiukasti ja miehet alkoivat häpeämättä sivellä reisiäni, läimäytin kiukkuisesti käsille ja sanoin lähteväni pois jos ei tuollainen lopu.
Mutta luulimme että olet maksullinen nainen, selitti tanssikaverini, en tosiaan ole, sanoin.
- Saat 600e jos pidät meitä vähän hyvänä ja mietin mitä vastaisin tuohon ja sanoin itsekin yllättyneenä että 1200e riittäisi.
Heti äijät alkoivat kaivamaan rahaa esille ja kohtahan mulle tyrkytettiin iso nippu rahaa.
Yllätyin kun se meni läpi kun olin vain puolileikilläni sen heittänyt, pelotti hieman, mutta se miehelle kosto oli myös mielessä.
Nappasin rahat käsilaukkuuni ja samassahan oli kymmenen himokasta kättä kimpussani ja mut kaadettiin selälleen isolle pöydälle.
- Mitä olinkaan tekemässämietin kun tiukkaa nahkahamettani jo riisuttiin ja jalkani levitettiin auki jolloin pikkuhousuni näkyi ja pimppiäni hierottiin niiden päältä himokkaasti.
Olin salaa mieheltäni katsonut nettipornoa jossa nainen on monen miehen kanssa yhtäaikaa ja aina on pimppini kastunut heti ja nyt se oli todellisuutta minulle.
Puseroni napit aukesi nopeesti ja kohtahan rintsikat lensi lattialle ja kaksi alkoi imemään nännejäni - vau mitkä rinnat, yksi ylisti ja leipoi rintojani kiimaisella katseella.
Olin siinä nyt vain pikkuhousut ja mustat sukkikset jalassa, mekein vapisin jo itsekin kiimasta mietin että mitä kohta tapahtuisi.
Joka polella oli käsiä hyväilemässä ja pimppiäni oli hierottu juuri oikeasta paikasta ja tunsin kuinka kastuin ja tämän huoasivat myös äijät kun pikkikseni olivat mustat ja pimppivaon kohdalta aivan märjät.
- Katsotaan mitä täältä löytyy, yksi sanoi ja alkoi varovasti riisumaan housujani, huomasin kuinka kiimanestettäni venyt pimpin ja housujen välistä, vau, tämähän on aivan kiimassa ja odottaa patukkaa sisään helvetisti.
Kaksi piti jalkojani ylhäällä ja tunsin kuinka kiimaiset katseet suorastaan porautuivat pimppiini jota yksi varovasti aukaisi, vau mikä nuori kiimapillu, katsokaa jätkät kuin on nuori pillu hieno, pelkkää siistii vakoa eikä mikään repsota, namm.
Huomasin sivusilmällä kuinka miehet olivat jo kalsareillaan ja jokaisella uhkaavasti etuosa pullotti ja yhdellä oli niin pitkä että herkkutatti oli ulkona melkein napaa vasten jyrkässä kulmassa.
Pianhan munat oli esillä ja käteni vietiin molemmilla puolilla puoliväkisin niitä hieromaan, huomasinkinka niiden päät suorastaan hehkuivat tumman punaisena ja kiimatippaa jo valuttivat.
Olin itse ja jo melkoisessa kiimassa ja suorastaan vapisin malttamattomana kun mietin että kohta mua naidaan kuin niissä pornokuvissa.
- Nyt tuli suorastaan tappelu kun kaikki halusivat olla ekana iskemässä kalunsa kiimapilluuni, mutta sitten yksi ehdotti että arvotaan vuorot kortilla ja isoin saa aloittaa.
Pianhan ne oli arvottu, mutta yksi sanoi että kaikki saa ensin nuolla pimppiäni, ennen kun sinne lasketaan mällit - kauheaa, ne meinaa painaa mua paljaala ilman kumia, mietin.
Taas tuli rynnustys ja isoin voitti ja alkoi kiivaasti kielellään klittaani pyörittämään - voi että teki ihanaa.
Toinen kun aloitti, sain jo mahtavan orkun ja huusin kiimaista huutoa ja sehän vain entistä märkää pimppiäni vain lisäsi valumista, tunsin kun peppuvakonikin jo kastui.
Lopulta kaikki olivat nuolleet ja ensimmäinen alkoi lähestymään iso kalu keikkuen juhlavasti pystyssä pimppiäni, toiset pitivät jalkani levällään ja kohtahan punahehkuinen
tatti alkoi vaatimaan sisäänpääsyä herkkuuni.
Jatkuu.....

1

6842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nautinnollista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1838
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe