ja Suomessa.
Neiti pääministeri viivytteli joko tahallaan tai osaamattomuuttaan pääministerin tehtäviin kuuluvaa rajojen sulkemista ja maahan tulevien henkilöiden karanteenia näiden tullessa coronan saastuttamista valtioista.
Onneksi presidentti Niinistö potki velton päämisterin tehtäviinsä.
Marin syyllinen coronan leviämiseen Suomeen
16
150
Vastaukset 16
- Anonyymi
Vihervassarihallituksen tiedettiin jo lähtökohtaisesti tuhoavan talouden, ihmisten omaisuuden & terveyden, yhteiskuntarauhan, yritykset ja ottavan maan täyteen uusia discoläpsyjä.
Kukaan ei vaan arvannut miten nopeasti ja tehokkaasti hommassa onnistuivat. Ohisalo pitää rajat auki ja kohta Ruotsista lampsii uusi erä sairastuneita rikastajia iloksemme.- Anonyymi
Persupässit taas itkemässä ja valehtelevat asioista. Jatkaa hommafoorumeillanne keskenään runkkaamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persupässit taas itkemässä ja valehtelevat asioista. Jatkaa hommafoorumeillanne keskenään runkkaamista.
Vai valehtelee "persupässit".
Kyllä hallitus laskee melkoista luikuria mm. suojavarusteista ja niiden riittävyydestä. Varmuusvaraston avaamista hehkutettiin, sen tuotteet vanhentuneita = käyttökelvottomia, tästä tietenkin on oltu hiljaa (julkaisi ESS 2.4. mm. HUSiin toimitettu vanhoja suojaimia) .
Lennnoilta tulioiden karanteeni ym. inffoaminen suurin yksittäinen moka, jonka juuri PS ilmaisi kyselytunnilla. Monen pv kuluttua vasta laivoille älyttiin tehdä sama .
Niinistön "nyrkki" ei kelvannut - tehtiin sama periaatteeltaan = sannan malli, ei voinut myöntää että taitamattoman hallituksen tueksi tarvitaan "nyrkki" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai valehtelee "persupässit".
Kyllä hallitus laskee melkoista luikuria mm. suojavarusteista ja niiden riittävyydestä. Varmuusvaraston avaamista hehkutettiin, sen tuotteet vanhentuneita = käyttökelvottomia, tästä tietenkin on oltu hiljaa (julkaisi ESS 2.4. mm. HUSiin toimitettu vanhoja suojaimia) .
Lennnoilta tulioiden karanteeni ym. inffoaminen suurin yksittäinen moka, jonka juuri PS ilmaisi kyselytunnilla. Monen pv kuluttua vasta laivoille älyttiin tehdä sama .
Niinistön "nyrkki" ei kelvannut - tehtiin sama periaatteeltaan = sannan malli, ei voinut myöntää että taitamattoman hallituksen tueksi tarvitaan "nyrkki"Monet sairaanhoitopiirit ilmaisseet hengitys suojaimien riittämättömyydestä, hallitus väittää toista
- Anonyymi
Sanna on paras, pressaksi Salen jälkeen!
Ja sitten poikkeuslain turvin heittää nämä vastustajat ja opposition vankilaan jotta tämä maa on paljon parempi paikka! - Anonyymi
Marinilla on verta käsissään. Olisiko uhreja tullut,jos meillä olisi maan johdossa Mestari.Epäilenpä että ei!
- Anonyymi
Vai pysäyttää se persuhömppä viruksenkin. "Väkivalta on aliarvostettu ongelmien ratkaisukeino" filosofoi mestarinne.
Tartunnasta epäillyille nappi otsaan ja joukkohautaan, niinkö? Olisi varmasti tullut, koska "mestarillakaan" ei olisi ollut valtuuksia sulkea rajoja niin, että Suomalaiset turistit eivät olisi päässeet rajan yli kotiinsa.
- Anonyymi
Nythän se on sitten nähty miten paljon ihmisten oman harkinnanvaraan voi näitä suosituksien noudattamisia jättää.
Nyt hyökätään lappiin laskettelemaan, vaikka hyvin tiedetään hiihtokeskuksien koronatartunnoista. Nyt pitää jättää ohjeistamiset sikseen ja siirtyä järeimpiin keinoihin.- Anonyymi
Persuthan on rehvastellu ettei mitkään rajoitukset koske heitä.
- Anonyymi
Hallituksen toiminta on ollut kiitettävää. Se on noudattanut asiantuntijoiden ohjeita ja esimerkiksi muihin pohjoismaihin nähden tilanteemme on vielä hyvä.
Presidentti ei ohjaa sisäpolitiikkaa, joskin valmiuslakien voimaan saattamisessa tulee presidenttiä kuunnella. Presidentti Niinistö, kuten kaikki oppositiopuolueetkin, on antanut täyden tukensa hallitukselle. Mutta sinä siitä viis veisaat. Katkeroitunut vanha mies vaan jaksaa jankuttaa samaa tyhjää jargonia useilla palstoilla. Säälittävää toimintaa, jonka ainoa tarkoitus on kylvää eripuraa. Olet kansakunnan häpeä.
Täydet bojot hallitukselle. Päätökset on tehty oikea-aikaisesti ja väestöä ohjeistettu. Nyt toimitaan ohjeiden mukaan ja pidetään mölyt mahassa.- Anonyymi
Nyt toimitaan ohjeiden mukaan?? Mutta kun ei näköjään toimita:
- Anonyymi
Sentään yksi asia löytyi mikä ei ole Sipilän syy.
- Anonyymi
"Sanna on paras, pressaksi Salen jälkeen!
Ja sitten poikkeuslain turvin heittää nämä vastustajat ja opposition vankilaan jotta tämä maa on paljon parempi paikka!"
Sairasta. - Anonyymi
Hallituksessa on Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä ja jälki on sen mukaista. Odotellaan vaan kiltisti seuraavia vaaleja niin kaikki muuttuu paremmaksi.
- Anonyymi
KIINALAISET on syyllisiä KORONAAN
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672037Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541