Koronan myötä pallautus maanpinnalle....

Yhttää en ihmettele. Kyllä kauvan kestiki sitä riehumista, mitä viimmeset vuosikymmenet ovat olleet esim. suomalaisten käyttäytymisessä.
Maailman parraassa muassa asuttaan ja elettään, vainku ei riitä, ei veikkone.
Pittää niinku muurahaeskarhu nenäsä olla työntämässä joka mualiman kolokkaan.
Se on mäntävä, kun kerran matkkaelutoemisto niin sannoo. Eihän siellä koeran ja kissoinsyöjillä mittää öttijäissii, ei tietenkkää.
Sitä ei nähä, jotta miten hirvveen hyvä meillä tiällä on olla. Ikkunasta kun kahttoo, nii siinä se on, mualiman paras paekka.
Se on nämä muutamat sukupolovet, jotka syntynneet 1970-80 luvuilla täysin ulukona siitä oikkeesta elämästä, joka oli meille niinsanottu normaali. Siitä piti taistolaiset maanpetturit huolen. Eiköhän se suomalainen ruoka maita heillekkii kohta.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Maapallon väestö elää yli käytettävissä olevien varojen. Tuonhan tietää jopa Rauhalan kansalaiskoulun käynyt oppilaskin. Se asia tiedettiin jo vuonna 1967 kyseisessä oppilaitoksessa opettaneen erään erittäin pätevän maa-ja metsätaloutta meille kädestä pitäen ja karttakepillä tarpeen vaatiessa ojentaen kouluttaneen erittäin viisaan miehen toteamukset ja elämänohjeet.
Jos ja kun tulee kriisitilanne: Suomi elää maasta, suomalaisesta maasta.

1Äänestä

Ei pidä paikkaansa.

"markkinat"

Äänestä
  • Imitaattori taas yrittää harhauttaa Heinävaaralta.

    "markkinat"

    1Äänestä

Ei voi kuin nauraa näille persuöyhöttäjille taas. Aloittaja pohtii sitä, mitä pandemia tuottaa maapallolle, siis hyvääkin. Ja eikös omissa lämpimissä liemissään mätänevät öyhärit jo kaiva aavikoita peliìn! Teiltä pitäis ottaa kansalaisoikeudet ja äänioikeus pois!

Äänestä

Aloittaja kirjoittaa mielestäni paljon hyvää asiaa, mutta nuo taistolaisuusjutut oli kyllä vähän tuulesta temmattuja. 1970-luvun jälkeen ihmiset on kasvaneet erilaiseen maailmaan, mutta onko se heidän vikansa? Se on juuri aloittajan sukupolvi joka rakensi tämän yhteiskunnan ja nuoret vaan elävät siinä ja heidän on elettävä sen sääntöjen mukaan. Paljon aloittajan sukupolvi teki hyvää, mutta ajat muuttuu eikä aina välttämättä parempaan suuntaan. Hyvin aloittaja pitää suomalaisen maanviljelyn puolia. Onhan tällä palstalla nähty myös persuja jotka haukkuvat suomalaisia maanviljelijöitä saamiensa tukien takia. Vielä eilen täällä haukuttiin myös sairaanhoitajia. Kun on itellä paha mieli, niin pitää viskoa kiusaa siihen suuntaan mihin milloinkin sattuu viisari osoittamaan.

Äänestä
  • Sinun viisarisi sojottaa aina vain Persujen suuntaan. Taas/vieläkin ovat suosituin puolue, kyllä ketuttaa, lähes itkupotkuraivarit. Kyllähän täällä haukahdellaan milloin mitäkin ja ketäkin, mutta kaikkein pahimpia ovat Persut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun viisarisi sojottaa aina vain Persujen suuntaan. Taas/vieläkin ovat suosituin puolue, kyllä ketuttaa, lähes itkupotkuraivarit. Kyllähän täällä haukahdellaan milloin mitäkin ja ketäkin, mutta kaikkein pahimpia ovat Persut.

    Vasureita ja Virhe Vihreitä koijataan ja helpotusta ei näkyvissä. Kyllä punaisena osa ja vihreenä loput nupista kun v......ttaa Persujen suuri kannatus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun viisarisi sojottaa aina vain Persujen suuntaan. Taas/vieläkin ovat suosituin puolue, kyllä ketuttaa, lähes itkupotkuraivarit. Kyllähän täällä haukahdellaan milloin mitäkin ja ketäkin, mutta kaikkein pahimpia ovat Persut.

    Einole mitään syytä itkupotkuraivariin eivätkä ne kuulu muutenkaan tyyliini. Persujen suosio on taas kerran laskenut hiljalleen tänään julkistetussa uusimmassa kallupissa. Demarien kannatus puolestaan kasvanut aika paljon ja muillakin hallituspuolueilla kannatus oli noussut. Tämä oli tilanne ennen poikkeustilaa ja uskon, että suomalaiset ovat olleet tyytyväisiä myös hallituksen tapaan hoitaa koronakriisiä. Tilanne jossa ei voi valittaa entiseen malliin joka pikku asiasta syö varmasti edelleenkin populistien kannatusta, arvioin.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Voi sinua ressukkaa. Persut ovat yhäkin Suomen suosituin puolue. Minulle on ihan sama, onko ensimmäinen vai toinen, mutta sinua se kalvaa kipeästi.
    Vaikka taivas romahtaisi, sinun viimeiset sanasi olisivat "Kyllä Persujen kannatus pian hupenee".
    Demarit ovat menneisyyttä, olleet jo kauan. Kyllä sinä sen tiedät, ei sulle-mulle periaate enää kiinnosta ketään. Suomessa köyhätkin ovat sentään aika rikkaita maailman mittakaavassa ajatellen, tulottomat ja omaisuudettomat asuvat ja syövät siinä kuin muutkin. Kyse on vain , kuinka kauan. Jos/kun rahoittajat kyllästyvät tai uupuvat, koko korttipakka romahtaa.
    Siksi tarvitaan jotain uutta ja erilaista, ei saman vanhan jauhaminen kiinnosta enää, vanhat kikat ovat käytetyt ja loppuun kulutetut.

    En ikinä nimittele ketään tällä palstalla joten toivon, että sinäkin lakkaisit nimittelemästä minua. Sillä tavalla keskustelumme olisivat paljon miellyttävämpiä.

    Tosiasia on, että persujen kannatus on laskenut koko ajan hitaasti jo jonkin aikaa. Totesin vain tämän ja esitin oman arvioni jatkosta. Jos et pidä siitä, yritä silti olla loukkaamatta minua. Minäkään en nimittele sinua, vaikka manaat demarien loppua.

    Sitten itse asiaan: Vaikka korttitalo romahtaisi, niin kuin asian ilmaiset, en usko että se silti hävittäisi kaikkea empatiaa ja välittämistä maailmasta, eli niitä arvoja joita vassarit ja demarit ajavat. Kovimmissakin olosuhteissa lähimmäisestä välittäminen elää, ja niissä olosuhteissa se myös punnitaan. Niin kuin viisas ihminen lauloi, "mistä tunnet sä ystävän" .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sinua ressukkaa. Persut ovat yhäkin Suomen suosituin puolue. Minulle on ihan sama, onko ensimmäinen vai toinen, mutta sinua se kalvaa kipeästi.
    Vaikka taivas romahtaisi, sinun viimeiset sanasi olisivat "Kyllä Persujen kannatus pian hupenee".
    Demarit ovat menneisyyttä, olleet jo kauan. Kyllä sinä sen tiedät, ei sulle-mulle periaate enää kiinnosta ketään. Suomessa köyhätkin ovat sentään aika rikkaita maailman mittakaavassa ajatellen, tulottomat ja omaisuudettomat asuvat ja syövät siinä kuin muutkin. Kyse on vain , kuinka kauan. Jos/kun rahoittajat kyllästyvät tai uupuvat, koko korttipakka romahtaa.
    Siksi tarvitaan jotain uutta ja erilaista, ei saman vanhan jauhaminen kiinnosta enää, vanhat kikat ovat käytetyt ja loppuun kulutetut.

    Ja mitä uutta ja erilaista ehdottaisit sitten vaihtoehdoksi demarien sulle/mulle - politiikkaan?

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    En ikinä nimittele ketään tällä palstalla joten toivon, että sinäkin lakkaisit nimittelemästä minua. Sillä tavalla keskustelumme olisivat paljon miellyttävämpiä.

    Tosiasia on, että persujen kannatus on laskenut koko ajan hitaasti jo jonkin aikaa. Totesin vain tämän ja esitin oman arvioni jatkosta. Jos et pidä siitä, yritä silti olla loukkaamatta minua. Minäkään en nimittele sinua, vaikka manaat demarien loppua.

    Miten olen nimitellyt sinua? Tarkoitatko, kun sanoin ressukka? Minusta se on lähes hellittelynimitys, ei ollenkaan loukkaava. Jos olet kokenut sen niin kuin sanoit, pyydän anteeksi, en tullut ajatelleeksi, että kukaan voi moisesta pahastua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten olen nimitellyt sinua? Tarkoitatko, kun sanoin ressukka? Minusta se on lähes hellittelynimitys, ei ollenkaan loukkaava. Jos olet kokenut sen niin kuin sanoit, pyydän anteeksi, en tullut ajatelleeksi, että kukaan voi moisesta pahastua.

    Ressukka on synonyymi säälittävälle. Tiedät itsekin, että et tarkoittanut kirjoitustasi hellittelyksi ja minä tiedän sen yhtä hyvin kirjoituksesi sävystä. Ei siitä sen enempää.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Ressukka on synonyymi säälittävälle. Tiedät itsekin, että et tarkoittanut kirjoitustasi hellittelyksi ja minä tiedän sen yhtä hyvin kirjoituksesi sävystä. Ei siitä sen enempää.

    En tarkoittanutkaan, terävästi huomattu. Jos olisin sanonut sinua säälittäväksi, se olisi ollut ihan eri asia. Ei nuo sanat oikeastaan ole mitenkään synonyymejä, riippuu tilanteesta, missä mainitsemaani sanaa käytetään.

    Äänestä

"Se on nämä muutamat sukupolovet, jotka syntynneet 1970-80 luvuilla täysin ulukona siitä oikkeesta elämästä, joka oli meille niinsanottu normaali."

Joo niin on, mm. koko työiän kestävistä työpaikoista jopa ilman koulutusta, varmasta hyväpalkkaisesta virasta pelkän koulutuksen perusteella, mitättömistä eläkemaksuista ja edes etäisesti siedettävästä huoltosuhteesta. Se vasta olisikin oikeaa elämää, en valittaisi.

Äänestä
  • Itellepä tuommoisen elämälle vieraan systeemin suunnittelitte. Osannette myös lakkauttaa sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itellepä tuommoisen elämälle vieraan systeemin suunnittelitte. Osannette myös lakkauttaa sen.

    Nyt se on poksahtanut afrikassakin korona päälle ja kuolleita tulee sielläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt se on poksahtanut afrikassakin korona päälle ja kuolleita tulee sielläkin.

    Yksi syy miksi en juuri halua olla somessa tällaisenakaan aikana, kun ihmiset peukuttavat ja laittavat nauravia hymiöitä kommentiksi uutisiin missä joukkokuolemista. Vaikea uskoa tätä aikaa todeksi. Jos some olisi keksitty jo toisen maailmansodan aikaan, olisivatko ihmiset silloinkin peukuttaneet uutisia vasta paljastuneista keksitysleireistä? Koko some tylpistää inhimillisen kärsimyksenkin pelkäksi peukuttamiseksi ja tykkäämiseksi.

    Hyvinhän tuota somessa persuja haukut, eihän sulla mitään estettä näy olevan joten ei kannata valehdella ette halua olla somessa! Näkyy luonto rupeavan hoitamaan tuota liikakansoitusta.

    Tämä ei ole varsinaisesti some vaan keskustelupalsta.

    Äänestä

Ihme ettei intiassa ole kauheasti. Paikka on kuitenkin aikamoinen biologinen mutaation petrimalja. Sieltä tietenkin lähtee sitten liikkeelle joku paljon pahempi korona pohjanen tauti ettei vain keuhorutto.

Äänestä
  • Sieltä ei ole ainakaan vielä tullut pakolaisia. Ihan kunnioitettavaa, kun viihtyvät omilla maillaan. Ovat suurin osa todella köyhiä ja voi niitä asumuksia! Kansoissa on eroja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sieltä ei ole ainakaan vielä tullut pakolaisia. Ihan kunnioitettavaa, kun viihtyvät omilla maillaan. Ovat suurin osa todella köyhiä ja voi niitä asumuksia! Kansoissa on eroja.

    Pienyrittäjät palautuu maanpinnalle ja varautuu konkurssiaaltoon kun valtio ei auta kuin pörssiyhtiöitä ja pakkohan niitä on auttaa muuten eivät saa sijoittajat osinkotuloja!
    Pienyrittäjät pitää valtion uhrata ja samalla saavat sosialituen piiriin uusia asiakkaita!
    Leipäjonot tulee rtakaisevasti lisääntymään, mutta minä luulen ettei tämä hallitus tuon tempun tehtyään näe juhannusta.

Elämä on ihanaa.
Elämästä on yhä mahdollista nauttia. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Jos on kartalla.

Äänestä
  • Tuommoisiahan ne yksityisyrittäjät on, nyt se selvisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yhttää en ihmettele. Kyllä kauvan kestiki sitä riehumista, mitä viimmeset vuosikymmenet ovat olleet esim. suomalaisten käyttäytymisessä.
Maailman parraassa muassa asuttaan ja elettään, vainku ei riitä, ei veikkone.
Pittää niinku muurahaeskarhu nenäsä olla työntämässä joka mualiman kolokkaan.
Se on mäntävä, kun kerran matkkaelutoemisto niin sannoo. Eihän siellä koeran ja kissoinsyöjillä mittää öttijäissii, ei tietenkkää.
Sitä ei nähä, jotta miten hirvveen hyvä meillä tiällä on olla. Ikkunasta kun kahttoo, nii siinä se on, mualiman paras paekka.
Se on nämä muutamat sukupolovet, jotka syntynneet 1970-80 luvuilla täysin ulukona siitä oikkeesta elämästä, joka oli meille niinsanottu normaali. Siitä piti taistolaiset maanpetturit huolen. Eiköhän se suomalainen ruoka maita heillekkii kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu