Jatkokysymys: miksi et ole tehnyt mitään, että ihastuksesi voisi olla jotain enemmän?
Ikävä..muka
Anonyymi
52<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Vastaan huomenna.. ehkä. Nyt nukkumaan.
Ihmisten elämästä on tullut salaisesti liian avointa, mutta toisaalla tietämätöntä.
Ristipaineessa ryhmissä kehitellään toisten pään menoksi mitä ihmeellisimpiä tempauksia.
Palsta sekottaa monen elämää.
Vastaamalla toisen suulla saadaan tehokkaasti näyttämään asiat aivan muulta, kuin todellisudessa on.
Sulla on mielenkiintoisia salaliittoteorioita. Minä vastaan omilla tunteilla. Muiden teoista en vastaa minä.
Tein kaiken mitä voin. Pyysin ulos, kerroin tunteistani, ehdotin tapaamisia, pidin yhteyttä. Turhaan.
Näin tein minäkin mutta ei kai tarpeeksi kiinnostusta....
Mutta tehän teitte jotain. Kysymys koski sitä, että vaikka kuinka sydämessä polttelisi, niin ei tehdä mitään poltteen poistamiseksi. Eli miksi jähmettyy kalkkiviivoilla; jähmettyy, kun pitäisi juosta ja katsoo vaiti vieressä liikkumatta elämän kulkevan ohitse?
Mikä sen aiheuttaa?
Pelko että tunteet ovat yksipuolisia, jompi kumpi on varattu tai lukkoon meneminen ihastuksen tunteiden vuoksi. Ainakin nämä.
No ne. Itsellä samat. Mutta eikö helpottaisi saada tilanteeseen selvyys? Siis rohkeasti tulta päin vaan ja jälkiseuraamukset kärsii sitten, jos menee poskilleen. Helpottaisi ainakin, ettei tarvitsisi turhaan elätellä harhakuvitelmia?
En uskalla tehdä selkeää aloitetta. Vastaisin kyllä hänen aloitteeseen.
Tieto siitä, että toinen on varattu.
Eikä toinenkaan uskalla tehdä aloitetta, joten...? Itse olen vähähn kallistumassa sen puoleen, että teen sen aloitteen. Liian kauan miettinyt tätä omassa päässäni, ehkä hänkin.
Liian vaikea kysymys.
Tein kaiken minkä voin.. ehkä parempi ettei meitä tule. n-m
Sä oot polkusi valinnut...
Olen omat valintani tehnyt. Niinhän me kaikki.
Näissä omissa tulkinnoissa on aika iso tulkintavirheen mahdollisuus. Mitä jos toinen ajattelee juuri samoin, on epävarma koska pelkää ettei kelpaa, on ujo tai monta muutakin syytä.
Usein omia tulkintoja käytetään syynä kun ei itse uskalla tai kun ei riitä munaa ottaa epäonnistumisen riskiä..
Näki heti ettei toinen ole tosissaan. Siksi. Luovutin puolivälissä.
Näit väärin.
Elämänkokemuksien myötä tiedän varmuudella että olen syntynyt vain pilkattavaksi johtajien orjaksi.
Miksi sanot noin?
Koska niin on tapahtunut eikä loppua näy.
Sinun hiuksesi hulmusi kun harjasit.Nyt poistun
lopullisesti,koska aurinko on korkealla ja olen herännyt.
moi moi.
Moi? Älä mene vielä? Meistä voisi tulla jotain.
Älkää hyvät ihmiset tehkö mitään. Tutustukaa ensin rauhassa ja ottakaa toisesta ensin selvää. Turha nolata itseään, jos toisella ei mitään ole. Rakastuneena tekee virhearviota enemmän kuin selväpäisenä.
Olen kyllä niin epätoivoinen ja rakastunut, että voisin nolata itseni miljoonin tavoin hänen edessään, eikä hävettäisi ollenkaan. Jos se vaan olisi mahdollista.
Noin itsekin ajattelin vielä toissapäivänä. Mieli muuttuu.
Onkohan nolous pahempi paha kuin rakkaudettomuus/yksinäisyys. Rehellisyys tunteissa on minusta kaikkein puhdistavinta. Kertoa tai näyttää tunteensa on vapauttavaa- ihmisen sisälle kasvaa tunteiden möykky jos niitä ei tuo jollain tapaa ulos. Tiedän ihmisiä jotka ovat haudanneet syvälle sisään tunteensa ja siksi ovat sen jälkeen voineet huonosti ja voivat edelleen. Ymmärrän jos tiedossa on etukäteen tai vihiä on, että toinen on suhteessa tai muuten ei ole kiinnostunut niin silloin tunteet voi vaikka kirjoittaa johonkin tai puhua vaikka kaverille tai jollekin jos niitä ei voi sille toiselle näyttää tai kertoa. En ainakaan itse ole vielä kuollut siihen että olen ollut elämässäni joskus liiankin uhkarohkea olemalla avoin tunteissani.
Tämä on kyllä niin hieno kirjoitus täynnä asiaa! Pitäisi ottaa koppia! Joitain lähestymisyrityksiä yrittänyt viritellä, ei kovin hyvin tuloksin. Se kuuluisa härkää sarvista -meininki yhä uupuu toiminnasta, huokaus.. (naiselta)
Toisin sanoen et ole tehnyt mitään.
Toisin sanoen oletkos sinä sitten itsekään? Täällä on monesti kyseenalaistetaan toisten yhteydenottaminen varsinkin sitä ettei olisi/ole ottanut tai tehnyt. Miksi? Eiköhän se ole jokaisen oma henkilökohtainen asia ottaako/tekeekö yhteyttä vai ei. Ehkä kannattaisi keskittyä niihin omiin ikävän asioihin.
Niin.. tiedän kyllä etten ole tehnyt tarpeeksi asian eteen. Itseänsä sitä saa syyttää ettei mikään etene mihinkään suuntaan. On nämä niin vaikeita asioita, kun on suurista tunteista kyse ja sydämen särkymisen riski on suuri.
Särkyneen sydämen saa aina korjattua, täyttymätöntä sydänte ei voi täyttää.
Viisaita sanoja. Nyt on tässä aikaa tilannetta pohtia ja miettiä miten tilanteessa pääsisi eteenpäin sitten kun jälleen kohdataan hänen kanssaan. Nyt ei siis vähään aikaan kohdata, kun kohtalo mikä lie puuttui peliin. Ympäristötekijät ovat olleet suuressa osassa siinä ettei minkäänlaista kunnon aloitetta ole saanut tehtyä. En kuitenkaan halua saattaa häntä vaikeaan ja kiusalliseen tilanteeseen, jos ei tunteet kohtaakaan.
Sama tilanne itsellä. En edes uskalla lähestyä häntä, vaikka veikkaan, että hänkin voisi ehkä olla kiinnostunut. Eli tyhmänä odotan hänen liikettään, jos sellainen ikinä tulee, mitä epäilen. Toivoisin hänen rohkaistuvan. Vaikuttaa ujolta, kuten olen itsekin. Hankalaa, eli varmasti mahdotonta käytännössä.
No, mä ainakin olen ujo ja se korostuu hänen seurassaan. Kyllä me molemmat ollaan toisiamme katseltu ja tultu lähelle, mut siihen se aina jää:) Ei saa sanottua mielessä olevia asioita, se jännitys siinä tilanteessa on välillä niin tiivis että ilmakin sakenee.. Ja ihmisiä pyörii ympärillä, ei siinä voi mitään elämää suurempaa sanoa. Sitten on vielä sekin pelko että hän pelästyisi tunteitani ja ajaisin hänet pois kertomalla. Joten en voi muuta kuin nauttia pienen hetken hänen seurastaan ja mennä taas kotiin kaipaamaan. Toivoen että joku päivä tulisi tilaisuus ja rohkeus, joka muuttaisi kaiken.
Sama tilanne itsellä
Itse kerron ensikerralla tunteistani jos kahden nähdään , on tätä jo muutama vuosi katsottu .
Mulla tämä alkoi viime vuoden puolella, tarkkaa aikaa edes hankala sanoa, kun tuli niin pikku hiljaa, mutta tänä "talvena" herätty. Rohkeutta sinulle! Pääasia että asiat selviää, tämä epätietoisuus syö sisältä. Luulisin että kertominen kuitenkin parempi, vapauttavaa..
Mä oon miettinyt samaa, mutta jotenkin pelottaa kovasti. Ehkä jonain päivänä saan koottua itseni, jos vaan näet hänet jossain.
Se on pelottavaa, mä tiedän. Sit kuitenkin ajattelen et jos/kun tiet eroaa ja jatkan elämääni, eikö se jää ikuisesti mieleen kummittelemaan ettei ottanut asioista selvää. Sehän saattaa olla sun/mun elämän rakkaus sielä, oottamassa vain poimijaa:)
Sama fiilis :) Pitää vaan odottaa, että näkisin hänet ja pääsisin jotenkin rauhassa tekemisiin hänen kanssaan. Tuntuu kuitenkin, ettei minkäänlaista tilaisuutta tule ja kaikki menee ohitse.
No, nyt tässä on itselläni aikaa luoda strategioita. Ne kuulostaa omassa päässä varmaan toimivilta, mut kun se tilanne tulee eteen niin kramppikuume iskee ja pää lyö tyhjää:) Eikä tilannetta auta et ympäristö on aika haasteellinen henkilökohtaisille asioille. Tuli mieleen joku vanha mustavalkoelokuva, jossa nainen pyörtyy ja se mies tulee sieltä huolissaan hoivaamaan,ottaa syliin niin johan nainen virkoaa ja sitten jo suudellaan, toivottavasti en nyt ihan noin epätoivosiin tekoihin joudu;) Tsemppiä meille rakkauspulmiin!
Toihan voisi olla toimiva keino, siis vahingossa muka horjahtaa miestä päin, jolloin fyysinen kontakti on pakollinen. Ja silloin asiat johtavat toisiin ja jne. On itsekin tullut mietittyä kaiken maailman tilanteita, missä voisi sen aloitten luontevasti tehdä :)
:) Tai sit tällain tilanne et jotain on käsissä ja tietenkin sattuu niin hassusti et ne tipahtaa pitkin lattiaa(paperit,kynäpurkki yms) ja siinä sitten keräillään niitä ja kas kun ne kädetkin sattumalta kohtaa tai päät vaikka kalahtaa yhteen.. Kaikkee hassua sitä alkaa miettiin:) Mut oikeesti joku tollain "vahinko" vois laukasta sen jännityksen ja muu sen jälkeen tulis kuin luonnostaan..
Mä oon miettinyt ton saman tilanteen! ;)
Oikeesti aika epätoivoista, että aikuinen ihminen käyttäytyy tällä tavalla. Jotain on nyt kyllä vialla, mutta sen korjaaminen vaatisi sen toisen.
No, ollaan armollisia itsellemme:). Ei se ikäkään aina merkitse sitä että asiat olisivat jotenkin helppoja. Elämässä vaan on asioita, jotka haavoittaa ja sitä pyrkii suojelemaan itseään. Kyllä mä ainakin uskon että tää tilanne ratkeaa tavalla tai toisella. Silloin kun löytää ihmisen joka tuntuu kaikella tavalla oikealta, niin ei sitä silloin luovuta ilman taistelua, toisinsanoen se tarkoittaa sitä että on vain pistettävä itsensä likoon.
Kyllä moni on varmaan tehnyt sen minkä voi ja aina ei ole mahdollista toimia vaikka kuinka haluaisi. Itse kun häntä vielä näin minun ei ollut mahdollista ilmaista tunteitani. Olen kyllä sen jälkeen yrittänyt löytää puhelin ja osoitetietoja, mutta niitä ei löydy. En ole myöskään itse Facebookissa, mutta pyysin ystävääni häntä sieltä etsimään ja hän löytyikin. Viestiä laitoin, mutta ei ole vastannut. Joten pitäisi ehkä unohtaa, mutta kun ei vaan pysty.
Jos toinen on varattu, niin minkäs siinä tekee sitten? Itse ainakin pyrin luistelemaan tilanteeesta hyvin nopeasti. Ei seuraa mitään hyvää.
a) Hän on varattu
b) työkuviot saattaisi häiriintyä jos alkaisin siinä yhtäkkiä tunteista avautumaan
Voi vittu mitkä bonukset.
Sanotaanko näin analysoin riskit. Tai huomiooin nykytilan ja pohdin asioita moneltakantilta. Kokeilen ja pohdin. Tänään varmistuin että kyllä siinä on ja pois ei lähde. Vaikka en koskaan saisi omaksi on jo liimautunut osaksi. Tarttuvaa sorttia taitaa olla.. esteitä kyllä sanon jos viellä näemme... tais sitten yhteen ajaudumme
Suomi24-jatkot.