Mitä tehdä kun avopuolisoani ei tunnu enää seksi kiinnostavan? Olemme olleet suhteessa kuusi vuotta. Suhteen alussa seksielämä oli vireää ja kumpikin nautti siitä paljon. Toisen lapsemme syntymän jälkeen ja sitä edeltävänä raskausaikana kaikki muuttui. Puolisoni menetti lähes kokonaan kiinnostuksen seksiin. Seksiä harrastettiin kerran kuussa tai harvemmin. Ymmärrän kyllä, että halut eivät ole kukkeimmillaan pienten lasten perheissä, jatkuva stressi ja kiire syö seksihalut. Ongelmana on vaan se, että nuorin lapsemme on kohta kaksi, eikä seksielämä ole piristynyt yhtään. Harrastamme seksiä edelleen kerran kuussa. Olen kyllästynyt olemaan se vonkaava osapuoli. Tämä rassaa mieltä syö itsetuntoa. Olemme keskustelleet asiasta useasti mutta mitään muutosta ei ole ilmaantunut.
En odota mitään jokapäiväistä kolmen tunnin seksisesiota, mutta kerran kuussa on aika olematonta. Tulee sellainen olo, että ei ole enää seksuaalinen olento, vaan perheenisä, jonka tehtävänä on lastenhoito ja ruuanlaitto. Alan kohta menettää uskoni koko suhteeseen. Pitäisikö kokonaan lopettaa usko hyvien aikojen palamiseen ja hoitaa seksuaalisten tarpeiden tyydytys suhteen ulkopuolella. En pidä enää pettämistäkään pahana kun vaimo ei anna. Korpee ja masentaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä se vaan on mies, joka kaipaa seksiä kerran kuussa. Syö multakin itsetuntoa ja masentaa. Oletko varma ettei vaimollasi ole pelkoa uudesta raskaudesta? Väsymys on kans yks tekijä. Koittakaa järjestää kahdenkeskistä aikaa. Lapset hoitoon aina kun voitte.
Meilläkin oli samanlaista, kun muksut olivat pieniä. Nyt pelittää aika kivasti, kun lapset eivät tarvitse välitöntä hoivaa. Odottavan aika oli pitkä, mutta kyllä kannatti. Kärsivällisyyttä.
Kiitos kannustuksesta. Täytyy kai vaan jaksaa uskoa vireämmän ajan koittamiseen. Eihän se seksi kuitenkaan ole maailman tärkein asia (näin kai ne kaikki puutteessa olevat yrittävät uskotella itselleen...)
Meillä on vain 1 elämä.En aio käyttää sitä odottamiseen.Entä jos ne halut eivät palaakaan lasten kasvamisen myötä ? Menee elämä hukkaan, seksi on niin tärkeää minulle