Vihaan vanhempieni juomista. Ne eivät ole alkolisteja (vielä), mutta alkoholia kuluu silti hirveästi joka päivä.
Toinen juo niistä joka päivä ainakin 6 pulloa, perjantaina ja lauantaina 24 pulloa. Ne juoksevat joka vitun tarjouksen perässä ja nyt ne ovat juoneet pääsiäisen aikana kohta 48 pulloa, koska sai niin halvalla.
Vanhempani kännissä aiheuttavat minulle suurta inhoa ja VIHAAAAAAAAAAAAN katsoa niitä pullo kourassa.
Sitten häpeän, kun kerran julkisella paikalla yhdessä tilasiidessa ne olivat taas juoneet aivan liikaa eivätkä edes pysyneet pystyssä kunnoolla. Häpeän, kun meidän koulusta jotkut näkivät sen.
En voi sietää perhelomia, kun vanhemmilleni perheloma = ryyppäysloma. Vihaan mennä laivalle niiden kanssa, kun joutuu oolla samass hytissä niiden kanssa ja koko hytti haisee alkoholilta.
Lapsuudestakin muistan, miten esim. laivamatkalla toinen oksensi ja horjui koko vitun matkan ajan, kun se ryyppäsi. Sitten muistan hirveän monet lauantait, kun toinen niistä on krapulassa oksentanut ja maannut sängyn pohjalla koko päivän.
VAikka ongelmani on tietenkin eri kuin oikeasti alkoholisteilla (pitää itse sanoa näin, kun muuten tietää, että kaikkissa viesteissä verrataan niihin), niin silti olen oppinut inhoamaan alholohia kaikissa määrin. Olen tullut "allergiseksi" niiden juomiselle, joten nykyään yksikin pullo saa raivon aikaan.
Muutenkin niillä on epäterveelliset elämäntavat. Tupakkaa kuluu, ne ostavat sipsejäja karkkia ja muuta joka päivä, roskaruokaa jne.
Sitten meillä on varaa markoissa laittaa joka kuukausi 2000 mk kaljaan ja muuhun, mutta minulle ei ole varaa ostaa koskaan uusia vaatteita. KErran pyysin yhtä lehteä, mutta en saanut, mutta silti meillä oli varaa ostaa kaljaa hirveästi.
KAiken liäskis minua kiusataan koulussa, koska olen luokkamme ainoa, joka ei juo alkoholia.
Minua ei edes vaivaa muiden juominen, mutta omien vanhempien juominen on niiiiiiiiin kamalaa ja ällöttävää. KAveritkin hylkäävät kohta, koska en halua mennä juomaan. En edes ole saarnannut niille mitenkään vaan sanonut ainoastaan, että en juo alkoholia. Sitten ne valittavat joka kerta, että pitåisin minäkin joskus hauskaa jne. mutta en halua vanhempieni esimerkin takia koskea siihen pitkällä tikullakaan.
Varmasti tännekin tulee vain vittuilua, mutta haluan vain asiallisia vastauksia!!
Kuinka paljon teidän perheessä juodaan alkoholia päivässä??
Toinen juo niistä joka päivä ainakin 6 pulloa, perjantaina ja lauantaina 24 pulloa. Ne juoksevat joka vitun tarjouksen perässä ja nyt ne ovat juoneet pääsiäisen aikana kohta 48 pulloa, koska sai niin halvalla.
Vanhempani kännissä aiheuttavat minulle suurta inhoa ja VIHAAAAAAAAAAAAN katsoa niitä pullo kourassa.
Sitten häpeän, kun kerran julkisella paikalla yhdessä tilasiidessa ne olivat taas juoneet aivan liikaa eivätkä edes pysyneet pystyssä kunnoolla. Häpeän, kun meidän koulusta jotkut näkivät sen.
En voi sietää perhelomia, kun vanhemmilleni perheloma = ryyppäysloma. Vihaan mennä laivalle niiden kanssa, kun joutuu oolla samass hytissä niiden kanssa ja koko hytti haisee alkoholilta.
Lapsuudestakin muistan, miten esim. laivamatkalla toinen oksensi ja horjui koko vitun matkan ajan, kun se ryyppäsi. Sitten muistan hirveän monet lauantait, kun toinen niistä on krapulassa oksentanut ja maannut sängyn pohjalla koko päivän.
VAikka ongelmani on tietenkin eri kuin oikeasti alkoholisteilla (pitää itse sanoa näin, kun muuten tietää, että kaikkissa viesteissä verrataan niihin), niin silti olen oppinut inhoamaan alholohia kaikissa määrin. Olen tullut "allergiseksi" niiden juomiselle, joten nykyään yksikin pullo saa raivon aikaan.
Muutenkin niillä on epäterveelliset elämäntavat. Tupakkaa kuluu, ne ostavat sipsejäja karkkia ja muuta joka päivä, roskaruokaa jne.
Sitten meillä on varaa markoissa laittaa joka kuukausi 2000 mk kaljaan ja muuhun, mutta minulle ei ole varaa ostaa koskaan uusia vaatteita. KErran pyysin yhtä lehteä, mutta en saanut, mutta silti meillä oli varaa ostaa kaljaa hirveästi.
KAiken liäskis minua kiusataan koulussa, koska olen luokkamme ainoa, joka ei juo alkoholia.
Minua ei edes vaivaa muiden juominen, mutta omien vanhempien juominen on niiiiiiiiin kamalaa ja ällöttävää. KAveritkin hylkäävät kohta, koska en halua mennä juomaan. En edes ole saarnannut niille mitenkään vaan sanonut ainoastaan, että en juo alkoholia. Sitten ne valittavat joka kerta, että pitåisin minäkin joskus hauskaa jne. mutta en halua vanhempieni esimerkin takia koskea siihen pitkällä tikullakaan.
Varmasti tännekin tulee vain vittuilua, mutta haluan vain asiallisia vastauksia!!
Kuinka paljon teidän perheessä juodaan alkoholia päivässä??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vanhempien juominen rassaa tasan niin kauan kuin siitä välittää, itse lakkasin välittämästä kasi luokalla. Tuon jälkeen en enää salaillut, jos joku tuli sanomaan totesin että aha, vai niin, ja mitä muuta.
Vanhempien juomisella ja sen ajattelemisella, katkeroitumalla, voit pilata elämäsi. Niin minä tein. Nyt kolmikymppisenä alan viimein olla sinut itseni kanssa, juomiseni kanssa, jota olen todella rajusti vähentänyt. Mutta vasta kun tein omien lasteni elämästä helvettiä.
Ihminen on tyhmä olio ilman häntää, pää on muttei se takaa että päänsisällä olisi toimintaa.
Kun vanhempasi juovat, keskity johonkin muuhun kuin pullojen laskemiseen. Lakkaa tottelemasta, lakkaa huolehtimatta heistä, toivottavasti sinulla ei ole sisarruksia joista joutuisit huolehtimaan. Keskity omaan elämääsi, mutta muista olla astumatta harhaan että kunhan pääset kotoa aikuistuttuasi elämäsi muuttuisi noin vain paremmaksi.
niin ei käy, itse petyin aika pahoin kun elämä ei sinällään sen kummempaa ollut omassa asunnossakaan, kärsin kroonisesta yksinäisyydestä vaikka asuin avoliitossa. Yksinäisyydestä pääsin vasta saatuani lapset, ja nyt heidän kasvettuaan ulos sylistä.
Vasta nyt osaan olla yksin, vasta nyt 18 vuotta kotoa lähdettyäni elämäni on sitä mitä silloin 16 ikäisenä öisiä riitoja kuunnellessa haaveilin sen olevan.
Tsemppiä, elämästä selviää yleensä hengissä, elämästään voi tehdä sen mitä haluaa, keskity kouluun, opiskele ja elä. Itsetuntosi kai on aika vahva koska pystyt pitämään oman pääsi juonti asiassa. Kannattaa jättää juomatta ensimmäinen känni, itselläni siihen kännäämiseen kului 16 vuotta, eikä ainutkaan känni ollut sitä jännää, jota ennen juomisen aloittamista kuvittelin sen olevan.
Kännit olivat sitä mitä ne ovat, paskanmakuisia, syyllisyyttä aiheuttavia mustia aukkoja vailla järkeä tai pohjaa.
Mä nostan sulle hattua kun haluat olla juomatta.Muuten en osaa tohon paljoa kommentoida,mut mun isä joi viikonloppusin,ja mua pelotti aina sen juominen ja se mitä kaikkee siitä seuras.Ja niitä häpeän tunteita joutu kans kestämään.Se ,että ite et juo ei ainakaan pahenna tilannetta mitenkään,näin mä luulisin.
luettuani kirjeesi.On todella surullista vanhempiesi alkoholin käyttö ja kuinka paljon joudut siitä kärsimään.Oletko koskaan kertonut vanhemmillesi kuinka paljon kärsit heidän juomisestaan.Minusta tuo vaikuttaa aika kohtuuttomalta käytöltä ,varsinkin kun emme itse käytä juuri alkoholia.Sinä olet todella fiksu nuori kun et ole ottanut esimerkkiä vanhempiesi alkoholin käytöstä.En tiedä minkä ikäinen olet,mutta kunpa jaksaisit sinne asti ,että saat oman elämäsi pystyyn.Älä välitä kavereittesi huomauttelusta,kun et ota alkoholia.Sinulla on varmasti onnellisempi elämä ilman sitä kuin sen kanssa.Yritä jaksaa...toivon sinulle voimia päiviesi eteenpäin viemisessä.Muista,että kerran Olet aikuinen ja voit itse päättää elämäsi suunnasta ja elää onnellista elämää ilman alkoholia.
Mä niin haluaisin näyttää ton sun kirjotuksen vanhemmilles että he heräisivät ajattelemaan tilannetta..
En suosittele minkään aineen addiktille järjen puhumista, siitä saa vain itselleen pahan mielen. Vanhempien ryyppääminen ei lopu siihen, että lapsi kertoo ahdistuksestaan.
Omat vanhempani ovat muuten samankaltaisia, mutta ovat aina huolehtineen julkisuuskuvasta: kukaan ei koskaan tainnut tietää sitä ryyppäämiseen määrää. Oikeastaan se oli lapsena kiusallista - lapsihan pyrkii olemaan uskollinen vanhemmilleen, joten kun en koskaan kertonut kellekään, jouduin keksimään tekosyitä, miksei meille voi tulla leikkimään neljältä iltapäivällä lauantaina.
Häpesin kuollakseni vanhempiani, jotka kiipesivät sängystä iltapäivällä, äiti meikit levinneinä. Ja jos kanssani olisi silloin ollut joku, olisin mitä todennäköisimmin saanut vielä haukut siitä, että tuon sinne kavereita kun he vielä nukkuvat.
Olen aina kärsinyt myös vanhempieni tupakoinnista. Varhaislapsuudessani koti oli kuin lähipubi, siellä tuskin näki eteensä. Ja näihin asioihin puuttuminen sai vanhempani aina puolustusasemiin. Jos sanoin pienenä saavani päänsärkyä tupakansavusta, vanhempani haukkuivat minua yliherkäksi. Jos taas ala-asteen kouluaamuja edeltävinä aamuöinä sanoin heille - usein jo itkien - etten pysty nukkumaan, kun he riitelevät, sain kuulla päässäni olevan vikaa kun en nukkumaan pysty. Tuollainen elämäntapa poltti tietysti järjettömästi rahaa, joten me lapset saimme aina kuulla, ettei oikein mihinkään ole varaa.
Kesämökkireissut olivat ahdistavia, kun naapureista ei ollut väliä: kaljaa kannettiin korikaupalla mukaan, me lapset saimme sentään mökille pari limsapulloa, minkä muistan tuntuneen todella hienolta. Mökillä vanhempani sammuivat surutta tupakoineen pöydän ääreen. Muistan, miten metelin vihdoin aamuyöstä loputtua makasin kattoon tuijottaen sängyssäni, kun pelkäsin tulipaloa.
Vanhempi siskoni on myöhemmin kertonut kantaneensa äitimme usein vessasta sänkyyn ja koettaneensa tehdä parhaansa, etten näkisi äitiämme siinä kunnossa. Aamulla tosin milloin kukakin meistä sai siivota pois puoliksi syödyt voileivät ja tyhjät kaljapullot. Jos joskus jätimme tahallamme ne pitkin asuntoa, äitimme siivosi ne herättyään mitään puhumatta ja kilttinä lapsena tietenkin tunsin raskasta syyllisyyttä suunnitelmallisesta ilkeydestämme.
Veljeni sairastui kahdenkymmenviidenikäisenä skitsofreniaan, minä kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta ja siskoni, joka on meistä tasapainoisin ja ainoa, joka on halunnut lapsia, on kertonut kärsivänsä alakuloisuudesta ja ahdistuneisuudesta. Ja vanhempani vielä humalapäissään viitsivät yhä vaan tapella siitä, kumman suvusta meidän ongelmamme tulevat. Heidän sijassaan katsoisin peiliin.
vaiheessa kuitenkin pistäisi vanhemmat miettimään tilannetta.Kait lapsellakin on oikeus ilmaista omat tunteensa ,vaikkei se johtaisikaan mihinkään....
Tällä palstalla tuntuu olevan fiksuja nuoria.Hakekaa kirjastosta esim. kirja"Toipumalla tasapainoon" Siinä alkoholistien lapset kertovat kokemuksistaa.
Uskon,että siitä on monelle apua.Itse en ole uskovainen,mutta ymmärsin 2vuotta sitten olevani alkoholisti.Lopetin juomiseni kerralla.Nyt kokoan elämäni sirpaleita kasaan.Olen nyt saanut puhua lapsilleni tunnoistani.Samalla myös lapseni ovt tervehtyneet.
Muistakaa,että kyse on sairaudest.Nostakaa "kissa" pöydälle ja laittakaa vanhempanne kohtaamaan totuus.Syitä juomiseen on turha etsiä,syitähän löytyy...Tänään olen onnellinen.Myös teillä on mahdollisuus parempaan elämään.Olette niin mahottoman järkeviä.
ansaitsevat kaiken sen hyvän, mitä elämällä on tarjolla. Parasta hyvää.
Minä vilpittömästi toivon teille kaikkea hyvää, olkoon se sitten vaikka minun hyvästäni pois.
Miten minä pystyisin omilta pojiltani pyytämään anteeksi omaa juomistani. Minä en edes kehtaa pyytää, koska tuntuu, etten ansaitse anteeksiantoa.
Minun isäni oli ja on juoppo. Meillä tämä tosin tapahtui aina neljän seinän sisällä, joten kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitään. Isäni veti kännit noin kolme kertaa viikossa. Selvinpäin oli ihan hyvä isä, mutta juopottelu pilasi lopulta senkin kuvan. Humalassa isä löi äitiä ja on kuulemma hakannut vanhempaa veljeäni kunnes tästä kasvoi sen verran suuri, että antoi samalla mitalla takaisin. Muistan edelleen miltä tuntui mennä viikonloppuisin yöllä kotiin. Joka kerta toivoi isän jo sammuneen. Muuten sai kuulla huorittelua, vittuilua yms. Vaikka olen muuttanut kotoa jo 6 vuotta sitten, tekee vieläkin pahaa ajatella sitä kaikkea. tiedän isän edelleen juovan, mutta en ole sitä joutunut katsomaan vuosikausiin. Lapsuudestani ja nuoruudestani johtuen en kestä miehen huutamista ollenkaan, vaan alan heti itkemään. Veljeni menee nykyään isän viitoittamaa tietä ja on näin ollen vaarassa pilata oman perhe-elämänsä. säälin hänen lapsiaan, sillä tiedän mitä he joutuvat kestämään. Alkoholistin lapsena tiedän, että elämässä vuosien jälkeenkin tietyt asiat tuntuvat vaikeilta. Niistä ajoista en vieläkään puhu mielelläni, tekee kipeää. Haava arpeutuu, mutta tuskin ikinä paranee.
Tiedän tunteesi. Vihasin lapsena ja nuoruusiässä isääni niin paljon kuin ihmistä voi vihata. Hän oli ns. tuurijuoppo, tuurit kestivät 2 – 4 vk:n, niin kauan kuin rahaa riitti. Sen jälkeen häntä ei juuri näkynyt, kun hän teki aamusta iltaan töitä. Kunnes taas putki alkoi.
Ei ollut rahaa juuri mihinkään ylimääräiseen. Kymmenen vanhana sitten päätin maistaa isän pullosta. Se maistui niin pahalta, että päätin, että näitä aineita en koskaan ala käyttämään. Varsinkin kun katsoi isäni humalassa toikkarointia, en nähnyt siinä mitään järkeä. Vanhemmilla oli jatkuva kina rahan käytöstä. No isän juominen loppui, kun hän sairastui ja oli pakko lopettaa. Pari vuotta hän eli vielä raittiina. Olihan se ihan ok, selvänä, mutta en voinut edelleenkään sietää sitä, sen toilailujen takia.
No toisin kävi, kuusitoistavuotiaana alkoi oma juomaurani. Alkuun se oli harmitonta silloin tällöin ottamista. Olin luonteeltani ujo ja totesin, että juomisesta tulee rohkeutta.
No juomiseni paheni ja paheni vuosien saatossa, kunnes en enää voinut hallita juomistani. Asialle oli tehtävä jotain ja hakeuduin hoitoon ja sieltä minut ohjattiin AA:han. Siitä on nyt yli neljä vuotta.
Kun raitistuin, keskustelin asiasta monta iltaa läheisteni kanssa. Mitä minun raittius tarkoittaa ja mitä se minulta vaatii ja mitä tukea haluan läheisiltäni. Silloin pyysin myös anteeksi käytöstäni ja kuin ihmeekseni sainkin anteeksi. Omalle isälleni olen antanut anteeksi vasta raitistuttuani. Olen nyt oppinut ymmärtämään, ettei isäni juominen ollut tarkoituksellista pahan mielen tuottamista perheellemme. Ei hän itse sille mitään voinut, lopetti vasta sitten kuin oli pakko.
Samalla lailla oli minun kohdallani. Monta kertaa päätin, etten ota seuraavana viikonloppuna, mutta kuinkas kävikään, otin kuitenkin. Sen jälkeen oli taas hirveä morkkis juomisestani. En kuitenkaan ymmärtänyt, että alkoholi oli minulle ongelma, ennen kuin vasta pakon edessä.
Alkoholia paljon käyttävä ei välttämättä itse huomaa, että hän aiheuttaa vahinkoa (henkistä ja aineellista) läheisilleen. Mielestäni siitä on hyvä keskustella, mutta vain selvin päin. Humalassa ihminen ei tajua siinä mitään väärää olevan. Jossain sopivassa tilaisuudessa voi yrittää ottaa asian esille. Se tuntuu niin väärältä läheisistä, kun alkoholi pompottaa koko porukkaa, vaikka vaan yksikin joisi. Lapseni on kertonut tuollaisia samanlaisia tuntoja, kuin teillä joillakin oli täällä keskusteluketjussa. Ja muistoissa on edelleen ne omat lapsuus muistot.
Toivon teille kestämistä asian kanssa. Nyt olen huomannut, että asioilla on taipumus selvitä, joskus aiemmin joskus myöhemmin, mutta onneksi ne kuitenkin selviävät aikanaan – tavalla tai toisella. Nämä ovat usein raskaita taakkoja ja niitä voi joutua pitkään kantamaan. Sen olen huomannut, että keskustelu jonkun kanssa auttaa. Teille suosittelisin AAL- kokouksia, sieltä löytyy apua ja keskustelu kumppaneita, samassa tilanteessa olevia. Kokouksia löytyy linkistä: http://www.aal.fi/index.html
Eli AAL on: Alkoholistien Aikuiset Lapset on miesten ja naisten nimetön toveriseura, jonka jäsenet haluavat tervehtyä ja tiedostaa itselleen tuhoisat käyttäytymismallinsa jakamalla keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa.
AAL ei halua syyttää ketään vaan pikemminkin ymmärtää alkoholismin luonne perheen sairautena ja täten vapautua kasvamaan ja ottamaan vastuu elämästä.
Kiitos, vanhempienne juomisesta kirjoittaneet, kun palautitte minun mieleeni, mitä kaikkea minulla on hyvitettävänä.
AAL-yhteisö tuli Suomeen 1980-luvun lopulla. Se sai vanhoja AA-veteraaneja takajaloilleen, eikä ihme. Lasten osasta tietoiseksi tuleminen on monelle meistä niin raskas asia, että torjunta on pienemmän riesan tie. Tuon ajan "AA-kirosana" oli AAL.
Minä lähdin tutkimaan omaa lapsuuttani ja siinä ohessa omaa vanhemmuuttani. Sain omista AAL-vuosistani paljon, ja uskallan suositella sitä niin omille kuin muidenkin alkoholistien lapsille. Jaksamista teille.
Huomaatko. nimim. Enkerro. Et ole todellakaan yksin tämän asian kanssa. Meitä nykyisiä ja entisiä kohtalotovereita on suurin määrin. (Ja, ikävä kyllä, uusia tulee kiihtyvään tahtiin). Mielestäni sinun kannattaisi reilusti ja rohkeasti kertoa vaikka lähimmille koulutovereillesi syy siihen, miksi et juo ja yleensäkin koko tuo tarina, minkä tänne olet kirjoittanut. Tulet huomaamaan, että aivan siinä lähelläsi onkin koko ajan ollut kavereita, jotka kärsivät aivan samasta asiasta. Ja näin jaettu taakka onkin paljon keveämpi kantaa. (Vanhempasi ovat jo siinä pisteessä, että heille on aivan turha puhua mitään!). Rohkeutta!
joo oot terveellä järjellä matkassa joo elä vaa omaa elämääs nii menee hyvin