Nostalgian musiikki

Anonyymi

Kuuntelen Radio Nostalgiaa arkisin noin 30-45 minuuttia Radio Suomen kello 17 uutisten jälkeen. En kestä Radio Suomen musiikkia iltapäivisin, mutta uutiset haluan kuulla.

Tietääkö kukaan miten monta kappaletta Nostalgian soittolistoilla on? Vähintään joka toinen päivä joudun nimittäin kuuntelemaan esimerkiksi Johnny Liebkindin "Tunti vain" ja jonkun muun porukan "Ajetaan tandemilla". Miksi Nostalgia soittaa samoja kappaleita niin usein?

Aamuisin kuuntelen aamiaista syödessäni Radio Classicia. Siellä kukaan ei lässytä tyhjänpäiväisyyksiä musiikin lomassa. Nostalgiaa en ole aamuisin edes yrittänyt kuunnella, koska se mainostaa jonkun Lissu & Lässy -parin olevan silloin äänessä.

Radio Nostalgian käsitys siitä, mikä musiikki on nostalgista eroaa omastani jonkin verran. Tämän vuoksi se menettää usein minut arki-iltapäivisinkin jo ennen kello kuutta.

17

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nostalgia vissiin luulee, että on nostalgiaa soittaa samoja biisejä päivästä toiseen.Susanna Heikki on aina yhtä haltioissaan soittaessaan saman biisin kuudetta kertaa ja miten tuntuu että Arttu Harkin kuuntelijoiden toiveet on kanssa aina samoja.Tympii koko kanava

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        517!!!! Täh? Miksi Nostalgia ei soita laajempaa kappalevalikoimaa. Ilmankos on alkanut tuntua, että samat kipaleet soivat päivästä päivään. Tänä aamuna tympäännyin lopullisesti, kun taas Nostalgiassa kiroiltiin päin naamaa ja huudettiin kymmenennen kerran, miten kiva on "olla rappiolla ja täysi nolla"

        Täysi nolla tuo kanava tosiaankin alkaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyt ovat seuraavat. Kanavan omistajaa ei kiinnosta yrittää pitää kanavaa mahdollisimman hyvänö, koska se lisäisi kustannuksia. Mitä vähemmilä musiikki vastaavan kuluilla selvitään sen parempi heille. On yksinkertaisesti helpompaa pyrkiä minimoimaan kaikki kulut niin kauan kun se on mahdollista, kuin panostaa kanavan sisältöihin varmaa taetta panostusten toimivuudesta.

        Samaa konseptia noudattaa iso osa radiokanavista Suomessa myös YLE, vaikka tarvetta ei olisi.

        Niin kauan kuin me kuulijat kuuntelemalla ja mainostajat miettimättä sen enempää tuemme tällaista suuntaista mikään ei muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        517!!!! Täh? Miksi Nostalgia ei soita laajempaa kappalevalikoimaa. Ilmankos on alkanut tuntua, että samat kipaleet soivat päivästä päivään. Tänä aamuna tympäännyin lopullisesti, kun taas Nostalgiassa kiroiltiin päin naamaa ja huudettiin kymmenennen kerran, miten kiva on "olla rappiolla ja täysi nolla"

        Täysi nolla tuo kanava tosiaankin alkaa olla.

        Radio Suomi on soittanut 1919 eri kappaletta, minusta vaan tuntuu , että olen kuullut niitä kappaleita liikaa. Onkohan eri aluelähetyksillä erilainen musiikki tarjonta.

    • Anonyymi

      Hectorin tuotannosta Nostalgia omistaa vain Palkkasoturin.

      • Anonyymi

        "Hectorin tuotannosta Nostalgia omistaa vain Palkkasoturin."

        He he! Sinäkin olet huomannut saman asian kuin minä. Palkkasoturi on soinut ilmeisesti tasaiseen tahtiin viime kesästä alkaen. Pidän Nostalgian kuuntelussa viikkojen taukoa, mutta palaan aina lopulta tunniksi tai kahdeksi toteamaan, että samat kappaleet siellä vieläkin soivat.

        Noh, kesäkuussa seuraava yritys! 😁

        Kaikilla radiokanavilla tuntuu olevan vain muovikassillinen CD levyjä joita sitten hinkataan edestakaisin. Sen lisäksi yhtään kappaletta ei malteta soittaa viimeiseen sointuun asti. Kappaleet katkaistaan aina tylysti ja juontajalla on kiire hokea kanavan nimeä ym. "tärkeää". Pahin taitaa olla Kasari josta periaatteessa tulee hyvää musiikkia, mutta kappaleista soitetaan vain 2/3 osaa ja taas on kiire huutaa kanavan nimeä ja mainoksia.

        Luulin että puhuit YLEn kanavista. Kunnes huomasin. Alkuosa sopii töydellisesti YLElle. Kaupallisilla jotenkin tuonntajuaa, mutta YLElläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla radiokanavilla tuntuu olevan vain muovikassillinen CD levyjä joita sitten hinkataan edestakaisin. Sen lisäksi yhtään kappaletta ei malteta soittaa viimeiseen sointuun asti. Kappaleet katkaistaan aina tylysti ja juontajalla on kiire hokea kanavan nimeä ym. "tärkeää". Pahin taitaa olla Kasari josta periaatteessa tulee hyvää musiikkia, mutta kappaleista soitetaan vain 2/3 osaa ja taas on kiire huutaa kanavan nimeä ja mainoksia.

        Kaupallisilla eli mainosvetoisilla asemilla musiikki ja mainokset tulee tietokoneelta. Juontajan tehtävä on kertoa kappaleen nimi ja esittäjä. Jos muistaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupallisilla eli mainosvetoisilla asemilla musiikki ja mainokset tulee tietokoneelta. Juontajan tehtävä on kertoa kappaleen nimi ja esittäjä. Jos muistaa....

        Sama se on YLELLä ainakin Radio Suomella..On myös kaupallisia, joilla ei ole iha niin yksitoikkoista ja missä voi tulla nopeampiakin muutoksia. Sitä en osaa sanoa, onko Suomessa tällaisia kaupallisia olemassa yksi, kaksi tai kolme, mutta sen tiedän ettei niitä ole paljoa.

        Itse tein päätöksen jo vuosia sitten, kun huomasin ettei moniakaan kaupallisia kiinnosta kuulijoiden mielipiteet lainkaan, etten enää vaivaa niillä mieltäni. Lopetin sellaisten kanavien kuuntelun kokonaan. NRJ (kenties kuten nostalgia), joskus vielä vastasi hieman kuulijoidenkin toiveisiin, sitten kaikki muuttui ainakin NRJ:llä 2014 ja se näkyy karuina kuulijamäärien laskuna.

        Valitettavasti vielä on YLEn kanavat joista ei voi olla välittämättä, koska perkln. Yle pakko vero riisto shaibaa olevaan sisältöön.

    • Anonyymi

      MP3-soittimellanikin on monta kertaa enemmän musiikkia kuin Nostalgian soittolistalla. 😁 Kummastuttaa, että kaupallinen asema ei halua maksimoida kuulijoidensa määrää. Nostalgiassa on kolme pahaa vikaa.

      1. Nostalgia kuvittelee saavansa lisää kuuntelijoita levittämällä soittamansa musiikin haitaria siten, että se soittaa myös melko uutta musiikkia, toisin sanoen musiikkia, joka ei ole nostalgista kuin parikymppisten mielestä. Tämä karkottaa vanhempia kuuntelijoita. Toisaalta teinejäkään asema ei saa kuuntelijoikseen kovin paljon lisää, koska se soittaa yhä myös vanhaa musiikkia, joka ei vetoa nuoriin. Kun yrittää miellyttää kaikkia, ei miellytä ketään.

      2. Nostalgian musiikin valitsija on vaihtunut aseman alkuaikojen jälkeen. Tämä näkyy siinä, että aseman soittamasta musiikista yhä suurempi osa on vähemmän melodista ja svengaavaa kuin alkuaikoina. Nostalgia soittaa aika paljon tyhjänpäiväisiä kappaleita, joita kuullessaan huomaa toivovansa, ettei niitä kuulisi toista kertaa. Soiton puhtaudessakin on joskus toivomisen varaa.

      3. Nostalgian soittolista on toivottoman suppea. Maksaisiko kohtuuttoman paljon laajentaa soitettavien kappaleiden määrä lähelle kymmentä tuhatta?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Analyysia ja jäätävä sellaista sinulta tuo kohta yksi.

        "1. Nostalgia kuvittelee saavansa lisää kuuntelijoita levittämällä soittamansa musiikin haitaria siten, että se soittaa myös melko uutta musiikkia, toisin sanoen musiikkia, joka ei ole nostalgista kuin parikymppisten mielestä. Tämä karkottaa vanhempia kuuntelijoita. Toisaalta teinejäkään asema ei saa kuuntelijoikseen kovin paljon lisää, koska se soittaa yhä myös vanhaa musiikkia, joka ei vetoa nuoriin. Kun yrittää miellyttää kaikkia, ei miellytä ketään."

        Ensinnäkään noilla asioilla ei ole tuolla tavalla juurikaan mitään tekemistä kanavan kuulijoiden karkoittamiseen. Sen sijaan sillä on, mitä soitetaan ja kuinka laajasta valikoimasta. On toki ihmisiä, jotka haluavat vain kuunnella vanhaa tai uusinta uutta, mutta on varmaa että on myös nuorempia joille toimii vanha ja vanhempia joille toimii uudempi. Huonous ei tule siitä, soiko tietyn tyylistä ja miltä vuodelta vaan edelleen miten soittolista on kokonaisuudessaan rakennettu. Vaihtuvuus, monipuolisuus, uusiutuvuus, minkä tyylisiä enimmäkseen soitetaan, kuulijoiden kuunteleminen yms. Uusiutuminen toki haastavampaa nostalgia kanavalle kuin tuoretta musiikkia soittaville. Silloin kyseeseen tulee vielä enemmän monipuolisuus ja vaihtuvuus.

        Jos nuoe eivät olisi tärkeimpiä kriteereitä niin miten voi olla, joku uusi pienemmän toimijan radiokanava pärjää Suomessa ja saa kuulijoita ja kasvattaa kuulijamääriä. Muuten se ei olisi mitenkään mahdollista, jos muut seikat olisivat tärkeämpiä. Siksi ei mahdollista, koska YLE:n Baurein ja Sanoman ylivalta radiokentässä.

        2 ja 3 kohdan analyyseissäsi taas on jo järkeenkäypiä syitä ja pohdintaa.

        Hyvin harva kuuntelee radiota useita tunteja joka päivä. Joten soittolistoilla tms. ei ole mitään merkitystä. Radioaseman kohdeyleisön voi päätellä aseman mainoksista ja Nostalgialla kohdeyleisö on aikuiset työssä käyvät ihmiset jotka kuuntelevat kanavaa puolituntia aamuin ja illoin, autossa työmatkalla.

        "Hyvin harva kuuntelee radiota useita tunteja joka päivä. Joten soittolistoilla tms. ei ole mitään merkitystä."

        Itse kuuntelin Nostalgiaa noin 45 minuuttia päivässä, mutta samojen kappaleiden soiminen kuukaudesta toiseen sai minut lopettamaan kuuntelun, joten soittolistalla oli erittäin suuri merkitys minulle.

    • Anonyymi

      Kotkassa ja Kouvolassa toimii Radio Kaakko, jonka taustalla näkyy olevan entisiä Radio Nostalgian tyyppejä. Musa on ainakin kohdallaan, niin kuin Nostalgiallakin aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3548
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      194
      1648
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1317
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1182
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      863
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      845
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      799
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      51
      799
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe