Saunavuorot peruttu

Anonyymi

Koronaepidemian vuoksi on kiinteistön omistaja perunut saunavuorot. Onko muissa kerrostaloissa tehty vastaavaa. Kovana saunojana asia suututtaa.

8

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turhaa paniikkia, ajoitetaan vaikka kerralla olevien määrää

      • Anonyymi

        Minä en ainakaan enää peseydy. En edes suihkussa.
        Ei leviä bakteerit.
        Käsienpesuvesi menee viemärin kautta vedenpuhdistukseen jossa ei kuitenkaan bakteerit kuole.
        Eli en pese käsiäkään.
        Uskon siedätyshoitoihin. Eli altistan itseäni jotta saan vastustuskykyä.
        Öisin käyn kauppakeskuksessa nuolemassa ulko oven muovista ripaa jotta saan vähän siedätystä.
        Ei tunnu missään. Paitsi maha ollut vähän kuralla. Johtunee kuitenkin mämmistä jota aloin syömään 3 rovetta päivässä kun se on tervellistä. Muuta ruokaa en sitten jaksakaan niiden lisäksi. Paitsi kermaa ja sokeria, joita menee aika moisia määriä.
        Ostin mämmiä heti kun sitä tuli kauppoihin tammikuussa ja laiton pakkaset täyteen. Kalliiksihan se tuli kun piti ostaa pari uutta pakastinta vanhojen lisäksi että tavaraa mahtuu.
        Tulis jo pääsiäinen kun tuo maha alkaa olla jo kovilla takapuolen lisäksi.
        Vessapaperia tuli onneksi hamstrattua kaukoviisaasti sen verran että riittää useammaksi vuodeksi vaikka koko suvulle. Oli järkevää ja kaukonäköistä tehdä oikea investointi.
        Tosin kaikki rahat meni niihin ja muuhun ruokaan ei riitä nyt rahaa.
        Eniten ottaa aivoon että kerma alkaa pikku hiljaa mennä vanhaksi eikä oo pätäkkää hakea lisää. Pakko vetää mämmiä ja pelkkää sokeria : (
        Mutta kyllä tästäkin kriisistä selvitään.
        Jos saan jostakin tuoretta kermaa.


    • Anonyymi

      Kyllä se perusteltua on, kun pinnoilla virus säilyy jopa 5 päivää ja jengi vaihtuu tiheään.
      Varsinaisen saunan puolella virus on heikossa hapessa, kun lämpötila on yli 30 astetta, mutta muut tilat on riski.

      • Anonyymi

        Ai, niin. Meillä ei ole peruttu, mutta jätän itse menemättä.


    • Anonyymi

      Meillä suljettiin kerhotila, mutta pesutupa ja saunat jätettiin auki. Suositeltiin vain erittäin hyvää hygieniaa.

      Kyllähän se varmasti monen himosaunojan psyykkeen päälle käy, jos kielto jatkuu esim. kuukausia. Varmaan sitten mennään jollekin kaverille saunomaan, jolla oma sauna.

    • Anonyymi

      Ilmoitus saunan sulkemisesta tuli tänään porraskäytävän ilmoitustaululle.
      **Perutuista vuoroista ei peritä maksua''
      On ne reiluja:)))

      • Anonyymi

        Niimmeilläki tuli. Kui mää ny vemppaan ku emnää mummojen pilhanderii? Tommottis tekee Turkkuses. Stana.


    • Anonyymi

      Kyllä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      3985
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3650
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2954
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2534
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      175
      2206
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1564
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1447
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1272
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1063
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      1043
    Aihe