Voihan korona minkäs teit.

2lesken

Onpa itselläni outo ja ristiriitainen tilanne ja tunne.
Korona on päivän sana ja koko maailma on sekaisin tämän tappajaviruksen takia.

Sensijaan minulla ei ole kahdeksaan vuoteen ollut näin lokoisat oltavat.
Äitini ja sisareni poismenot pudottivat polvilleen, mutta nyt alkaa helpottamaan.
Veljeni on karanteenissa, käynnit ovat seis palvelutaloon.

Olen huomannut nyt, kuinka stressaantunut ja aikataulutettu olen ollut vuosia.
Nukun pois univelkoja ja kävelen metsässä hoitokoiran kanssa pitkiä lenkkejä.
Koronvirus ei kosketa minua henkilökohtaisesti ollenkaan.

En ole matkustellut, ei ole jälkikasvua, ei tarvitse hamstrata vessapaperia eikä ruokaa. Ihan vaan normaalit ostokset riittävät.

Olen elänyt edesmenneen mieheni kanssa kohortin varjossa, eristyksessä
Ei karanteeni mitään uutta ole.

Olen nähnyt lakkoaallon, jolloin kauppojen hyllyillä ei ollut mitään, bussit eivät kulkeneet. Olisiko ollut 70-luvulla Helsingissä.
Kaikesta on aina selvitty.

Luonossakin vahvat puunoksat pysyvät myrskyssä kiinni, mutta heikot rapisevat alas. Samoin heikommat eläimet eivät selviä.
Tämä on sitä luonnon normaalia kiertokulkua.

Oli hieno nähdä joella tänäaamuna joutsenpari.
Koiran kanssa niitä tuijotettiin.
Linnut antavat uutta toivoa elämään.

7

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinullehan on sanottu jo vuosia sitten, että teet vääjäämätöntä itsemurhaa vouhkaamisella muiden asioilla palvelutaloineen, mökkeineen yms. Puhumattakaan naapureiden seuraamisesta.
      Ei jumalauta ne ole olleet sinun pakkovelvollisuus mutta kuvittelet olevasi korvaamaton.
      Nytkö vasta huomaat, että olisi syytä hiljentää.

      • Ano
        Kait se on sitten ollut vouhkaamista.
        Itse pitäisin sitä lähimmäisenrakkautena.
        Nyt lepään.
        En pistä kortta ristiin.
        Enkä lotkauta koronaviruksestasta kun toisella korvalla.
        En minä kuvitellut olevani korvaamaton, minä olin sitä.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Kait se on sitten ollut vouhkaamista.
        Itse pitäisin sitä lähimmäisenrakkautena.
        Nyt lepään.
        En pistä kortta ristiin.
        Enkä lotkauta koronaviruksestasta kun toisella korvalla.
        En minä kuvitellut olevani korvaamaton, minä olin sitä.

        Niin. Hautaan pääsee hitaamminkin. Jos arvostaa (omaa) elämää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Hautaan pääsee hitaamminkin. Jos arvostaa (omaa) elämää.

        Ano
        Sinulla on vissiin tapana jättää äidit ja veljet oman onnensa nojaan.
        Niinhän moni tekee.
        Olen elänyt niin vahvasti nuoruuteeni, että nyt raittiuden myötä hyväntekeväisyystyö on tuntunut kohtuulliselta.
        Fatalistina uskon että kaikki on ennalta määrätty.
        Sitä odotellessa eletään hötkyilemättä


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Sinulla on vissiin tapana jättää äidit ja veljet oman onnensa nojaan.
        Niinhän moni tekee.
        Olen elänyt niin vahvasti nuoruuteeni, että nyt raittiuden myötä hyväntekeväisyystyö on tuntunut kohtuulliselta.
        Fatalistina uskon että kaikki on ennalta määrätty.
        Sitä odotellessa eletään hötkyilemättä

        "Fatalistina uskon että kaikki on ennalta määrätty."

        Vilkaiset kai silti molempiin suuntiin, ennen kuin ylität ajorataa. Miksi?


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Fatalistina uskon että kaikki on ennalta määrätty."

        Vilkaiset kai silti molempiin suuntiin, ennen kuin ylität ajorataa. Miksi?

        Ano
        Hoitokoira on kova vahtimaan liikennettä. Huolehtii minunkin puolestani.
        Ei mene suojatien yli, jos kuulee auton hyrinää.
        Eikä ylitä tietä muistakaan kohtia, ennenkuin tarkistaa ja kuuntelee.

        Yksin kuljeskellessani katson liikennettä.
        Ajattelen, ettei tulisi niin rumaa raatoa konepellille tai auton alle.

        Kuolema on määrätty syntymähetkellä.
        Usko nyt huvikses.


    • Anonyymi

      Tusinoittain halvemmalla tai oikeammin samaan kaaokseen kaikki.
      Eräiden vaimoni ja minun terveyteen liittyvien seikkojen vuoksi emme varanneet totunnaisia, keväisiä Espanjan lentoja.
      Nyt tämä korona osui samaan hässäkkään joten jos on harmeja tullakseen niin tulkoot samaan aikaan.
      Eppäilen pahasti, että krona haittaa liikkumistamme vielä senkin jälkeen kun nämä muut harmit on selätetty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      111
      655
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe