Ministerit, kauniit naiset. Ovat tällä hetkellä monasti esillä ja siten tulee tarkkailtua heidän asujaan.
Ministeri Kulmuni ei panosta asu valintaan. Nytkin viimeisissä kuvissa jumalattoman isot housut ja jakun alla poolopaita. Ajatteleeko hän, että rumat ne vaatteilla koreilee.
Ministeri Kulmuni ei panosta asu valintaan. Nytkin viimeisissä kuvissa jumalattoman isot housut ja jakun alla poolopaita. Ajatteleeko hän, että rumat ne vaatteilla koreilee.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Alakoulun opella on aikaa kirjoitella täydellä palkalla.
Todella edustavia ministereita suomella ja viisaita,ei mitään nielskeleviä ja ponäköitä ukkoja.hyvä ulosanti ja kielitaito.olkaamme ylpeitä heistä,heidät on myös maailmalla huomattu positiivisesti.
Hyvä ulosanti välillä ampuen yli (sana, tauko, sana, tauko jne.) ihan kuin tyhmäksi kuvittelevaansa lasta yrittäisi opettaa, selkeää artikulointia, kauniit kasvot (Marin), edustava olemus jne. mutta...Kun siellä päässä ei tunnu liikkuvan juurikaan mitään odotusten vastaisesti puheiden ollessa ihan liian usein pelkkää puuduttavaa poliittista jargoniaa eli valtava määrä sanoja sisältö joskus lähes nolla mustan muuttuessa valkoiseksi eli tapauskohtaisesti p..skapuhetta korulausein. Yksinkertaisen asian sanomiseen menee valtavasti aikaa sanavalintojen ollessa niin tarkoin mietittyä että sanotun tulkitsemiseen pitäisi palkata lakimies. Yrittää ihan liikaa esiintymisen ollessa siten jäykkää kuin kaikkosen tanssi. Valtava ero siihen, miten esiintyi esim ollessaan vielä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Ei jännitystä, pingottamista vaan hyvin asiallinen fiksu asiansa osaava ihminen plussana jämäkkyys mikä on johtotehtävissä ehdoton piirre.
Paljon parempi pj joka tapauksessa jo nyt kuin esim. kakkara sössönsössön suolikuntoon Sipilä tai aivopieruja ääneen päästelevä Rinne. Vielä kun saisi pään kepujen p..rseestä pois niin hyvä tulisi.
Kepu ajoi hallituksen tiukan linjauksen läpi. Sipilä on ollut asiassa aktiivinen.
Sitä ei Haapaveden huonoin luokanopettaja kumoa.
Ja minkäköhän? Senkö missä maakuntamallilla viedään kuntaisiltä varat ja valta maakunnan herroille korvaten n300 kuntaa 18:sta vai se, missä ilmastosta huolissaan omien sanojensa mukaan oleva keskusta ei antanut edes turvevero etua poistaa tai rajoittaa hakkuita tai kohdistaa päästötalkoita maatalouteen vai sitä, missä keskusta hyväksyi huulipunahallituksen talouspolittiset linjaukset jotka ajaa Suomen konkurssiin kokoomuksen kieltäytyessä lähtemästä hallitukseen joka sen tekee? Sipilä on ollut aktiivinen palkitsemaan poliittisilla nimityksillä kokoomuskavereitaan ilman edellytystä olla päivääkään keskustan riveissä sitä ennen ollen itsekkin kaappikokoomuslainen potkien alkiolaiset kepusta pihalle korvaten alkiolaisuuden yrityspomojen etujen ajamisella lopputuloksella missä keskusta on sen historiansa syvimmässä suossa ja siellä pysyy koska sama sankari sisäpiiriläisineen on edelleen puikoissa tosin kulisseista käsin tällä kertaa. Keskustan alamäki alkoi heti kun nämä keskustaan pesineet uskovaiset puolueen kaappasivat Soinin sanoja lainatekseni ja siellä myös pysyy niin kauan kuin edelliset siellä on piste.
pieni marginaaliryhmä ja onnistuivat melkein poistamaan päiviltä koko puolueen? Suurpuolueesta marginaalipuolueeksi yhdessä hujauksessa kun lestat pääsi huseeramaan puolueen johdossa. Sama homma haapavedellä pieni marginaaliryhmä saattanut koko kaupungin vertauskuvia käyttäen sisällisodan partaalle kepujenkin kipuillessa keskenään
Siinä sitä on kulmunnilla ja seuraajillaan työsarkaa kun yrittää keskustaa uudelleen kasata sipilän jäljiltä. Asiaa auta yhtään se että huulipuna on vasta taipaleensa alussa korttitalon heiluessa alusta asti vaikka kameroiden edessä ikeniä esitelläänkin miten hyvin hall.puolueiden välillä menee todellisuuden ollessa ihan jotain muuta. Vihreät hyppineet monet kerrat pöydälle kepun ne sieltä aina pienellä käden liikkeellä lattialle poistaen mutta sieltä ne vielä tulee tai ovat sinisten ja keskustan tiellä eli matkalla tuhoon tai vaipumista merkityksettömään marginaaliosastoon.
pieni marginaaliryhmä ja onnistuivat melkein poistamaan päiviltä koko puolueen? Suurpuolueesta marginaalipuolueeksi yhdessä hujauksessa kun lestat pääsi huseeramaan puolueen johdossa. Sama homma haapavedellä pieni marginaaliryhmä saattanut koko kaupungin vertauskuvia käyttäen sisällisodan partaalle kepujenkin kipuillessa keskenään
Siinä sitä on kulmunnilla ja seuraajillaan työsarkaa kun yrittää keskustaa uudelleen kasata sipilän jäljiltä. Asiaa auta yhtään se että huulipuna on vasta taipaleensa alussa korttitalon heiluessa alusta asti vaikka kameroiden edessä ikeniä esitelläänkin miten hyvin hall.puolueiden välillä menee todellisuuden ollessa ihan jotain muuta. Vihreät hyppineet monet kerrat pöydälle kepun ne sieltä aina pienellä käden liikkeellä lattialle poistaen mutta sieltä ne vielä tulee tai ovat sinisten ja keskustan tiellä eli matkalla tuhoon tai vaipumista merkityksettömään marginaaliosastoon.
Persut on vain kateellisia kun heillä ei ole yhtäviksuja poliitikkoja kuin hallituksessa,aivan hirveitä juntteja kaikki.
Valtaosin+totta+persut+ja+kepulaiset+molemmat+samanlaisia+juntteja.+Sillä+erolla+että+Halla-aho+laulaa+suohon+kenen+tahansa+puolueesta+riippumatta.+
Kateellisiahan+ne+persut+eihän+heidän+suosio+ole+kuin+reilussa+kahdessa+kymmenessä+prosenteissa+kepujen+vastaavan+ollessa+edelleen+madon+lukemissa.+Esimerkki+kepujen+viksuudesta+mitä+ei+esiinny+pelkkää+juntin+mölinää+tunkiolta.+Persut+matkalla+kohti,+onko+se+jo+neljättä+jytkyä+ja+keput,+no+kepuille+aikaisempi+veret+pysäyttävä+kriisraja+kannatusprosentin+suhteen+oli+14%+saman+luvun+ollessa+nykyisin+kaukainen+haave+jota+tavoitella.+Koita+piruparka+kestää+kirjoita+vaikka+lisää+persuille+suunnattuja+provoja+lopputuloksella+missä+vain+nolaat+itsesi+mutta+siinähän+ei+ole+sinulle+mitään+uutta+niin+käydessä+aina+ku+navaat+suusi+tyhmyyden+tullessa+julki.+Noin+siinä+käy+kun+sukupolvia+toistensa+perään+lisäännytään+lähisukulaisten+kanssa+lahkon+sisällä.
Hän on siis kuin meidän huono luokanopettaja, joka möykkää, mutta kukaan ei jaksa kuunnella hänen mölinäänsä.
Vejäkkö käteen samalla kun katot asuja?
Li Anderssonilla oli rasvanen tukka.Kyllä se pistää silmään onko huoliteltu ulkoasu,ja siistit vaatteet.Kyllä sen verran pitää panostaa kun kansanedustajaksi pääsee!
Halla-aholla ei oo tukkaa kohta ollenkaan,vain rasvainen ohta.
Halla-ahon otsa ei ole rasvainen vaan kiiltää ja loistaa järjen valoa.
Kulmuni oli pukeutunut Väyrysen vanhaan mantteliin, vähän iso oli, mutta manttelinperijä on manttelinperijä.
Revolla on kuulemma Halla-ahon vanhat alushousut?
Jees 🧟♂️
Katri on kaunis ja hmm... Isot.. Silmät... Sanna on seuraava pressa ellei jopa kuningatar. Koko kansan äityli.
Poissaoleva väsynyt pikkusenpihalla eipaljoakiinnosta siinäpä ne mielikuvat rouvan esiintymisen perusteella.
Näkee kyllä mistä perimästä geenit on kenelläkin. Kulmunin päällä ei jakkupuku istu ei niin millään huivi päähän kokohaalarit niskaan ja kumisaappaat jalkaan ja navettaan geeniperimän takia siinä missä Marini näyttää missiltä jopa kovat kaulassa. Blondina naurettaisiin pihalle tuollainen lapsikasvo siinä missä Ohisalo näyttää vihernatsilta varsinkin epäedullisessa studiovalaistuksessa.
Niinhän nuo vihreät alkaa olemaan jo ääriliikkeen kaltainen maahanmuuttopolitiikkansa suhteen ilmastoasiat ei näytä enää edes pahemmin kiinnostavan? Kuralle meni vihreät heti kun Niinistö johtopaikan jätti. Rajat kiinni mutta ei koske turvapaikkahakemuksia
Pellepersut koittaa hakea uutta valitamis kohdetta,että rajat ois auki pakolaisille mutta ei muille.tosi epätoivoista räkytämistä.
Voi pientä. Persuja näkyy taas joka paikassa kuten aina ennenkin keskustan ollessa se, joka hallituksessa vihreitten kanssa sotii verissä päin.
En tiedä onko rajat auki pakolaisille väitän ettei ole hakemuksia tietenkin saa lähettää mutta rajaa ylittämättä?
Ps. Oletko koskaan huomannut ettet koskaan ota kantaa aiheisiin joista keskustellaan tyytyen nillittämään sen sijaan persujen perään sairaalloisella pakkomielteellä?
Miten muuten hän voi kirjoittaa haittasuomalaisista. Voiko esim. Haapaveden tyhmintä luokanopettajaa kehua?
Mietippä sitä tai vaihtoehtoisesti sitä, kykenetkö olemaan tunnin tai valtaisat kaksi ilman että itket Ilkan perään puskista huutelemalla kuten hamekangasta kaipaavilla kepuilla tapana on? Oletko ajatellut hakeutua persuista vierotus kurssille käyttäessä kaiken valveillaolo aikasi edellisten perään itkemiseen somessa? Tietenkin näkien myös painajaisia yöllä edellisistä. Saako kysyä mikä se edellisissä niin pahoin traumatisoi että mielenterveyskin petti? Pitäisiköhän sinun hakea läheistukea kyläkouluahdistuneet ry:n keskustajunttaosastolta? Itkette sitten yhdessä miten ikäviä ihmisiä persut ovat estäessään junttaamasta kyläkouluja kiinni sen tehdessä kepulaiset vastuuttomat.
Ilkka on yleinen naurun aihe. Saa molottaa vapaasti, mutta se ei aiheuta muuta kuin hänelle nauramista.
Ilkan mielestä vanhukset saa jättää hoitamatta, kun vaan kalliit kyläkoulut pidetään pystyssä.
Onko tämä vastuullista politiikkaa?
Otkaa mallia Dianan pukeutumista tyylikäs nainen