Elämästä selviäminen

Vaikka olen introvertti, se ei tarkoita että eläisin yksin kymmenen kissani kanssa. Pidän itsenäisestä toiminnasta enemmän, mutta se ei ole sitä, että minulla ei olisi sosiaalista elämää tai kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

Maailmassa menestyvät tyypillisesti ne, jotka pitävät suurinta melua itsestään. Mutta myös niissä hiljaisissa ja muita kuuntelevissa ihmisissä on voimaa! Ehkä näinä vaikeina aikoina, joita parasta aikaa elämme, voisi sanoa omassa rauhassa asioita tekevien pärjäävän jopa paremmin?

Olen ollut nyt viikon etätöissä, enkä kaipaa yhtään palavereita, seminaareja tai meluisia ryhmätapaamisia. Hyvin harvoin tästä luonteenpiirteestä on etuja, mutta nyt uskallan väittää, että meidän sisäinen maailmamme kestää paremmin vallitsevan tilanteen kuin ulospäinsuuntautuvien ihmisten.

90

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Extroverttiys on yliarvostettua työelämässä. Tarvitsevat toisia ympärilleen kuuntelijoiksi ja vievät energian. Hiljaiset ovat keskittyneitä ja tehokkaita työssään eivätkä häiritse muita.

      • Itse ainakin tarvitsen työrauhan ja esimerkiksi nykyajan avokonttorit ovat yhtä helvettiä minulle. Tällä hetkellä on oma toimisto, eikä enää pitkään kunnes siirryn eläkkeelle. Uskallan väittää olevani tehokkaampi työntekijä sen vuoksi, kun en tykkää jonninjoutavasta jutustelusta.

      • Anonyymi

        Just näin!
        Ekstrovertit keräävät muut vastaavat ympärilleen ja työpäivä menee kivasti siinä seurustellessa, meteliä riittää ja nauru raikaa.
        Introvertit puurtavat oman työnsä lisäksi näiden parveilijoiden tekemättömät työt ja parveilijat ihmetrelevät, että mikä noita introverttejä riivaa, kun niitä ei koskaan saa mukaan geimeihin.
        No haloo, mistähän johtuu!?!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai tarvitaan joskus keskusteluja kasvokkain työkaverien kanssa, mutta joillekin se tuntuu olevan se päällimmäinen työtehtävä. Jutustella muiden kanssa koko ajan aamusta saakka työpäivän loppuun asti!

    • Anonyymi

      Mikäpä tässä on ollessa valmiissa maailmassa. En ole koskaan ymmärtänyt yhtään ihmistä, joka tekee jo päivittäisestä arjesta stressin ja ongelman.
      Maailmassa ei ole yhtään ongelmaa. Ei ainakaan minulla.
      Nyt on muuten kylillä ja kaupoissa tilaa liikkua. Ei ole vouhakkeet elämän tukkona.
      Pitää osaa asettua kulloisiinkin olosuhteisiin 100%

      • Tämä tilanne tuntuu aiheuttavan joillekin jopa melkeinpä vierotusoireita, kun eivät saa mennä torikahviloihin tms. kokoontumisiin. Ei minua ainakaan haittaa pätkääkään! Käyn edelleen yksikseni kävelylenkillä, kuten ennenkin olen tehnyt. Tämä on nyt vallitseva tilanne, joka tulee hyväksyä.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Tämä tilanne tuntuu aiheuttavan joillekin jopa melkeinpä vierotusoireita, kun eivät saa mennä torikahviloihin tms. kokoontumisiin. Ei minua ainakaan haittaa pätkääkään! Käyn edelleen yksikseni kävelylenkillä, kuten ennenkin olen tehnyt. Tämä on nyt vallitseva tilanne, joka tulee hyväksyä.

        Oma elämäni ei ole muuttunut piirun vertaa mihinkään, oli koronaa tai ei. Aikataulut ei sekuntiakaan, oli koronaa tai ei, koska en edes aikatauluta itseäni. Ei ole pakkorutiineja. Jokainen päivä on omansa.
        En juo aamukahvia vaikkapa tasan 8. Juon esimerkiksi klo 7.06 -9.44 välillä, miten milloinkin. En ryntäile aamukävelylle, päiväkävelylle - kävelen silloin kun huvittaa. Ainoastaan saunavuoro on kiinteä ennen kuin pääsee mökille keväämmällä.
        Anonyymi
        Tänään 07:45

        Minä nukun melkein jopa levollisemmin, kun ei tarvitse miettiä aamuheräämistä ja töihin lähtöä. Ei tosiaankaan ole väliä, koska juo aamukahvit, syö päivällistä tai illallista. Nukkumaan mennään silloin, kun väsyttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oma elämäni ei ole muuttunut piirun vertaa mihinkään, oli koronaa tai ei. Aikataulut ei sekuntiakaan, oli koronaa tai ei, koska en edes aikatauluta itseäni. Ei ole pakkorutiineja. Jokainen päivä on omansa.
        En juo aamukahvia vaikkapa tasan 8. Juon esimerkiksi klo 7.06 -9.44 välillä, miten milloinkin. En ryntäile aamukävelylle, päiväkävelylle - kävelen silloin kun huvittaa. Ainoastaan saunavuoro on kiinteä ennen kuin pääsee mökille keväämmällä.
        Anonyymi
        Tänään 07:45

        Ainakin meidän pienen kerrostalon saunauvorot on juuri peruttu toistaiseksi. Ja minä kun niin tykkään saunasta! Mökille ei pääse, on huonojen jäitten ja myös pitkän matkan takana. Eli kyllä tämä kieltotäyteinen elämä jotain minunkin elämässäni muutti. Ehkä muuttaa lisää, toivottavasti ei harmillisempaan suuntaan eikä ainakaan paljon...

      • Anonyymi
        Mrs.Winterbutton kirjoitti:

        Niin kuulin, kaikuna kauaksi maalle, että pääkaupunkiseudulla ainakin Vantaalla ja Espoossa, on peruttu saunavuorot ja lenkki saunat.
        Täällä koronattomalla vyöhykkeellä sauna pelaa, sekä taloyhtiössä että mökillä.

      • Mrs.Winterbutton kirjoitti:

        Ainakin meidän pienen kerrostalon saunauvorot on juuri peruttu toistaiseksi. Ja minä kun niin tykkään saunasta! Mökille ei pääse, on huonojen jäitten ja myös pitkän matkan takana. Eli kyllä tämä kieltotäyteinen elämä jotain minunkin elämässäni muutti. Ehkä muuttaa lisää, toivottavasti ei harmillisempaan suuntaan eikä ainakaan paljon...

        En ihan ymmärtänyt perusteluita miksi näin toimittiin, eihän saunominen itsessään lisää riskiä, eikä saunavuorojen aikana kokoonnu enempää ihmisiä kuin yksi perhe, joka muutenkin tapaa tooisensa.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        En ihan ymmärtänyt perusteluita miksi näin toimittiin, eihän saunominen itsessään lisää riskiä, eikä saunavuorojen aikana kokoonnu enempää ihmisiä kuin yksi perhe, joka muutenkin tapaa tooisensa.

        Loppujen lopuksi sauna oli lämmin aikataulun mukaan, vaikka isännöitsijä oli soittanut ja peruuttanut saunan. Mikä lie muuttanut tilanteen? Minustakin sauna paremminkin puhdistaa ja desinfioi kuumuudellaan. Ja saunassamme käy vain kourallinen ihmisiä, hekin "vanhoja" eli eivät liiku kylillä ja toreilla hankkimassa virustartuntaa. Siis: saunassa oltiin ja puhtaita ollaan :)

        Saunaosasto on jees. Virus voi hyvin huonosti niissä kuumuuksissa.

        Pesu- ja pukutila onkin sitten toista. Virus voi säilyä pinnoilla 5 päivää, Ylen mukaan 9 päivää. Luulisin kostean tilan vielä pahentavan säilyvyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän siellä kukaan istuksi ilman pers'alusta !
        Kun on juuri pesuaineella pesty kaikki paikat päästä jalkoihin.
        Kunnon jälkilöylyihinkin voi ihan vimoseksi mennä jos viruksia pelkää.

    • Anonyymi

      Olen myös introvertti, ja nuorempana vannoin että myyntiala ei ainakaan ole minua varten. Nyt erinäisten sattumusten kautta päädyin myyntialalle töihin, ja olen pärjännyt hyvin. Toki välillä tietyt tilanteet jännittävät ja ahdistavat edelleen, mutta olen huomannut, että rauhallinen, kuunteleva ja analyyttinen luonteeni herättää myös asiakkaissa tiettyä luottamusta, toisin kuin joku puheripulinen ekstrovertti, joka ei osaa kuunnella asiakkaan tarpeita.

      • Samoin täällä tuo muiden kuunteleminen on yksi vahvuuteni, kun ei tarvitse koko ajan hölöttää jotain eikä yrittää mitään small talkia, joka hyvin harvoin istuu suomalaisille.

    • Anonyymi

      Vaakakupissani taitaa extrovertti painaa vähän enemmän kuin introvertti, silti pidän enemmän itsekseen työskentelystä, hommat hoituvat niin nopeammin ja huolellisemmin. Vapaalla, viihteellä ja reissuilla viihdyn hyvin muiden ihmisten seurassa, aivan vieraidenkin. Ihmetyttää ihmisten jatkuva valitus nyt vallitsevan tilanteen tuomista rajoituksista, sekä ohjeistusten tahallinen rikkominen ihan vain omien periaatteidensa vuoksi, täysin välittämättä muista kanssaihmisistä.

      RealistiN

      • Näitä kahta luonteenpiirrettä pystyy harvoin erottamaan kokonaan toisissaan, vaan meissä on tosiaaan molempia , mutta jotkut ovat vahvasti kallellaan jompaan kumpaan. Introvertilla on se etu, kun vastakohdat täydentävät toisiaan ja introverttejä on paljon vähemmän, joten parivalinnassa on enemmän mahdollisuuksia, heh. Ihan hyvin minäkin viihdyn muiden seurassa silloin, kun saa itse valita kaverinsa, kuten vapaalla, viihteellä tai reissussa. Ei minulla ole tällä hetkellä elämässäni paljoakaan rajoituksia, vaan voin ihan mainiosti ja pärjään hyvin.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Näitä kahta luonteenpiirrettä pystyy harvoin erottamaan kokonaan toisissaan, vaan meissä on tosiaaan molempia , mutta jotkut ovat vahvasti kallellaan jompaan kumpaan. Introvertilla on se etu, kun vastakohdat täydentävät toisiaan ja introverttejä on paljon vähemmän, joten parivalinnassa on enemmän mahdollisuuksia, heh. Ihan hyvin minäkin viihdyn muiden seurassa silloin, kun saa itse valita kaverinsa, kuten vapaalla, viihteellä tai reissussa. Ei minulla ole tällä hetkellä elämässäni paljoakaan rajoituksia, vaan voin ihan mainiosti ja pärjään hyvin.

        Onneksi melkein työelämän ajan oli oma työhuone. Kammiotyöskentely sopi hyvin, ehkä intro.
        Mutta kahvi- tai lounastauko oli ekstroverttiysaikaa.
        Jotta noin.
        Eräänlainen mikstuura.
        Luulen, että kaltaisiani on paljon.
        Maisemakonttori olisi hälyineen todella häirinnyt työntekoa.
        Oman tai toisten elämän märehtiminen olisi ollut kukuttavaa.

        Beng

        Ja taas: mitä ihmeen kukuttavaa vaan kukuttavaa.

        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas: mitä ihmeen kukuttavaa vaan kukuttavaa.

        Beng

        No eikä!
        Po kuluttavaa. K ja L liian virekkäin. Pardoo.

        Beng

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi melkein työelämän ajan oli oma työhuone. Kammiotyöskentely sopi hyvin, ehkä intro.
        Mutta kahvi- tai lounastauko oli ekstroverttiysaikaa.
        Jotta noin.
        Eräänlainen mikstuura.
        Luulen, että kaltaisiani on paljon.
        Maisemakonttori olisi hälyineen todella häirinnyt työntekoa.
        Oman tai toisten elämän märehtiminen olisi ollut kukuttavaa.

        Beng

        Kyllä, kyllä oma työhuone on kova sana. En tee etätöitäkään misään olohuoneessa, vaan olen linnoittautunut poikani entiseen huoneeseen, josta olen tehnyt kotitoimiston.

        Kuulun kyllä työmaan kahviporukkaan ja siedän jonkun aikaa tyurhanpäiväistä jaarittelua, mutta usein lähden kesken kaiken pois sen paremmin selittelemättä kenelläkään.

        Uskon avokonttoreiden lisäävän stressiä monilla ihmisillä.

        Avokonttoreiden haitoista on tehty useita tutkimuksia.

        Tässä yksi niistä. https://yle.fi/uutiset/3-10963704

        kylmätotuus

      • Anonyymi kirjoitti:

        Avokonttoreiden haitoista on tehty useita tutkimuksia.

        Tässä yksi niistä. https://yle.fi/uutiset/3-10963704

        kylmätotuus

        Avokonttorit ovat syvältä!

    • Anonyymi

      Nojoo.

      Tästä asiasta ehkä turhankin paljon meteliä. Itse hyvinkin introvertti, mutta ei se mua itteeni mitenkään haittaa. Jostain syystä on sitten nämät xtrovertit, joille asia ei passaa sitten ollenkaan. Systeemi menee jotensakin niin, mä touhuan jotain itekseni. Sitten jostain ilmaantuu iso lauma xtoverttejä, jotka alkaa porukalla ihmettelemään ja arvioimaan mun hommeleitani.

      Jos jostain syystä törmää ekstroverttiin, aika pian on tilanne, olemassa kaks jengiä. Toisessa minä ja toisessa ekstrovertti lukuisine kavereineen. Jos niinkuin tulee mielipiteen vaihtamista, tai eriäviä näkökohtiä, tilanne se, mä olen yksin jotain mieltä, toisella puolella suuri määrä ihmisiä toista mieltä.

      Että ei mulla mitään ongelmia ole itteni kanssa olemisessa ole, menis liian jakomieliseksi alkaa ite ittensä kanssa muodostamaan jengiä, mä pärjään ihan näinkin.

      Ton snadin eron ihmisten välillä hokaa melkein kaikkialla. Olkoon koulu, kurssi, intti, vaikka mitä, jossa joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Osa alkaa muodostamaan jengejä keskenään välittömästi. Ite on itkseen ja pikkuhiljaa, ehkä pitkänkin ajan kuluesssa tutustuu joihinkin ihmisiin, siis niihin hiljaisiin, jotka myös ovat ähän niinkuin itekseen. Toisiin introvertteihin. Met ei muodosteta jengejä, mutta met tullaan toimeen keskenään silleen hiljaisesti, sopuisasti.

      Onhan se tosiasiassa aika väsyttävää, muodostaa ainainen yhdenmiehen oppositio. Siihen tottunut, asialle ei voi mitään, sen kanssa pitää vaan elää.

      Mainittava, ei kovin monet tiedä mun edes olevan introvertti, kyllä mä olen seurallinen jne. Se vaan väsyttää mua. Duunissakin meni pian enenpi hermoja kahvipöytäkeskusteluissa ja palavereissä, kuin varsinaisesti duunin takia. Joop. avokonttori painajaisunen paikka, onneksi lähes aina saanut oman työhuoneen, ainakin oman nurkan, missä voi itekseen nysväillä edes jotenkin rauhassa.

      Mutta asiaa korostetaan kyllä liikaa ja nimenomaan niinpäin, että jauhetaan meistä. Johtuu siitä, jauhajina on net xtroverttien jengit ja net tahtoo olla äänekkkäitä.

      =DW=

      • Ei se minuakaan muuten haittaa, mutta kun pomoksi tuli sellainen erittäin xtovertti tyyppi niin alkoi vaikeudet. Jätkä ei käsitä, että kaikki eivät ajattele kuin hän ja pystyvät silti tekemään työtään hyvin.

        Juuri siksi meikäläinen pääsee nyt vähemmällä, kun ei ole niitä rasittavia kahvipöytäkeskusteluja ja palavereita.

        Chattailen ja skypetan ihan sujuvasti tietsikan välityksellä ja asiat tulee hoidettua loistavan hyvin. Ei ongelmia eikä mitään hätää.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Ei se minuakaan muuten haittaa, mutta kun pomoksi tuli sellainen erittäin xtovertti tyyppi niin alkoi vaikeudet. Jätkä ei käsitä, että kaikki eivät ajattele kuin hän ja pystyvät silti tekemään työtään hyvin.

        Juuri siksi meikäläinen pääsee nyt vähemmällä, kun ei ole niitä rasittavia kahvipöytäkeskusteluja ja palavereita.

        Chattailen ja skypetan ihan sujuvasti tietsikan välityksellä ja asiat tulee hoidettua loistavan hyvin. Ei ongelmia eikä mitään hätää.

        Ammatillinen kohtaaminen on ihan toinen kuin joku kyläkokous jossa ekstrovertit on koko ajan äänessä eikä heidän huutokilpailusta saa mitään tolkkua, sikäli kun siinä on jotain järkeä jossain. Introvertit hoitaa useimmiten paremmin työnsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammatillinen kohtaaminen on ihan toinen kuin joku kyläkokous jossa ekstrovertit on koko ajan äänessä eikä heidän huutokilpailusta saa mitään tolkkua, sikäli kun siinä on jotain järkeä jossain. Introvertit hoitaa useimmiten paremmin työnsä.

        Pihaparlamenteista.

        Se on kyllä totta, extrovertit hallitsevat tollasia vapaamuotoisempia sosiaalisen kanssakäymisen foorumeita. Kun on jossain lauma ihmisiä "rupattelemassa", ei sinne meitsillä ole mitään menemistä. Kommenttiaan ei saa sanotuksi, kun kaikki puhuvat päälle. Ja jos jotain saakin sanotuksi, se ohitetaan, tai isolla porukalla selitetään mielipiteen olevan väärä. Tollasta on juu hiekkalaatikoilla, paareissa, kauppojen tuulikaapeissa, kadunkulmissa. Kaikenlaisissa harrasteporukoissa. Ja kyllä on työpaikoillakin.

        Sitä tosiaan sanotaan sosiaaliseksi kanssakäymiseksi. Tosiasiassa kyse on juoruilemisesta. Se menee jotenkin niin, jos on juoruringissä mukana, tietää kaikki juorut ja samlaa itse suojassa juoruilemiselta. Vaan jos et ole ringissä, et tiedä juoruja ja olet juoruilun kohteena.

        Niin, sehän tässä usein tullut vastaan, ei tiedä oikein mitään juoruja itse, mutta tietää olevansa itse juoruilun kohteena.

        Kerron yhden, oikein snadin esimerkin. Pöndellä kerran otin taksin ja ajoin muutaman kilometrin. Juteltiin kuskin kans jotain, autoista. Mä ihailin sen korkeaa pakettimersua ja harmittelin, kun itellä tollanen ferrarin korkuinen auto, mistä ei näe oikein minnekkään. Siis liirumlaarumia.

        Ehkä puolen vuoden kuuttua kävin paikallisella autokorjaamolla, missä paikalliset juoru-ukot päivystää. Siellä heti joku alkois selittään mun ferrarista ja jopa sanoi: "kyllä me täällä tiedetään".

        Niinno, takseilla oli vaitiolovelvollisuus, eikä asiakkaista kai muutenkaan kuuluisi puhua. Mutta mitä hittoa tollasta asiaa vatvottu juoru-ukkopiireissä, se kummastuttaa. Mä puolestani en tiedä siitä taksarista yhtään mitään, ja se juoru-ukkokin mulle lähinnä nimeltä tuttu. Mutta net tuntuu tietävän tosiaan meitsistä hyvinkin paljon, jopa, mitä sattunut jossain sanomaan small-talkkina.

        Noh, toi oli siis snadi pikkujuttu. Mutta tollasen systeemin takia voi töissäkin tulla vastaan omituisia hankalaluuksia, koska ite on vaan ite ja vastassa joku, joka puhuu itsestään monikossa.

        Xtravertit on sosiaalisempia ja puhuu kaikkien kans enenpi, näin introverttinä kai sitten jää paljon kaikenlaisesta paitsi, Toisaalta, eipähän ole turhaa tauhkaa päänvaivana ja ehkä enemmän kerkee miettiin tärkeempiäkin asioita.

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ammatillinen kohtaaminen on ihan toinen kuin joku kyläkokous jossa ekstrovertit on koko ajan äänessä eikä heidän huutokilpailusta saa mitään tolkkua, sikäli kun siinä on jotain järkeä jossain. Introvertit hoitaa useimmiten paremmin työnsä.

        Meillä töissä ekstrovertit huutaa suoraa huutoa ensimmäiset ½-tuntia aamulla heti sen jälkeen, kun ovat saapuneet töihin. Aivan kuin he olisivat olleet pidempäänkin pois kuin yhden yön välissä. Mistä sitä höpinää oikein löytyykään?

      • Anonyymi

        Ehkä et ole niinkään introvertti kuin aistiyliherkkä. Minä olen seurallinen, mutta kuormitun silti liiasta seurasta. Päässä alkaa surista, täytyy päästä vähäksi aikaa yksinäisyyteen, sitten jaksan taas. Kyseessä synnynnäinen hermoston rakenne. Joskus 1800-luvulla tällaisia ihmisiä ihailtiin.

    • Anonyymi

      Itse olen introvertti ja sen vuoksi viihdyn paremmin back office hommissa kuin että joutuisin joka päivä kohtaamaan useita kymmeniä asiakkaita, puhelimitse tai kasvotusten. Kyllä sekin hoituu, mutta vaatii liikaa itseltä, ei kiinnosta. Voisin kyllä silti olla muusikko tai näyttelijä tai tanssija tms. Lavalla olo on aivan eri asia harjoiteltuna ja kun se ei kestä niin kauan, eri juttu kuitenkin esittää taidetta kuin olla joku supliikki myyntitykki joka hanskaa aina työhaastattelut jne. Introvertit varmaan yleisesti luovempia muutenkin? Työhaastatteluissa kannattaisi ottaa erilaisia ihmisiä eikä toistensa klooneja, siten tulee paras sekoitus.

      • Kyllä melkein työ kuin työ käy, ei se siitä ole minulla kiinni. Mutta melkoista tervanjuontia tulee olemaan, jos ei valitse itselleen sopivaa hommaa.

    • Anonyymi
      • Ovatko ämpärit paras sisäänheitto keino suomalaisille?

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Ovatko ämpärit paras sisäänheitto keino suomalaisille?

        Ämpärit menee koronan edellekin. Edes kuoleman uhan edessä suomalainen ei väistä vaan tahtoo ilmaisen ämpärin. Jos itse avaisin Tokmanni myymälän, tarjoaisin ilmaisen ruumisarkun kymmenelle ensimmäiselle. Olisi hauska katsoa, onko kiilaajia, jonottajia.

        Luin juuri, että Amerikassa koronan edelle menee opiskelijoiden kevätloma, jota he lähtevät sankoin joukoin viettämään floridaan Miami Beachille. "Jos kuollaan niin sitten kuollaan" -mentaliteetilla. Joten kansakunnilla erilaiset tärkeysjärjestykset asioista, heh.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Luin juuri, että Amerikassa koronan edelle menee opiskelijoiden kevätloma, jota he lähtevät sankoin joukoin viettämään floridaan Miami Beachille. "Jos kuollaan niin sitten kuollaan" -mentaliteetilla. Joten kansakunnilla erilaiset tärkeysjärjestykset asioista, heh.

        Nuorillahan korona saattaa mennä ohi ihan huomaamatta, huomataan vasta jälkeenpäin että vastustuskyky on. Hankaluus tietysti se että saattavat tietämättään jossain vaiheessa levittää virusta. Mutta onko sekään niiiin hirmuisen paha? Useimmat ihmiset, ainakin nuoret ja suht nuoret, selviävät taudista helposti. Ja heillä on sitten se kadehdittava immuniteettikin.

        Toivoisin tasa-arvoa tässäkin asiassa, että eri ikäluokan ihmiset kärsisivät koronakurjuudesta yhdessä.

    • Anonyymi

      Olen itse ehdottomasti ekstrovertti,mutta aikanaan muutin paikkakuntaa ja täällä katsotaan kieroon,jos olet ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen.Aina pitäisi näyttää ns. hapanta naamaa ja kulkea samankalt. laahustavien joukkoon,eikä saisi olla iloinen/erilainen,erottuva joukosta!Tämän takia masentaa ja olen tavallaan väliinputoaja,kun olen vaihtamassa alaa.Kaikenlaista viritelmää ollut,muttei varsinaista läpimurtoa tullut eli olen ns. jäänyt langalle soittelemaan.Seuraavaksi näin työttömän aktiivimallissa ryvettynä kokeilen kuntouttavaa työtoimintaa ja jää nähtäväksi,mitä taas se tuokaan tullessaan...Onneksi olen uskossa Jeesukseen Kristukseen niin siinä on minulla turva hyvinä ja vaikeina hetkinä,kun elämä lyö vasten kasvojaan.

      • Ettei vaan kyseessä olisi Porin kaupunki mihin muutit? Tuntomerkit täsmäisivät hyvin!

    • Anonyymi

      Ekstrovertti pahimmillaan on henkilö, joka työpaikan kahvipöydässä pitää omaa keskustelukerhoaan, taukohuone on hänen estradinsa. Ennen pitkää osa jää kahvitauoilta pois työnsä ääreen, koska pitävät työtään mielekkämpänä kuin tuota ekstroverttityökaverin talkshowta.
      Ekstrovertti pahimmillaan ei kykene kuuntelemaan toista ihmistä, asiakasta, potilasta, työtoveria, ystävääkään, vaan painaa päälle täysillä, koska hänellä pitää olla yleisö.
      Ekstrovertti pahimmillaan on oikeasti epäsosiaalinen. Voi niitä onnettomia, jotka joutuvat tuollaista kestämään. Toisaalta, on kai olemassa myös "lammaslauma"_ihmiset, jotka viihtyvät ekstrovertin paisteessa.

      • Tiedän tarkalleen millaisesta tyypistä on kyse ja näitä on monessa työpaikassa.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Tiedän tarkalleen millaisesta tyypistä on kyse ja näitä on monessa työpaikassa.

        Toisaalta erilaisuutta pitää ymmärtää, jotenkin sietää. Mielestäni se on aikuisuuden merkki.
        Mutta, jos ei viihdy, ei ole pakko.
        Tuollaisia pikkuhoveja on kaikkialla. Sekin voi olla ekstroverteistä ärsyttävää, kunmei pyri tuohon hoviin ja pärjää hyvin ilmankin.

        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta erilaisuutta pitää ymmärtää, jotenkin sietää. Mielestäni se on aikuisuuden merkki.
        Mutta, jos ei viihdy, ei ole pakko.
        Tuollaisia pikkuhoveja on kaikkialla. Sekin voi olla ekstroverteistä ärsyttävää, kunmei pyri tuohon hoviin ja pärjää hyvin ilmankin.

        Beng

        Totaalinen kyllästyminen kaikkeen.

        Mites ne runoilijat lausuikaan...

      • Nykyisin työpaikan kahvihuoneessa jokainen piiloutuu kännykkänsä taakse.

      • siilivain kirjoitti:

        Nykyisin työpaikan kahvihuoneessa jokainen piiloutuu kännykkänsä taakse.

        Pitää paikkansa ja tämä koskee myös ihan viisi- ja kuuskymppisiä ihmisiä.

    • Vierailukiellon takia en päässyt läheistäni tänään tapaamaan. Tuli hiukan surullinen olo, kun tiedän hänen kaipaavan omaisten seuraa.
      Itse pärjään yksiksenikin enkä tarvitse ihmisiä ympärilleni, varsinkaan vallitsevien olosuhteiden aikaan.

      • Soita puhelimellla ja jos mahdollista ota videopuhelu. Eihän se käyntiä korvaa mutta tässä tilanteessa tyhjää parempi. M7nä vien läheiseni oven taakse myös pieniä herkkupusseja.

      • siilivain kirjoitti:

        Soita puhelimellla ja jos mahdollista ota videopuhelu. Eihän se käyntiä korvaa mutta tässä tilanteessa tyhjää parempi. M7nä vien läheiseni oven taakse myös pieniä herkkupusseja.

        Hän ei puhu eikä käytä nettiä, herkkuja toki voin viedä, ehkä ne hiukan antavat iloa ja lohtua. Voihan olla, että itse kärsin tästä tilanteesta häntä enemmän.

      • pinewood kirjoitti:

        Hän ei puhu eikä käytä nettiä, herkkuja toki voin viedä, ehkä ne hiukan antavat iloa ja lohtua. Voihan olla, että itse kärsin tästä tilanteesta häntä enemmän.

        Ymmärrän. Minusta tuntuu myös että me tytöt kärsimme enemmän kuin äiti siitä että hoitokodissa ei voi vierailla eikä äidin kanssa ulkoilla. Mutta jospa tämä kesäksi ois ohi.

      • siilivain kirjoitti:

        Ymmärrän. Minusta tuntuu myös että me tytöt kärsimme enemmän kuin äiti siitä että hoitokodissa ei voi vierailla eikä äidin kanssa ulkoilla. Mutta jospa tämä kesäksi ois ohi.

        Sitä minäkin toivon ettei kesän yli jatkuisi.
        Voinhan soittaa hoitajille ja pyytää laittamaan puhelimen korvalleen, ehkä tunnistaa ääneni.

      • pinewood kirjoitti:

        Sitä minäkin toivon ettei kesän yli jatkuisi.
        Voinhan soittaa hoitajille ja pyytää laittamaan puhelimen korvalleen, ehkä tunnistaa ääneni.

        Tee ehdottomasti niin. Kuulee äänen ja tunnustaa että olet läsnä siten.

      • Todella ikävää ja tunnen myötätuntoa juuri näitä vanhempia ihmisiä kohtaan.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Todella ikävää ja tunnen myötätuntoa juuri näitä vanhempia ihmisiä kohtaan.

        Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei kestä sitä puolta vuotta niin kuin pahimmillaan on ennustettu. Puolivuotta on ikäihmisen elämässä ja elinaikaennusteessa pitkä aika.

      • siilivain kirjoitti:

        Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei kestä sitä puolta vuotta niin kuin pahimmillaan on ennustettu. Puolivuotta on ikäihmisen elämässä ja elinaikaennusteessa pitkä aika.

        Pelkään pahoin, että juuri näin tulee käymään. Eihän esim. Kiinassa kesti yli 3 kuukautta, kunnes ei enää todeta uusia tartuntoja. Varmaan menee sama 3 kuukautta normaalin paluussa.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Todella ikävää ja tunnen myötätuntoa juuri näitä vanhempia ihmisiä kohtaan.

        Tämä ei koske pelkästäään vanhoja ihmisiä, nuoremmatkin joutuvat hoitokodeissaan olemaan ilman läheisten seuraa, sama koskee sairaaloita.
        Omissa hoitokodeissaan asuvat kehitysvammaiset kaipaavat vanhempiensa käyntejä eivätkä ehkä ymmärrä miksei näitä näy, onko heidät hylätty.
        Kaiken kaikkiaan melko isoa ihmisjoukkoa koskettava tilanne.

        Sitten kun näitä rajoituksia aletaan purkamaan, tämä on sellainen asia joka pitäisi poistaa ensimmäiseksi.

        En usko kokonaisuuden kannalta olevan uurtakaan merkitystä, mutta niille hoitokodeissä oleville ihmisille on valtava merkitys läheisten puute.

    • Juu, varmastikkin se niin on, että introverteillä on helpompaa kun ihmisten liikkumista ja kokoontumista on rajoitettu. Meikäläisen elämään se ei toistaiseksi ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään, olenhan introvertti sieltä "pahemmasta" päästä.

      Mutta ei tästä elämästä hengissä kuitenkaan selviä, oli sitten intro- tai ekstrovertti.

      • Miten introvertti hakeutuu ammattiin joka on täynnä ihmisten kohtaamisia? Kotiin tultua nauttii siitä kun ei tartte antaa itsestään mitään muuta kun perheenjäsenille ja koiralle😄. Pitkät lenkit koiran kanssa omissazajatuksissa ja luonnosta nauttien.

      • siilivain kirjoitti:

        Miten introvertti hakeutuu ammattiin joka on täynnä ihmisten kohtaamisia? Kotiin tultua nauttii siitä kun ei tartte antaa itsestään mitään muuta kun perheenjäsenille ja koiralle😄. Pitkät lenkit koiran kanssa omissazajatuksissa ja luonnosta nauttien.

        Minäpä en olekkaan hakeutunut sellaiseen ammattiin, tuo introverttiys on hyvinkin aikoinaan vaikuttanut ammatin valintaan. Ja nyt eläkkeelle päästyä saa toteuttaa sitä introverttiyttä oikein olan takaa. Parasta on ne lenkit koiran kanssa rauhoittavan metsän keskellä.

        No, aloittajallehan kommenttisi tietysti olikin. Painoit vain väärästä kohtaa;)

      • entinenmiäs kirjoitti:

        Eiku kyllä se oli sulle tarkoittanut ja puhuin itsestäni tuossa ammatinalinnassa. Kun päivät joutuu pakosta olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, kitosalla nauttii hiljaisuudedta.

      • siilivain kirjoitti:

        Eiku kyllä se oli sulle tarkoittanut ja puhuin itsestäni tuossa ammatinalinnassa. Kun päivät joutuu pakosta olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, kitosalla nauttii hiljaisuudedta.

        Aijaa, että puhuitkin itsestäsi. Voisiko olla niin, että jos se ammatinvalinta tapahtuisi vasta nyt, niin lopputulos voisikin olla toinen. Ehkä sitä introverttiyttä ei silloin joskus nuorena samalla tavalla ymmärtänyt itsessään. Minusta ainakin tuntuu, että nyt vanhemmiten enempi osaan arvostaa omaa rauhaa.
        Mutta näin introverttinä helppo ymmärtää, että kotona nautit hiljaisuudesta.

        Nii en tiedä tuosta ammatin uudelleenvalinnasta. Introverttihän voi olla ammattiin innostunut ja sitä kautta ammattiekstovertti vaikka muutoin paremminkin introvertti. Voisko olla noin😊?

      • siilivain kirjoitti:

        Nii en tiedä tuosta ammatin uudelleenvalinnasta. Introverttihän voi olla ammattiin innostunut ja sitä kautta ammattiekstovertti vaikka muutoin paremminkin introvertti. Voisko olla noin😊?

        No miksei. Se ammattihan kuitenkin on vähän niin kuin "pakkopullaa", ainakin osalle ihmisistä. Siinä on leivästä ja asunnosta ym. kysymys. Tärkeintä, että sitten vapaa-ajalla saa olla ihan oma itsensä ja introverttinä nauttia omasta ja korkeintaan läheistensä seurasta ja ekstroverttinä nauttia olostaan isommankin porukan keskipisteenä.

        Niivvai jis on ammattinsa puolesta ekstrovertti ja nauttii työstään mutta siviilissä introvertti. Mää oon varmaan ollu semmonen.

      • Introvertit heittävät ylävitosia toisilleen.

      • siilivain kirjoitti:

        Miten introvertti hakeutuu ammattiin joka on täynnä ihmisten kohtaamisia? Kotiin tultua nauttii siitä kun ei tartte antaa itsestään mitään muuta kun perheenjäsenille ja koiralle😄. Pitkät lenkit koiran kanssa omissazajatuksissa ja luonnosta nauttien.

        Minulla ainakin se kävi niin, että valmistuin teknilliselta ajalta ja ajauduin työtehtävään, jossa kohtaa paljon ihmisiä. Ei se itse introvettius itsessässään estä minkään työn tekemistä, mutta monasti työpaivät muodostuvat todella raskaiksi, kun ei saa rauhassa keskittyä mihinkään.

        Mikähän olisi sellainen ammatti jossa ei tarvitsisi kohdata ihmisiä ainakaa kasvokkain. Joku tutkija tutkijakammiossaan ehkä. Ja ehkä työn imu auttaa kestämään myös ne ihmiskontaktit😊

        Minä valitsin ihmisläheisen ammatin ilman ekstroverttiyttä ja hyvin olen viihtynyt. Tosin nyt 35 vuoden jälkeen ja työelämän hektistyttyä alkaa ikä oainaa ja rauhankaipuu lisääntyä. Siksipä 50 prosentin työaika loppuvuosiksi on hyvä järjestely.

        Täällä myös 35 vuotta työelämää takana ja jäähdyttelen omalla tavallani. Teen vaan kerta kaikkiaan vähemmän, koska saan saman palkan pienemmälläkin, eikä työstä koskaan kiitosta saa. Erityisesti nykyaikana esimiehen ajatukset ovat jossain aivan muualla kuin hyvän työympäristön aikaansaamisessa.

        Totta. Esimiehen rooli työn ja työntekijöiden johtamisessa, henkilöstöpolitiikassa ja työhyvinvoinnin takaamiseksi on merkittävä. Ja valitettavasti tämä taito monilta esimiehiltä jos ei puutu kokonaan, on ainakin puutteellinen.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Mikähän olisi sellainen ammatti jossa ei tarvitsisi kohdata ihmisiä ainakaa kasvokkain. Joku tutkija tutkijakammiossaan ehkä. Ja ehkä työn imu auttaa kestämään myös ne ihmiskontaktit😊

        Etätyö.

        Kiitos tietotekniikan kehittymisen, on hyvin paljon duuneja, joita voi tehdä etänä. Sopii mulle. Iteasiassa aikoinaan meni jotenkin niin, ajatteluduunit tuli tehtyä himassa, hö, yöpöydällä sängyn vieressä oli muistiinpanovälineet. Duunipaikalla enenpi koitti keskittyä varsinaiseen toteutukseen. Tulihan siinä ikäänkuin tupladuuni, mutta tehot oli "pitkistä päivistä" johtuen kovat, kun vertasi xtrovertteihin, jotka duunien lisäksi vielä hoiteli kaikenmaailman sosiaalisia suhteitaan työpaikoilla.

        Mulle sopii etäduunit ja mun duunit sopii erittäin hyvin etänä tehtäviksi.

        Nyt kun koronan takia kannustetaan tekemään mahdollisuuksien mukaan hommia himassa, se voi olla hiton kova paikka xtroverteille. Tietyllä tavalla olen vahingoniloinen, saavat tavallaan maistaa omaa lääkettään.

        Mutta juu, paljon on hommia, mitkä vaatii fyysistä tekemistä tai läsnäoloa, mutta paljon myös etätöiksi sopivaa hommaa. Työilmapiiriin asialla voi olla hyvinkin positiivinen vaikutus useissa tapauksissa. Ainoa ongelma ehkä on just toi, että xtroverttien fiilikset laskee ja varmastikkin ainakin osa joutuu miettimään ammatinvalintojaan uudelleen.

        Etätyö on parasta mitä olen kohdannut moneen vuoteen!

      • siilivain kirjoitti:

        Totta. Esimiehen rooli työn ja työntekijöiden johtamisessa, henkilöstöpolitiikassa ja työhyvinvoinnin takaamiseksi on merkittävä. Ja valitettavasti tämä taito monilta esimiehiltä jos ei puutu kokonaan, on ainakin puutteellinen.

        Ehdottomasti esimiehen merkitys jokaisella työntekijälle on suuri, eikä esimiehen tehtäviä tule antaa siihen soveltumattomille tai minään palkkiovirkana.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Ehdottomasti esimiehen merkitys jokaisella työntekijälle on suuri, eikä esimiehen tehtäviä tule antaa siihen soveltumattomille tai minään palkkiovirkana.

        Tuo onkin monipiippuinen juttu etenkin jos esimiesportaita on useita. Kuullaanko työntekijöitä esimiestä valittaessa. Kuuleeko lähiesimieshen esimies työntekijöitä?

    • Kun introvertti avaa suunsa sieltä tulee usein asiaa eikö ilmanaikuista esilläolohölötystä. Ja sitä monesti kuunnellaan.

      • Niinpä. Useampaankin kertaan kuultu: "puhut vähän mutta asiaa".

      • Ja jää paljon aikaa kuunnella mitä muilla on sanottavaa, kun itse ei tarvitse keskittyä koko ajan siihen puheen tuottamiseen.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Ja jää paljon aikaa kuunnella mitä muilla on sanottavaa, kun itse ei tarvitse keskittyä koko ajan siihen puheen tuottamiseen.

        Totta. Malttaa kuunnella mitä toisilla on sanottavaa kun ei mieti toisen puheen aikana mitä itse sanoisi seuraavaksi. Tosin en tiedä onko introverttiys tae kuuntelutaidosta.

      • siilivain kirjoitti:

        Totta. Malttaa kuunnella mitä toisilla on sanottavaa kun ei mieti toisen puheen aikana mitä itse sanoisi seuraavaksi. Tosin en tiedä onko introverttiys tae kuuntelutaidosta.

        Ei se varmaa sitä takaa, mutta useimmiten kyllä on juuri näin. Itseäni joskus harmittaa se, kun olen saanut oman vastaukseni mielessäni valmiiksi, niin pöytäkunta puhuukin jo täysin uudesta aiheesta. En rupea puhumaan kenenkään päälle tai huutamaan sitä varten, että saisin suunvuoron.

    • Anonyymi

      Jossain aiemmassa aloituksessakin keskusteltiin ekstroverteistä ja introverteistä. Jo silloin totesin olevani ambivertti ja asiaan paneuduttuani olen todennut suuren osan ihmisistä kuuluvan samaan "kastiin". Sinäkin taidat kuulua siihen.

      Tässä linkki asiaan.
      https://kuntoplus.fi/terveys/psykologia/oletko-ambivertti

      Nyt, kun maassamme on voimassa valmiuslaki, joka rajoittaa hyvin merkittävästi suomalaisten arkista elämää esim . kokoontumista, niin on selvää, että se koettelee eniten ekstroverttien elämää. Introvertit ja ambivertit pääsevät helpommalla, koska he eivät ole riippuvaisia sosiaalisista suhteistaan, vaan osaavat olla perheensä kanssa tai jopa yksinkin.

      Sinä koet, että introverttiydestä/( ambiverttiydestä) on harvoin etua. Minä taas olen kokenut, että siitä on ollut hyötyä hyvin usein minun elämässäni.

      Valmiuslakia voidaan vielä kiristää, jos kansalaiset eivät noudata nykyisiä ohjeita.
      Näin on käynyt joissain maissa, kun ekstrovertit pitävät "torikokouksiaan" kielloista piittaamatta.
      Toivottavasti Suomessa ei kiristyksiin tarvitse mennä, vaikka epidemia todennäköisesti on vasta alussa ja jatkuu vielä kuukausia.

      Voikaa hyvin ja pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne!

      • Sisäänpäinsuuntaisuudesta on mielestäni enemmän haittaa ja koen täsmällisyyteni toisinaan hyvinkin rasittavaksi, kun esim. työtehtäviä täytyy hieroa moneen kertaan, että ne varmasti olisivat täydellisen hyvin.

        Ehkä juuri siksi olinkin yllättynyt, kun tajusin tällaisen omavaltaisen etätyöskentelyn sopivan minulle todella hyvin. Ei tarvitse välittää muiden ihmisten kanssa pakollisesta seurustelusta ja pystyy todella paneutumaan asioihin.

        Olen varma, että tästä tulee monelle ekstovertille pitkä kevät ja uskon tämän poikkeustilanteen jatkuvan kesään saakka. Sitten onkin jo kesäloman aika ja taas on introvertti tyytyväinen, heh.

    • Anonyymi

      Harvoinhan me introvertit olemme "eristäytyviä", meidän sosiaalisen elämän tarpeemme ovat vain paljon vähäisemmät ja lataamme akkujamme ja puramme usein myös esim. surua omassa rauhassa, kun taas ekstrovertti tarvitsee siihen sosiaalista kanssakäymistä ja "jakamista". Se ei tarkoita kuitenkaan, että me introvertit olisimme erakkoja ja kärsisimme sosiaalisista tilanteista, meillä on vain sosiaalista kanssakäymistä vähemmän ja useimmiten myös valikoidummin.

      • En minäkään koe olevani erakko, vaikka viihdyn yksikseni pitkiäkin aikoja akkuja ladaten. Sosiaalisia tilanteita tulee pakostakin paljon ja kestän ne melko hyvin lukuunottamatta erittäin suuria juhlia, jotka ottavat koville ja joiden jälkeen tarvitsee rauhoittumista.

        Samoin kirjojen lukeminen on hyvin terapeuttista, kun pääsee useiksi tunneiksi omaan maailmaansa ja saa keskittyä vain lukunautintoon. Olemme erilaisia ihmisiä ja hyvä niin, mutta siitä en pidä kun minulle tullaan huomauttamaan, että tule nyt juttelemaan sen ja sen kanssa. Ihan itse osaan kyllä lähestyä ihmisiä silloin, kun sitä haluan.

    • Tuli tuossa mieleen, kun ihminen on laumaeläin, niin taitaa olla ne extrovertit, jotka laumaa vie. Jos menee vikaan, niin sitten on introverttien aika korjata virheet.
      Kyllä ne maailman pahimmat tuhoh aikaansaaneet on exrtroverttejä., Hitler, Stalin, Lenin, Napoleon, Nero.
      Ei varmaan niin tarkkaa rajaa ole näiden ilmaisujen välillä että voi lajitella kahteen ryhmään.
      Exrtovertit kai on valmiimpia omaksumaan uusia asioita, mikä on hyvä kehityksessä.
      Ihmistenvälisessä kanssakäymisessä tämä exrtoverttien halausvimma on, jota en ole milloinkaan ymmärtänyt. Nyt ovat miehetkin alkaneet halailla toisiaan, hyvin epämiellyttävä kokemus, ei paljon kummempi vieraiden naisten halailutkaan.
      Jospa tämä koronakauhu saisi muutaman vuosikymmenen tauon halailuun.
      Vielä jos nämä exrtovertit saa poskisuudelman tänne levitettyä, niin sitten alkaa nyrkki heilua.

      • Niinhän ne e-ihmiset yrittävät kovasti viedä ryhmää ja mukava laittaa välillä kapuloita rattaisiin, kun tekee täysin eri tavalla mitä he ehdottavat. Ja usein hyvällä menestyksellä.
        Itse pidän ekstroverttejä melkoisina häslääjinä.

        Sama täällä, en minäkään halaile ihmisiä. Eikä varsinkaan miehiä! Luin jostain vitsinä, että tosi-suomalaiset ovat varautuneet 300 vuotta koronavirukseen ja siksi pitäneet etäisyyttä toisiinsa. Nyt on hetki koittanut, eikä ainakaan sinua tai minua tarvitse opastaa tässä asiassa, heh.

    • Anonyymi

      Olen introvertiksi itseni tunnistanut jo pitkään, vaikka varsinkin nuorempana kontaktit samanikäisiin olivat tietysti tärkeitä. Aikansa :)

      Onneksi viimeiset 20-30 vuotta töissä minulla oli oma huone, viimeisessä työpaikassani todella rauhallinen. En ole koskaan töissä halunnut kuunnella edes radiota, jota jotkut pitivät auki päivät pitkät. Ihanaa oli suunnitella ja järkeillä ihan yssisseen, puhelimen kautta tietysti olin aika-ajoin paljonkin yhteydessä asiakkaisiin. Mutta he olivatkin elämän suola, kiva ja aika erilainen työpaikka oli se! Joistakin asiakkaista tuli hyviä ystäviä, ja työn kautta pääsin itsekin sisälle mm. wanhaan jazziin ja muihinkin tiettyihin taideharrastuksiin. Silti menen hirmu harvoin jos koskaan ulkoilmakonsertteihin tms. missä väkeä on pilvin pimein.

      • Joo, ei minustakaan varmaan nuorempana erottanut introverttiutta, vaan pyörein eri porukoissa ja oli paljon kontakteja eri suuntiin. Vasta myöhemmin tajusin kuinka paljon se itseäni rasittikaan.

        Samoin täällä, oma työhuone on välttämätön kunnon työnteon kannalta. Toki, voisin istua avokonttorissakin, mutta en saisi mitään aikaiseksi, kun seuraisin muiden kulkemista ja kuuntelisin eri suunnasta tulevia keskusteluita. Häiriötekijöitä!

        On tullut työn kautta muodostettua hienoja ihmissuhteita. Eri ihmisten häissäkin olen ollut varmaan kymmenkunta kertaa. Tuhansia tuttuja ihmiskontakteja, enemmistö hyviä enkä millään muotoa ole mikään ihmisvihaaja.

      • Anonyymi
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Joo, ei minustakaan varmaan nuorempana erottanut introverttiutta, vaan pyörein eri porukoissa ja oli paljon kontakteja eri suuntiin. Vasta myöhemmin tajusin kuinka paljon se itseäni rasittikaan.

        Samoin täällä, oma työhuone on välttämätön kunnon työnteon kannalta. Toki, voisin istua avokonttorissakin, mutta en saisi mitään aikaiseksi, kun seuraisin muiden kulkemista ja kuuntelisin eri suunnasta tulevia keskusteluita. Häiriötekijöitä!

        On tullut työn kautta muodostettua hienoja ihmissuhteita. Eri ihmisten häissäkin olen ollut varmaan kymmenkunta kertaa. Tuhansia tuttuja ihmiskontakteja, enemmistö hyviä enkä millään muotoa ole mikään ihmisvihaaja.

        Tein eilen testin.
        Koiratesti oli iltapäivälehdessä.
        Lopputulema oli: introvertti.
        Nyt ei ole enää epäselvää.
        Koira oli tosi söde, siis se 'koiraminä'.
        Ai mää vai?

        Beng

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      154
      27137
    2. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      627
      24105
    3. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      189
      17140
    4. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      402
      10137
    5. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      336
      9062
    6. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6308
    7. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4053
    8. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      191
      3728
    9. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      79
      2203
    10. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      124
      1823
    Aihe