Narsistin haamu

Anonyymi

Monelle vapaus koittaa, kun fyysisesti pääsee eroon, lopettaa yhteydenpidon.
Mutta mitä kun narsistin aiheuttama trauma jää kummittelemaan?
Se hätyytetty olo. Vaikka olisi aihetta jo käsitellyt joka kantilta, lukenut, kuunnellut, yrittänyt selvitä.

Kun asiasta sanoo ääneen, saa kuulla että itsehän annoit sen toimia niinkuin toimit ja että oma syy kun sitä vielä mietit. Aivan kuin ei itse nyt jälkeenpäin tajuaisi, että olisi pitänyt silloin olla varuillaan. Kun toinen esitti ystävää, kun oli jo yhteistä historiaa yhteisten kokemusten pankissa. Kun narsisti oli pitkään ollut niin normaali.

Ja sitten aluksi, se hiuksenhieno hätyyttäminen. Pitkäaikainen sopeutuminen, että se nyt vaan on tuollainen "temperamentiltaan", että yhtäkkiä muuttaa mieltään. Aivan kuin taaperolla, impulssien ajamana, heti pitää toisen järjestää, antaa ruokaa, tyydyttää. Sillä onko huono käytös pahuutta vai huonoutta, ei ole väliä. Tarve kiusata, jotta saa huomiota. Jos ei saanut reaktiota, kiusasi kovemmin.

Teit niin tai näin, koko ajan oma osuus omaan elämään tuntui kutistuvan. Mikä nautinto, kun jouduin eläkkeelle mielenterveyssyystä. Sitten alkoi ystävän kukoistus, mitä vain hän teki, se oli minun hulluuteni syytä.
Lopullisesta lopusta on aikaa, mutta se vuosia kestänyt hätyytettynä oleminen. Milloin helpottaa.

9

234

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika helpottaa. Ajan myötä narsisti tulee yhä harvemmin mieleesi ja hänen mieleen tuleminen aiheuttaa ajan myötä yhä vähemmän tunnereaktiota. Vertaistukiryhmästä voisi olla myös apua?

      • Anonyymi

        Ongelma liittyy kotiin. Kun tuli mun kotiin. Vaikka koti olisi missä osoitteessa, on se tunne että mun kotiin tullaan päähänpistosta milloin huvittaa. Perusturvallisuus on niin järkkynyt. Oot rauhassa kotona, saatana päättää piipahtaa, tulee vaikka saranapuolelta. Sen tunteen se halusi aiheuttaa ja sen sai aiheutettua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma liittyy kotiin. Kun tuli mun kotiin. Vaikka koti olisi missä osoitteessa, on se tunne että mun kotiin tullaan päähänpistosta milloin huvittaa. Perusturvallisuus on niin järkkynyt. Oot rauhassa kotona, saatana päättää piipahtaa, tulee vaikka saranapuolelta. Sen tunteen se halusi aiheuttaa ja sen sai aiheutettua.

        Vähän_hymyilyttää

        "Oot rauhassa kotona, saatana päättää piipahtaa, tulee vaikka saranapuolelta."
        Vähän hymyilyttää tuo... Noinhan se on.
        Tärkeää on luoda ennenkaikkea itselleen se kokemus että kotini on linnani eikä sinne tule narsistia ilman lupaani.
        Tunne helpottaa ajan kanssa. Tärkeää on tehdä itselleen selväksi että narsistila ei ole asiaa elämääni mitään kautta. Kotihan on ennenkaikkea olotila.


    • Anonyymi

      Kun on ollut pitkään luonnehäiriöisen perseilyn armoilla, muuttuu ihmisenä pysyvästi, koska trauma jättää jälkensä. Moni uhri päätyy selvittelemään kokemuksiaan yksin, lukuunottamatta netistä löytyvää vertaistukea.

      Itsellä on takana vuosien altistus sekopäiden harjoittamalle terrorille. Päätekijä oli psyko, jolla oli hovin lisäksi joka puolella uskollisia liittolaisia. Vaikka helvetistä on jo aikaa ja törmään pahimpiin paskiaisiin sattumalta ehkä kerran vuodessa, ikävät kokemukset käyvät mielessä miltei päivittäin. Jos näen valokuvan kiusaajista tai kuulen puhuttavan heistä, saatan tulla fyysisesti huonovointiseksi.

      Koska aikaa on kulunut paljon, olen hyväksynyt, että haamujen kummittelun. Luulen, että eläkkeelle pääseminen aikanaan tulee helpottamaan, kun enää ei ole konkreettisia asioita, eikä ihmisiä muistuttamassa vanhoista tapahtumista.

    • Anonyymi

      Englanniksi löytyy googlaten Post narciccist stress disorder eli narsistin jälkeinen stressi.

    • Anonyymi

      Taustalle poistunut narsisti voi tulla ihan oikeasti kummittelemaan uhrin sosiaaliseen ympäristöön tämän itse siitä tietämättä. Narsisti on mestari levittelemään puheita naapurustoihin ja työympäristöihin. Hänen ei itse tarvitse olla tai edes käydä paikalla. Narsistin paskapuheet leviävät otollisissa oloissa kuin virus konsanaan.

      • Anonyymi

        Ja mikä se silloin on ongelmana, kun tämä "uhri" ei edes tiedä mitään siitä "kummittelusta"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikä se silloin on ongelmana, kun tämä "uhri" ei edes tiedä mitään siitä "kummittelusta"?

        Narsistin liikkeelle laskemat valheet voivat johtaa isoihinkin ongelmiin. Paskapuheilla voi myrkyttää ihmisten käsityksen henkilöstä. Tämä ei itse tiedä, millaisia huhuja tai ""varmaa tietoa" on liikkeellä, havaitsee vain ihmisten käytöksen muuttuneen jäätäväksi. Kyllä tätä voisi kummitteluksi sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistin liikkeelle laskemat valheet voivat johtaa isoihinkin ongelmiin. Paskapuheilla voi myrkyttää ihmisten käsityksen henkilöstä. Tämä ei itse tiedä, millaisia huhuja tai ""varmaa tietoa" on liikkeellä, havaitsee vain ihmisten käytöksen muuttuneen jäätäväksi. Kyllä tätä voisi kummitteluksi sanoa.

        Näin_Itse

        Näin. Itse olen muuttanut sitten narsisti-psykopaattini ammattia ja monta kertaa työpaikkaa... Nyt työssä vähän vaikeasti löydettävässä kohteessa...
        Mielessä käynyt muutaman kerran että sukunimen vaihto olisi ollut hyvä tehdä. Toisaalta odotan nyt jos tuo virus löytäisi riskiryhmään kuuluvan narsistin tai jotenkin heikentäisi sitä edes että ei jaksaisi kehuhkota niin paljoa.

        Oikeasti olen ajatellut kun se liikkuu niin paljon eikä pysty olemaan eristyksissä kun se nyt on mikä on. Narsistinhan täytyy olla aina menossa. Ja sehän luulee että siihen ei mikään tartu eikä sitä mikään taltuta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1967
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1355
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      930
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      14
      568
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe