Haapavesi nimisellä paikkakunnalla.
Jaetaanko heille ja lähi suvulle ilmaiseksi/alennuksella Folklippuja?
Pyydän rehellistä vastausta.
Jaetaanko heille ja lähi suvulle ilmaiseksi/alennuksella Folklippuja?
Pyydän rehellistä vastausta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ei kun taivaspaikkoja
Voi sinua äåliötä,tuu joskus käymään folkeilla .
Kysymättäkin selvää!!
30 vuotta on jaettu avec-liput eli tuplaliput. Saukon Villekin isoon ääneen kannattamassa Helvin kanssa. Omaan pussiinhan vasemmisto vetelee tuttuun tapaansa.
Oliko katteelisen persun kirjotus.
Tänä vuonna säästyy isot rahat kaupungilta ja korvat usealta melusaasteen aiheuttaja -tapahtumalta.
Jaettu on, joka vuosi. Liput on jaettu poliitikoille puolisoineen, johtaville viranhaltijoille puolisoineen, johdon kavereille ja suosikeille, satoja lippuja. Varsinaisia vieraita ei montaa ole ollut, jos vieraiksi ei lasketa Jedussa ja opistossa vaikuttavia johdon kavereita. Piikki on ollut auki, ja sitä on, loppuilllan kunnosta päätellen, käytetty hyväksi. Juomat siis ilmaisia ja ruoka.
Olen itse joskus kuulunut valittuihin, erityisesti mieleen on jäänyt kerta kun Rantakangas oikein kuulutti VIP-ruokailun päätteeksi että määrätynvärisen rannekkeen saajat (näytti värin) saavat juomat ilmaiseksi ja rahaa on. Samaan aikaan VIP teltassa juhli joku kunta-alan ammattiliitto täysiä kymmeniään, heillä oli siis tarjottu halukkaille jäsenille VIP-illallinen ja lippu folkeille, jututin heitä, siksi tiedän tämän. Miltähän heistä Rantakankaan sanat tuntuivat kun henkilökuntaa oli juuri tuolloin monena vuonna vaadittu pitämään palkattomia lomia rahapulaan vedoten. Ilmeisesti siten kerättiin varat eliitin juomisiin. Kyllä siellä oli mainittu vasemmistopoliitikkokin muistini mukaan. Ja moni muu.
En ole koskaan ymmärtänyt tuota käytäntöä, eikö olisi ollut parempi käyttää rahat folkkeihin ja nämä (suuresti halveksumani) poliitikot ja virkamiehet ryypänneet omilla rahoillaan. Toivottavasti tämä perseily siellä loppuu vihdoin.
Samoiten siellä on ollut mukana nämä ”puolueettoman” paikallislehden toimittelijat puolisoineen. Kynnys esittää kriittisiä kysymyksiä on, kuten olemme vuosien kuluessa oppineet, alhainen, kun vaarassa voi olla menettää läheiset bilevälit kaupungin johtoon. Muistan kun tämä nykyinen päätoimittelija tuli aikoinaan sinne, oli ammattikoululla jotkut juhlat, oliskohan ollut päättäjäiset, tämä innokas toimittelija piti puheen Maitojauhetehtaan (oliko Pohjan maito?) likavesistä. Yleisö katseli toisiaan hiukan naureskellen, oli kyse kuitenkin oppilaitoksen juhlasta, mutta kun minä ja minun aatteeni, siinä ei katsota paikkaa eikä aikaa. Nyttemmin näyttää laantuneen into kyseenalaistaa kriittisesti ja ylipäätään tehdä asiajuttuja. Työtähän ne asiajutut vaatii.
Kepulainen filosofia toteutuu näissä folkkihommissakin; oma suu ensi, sitten suku ja kaverit, kuntalaisista ei niin väliä. Sama filosofia näyttää olevan muidenkin puolueitten jäsenillä. Eipä se korppi korpin silmää noki!
Ja miksikö minä olin siellä, en uskaltanut asettaa puolison silloista työpaikkaa liipaisimelle. Nyt ei tarvitse enää onneksi mennä.
Hirveä kaupunki se Haapavesi, tunkkainen kepukylä, jossa täysin osaamaton johto, sekä poliittinen- että virkamiesjohto. Siksipä tilanne on mikä on, kepu on hölmöilyillään kurjistanut kunnan, hulvattomalla ja typerillä päätöksillään. Niitä sivusta seurasin. Ja kauhistelin. Luettelo typeryyksistä ei mahdu mihinkään, mutta kyllähän te siellä asuvat näette ne joka ikinen päivä. Lähtekää sieltä, jos pystytte.
Tosi törkeä väite.!. Kierroksia ottaa ja pumppu toista sataa hakkaa!!! Perustele!!
Mitä sinulle pitää perustella?
Etkö ole koskaan VIP teltassa ollut? Siellä olleet tietävät kyllä.
Kysy kaupungilta kuitit vaikkapa kymmenestä viime vuodesta liittyen Folkkien vieraisiin ja nimilistat, siitähän ne löytyy perusteet.
Nyt meni kepulilla tunteisiin, äänestäjät voivat vaikka kiinnostua.
Tuollaiset väitteet ontodistettava, viittauksia että olisi muka jokin folkIahko..
Ja tekstistä näkee kuka asialla- Älä yhtään yritä, se on vain niin helppo tunnistaa.
No miksi et nyt hauku lestakepuja?
Paljonkos niitä on ollut siellä juhlimassa.
Jotenkin, kun tietää kuka kirjotuksen takana, tulee mieleen se syvä katkeruus. Se syvä katkeruus, kun ei olekaan päässyt kukkulan kuninkaaksi. Pitää vain haukkua kaikkea mikä liikkuu. Mikä on se ryhmittymä Haapavedellä, jota et vielä ole haukkunut.
No nyt naurattaa, kerropas kuka on tekstin takana. Takaan, että et tiedä.
Jos Ilkaksi luulet, niin voi sanoa että arvostukseni häntä kohtaan on yhtä vähäistä kuin näitä kepuleitakin. Että se siitä!
Sen vielä sanon, että joka asia on totta, itse koettua.
Ja se keitä ja mitä tekoja arvostan on minun asiani, minulla on oikeus halveksia näitä vain omaa etuaan ajavia nk. poliitikkoja. Olen touhua pitkään läheltä katsonut aikoinaan ja inhon tunne on suuri.
Olen joskus miettinyt, että miten laki sallii tuommoisen perseilyn, vieraaksi kutsutaan itse itsensä, kun saa ilmaista kaljaa. Pikkusieluista touhua.
Pientä se on haapaveteläisen poliitikon elo.
Jopas se totuus taas kosahti. Enkö minä haukkunut kaikki keput tasapuolisesti, eikös se riitä? Voinhan sen nyt mieliksesi sanoa, että myös lestakeput. Keitä he sitten ovatkaan. Lestat, kokemukseni mukaan, ovat julmia. Nuoruudesta syvimmät haavat sieluun on jäänyt, kun lestat ovat haukkuneet. Inhottavaa sakkia minun mielestäni. Itsekästä!
Senkus todistat valheeksi, jos pystyt.
Ilkka siinä kirjoitteli.
Kopsahti kopsahti. Traumoja varten kannattaa hakeutua terapiaan..
Mitä te täällä länkytätte, kaikkihan tuon todeksi tietää.
Sen voivat vahvistaa poliitikot, tuolloin työskennelleet virkamiehet ja toimittajat, jos kehtaavat. Kysykää toimittajalta, eikös hän aina huuda avoimuuden perään!?
Olen käynyt Folkeilla joka vuosi, itse maksaen, V IP LIPPU on roikkunut jokaisen kuntapoliitikon, jokaisen virkamiehen, toimittajan ja johdon suosikin kaulassa. Muutaman kerran toki jokun vieraankin, harvoin. Muutama päihtynyt päättäjä ja/tai sellaisen puoliso on kovastikin kehunut kuinka hän saa juoda niin paljon kuin haluaa, on hakeneet minullekin kavereeratessaan.
Minä en hyväksy että lippuja noin jaetaaN, rahat olisi pitänyt käyttää folkin toimintaan mutta minkäpä näille ahneille voi, se on niin pientä haapavetisen poliitikon/virkamiehen elämä.
Ei se ihme ole että tuon sakin toimesta ollaan päälakeen myöten kusessa.
No miksi et mene?