Työpalkka, hinta ja voitto

Marx aloittaa pitkä puheensa Pääneuvoston jäsenen Westonin puheen kritiikillä. Westonin näkemys oli, että palkkoja ei voi korottaa ja vaatimukset sen puolesta tulee hylätä. Westonin näkemys oli paljolti samankaltainen kuin nykyisen kapitalismin puolustajien. Palkkojen korotukset syövät muka tuotantopääomaa ja se johtaisi talouden lamaan.

1. Tuotanto ja työpalkka.
Weston esitti, että kansallistuotteen paljous on muuttumaton suure ja että palkkojen summa olisi myös muuttumaton. Palkkoja ei voisi korottaa. Internationaali ei voisi laatia päätöslauselmaa palkkaliikeiden tukemiseksi.

Marx vastaa, että väite on virheellinen. Tuotteen arvo ja paljous suurenevat vuosi vuodelta. Työn tuotantovoima kasvaa. Kasvaa siltikin vaikka se kasvaa epätasaisesti, Joskus enemmän, joskus vähemmän (talouslamat) ja joskus vähentyykin mutta yleinen trendi on työn tuotantovoiman kasvu.
Tuotannon ja palkkojen määrä eivät ole vakiosuureita. Palkkatason kohoaminen ei välttämättä nostaisi tuotantoa mutta ei laskisikaan.
Marx esittelee Pääoman elimellisen kokoonpanon. Jos kokonaistuotanto on 8, josta voitto on 6 ja palkkasumma 2 niin suhteellisten osien muutos ei vaikuta kokonaistuotantoon. Jos palkkasumma kohoaa kolmeen niin voitto laskee viiteen eikä kokonaistuotannossa tapahdu muutosta.
Marx ei tässä vielä puhu työn tuottavuuden kohoamisesta mutta tarkoittaa sitä. Hän myös esittää ennakkoon kuuluisaa tuotannon kaavaa C = c v m eli kokonaistuotanto jakaantuu siten, että kansantuotteen/tavaran arvo määräytyy c=tuotantovälinekulut, v=työvoimakulut ja m=lisäarvo eli voitto. Kokonaistuotanto voi pysyä samana vaikka sen sisäiset suhteet muuttuisivat.

Weston vaikuttaa olleen vähätietoinen tuotannon lainomaisesta kehityksestä. Westonin väite palkkasumman vakiosta johtaisi siihen, ettei kapitalisti voisi laskea palkkoja yhtä lailla kuin korottaakaan. Käytäntö osoittaa, että kapitalisti jauhaa edelleenkin liian korkeista palkoista ja pyrkii laskemaan niitä. Nykyisistä palkankorotuksista EK ei ole moksiskaan. EK:n Häkämies on todennut, että kahden vuoden päästä tilanne on plus miinus nolla. Jos siis palkkataistelu olisi sivuutettu niin työläisten palkat olisivat alentuneet noin 3 prosenttiyksikköä ja vastaavasti lisäarvon osuus noussut saman verran.

Marx: "Mutta toisaalta hän (Weston/P) tietää, myös sen, että kapitalistit voivat väkisin alentaa palkkaa ja todellakin pyrkivät tekemään sitä alinomaa."

Marx esittää kysymyksen, miksi sitten Yhdysvalloissa on korkeampi palkkataso kuin Englannissa, jos palkkamäärä on vakiosuure.
Marx (piruilee/P): "Mutta siinäkin tapauksessa voisimme kysyä, miksi amerikkalaisen kapitalistin tahto on erilainen kuin englantilaisen kapitalistin. Voidaksemme vastata tähän kysymykseen on siirryttävä tahdon piirin ulkopuolelle. Pappi voi sanoa, että jumala tahtoo Ranskassa toista kuin Englannissa. Jos vaadin häntä selittämään tämän tahdon kaksinaisuuden, hänellä saattaa olla otsaa vastata, että jumalaa huvittaa tahtoa Ranskassa toista kuin Englannissa. Mutta ystävämme Weston on varmasti viimeinen ottamaan todistusperusteeksi kaiken järjellisen ajattelun täydellisen kiistämisen.
Kapitalisti tahtoo tietenkin ottaa niin paljon kuin mahdollista. Meidän tehtävänämme ei suinkaan ole jaaritella hänen tahtomuksistaan, vaan tutkia hänen voimaansa, tämän voiman rajoja ja näiden rajojen luonnetta."

Elävä elämä osoittaa Westonin näkemyksen vääräksi. Tuotannon arvo ja palkkamäärä ovat kansantaloudessa kasvaneet jatkuvasti siltikin vaikka palkakorotuksia ei olisi ollut tai on ollut. Tuotanto on määrällisesti kasvanut ja palkkatyön määrä on kasvanut.

Avainmiete: Työväenliike opiskelee kansataloutta. Miksi? Koska sen tuntemus on ehdottoman välttämätöntä. Ainakin peruskäsitykset tulee tuntea.
Tähän mennessä ei ole vielä esillä pääomien kasaantuminen, joka on seurausta tuotannon kasvusta.

Koska aiot alopittaa Partacusi ymmärtämään todellista kansantalouden toimintaa? Tähän mennessähän ne jotka ovat kuvitelleet luuseri Marxin tavoin asian hoituvan ovat olleet väärässä!

Et vieläkään monesta pyynnöstä huolimatta ole kyennyt tuomaan esiin yhtäkään marxilaista yhteiskuntaa jossa olisi edes köyhän Suomen verran hyvinvointia!

Miksi välttelet totuutta ja toitotat tuota pravdaasi? Kuka nyt oikeasti haluaa takaisin 1800 luvulle sinun lisäksesi? Kun sinulla nyt on mainostamasi Mini-Pää, eikä sekään ehkä oma, niin miksi et edes yritä viisastua ja siirtyä tähän päivään?

2. Tuotanto, työpalkka ja raha.
Tässäkin Marx vielä kritisoi Westonin tuotannon rahamäärän vakiota. Selostus on Pääoma kirjan kaltaista perusteellista analyysia, jonka voisi lyhentää muutamaksi kappaleeksi.
Jos tuotantopääoma olisi vakio, esim 100 ja josta tuotantovälineet 80, palkka 20 ja voitto 20 niin se voisi antaa enintään 20 palkkaan lisää ja voitto jäisi nollaksi. Oletetaan että koneiston korjaus on huomioitu kahdeksassakymmenessä, niin se tuottaisi ikuisesti vain yksinkertaisen uusintamisen. Työvoima uusintaisi itsensä, kalusto pidetääisiin kunnossa. Tuotanto olisi itsekannattava mutta ei laajenisi.
Työläisen palkkaa ei kovin paljon voi pienentää voiton hyväksi vaikka kapitalisti jo silloinkin marisi liian korkeista palkoista.
Weston oli väärässä, kuten lukija sen ymmärtää helposti.

Aikakausi oli koneellisen tuotannon kehittymisen hurjaa vauhtia kehittyvä aikakausi.
Tuotanto laajeni eikä vähiten maailmankaupan vuoksi. Tehtaita syntyi kuin sieniä sateella. Maaseudun koneellistuminen eteni. Työvoiman määrä lisääntyi joka vuosi teollisuudessa.
Mitä olisi tapahtunut, jos Westonin vakio oli ollut totta? Työvoima olisi kasvanut 10 vuodessa esim. kaksinkertaiseksi mutta palkkasumma olisi ollut edelleen 20 ja voitto 20.
Oikein - Weston on kumottu. Työvoima olisi kuollut palkanalennusten vuoksi. Työläisille tarpeellisten välttämättömyystarvikkeiden hinta olisi suhteellisesti kohonnut.

Tuotanto ei siis ole jostain ennalta määrätty suure. Se kasvoi ja kasvoi näihin päiviin saakka ja kasvaa varmaan edelleen. Jotta tuotanto voi kasvaa, sille täytyy olla kysyntää. Työläiset tarvitsevat ensin perustarpeet tyydytettyä ja sitten jotain muuta. Palkkasumma ei voi olla vakio. Tuotantopääoma ei voi olla vakio.
Molemmat voivat nousta tai laskea. Eri osasissa voi tapahtua muutoksia puoleen tai toiseen mutta trendi oli silloin kasvavan kapitalismin koneellisen suurtuotannon kehityksen aikaa
Tässä Marx ei puutu tuotannon eettiseen puoleen tai luonnonsuojeluun tai tarpeettomien tavaroiden (sota-aseet) tuotantoon vaan vain vallitsevaan olotilaan.
Rahan määrän täytyy kasvaa tuotannon määrän kasvaessa. Ja kun tuotanto kasvaa, pääomat kasautuvat.

Marx esittelee erilaisia variaatioita, jos jollakin alalla palkat nousevat, miten se vaikuttaa alaan. Hetkellisesti voiton suhdeluku yksille aleta tai toislle kohota, mutta kilpailu synnyttää tasoittumistendenssin.

Työpäivän lyhentyminen.
Englannissa säädettiin laki 10 tunnin työpäivästä 12 tunnin sijasta 1847. Kapitalistit kammoisina huusivat tehtaiden vararikkoa ja voiton supistumista nollaan. Vuosina 1849 - 1859 palkat kohosivat nopeasti 12 tunnin työpäivän palkkatasolle. Muussa tapauksessa päiväpalkka olisi laskenut 2 tunnin osalta. Se olisi merkinnyt työvoiman uusintamisen vaikeutta.
Englannissa tapahtui suuri teollisuuden kukoistusaika maailmanlopun sijasta. Työvoiman määrä lisääntyi, tehdastuotteiden hinnat jopa laskivat, työn tuotantovoima kasvoi (tekniset uudistukset, työn tuottavuuden kohoaminen), tuotteiden viennin kasvu. Mukana oli 1847 viljalakien kumoaminen eli vapaa kauppa, joka oli viimeisiä iskuja maa-aatelille. Vapaakauppa poisti maa-aatelin ylihinnoittelun eli hävisi vapaassa kilpailussa.
Marx hienotunteisesti mutta selvästi korjaa Westonin vääriä käsityksiä kysynnän ja tarjonnan vaikutuksesta.
Englanti oli tuolloin ylivoimainen teollisuustuotannossa ja vastaavasti seillä kapitalismin taloudelliset lait näkyivät selvimmin.

Avainlause: Työajan lyhentäminen Englannissa nosti työväen palkkaa (työajan lyhennys palkkatasoa laskematta) , tuotanto koki ennennäkemättömän kohoamisen, valtion tilastojen mukaan jopa "ryysyköyhälistön" määrä laski yli 70 000 henkilöllä.

3. Työpalkka ja raha.
Koko puhe eli esitelmä löytyy tästä.
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1865/tyopalkka-hinta-ja-voitto/ch02.htm

On kuin oltaisiin peruskoulussa. Marx esittää talouden peruskysymyksiä ojentaen huonosti opskellutta Westonia
Tässä jaksossa esillä on rahan kiertokulku ja sen määrä ja työpalkan vaikutus siihen.

Marx:
"Toisena keskustelupäivänä ystävämme Weston esitti vanhan väitteensä uudessa muodossa. Hän sanoi: rahapalkkojen yleisen kohoamisen seurauksena tarvitaan enemmän käteistä rahaa näiden palkkojen maksamiseen. Koska rahan määrä on pysyvä, niin kuinka voidaan tällä pysyvällä rahamäärällä maksaa kohonneet työpalkat? Ensin oli vaikeutena se, että työläisten rahapalkan kohotessa heille tuleva tavaramäärä on siitä huolimatta vakio; nyt on vaikeutena se, että rahapalkka kohoaa, vaikka tavaramäärä on vakio. Tietenkin jos luovutaan hänen alkuperäisestä dogmistaan, häviävät myös sen aiheuttamat vaikeudet.
Tulen kuitenkin osoittamaan, että tällä rahan kiertokulkua koskevalla kysymyksellä ei ole kerrassaan mitään yhteyttä tarkasteltavaan aiheeseen."

Eli Weston vänkää edelleen tuotannon arvon pysyvän muuttumattomana ja sen takia rahan määrä kiertokulussa ei voisi lisääntyä eli palkkoja ei voi korottaa ja että työläisten ei tulisi vaatia parempaa palkkaa.

Rahan kiertokulullla ei tosiaankaan ole merkitystä palkan ja voiton suhteeseen.
Kapitalisti (yhteiskunnallinen yhtiö) antaa rahaa palkan muodossa. Raha viedään ruoka ym. kauppoihin. Kauppias lähettää rahan pankkiirille. Pankki palauttaa rahat tehtailijalle ja sillä tehtailija maksaa jälleen palkkoja. Näin se yleisesti käy nytkin. Kaikkina aikoina työläiset ovat säästäneeet suurempaa hankintaa varten mutta se ei muuta asiaa.
Tuolloin Englannin työläisten vuositulo oli arviolta 250 milj puntaa. Se summa kiertää kiertokulussa 3 miljoonan punnan käteisen rahan voimalla Nykyaikana suhteessa rahaa kiertokulussa on vieläkin vähemmän. Jokainen meistä näpyttelee kortille tulleet numerot kauppojen kassoilla numeroina eikä käteistä rahaa juuri ole lainkaan kierrossa. Kierokulun tarvitsema rahamäärä laskee. Raha arvona on pelkkiä numeroita pankkitilillä.
Marx toteaa, että Englannissa oli tuolloin kehittynein pankki- ja luottojärjestelmä. Mannermaalla vähemmän kehittynyt ja siellä tarvittiin seteleitä ja kolikoita suhteessa enemmän kiertokulkuun kuin Englannissa vaikka mannermaalla palkat olivat pienemmät.
Marx esittää että jos Englannissa nostettaisiin palkkoja 50 % se nostaisi kiertokulussa tarvittavan rahan määrä nousisi 50 % eli 4.5 miljoonaan puntaan.
Kiertokulussakaan ei ole mitään vakioita ylä- tai alarajalle eikä kiertokulussa oleva rahamääärä aiheuta omistajille ja työläisille voittoa tai tappiota. "Kiertokulku ei ole riistäjä" vaan rahan kierron mekanismi.
Yhtiöiden välillä liikutellaan sangen vähän rahaa mutta sitäkin enemmän numeroita tai velkakirjoja tai maksusitoumuksia. Silloin liikuteltiin kultaa. Nykyään kai ei lainkaan. Jos olen väärässä, oikaiskaa.
Marx osoittaa senkin, kun 1860 palkat laskivat se ei suinkaan laskenut elintarvikkeiden hintoja vaan jopa korotti niitä.

Vielä pankkijärjestelmän tason merkityksestä. Vuonna 1842 lähtien tuotanto kohosi 1862 mennessä voimakkaasti 320 milj puntaan mutta kiertokulussa tarvittavaa rahamäärä ei kasvanut.

Niinpä tämän osion lopussa tulee murskaava arvostelu Westonille:
"Hän olisi havainnut, että hänen dogminsa rahan vakiomäärästä on hirveä erehdys, joka on ristiriidassa jokapäiväisen käytännön kanssa. Sen sijaan että hän käyttää väärää käsitystään rahan kiertokulun laeista perusteluna työpalkkojen korotusta vastaan, hänen olisi pitänyt tutkia niitä lakeja, jotka tekevät mahdolliseksi rahan kiertokulun mukautumisen alituisesti vaihteleviin olosuhteisiin."

Avainlause: Kiertokulku ei vaikuta työn ja pääoman suhteeseen. Kiertokulussa ei (koskaan?/P) ole tuotannon arvon mukaista rahamäärää. Kierrossa oleva rahamäärä on kaiken aikaa vähentynyt.

4. Tarjonta ja kysyntä.
Marx todella esittelee tulevaa analyysiä kansantaloudesta, joka vuoden kuluttua (1866) esiintyy Pääoma I kirjassa. Vastaväittäjänä hänellä on Työväen pääneuvoston toinen jäsen Weston. Weston ei lähde erittelyssään tavaran ja työvoiman arvosta ja sokeutuu yksinkertaistukseen.

Rahamäärän vakion seurauksena Weston harhautuu sanomaan; korkeissa palkankorotuksissa pääoman osuus supistuu mutta ei perustele sen enempää.

Marx:
Mitä tulee työpalkkaan ja voittoon, niin kansalainen Weston ei ole vain laiminlyönyt mainitunlaisten kiintopisteiden johtamista taloudellisista laeista, vaan on jopa pitänyt tarpeettomana etsiä niitä. Hän on tyytynyt hyväksymään tavanomaiset sanonnat korkea ja alhainen ikään kuin niillä olisi tarkasti määritelty merkitys, vaikka on päivänselvää, että työpalkkoja voidaan sanoa korkeiksi tai alhaisiksi vain verrattuna johonkin mittapuuhun, jolla niiden suuruutta mitataan.

Työpalkka ei ole kiinteä käsite, ei myöskään voitto. Markkinoilla tapahtuu kaikenlaista liikehdintää, palkat nousevat, voitto pienentyy, palkat nousevat tai laskevat mutta voitto voi kohota tuplasti, pörssikurssit sahaavat muuttaen yhtiön kokonaisarvo ylös ja alas anarkisesti, palkkojen laskiessakin yhtiö menee nurin jne.. Maallikkokin tajuaa markkinoiden toimintaa arvojen sekamelskan jatu´kuvana muutoksena.

Tasoittava tekijä on. Se on kysyntä ja tarjonta ja jossa tavaran, myös työvoimatavaran arvo heilahtelee yli tai alle arvon.
Palkkojen noustessa tilapäisesti voiton osuus pienenee mutta se voi vähetä palkkojen laskiessakin. Kysyntää ja tarjontaa itsenään ei asettaa taloudelliseksi laiksi mutta kun palkat pyrkivöt kysynnän aikana kohoamaan niin työvoiman tarjonnan lisääntyessä palkat laskevat (työttymyys kasvaa ja heikentää palkkataistelun mahdollisuutta.
Kysyntä ja tarjonta pidemmällä vaihteluvälillä asettuu jokseenkin keskiarvoon ja se on työvoiman keskimääräinen arvo joka hinnaksi muuttuneena esiintyy ostovoimana. Samoin voiton suhdeluku heilahtelee yli tai alle arvonsa ja siitä voidaan löytää keskiarvo.

Lisäksi on huomioitava, että tuotanto laajenee ja tuottavuus nousee ja rahassa mitattu työn arvo kasvaa.

Avainjuttu.
On muistettava, että tämä koskee jatkuvan kasvun teoriaa ja että tuotannon kasvu ei voi aina vain kasvaa. (Westonin tuotanto ei kasva).
Työvoimatavaran arvo, palkka, asettuu tiettyjen heilahtelujen jälkeen tietylle keskimääräiselle tasolle kuten voitotkin
Kolmanneksi palkkatyöläisten yleiset työehtosopimukset hieman rajoittavat palkkojen nopeaa heilahtelua. Sitä murretaan hintojen korotuksilla.
Anarkian kaltaisesta markkinoiden temmellyksestä voidaan nähdä yleistä ja oleellista lainalaisuutta.

5. Työpalkat ja hinnat
Marx kumoaa väitteen, että työpalkka (yksin) määrää tavaroiden hinnat. Se on yksi kuluerä mutta välttämätön. Työläisen täytyy saada vähimmäiselämisen tarvikkeet, jotta tuotanto pyörisi. Työpalkan laskeminen alle elämisentarvikkeiden minimin kuolettaisi heidät ja jäljelle jäisivät vain omistajat ja hekään eivät eläisi kauaa elleivät alkaisi riipiä ravintoa paljain käsin.

Englannissa, joka oli 1800 luvulla kapitalismin mahtivaltio, vallitsi korkeammat palkat kuin muualla. Silti maan yhtiöt valtasivat maailmanmarkkinoilla leijonanosan tuotteidensa halpuudella.
Tähän kannattaa keskittyä. Koneellinen suurtuotanto vaati myös pakosta tiettyä työläisten sivistystason nousua. Tuotantoon tarvittava tekninen sivistyneistö ulottaa osin juurensa työläislapsiin.
Entäpä miksi läntinen kapitalismi siirtää tuotantoa Kiinaan, Intiaan ja muualle halvan työvoiman maihin. Suomalainenkin pääoma tekee niin. Eikö se todista päinvastaista? Palaan siihen lopussa.

Weston esittää, että tavaroiden hinnasta maksetaan kapitalistien voitot. maanomistajien korot mutta ei kerro mistä hinta muodostuu. Kapitalisti muka lisäisi mielialojensa mukaisesti tavaraan oman voittoprosentin? Siihen aikaan porvarillinen kansantalousoppi piti voittoa pelkkänä työpalkan prosenttilisänä.

Tavaran hinnan muodostuksesta unohtui kokonaan tuotantovälineet, niiden uudistuminen, työväestön välttämätön sivistystason kohoaminen ja vielä yksi seikka, maailmanmarkkinahinta.
Mikä on rahan ja tavaran vaihtoarvo? Rahassa ilmaistu vaihtoarvo ja joka on yleinen kaikille tavaroille ja myös työvoimatavaralle? Vaihtoarvon yleisvastike on työn arvo. Se pudottaa pois täysin vääränä oppina näkemystä pienten palkkojen vaikutusta halpoina tavaroina ja korkeiden palkkojen tavaroista kalliina tavaroina.
Ojankaivu lapiolla vaatii vain fyysistä voimaa mutta koneella tehty oja aivojen huomattavaa tiedonlisäystä ja uuden korkeamman palkan työ tuottaa moninkertaisen tuloksen.
Miksi Marx osui oikeaan? Siksi että tuotanto ei ole paikalleen jähmettynyt vakio vaan ikäänkuin eteenpän, korkeammalle kurottava yhteiskuntaruumis.
Nykyisin valtion tukema tieteellinen tutkimus on oma ammattiryhmänsä "palkkojen nostamiseksi ja kansan sivistystason kohottamiseksi!!!!"

Miksi Kiinassa tehdään halvemmilla palkoilla mutta yhtä kalliita tavaroita kuin lännen kapitalismissakin?
Maailmanmarkkinahinta säätelee pääosin tavaroiden hinnat. Avoimet rajat ja kapitalistinen kilpailu tuottaa kysynnän ja tarjonnan lain mukaan jostain keskipaikkeilta maailmanmarkkinahinnan kilpailun seurauksena. Silloin palkat hiukan vaikuttavat tavaran hintaan. Maailmanmarkkinahinta tarkoittaa yksille kapitalisteille korkeampaa voittoa ja toisille alempaa voittoa - arvolaki sopeuttaa siinä työn, tavaran arvon ja hinnan yksiin.

Mutta näinhän on ollut koko kapitalismin ajan. Pörssikurssit heilahtelevat, maailmanmarkkinahinta heilahtelee (tarkoituksella heilutellaan ja pudotetaan kilpailijoita markkinoilta) mutta pidemmällä aikavälillä palkkojen erilaisuus tasoittuu.
Kiinan; Intian ym edullisuus pääomalle halvemman työvoimakulun maina ovat minimaaliset. Tuotantovälinekulujen osuus kasvaa kaiken aikaa ja palkkojen vaikutus suhteessa vähenee. Pääomien kasaantuminen etenee pienemmänkin voiton suhdeluvun vallitessa.

Avain asia:
Työn merkitys, Työnarvoteorian esiintuomista.
Työvoima on välttämättömyys ja ehdoton edellytys tuotannolle. Ilman ihmistä ei tuotantoa ole.
Työn arvo on yleismitallinen suure kaikille tavaroille ja työvoimalle itselleenkin.
Nykyaikaiset kauppasodat saavat alkunsa siitä, jos jossain ei noudateta maailmanmarkkinahintaa. USA uhkaili Kiinaa pakotteilla omia kiinalaisyhtiöitä vastaankin sen halpamyynnistä. Kiina vastasi pakotteilla amerikkalaisyhtiöiden tuonnille. Klassinen esimerkki arvon heilahtelusta puoleen jos toiseen mutta joka pyrkii maailman teollistuessa tasoittumaan.

Marx pureutuu esitelmässään yhä syvemmälle kansantalouden ytimeen. Asiakohta on pitkä. Poimin oleellisen. Pääoma ykkösen alussa asia on esitetty perinpohjin mutta selkeämmin.

6. Arvo ja työ. Ensimmäinen osa
Mitä on arvo? Kuinka se määrittyy? Kyse on tavaran vaihtoarvosta.
Tavaran arvo näyttää ensi alkuun mystiseltä. Maallikolle riittää, että tavarasta maksetaan tietty rahamäärä ja siinä olisi tavaran arvo, toisella tavaralla toinen hinta ja arvo.
Mutta miten erilaiset tavarat olisivat vaihdettavissa keskenään.
Miten kilo villalankaa vaihtuu johonkin grammamäärään rautaa.
Tavaralla on käyttöarvo eikä se kaipaa enempää selitystä. Kahdella erilaisella käyttöarvolla täytyy olla jotain yhteistä, kolmas arvomuoto, joka liittää ne yhteen.
Erilaisten tavaroiden luonnollisista ominaisuuksista poiketen kolmas arvo täytyy olla yhteiskunnallinen arvo, joka yhdistää kaikki tavarat toisiinsa . Se on työ, mutta ei suinkaan mikä työ tahansa vaan yhteiskunnallinen työ.

Jokainen yksilö voi tehdä itseään varten jonkin esineen, joka ei mene markkinoille niin se edustaa työtä yleensä vailla yhteiskunnallista luonnetta. Markkinoille tehtävä tavara edustaa yhteiskunnallisen luonnetta ja se on erottamaton osa yhteiskunnallisen työn kokonaismäärässä. Tämä työ on alistettu yhteiskunnallisen työnjaon alaiseksi. Tällöin kaikkien tavaroiden arvo kiteytyy yhteiskunnallisesti välttämättömänä keskimmäräisenä työnä.
Työtä mitataan ajalla. Toisin sanoen tavaran arvon suhde toisen tavaran arvoon on sama kuin tavaraan kiinnitettyn työmäärän suhde toiseen tavaraan kiinnitettyyn työmäärään.
On väärin kuvitella, että kauemmin tehty tavara olisi yhteiskunnallisesti arvokkaampi sen sisältäessä enemmän työtä kuin toisen tavaran. Tarina on toisenlainen. Mitä nopeammin (liukuhihnatyö) tavara tuotetaan ja pitää sisällään vähemmän työtä, se on yhteiskunnallisesti edullisempi alkeelliseen (käsityö tms.) työhön nähden. Työn tuotantovoiman kasvu vähentää työmäärää ja on arvokkaampi yhteiskunnalle. Ohimennen voidaan todeta, että tämä trendi on syy tuotantovälineiden arvon (sekin tuottaa työarvoa) kohoamiselle ja pääomien keskittymiselle.
Hinta edustaa tavarassa keskimääräisesti välttämätöntä työtä kullakin ajankohdalla.

Työpalkka ei määrää tavaran arvoa. Ensiksi sen havaitsi Benjamin Franklin 1729 tutkimuksessaan. Työpalkka ja tavaran arvo ovat kaksi eri asiaa. Vertauskohteena oli kullan ja tietyn vehnämäärän sama hinta. Kultakaivostyöläisten palkat olivat moninkertaiset maatyöläisen palkkaan nähden. Työpalkka voi siten erota tuhansissa eri tapauksissa tavaran arvosta. Ainoa ehto on ettei palkka voi olla suurempi kuin. tavaran arvo hintamuodossa.
Päädymme Westonista poiketen elävään ja kasvavaan tuotantoon.
Tavaran arvoon tulee lisätä aikaisempi työn osuus koneiden kehityksessä, raaka-ainehankinnassa, työvälineissä, tuotantotekniikassa ym ym.. Myös työvoiman kasvattaminen kohdusta saakka on osa tavaran arvoa.
Ennen Kehruu-Jennyä naiset kehräsivät rukeilla. Kehruu-Jennyssä tuli mukaan rukkiin nähden suuret tuotantovälinekulut mutta Kehruu-Jenny tuotti monikymmenkertaisesti lankaa ja langan hintaa laski palkkojen pysyessä ennallaan tai vain hilkuissa muuttuen.

6. Arvo ja työ. Jälkimmäinen osa
Tavaran arvo on yhteiskunnallisen työn arvo. Kullakin aikakaudella tietty keskimääräinen arvo (maailmamarkkinahinta ja kysyntä/tarjonta vaikutus) yhteiskunnallista työtä.
Huomaa työn tuotantovoima. Teepä pajassa lietsoen tulta kirveen teriä ja ansaitse leipäsi myymällä ne markkinahintaan. Et pärjää alkuunkaan Billnäsin liukuhihnatehtaan terälle. Et saa edes päivittäistä ruokarahaa.
Marx: "Tarkoitamme työmäärää, joka on välttämätön tavaran tuottamiseen yhteiskunnan kyseisellä asteella, tiettyjen keskinkertaisten yhteiskunnallisten tuotantoehtojen vallitessa, kun työnteon intensiivusyys ja työtaito ovat tiettyä yhteiskunnallista keskitasoa."

Tavaran arvon erittelyn ohessa kehittyy ainekset työnarvoteorialle, joka ei ole teoria vaan totuus. Maailmanmarkkinat, keskimääräinen voiton suhdeluku, yhtiöiden erilainen tuotantovoima ja erilaiset voiton suhdeluvut, jotka tasoittuvat keskimääräiseksi voiton suhdeluvuksi. Tavaran arvoa ei määrää siten edes yksi yhtiö, yhdet tuottavampia työn tuotantovoimaltaan, toiset alemmalla.
Hinta on vain tavaran arvon rahallinen ilmaus aivan riippumatta siitä onko ns. velkarahaa pankeissa arvoa enemmän tai vähemmän arvon todellista määrää. Pörssikeinottelu ja velkaongelma ovat toinen tarina.

Marx:
"Mikä on siis arvon ja markkinahinnan eli luonnollisen hinnan ja markkinahinnan välinen suhde? Te tiedätte, että kaikkien samanlaisten tavaroiden markkinahinta on sama niin erilaisia kuin eri tuottajien tuotantoehdot ovatkin. Markkinahinta ilmaisee vain sen yhteiskunnallisen työn keskimäärän, joka keskinkertaisten tuotantoehtojen vallitessa on välttämätön markkinoiden varustamiseksi tietyllä määrällä tiettyjä valmisteita. Se lasketaan tietyn tavaralajien kokonaismäärän mukaan. Sikäli tavaran markkinahinta vastaa sen arvoa. Toisaalta markkinahintojen heilahtelut milloin arvoa eli luonnollista hintaa korkeammalle, milloin taas sitä alemmaksi ovat riippuvaisia tarjonnan ja kysynnän vaihteluista. Markkinahinnan poikkeamista arvosta tapahtuu alituisesti, mutta kuten Adam Smith sanoo:
»Luonnollinen hinta on tavallaan keskiö, johon kaikkien tavaroiden hinnat jatkuvasti pyrkivät. Erilaiset satunnaiset seikat saattavat joskus pitää ne luonnollista hintatasoa huomattavasti korkeampina ja joskus painaa tämän tason alapuolelle. Mutta mitkä sitten lienevätkin ne esteet, jotka panevat hinnat poikkeamaan tästä vakiokeskiöstä, ne kuitenkin alituisesti pykrivät siihen.» "

Pidemmän aikavälin kuluessa tavarat myydään keskimäärin niiden todellisesta arvostaan. Samalla toteutuu arvon, hinnan ja työnarvon ykseys.

Huom. Yleissitovat työehtosopimukset edistävät vanhakantaisen tuotannon yhtiöiden vararikkoa ja samalle edistävät viimeisimmän tieteen tulosten hyväksikäyttöä..

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
Linkissä kerrotaan kutakuinkin perusteellisesti Marxin elämänkerta. On huomioitu myös hänen ansionsa työväenliikkeen yhtenä perustajana.
Jokaisen ihmisen elämä on inhimillinen ja ainutkertainen. Vastustajat etsivät ja löytävät kaikenlaista kuonaa. Rehdit ihmiset katsovat mitä kukin on antanut ihmiskunnalle.

"Yksinkertaisuus on hyväksi jos sen avulla kykenee työllistämään muita ja saa kohtuullisen elannon niin itselleen kuin palkkaamilleenkin. Tarvitsemme paljon lisää yksinkertaisia!"

Tässä on poliittisen taloustieteen pimeä puoli. Älä ajattele, älä sivistä itseäsi. Luota johtajiin aukottomasti. Mitä työmies tai -nainen tiedolla tekee. Tehköön vain käskettyä työtä. Anna johtajien ajatella, sinä tee ahkerasti työtä. Usko johonkin ja kumartele niin kauan elät maan päällä.
Kansantalous ei ole idea. Se on kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen rakennelma, jossa aineellinen tuotanto on keskiössä. Se on sitä aina. Täytyy hankkia ravintoa ja muita elämisentarvikkeita, olipa tuotannon taso korkealla tai alhaisemmalla tasolla.
Tuotannon ympärille rakentuu valtiorakenne, jonka päätehtävä olisi huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista kehdosta hautaan, kouluttaa lapsia, huolehtia kansanterveydestä ja kaikesta.
Kansantaloustiede tutkii, miten tuotanto toimii, mistä hinnat ja arvot syntyvät, mitä ovat tuotantovälineet, työn merkitys kansantaloudessa.
Viimeksi mainittu on jokaisen nähtävillä. Sitä kaikkein eniten jotkut pyrkivät poistamaan kansantalouden päätekijän virasta

Marx tutki kapitalistisen kansantalouden toimintoja ja löysi työn arvon kaikkille tavaroille yhteisenä arvomuotona. Soveltuvin osin lisäarvon kaava sopii sosialismin tuotantoon. Työn tuotantovoiman kasvu antaa edellytyksiä työajan lyhentämiselle. Ihminen saa aikaa kehittää enemmän itseään sivistyksellisesti, kehittyä moniammatilliseksi ja harrastaa mitä haluaa.
Kenelläkään ihmisellä ei tulisi olla vastustamista sivistyksen kohottamiselle. Yksinkertaisen on helppo huutaa "rajat kiinni" tai "talvisota", mutta jotka eivät anna mitään osviittaa itseään varten tehtävälle työlle ja yhteiskunnalliselle työlle, niiden erolle ja miten työ on kaiken tavaran arvomitta.

"Tulos on se joka jää yrityksen kirjanpitoon kun menot ja tulot tilivuoden lopuksi ynnätään. Kun aikoinaan sain aina nuo tulokset kirjanpitäjältä vuosittain niin siellä luki TULOS!"

On aivan sama mitä kirjanpidon viimeisessä sarakkeessa lukee: Tulos, voitto, puhdas voitto, kate tai muuta.
Asuntoyhtiön tuloslaskemassa lukee " Tilikauden voitto (tappio).
Sitä edeltää erilaiset tuotot ja kulut. Asuntoyhtiössä voitto/tappio ei ole jaettavissa. Se siirretään uuden tilikauden avaukseen. Asuntoyhtiö poikkeaa tuotantoyhtiöstä vain siinä, että sen tarkoitus on tuottaa pelkät kulut osakkaiden erinäisillä maksuilla. Se on siis voittoa tuottamaton, omakustanteinen yhteiskunnallinen yhtiö. Tuloslaskelma sekä tase lasketaan siinä ja muissa voittoa tuottamattomissta yhtiöissä samalla tavalla kuin tuotantoyhtiöissä. Muoto on hieman erilainen, sisältö samanlainen ja se perustuu kansantalouden peruskaavaan C = c v m.

7. Työvoima
Se on jo tullut aika perusteellisesti esitettyä aikaisemmin. Jotain uutta lisäksi.
Tavarassa on työn arvo. Näin sanotaan yleisesti ja se on oikein kun vain käsitetään sisältö.
Työ ei tee työtä vai tekeekö? Tottavie, ei tee. Se olisi tautologiaa.
Sanotaan että työläinen myy työtä? Mitä työtä?

Tavaraan kiteytyy tietty määrä työtä ja se on tavaran arvo kun sekin käsitetään yhteiskunnallisen työn arvona, joka edellisessä luvussa tuli näkösälle.
Faktisesti kapitalisti ostaa työläisen työvoimaa, tiettyyn työhön kykenevää työläistä.
Työläinen vastaavasti myy työvoimaansa, tietyn ammattitaidon omaavaa työvoimaansa.
Työ ei tee työtä. Työläinen, ihminen, tekee työtä. Työläinen antaa kapitalistille työvoimansa käytettäväksi tietyksi ajaksi. Työläinen saa palkkana korvausta työvoimansa kulutuksesta. Kapitalisti saa omistukseensa työvoiman kulutuksesta tuotantovälineet ja lisätuotteen eli voiton.

Työvoima myydään tietyksi ajaksi. Sopimus voi olla toistaiseksi voimassa olevakin mutta aina katkaistavissa molempien osapuolten toimesta. Mikäli sopimus olisi elinaikainen, se olisi sopimus orjatyöstä. Siinä kapitalismin ja orjanomistuksen ero työläisenkin hyväksi.
Thomas Hobbes (1588 - 1679) lausui ensimmäisenä työvoimasta tuotantovoimana:
"Ihmisen, kuten muidenkin esineiden, arvona on hänen hintansa, ts. se, mikä annetaan hänen voimansa käyttämisestä." Hobbes kirjoittaa työvoiman kulutuksesta.

Kapitalisti (yht.kunn.yhtiö) ei siis osta työtä vaan työvoimaa.
Kapitalistisen markkinoiden kummajaisuus on seuraava. Suuri ihmisryhmä myy työvoimaansa elääkseen ja voidakseen uusintaa itsensä luokkana kasvattamalla lapsista uusia työläisiä. Toinen ryhmä ostaa työvoimaa rikastuakseen.
Tässä esiintyy ihmisten selän takana tapahtunut, tahdosta riippumaton alkuperäinen kasaantuminen alias alkuperäinen pakkoluovuttaminen. Se edellytti "vapaata" työvoimaansa myyvää väestöryhmää ja jonka tuottama lisätuote meni lyhentämättömänä kasvavalle kapitalistiluokalle. Työläinen oli erotettu työvälineistään. Manufaktuuri oli välivaihe käsityön loppumisessa. Samassa kropassa ollut työvälineiden omistaja ja työntekijä erostettin toisistaan. Se oli alku pääoman vallalle.

Marx: Sanotun perusteella on selvää, että työvoiman arvon määrää niiden elämäntarvikkeiden arvo, jotka tarvitaan työvoiman tuottamiseen, kehittämiseen, säilyttämiseen ja ikuistamiseen.

8. Lisäarvon tuottaminen.
9. Työn arvo
Pääoman ykkösosassa se on esitetty juurta jaksain.
Tässä lyhyt tiivistelmä.

Porvarillinen taloustiede esittää, että "viimeinen tunti" tehtäisiin työtä voiton hyväksi.
Väite on puppua. Mitään erillistä tuntia ei ole.

Esimerkin omaisesti työvoima uusintaa itsensä esim 6 tunnissa ja saa tietyn palkan 12 tunnilta. Tällä palkalla hän uusintaa itsensä. Työläiselle siis riittää 6 tunnin työ itsensä uusintamiseen ja toiset 6 tuntia hän kykenee vielä tekemään töitä. Sinä aikana hän tuottaa työllään tuotantovälineiden kulut sekä luo lisätuotetta.
Tuotantovälineet kustannetaan siten työläisten toimesta ja vähän sen ylikin. Ylimääräinen osa lisätuote alias lisäarvo, joka sekin jää kapitalistille.
Työpäivästä ei voi erotella millä tunnilla mikin osa tulee kustannetuksi.

Lisäarvon, voiton suhdeluku on lisäarvon suhde työvoimakuluihin,
Yleiskaava C = c v m.
C = kokonaistuotanto
c = tuotantovälineet
v = työvoima
m = lisärvo/voitto

Jos C = 1200, c = 800, v = 100 ja m = 100 niin m:v on 100. Voiton suhdeluku on 100 prosenttia.
Toinen voiton suhdetta edustava suure on voiton vertaamista pääoma- ja palkkakuluihin eli m: c v. Tässä tapauksessa 100: 900.
Ensimmäinen versio on tärkeämpi.

Tuotantovälineet tulee joka tapauksessa rakentaa ja pitää kunnossa. Siksi talouden kannalta kiinnostavin on voitto ja sen suhdeluku.
Lisäarvo koostuu työläiselle maksamattomasta työstä. Kapitalisti voi tehdä sille mitä haluaa. Joko kuluttaa kerskakulutuksen, tai sijoittaa tuotannon laajentamiseen tai sekä että.
Tuotantopääoma joutuu maksamaan korkoa rahoittajapankeille sekä maanomistajalle maankorkoa.
Marx:
"Maankorko, korko ja teollisuusvoitto ovat vain tavaran lisäarvon eli tavarassa olennoituneen maksamattoman työn eri osien nimiä ja ne kaikki ovat samassa määrin peräisin tästä lähteestä ja vain siitä. Niitä ei synnytä maa sinänsä eikä pääoma sinänsä, mutta maa ja pääoma antavat omistajilleen tilaisuuden saada vastaavan osan lisäarvosta, jonka yrittäjäkapitalisti pusertaa työläisestä. Itse työläiselle on toisarvoista, korjaako tämän lisäarvon — hänen lisätyönsä eli maksamattoman työnsä tuloksen — kokonaisuudessaan yrittäjäkapitalisti vai onko tämä viimeksi mainittu pakotettu antamaan siitä osia maankoron ja koron nimellä toisille henkilöille."
"Juuri tähän yrittäjäkapitalistin ja palkkatyöläisen väliseen suhteeseen perustuukin koko palkkatyöjärjestelmä, koko nykyinen tuotantojärjestelmä."

Tuotantovälineiden ja raaka-aineiden (c) uusintaminen ei sinänsä tuota tuloa vaan ainoastaan korvaa kulutetun pääoman. Mutta kun laajennetussa uusintamisessa tuodaan uusia työn tuotantovoimaltaan tehokkaampia koneita, niin lisätuotekin kasvaa ja työläisen uusintamiseen tarvittava työaika lyhenee.

10. Voiton saanti myytäessä tavara arvostaan.
11. Osat joihin lisäarvo jakautuu.

"Tavaran arvon määrää siihen sisältyvä työn kokonaismäärä. Mutta osa tästä työmäärästä on olennoituneena arvossa, josta maksettiin työpalkkojen muodossa vastike, toinen osa on olennoituneena arvossa, josta ei ole maksettu mitään vastiketta. Osa tavaraan sisältyvästä työstä on maksettua työtä, osa maksamatonta. Siis myydessään tavaran sen arvosta, ts. siihen käytetyn työn kokonaismäärän kiteytymänä, kapitalisti myy sen välttämättömästi voitolla. Hän ei myy ainoastaan sitä, mistä hän on maksanut vastikkeen, vaan myös sen, mistä hän ei ole maksanut mitään, vaikka se onkin vaatinut hänen työläisensä työn. Se mitä tavara maksaa kapitalistille ja mitä se maksaa tosiasiallisesti, on kaksi eri asiaa. Toistan siis: normaali ja keskimääräinen voitto saadaan kun tavarat myydään niiden todellisesta arvosta eikä yli niiden arvon"

Kansantajuistetusti tavaran arvo muodostuu seuraavasti: Työläinen uusintaa tuotatovälineet ja niiden uusintamisen, uusintaa itsensä yhteiskuntaluokkana sekä tuottaa kapitalistille voiton. Siinä on tavaran arvo ja jolla hinnalla kapitalisti myy sen
edelleen. Markkinoilla tavara ostetaan/myydään täydestä arvostaan, joten osto/myyntitapahtumassa riistoa ei tapahdu. Kapitalistin voitto on maksamattoman työn osuus. Lisäksi työläinen kasvattaa ohessa kapitalistin tuotantovälineomaisuutta - ilmaiseksi.

Marxin yleiskaavassa kapitalisti käsitetään kokonaisuutena. Tuotantokapitalisti ikäänkuin maksaisi tietyn koron maanomistajalle, pankkiirille (luottokorko) ja kauppakapitalistille. Samoin työ tavaran arvossa sen tullessa markkinoille käy näiden läpi. Toki yleiskaava "C = c v m) sopii yksittäisen yhtiön ja alan tarkasteluun sekä myös maailmantalouden taraksteluun.

Avainseikka.
Tavara myydään markkinoilla arvostaan. Kapitalistit myyvät tavaroita tosilleen arvostaan. Siinä ei tapahdu riistoa. Riisto tapahtuu siinä, kun työläinen saa vähemmän palkkaa kuin hänen työnsä tuottaa tuotantovälineiden uusimisen jälkeen.

12. Voiton, työpalkan ja hinnan välinen suhde.

Reunahuomautus ohi aloituksen aiheen. Marx käsittelee kokonaistuotantoa. Sillä ei ole merkitystä miten kukin yhtiö kirjaa tulonsa. Se kirjaa aina todellisen puhtaan voiton tai mahdollisen tappiovuoden tuloksen ja josta voitosta jaetaan osinkoa omistajille. Osinkoa jaetaan tappiovuodestakin mutta se siirtyy seuraavan vuoden kirjanpitoon kulueränä.
Kokonaistuotanto; Tuotanto, luotto eli finanssisektori, kauppa ja maankorko sisältyvät tavaran arvoon ja muodostavat tavaran arvon.
Prosessissa mitään ei synny tyhjästä. Kokonaistuotanto syntyy kokonaisuudessaan ihmisten, työläisten, työllä alimmasta lattiatason työläisestä yhtiön pääjohtajaan saakka. Omistus, raha, ei synnytä yhtään mitään.

Marx voitosta:
"Koska kapitalisti ja työläinen voivat jakaa keskenään vain tämän rajoitetun arvon, ts. arvon, jonka mittana on työläisen koko työ, niin mitä enemmän tulee toisen osaksi, sitä vähemmän tulee toisen osaksi ja päinvastoin. Kun on olemassa tietty määrä, niin toinen osa suurenee samassa suhteessa kuin toinen pienenee. Jos työpalkka muuttuu, niin voitto muuttuu päinvastaiseen suuntaan. Jos työpalkka pienenee, niin voitto suurenee, jos taas työpalkka suurenee, niin voitto pienenee. "

Tuotetun tavaran arvo on jatkuvassa muutostilassa riippuen työn tuotantovoiman (tuottavuuden) kehityksestä. Joskus tehtiin tunnissa jotain 20 kappaletta mutta uuden tuotantolaitoksen tiloissa 200 kappaletta.
Tuotantovoiman kehittäminen on tieteellistä työtä, ylipäänsä työtä sekin. Taivaan lahjana mitään ei synny tai kuten sammon takojat muinaisessa Kalevalassa sanoivat; Ei synny synnyttämättä. Ei synny ilman ihmisen käden ja aivojen kosketusta.

Tavaran todellinen yhteiskunnallinen arvo muodostuu todellisesti yhteiskunnallisesti välttämättömästä ajallisesta työmäärästä. Alennusmyynnit. pörssikurssien heilahdukset, talouslamat eikä mikään muukaan sitä poista. Hinta arvonmuotona voi vaihdella yli tai alle arvon mutta pidemmällä aikavälillä arvo ja hinta muodostuna keskimäärin yhteneviksi. Heilahteluissa joku voittaa ja vastaavasti toinen häviää, mutta tuotettu tuotanto tavaroineen on muuttumattomasti.
Jos esim. katukaupassa joku myy tuotteen arvoaan korkeammalla hinnalla ostaja häviää saman verran kuin myyjä voittaa. Tavaran arvo ei muutu.

Tarkkaavainen lukija huomaa kuivan talousopin ohessa yhteisöllisyyden sosiologian perusteita. Toisin sanoen sitä mikä kapitalismissa puuttuu. Omistajien ja todellisten tuottajien edut ovat vastakkaiset. Omistaja ei tarvitse kansanterveyshuoltoa, työntekijä tarvitsee ja haluaa sen järjestettäväksi yhteiskunnallisen vakuutuksen kautta. Omistaja haluaa henkilökohtaista rikkautta. Työläinen haluaa tehdä tuotteita tuntemattomille kansalaisille käyttötarvikkeiksi. Omistaja haluaa yksinvaltaa tuotantovälineilleen. Työläinen haluaa yhteiskunnallistaa tuotantovälineet ja tuottaa vain tarpeellista (mm. työläinen haluaa lakkauttaa sotatarviketuotannon).

Kohta 13 toistuu viimeisessä analyysissä. Lukijalle suosittelen sen lukemista linkistä.
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1865/tyopalkka-hinta-ja-voitto/ch02.htm

Koko "mini-Pääoman esittely heijastaa aivan samaa kapitalismia kuin 1800 luvun puolivälissä erolla, että silloin kapitalismi oli nouseva tuotantotapa. Tavaratuotanto saattoi luottaa jatkuvaan kasvuun. T
Työväenluokan ja kapitalistiluokan välinen luokkaristiriita noudattaa täsmälleen samoja perusteita kuin kapitalismin alkuvaiheissa.
Nykyistä aikakautta voidaan nimittää jatkuvan kasvun ja vapaan kapitalismin kilpailun kuolinkaudeksi. Yhteisöllisyyden kehittyminen ja maailman muuttuminen yhtenäiseksi markkina-alueeksi on päätöksessä. Ainoastaan kapitalistien keskinäiset sodat jatkuvat entiseen malliin. Poliittiseen elämään tilanne merkitsee suuria muutoksia. Persuismin kaltaiset liikkeet yrittävät kääntää rajat kiinni politiikalla kehityksen kulkua taaksepäin. Taantumusporvaristo haistaa pääoman vallan kukistumisen olevan lähellä.

Seuraavaksi viimein osio aloituksen aiheesta.

14. Pääoman ja työn välinen taistelu ja sen tulokset.
Osa I

Marx:
"Olen osoittanut, että työläisten ajoittainen vastarinta työpalkkojen alennusta vastaan ja heidän ajoittain toistuvat yrityksensä saada palkankorotusta ovat erottamattomassa yhteydessä palkkatyöjärjestelmään ja johtuvat nimenomaan siitä tosiasiasta, että työ on saatettu muiden tavaroiden asemaan ja se on siis hintojen yleistä liikettä sääntelevien lakien alainen; olen osoittanut edelleen, että yleinen palkankorotus aiheuttaa yleisen voiton suhdeluvun alenemista vaikuttamatta silti tavaroiden keskihintaan tai niiden arvoon; nyt herää lopuksi kysymys, missä määrin tässä pääoman ja työn välisessä herkeämättömässä taistelussa viimeksi mainittu voi saavuttaa menestystä."

Työn eli työvoiman kulutuksen arvo määräytyy markkinoilla kuten muidenkin tavaroiden arvo. Pidemmällä aikajaksolla vaihtelu, palkan alennus ja korotus, asettuu yhteen sen arvon kanssa.
Työvoimalla on tietyt rajoitukset. Sen arvon alaraja on työläisen fyysinen kestävyys. Työläisen on kyettävä uusintaman itsensä väestöryhmänä ja kestettävä tuotannossa tietyn ajan. Silloisessa Englannissa raskaimmassa ja saastuttavammassa teollisuudessa työvoiman elinikä asettui 40 vuoden kahta puolen. Samalla työpäivän pituudella on tietty fyysinen maksimi. Hänen täytyy kapitalistien ahneudesta riippumatta kyetä nukkumaan muutama tunti.
Kun vielä 1700 luvulla työpäivän pituus oli 10 tuntia niin 1800 luvulla työn osuutta pidennettiin 12 -1 4 tuntiin vuorokaudessa palkka nostamatta, jolloin lisätyön osuus kasvoi.
Nykyisin virallinen työpäivä on 8 tuntia ja silti kapitalistiluokka saa voittoa. Mikäli maailman työväenluokka heikkenisi poliittisesti, mikään ei silloin estäisi kapitalisteja pidentämästä työpäivää.

Työn eli työvoiman arvo voi muuttua eli se ei ole pysyvä suure. Välttämättömien elämäntarvikkeiden hinta voi kohota tai laskea ja samassa suhteessa työvoiman arvo muuttuu ollen pidemällä aikavälillä arvoaan vastaava.
Kevään palkankorotukset nostavat hieman työvoiman arvoa mutta EK itse on todennut, että kahden vuoden päästä se on suhteessa voittoon entisellä tasolla. Eli työn ja omistamisen suhde ei muutu.

Työn arvon muuttuvuudesta esimerkki1800 luvun alun Englannista.
Vapaa viljantuonti Englantiin laski elintarvikkeiden hintoja. Englantilainen maatalous koki kovia. Sen oli pakko teollistua eli hankkia teollisia työkaluja mikäli aikoi pärjätä.
Teollisuuskapitalisti käytti tilannetta hyväksi ja laski yleisesti palkkoja ja samalla sai ylimääräistä voittoa. Työläisten lakkoilut lisääntyivät, kunnes ansiotaso palasi entiselleen ja vähän myöhemmin valtio sääti työpäivän pituudeksi 10 tuntia.
Yhdysvaltain korkeampi palkkataso johtui valtavista hedelmällisistä maista ja jonne siirtolaisjoukot mieluummin ryntäsivät kuin saasteita täynnä oleviin tehtaisiin. Kapitalistien oli pakko maksaa korkeampaa palkkaa ja tyytyä alempaan voittoon.
Yleisesti palkankorotus ei laskenut juurikaan voittoja, koska samalla työn tuotantovoima kasvoi vauhdilla teknologian kehityksen johdosta.

Alkuperäinen pääoman hidas kasautuminen kiihtyi koneellisen tuotannon ilmestyessä. Yhä enemmän aikaisempaa työtä siirtyi tuotantovälineisiin. Niiden osuus tuotannossa kasvoi suhteessa työvoiman lisääntymiseen. Kapitalistin varallisuus tuotantopääomassa ja aineellisessa omaisuudessa kasvoi samalla kun voiton keskimääräinen suhdeluku kääntyy laskusuuntaan. Viimeksi sanottu ei tarkoita kapitalistien köyhtymistä vaan varallisuuden keskittymistä yhä harvemmille. Viimeaikaiset tilastot vahvistavat Marxin arvion.
Työvoiman arvokin on kasvanut teollisesti kehittyneimmässä kapitalismissa mutta huomattavasti hitaammin kuin kapitalistiluokan varallisuus.

Työpäivän pituuden rajoittamista ei koskaan ole saatu muutoin kuin puuttumalla siihen lainsäädännöllistä tietä ja elleivät työläiset olisi painostaneet hallituksia siihen ulkopäin. Se on siis jo poliittista toimintaa. Se tarkoittaa sitä, että työläisten tulee osallistua valtiolliseen poliittiseen toimintaan monien muidenkin uudistusten puolesta kuin työajan pituudessa.

14. Pääoman ja työn välinen taistelu ja sen tulokset.
Osa II

Marx:
"Samaan aikaan, riippumatta lainkaan palkkatyöjärjestelmään liittyvästä työläisten yleisestä orjuutuksesta, työväenluokan ei pidä yliarvioida tämän jokapäiväisen taistelun lopullisia tuloksia. Sen ei pidä unohtaa, että tässä jokapäiväisessä taistelussa se taistelee vain seurauksia eikä näiden seurausten syitä vastaan; että se vain hidastaa alaspäin liukumista, mutta ei muuta sen suuntaa, että se käyttää vain lievityskeinoja, mutta ei paranna sairautta. Sen tähden työläisten ei pidä rajoittua yksinomaan näihin välttämättömiin sissisotiin, joita pääoman lakkaamattomat anastuspyrkimykset tai markkinatilanteen muutokset alinomaa synnyttävät. Heidän täytyy ymmärtää, että nykyinen järjestelmä kaiken sen kurjuuden ohessa, jota se mukanaan tuo, luo samalla ne aineelliset edellytykset ja yhteiskunnalliset muodot, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan taloudellista uudistamista varten. Taantumuksellisen tunnuksen: Oikeudenmukainen päiväpalkka oikeudenmukaisesta työpäivästä!» asemesta työläisten tulee kirjoittaa lippuunsa vallankumouksellinen tunnus: »Alas palkkatyöjärjestelmä!» "

- »Alas palkkatyöjärjestelmä!» teesi tarkoittaa kapitalismin kukistamista ja uuden paremman tuotantotavan pystyttämistä.
Marxin aikana kapitalismi edusti vielä nousukauttaan vaikkakin työläisten asema ei paljonkaan orjan asemasta poikennut.
Nykyisin maailma on yhtä markkina-aluetta eikä jatkuva kasvu ole mahdollista eikä tarpeenkaan. Pääomien kasaantuminen yhteen kohtioon on tunnustettu ja todettu kun samaan aikaan palkkatyö kokee suuria vaikeuksia. Työttömyys kasvaa. Hyökkäykset työoikeudellisia ja sosiaalisia uudistuksia kohtaan kasvavat. Tälläkin palstalla porvaritrollit esittävät "loistyöläisille" madonlukuja.
Pelkkä palkankorotuksista kamppailu ei riitä.

Marx:
"Lopetan tämän kovin pitkän ja varmaankin väsyttävän selostukseni, jonka olin pakotettu tekemään valaistakseni perusasiaa, ja ehdotan hyväksyttäväksi seuraavan päätöslauselman:

1. Työpalkkatason yleinen kohottaminen johtaisi voiton yleisen suhdeluvun alenemiseen, mutta se ei suurin piirtein vaikuttaisi tavaroiden hintoihin.
2. Kapitalistisen tuotannon yleisenä tendenssinä ei ole työpalkan keskitason kohottaminen, vaan sen alentaminen.
3. Ammatilliset järjestöt toimivat menestyksellisesti pääoman anastuspyrkimysten vastustuskeskuksina. Ne eivät saavuta tarkoitustaan osittain siksi, että eivät käytä voimiaan asianmukaisella tavalla. Ylipäänsä ne eivät saavuta tarkoitustaan siksi, että rajoittuvat käymään sissisotaa olemassaolevan järjestelmän seurauksia vastaan sen sijaan että pyrkisivät samalla sitä muuttamaan ja käyttäisivät järjestyneitä voimiaan vipusimena työväenluokan vapauttamiseksi lopullisesti, so. palkkatyöjärjestelmän poistamiseksi lopullisesti."

- Alle sata rikkainta omistaa enemmän kuin puolet maailman köyhimmistä, joita on n. 3.5 mrd. Se on harvainvaltaa, jollaista ihmiskunta ei ole vielä koskaan kokenut.

Esittelyosa päättyy tähän. Lukijoilla on ollut kaiken aikaa mahdollisuus esittää mielipiteitä.
Aikaisemmin sanomani, että Marxin esitys kapitalismin olemuksesta on edelleen voimassa, käy ilmi hänen puheensa sisällöstä Työväenluokka onkyennyt hieman muuttamaan sitä inhimillisemmäksi mutta perusristiriita vallitsee edelleen työn ja pääoman välillä. Sipilän hallitus vei edistystä huomattavasti takaisin kohti kivkautta.
KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN

Pääoman omistajat lähtökohtaisesti mankuvat aina korkeista palkoista tai sosiaaliturvasta.

Kokoomuslainen Matti Hytölä:
"Ilman koronavirusta hallitus olisi ollut viimeistään syksyllä 2020 pakotettu menoleikkauksiin ja säästöihin julkisesta taloudesta koska sen odottama työllisyyskehitys ei olisi toteutunut."
Kokoomuslainen toistaa Marxin väitettä: Kapitalistin tahto on alentaa aina työvoiman arvoa liikevoiton eduksi.
Nythän se toteutuu osittain. Työväestöltä otetaan ja omistajille annetaan.


Hytölän mainoslause:
"Suomi on hyvä maa, paras ainakin meille suomalaisille (omistajille?). Mutta voisi se olla vielä parempikin."
Niinpä niin.

Englanti nousi 1800 luvulla maailman mahdiksi. Työväenliike teki vuosisadan puolivälissä vasta tuloaan.
Marx kertoi 1864 Työvenliiton (I internationaali) työväenluokan asemasta ja josta käy selvästi ilmi työväen oman liikkeen välttämättömyys.

Vuonna 1850 voimakkaan teollisuuskasvun aikana Englannin porvaristo lausui, että jos tuonti ja vienti kasvavat 50 %, kurjuudesta tulee loppu.
1863 rahastokansleri Gladstone kertoi, että tuonnin ja viennin arvo kasvoi kolminkertaiseksi ollen 443 955 000 puntaa ja lisäsi: Ajatelkaa...työpalkkaa, joka ei ole kohonnut...ihmiselämää, joka yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on taistelua toimeentulosta.

Ylähuone asetti tutkimuskomission. Se toi tulokset julkisuuteen Sinisessa kirjassa 1863. Totuus oli karmea. Englannin ja Skotlannin pakkotyövangit tekivät töitä työläistä vähemmän mutta söivät paremmin kuin maataloustyöläiset.
Lisäksi kävi ilmi, että työttömiksi joutuneet työläiset söivät alle silloisen elossa pysymisen rajan ja nälkätaudit olivat yleisiä.
Privy Councilin lääkintöhallitus lähetti lääkärin tutkimaan työväestön köyhimmän osan ravitsemistilannetta. Tulokset olivat karmeat. Silkinkutojat, ompelijat, hansikasmestarit, sukankutojat ja muut eivät saa sitäkään ravintomäärää kuin puuvillateollisuuden työttömät työläiset.
Voidaan hyvin kuvitella silloisia elinolosuhteita maailman rikkaimmassa valtiossa.
Työpäivän pituus oli silloin 12-14 tuntia päivässä
Selostuksessa huomioitiin työväen surkea asema.: "Maan yhteiskunnallisella terveydellä ymmärretään maan väestöjoukkojen terveyttä, mutta nuo joukot tuskin tulevat olemaaan terveitä, ellei niille turvata niiden pohjakerroksia myöten edes jonkinlaista hyvinvointia."

Eikö tänä päivänäkin Suomessa esiinny porvaritahoja, jotka pitävät palkkatyöläisiä liian rikkaina ja että heidän palkkaansa tulisi alentaa, koska he yrittäjät olisivät puilla paljailla!!!

Englanti on kuvaava esimerkki absoluuttisesta kurjistumisesta. Samanlainen trendi vallitsi kaikissa teollisesti kehittyvissä kapitalismin maissa.
Marx asetti kysymyksen oikein. Työläisten on liittouduttava ja vaadittava joukolla parempia elinolosuhteita sekä taisteltava myös valtiovallasta. Työn ja pääoman välinen sissitaistelu ei riitä. Työväenluokan tulee ottaa valtiovalta käsiin tai ainakin pyrkiä vaikuttamaan sitäkin kautta elinolosuhteisiinsa.
Työväen yhteistoiminta on edelleen välttämätön. Jos hetkeksi herpaantuu, haaskat on kukkaroa aukomassa.

Extyökkäri Kokoomuksen palstalla:
"Toiseksi, kuka yrittäjä palkkaisi täydellä palkalla jonkun maahanmuuttajan jonka osaamisesta eli kyvystä ansaita koko palkkansa sivukuluineen ei ole pientäkään arvausta olemassa."

Siinä nykyaikaisen kapitalismin edustajan rehellinen lausunto. Matalatkin palkat ovat liikaa. Nimmari vaatii tälläkin palstalla palkka-alea suu vaahdossa suomalaissyntyisille. Kokoomuksen palstalla hän esittää persuismin ihmisvihamielistä kulttuuriohjelmaa. Mikä olisi muuttunut 1800 luvun kapitalismin hengestä? Ei mikään.