Mitä mieltä?

Mitäs mieltä olette tästä show-painista?

Itse kerron omat ajatukseni. Tuota show-painia ei pidä kutsua pelkästään painiksi, tai edes vapaapainiksi, ne ovat ihan eri asioita. Täytyy myöntää että tulee katsottua Raw:ta sekä Smackdownia, ne kun ovat sellaista "aivot narikkaan"-touhua.

Ihmiset sanovat että nämä show-painijat ovat tyhmiä, eivätkä osaa mitään, mutta kyllä tuohonki täytyy treenata, varsinkin heittojen osalta, että osaa tehdä ne justiinsa oikein, ettei vastustaja vahingoittuisi, mutta valitettavasti pahoja asioita tapahtuu... Show-painin ystävät muistanevat Owen Hartin tapauksen, surullista.

Painijoista tykkään ja arvostan Kurt Anglea, joka on oikea painija. Näistä showmiehistä arvostan eniten Dave Batistaa, jolla on myös urheilullista taustaa. Myös akrobaatteja wwe:stä löytyy, katsokaa esimerkiksi Rey Mysteriota, jonka otteluita on mielestäni mukava katsella, mies kun viihdyttää akrobaattitempuillaan, onhan esim. Reyn "619" ihan taidokaskin liike.

Minua naurattaa etenkin Brock Lesnarin pää, joka on ihan kuin laatikko :D On tainnut äijä ottaa liikaa hormoneja. No, toivottavasti tästä heräsi ajatuksia.
7532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä taidokasta on 619:ssa? siinä pitää vain ottaa ensin vauhtia köysistä ja sen jälkeen "pyöräyttää" itsensä silleen hienosti

Äänestä
  • Ehkä se liike oli huono esimerkki, mutta minusta Reiskan temput ovat tosi hienoja ja upeita. Hymyilytti kun kirjoitit että "pyörähdetään" silleen hienosti :D Niihän siinä tehdään, silleen hienosti :D

    Äänestä

tottahan se on että noita liikkeitä on harjoiteltu niin niiten tekoa kuin vastaan ottamosta sillain että se on aidon näköistä mutta kuitenkaan mitään ei oikein tapahdu. joskus sen kyllä oikein huomaan kuinka ne liikkeet on näytelty tai sitten vaihto ehtosesti liike onnistuu liiankin aidosti. mutta onko kukaan koskaan miettinyt jos jonkun liikkeen epäonnistumisen takia jonkun ison ottelun voittaisi eri ihminen kuin on suunniteltu(näin on kyllä varmaan joskus tapahtunut) kun aattelee tätä mahdollisuutta käsikirjottajat joutuvat keksimään täysin uudet juonen käänteet jne. kaikki menee aivan monkään toisin sanoen.

Äänestä
  • Bret "Hitman" Hart(en mene vannomaan oikein kirjoituksellani) mutta siis siinä kun se siirtyi WWF(vai olikohan se nyt joku muu) niin tuota sillähän oli isompi ottelu siinä viimeisenä wwe:n mestaruudesta ja sitten se ei halunnut menettää sitä ja oli vahvasti niskan päällä niin ottelu keskeytetään ja se diskataan...

    en mene tosiaankaan vannomaan etä oliko se nyt ihan ssatavarmasti näin mutta jotain tuon suuntaista kuitenkin...

    Mutta tuota tuota Rey Mysteriota on kyllä siis niin hauska katsoa kun sillä on kunnon "supersankari" liikkeitä, toinen oikeen hauska on John Cena ja sitten myös Undertaker

    mutta joo... heippa

    Äänestä

  • theschokslam kirjoitti:

    Bret "Hitman" Hart(en mene vannomaan oikein kirjoituksellani) mutta siis siinä kun se siirtyi WWF(vai olikohan se nyt joku muu) niin tuota sillähän oli isompi ottelu siinä viimeisenä wwe:n mestaruudesta ja sitten se ei halunnut menettää sitä ja oli vahvasti niskan päällä niin ottelu keskeytetään ja se diskataan...

    ei se ihan niin menny...se on aika pitkä juttu jonka voi lukeen www.brethart.com
    jos joku muistaa ottelun Austin vs Owen Hart niin siinä owenin piledriver hieman epäonnistui ja austinilta murtui niska.eikä ne siinäkään menny muuttaan loppua vaan austin "selätti" Owenin jotekin.

    Äänestä

  • theschokslam kirjoitti:

    Bret "Hitman" Hart(en mene vannomaan oikein kirjoituksellani) mutta siis siinä kun se siirtyi WWF(vai olikohan se nyt joku muu) niin tuota sillähän oli isompi ottelu siinä viimeisenä wwe:n mestaruudesta ja sitten se ei halunnut menettää sitä ja oli vahvasti niskan päällä niin ottelu keskeytetään ja se diskataan...

    en mene tosiaankaan vannomaan etä oliko se nyt ihan ssatavarmasti näin mutta jotain tuon suuntaista kuitenkin...

    Mutta tuota tuota Rey Mysteriota on kyllä siis niin hauska katsoa kun sillä on kunnon "supersankari" liikkeitä, toinen oikeen hauska on John Cena ja sitten myös Undertaker

    mutta joo... heippa

    on vuodelta 2002 Hell in a Cell - ottelu Undertakerin ja Brock Lesnarin välillä. Takerin piti voittaa alunperin, mutta he joutuivat muutamaan lopun extempore ilmeisesti hänen voimakkaan verenhukan takia. En mene vannomaan, mutta näin muistelisin tapahtuneen.

    Äänestä

..mutta kyllä showssakin voi kirpasta.. Paikoitellen tulee katsottua ihan saippua-arvon takia (juonenkäänteet on upeita), ja kun saippuaa höystetään (näennäis-)väkivallalla niin jopa on herkkupaketti kasassa ;).. Vaikka näyteltyä, niin sanoisin että jonkinmoisen luonteenlaadun tuo vaatii nousta kehään kun tuommonen muutama tuhat key-fabia chanttaa @ssholea rinkulan ympärillä, ja tietää että joutuu paiskautumaan vasten turva-aitaa :o..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pepe kirjoitti:

Mitäs mieltä olette tästä show-painista?

Itse kerron omat ajatukseni. Tuota show-painia ei pidä kutsua pelkästään painiksi, tai edes vapaapainiksi, ne ovat ihan eri asioita. Täytyy myöntää että tulee katsottua Raw:ta sekä Smackdownia, ne kun ovat sellaista "aivot narikkaan"-touhua.

Ihmiset sanovat että nämä show-painijat ovat tyhmiä, eivätkä osaa mitään, mutta kyllä tuohonki täytyy treenata, varsinkin heittojen osalta, että osaa tehdä ne justiinsa oikein, ettei vastustaja vahingoittuisi, mutta valitettavasti pahoja asioita tapahtuu... Show-painin ystävät muistanevat Owen Hartin tapauksen, surullista.

Painijoista tykkään ja arvostan Kurt Anglea, joka on oikea painija. Näistä showmiehistä arvostan eniten Dave Batistaa, jolla on myös urheilullista taustaa. Myös akrobaatteja wwe:stä löytyy, katsokaa esimerkiksi Rey Mysteriota, jonka otteluita on mielestäni mukava katsella, mies kun viihdyttää akrobaattitempuillaan, onhan esim. Reyn "619" ihan taidokaskin liike.

Minua naurattaa etenkin Brock Lesnarin pää, joka on ihan kuin laatikko :D On tainnut äijä ottaa liikaa hormoneja. No, toivottavasti tästä heräsi ajatuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu