Thaimaan pääministeri töllössä.

Anonyymi

Thaimaan pm pitää parhaillaan puhetta televisiossa, valitettavasti thaikielen osaamiseni on hyvin rajoitettua, kauniimman sukupuolen edustaja kertoi että tulee iso osa rajoitteita, mm. baarit, hieronta paikat, ja koulut kiinni 14 vrk.

Songkran peruttu koko maassa, suurien sakkojen uhalla.

By NumBall

30

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jenkit löytäneet vasta-aineen eli synteettisen meskaliinin, joka jo aiemmmin täällä kerrottu.

      Myös nummipallin Niuvan kilju wc-ankalla toimii.

    • Anonyymi

      Tiedeuutiset kertoo että lerpan kylmää taltioivissa seinissä on vuoto hiekkaharjussa ja ne päästää viinahuuruja ulos ja lisä kylmää sisään. Tilannetta pohtimaan on asetettu komitea Nasan pyynnöstä. Tilanne on vakavakava.

    • Anonyymi

      Songkrania ei voida perua, koska se on päivämäärä. Thaimaan kalenterin uusivuosi. Sama kuin sanoisit että syntymäpäiväsi on peruttu ja et täytä lisävuosia nuhan vuoksi.
      Tulee hyvät uudenvuodenbileet kaveriporukalla iloluonteisten thaityttöjen kanssa :)

    • Anonyymi

      Kuopio tanssii ja soi saa palstalla ihan uuden sisällön.

    • Anonyymi

      "koronaan sairastunut tehohoidossa kuopiossa"
      nyt ei lärpällä mene hyvin..

    • Anonyymi

      Rajoituksia voi tulla, mutta eihän niitä kukaan noudata.
      Muistan että vaalien aikaan ei saanut myydä olutta. Niinpä niin, silti sai juotavaa eteensä.
      Luulenpa että Thaimaalaiset on lopun kyllästyneitä nykyiseen pääministeriin. Kapina kytee.

      • Anonyymi

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö maleksia kotona ja odottaa että joku lähettelee kuitteja.?
        Milloin olet viimeksi ottanut valokuvan ulkona.?
        Olet surkimus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän nuo virtuaalimatkat tunnet kaikkein parhaiten.

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Pitäisikö maleksia kotona ja odottaa että joku lähettelee kuitteja.?
        Milloin olet viimeksi ottanut valokuvan ulkona.?
        Olet surkimus.

        Thaimaassa on 115 aktiivista tartuntaa, useita kymmeniä on parantunut, ei taida kuulua sinulle missä aikaani kulutan, olen joka päivä useita tunteja ulkona, säälin sinua mutta terveisiä kuitenkin Savoon, toivotaan että olet muutaman kuukauden päästä vielä elossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

        Unohdit AirAsian, sitä en toki itse ajanut. Istuin vain kyydissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Thaimaassa on 115 aktiivista tartuntaa, useita kymmeniä on parantunut, ei taida kuulua sinulle missä aikaani kulutan, olen joka päivä useita tunteja ulkona, säälin sinua mutta terveisiä kuitenkin Savoon, toivotaan että olet muutaman kuukauden päästä vielä elossa.

        Ei myöskään taida kuulua sinulle, missä autolla liikun. Itse maksan polttoaineet, niitä ei kelakortilla saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

        mikä palstapäivystäjää noin kovin nyppii tänään. katkeruutta havaittavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thaimaassa on 115 aktiivista tartuntaa, useita kymmeniä on parantunut, ei taida kuulua sinulle missä aikaani kulutan, olen joka päivä useita tunteja ulkona, säälin sinua mutta terveisiä kuitenkin Savoon, toivotaan että olet muutaman kuukauden päästä vielä elossa.

        Todennäköisempää on olla elossa Savossa kuin Thaimaassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

        Hehe...
        https://aijaa.com/CfhSFN

        Toivottavasti minusta ei koskaan tule kaltaistasi idioottia..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikä palstapäivystäjää noin kovin nyppii tänään. katkeruutta havaittavissa.

        Löysitkö muija fiksumman? Helposti.

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Hehe...
        https://aijaa.com/CfhSFN

        Toivottavasti minusta ei koskaan tule kaltaistasi idioottia..

        Jogurttia ja hunajavettä neidille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

        Jep Jep Jep - ja sinä lähetit kuvan... oliko se vuodelta 2008?.... jossa oli Joyrney Smile nimisen firman vuokra vitara.

        Oikein kellohameesi hensgeleitä paukittelit tyyliin "vain 40 000 ajettu" mutta oma.

        Khiai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitavat olla kaikki pattayan pojat virtuaalimatkailijoita, paljon on aasi liikkunut autolla ympäri thaimaata, ja polttoaineen hinta on laskenut liki 25%, niin niitä kuvia netistä kerätään.
        By Numball

        Jep Jep Jep - ja sinä lähetit kuvan... oliko se vuodelta 2008?.... jossa oli Joyrney Smile nimisen firman vuokra vitara.

        Oikein kellohameesi hensgeleitä paukittelit tyyliin "vain 40 000 ajettu" mutta oma.

        Khiai.

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Pitäisikö maleksia kotona ja odottaa että joku lähettelee kuitteja.?
        Milloin olet viimeksi ottanut valokuvan ulkona.?
        Olet surkimus.

        Outo on mielenkiintosi olla aktiivi tunnin välein suomipalstalle thaimaasta.

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Hehe...
        https://aijaa.com/CfhSFN

        Toivottavasti minusta ei koskaan tule kaltaistasi idioottia..

        Ole huoleti ei tule. Kenestäkään ei voi tulla hänen kaltaistaan idioottia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep Jep Jep - ja sinä lähetit kuvan... oliko se vuodelta 2008?.... jossa oli Joyrney Smile nimisen firman vuokra vitara.

        Oikein kellohameesi hensgeleitä paukittelit tyyliin "vain 40 000 ajettu" mutta oma.

        Khiai.

        Silloin niitä Suzukeja tarjottiin vielä vuokralle viimeisiä aikoja. Pattayalla avomalleja. Hinta oli aivan naurettava ja silloin oli vahva patikin vielä. Olisiko ollut 500 patia päivä se vuokra. Ne oli vaan niin turvattomia ja pieniä että isommat autot korvasi ne. Liikenteessä niitä ei ole ollut sen koomin ja ne on prässätty ananastölkeiksi jo ajat sitten.

        Korjaus, silloin oli siis heikompi pati ja vahvempi euro. Kippanan vuokra oli kymmenen euron luokkaa per päivä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep Jep Jep - ja sinä lähetit kuvan... oliko se vuodelta 2008?.... jossa oli Joyrney Smile nimisen firman vuokra vitara.

        Oikein kellohameesi hensgeleitä paukittelit tyyliin "vain 40 000 ajettu" mutta oma.

        Khiai.

        Toivottavasti elämässä ei mene koskaan noin huonosti että joutuisi vanhalla vitaranromulla liikkumaan. Siis vuokrasellaisella. Aamiainen syöty ja kohti khon kaenin keskustaa.

    • Moikkuli vain kaikki raskaat! Hyvä ysdäväni Chiang Main poliisi bäällikkö viirapata sirapatapata kerto ilta kävelyllä sisäbiirin tietoa että pattajyan perustukset ovat halkeilleet ja mereen sortuminen alkanut. Syöminen kielletään maanantaista alkaen ja viinasta tulee krapula tiistaista eteenpäin. tullaan puutumaan ankarasti kaikkiin tapauksiin ja joutuu karateen pojat ja sitten kotiin. Loppuu se matkailu ja siilijalan jälki.

      • Anonyymi

        Puolustusvoimissa, vankiloissa ja eduskunnassa on sallittu vain uloshengitys, Niuvanniemen suljetulla vain kiljukiduksin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimissa, vankiloissa ja eduskunnassa on sallittu vain uloshengitys, Niuvanniemen suljetulla vain kiljukiduksin.

        Meinasivat katkasta wifin koko osastolta kun kirjoitellessa tänne palsdalle ku multa tulee tahdosta riippumattomia khiai huutoja sillon ku oikein innostun. Uhkasin aloittaa taas ulosteella tuhrimis kampanjan yleisissä tiloissa jos wifi viedään. No ne taasen uhkas sitte lepositeillä mutta mä vetosin ihmis oikeuksiini laskea housuun lepositeissä niin ettei ne kerkee muuta ku vaihtaa vaibboja. päästii kombromissiin ja sovittiin että mun suun eteen teipataan vessapaperirulla joka aamu heti puuron jälkeen äänen vaimentimeksi. Vaan mietin että jos mulla tulee korona molempiin nenän reikiin ni mistä se henki sitte kulkee? Ulos pystyn henkäisemään alhaalta mutta sisään?

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        Tästä tulee viikon paras, paremmaksi on vaikea pistää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä tulee viikon paras, paremmaksi on vaikea pistää.

        Olet oikeassa.

        Pattayan matkailupalstan sisältö alkaa olemaan parasta mahdollista tasoa soveltuen nimenomaan Pattayan matkailijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä tulee viikon paras, paremmaksi on vaikea pistää.

        kumpi senssu tuon on kirjoittanut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      68
      3021
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2825
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      49
      2057
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1525
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1319
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1298
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1281
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1233
    9. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1202
    10. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      17
      1188
    Aihe