Kaupunkikonserniin kuuluvalle Loviisan Asunnot Oy:lle on annettu omistajaohjausta, jonka mukaan yhtiön pitäisi rakentaa asuntomessujen kohteeksi kerrostaloja. Yhtiön edellinen viranhaltijoista koostunut hallitus erosi, kun se katsoi ettei yhtiö taloudellisesti kykene noudattamaan annettua omistajaohjausta. Yhtiön hallitus vaihdettiin kunnallispolitiikoista koostuvaan kokoonpanoon.
Loviisan Asunnot Oy:n maksuvalmiussuhde vuonna 2018 eli Quick ratio on 0,1, jonka tavoitellulluksi alarajaksi asetetaan usein 1. Vuonna 2017 Quick ratio oli 0,2, joten kyse ei ole yhtiön tilapäisestä huonosta taloustilanteesta. Kriittinen raja on 0,4-0,5. Jos arvo putoaa tämän rajan alle, yritys on vaarassa ajautua vuoden kuluessa maksukyvyttömäksi.
Loviisan Asunnot Oy:n maksuvalmiussuhde vuonna 2018 eli Quick ratio on 0,1, jonka tavoitellulluksi alarajaksi asetetaan usein 1. Vuonna 2017 Quick ratio oli 0,2, joten kyse ei ole yhtiön tilapäisestä huonosta taloustilanteesta. Kriittinen raja on 0,4-0,5. Jos arvo putoaa tämän rajan alle, yritys on vaarassa ajautua vuoden kuluessa maksukyvyttömäksi.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Omistajaohjausta tuli Loviisan Asunnot Oy:lle ja sen uudelle ilmeisen pelottomalle hallitukselle lisää 20.02.2020 kehitys- ja konsernijaoston toimesta. Loviisan kaupunki haluaa Loviisan Asunnot Oy:n omistajana, että kaupunkikonsernin ja myyjien neuvottelemissa Valkon Eestinkolmion kiinteistökaupoissa ostajana tulee olemaan Loviisan Asunnot Oy.
Yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja kyvystä noudattaa annettua evästystä ei ole mainintaa ja arviota. Evästystä yhtiön taloudellisen tilan kohentamiseen ei valmistelijalta/esittelijältä herunut. Kiinteistöjä käytetään jaoston evästyksen mukaan vuokraamistarkoituksessa kunnes ne mahdollisesti lunastetaan sataman laajentumisen tieltä. Satama on tyhjää täynnä ja liikenne sen kuin vähenee, mutta silti sen pitää laajentua. Edes silloin kun sen liikenne oli suurimmillaan satamalla ei ollut tarvetta laajentua Eestinkolmion alueelle.
Kehuttuun satamaklusteriin kuuluvan Valkon Halli Oy:n osakkeet myytiiin 1 eurolla. Kaupunki oli maksanut niistä 174 000 euroa .
Valkon Halli Oy:n viimeisin tiedossa oleva Quick ratio = 0,1.
Onko Loviisan Asunnot oy joskus vähentänyt tai myynyt asuntojaan?
Muistelen vuosia sitten lukeneeni että kaupungin asuntoja olisi myös kohteessa
Linnunrata 34. Mutta nykyään kyseistä osoitetta ei enää löydy kaupungin sivuilla kaupungin asuntojen listassa.
Kaupunki (=veronmaksajat) on pumpannut yhtiöön noin 1 vuoden aikana 4 miljoonaa euroa!
Miljoonat oli alunperin naamioitu pääomalainaksi. Käytännössä miljoonat on lahjoitettu yhtiölle, koska niin sanotuista lainoista ei tarvitse maksaa korkoa eikä lyhennystä. Yhtiön edellinen hallitus erosi, koska omistajaohjauksesta tuli taakka eivätkä he katsoneet yhtiön pystyvän taloudellisesti noudattamaan omistajan edustajien vaatimuksia. Yhtiö on "ohjattu" ostamaan Valkon sataman läheisyydestä vanhoja o makotitaloja lähes miljoonalla eurolla. Yhtiö velvoitetaan taas edesvastuuttomalla omistajaohjauksella rakentamaan asuntomessujen näyttelykohteeksi kerrostalo, joka saattaa maksaa jopa 8 - 10 miljoonaa. Nyt on myös paikallisen lehden jutun perusteella paljastunut ettei yhtiö ole selvillä edes vanhojen kiinteistöjensä korjaus velasta joka uhkaa nousta useisiin muljooniin euroihin.
Eihän tässäkään touhussa ole taloudellisesti järjen häivää ja valtuuston pitäisi viheltää peli poikki, mutta siitä ei ole siihen. Pilliin pitäisi myös puhaltaa koko messuhankkeelle ja kaavan toteuttaminen pitäisi keskeyttää.
Tarkoittaako tämä sitä että Loviisan sataman pitäisi lakkauttaa? Mihin perustuu kerrostalohankkeen kustannusarvio? Missä on näiden menojen tulopuoli? Pelkästään sataman tuottama kunnallisveron tuotto n. 500 000 €/vuodessa.
Höpö, höpö. Satama ei kuulu 20 suurimman veronmaksajan joukkoon Loviisassa. Maksuun pannut verot lienevät joko muutama kymppi tai ei mitään muutaman kymppitonnin laskennallisilla tuotoilla.
Ei satamaa tar itse lakkauttaa, mutta normaali toiminnan järkeistäminen ja sopeuttaminen nykytilanteeseenonpaikallaan.
Kaupunginhallitus+23.11.2020+/+Asianro+9
Kaupunginhallitus+myönsi+Loviisan+Asunnot+Oy:n+osakepääoman+korottamiseksi+1+000+000+euroa+kerrostalon+rakentamisen+varmistamiseksi.+Valtuudet+olivat+hyväksyä+pääoman+korotus+summalla+joka+on+15+%+hyväksytyistä+rakennuskuluista.+Siten+talo+maksaa+ainakin+6,6+miljoonaa.+Se+tuskin+riittää,+koska+siitä+tehdään+puurakenteinen+fiini+näyttelykohde.+Tässä+tapauksessa+puu+tarkoittaa+lautavaneria+eli+CLT:tä,+joka+kohottaa+entisestään+rakentamisen+kuluja+useilla+kymmenillä+prosenteilla.++ARA-rahoitusta+ei+tipu+liian+kalliiseen+ökyrakentamiseen.+Vaarana+on+myös+vuokra-asuntojen+jääminen+osin+tyhjilleen+liian+korkeiksi+kasvavien+vuokrien+takia+kuten+on+jo+käynyt+yhtiön+muille+kalliilla+rakennetuille+taloille.
Kysymys tulopuolesta on aiheellinen. Vastaus on helppo. Tuloja ei ole, vaan ainoastaan menoja. Kuinka monta kertaa näillä sivustoilla on tuotu esiin valtuuston hyväksymä kaavataloudellinen arviointi, jonka mukaan Kuningattarenrannan kaavan toteuttaminen ei tuo kaupungin kassaan euroja, vaan pitkälläkin aikavälillä miljoonien eurojen tappion. Laskelmissa ei edes ole mukana kaavoituksen kustannuksia, kiinteistöjen ostohintoja ja purkukustannuksia eikä kaupunkikonserniin kuuluvan Loviisan Asunnot Oy:n kuluja näyttelykohteen rakentamisesta. Siten taloudelliset tappiot ovat kaavataloudellisessa arviossakin esitettyjä suuremmat.
Mitä on osakepääoman korottaminen?
Valtio on ottanut vuodessa 20.000 miljoonaa lainaa.
Ajan muoti, täälläkin kannattaa ottaa, eine ottajat ja päättäjät niitä enää maksamassa ole.
Nyt kannattaa ottaa niin paljon kuin vain irti saa ja loput liisinkillä.
Ja kyllä ne jotenkin hoituu, sehän riittää kun korot hoitaa, ne näkee ketkä elää vielä 50 vuotta.
Kaupungin päättäjien strategia näyttää juuri olevan tuollainen. Antaa mennä vaan lainarahalla. Puhutaan puppua vain tällä hetkellä halvoista lainojen koroista, mutta lainoista on korkojen lisäksi kuitenkin maksettava myös lyhennykset. Leasingrahoitus on vielä paljon kalliimpaa kuin laina ja lyhennykset pitää niistäkin maksaa. Ilmaista rahoitusta ei ole olemassa. Maksuerät rasittavat kaupungin taloutta yhä enemmän ja tulot eivät lisäänny menojen tahdissa.
Laina- ja leasingralli päättyy vielä kaupungin työntekijöiden joukkoirtisanomisiin.
Loviisan Asunnot Oy:n lähes miljoonaan nousevat talokaupat sataman läheisyydessä ja ilmeinen kerrostalon rakentaminen asuntomessujen näyttelykohteeksi tulee vielä tuntumaan kaikille yhtiön asunnoissa asuville vuokrien korotuksina. Samoin kaavan toteuttaminen asuntomessuja varten ja erittäin kalliin osin paalujen varaan rakennettavan 2,5 -3 miljoonaa maksavan vesihuoltojärjestelmän kustannukset tullaan maksattamaan kaikilla vesiliikelaitoksen asiakkailla. Hinnan korotuksia on siis luvassa. Samoin verojen korotuksia.
Paljonko+korko-%+on+ja+paljonko+siinä+on+"puppua"?
Onko talousarviossa ja suunnitelmassa esitetty osin puppua?
Suurin osa täällä esitetyistä asioista on puppua. Koko kirjoitusta voi pitää puppuna ellei joku toisin todista.
Lainojen kokonaismäärä yli 84 miljoonaa ja rakennusten sekä kalusteiden leasingrahoituksen määrä noin 20 miljoonaa.
Leasingrahoitus on kalliimpaa kuin laina ja sitä on käytetty vain talouden eräänlaiseen somistamiseen. Näin on saatu lainan kokonaismäärä pienemmäksi, mutta lasku veronmaksajille vieläkin suuremmaksi.
Totuus on satua ihmeellisempää! Todellista pupputaloutta!
Onko Suomessa yhtään velatonta kuntaa?
Kaupungin lainojen ja leasingrahoituksen määrä on tällä hetkellä tiettävästi jo noin 104 miljoonaa.
Siitä ei ole tietoa, että onko talousarviossa ilmoitetussa lainojen määrässä mukana myös konserniin kuuluvien yhtiöiden lainat, jotka nekin näyttävät jäävän ainakin osittain veronmaksajien maksettaviksi.
Lainan määrä ei kerro paljoakaan ellei samassa yhteydessä mainita varallisuutta. Paljonko kapungilla on varallisuutta?
Kaupunki on myynyt vilkkaaseen tahtiin omaisuuttaan kuten vuokralla olevia rantatontteja, pelto- ja metsämaata. Kauppoja on tehty alihintaan eikä käypään markkinahintaan. Metsiä on myös hakattu kovalla kädellä. Ilman ominaisuuden myyntiä alijäämä olisi ollut vieläkin suurempi. Taseeseen pitäisi tehdä poistot omaisuuden vähentyessä. Onko tehty?
Omaisuutta ei ole kohta enää paljoa myytäväksi. KSOY:n osakkeet ovat merkittävin kaupungin omaisuuserä, mutta ne eivät ole helposti realisoitavissa. Mikäli osakkeet myydään muille kuin nykyisille omistajille niin myyjä joutuu maksamaan sakkomaksua. Osakkeiden todellinen arvo on arvoitus, koska niitä ei ole noteerattu pörssissä. Tästä kaikesta huolimatta Loviisa aikoo ostaa lisää KSOY:n osakkeita. Tämäkin kauppa rahoitetaan tietenkin lainarahalla.
Mitä vähemmän kunta tekee poistoja, sitä enemmän sille kertyy ylijäämää ja sen korkeammalla arvostustasolla sen pysyvät vastaavat säilyvät. Tapahtuu siis oikeastaan kaksinkertainen tasehuijaus: toisaalta "voitot" kasvavat ja toisaalta omaisuuden kirjanpitoarvo säilyy korkeampana: esimerkiksi omavaraisuusaste pysyy korkeampana.
Tämä edellä esitetty on vain saatavilla olevaa periaatteellista yleistietoa eikä välttämättä liity mitenkään Loviisan kaupungin toimintaan. Siitä ei ole mitään tietoa miten Loviisassa on toimittu.
Miksi varallisuutta ei ilmoiteta numeroina kuten velat?
Hyvä kysymys. Korjausvelkaa ei myöskään ilmoiteta, vaikka sekin on oleellinen tieto. Lieneekö kysymyksessä talousarvion- ja suunnitelman somistamisesta?
Typeryyden ilmentymä on vastata kysymyksellä kysymykseen. Pidä tunkkisi.
Kiinnostaako ihmisiä numerot enemmän kuin kaupungin kehittäminen?
Numerot kertovat totuuden kaupungin talouden tilasta. Olettaen tietenkin, että numerot ovat oikein ilmoitettu. Mitä tämä jatkuvasti soitettu rahiseva singlelevy "kaupungin kehittäminen" oikein tarkoittaa?
Ilmeisesti sillä tarkoitetaan fantasioita nimeltä asuntomessut ja Refec? Niistä eivät talouden numerot pidä ja siksi numeroille pitäisi messu- ja satamasatujen kertojien mielestä viitata kintaalla.
Täällä Kepu työntää kaupunkia Porvooseen ja numeroistakin esitetään vain kulut. Tämän perusteella Loviisassa ei saisi tehdä mitään mikä parantaa viihtyvyyttä,plavelut tulisi ajaa alas ja työpaikat tulisi lakkauttaa. Kun ihmiset on muuttanut pois autiokaupungin voisi kytkeä Porvooseen. Näin suuri Kepu-johtaja pääsisi kostamaan entisille puoluekavereilleen kokemansa vääryyden Loviisan kustannuksella.
Sulla on menny puolueet sekaisin. Tarkoitat varmaan kokoomusta ja rkp:n oikeistosiipeä.
Just så. Ne työntää Lovisaa kuntaliitokseen
raunioittamalla talouden.
Kokoomuslaisena kysyn, että mitä hävittävää kaupunkilaisilla enää olisi kuntaliitoksessa lännen suuntaan? Kaikki palvelut on jo lakkautettu kaupungin keskustan ulkopuolelta! Pyhtääseen ei kannata liittyä, koska sen talous on jo morjens ja sielläkin keskitytään lähinnä fantasiointiin. Siellä mm. luullaan pikkuruisen lentopaikan olevan kohta kansainvälisen lentokentän. Kohta tännekin alkaa vyörymään Cursorin "Loviisa nousuun" kehityssatuja, joita ostetaan lähes parilla millillä.
Kuvaamallasi tavalla toimitaan valtuustossa. Siellä ei useinkaan saa johdolle esitettyihin selviin kysymyksiin selkeitä vastauksia vaan vastauksena jopa kummallisia vastakysymyksiä ja välillä kaupan päälle syytöksen negatiivisuudesta.
Jos olet kokoomuslainen tule julkisuuteen esityksesi kanssa ja esitä sitä sisällytettäväksi vaaliohjelmaan. Luetaan lehdistä loput. Nimettömänä palstakirjoituksena tämä on vain trolli.
Taas VALE-uutinen.
Tulee tarinaa mutta ei yhtään fakta- asiaa. Kertokaa mitä todennettavaa kepu on tehnyt Loviisan työntämiseksi Porvoon osaksi. Epätoivoisella Kepu-fobialla yritetään nyt siirtää huomio Oker-Blomin johtamasta Lovisan talouden syöksykierteestä ja sen lopullisesta romahduksesta Kepun ja Porvoon syyksi. Raatihuone on nyt aktivoitunut ja Pikku kok- apulaiset on taas käskytetty trolleiksi. Kuntavaalit tulossa ja kok- rassukoilla ei ole vaalikaudelta minkäänlaista näyttöä tuloksista, suoraselkäisestä toiminnasta ja Loviisan asukkaiden edun valvonnasta tai edistämisestä. Nyt ei edes mega- Burana enää auta, pikku- apulaiset ovat kumartaneet ja nuolleet RKP:tä liian kauan. Kuulostaa tosi ihmeelliseltä kaupunginhallituksen puheenjohtajan loikkaus kok:iin. Ovatko hänen itsekkäät otteet paikallisessa RKP:n johtamisessa ja toiminta kaupunginhallituksessa hajottanut puolueen rivit totaalisesti. Hänen väitteet RKP:n vasemmistolaistumisesta ja sen olevan perusteena pikku- apulaisiin siirtymiselle on hänelle poliitikon itsari. Hänen ero vahvistaa RKP:tä Lovisassa ja yhdistää Lovisan rkp:läisiä. Onnittelut Lovisan SFP:lle lottovoiton kaltaisesta tapahtumasta.
Suomessa on vaalisalaisuus ja sinä itse nimettömänä trollina vaadit tiettyä puoluetta äänestänyttä julkisesti ilmoittautumaan. Täällä käydyssä keskustelussa on ollut pointtina, että kaupungin talous on vallanpitäjien toimesta vuosien aikana ja yhä kiihtyvään tahtiin ajettu tilanteeseen, jossa kuntaliitos on enää ainoa tulevaisuuden kannalta ainoa vaihtoehto.
Tämä talouden tilanne ei ole pienen kepun vika, vaan valtapuolueiden ja heidän hallituksessa istuvien apupuolueidensa "ansiota".
Voidaan jo esillä olleiden perustelujen takia esittää edelleen kysymys, että mitä hävittävää kaupunkilaisilla enää olisi kuntaliitoksessa, joka takaisi laajemman veropohjan ja siten paremmat palvelut?
Kuuntelemalla Kepun johtajaa ei tarvitse osata laskea. Riittää kun omaa korvat. Jos kaikki investoinnit laitetaan jäihin ja lakkautetaan >200 työpaikkaa Loviisasta, kiihdytetään muuttotappiota. Sitä syöksykierrettä ei oikaise mikään. Sen seurauksena voidaan ryömiä Porvooseen ja anoa kuntaliitosta. Keskustan autioituminen kiihtyy entisestään ja kiinteistöjen hinta romahtaa. Kepulijohtajan tyytyväisyys ja motiivi tähän ratkaisuun juontaa juurensa henkilökohtaisien kaunojen maksuun. Tämän kostoretken maksaa loppuen lopuksi jokainen loviisalainen 100 kertaisesti verrattuna johonkin liikenneympyrään tai taukopaikkaa. Pelkästään esitykset lakkauttaa Loviisan sataman toiminnot tekee 500k€/vuodessa loven kaupungin kassaan ja sitä kutsutaan sopeuttamiseksi. Tämän "sopeuttamisen" seurauksena työttömyys kasvaa edelleen ja kunnan palvelusektorilta on irtisanottava n. 10 henkilöä lisää. Kuinka moni loviisalainen pitää tätä loistavana tulevaisuutena? Kuinka monella loviisalaisella on perheessä tai tuttavapiirissä em. työntekijöitä? Kuinka monella on näitä henkilöita asiakkaina? Kuinka moni haluaa lopettaa nämä työpaikat? Ja tämä on vasta alkua... Seuraavassa aallossa on loput 200 työpaikkaa jonka eteen Porvoo ei tule panostamaan ainoatakaan veroeuroa, se on jo nähty.
Kaupungin taloudellinen tilanne on kaikkien päättäjien vika tai sitten ei kenenkään. On vain yksinkertaisesti tehty vääriä päätöksiä mutta ne juontavat juurensa jo kymmenen vuoden taakse. Jälkiviisastely ei sitä miksikään muuta. Nyt on tehtävä jotain. Joko investoida ja kehittää kaupunkia tai ajaa kaupunki alas. Kepu haluaa lopettaa Loviisan. Käsittääkseni kaikki muut haluavat pelastaa kaupungin.
Sulla on vähän ihmeellinen käsitys sataman tuotoista, sillä niitä ei ole. Jos olisikin, niin ne menevät Helsingin sataman taskuun.
Jospa esittäisit kouhotuksissasi edes yhden faktan. Milloin ja kenen toimesta on esitetty sataman lakkauttamista?
Kuinka moni sataman alueella työskentelevistä on yleensä tänne veroja maksava loviisalainen?
Kaupungin talouden "pelastusrengas" on varustettu lyijypainolla, jossa lukee asuntomessut!
Et todellakaan osaa laskea. Älä välitä ei Raatihuoneellakaan osata.
Ei satama ole enää suuri työllistäjä, kuten muutama vuosikymmen sitten, enää muutama henkilö ja niistäkin taitaa olla suuri osa Suomenlahden takaa.
Miksi sataman työntekijöiden kunnallisverokertymää ei lasketa kaupungin tuloksi? Miten se voi päätyä Helsingin sataman kassaan? Onko tämä sitä "kepumatematiikkaa"... on olemassa vain menoja.
Lukeeko sinun pelastusrenkaassa 200 irtisanottavan nimeä? Laita vaan nimet tänne jos oikeasti olet sitä mieltä. Tosin kaikki me tiedetään ettei kantti riitä siihen, ei edes kymmeneen nimeen tai mihinkään muuhun. Valittaminen on sinun juttu, älä odota saavuttavasi sillä mitään aikaansaannoksia.
Kun näitä juttuja lukee niin palstalta on turha etsiä mitään osaamista. Katkeraa panettelua ja kateellisuutta yli oman tarpeen. Kiitos.
Sekava kouhotuksesi vain jatkuu. Ilmeisesti
todella uskot asuntomessujen ja sitä
varten tehdyn kaavan toimeenpanon pelastavan kaupungin talouden. Siitä huolimatta, valtuuston hyväksymän ja kaavaan liitetyn kaavataloudellisen arvioinnin mukaan kaavan toteuttaminen ei tuo kaupungin kassaan euroja, vaan pitkälläkin aikavälillä miinusta tulee useita miljoonia euroja.
Irtisanomislistat on laadittu Raatihuoneella ja siellä ne jatkossakin laaditaan.
Kerro mistä löydät talouden osaamista ja samalla kaupungin johdon työn saavutukset?
Mistä pitäisi olla kateellinen? Ilmeisesti joidenkin usko omaan ylivoipaisuuteen ja omasta mielestä myös nerokkaaseen talouden pitoon saa jotkut luulemaan muiden olevan kateellisia.
Miksi pelkkää valitusta?
Juuri mietiskelin, että euron kuppilassa kuulemma käy 100 köyhää syömässä.
Minun mielestäni tuo luku on aivan liian suuri näin pienessä kylässä.
Miksi ahneet pelaa sellaista peliä miljoonilla kun köyhiä kertyy noinkin paljon?
Tietääkö ahneet että tuonpuoleisessa odottaa tuomio tästä pelistä?
Vielä peittyy arvokkaat katukiveykset mutaan.
Kenelle nämä henkilökohtaiset tiedot tulisi luovuttaa jos asianomaiset sen sallisi?
Hurskaat on vielä ahneempia kuin ateistit.
Humoristinen "hittimittari" deletoitiin muka sääntöjen vastaisena. Onko palstalla olemassa myös kirjoittamattomat säännöt kun tekstejä katoaa vaikka ne eivät ole mitenkään julkaistujen säästöjen vastaisia?