Mittavat toimet infektion hidastamiseksi. Millaiset on ajatukset?
Valmiuslaki voimaan, toiminnot alas
107
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Huolestuttavaa,
sairastumista en pelkää,
mutta normaali elämä huomattavasti rajottuu,
kuinka kauan kestää,
sitä ei tiedä kukaan,
yleiskunto vanhalla heikkenee aika nopeesti
kun normaali elämä ja liikunta vaikeutuu,
toivottavasti nuoret kestää, se on tärkeintä,
me vanhat olemme jo elämän eläneet,
joten suurin huoli on nuorten jaksamisesta ja selviytymisestä,
heillä on vielä pitkä elämä elettävänään,
nuorille toivon jaksamista,Onhan tämä poikkeuksellinen tilanne. Valmiuslailla rajoitetaan ihmisten perusoikeuksia ensimmäistä kertaa Suomen historiassa. Mittavat tappiotvyrityksille, työttömyyden lisääntyminen ymym. Voipivtulla syvä taloudellinen taantuma.
Hyviä päätöksiä kuitenkin kaikesta rankkuudesta huolimatta. Toivotaan että päättäjät pysyvät toimintakykyisinä. Tarvitsevat kansalaisten tuen
Pidetään toisistamme huolta ja suojellaan heikoimpia omalla toiminnallamme.- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Onhan tämä poikkeuksellinen tilanne. Valmiuslailla rajoitetaan ihmisten perusoikeuksia ensimmäistä kertaa Suomen historiassa. Mittavat tappiotvyrityksille, työttömyyden lisääntyminen ymym. Voipivtulla syvä taloudellinen taantuma.
Hyviä päätöksiä kuitenkin kaikesta rankkuudesta huolimatta. Toivotaan että päättäjät pysyvät toimintakykyisinä. Tarvitsevat kansalaisten tuen
Pidetään toisistamme huolta ja suojellaan heikoimpia omalla toiminnallamme.Minua vaan arvelutti tuo yli 70 vuotiaiden karenssi. Tuttavaporukassani heitä on muutama.
Onko kunnilla valmiuksia selvittää nopeasti, ketkä tarvitsevat apua esimerkiksi ruokahuollon suhteen? Osalla varmaan on nuorempia omaisia samalla paikkakunnalla, mutta ei läheskään kaikilla. Eikä kaikilla varmasti ole myöskään varmuusvarastoja edes muutamalle päivälle.
Täytynee huomenna ottaa selvää tuttujen yli seitsemänkymppisten tilanteesta ja rekrytoida vaikka pieni rinki huolehtimaan, että jääkaappiin saadaan tavaraa.
Tuon kaltaiset rajoitukset vaativat valtalain käyttöön ottoa. Normaaliolosuhteissa yksilön oikeuksien rajoittamista ei voisi tuossa määrin tehdä. Pääsääntöisesti pidin nyt julkaistuja menettelyjä hyvinä, joskin melkoisen rankkoina.
Kokomusta. Anonyymi kirjoitti:
Minua vaan arvelutti tuo yli 70 vuotiaiden karenssi. Tuttavaporukassani heitä on muutama.
Onko kunnilla valmiuksia selvittää nopeasti, ketkä tarvitsevat apua esimerkiksi ruokahuollon suhteen? Osalla varmaan on nuorempia omaisia samalla paikkakunnalla, mutta ei läheskään kaikilla. Eikä kaikilla varmasti ole myöskään varmuusvarastoja edes muutamalle päivälle.
Täytynee huomenna ottaa selvää tuttujen yli seitsemänkymppisten tilanteesta ja rekrytoida vaikka pieni rinki huolehtimaan, että jääkaappiin saadaan tavaraa.
Tuon kaltaiset rajoitukset vaativat valtalain käyttöön ottoa. Normaaliolosuhteissa yksilön oikeuksien rajoittamista ei voisi tuossa määrin tehdä. Pääsääntöisesti pidin nyt julkaistuja menettelyjä hyvinä, joskin melkoisen rankkoina.
Kokomusta.Yli 70-vuotaitakin on monentasoisia toimintakyvyltään. Toiset osaavat järjestää itse asiansa, toiset kaipaavat apua. Varmaankaan kunta ei aktiivisesti järjestä mitään etsivää työtä näiden apua tarvitsevien löytämiseksi ja auttamiseksi, Siihen juuri tarvitaan meitä, huomaamaan avun tarve lähipiirissä.
siilivain kirjoitti:
Yli 70-vuotaitakin on monentasoisia toimintakyvyltään. Toiset osaavat järjestää itse asiansa, toiset kaipaavat apua. Varmaankaan kunta ei aktiivisesti järjestä mitään etsivää työtä näiden apua tarvitsevien löytämiseksi ja auttamiseksi, Siihen juuri tarvitaan meitä, huomaamaan avun tarve lähipiirissä.
Vanhin saunaporukastamme on jo 86 vuotias ja hänelle liikkuminen on ajoittain vaikeaa. Toinen lähes saman ikäinen on kotihoidon piirissä. Pää kyllä pelaa molemmilla ja sen puoleen osaavat varmasti asiansa järjestää.
Sain yhden kaverini kanssa yhteyden kaikkiin porukkamme yli seitsemänkymppisiin, ja sovimme että "soitto vaan, niin sonni tulee." Nyt kenelläkään ei ollut erityisiä tarpeita ja eihän se kielto seitsemänkymppisillekään ehdoton ole. Se on vasta vahva suositus.
Toisaalta, jos on perussairauksia, niin ei sinne markettiin kannata itse ängetä, jos muutenkin voi hommat hoitaa.
NöösipoikaKokomustaagnoskepo kirjoitti:

NöösipoikaKokomustaHienosti ja toisista ihmisistä välittävästi toimittu.
- Anonyymi
Millä tavalla liikunta vaikeutuu, ulkona liikkuminenhan on sallittua ja toivottavaa, ei kotiin paikoilleen kenenkään tarvitse jäädä. Mutta kaikesta saa vaikeaa jos niin haluaa.
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla liikunta vaikeutuu, ulkona liikkuminenhan on sallittua ja toivottavaa, ei kotiin paikoilleen kenenkään tarvitse jäädä. Mutta kaikesta saa vaikeaa jos niin haluaa.
Viimeisin ohjeistus on että yli 70-vuotiaat pysyisivät karanteeninomsisesti kotona. Välttäisivät kontakteja muihin ihmisiin.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Viimeisin ohjeistus on että yli 70-vuotiaat pysyisivät karanteeninomsisesti kotona. Välttäisivät kontakteja muihin ihmisiin.
Eikä ole.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
No eläpä intä vaan lue tiedotteet😊
Yli 70 v saavat aivan normaalisti liikkua asioillaan. Ei mitään rajoitusta siinä.
Anonyymi kirjoitti:
Yli 70 v saavat aivan normaalisti liikkua asioillaan. Ei mitään rajoitusta siinä.
Kylläpä hallitus on linjannut että yli 70-vuotiaiden tulisi nyt pysyä erillään ihmiskontakteista mahdollisuuksien mukaan. Missäs uutispimennossa elät?
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Kylläpä hallitus on linjannut että yli 70-vuotiaiden tulisi nyt pysyä erillään ihmiskontakteista mahdollisuuksien mukaan. Missäs uutispimennossa elät?
On kaksi eri asiaa:
- välttää ihmiskontakteja
- liikkua asioillaan ja harrastaa liikunta
Etkö sinä heterofobinen ymmärrä tätä? Anonyymi kirjoitti:
On kaksi eri asiaa:
- välttää ihmiskontakteja
- liikkua asioillaan ja harrastaa liikunta
Etkö sinä heterofobinen ymmärrä tätä?Maalaisjärjen käyttö sallittu.
Mitä tarkoittaa heterofobinen?
- Anonyymi
Hyvät on ajatukset. Ei vaikuta allekirjoittaneen elämään piirun vertaa. Kaiken lisäksi olen "alaikäinen" (kovasti alle 70), saan liikkua miten tahdon.
Nimim allekirjoittanut
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -- Anonyymi
Huoli tietysti on kova, nyt voi unohtaa turhan ja keskittyä siihen että tästä selvitään.
Jokainen hoitaa omalta osaltaan asiat viimeisen päälle ja auttaa jos tarvetta tulee sekä noudattaa poikkeuslakia. Anonyymi kirjoitti:
Huoli tietysti on kova, nyt voi unohtaa turhan ja keskittyä siihen että tästä selvitään.
Jokainen hoitaa omalta osaltaan asiat viimeisen päälle ja auttaa jos tarvetta tulee sekä noudattaa poikkeuslakia.Juuri noin. Sinäpä sen tiivistettynä puit sanoiksi.
- Anonyymi
Kyllä kai se piirun verran rajoittaa, jos esimerkiksi kaikki liikuntapaikat, kirjastot yms. ovat kiinni. Myös tarpeeton oleskelu julkisilla paikoilla on kielletty. Seuraavaksi voidaan asettaa matkustuskieltoja ja valtalain voimalla jopa ulkonaliikkumiskieltoja.
Kokomusta - Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Mitenniin ei vaikuta? Asutko Suomen rajojen ulkopuolella?
Tiiviisti suomen rajojen sisäpuolella.
Nimim allekirjoittanut
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kai se piirun verran rajoittaa, jos esimerkiksi kaikki liikuntapaikat, kirjastot yms. ovat kiinni. Myös tarpeeton oleskelu julkisilla paikoilla on kielletty. Seuraavaksi voidaan asettaa matkustuskieltoja ja valtalain voimalla jopa ulkonaliikkumiskieltoja.
KokomustaEn käytä kunnallisia enkä julkisia palveluita. Edes terveyskeskusta. Käytän vain kahvia ja tupakkaa ja elelen omaan piikkiin. En istu eläkeläisten kerhoissa ym.
Liikkua ja lukea osaan itsekin ilman saleja. Netissä on luettavaa vaikka loppuiäksi.
Mitä järkeä olisi notkua jonkun kaupan tai baarin pihalla, raitilla ylipäätään.
Pyörällä voin polkaista mökille saunomaan, jäädä vaikka sinne määräämättömäksi ajaksi. Mahdollisuus tilata ruokakasseja mökin pihalle. - Anonyymi
Sama juttu, eipä juuri vaikeuta elämää kun saan kaupasta ruokaa ja voin lenkkeillä, mitäpä sitä muuta tarvitsee.
Siili
Ei toimissa ollut oikeastaan mitään, mikä koskisi itseäni.
Asun maalla ja käyn lenkillä hoitokoiran kanssa
Tilaan vessapaperit tukusta.
Ja ruoat kaupasta.
Ei oikein tullut selväksi, miten hoito järjestyy kotisairaanhoidossa.
Jos hoitajatkin sairastuvat.
Riittävätkö resurssit.
Ja mitä sitten tehdään kun koko perhe on kotona ja kaikki sairastavat koronan.
Mummut ja tuffat eivät saa, eivätkä ehkä pystykään menemään hoitamaan.
Onhan monessa perheessä varmasti vaikeita aikoja tulossa.Eikö Suomalaisen yhteiskunnan talous taantuma kosketa sinua tai esim veljesi hoitoa tai sosiaalisia kontakteja? Edes välillisesti?
siilivain kirjoitti:
Eikö Suomalaisen yhteiskunnan talous taantuma kosketa sinua tai esim veljesi hoitoa tai sosiaalisia kontakteja? Edes välillisesti?
Siili
Ei juuri tule mieleen että koskettaisi mitenkään.2lesken kirjoitti:
Siili
Ei juuri tule mieleen että koskettaisi mitenkään.Jospa nämä vaikutukset eivät vielä näy.................?
- Anonyymi
Aivan oikea ratkaisu. Nykymeno on ollu päätöntä muutenkin.
- Anonyymi
Vielä on ihan epäselvää minun kohdalla. Miten ne terveydenhuollon koulutuksen omaavat aiotaan velvoittaa sijaistamaan. Eläkkeellä olevat määrätään varmaan hoitajiksi. Saa nähdä miten käy koulutuksen omaaville eläkeläisille.
Valmiuslallla terveydenhuollon koulutuksen ja kokemuksen omaavia voidaan velvoittaa hoitotyöhön. Tosin esim erikoissairaanhoidon tehohoitoon ei kaikista ole. Täytyy olla tietty koulutus ja kokemus ja ammattitaito.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Valmiuslallla terveydenhuollon koulutuksen ja kokemuksen omaavia voidaan velvoittaa hoitotyöhön. Tosin esim erikoissairaanhoidon tehohoitoon ei kaikista ole. Täytyy olla tietty koulutus ja kokemus ja ammattitaito.
Jep. Onneksi minulla on lapsia täällä kotona hoidossa niin en ihan ensimmäisten aaltoon joudu lähteen. Tv. Miljoona
- Anonyymi
Mitäpä noista.
Ei juuri vaikuta mun eloon, joillain muilla voi mennä hankalaksikin. Hah, naapurin loispummieläkeläinen meni kumman näköiseksi, kun äsken kerroin sille, että on sitten ylihuomisesta alkaen karanteenissa. Eniten kai kuitenkin ongelmia tulee lapsiperheille.
Siis ongelmia on käsillä. Eniten huolettaa hintalappu, voi tulla hiton kalliiksi. Ja se koskee koko yhteiskuntaa. Tässä on niin rajut vaikutukset kaikkeen toimintaan ja asioihin, niitten selvittelyyn menee vuosia. Lama iski jo päälle, vaikkei sitä oikein tiedostetakkaan ja se tulee kestämään pitkään.
Voi panaanin hinta nousta kaupoissa...., onneks suomi on sentään omavarainen vessapaperista. Toi vaan ihan snadi juttu, mutta kyseessä globaali talouskaaos. Siihen kun vielä aattelee jenkkien pressanvaalit ja putinin poikkeuslait, huh huh. Kun pitäis toi sotekin saada aikaiseksi suomessa, sekä maapallolla kun on toi ilmastonmuutoskin menossa.
Niettä mitäpä tässä, uutisia pitääpi seurailla ja virusta vältellä, joopajoo.
=DW=- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Joo. Viimeisessä layseessa kiteytit kaiken oleellisen.
Poliisi,armeija,rajavartiolaitos komennetaan töihin. Niinistö on ylipäälllikkö.
Nyt on rajat sitten kiinni! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi,armeija,rajavartiolaitos komennetaan töihin. Niinistö on ylipäälllikkö.
Nyt on rajat sitten kiinni!Eikö poliisi, armeija ja raja ole ollut koko ajan töissä? Rajavartiolaitoksen upseerina toimiva poitsu ainakin väitti päivystäneensä kaksi edellistä viikonloppua peräkkäin, vaikka päivystys ei enää hänen virka-asemaansa kuuluisikaan. Mutta kun on vähän henkilökuntaa.
Rajat eivät vielä ole kiinni, eikä ne edes mene kiinni niiltä Suomen kansalaisilta tai vakituisesti Suomessa asuvilta, jotka haluavat tulla (ja onnistuvat tulemaan) Suomeen. Karenssi tosin on edessä.
Kokomusta. Anonyymi kirjoitti:
Eikö poliisi, armeija ja raja ole ollut koko ajan töissä? Rajavartiolaitoksen upseerina toimiva poitsu ainakin väitti päivystäneensä kaksi edellistä viikonloppua peräkkäin, vaikka päivystys ei enää hänen virka-asemaansa kuuluisikaan. Mutta kun on vähän henkilökuntaa.
Rajat eivät vielä ole kiinni, eikä ne edes mene kiinni niiltä Suomen kansalaisilta tai vakituisesti Suomessa asuvilta, jotka haluavat tulla (ja onnistuvat tulemaan) Suomeen. Karenssi tosin on edessä.
Kokomusta.Mikä ihmeen karenssi?
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikä ihmeen karenssi?
Anteeksi väärä sananvalinta.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö poliisi, armeija ja raja ole ollut koko ajan töissä? Rajavartiolaitoksen upseerina toimiva poitsu ainakin väitti päivystäneensä kaksi edellistä viikonloppua peräkkäin, vaikka päivystys ei enää hänen virka-asemaansa kuuluisikaan. Mutta kun on vähän henkilökuntaa.
Rajat eivät vielä ole kiinni, eikä ne edes mene kiinni niiltä Suomen kansalaisilta tai vakituisesti Suomessa asuvilta, jotka haluavat tulla (ja onnistuvat tulemaan) Suomeen. Karenssi tosin on edessä.
Kokomusta.Ja eikös ne ole auki myös työmatkalaisille?
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Ja eikös ne ole auki myös työmatkalaisille?
Niinhän ne kertoivat. Sellaisia tapauksia taitaa kuitenkin olla melkoisen vähän, jotka käyvät töissä rajan yli.
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne kertoivat. Sellaisia tapauksia taitaa kuitenkin olla melkoisen vähän, jotka käyvät töissä rajan yli.
Mites Tornio-Haaparanta? Entäs Viro-Suomi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi,armeija,rajavartiolaitos komennetaan töihin. Niinistö on ylipäälllikkö.
Nyt on rajat sitten kiinni!Heh eipä tule turjakkeitakaan rajojen yli. Haavistokin hiljentynyt kummasti, Ohisalo ei vouhkaa suu vaahdossa lemmikkejä itselleen.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Mites Tornio-Haaparanta? Entäs Viro-Suomi?
Viro - Suomi väli on jo kiinni, ollut monta päivää. Vain virolaiset pääsevät palaamaan Viroon ja suomalaiset takaisin Virosta. Silja Europa lopetti ajelut Helsinki - Tallinna välillä. Samoin käynee muille prutkuille Eckerö jne.

Mutta on heitäkin jotka kulkevat virosta supmessa töissä. Heidän töissäkulkuaan ei estetä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi,armeija,rajavartiolaitos komennetaan töihin. Niinistö on ylipäälllikkö.
Nyt on rajat sitten kiinni!Poliisit eivät tähän osallistu vaan ovat kaikki kotona . Nyt poliisin valtuudet on poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisit eivät tähän osallistu vaan ovat kaikki kotona . Nyt poliisin valtuudet on poistettu.
Notta mitä?
- Anonyymi
-hyvä et toimitaan, vaikka Suomessa onkin suhteellisen vähän ollut virustapauksia. Ja pitää muistaa, et vaikka se virus ei olekaan itselle hyväkuntoisena vaaraksi, menee lähinnä tavallisena flunssana, niin se saattaa tarttua heikompikuntoiseen vanhukseen tai johonkin jolla on jokin muu sairaus ennestään, ja se on vaarallista, koska kunnon lääkettä ei ole.
äijä- - Anonyymi
Niinpä se maapallo hoitaa itse itsensä. Kun oljenkorsi katkeaa, niin se on sitten siinä. Vähän kärvistellään ja sitten sopeudutaan, kuin torakat ja jatketaan eteenpäin.
- Anonyymi
Toivotaan että sähkö toimii ja lämpö. Hyvä makuupussi kannattaa jokaisen omistaa ym. Kaasupullo ja liesi löytyy jos sähkö loppuu, 80 ah akku ja taskulamput on ladattu täyteen. Onneksi jo sen verran valoisaa että pystyy oleen pimeässäkin.
Ruokaa ja juomaa varastoidaan.
Ensiapukkaukset vyöllä oleva ja isompi tietysti valmiina.
Kännyköitä 2 kpl ja virtaa pitää olla molemmissa. Soittakaa tuttaville silloin tällöin, psykologinen turva taataan näin. Pilli on hyvä olla ym.viestintä.
Tarpeelliset työkalut valmiina.
Siinä jotain perusasiaa.
- Anonyymi
Nyt kun saisivat vielä puhkaistua pörssi kuplat eli täydellisen pörssiromahduksen, maailma alkaisi rakentua uudelleen, koronan jälkeen.
- Anonyymi
Opettajat pikakoulutetaan perushoitajiksi. Ja valvomaan ja vaihtelemaan tippapulloja. Ei ne hommat niin vaikeita ole. Äkkiä ne tavallisia nesteytyshoitoja oppivat hoitamaan.
- Anonyymi
Ne jotka on koulutettu lääkintämiehiksi/naisiksi armeijassa otetaan töihin. Nyt huomataan että armeijan käynnillä on tarkoituksensa.
Arveletkoscettä tippapulloja vaihtelemalla koronavirukseen sairastunut sairaalahoitoa vaativa ihminen hoituu?
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Arveletkoscettä tippapulloja vaihtelemalla koronavirukseen sairastunut sairaalahoitoa vaativa ihminen hoituu?
Kuumeisen potilaan hoitamisen tärkein elementti on nesteytys, etkö ollut kuullut sitä?
Anonyymi kirjoitti:
Kuumeisen potilaan hoitamisen tärkein elementti on nesteytys, etkö ollut kuullut sitä?
Kyllä sekin. mutta se on vain pieni osa sairaalahoitoa vaativan potilaan hoidosta. Sinne vaaditaan töihin henkilöitä jotka hallitsevat kriittisesti sairastuneen kokonaishoidon eikä pelkkiä tippapullojen kyttääjiä, jotka eivät muusta ymmärrä.
Ajatukset on, että vihdoinkin. Olisi jo vähän aikaisemminkin pitänyt uskaltaa tehdä "kovia" päätöksiä, mutta parempi näin kuin ei ollenkaan. Toivottavasti nyt viruksen leviäminen hidastuisi.
Nii. Vähän vaikea arvioida oisko näitä kovia koko yhteiskuntaan lamauttavasti vaikuttavia päätöksiä pitänyt tehdä aiemmin. Ihan yksinkertaisista asioista kun ei ole kyse. Kukaan ei tiedä miten korona Suomessa käyttäyy ja kuinka paljon vakavasti sairastuneita tulee.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Nii. Vähän vaikea arvioida oisko näitä kovia koko yhteiskuntaan lamauttavasti vaikuttavia päätöksiä pitänyt tehdä aiemmin. Ihan yksinkertaisista asioista kun ei ole kyse. Kukaan ei tiedä miten korona Suomessa käyttäyy ja kuinka paljon vakavasti sairastuneita tulee.
Miten minulla on muistikuva, että sika- tai lintuinfluenssat eivät pelottaneet hirveästi.
Jos tämä varuillaoloaika pitenee, alkaakohan sitä tarkkailemaan itseään. Onko jokun vilunväristys kuume, jos olo on raskas, onko sillai väsynyt, onko kipeä jalka toisella tapaa kipeä, särkeekö päätä.
Ei. Huomenna lenkille pellon reunamille. Toivottavasti voi huolettomasti sauvakävellä tovin.
Nythän metsät voivat todella olla paineenpurkupaikkoja.
Muuttuiko kevään ja kesän odotus kertalaakista.
Beng
Hyvät päätökset tehtiin tänään.
- Anonyymi
Hyvä homma, nuorella hallituksella riittää rohkeutta ottaa ohjat käsiinsä, ennennäkemätöntä toimintaa. Toivottavasti ymmärretään, että tämä toimenpide tehdään kansalaisten parasta ajatellen, vaikka ainahan tyhmiä jurputtajia riittää asiassa kuin asiassa.
- Anonyymi
Noudatetaan määräyksiä ja odotellaan rauhassa. Itse ikuinen poikamies joten ei ole huolta lapsista.
On aikaa lukea historiaa ym. Mieluummin olisin kalassa Saimaalla, pitää odotella lämpimiä ilmoja. Lämmin lohikeitto maistui hyvälle, äiti sanoi aina että niin kauan on terve kun ruoka maistuu. Vanha kansa viisas kansa. Ennennäkemätöntä toimintaa?
Niinpä niin. Ennennäkemätöntä, että vasta nyt alettiin toimimaan samaa, mitä muut maat (paitsi Ruotsi) ovat jo toimineet jonkun aikaa.
Ei heillä olisi ollut rohkeuttakaan lepsuilla enää kauemmin. Ruotsi on jo saanut lepsuilustaan paskaa niskaansa WHO:lta , Kiinalta ja Euroopan mailta, joissa on vedetty vieläkin tiukemmalle kuin mitä Suomi nyt viimeiseltään.
- Anonyymi
Ajatukseni on, että on hyvä kun ryhdytään toimimaan.
Erittäin hyvät päätökset tehtiin.
Tuntuu että niinku meitä ihmisiä aateltaisiin ja murhedittaisiin.
Hieman murehdin, että miten tässä käy.
Pieni paussi omassakin työssäni tapahtuu. Ei ole opetusta.
HeikunkeikkuEikö sitä pimputusta voi etänä opettaa?
Luulisi nyt tällaisena videopuheluitten aikakautena onnistuvan, kun onnistui likallenikin nokkahuilun opettaminen pelkän lankapuhelimen kautta aikoinaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Eikö sitä pimputusta voi etänä opettaa?
Luulisi nyt tällaisena videopuheluitten aikakautena onnistuvan, kun onnistui likallenikin nokkahuilun opettaminen pelkän lankapuhelimen kautta aikoinaan."Tellukka"
Kovin olisi hankalaa opettaa pianonsoittoa etänä.
Olen neuvonut oppilaita, että yrittävät soittaa Joka päivä, vaikka normaaleja tunteja ei olekaan. Ne jotka "kynnelle kykenevät" voivat mennä soittovihossa eteenpäin.
Ne oppilaat, joilla oli läksynä kappale erikseen eli ei kädet yhdessä, niin he voivat sitten ruveta harjoittelemaan molemmilla käsillä yhtäaikaa jos osaavat.
Ja myös olen painottanut, että on tärkeää soittaa myös vanhoja, jo pois jätettyjä kappaleita.
Ja jos on kysyttävää, niin aina minulle voi soittaa puhelimella ja kysyä.
Innokkaat oppilaat soittelevat kotona, vaikka viikottaisia tunteja ei olisikaan.
Olen nyt lomalla 13.4. asti.
Heikunkeikku Anonyymi kirjoitti:
"Tellukka"

HeikunkeikkuAjattelin vain, kun eikö kaikilla tenavilla ole nykyisin läppärit ja älykännyt ja eletään videopuheluitten aikaa, niin ...
Minulle likka teki puhelimeen opetusvideon, kuinka pakkauslaatikko rakennetaan, kun en minä niistä laatikon kyljessä olevista ohjeista ymmärtänyt. Hän videoi sen taittelunsa ja siinä samalla selosti yksityiskohtaisesti. Meni minunkin paksuun kallooni hänen tarvitsematta ajella sen takia paikan päälle näyttämään.
Eikö silleen voisi pianoakin opettaa ja näyttää, että näpit sitten näin ...
Ja muksu sitten videoisi sinulle soittamisensa ja sinä kertoisit missä meni vähän väärin.
Hyvää lomaa ...- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ajattelin vain, kun eikö kaikilla tenavilla ole nykyisin läppärit ja älykännyt ja eletään videopuheluitten aikaa, niin ...
Minulle likka teki puhelimeen opetusvideon, kuinka pakkauslaatikko rakennetaan, kun en minä niistä laatikon kyljessä olevista ohjeista ymmärtänyt. Hän videoi sen taittelunsa ja siinä samalla selosti yksityiskohtaisesti. Meni minunkin paksuun kallooni hänen tarvitsematta ajella sen takia paikan päälle näyttämään.
Eikö silleen voisi pianoakin opettaa ja näyttää, että näpit sitten näin ...
Ja muksu sitten videoisi sinulle soittamisensa ja sinä kertoisit missä meni vähän väärin.
Hyvää lomaa ..."Tellukka"
Olisi se vaan kovin hakalaa tuolla tavalla opettaa.
Ajattelen niin, että soittakoot vanhoja kappaleita ja nauttikoot soittamisen ilosta, kun ei tarvitse "takuta" uuden kappaleen kimpussa. Pääasia, että heiluttelevat sormiaan päivittäin.
Mulla on suurin osa oppilaista pidemmällä olevia ja he osaavat harjoitella itsenäisesti kappaleitaan.
Heikunkeikku
- Anonyymi
Päiväni jatkuvat ennallaan. Lähes rutiineihin ei mitään muutoksia. Kaupassa käyn 1 - 2 viikon välein edelleen. Tilaamallakin saa. Vapaa-ajan asunnolla hella, leivinuuni, sauna. Puita tarpeeksi niitä syöttämään. Pihakaivossa parempaa nestettä kuin hana vedet. Mikäs tässä ollessa.
- Anonyymi
Hyvä, sinulla asiat ok.
Ottakoon jälkipolvi oppia tästä tulevaisuudessa. Historian kirjoihin tämäkin jää, kuten nälkävuodet, sodat, ym.
Luoja varjelkoon meitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, sinulla asiat ok.
Ottakoon jälkipolvi oppia tästä tulevaisuudessa. Historian kirjoihin tämäkin jää, kuten nälkävuodet, sodat, ym.
Luoja varjelkoon meitä.Se on totta. Tämä jää painavana printtinä historian kirjoihin. Vähintään yhtä synkkänä kuin rutot tai maailmanlaajuinen pörssiromahdus.
Mutta kepeitä ovat olleet aiemmat epidemiat. Onneksi nyt on asenne, että tautia ja leviämistä on pysäytettävä ajoissa, etukäteen ottaa se haltuun ja ajaa alas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta. Tämä jää painavana printtinä historian kirjoihin. Vähintään yhtä synkkänä kuin rutot tai maailmanlaajuinen pörssiromahdus.
Mutta kepeitä ovat olleet aiemmat epidemiat. Onneksi nyt on asenne, että tautia ja leviämistä on pysäytettävä ajoissa, etukäteen ottaa se haltuun ja ajaa alas.Omaishoitajat huolestuttavat ja paljon. Olin 11v. omaishoitajana ja kyllä se vei voimat. Jos hoitaja sairastuu niin se on kova juttu hoidettavalle.
Joutuihan sitä olemaan hoitajana huonossakin kunnossa, yli vuosikymmen meni täysin töissä 24 H pv. Kaupassa kävin kerran viikossa.
Nyt on aikaa tehdä historiikkiä ja syventyä teologiaan.
Tärkeintä elämässä on lähimmäisen rakkaus, sen huomaa kun kaikki ovat menneet. Tyhjät huoneet vain seurana,onneksi eletyt vuodet iloineenkin elää valokuvissa ja muistoissa.
Toivon todella että tehdyt ratkaisut turvaavat omaishoitajille ja hoidettaville tärkeimmän. Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, sinulla asiat ok.
Ottakoon jälkipolvi oppia tästä tulevaisuudessa. Historian kirjoihin tämäkin jää, kuten nälkävuodet, sodat, ym.
Luoja varjelkoon meitä.Varmaan tämä vuosi jää mieleen, kun odotettiin talvea ja lunta niin sen sijaan Kiinasta tuli korona ja Slussenille kullan värinen silta.
Greta parka, kun kaikki huomio on kiinnittynyt koronaan ja hänen loistavasti alkanut koululakkoon kiihottamisensa on jäänyt täysin sen jalkoihin, kun koulut suljetaan muutenkin. Media ei enää muista häntä ollenkaan ja ilmastoahdistuksen tilalla onkin yllättäen korona-ahdistus.
- Anonyymi
Voi tulla monella vielä koronaa ikävä kun alkaa ruoka ja kaikki muukin loppumaan ja jakajia alkaa olemaan liikaa... nälkä saa porukat vielä liikkeelle ja vähän hermostumaankin...
Juuri oli lehdessä kirjoitusta noista hamstraajista. Itsekästä toimintaa ostaa kaupat tyhkiksi koska silloin moni jää vaille niitä viikottaisia ja jopa päivittäisiä ruokia.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Juuri oli lehdessä kirjoitusta noista hamstraajista. Itsekästä toimintaa ostaa kaupat tyhkiksi koska silloin moni jää vaille niitä viikottaisia ja jopa päivittäisiä ruokia.
Tuota noin, tarkoitin kylläkin tulevia kauppojen, asuntojen ja ihmisten ryöstelyitä, mellakointia yms. Ei pitäisi tarvita käyttää mielikuvitusta tämän ymmärtääkseen, kun koko yhteiskunta suljetaan ja monelta menee kaikki. Missään Muumilaaksossa me ei kuitenkaan eletä.

No eihän kiltit ja kuuliaiset suomalaiset mellakoi. Hehän tyytyvät osansa. Poikkeuksen tekvät vain harvat. joilla muutoinkin on siihen taipumusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota noin, tarkoitin kylläkin tulevia kauppojen, asuntojen ja ihmisten ryöstelyitä, mellakointia yms. Ei pitäisi tarvita käyttää mielikuvitusta tämän ymmärtääkseen, kun koko yhteiskunta suljetaan ja monelta menee kaikki. Missään Muumilaaksossa me ei kuitenkaan eletä.
En osaa kuvitella naapureitani ryöstelemässä ja mellakoimassa. Emme elä Muumilaaksossa mutta emme myöskään banaanivaltiossa.
Kokomusta konservatiivi. - Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Juuri oli lehdessä kirjoitusta noista hamstraajista. Itsekästä toimintaa ostaa kaupat tyhkiksi koska silloin moni jää vaille niitä viikottaisia ja jopa päivittäisiä ruokia.
Hamstraaminenkin laantuu. Kävin tänään sydänystävän kanssa Jypinkylän Keljon City Markettissa.
Kaikkea oli riittävästi, paitsi jauhohylly oli tyhjä, ihan putipuhdas;) Anonyymi kirjoitti:
Hamstraaminenkin laantuu. Kävin tänään sydänystävän kanssa Jypinkylän Keljon City Markettissa.
Kaikkea oli riittävästi, paitsi jauhohylly oli tyhjä, ihan putipuhdas;)Kuten juuri saimme tietää hallitus on tehnyt määräyksiä apteekeille lääkkeiden hamstraamisen ehkäisemiseksi. Määräykset astuvat voimaan heti. Samoin suojavarustusten. Wessapaperua saa edelleen hamstrata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamstraaminenkin laantuu. Kävin tänään sydänystävän kanssa Jypinkylän Keljon City Markettissa.
Kaikkea oli riittävästi, paitsi jauhohylly oli tyhjä, ihan putipuhdas;)Keljon sittarissa myydään erinomaisen hyvää sushia. Valmistetaan paikan päällä. Parempaa kuin Nykäskylän keskustan sushi-baareissa ja paljon edullisemmin. Samasta kauppakeskuksesta saa vielä Sakea palanpainikkeeksi, jos haluaa oikein hienostella. Minulle Sake ei vaan oikein maistu.
Sushimusta. siilivain kirjoitti:
Juuri oli lehdessä kirjoitusta noista hamstraajista. Itsekästä toimintaa ostaa kaupat tyhkiksi koska silloin moni jää vaille niitä viikottaisia ja jopa päivittäisiä ruokia.
Ei vielä olla siinä, että kukaan jäisi ilman ruokaa toisten hamstraamisen takia.
Mutta ajattele vaikka jotain suurta lestaattiperhettä, joita teillä siellä pohjoisessa päin taitaa olla aika paljon.
Kyllä siinä melkoiset kärrylliset saa varata ruokaa ja vessapaperia siltä varalta, että joutuu olemaan karanteenissa muutaman viikon. Ei siinä riitä pari pakettia pastaa ja neljän rullan pakka vessapaperia.
Me vanhat nyt eletään pahalla sisullamme, kunhan vettä tulee raanasta, niin kauan kun tulee. Sitten on pahemmin, jos veden tulo loppuu.Tellukka kirjoitti:
Ei vielä olla siinä, että kukaan jäisi ilman ruokaa toisten hamstraamisen takia.
Mutta ajattele vaikka jotain suurta lestaattiperhettä, joita teillä siellä pohjoisessa päin taitaa olla aika paljon.
Kyllä siinä melkoiset kärrylliset saa varata ruokaa ja vessapaperia siltä varalta, että joutuu olemaan karanteenissa muutaman viikon. Ei siinä riitä pari pakettia pastaa ja neljän rullan pakka vessapaperia.
Me vanhat nyt eletään pahalla sisullamme, kunhan vettä tulee raanasta, niin kauan kun tulee. Sitten on pahemmin, jos veden tulo loppuu.Jauhelihahyllyt ammottaa tyhjyyttään ja sehän normi arkiruoka. Kaupat myy eioote niin kyllä siinä ainaki jauheliharuoka jää syömäti.
siilivain kirjoitti:
Jauhelihahyllyt ammottaa tyhjyyttään ja sehän normi arkiruoka. Kaupat myy eioote niin kyllä siinä ainaki jauheliharuoka jää syömäti.
Onpa sinulla ongelmat.
Ei joka päivä tarvitse liharuokaa olla. Nythän on muutenkin muotia olla vegaani maailman pelastamiseksi. Vai onkohan se enää, kun ei siitä ole kuultu aikoihin?
Tuskin viimeistä mullikkaa on vielä syöty. Varmasti sitä tulee vielä kauppaan ennenkuin ehdit kuolla nälkään.
Minun normeihini ei ole kuulunut koskaan jauheliha joka päivä.
Pakasteessa on jauhelihasoppaa nytkin monet annospurkilliset, on jauhelihakastiketta, on jauhelihamakarooniporkkanalaatikkoa, mutta en minä niitä joka päivä syö.
Sieltä nopsin kerran pari viikossa.
Pitää vain toivoa, ettei tule hyvin pitkää sähkökatkoa ...Tellukka kirjoitti:
Onpa sinulla ongelmat.
Ei joka päivä tarvitse liharuokaa olla. Nythän on muutenkin muotia olla vegaani maailman pelastamiseksi. Vai onkohan se enää, kun ei siitä ole kuultu aikoihin?
Tuskin viimeistä mullikkaa on vielä syöty. Varmasti sitä tulee vielä kauppaan ennenkuin ehdit kuolla nälkään.
Minun normeihini ei ole kuulunut koskaan jauheliha joka päivä.
Pakasteessa on jauhelihasoppaa nytkin monet annospurkilliset, on jauhelihakastiketta, on jauhelihamakarooniporkkanalaatikkoa, mutta en minä niitä joka päivä syö.
Sieltä nopsin kerran pari viikossa.
Pitää vain toivoa, ettei tule hyvin pitkää sähkökatkoa ...Katoppa Telleri kun minä en puhunut minusta vaan kuten täällä oli puhe, lapsiperheistä. Lapsiperheissä jauheliha on lempiruokaa monissa eri muodoissa joten elähän sie tule iholle.
siilivain kirjoitti:
Katoppa Telleri kun minä en puhunut minusta vaan kuten täällä oli puhe, lapsiperheistä. Lapsiperheissä jauheliha on lempiruokaa monissa eri muodoissa joten elähän sie tule iholle.
No siksihän ne lapsiperheet (ehkä suuretki perheet) ovat sitä hamstranneet mahdollisen monen viikon karanteenia varten, koska tietävät sen olevan lasten lempiruokaa.
Tellukka kirjoitti:
No siksihän ne lapsiperheet (ehkä suuretki perheet) ovat sitä hamstranneet mahdollisen monen viikon karanteenia varten, koska tietävät sen olevan lasten lempiruokaa.
Nii aarella vaikka se SiNUN lempiruokaasi ei olekkaan🤣
- Anonyymi
Kummastutti Änderssön hetki sitten Ylen aamussa. Kovin leveästi hymyillen kertoi poikkeustilanteesta.
Minusta tässä tilanteessa ei ole mitään hauskaa. Monen talous saattaa romahtaa työn mentyä, kun ihmiset eivät ole liikkeellä.
Pitäisi suhtautua vakavasti koronaan ja myös poikkeustilaan.No itkuako se ois pitänyt vääntää? Kyllä minusta ihmisille pitää antaa myös kuva että tästä selvitään ja tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Ihmellistä tuo päättäjien ja päätöstensä mollaaminen. Se on niin helppoa kotisohvalta heitellä lokaa kun itse ei tarvitse kantaa vastuuta juuri mistään.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
No itkuako se ois pitänyt vääntää? Kyllä minusta ihmisille pitää antaa myös kuva että tästä selvitään ja tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Ihmellistä tuo päättäjien ja päätöstensä mollaaminen. Se on niin helppoa kotisohvalta heitellä lokaa kun itse ei tarvitse kantaa vastuuta juuri mistään.
Olihan typerä vastaus pelkästään vastaaninttämisen innosta, kun vasuri mainittu.
Ravintolat menee persiilleen aika pian.
Meillä suositellaan tilaamaan kotiin paikallisten ravintoloitten ruokia, mutta ahtaalle ne silti menevät, kun ajattelee kuinka paljon täällä meidän kylälläkin normaalisti käydään lounasravintoloissa ja nyt porukat ovat kotonaan kokkailemassa.
- Anonyymi
Unohtuikohan pääministeriltä ja hallituskumppaneilta pienipalkkainen teollisuustyöntekijä, jolla on päiväkoti- ja/tai esikoulu- tai alakouluikäisiä lapsia, Tulot loppuu, lapset kotona, palkka ei juokse, päiväkotimaksut taitaa juosta kuukausitasolla, velat pitäisi maksaa, autoon joskus bensaa ostaa ja syödäkin pitäisi, myös lasten jotka muuten saivat päiväruoan koulusta tai päiväkodista.
Siis miettikääs vähän! Tuskin kuuskymppisillä hätää on, mutta nuorilla yksinhuoltajaäideillä kyllä on!!! Varsinkin kun mummoja ja pappoja ei saa edes "käyttää" vaan itse pitää jäädä kotiin. Jos ei satu olemaan etätyö niin huonosti käy!!! Jos edes pieniltä lapsilta etätyötä pystyisi tekemään. Ei onnistu, ei.- Anonyymi
Tuli iso lama.
Taitaa -90 luvun lama olla pientä nyt alkaneen rinnalla. Tässä tuli niin kerralla niin hiton laajat talousvaikutukset, sitä hankala kai edes tajuta.Ja tästä selviäminen, se vie monet vuodet. Siis selvitään, miten selvitään. Korona jo unohdettu asia, ennenkuin hommelut pyörii maapallon laajuisesti jotakuinkin tavallisesti.
Edelleen mieltä, sairaista ja vanhuksista keuhkotaan ähän kuin hämäykseksi, tosiasiassa niillä ole mitään väliä. Työikäiset ja kakarat, net on tärkeitä. Ja net on jo nyt suurimmassa kusessa, persaukisimmista alkaen. Menee duunit, laskut juoksee jne. Kakaratkin pitäis kouluttaa ja jossain asuakin.
Loispummieläkeläisille kilahtaa "hyvin itse ansaittu" eläke tilille, ruokaa kannetaan kotiovelle, hoitsut käy peseen anuksen ja soskuntäti lähettelee rahaa kahvipaketteihin. Muu kansakunta koittaa selvitä jokapäiväisestä elostaan ja loispummit märisee netissä, kun kaupassa vääränväristä vessapaperia, eikä pääse eläkelismatkoille ulkomaille.
Noin niinkuin tiivistetysti ja suoraan sanottuna.
=DW= Anonyymi kirjoitti:

=DW=Toivottavasti joudut nielemään joka ikisen sanan mitä täällä suollat. Ja niinhän se usein käykin et asiat loksahtaa kohdilleen hyvässä ja pahassa. 😉. Siperia opettaa, saat mitä tilaat ja elämä opettaa hiljaa kulkemaan.
Ootkos ollut niin vähän työelämässä että eläkkeesi tulee llemaan tosi pieni. Joten kateuksilladi kirjoittelet mitä kirjoittelet.- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Toivottavasti joudut nielemään joka ikisen sanan mitä täällä suollat. Ja niinhän se usein käykin et asiat loksahtaa kohdilleen hyvässä ja pahassa. 😉. Siperia opettaa, saat mitä tilaat ja elämä opettaa hiljaa kulkemaan.
Ootkos ollut niin vähän työelämässä että eläkkeesi tulee llemaan tosi pieni. Joten kateuksilladi kirjoittelet mitä kirjoittelet.Heh.
Kalikka älähtää, kun siihen kilahtaa. Meitsi kirjoittaa yleisluonteisesti puhdasta faktaa ja heti joku loispummi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa. Miksihän?
=DW= Anonyymi kirjoitti:
Heh.
Kalikka älähtää, kun siihen kilahtaa. Meitsi kirjoittaa yleisluonteisesti puhdasta faktaa ja heti joku loispummi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa. Miksihän?
=DW=No mää nyt en ole loispmmieläkeläinen ainakaa vielä. Voin kuitenkin samaistua eläkeläisin ja kertoa omat mielipiteeni ja faktojahan ne nekin. Sulla taitaa kilistä kalikka päässä😅. Tai sitten olet itse eläkeläinen ja laitat vähä eholle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh.
Kalikka älähtää, kun siihen kilahtaa. Meitsi kirjoittaa yleisluonteisesti puhdasta faktaa ja heti joku loispummi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa. Miksihän?
=DW=Ja sinä varmaan vedät "panaanin" nokkaasi?
Tuli vain mieleen, että mihin sinun oma eläkehakemuksesi kaatui.
Siitäkö johtuu tuo pohjaton katkeruutesi ja eläkeläisten pilkkaaminen?
Tuntuu, että olet itse sosiaalihuollon pitkäaikainen asiakas ja syrjäytynyt ressukka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh.
Kalikka älähtää, kun siihen kilahtaa. Meitsi kirjoittaa yleisluonteisesti puhdasta faktaa ja heti joku loispummi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa. Miksihän?
=DW="Kalikka älähtää, kun siihen kilahtaa. Meitsi kirjoittaa yleisluonteisesti puhdasta faktaa ja heti joku loispummi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa. Miksihän?"
Ai "miksiköhän?"
Varmaankin siksi, että kirjoitat yleiselle keskustelupalstalle ja koko jutun idea on siinä, että kirjoituksiin reagoidaan vastaamalla. Sinä kirjoitit määrätyllä tavalla jonkinlaisen reaktion toivossa ja varmasti tiesit myös, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan ja niin päin pois. Se, että koet kanssakirjoittajan sinulle osoittaman vastauksen "nokkaan vetäistyjen hernemaissipaprikoiden" (huoh) aikaan saamaksi "älähdykseksi" kertoo paitsi ylimielisesti muihin kirjoittakiin suhtautuvasta asenteestasi, myös siitä, että toivoitkin jonkun "älähtävän".
Teitsi on varmaan joskus kirjoittanut "yleisluonteisesti puhdasta faktaa", mutta tuossa eilen 18:27 kirjoittamassasi kommentissa ei juurikaan puhdasta faktaa ollut.
Olen aina pitänyt jotenkin halpamaisena tai ainakin moukkamaisena ja usein myös typerän ylimielisenä sanonnalla "Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" kommentoimista keskustelupalstalla. Täällähän on tarkoitus (ensisijaisesti) keskustella eli lähtökohtaisesti jokaisella tänne kirjoittavalla on (pitäisi olla) jo oletusasetuksena, että kirjoituksiin voi tulla vastauksia. Mutta juu, tuo sinun muunnelmasi sanonnasta "se koira jne." on varmaan typerin kaikista sanonnasta näkemistäni versioista ikinä.
Bessie siilivain kirjoitti:
Toivottavasti joudut nielemään joka ikisen sanan mitä täällä suollat. Ja niinhän se usein käykin et asiat loksahtaa kohdilleen hyvässä ja pahassa. 😉. Siperia opettaa, saat mitä tilaat ja elämä opettaa hiljaa kulkemaan.
Ootkos ollut niin vähän työelämässä että eläkkeesi tulee llemaan tosi pieni. Joten kateuksilladi kirjoittelet mitä kirjoittelet.Itsestäänhän =DW= puhuu silloin, kun puhuu loispummieläkeläisistä.
Kai sen ymmärrät.Tellukka kirjoitti:
Itsestäänhän =DW= puhuu silloin, kun puhuu loispummieläkeläisistä.
Kai sen ymmärrät.Nojoo, jos en ihan ymmärtänyt niin ainakin epäillyt.
- Anonyymi
Kaulaliina nenälle asti ! Rohkeasti !
Ei kuulemma auta mittää kaulaliinat eikä hanskat kädessä esim kaupoissa. Yskimis-ja aivastamistekniikat oleellisimmat ja se et pysyy toisista asiakkalsta kauempana.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Ei kuulemma auta mittää kaulaliinat eikä hanskat kädessä esim kaupoissa. Yskimis-ja aivastamistekniikat oleellisimmat ja se et pysyy toisista asiakkalsta kauempana.
Onneksi olen lukenut teologiaa, paha on olemassa ja se esiintyy sitten näinkin.
Hyväkin on olemassa ja se voittaa pahan. - Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Ei kuulemma auta mittää kaulaliinat eikä hanskat kädessä esim kaupoissa. Yskimis-ja aivastamistekniikat oleellisimmat ja se et pysyy toisista asiakkalsta kauempana.
Aivan varmasti kaulahuivi auttaa. Eipä pöpö mene suoraan suihin tai nenukkaan. Pesu 60 C°. Aurinkolasit tai lasit suojaavat silmät.
Jokin vara on paree kuinmei mitään.
Beng
- Anonyymi
En lukenut kaikkea, mutta eikö tavallaan ole parasta vain sairastaa tauti ja saada immuniteettisuojaa siitä . Niin ainakin muiden flunssien kanssa. Kaikki lastentauditkin on joskus sairastettu . Onko tämä nyt jotenkin poikkeuksellisen vaarallinen jos on muuten perusterve ja hyvässä kunnossa. Muutenkin terve maalaisjärki auttaa. Mutta pelätä ei kannata, koskaan. Ei tämä ole kolera.
Huhu kertoo et muualla maailmassa tähän on sairastuttu uudelleen. Tiedä häntä pitäneekö paikkansa.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Huhu kertoo et muualla maailmassa tähän on sairastuttu uudelleen. Tiedä häntä pitäneekö paikkansa.
Kaupassa kävin, leipäosasto oli vähissä muuten ruokaa oli kyllä. Auton tankki lähes tyhjä, kesällä pitäisi päästä mökille. Saa nyt nähdä mitä tulee jos polttoainetta säännöstellään. Pitää laittaa trafin kautta auto seisomaan jos tilanne karkaa käsistä ja muuttaa maaseudun rauhaan.
Minimalismi on hyvä elämäntapa, kuluttaa vähän ja lukee paljon. Viihdyn kyllä vesi retkeilyn parissa, samalla vetouisteleekin. Metsää hoitelen myös kun hyvät kelit. Anonyymi kirjoitti:
Kaupassa kävin, leipäosasto oli vähissä muuten ruokaa oli kyllä. Auton tankki lähes tyhjä, kesällä pitäisi päästä mökille. Saa nyt nähdä mitä tulee jos polttoainetta säännöstellään. Pitää laittaa trafin kautta auto seisomaan jos tilanne karkaa käsistä ja muuttaa maaseudun rauhaan.
Minimalismi on hyvä elämäntapa, kuluttaa vähän ja lukee paljon. Viihdyn kyllä vesi retkeilyn parissa, samalla vetouisteleekin. Metsää hoitelen myös kun hyvät kelit.Elämme mielenkiintoisia aikoja.......
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594