Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mitä tehdä

Hei, mitä ihmettä minä teen. Minua haluttaa jatkuvasti. Kotoa ei heru, enkä halua kerjätä. Haluaisin kunnollisen kielihoidon aina silloin tällöin ja sen jälkeen vielä sitä aitoa asiaa. Myös pienet S/M-leikit olisivat villejä.

Tässä kulissiavioliitossa ei tunnu mikään toimivan, joten olen valmis melkein jo tapailemaan vieraita miehiä, mutta eipä taida niitäkään kiinostaa jo neljissäkymmenissä oleva hieman pullevakin naisimmeinen. Salassahan kaiken pitäisi tapahtua, ettei kulissit romahda ja muutenkin vähän arvelluttaa mokoma pettäminen, mutta minkäs sitä haluilleen voi. Dildo on kovassa käytössä, mutta mikä auttaisi siihen kielen puutteeseen?
122340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jos asut jossain rauman lähellä niin voin auttaa sinua siinä. olen 18wee eli hiukan nuorempi mutta toivottavasti se ei ole este. en ole kokematon joten älä panikoi vaan levitä haarasi minulle. odotan vastaustasi.

Äänestä
  • Onneksi en asu rauman lähellä, joten tuohon en lankea. Taidat olla melkoisen lemmenkipeä, kun täällä noin aktiivisesti tarjoat palvelujasi muissakin ketjuissa.

    Ja muutenkin, nuorempi saa olla, mutta tuo on kyllä jo vähän liikaa.

    Äänestä

Karhupumpulla kun lurtsutat niin johan tuntuu että varpaankynnet irtoaa! Voidaan käyttää myös kahvapuoli edellä. Muuten voisin jyystää aivosi pihalle, mutta kun olet lihava niin ei.

Äänestä
  • Kerros Rööri-Reiska, kuinka monta kiloa pitää laihduttaa, että saisin sinut jyystämään. Tällä hetkellä pituutta on 167 cm ja painoa 76 kg. Kunnon menon takia voisi olla motiivia pudottaakin painoa ;)

    Tai sitten ei. Ehkäpä joku epätoivoinen joskus hoitelee hommat ihan tällaisenaan.

    Äänestä

Sopiikos, ilmansuunta nimittäin, jos nähdä meinataan ihan oikeasti ?

Äänestä
  • Mutta silti haluaisin tietää jotain sinusta ennen kuin tässä lähemmin tutustutaan.

    Äänestä

  • nymfo? kirjoitti:

    Mutta silti haluaisin tietää jotain sinusta ennen kuin tässä lähemmin tutustutaan.

    Moikka!Itse olen 45 v.Eronnut ja puute on kova itselläkin.Voitaisiin tavata esim.hotellissa.Paikkakunta ei este.!!!

    Äänestä

  • puutteessa itsekkin kirjoitti:

    Moikka!Itse olen 45 v.Eronnut ja puute on kova itselläkin.Voitaisiin tavata esim.hotellissa.Paikkakunta ei este.!!!

    Onpa positiivista, että kelpaan vielä jollekin kiloineni. Hotelli sen melkein olisi pakko ollakin. Ja vaitiolo on ehdoton vaatimus. Sähköpostiosoitteita tässä kaipailen. Omaani en tähän laita, kun ylipainoinen puutteessa oleva saa liikaa törkypostia, joten toivottavasti joku rohkaistuu ilmoittamaan omansa.

    Äänestä

  • nymfo? kirjoitti:

    Mutta silti haluaisin tietää jotain sinusta ennen kuin tässä lähemmin tutustutaan.

    Passaako rannikko ?

    Äänestä

  • Nymfon Kaveri kirjoitti:

    Passaako rannikko ?

    rannikolla täällä ollaan. Mutta kuten sanottu, kerrohan jotain itsestäsi. Tai laita sähköpostiosoite, niin minä utelen ;-)

    Katsotaampas kumpi teistä ehtii ensin. Molempia en ota. Yksi riittää, vaikka halukas olenkin.

    Äänestä

  • nymfo? kirjoitti:

    rannikolla täällä ollaan. Mutta kuten sanottu, kerrohan jotain itsestäsi. Tai laita sähköpostiosoite, niin minä utelen ;-)

    Katsotaampas kumpi teistä ehtii ensin. Molempia en ota. Yksi riittää, vaikka halukas olenkin.

    [email protected]

    Äänestä

Mikä feikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nymfo? kirjoitti:

Hei, mitä ihmettä minä teen. Minua haluttaa jatkuvasti. Kotoa ei heru, enkä halua kerjätä. Haluaisin kunnollisen kielihoidon aina silloin tällöin ja sen jälkeen vielä sitä aitoa asiaa. Myös pienet S/M-leikit olisivat villejä.

Tässä kulissiavioliitossa ei tunnu mikään toimivan, joten olen valmis melkein jo tapailemaan vieraita miehiä, mutta eipä taida niitäkään kiinostaa jo neljissäkymmenissä oleva hieman pullevakin naisimmeinen. Salassahan kaiken pitäisi tapahtua, ettei kulissit romahda ja muutenkin vähän arvelluttaa mokoma pettäminen, mutta minkäs sitä haluilleen voi. Dildo on kovassa käytössä, mutta mikä auttaisi siihen kielen puutteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu