Kun lapsi katoaa

sarjassa lisää iloisia keskustelunaiheita koronan aikaan: katselin juuri aamutv:stä ohjelmaa aiheesta lapsen katoamisesta teille tietymättömille ja miehestä joka on 35 vuoden ajan etsinyt kadonnutta poikaansa.
Miten vanhempi voi yleensäkään jatkaa elämäänsä jos lapsi katoaa eikä löydy?
32229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Komppaan sinua. Ei voi jatkaa elämäänsä eli itsemurha on ainoa oikea lapsen huonosta valvonnasta.

Äänestä

Lapsen menettäminen on pahinta mitä voi sattua. Kuolemalle kun menettää niin tietää kuitenkin mitä on tapahtunut.
Epävarmuus on hirveää, toivoa pitää yllä vaikka varmaan usko tahtoo loppua.
Poikamme kuolemasta tulee 24pv kymmenen vuotta, ei mene tuntia ettekö olisi mielessä. Pahinta on juuri tämä vuosipäivien aika, kaikki palaa niin voimakkaana mieleen.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Minulla ei ole omaa kokemusta eikä edes lähipiirissä ole sattunut, mutta lapsia katoaa ympäri maailmaa joka ainut päivä ja vaikka monet löytyvät ja jotkut elossa (kuulun paikalliseen Missing people-ryhmään, vaikka en ole käynyt viime aikoina etsimässä muuten kuin netin ja kontaktien avulla). Joskus käväisee mielessä esimerkiksi se Portugalissa kadonnut englantilaistyttö, Madeleine taisi olla nimensä ja siinä ohjelmassa mitä katsoin aamulla haastateltiin vanhaa miestä joka ei ole koskaan lopettanut etsimästä poikaansa, joka katosi 18-vuotiaana. Raskas haastattelu ja raskas aihe, mutta unohdamme usein että tällaista tapahtuu, meillä ja muualla ja uskonkin että ihminen ei koskaan oikein toivu sellaisesta epävarmuudesta ja surusta.

    Äänestä

alotukseen:

elämä vaan jatkuu,
suru ja holi pysyy vanhempien seurana loppuelämän,

moni vanhempi on kokenu sen, kun aikuinen lapsi itsenäistyy,
lähtee kotaan ovat paukkuen
eikä enään ikinä ota yhteyttä vanhempiinsa,
suru on suuri
mikä meni vikaan,
jokin meni vikaan ja pahasti ,

elämä vaan jatkuu eikä tilanteelle voi mitään,,,,
vaikka kuinka etsii, käy oventakana anteeksi pyytelemässä, ovi ei aukea eikä yhteyttä oteta,
elämä vaan jatkuu vanhemmilla
kun kuolemaakaan ei niinvaan äkkiä korjaa epäonnistuneita vanhempia,

Äänestä

Lapsen katoaminen olisi hirveää ....muistan aivan tunteen kun poikani oli kadoksissa isossa liikkeessä ....etsin ja etsin ....sitten menin pyytämään kuulutusta ....aika kului ..
Poika oli mennyt piiloon yhden vaatetelineeseen ....oli pyöreän telineen keskellä takkien joukossa...Helpotuksen huokaus ja kyynelkin taisi tulla silmäkulmaan....se oli hänestä jännä leikki...
mimmimum-..mi

Äänestä

On asioita joissa musta huumori, sarkasmi ja ironia ei ole paikallaan.

Äänestä
  • Kyllä tänäänkin poismenneet olivat mielessä kun heräilin. Ei suru jätä koskaan ja elämä muuttuu täysin.

    Psykopaatteja ym.riittää, eivät ymmärrä edes miltä suru tuntuu.

    Äänestä

"Helvetin porteilla odotti lastansa äiti
mikä sasatana sitä vaivaa missä vitsussa se luuhaa.

Meni kausi, toinen melkein kolmaskin
tulen herra tuli sanoi pojan menneen taivaisiin vieraisiin."

H.

Äänestä
Aloittaja

Ei tämä ollut huumorialoitus tai edes kevennys. Jäin miettimään sitä vanhaa miestä joka ei oikein edes jaksanut puhua poikansa katoamisesta vaikka hän etsiikin vielä häntä 36 vuoden takaa. Ilman muuta helpompi on saada varmuus mitä tapahtunut, jos lapsi on kuollut niin saa tehdä surutyön ja sen muiston kanssa pystyy kai sitten jotenkuten elämään.
Sanotaan että äidin ja lapsen välinen suhde on läheisin ihmissuhteemme, sama pätee varmaan isän ja lapsen väliseen suhteeseen. Ei edes aviopuolisoiden välinen suhde ole niin läheinen.
Jos lapsi etääntyy omasta tahdostaan eikä anna koskaan vanhemmilleen anteeksi jotain tehtyä vääryyttä: sekin on varmasti raskasta ja koska siihen liittyy myös niin paljon syyllisyyttä ja katumusta niin ne vielä vaikeuttaa asiaa. Syy ei toki ole aina vain vanhempien; kuka meistä oli valmistunut jostain vanhemmuuskurssilta tai siis emme ole tehneet virheitä lastemme kasvatuksessa? Anteeksianto on jotain mitä voimme opettaa, mutta mikä ei tule koskaan ilmaiseksi.

Äänestä
  • Sarjassa iloisia keskustelunaiheita? Mikä on iloista tässä aiheessa?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sarjassa iloisia keskustelunaiheita? Mikä on iloista tässä aiheessa?

    Ei sitten mitään.
    Avauksen otsikko on ironinen. Se tarkoittaa sitä että se luetaan ja ymmärretään täysin päinvastoin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei sitten mitään.
    Avauksen otsikko on ironinen. Se tarkoittaa sitä että se luetaan ja ymmärretään täysin päinvastoin.

    Tai siis avaus käyttää ironiaa tyylikeinona korostamaan aiheen raskautta raskaana ja vaikeana aikana.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Tai siis avaus käyttää ironiaa tyylikeinona korostamaan aiheen raskautta raskaana ja vaikeana aikana.

    Epäonnistuit.

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Tai siis avaus käyttää ironiaa tyylikeinona korostamaan aiheen raskautta raskaana ja vaikeana aikana.

    """sarjassa lisää iloisia keskustelunaiheita koronan aikaan"""
    Ja sitten lapsen katoamisesta iloisena aiheena.

    Jos aloittaja sen tarkoitti irooniseksi tai kieli poskessa, niinkuin itse tyypiiliseen tapaansa mokaansa taas kerran seli seli seli selittää, niin olisi voinut sen iloisen ainakin laittaa sitaatteihin ja kysymysmerkin kanssa.

    Olet sanonut huumorin sinusta olevan vaikea laji. Mitäss, jos jättäisitkin sen sellaislle kokonaan, joille se ei ole vaikea laji, etkä yrittäisi väkisin väännetysti humoristeillä, kun ei sinusta siihen ole.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Epäonnistuit.

    Minä en epäonnistunut. Sinä epäonnistuit. Meni yli hilseen ja siitä syytät MINUA!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tellukka kirjoitti:

    Ja sinulla sitten riittää energiaa saivarteluille ja vääristelyille.
    "Kieli poskessa" ei ole sama kuin ironia. Eikä ollut moka, vaan tyylikeino kärjistää todellisuutta käyttäen sen peilikuvaa, ironiaa. Olisin voinut laittaa sitaatteihin, mutta se olisi vienyt kärjen ironialta, kysymysmerkki olisi kyseenalaistanut käsitykseni siitä mikä on humoristista tai ei.
    Minulle ei huumori ole vaikea laji. Olen vain valikoiva siinä mielessä mikä naurattaa ja mikä ei.
    Kadonnut lapsi ei ole huumorialoitus eikä sitä oltu siksi tarkoitettukaan.

    (Muuten, Kadonneen lapsen tarina on myös neljäs osa Napoli-kvartettia)

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Minä en epäonnistunut. Sinä epäonnistuit. Meni yli hilseen ja siitä syytät MINUA!

    Mitään syytä, kunhan ilmaisin oman käsitykseni noin tyhmästä sananvalinnastasi.

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ja sinulla sitten riittää energiaa saivarteluille ja vääristelyille.
    "Kieli poskessa" ei ole sama kuin ironia. Eikä ollut moka, vaan tyylikeino kärjistää todellisuutta käyttäen sen peilikuvaa, ironiaa. Olisin voinut laittaa sitaatteihin, mutta se olisi vienyt kärjen ironialta, kysymysmerkki olisi kyseenalaistanut käsitykseni siitä mikä on humoristista tai ei.
    Minulle ei huumori ole vaikea laji. Olen vain valikoiva siinä mielessä mikä naurattaa ja mikä ei.
    Kadonnut lapsi ei ole huumorialoitus eikä sitä oltu siksi tarkoitettukaan.

    (Muuten, Kadonneen lapsen tarina on myös neljäs osa Napoli-kvartettia)

    Sinulla vaikuttaa olevan hyvin opiskeltu teoreettinen käsitys erilaisista huumorinlajeista ja niitä kokeilet toteuttaa käytännössä, vaan kun ei onnistu, niin ei onnistu.

    Jättäisitkö ihan oikeasti huumorin väkisin vääntämisesi kokonaan ja jättäisit niille, joille huumori käy luonnostaan ilman huumorin teoriaa ja sen eri lajien analysointia.

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ja sinulla sitten riittää energiaa saivarteluille ja vääristelyille.
    "Kieli poskessa" ei ole sama kuin ironia. Eikä ollut moka, vaan tyylikeino kärjistää todellisuutta käyttäen sen peilikuvaa, ironiaa. Olisin voinut laittaa sitaatteihin, mutta se olisi vienyt kärjen ironialta, kysymysmerkki olisi kyseenalaistanut käsitykseni siitä mikä on humoristista tai ei.
    Minulle ei huumori ole vaikea laji. Olen vain valikoiva siinä mielessä mikä naurattaa ja mikä ei.
    Kadonnut lapsi ei ole huumorialoitus eikä sitä oltu siksi tarkoitettukaan.

    (Muuten, Kadonneen lapsen tarina on myös neljäs osa Napoli-kvartettia)

    Onko sinun elämäsi noin sidoksissa johonkin tv-sarjaan?

    Äänestä

Voi jumakauta mitä älytöntä jankkaamista. Minä ymmärsin aloituksen juuri niin kuin aloittaja tarkoitti. Kun on jo ikävää asiaa ketju ketjun perään ja tuli vielä uusi ikävä aihe niin sen voi ilmaista juuri noin.
Eihän te noin huumorintajuttomia voi olla vai onko vaan niin että itsellänne on aloitukset vähissä, silloin pitää saivarrella muita aloittajia.

Äänestä
  • Just niin paloma, ymmärrät omaa alotustasi
    😉

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just niin paloma, ymmärrät omaa alotustasi
    😉

    En ole paloma enkä ollenkaan kirjautunut. Kirjoitan anonyyminä ja olen se joka aikaisemmin nikittömiä herjatessanne olen kertonut mielipiteeni. Ei yhtään kiinnosta keitä te kirjoittajat olette mutta suuresti kiinnostaa mitä te kirjoitatte. Siis asiat ja aiheet - ei ihmiset.

    Äänestä

Suomen kolmessa sodassa kuoli paljon myös lapsia, naisia siviilejä, ylimalkaan. Vielä 1800 luvun lopulla sudetkin söivät muutaman lapsen.
Nykyään lapsia on siepattu ulkosuomalaisten kanssa solmittujen avioliittojen hajoomisen takii.

Äänestä

Nunna lähtee luostarista katsomaan kirkkopaloa, eikä koskaan palaa. Katoaa jäljettömiin. Kukaan ei tiedä mitään hänestä sen jälkeen.

Äänestä
  • Kirkkopaloa? Selittäisitkö !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkopaloa? Selittäisitkö !

    Muistaisin että lähti katsomaan tuhopolttoa kirkon tai rukoushuoneen.

    Äänestä

Aloittaja

"Var är Olle" on storytell-kirja joka yrittää selvittää 18-vuotiaan Olle Högbomin katoamista Sundsvallissa 1983.Ollen isää haastateltiin aamutelevisiossa ja se sai minut miettimään tuota traumaa minkä lapsen katoaminen aiheuttaa. En ole kuunnellut äänikirjaa enkä sitä sen enempää mainosta, ainoastaan että asia on ollut esillä hiljakkoin ja se riipaisi syvältä.

Äänestä
  • Että sinä jaksat noine satuinesi, katso totuutta silmiin mitä maailmalla tapahtuu.

    1Äänestä

  • Hän on niitä, jotka lähtivät. Sitähän sinä pidät niin hienona, että lähtee. Olis sellainen ketjukin täällä. Onhan se poika voinut lähteä seikkailulle vaikka ETelä-Amerikkaan kertomatta ja lupaa kysymättä. Aika nuorena sinäkin läksit.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hän on niitä, jotka lähtivät. Sitähän sinä pidät niin hienona, että lähtee. Olis sellainen ketjukin täällä. Onhan se poika voinut lähteä seikkailulle vaikka ETelä-Amerikkaan kertomatta ja lupaa kysymättä. Aika nuorena sinäkin läksit.

    Minä pidän hienona että lähtee. Minä pidän hienona että jää. Molempia tarvitaan tässä maailmassa. Mitä emme tarvitse on lasten katoamista teille tietymättömille, lapsiin kohdistuvia rikoksia ja kidnappauksia. Emmekä tarvitse ihmisiä jotka AINA kääntävät joka ainoan asia-aiheen hyökkäykseksi aloittajaa kohtaan.

    Niin just!
    Tai sitten Ferranten hirmuisiin draamatapahtumiin...

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin just!
    Tai sitten Ferranten hirmuisiin draamatapahtumiin...

    Ferrante ja muukin kaunokirjallisuus jossa käsitellään tosielämän ongelmia on huomattavasti korkeatasoisempi inspiraation lähde keskustelunaiheille kuin joku skandaaliblaska tai juorulehden artikkeli tyrkkyjulkkiksista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Paloma.se01 kirjoitti:

sarjassa lisää iloisia keskustelunaiheita koronan aikaan: katselin juuri aamutv:stä ohjelmaa aiheesta lapsen katoamisesta teille tietymättömille ja miehestä joka on 35 vuoden ajan etsinyt kadonnutta poikaansa.
Miten vanhempi voi yleensäkään jatkaa elämäänsä jos lapsi katoaa eikä löydy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu