Päättämisen vaikeus

Anonyymi

Minulle on todella vaikeaa tehdä päätöksiä - niin isoissa kuin pienissäkin asioissa. Haluan optimoida kaiken ja minussa on ehkä myös perfektionistisia piirteitä. Päätöksenteon vaikeus aiheuttaa aikaansaamattomuutta: enhän voi tehdä mitään, jos en osaa päättää, mitä tekisin. Ja se puolestaan johtaa ahdistukseen, kun en saa mitään aikaiseksi. Kellään samanlaisia kokemuksia?

21

3954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen on masentunut, jos ei osaa päättää mistään, ei pienistäkään asioista.
      Siis vaikea valita, otanko tuon vai tuon.

    • Anonyymi

      Minulle tulee päätöksenteon vaikeutta jos olen pahasti stressaantunut tai ahdistunut. Olen perusluonteelta myös vähän perfektionistinen ja olen päätöksenteossa huolellinen yleensäkin. Ahdistuneena se menee kuitenkin yli samalla tavalla kuin sinulla.

      • Anonyymi

        Minulla vaikeus on ihan kokoaikaista, sen hetkisestä mielentilasta riippumatta. Usein, jos on esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Pitäisi siis päättää, mitkä ominaisuudet ovat tärkeimpiä, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Ja aikaa kuluu ihan liikaa niitä pohtiessa.


      • Anonyymi

        Silloin kun minulla on tuollainen olo niin haluan olla vain yksin.

        Rupean nukkumaan .

        Aamulla kaikki on vähän kirkkaammin ajateltavissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin kun minulla on tuollainen olo niin haluan olla vain yksin.

        Rupean nukkumaan .

        Aamulla kaikki on vähän kirkkaammin ajateltavissa

        Kirjoita hyvät ja huonot puolet johonkin, voit yllättyä.
        Itselleni kävi niin ja päätöksenteko sen jälkeen oli päivänselvää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla vaikeus on ihan kokoaikaista, sen hetkisestä mielentilasta riippumatta. Usein, jos on esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Pitäisi siis päättää, mitkä ominaisuudet ovat tärkeimpiä, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Ja aikaa kuluu ihan liikaa niitä pohtiessa.

        Se taitaa sitten vain kuulua luonteeseesi. Voit toki yrittää esimerkiksi hokea itsellesi ettei se ole niin kamalaa jos teetkin huonon päätöksen. Jos olet alle 25-vuotias niin aivosi kehittyvät vielä jolloin päätöksenteko voi iän myötä helpottua. Otsalohkot kehittyvät vielä sinne 25-30v saakka ja ne vastaavat mm. päätöksenteosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se taitaa sitten vain kuulua luonteeseesi. Voit toki yrittää esimerkiksi hokea itsellesi ettei se ole niin kamalaa jos teetkin huonon päätöksen. Jos olet alle 25-vuotias niin aivosi kehittyvät vielä jolloin päätöksenteko voi iän myötä helpottua. Otsalohkot kehittyvät vielä sinne 25-30v saakka ja ne vastaavat mm. päätöksenteosta.

        Niin voi olla, kun muistan tilanteita jo lapsuudesta.. Täytyy vaan joo kokeilla kaikkia mahdollisia kikkoja. Ja toivotaan, että nämä aivot tästä vielä kehittyy!


    • Anonyymi

      tiedän tunteen, minäkin taidan olla sen verran perfektionisti ja aikaansaamaton. täytyy vain hyväksyä se tosi asia että et ole se täydellinen yksilö ja että anna armo itsellesi. älä yritä aina vaan ota rennosti ja jos jotkut ajattelee sua "luuseriksi" niin heidän päässään on jotain vikaa. :)

      • Anonyymi

        Muille tämä ei kyllä ole ongelma, ongelma on lähinnä ihan omani, ja se ärsyttää ja ahdistaa. Mikään itsensä hyväksyminen ei auta, minun on vaikea ottaa vaan joku niistä vaihtoehdoista. Olen myös koittanut tuota hyvien ja huonojen puolien listausta, mutta vaikka toisella puolella olisi enemmän, niin se ei silti riitä. Toiset ominaisuudet kun ovat tärkeämpiä kuin toiset, ja on sitten vaikea arvottaa, että KUINKA tärkeitä.


    • Anonyymi

      En osaa päättää mikä olis se lopullinen asuinpaikkakunta, tietenkin haen rauhaa,palvelut suht lähellä, työtön mies, sinkku,autoton,keski-ikäinen,kaverit kaukana jne..

    • Anonyymi

      No eipä muuta kuin "valmistelet" asiat ensin hyvin ja vasta sitten teet päätöksiä.

      Toinen vaihtoehto tietysti on että teet ne päätökset vasta pakon edessä!

      MUTTA ei hätä ole tämän näköinen - Näinhän meidän hallituskin toimii!!!

      • Anonyymi

        Täytyy sitten vaan toivoa, että nykyiset työt menee alta, niin tulee pakko keksiä jotakin muuta. Niitä vaan on tähän asti kestänyt monta vuotta, mutta jospa nyt tämä pandemia auttaa asiaan :D


    • Anonyymi

      Samanlaisia kokemuksia aikaisemmin, mutta nykyään ei ongelmaa. Kannattaa muistaa että päätökset tehdän tunteella, joten kyky omien tunteiden kuunteluun auttaa lopulta enemmän kuin asian älyllinen pallottelu mielessä.

      Totta kai myös faktatietoa ja ajatustyötä tarvitaan päätösten pohjaksi, mutta kuinka paljon? Tosiasia on, että et voi koskaan olla täysin varma päätöksesi oikeellisuudesta etukäteen, ja se on vain hyväksyttävä.

      Voit järkeillä asian itsellesi vaikkapa niin, että päätöksen maksimaalinen "optimointi" onkin lopulta epäoptimaalista, koska päätöksentekoprosessi haukkaa silloin sliian suuren osan rajallisesta elämästäsi. Hyvin monissa tilanteissa on vaan järkevintä tehdä edes joku päätös, vaikka se ei olisi paras.

      Käytännössä voit harjoitella näin: Aseta päätöksenteollesi tietty aikaraja, ja sitten vaan teet päätöksen ajan puitteissa ja opettelet hyväksymään päätöksentekoon liittyvän epämukavan epävarmuuden tunteen. Tätä kun toistat tarpeeksi, sinusta tulee parempi tekemään päätöksiä!

      • Anonyymi

        Oi, kiitos! Tämä oli sellainen kommentti, jota tarvitsin. Erityisesti tuo kohta, että vähiten optimaalinen ratkaisu on päätöksenteon pitkitys. Ja syöhän se ajan lisäksi myös voimavaroja. Jospa siis nyt saisin aikaan hankkia kaiken tiedon päätöksiäni varten ja sitten vain aikaa tuhlaamatta teen päätöksen.


    • Anonyymi

      Onpa hyvä ja tärkeä aloitus minullekin. Olen tällainen tyyppi:
      - Kotona en tiedä, mitä tekisin, kun vaihtoehtoja on niin kamalasti. Tiskaanko nyt ensin vai laitanko pyykit koneeseen vai imuroinko, jne. Kotitöitä on aina odottamassa niin tosi paljon, että olen jatkuvassa stressissä. Minäkään en saa mitään aikaan. Päätöksenteko ja tekemättömien ajattelu vie kaiken ajan. En myöskään jaksa samaan syssyyn pitkään työskennellä. Aina pitäisi valita se kiireisin, tärkein ja eniten tekemättömien stressiä siten helpottava. Vaikeaa!
      - Sitten haluaisin mennä kävelylle ja puistoon jumppailemaan ja jään jahkaamaan, mitä panen päälle. Jos laitan tuon takin niin nämä housuthaan ei käy sen kanssa ja mitä ihmettä tarvitsen laukkuun mukaani. Mitkä jalkineen tänään? Häärään eteisessä ihan sekaisena ja aikaa kuluu. Pimeänä vuodenaikana ehtii tulla pimeä, ennen kuin meikä on ulkona.
      - Sitten kun pääsen ulos kadulleni, en tiedä mihin suuntaan nyt lenkkiäni lähden tekemään. Voin periaatteessa lähteä kävelemään ihan jokaiseen ilmansuuntaan, joko tuonne päin ja takaisin tai jossakin siellä ympyrän tehden ja jostakin kautta kotiin palaten. Tämän asian päättäminen vie energiaa ja aikaa.
      - Ruokakaupassa käytän hirveästi aikaa, kun en käsitä mitä ja miten nyt ja lähipäivinä söisinkään, mitä tulee ostaa. Ihan kauheaa jahkaamista ja aikaa kuluu. Seison siinä hyllyn edessä kuin hoopo.
      - Minulle tämä oire on todella voimia ja aikaa vievä. En koskaan rentoudu. Minulla ei muka koskaan ole aikaa esim lukea kirjoja ja muita juttuja, kun on aina nämä pähkäilyt käytännön hommista, mitä nyt tehtävä ja mitä valitsen. Kaikki on aina levällään. Vaihtoehtojen runsaus on hirveän rasittavaa varsinkin yksinään elevälle, kun silloinhan ollaan aivan liian vapaita valitsemaan, ihan kaikessa. Rasittaa, kun mikään ei ohjaa, mitä tulee juuri nyt valita.
      T. "Jahkailija"

      • Anonyymi

        Kiva tietää, että on joku muukin, jolle on vaikeaa päättää pieniäkin asioita. Olisi niin kiva, jos olisi joku, joka jaksaisi auttaa päätöksissä. Itsekin olen huomannut, että yksin ollessa on vaikeampaa, kun ei voi kysyä muiden mielipidettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva tietää, että on joku muukin, jolle on vaikeaa päättää pieniäkin asioita. Olisi niin kiva, jos olisi joku, joka jaksaisi auttaa päätöksissä. Itsekin olen huomannut, että yksin ollessa on vaikeampaa, kun ei voi kysyä muiden mielipidettä.

        Samaa mieltä, ei kaikkea voi tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, ei kaikkea voi tietää.

        Masennus, masennus


    • Anonyymi

      Tämä on tärkeä aloitus, minullekin.
      Tuolla edellä tullut suurinpiirtein minunkin pähkäilykohtani esiin.
      Menee paljon voimia. Syyllistän itseäni, että olen aikaansaamaton asioissa. Mutta, jos ajattelen päättämättömyyden johtuvan masennuksesta ja ahdistuneisuudesta, niin helpottaa hiukan ajatuksella, että olen kipeä. Nuo nimittäin ovat psyykkiset oireeni miltei jatkuvasti ja sitä kautta tämä päättämättömyyskin sitten tulee.
      Millainen ihminen voisi tulla tällaista ihmista kotiin auttamaan, se olisi nimittäin taivaallista, edes silloin tällöin.

      • Anonyymi

        Minä kyllä mielelläni tulisin auttamaan, kun itsekin tiedän, miten vaikeaa on. Helpompi toista auttaa kun itseä :D


    • Anonyymi00022

      Minä löysin ja otan esiin 5 v vanhan aloituksen aiheesta päättämättömyys. Olen tuo 2020-03-29 12:53:22, joka myös kirjoitti tähän ketjuun osaa ottaen!
      Tilanteeni edelleen sama. Välillä kyllä tehtävistäni selviydyn, mutta useinmiten on stressiä, kun tehtäväni ja valinnanvaikeuden tuska kasaantuvat. Ihan tuottaa unettomuutta ja hyperventilaatiota välillä stressi kaikesta. Myös mulle on ikää kertynyt, mikä hermostoakin heikentää. Taitaa olla tarve käydä lääkärilläkin. Mitähän muille oirehtiville kuuluu?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe