Koronan tarkoitus

Anonyymi

On tehdä 90 luvun alun ja 2008 vuoden laman kaltainen tilanne, mutta suuremmassa mittakaavassa. Samalla hävitetään tuottamattomia yksilöitä pois maapallolta.
Ihmiset ei pääse töihin, ei ole asiakkaita, yrityksiä kaatuu, pankit ja suuryritykset ottaa velkaisten ihmisten talot ja firmat haltuunsa aivan samoin kuin 90 luvulla.

Meneillään on ihmiskunnan suurin huijaus, ryöstö ja rikos.

Ilmastohössöttäjät voittaa myös kun liikenne kutistuu ja matkustelu jää minimiin. Ilmastonmuutos ihmisen ansiosta ei saanut suurta kannatusta maailmalla kovasta yrittämisestä huolimatta, niin nyt laukaistiin tämä koronapommi sekaan median ja poliitikkojen avustuksella.

Hysteria on ylimitoitettu, mutta korona on kehitetty tuhoamaan ikäihmisiä ja kroonisesti sairaita. Samalla ikääntynyt kansa vaihdetaan Euroopassa etelän miehiin, joista toivotaan pelastajaa halpatyövoimaan.
Ihmiset jäävät koteihinsa valtamedian varaan ja alistuvat kaikkeen mitä siellä sanotaan. Ulkonaliikkumiskieltoja on jo muutamissa maissa. Palko lamaannuttaa ihmiset ja niistä tulee kuuliaisia kansalaisia.

Tätä on todennäköisesti mietitty pitkään tätä niittiä maapallon valtaeliitin keskuudessa. Rahvaalle jää todennäköisesti ainoaksi keinoksi ryhtyä rikolliseksi säilyttääkseen elintasonsa ja elättääkseen perheensä, nimittäin nyt lähtee tuhkatkin pesästä.

Suomessa on viimeiset 25 vuotta lääkärit määränneet kaikkiin influenssoihin Buranaa ja tulehduksiin Buranakuuria jota ei saa keskeyttää. Nyt mukamas korona voikin ranskalaisten viranomaisten mukaan pahentua Buranasta. Tuntuu siltä että ne on huomanneet että Burana parantaakin tautia ja niin ei saa käydä vaan tarvitaan vainajia. Samoin ensin sanottiin että C-vitamiinilla on saatu hyviä tuloksia mutta nyt siitäkin varoitellaan että maksa menee.

Kaikki ihmisten huomio on nyt pelossa ja koronassa. Nyt menee taustalla läpi valtaeliitin kaikki rikolliset muutkin hankkeet kun tämä vie huomion.

Kiinan ulkoministeri sanoi tammikuussa epäilevänsä että viruksen toi Wuhaniin USA.n sotilaat erään urheilutapahtuman yhteydessä ja Wuhan valittiin tarkoituksella tähän tarkoitukseen koska SARSkin lähti sieltä liikkeelle. Lisää koronan uskottavuutta luonnollisena viruksena.

Kun tämä on ohi, niin 5% ihmiskunnasta ei enää omista 90% maailman varallisuudesta, vaan 1% omistaa sen. Valtaeliitti kutistuu ja kansa tasapäistyy, köyhtyy ja alistuu.

35

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet asian ytimessä, vaan kerroppa tämä myös myös Suomen valtaeliitille, joka ei todellakaan usko ennenkuin ovat kaikkensa menettäneet.

      • Anonyymi

        Hyväuskoisia hölmöjä on aina käytetty hyväksi politiikassa ja Suomessa ei muunlaisia juuri olekaan. Suomen etu unohtuu heti jos vaan joku iso pamppu Euroopasta hymyilee ja kättelee sanoen "hyvin tehty". Käteinen on tässä malliesimerkki. Teki kahden miljardin kuprun jotta sai kivat virat itselleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväuskoisia hölmöjä on aina käytetty hyväksi politiikassa ja Suomessa ei muunlaisia juuri olekaan. Suomen etu unohtuu heti jos vaan joku iso pamppu Euroopasta hymyilee ja kättelee sanoen "hyvin tehty". Käteinen on tässä malliesimerkki. Teki kahden miljardin kuprun jotta sai kivat virat itselleen.

        Yliasiamies ykkösaamussa ykkösellä 10.05 4.10.2008 sanoiko että tarvitsemme Suomeen 11 vuodessa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa?


    • Anonyymi

      Asiaa 👍

    • Anonyymi

      Aloittajalla hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      Juu tauti yksistään ei riitä noihin tavoitteisiin vaan siihen tarvitaan se hysterian avulla luotava yhteiskuntien lamauttaminen. Kun kaikki on seis, uusjako voi alkaa.

    • Anonyymi

      Juu tauti yksistään ei riitä noihin tavoitteisiin vaan siihen tarvitaan se hysterian avulla luotava yhteiskuntien lamauttaminen. Kun kaikki on seis, uusjako voi alkaa.

    • Anonyymi

      Rakennetaanko myös Pattayalla vessapaperibunkkereita ?

      Kyllä tämä meno Suomessa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa ?

      • Anonyymi

        Kun lähdin tälle matkalle, niin vain Kiinassa oli tapauksia. Naispuoleiset kaverit pelotteli Suomessa että Thaimaassa saat varmasti sen taudin ja sitä et sitten tänne tuo.
        Tauti Suomeen tulikin sitten Italiasta ja muualta Euroopasta. Nyt on pelkästään Helsingissä enemmän tartuntoja kuin koko Thaimaassa.
        Silti sitkeimmät naiset laittelee viestiä että ootko terveenä pysyny ja kohta et pääse pois sieltä että tuu heti kotiin. Sanoin että olen kyllä mieluummin Thaimaassa tämän taudin yli kuin Suomessa tyhjien kauppojen, pelon, huonon terveydenhuollon, epärehellisen THL:n, ikävän ilmaston ja mökeissään piileskelevien ihmisten luona.
        Pidän kiinni sovitusta paluupäivästä huhtikuun lopussa. Jos ei ole lentoja niin se on finskin ja Suomen ongelma. Ei minun. Minä olen täällä mielelläni vaikka jouluun saakka. Ei ne lentokentällekään täältä voi karkoittaa jos Suomi ei hoida kotiin.


    • Anonyymi

      Meillä kävi virustorjujat, 10 eurolla asensivat torjuntalaitteet, siinä on sellainen SYPin heijastimen näköinen laite roikkumassa. Olivatpa ystävällisiä ja mukavia tyttöjä.

      • Anonyymi

        Epäilen että kuksassani on bakteeri.


    • Anonyymi

      Varokaa huijareita, vain Sypin ja Kopin heijastimet ovat aitoja, kertoo Marin

    • Nuo salaliittoteoria paskat voisi jättää suosiolla tuonne oman palstansa puolelle.

      • Anonyymi

        Voi Santtu maailmassa on paljon pahuutta ja salaliittoja. Monet superrikkaat on puhuneet depopuloimisen puolesta. Tämä palvelee sitä tarkoitusta. Kiinan ulkoministerikin epäili jenkkien juoneksi tätä. Ensimmäisellä Suomellakin on useita pressoja jotka kuuluisi maanpetturuudesta tuomita. On bilderbergin salaisia kokouksia joissa juonitaan ties mitä eliitin kesken. Nämä on kiistattomia tosiasioita. Kaikki 1900 ja 2000 luvun sodat on alkaneet salaliitoilla ja juonitteluilla. Salaliitot on keksitty jo ennen faaraoiden aikaa. Myös monet eläimet osaa punoa juonia toisten pään menoksi ja turvatakseen oman suvun jatkamisen ja saadakseen masun täyteen. Sen voi jo tässä koronatapauksessa laskea salaliitoksi että kaikkia halukkaita vakavista oireista kärsiviä ihmisiä ei testata ja ei oteta lääkäriin Suomessa. Heistä siis halutaan eroon. Suomi toimii kuin vakuutusyhtiöt ja miettii miten tästä selvitään halvimmalla. Kansalaisten heitteillejättö on vakava rikos. Maksamme veroja hyvinvointivaltiosta. Sen tehtävä on auttaa kaikin keinoin miettimättä kustannuksia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi Santtu maailmassa on paljon pahuutta ja salaliittoja. Monet superrikkaat on puhuneet depopuloimisen puolesta. Tämä palvelee sitä tarkoitusta. Kiinan ulkoministerikin epäili jenkkien juoneksi tätä. Ensimmäisellä Suomellakin on useita pressoja jotka kuuluisi maanpetturuudesta tuomita. On bilderbergin salaisia kokouksia joissa juonitaan ties mitä eliitin kesken. Nämä on kiistattomia tosiasioita. Kaikki 1900 ja 2000 luvun sodat on alkaneet salaliitoilla ja juonitteluilla. Salaliitot on keksitty jo ennen faaraoiden aikaa. Myös monet eläimet osaa punoa juonia toisten pään menoksi ja turvatakseen oman suvun jatkamisen ja saadakseen masun täyteen. Sen voi jo tässä koronatapauksessa laskea salaliitoksi että kaikkia halukkaita vakavista oireista kärsiviä ihmisiä ei testata ja ei oteta lääkäriin Suomessa. Heistä siis halutaan eroon. Suomi toimii kuin vakuutusyhtiöt ja miettii miten tästä selvitään halvimmalla. Kansalaisten heitteillejättö on vakava rikos. Maksamme veroja hyvinvointivaltiosta. Sen tehtävä on auttaa kaikin keinoin miettimättä kustannuksia.

        Mutta kyseiset keskustelunaiheet eivät Thaimaan matkailupalstan aiheita...


    • Anonyymi

      Oli asiassa salaliittoja tai ei, ja missä määrin, mutta silti aloituksen skenaariot toteutuu. Se missä määrin ne toteutuu, jää nähtäväksi.

      Thaimaassa on puututtu toisten pelolla ja kriisillä rahastamiseen. Ylihintaisten kasvomaskien kauppiaita pidätettiin 51 henkilöä viime viikolla.

      Uskon että Suomessakin koetetaan minimoida kriisistä hyötyminen. Pörssikeinottelijat hyötyvät, se on varma, kun kurssit menee ylös ja alas ja joillakin on aivan varmasti ennakkotietoa esimerkiksi siitä, millaisia tiedotuksia ja määräyksiä ministerimme tulevat antamaan. Ne ohjailee kursseja voimakkaasti.

      Törkeä temppu Suomessa oli sulkea torit, mutta antaa jättiketjujen hyötyä tavaran hamstraajista. Näyttää siis siltä että Suomi antaa taas kerran raippaa pienille. Nähtäväksi jää minne Rinteen lupaama miljardi ohjataan. Keskolle ja S-ryhmälle kenties?

      Suomessa pidetään Italiaa korruption ja mafian kehtona. On se sitä jossakin määrin edelleen, mutta Italiassa esimerkiksi pidätettiin kymmeniä kaupunkien johtajia, jotka osallistuivat pakolaisten majoitusbisnekseen hyötyen siitä rahallisesti.

      Suomessahan poliitikot saa kaikessa rauhassa rahastaa tuollakin asialla, mutta siihen ollaan puuttumassa. Esimerkiksi takavuosina vuoden pakolaiseksi valittu poliitikkonainen on tehnyt majoitusbisneksellä parissa vuodessa miljoonia ja esiintyy punaisen ristin liiveissä iloisesti hymyilevänä.

      Hysteria on todellakin ylimitoitettu, mutta missä määrin keinotekoisesti, on vaikea sanoa. Kuka siitä eniten hyötyy siitä Suomen lamauttamisesta? Varmaan juurikin vain pankit, suuryritykset ja pörssikeinottelijat.

      Köyhät köyhtyy ja konkursseja on luvassa. Toivotaan että tämä on nopeasti ohi. Sen verran uskon salaliittoihin että rokotetta en aio ottaa enkä suosittele sitä lapsillenikaan.

      Voihan olla että tauti on ehtinyt jo käydä meidät läpi ennen rokotteiden valmistumistakaan. Siellä on kova kilpajuoksu menossa, kuka sen ekaksi valmiiksi saa. Testaukset vaan jää vähiin pitkällä aikavälillä ja se voi olla todella ikävä juttu.

      Sitten tarvitaan rokotteen aiheuttamiin komplikaatioihin lisärokote ja sitten painiskellaan oikeusasteissa kuka korvaa ja huomataan ettei kukaan korvaa mitään ja terveyden menettäminen on muutenkin sellainen asia jota ei voi rahalla korvata.

      T 2020

      • Anonyymi

        Siiryin näköjään uudelle vuosikymmenelle.

        T 2010


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siiryin näköjään uudelle vuosikymmenelle.

        T 2010

        Näytit ainakin siirtyvän toiselle kirjoitustasolle, mutta et edelleenkäänn kyennyt olemaan lausumatta etäkasvattamastasi.

        Ääni kellossa myös hieman kalskahtaa seuraavan johdosta:

        "Köyhät köyhtyy ja konkursseja on luvassa."

        Mainittuun viitatenhan kerroit äärilaidan toista täältä Thaimaasta, mutta en viitsi enempää.

        Konkurssitsunami on selviö niin täällä Thaimaassa kuin siellä Junttilassa.

        S


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytit ainakin siirtyvän toiselle kirjoitustasolle, mutta et edelleenkäänn kyennyt olemaan lausumatta etäkasvattamastasi.

        Ääni kellossa myös hieman kalskahtaa seuraavan johdosta:

        "Köyhät köyhtyy ja konkursseja on luvassa."

        Mainittuun viitatenhan kerroit äärilaidan toista täältä Thaimaasta, mutta en viitsi enempää.

        Konkurssitsunami on selviö niin täällä Thaimaassa kuin siellä Junttilassa.

        S

        Senssu sinä olet ja asut siellä junttilassa. Olet aina asunut. Omaishoitajasi on nyt poissa ja kuittien käännökset ei enää onnistu. Anna kun arvaan, keljuilit hänelle etänä kännissä ja ette ole enää ollenkaan väleissä? Olisiko kannattanut priorisoida tuota ajankäyttöä ajoissa? Ei kukaan nainen katsele nahjusta mikä lösöttää kaikki päivät ilmaispalstalla haastamassa riitaa. Ei edes omaishoitaja.


    • Anonyymi

      Harmittelen etten ostanut mukaan Suomeen Thaimaassa liikennevaloissa myytavaa taustapeiliin pantavaa keltaista pompulaa!

      Jos se (todistettavasti!) estaa kolarit, loukkaantumiset ja kuolemat se varmaasti estaisi myos Coronan....

      • Anonyymi

        Kutsutko lei kukkaseppelettä keltaiseksi pompulaksi ja sun piti asua Thaimaassa?


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ei paniikkia. Seiskassa suosittelivat koronaan Sangsomin punaista kuuta, spesiaali rommia. Olihan se uskottava myyjää https://aijaa.com/t1zXKI

    • Anonyymi

      wc-paperin lisäksi mämmi, uuden perunat ja mansikat, joulukinkut sekä ämpärit ovat loppumassa? Nyt äkkiä muorista vaariin pyyhkimään wc-paperibunkkerissa !

      • Anonyymi

        Tarkoitatko thaimaalaiset thaimaalaisella katajalla savustetut joulukinkut.?


      • Anonyymi

        Alkaa patilassa jo ihmiset kyllästyä koronapaniikkiin. Näyttää että maskien käyttö vähenee. Kaupassa nuoret myyjäkundit laskivat koronahuumoria asiakkaiden kanssa ja hyvin rento meininki muutenkin.


    • Anonyymi

      Yrittäjänä Suomessa toimineena muutamallakin alalla tiedän että monien alojen viivan alle jäävät tulokset ovat alle 5% luokkaa. Useilla se on lähellä nollaa. Jos vaikkapa pelkästään tilavuokrat, lainanlyhennykset tai kaluston lyhennykset ovat 40% liikevaihdosta niin takavuosien parin prosentin tulokset ei riitä pitämään toimetonta firmaa hengissä kuin pari kuukautta. Vielä jos on henkilöstöä jolle joudut maksamaan irtisanomisajan palkan, niin se on kupit nurin samantien. Harvalla on pohjakassaa tällaisen varalle jossa toiminta loppuu lähes kerralla. Tuleeko pankit ja verottaja vastaan vai onko perintätoimistot heti kimpussa? Nähtäväksi jää. Harmittaa pienyrittäjien puolesta. Muutenkaan ole helppoa olla Suomessa yrittäjänä.

      • Anonyymi

        Eikös se Intrum ole optikkoliike? Minä en silmälaseja tarvi ni heitän roskikseen kaikki Intrumin kirjeet. Sanotaan että Suomessa ei ole mafiaa. Kyllä on. Ne on vaan nimeltään Veikkaus, Alko, vakuutusyhtiöt, perintätoimistot ja ulosottovirasto. 13% korko kun juoksee muutenkin vaikeuksissa olevalle, niin siinä häviää mielenkiinto edes aloittaa velan lyhentämistä. Näitä on Suomessa pian 20% väestöstä, jotka ei kykene maksamaan velkojaan. Puolet heistä järjettömien korkojen ja perintäkulujen vuoksi.


      • Anonyymi

        Joo, ei oo helppoo olla suomessa yrittäjänä, suomen kovatuloisimmat ihmiset kuitenkin toimivat suomessa yrittäjinä?

        Joku tekoripsien ja tekokynsien liimaaja pitää pientä putiikkiaan, jos se pysyy vuoden pystyssä, niin seuraavana vuonna jo ostetaan uusi tai vuoden vanha bmv ja aletaan siiderin sijaan imeen kuoharia pikkusormi pystyssä. Sitten valitetaan kuinka vaikeeta suomessa on yrittäminen?

        Se ei vaan oo aina niin selvää, että kun ryhtyy yrittämään, mikä käsittääkseni on vapaaehtoista? Että nyt alkaa massia virtaan, kaikki ei menesty ja yrittäjäksi alkavan olisi hyvä tiedostaa, että ottaa riskin.

        Moni työnantaja kehuskelee työllistävänsä ihmisiä, näin toki tekevätkin, mutta ei kukaan perusta yhtiöö siksi, että pystyisi työllistämään ihmisiä? Yhtiöt perustetaan siksi, että se tuottaisi omistajalleen mahdollisimman paljon rahaa ei minkään muun vuoksi.

        Muutamaltakin pk yrittäjältä kuullut ajatuksia työntekijöistä.
        " työntekijä on juuri niin arvokas kuinka paljon se pystyy tekemään yhtiölle tuottoa, ei yhtään sen arvokkaampi."

        Itsekkin tossa muutama vuosi takaperin pidin viikon rokulin, enkä vastannut puhelimeen. Sen aikainen vanhempi yrittäjä, joka oli aika tussu muutenkin sanoi minulle sitten Perjantaina kun rapulassa vastasin , että "jokainen on korvattavissa" tiedän itse kuitenkin ammattiosaamiseni ja omaamani tietotaidon, joten vastasin, että kyllä näin on, jokainen on korvattavissa, niin työntekijät kuin työnantajatkin, suljin puhelimen ja sanoin itseni irti. Maanantaina aloitin uudessa paikassa, josta minua oli lähestytty jo aiemmin ja tarjottu työtä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se Intrum ole optikkoliike? Minä en silmälaseja tarvi ni heitän roskikseen kaikki Intrumin kirjeet. Sanotaan että Suomessa ei ole mafiaa. Kyllä on. Ne on vaan nimeltään Veikkaus, Alko, vakuutusyhtiöt, perintätoimistot ja ulosottovirasto. 13% korko kun juoksee muutenkin vaikeuksissa olevalle, niin siinä häviää mielenkiinto edes aloittaa velan lyhentämistä. Näitä on Suomessa pian 20% väestöstä, jotka ei kykene maksamaan velkojaan. Puolet heistä järjettömien korkojen ja perintäkulujen vuoksi.

        Perintätoimistot sallittiin ja perustettiin aikanaan helpottamaan ulosottomiehen ruuhkia. Perintätoimistoilla ei kuitenkaan ole ulosmittaukseen valtuuksia. Nyt voutissa on pahempi ruuhka kun se perii perintätoimistojen perintäkuluja ulosottomenettelyllä?

        Eli hyöty perintätoimistoista on -- nolla, mutta saatiinpahan luotua muutamille eliitin tumpula kakaralle toimiva busines, laskujen eteenpäin lähettely eteenpäin kun ei tohtorin lakkia vaadi, ja kun ajat on muilla kovat niin nämä yhtiöt nostavat vaan tulostaan.


    • Anonyymi

      Noh nyt vuosi tämän kirjoituksen jälkeen eipä voi muuta sanoa, että kylläpä aloittaja osui asian ytimeen aivan kertakaikkisen täydellisesti!

      Juuri näin on tapahtunut! Kuinka joku saattoikin olla näin oikeassa vuosi sitten.

      Herätkää nyt hyvät kansalaiset siihen että tässä on kyse vain ja ainoastaan bisneksestä. Sinun terveytesi ja toimeentulosi kustannuksella.

    • Anonyymi

      Great reset, pikkunuhan varjolla on pistetty koko maailma sekaisin

      • Anonyymi

        Pikku nuhan takia onhan usassa kuollut enemmän väkeä kuin vietnamin- ja maailmansodassa yhteensä, tosin ei taida paljonkaan olla edellä ns. normaalikuoleisuutta joita joka vuosi tapahtuu oli koronaa tai ei, luonnollista ei vanhukset kuolevat nuorempien edestä pois, käymään vain tänne tullaan eikä olemaan.
        By NumBall HHN 60v.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku nuhan takia onhan usassa kuollut enemmän väkeä kuin vietnamin- ja maailmansodassa yhteensä, tosin ei taida paljonkaan olla edellä ns. normaalikuoleisuutta joita joka vuosi tapahtuu oli koronaa tai ei, luonnollista ei vanhukset kuolevat nuorempien edestä pois, käymään vain tänne tullaan eikä olemaan.
        By NumBall HHN 60v.

        Miksi et puhu lääkärillesi noista eturauhasongelmistasi, olisi yöllä helpompi nukkua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et puhu lääkärillesi noista eturauhasongelmistasi, olisi yöllä helpompi nukkua.

        Se on niin jäärä tuo papparainen ettei se usko lääkäreitä, koska on omasta mielestään niin jumalattoman pätevä ja viisas lentokapteeni, aivopesijä ja t mode.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe