70-luvun kokemuksia

Heino

Näillä palstoilla kirjoitellaan ja myös epäillään 70-luvun kokemusten todellisuutta. Minut asetettiin puhujaksi 1973. Kahden vuoden päästä olin jo puhekiellossa. Syynä puhekieltoon oli rauhanyhdistykseen tulleet hoitokokoukset henkiparannuksineen.

Monet kirjoittajat epäilevät hoidettujen olevan katkeria ja sen takia epäilevät kertojan uskottavuutta. Voin sanoa omasta kohdastani etten ole katkera siinä mielessä olenhan selviytynyt hengissä ja säilyttänyt uskoni. Sensijaan heidän tekojaan en voi koskaan hyväksyä.

Ei ole ihme jos ihmiset epäilevät hoitokokoukien todenmukaisuutta, sillä syytetty ei voinut puolustautua millään tavalla. Jos yritti puolustautua sanottiin: "olet pimeä ja syvällä". Hoitokokouksissa syytettiin synneistä, mutta pääaihe oli väärä henki. Näitä henkiä olivat hempeä henki, lakihenki, kososlainen henki, kuiva henki, enkä kaikkia niitä nimeltä muistakaan. Syntejä tuotiin esille ja jos ei niitä löytynyt, sanottiin, että ne ovat niin salaisia, ettei niitä kukaan tiedä.

Hoitotoimenpiteet aloitettiin hoidettavan kuulusteluilla. Kuulustelut kestivät usein aamuyöhön asti. Synneistä ei saanut tehdä parannusta, vaan piti tunnustaa väärä henki. Jos tätä ei ymmärtänyt tehdä, syytetylle ilmoitettiin, että hänet sidotaan synteihin ja erotetaan yhdistyksestä. Jos kyseli syytteiden perustumista Raamattuun, sanottiin, että kysyjä on kysymyksistä sairas ja todettiin pimeäksi.

Jos syytettyä joku yritti puolustaa, joutui hänkin syytetyksi samasta hengestä. Julkirippi oli käytössä kokouksissa. Syytetyn täytyi usein mennä tunnustamaan syntinsä kokouksen eteen mikrofoniin, vaikka synnit eivät olisi olleetkaan julkisesti tiedossa.

Itse olen käynyt ainakin kuusi hoitokokousta ja minua on johtokunnan toimesta kuljetettu Oulun johtomiesten kuulustelussa. Olen myös seurannut hyvin läheltä SRK:n toimintaa, koska vaimoni isä oli tunnettu saarnamies ja srk:n johtokunnan ja työvaliokunnan jäsen.

Oulussa minulle annettiin väärä henki anteeksi, mutta kun tulin takaisin omaan seurakuntaani, niin henki ei ollutkaan enää anteeksi. Alkoi uusi kuulustelu. Kun kysyin, miten sitä väärää henkeä tehdään, minulle sanottiin että olen imenyt sen äidin maidosta. Myöhemmin minulle todettiin, ettei väärää henkeä kukaan tee.

Kuulustelijat totesivat, että "on siinä mies kun tekee parannusta, vaikka ei mitään älyä". Halusin kuitenkin olla nöyränä seurakunnan edessä, sillä tunsin itseni pieneksi ja monessa vialliseksi ihmiseksi, joka tarvitsee Jumalan armoa joka päivä.

Silloin tutkin kaikin voimin, mikä on Jumalan sanan mukainen oikea usko ja miten ihminen vanhurskautetaan. Eteeni aukeni Hebrealaiskirjeen sanat 6:1 "Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat". Kristuksen oppia ei saa muuttaa, vaan sen täytyy olla aivan sama kuin se oli Aatamille ja Eevalle. Kun he lankesivat, synti teki heidät alastomiksi. Käärme oli vietellyt Eevan ja Eeva otti kielletystä puusta ja söi, antoi Aatamille ja hänkin söi.

Tutkiessamme ensimmäisten ihmisten parannuksen tekoa, mistä he tekivät parannuksen: Jos Ry:n oppi olisi oikea, olisi pitänyt Aatamin ja Eevan tunnustaa käärmeen henki ja tehdä siitä parannus. Jumala ei edes nuhdellut käärmeen hengestä vaan siitä teosta, minkä he olivat tehneet. Tämän tekonsa he saivat anteeksi, koska uskoivat Jumalan lupauksen vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään. Tämän jälkeen Jumala itse puki heidät.

Tästä me ymmärrämme, että henkiparannus on väärä. Tämän on SRK itse tunnustanut radiohaastattelussa Oulu-radiossa. Hannu Tarvaksen Haastattelemana Seppo Lohi sanoi, että on tehty suurta vääryyttä ja että henkiparannusta ei ole Raamatussa. Lisäksi julkiripit ovat olleet vääriä tekoja. Haastaattelu tuli ulos radiosta suviseurojen aikaan vuonna 2003.

Olen puhunut näistä hoitokokouksista radiossa pitkänäperjantaina 1998. Ohjelman nimenä oli "Syntiin sidottu ja erotettu". Haastattelijana oli Anna-Liisa Mikkelä Yleisradiosta. SRK:lta en ole saanut mitään palautetta. Olen myös keskustellut monen saarnamiehen kanssa, mutta he vaikenevat.

Vääryyden tunnustaminen ei riitä, tulisi tehdä parannus ja korjata mitä pystyy vielä korjaamaan. Monet vääryyttä kärsineet ovat jo kuolleet. Vääryys on opillinen, eikä riitä, että väärintekijät toisilleen tunnustavat vääryytensä. Vääryys on maailman laajuinen ja se tulisi korjata yhtä laajasti kuin se on tehty.

Farisealaiset syyttivät Jeesusta väärästä hengestä.
Mark 3:22, 29, 30
"Mutta kirjanoppineet, jotka Jerusalemista olivat tulleet alas, sanoivat: Hänellä on Belsebub, ja perkeleiden pääruhtinaan kautta hän ajaa ulos perkeleitä.

Mutta joka puhuu pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan, ei hän saa iankaikkisesti anteeksi, vaan hän on vikapää iankaikkiseen tuomioon.

Sillä he sanoivat: Hänellä on saastainen henki".

Täytyy vain toivoa, etteivät SRK:n hoitajat olisi tehneet Pyhän Hengen pilkkaa kun he ovat Jumalan lapsissa asuvaa Pyhää Henkeä tuominneet vääräksi ja saastaiseksi, vaan saisivat parannuksen armon.

166

38425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DERO

      oletko siis enää uskomassa niin kuin Vanhoillislestadiolaisten Jumalan valtakunta.. Karkottiko nuo ajat sinut pois Jumalan valtakunnasta.

      PS:täytyy muistaa,että Jumalan valtakuntkakin koostuu syntisistä ihmisistä,ei sekään voi olla täydellinen.

      • valtakunta

        ei ole vain siellä, missä vanhoillislestadiolaiset ovat, vaan Jumalan valtakunta on kaikkialla, missä uskovaisia ihmisiä on.

      • Anonyymi

        Suuresti arvostettu ja korkeasti kunnioitettu nimimerkki DERO !
        Kiitos kirjoituksestasi saanen muutamalla sanalla kommentoida sitä .
        Olethan ymmärtänyt että Jumalan valtakunnalla tarkoitetaan oikeaa eli elävää kristillisyyttä . Tutkimma nyt Jumalan armosta mikä on oikea kristillisyys .
        Kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa tai että minun uskon tunnustukssani on yksi kirjain enemmän koska kirjain kuolettaa mutta henki tekee eläväksi . Kristillisyys on vapaa se ei tarkoita lihallista vapautta kähertää tukkaa itseään maalata korvarenkaita laittaa istua teattereissa tai urheilu kilpailuissa juoda tanssia tai tehdä huorin. Kristillisyys on sydänmen sisäisessä hengellisessä elämässä jonka vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo . Oikea kristillisyys on hengessä ja totuudessa AMEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukka ei saanut mennä korvan päälle miehillä, se oli jo niin maailman mukaista.

    • Noinhan silloin puhuttiin ja hoidettiin. En ole seurannut veeällien korjauspuheita omilleen enkä julkisuuteen.

      Minun korviini asti niitä ei ole tullut kuin kuulopuheina. Ei kai voida edellyttää, että jokaisessa kolkassa kävisin jokaisen vl-puheen kuuntelemassa, josko joku siellä tekee parannusta tuosta ajasta?

      Suviseuroissa olen joka vuosi ollut eroni jälkeen, enkä sielläkään kuullut korjattavan edes noita tunnustettuja ylilyöntejä.

      Ilmeisesti on yhä tarkoitus hyppyyttää meitä ja tanssittaa vl-pillin mukaan? Vai mistä lienee kysymys?

    • Torfinn

      Täytyy kyllä ihmetellä, että voiko tuollaista ollakaan?

      Kyllä se on kuulkaa niin, että kaikista paras on pysyä kilometrien päässä kaikenlaisista lahkoista ja liikkeistä, ei niistä tule mitään hyvää!

      Ja sitten jotkut vain kuittaavat kaiken sanomalla: "niin, jumalanvaltakuntakin koostuu vain syntisistä ihmisistä..."

    • todellinenbaptisti

      Oli ilo lukea kiihkoton analyysisi. On havaittavissa että lestadiolaisten opetuksissa on paljonkin harhoja. Ne syntyvät siitä kun jokin blokki määrää opin ja sitä ei sitten saa arvostella muuten saa syytteen eriseuraisuudesta.

    • Debora

      Juuri tuollaista se aika oli. En vain tiennut, että v 2003 olisi asiasta puhuttu suviseurojen aikaan. Oliko se oikea anteeksipyyntö SRK:n puolelta vaiko vain toteamus asiasta? Tieto tuollaisesta ei ole ainakaan laajemmalle levinnyt.

      Miten sinulle itsellesi lopulta kävi? Kielsitkö vain vanhoillislestadiolaisuutesi vaiko uskosikin kokonaan? Tiedät kai, että Jumalan valtakunta ei ole sama asia kuin vanhoillislestadiolaisuus? Oletko löytänyt jotain muuta joukkoa, jossa sinulla on matkaystäviä?

      • Heino

        Ei se Lohen toteamus radiossa ollut anteeksipyyntö, hän vain totesi, että on tehty väärin. Enkä usko, että he koskaan tekevätkään parannusta, sillä parannusta ei voi tehdä ilman katumusta. Kyllä he kahdenkesken myöntävät, että henkiparannus on väärä, mutta siihen se jää.

        Minulle on käynyt hyvin, olen edelleenkin uskomassa samallalailla, en ole löytänyt muuta joukkoa, mutta on meitä pieni lauma, uskomme, että Jumala omansa vielä kokoaa yhteen.

        Nämä on hyvin suuria asioita, kun sielunvihollinen saa väärän opin kautta hajoittaa, niin oikeatkin lampaat lymyävät piilossa. Käy aivan samalla lailla kuin Jeesuksen kärsimysviikolla "Minä lyön paimenta, niin lampaat hajoitetaan". Pitää kuitenkin muistaa, että Jumalanvaltakunta ei ole ihmisten varassa, ei minun , eikä kenenkään ihmisjoukon olkoon se vaikka kuinka suuri ja komea.

      • Esikoisiin
        Heino kirjoitti:

        Meillä ei ole tällaista.

        En minäkään uskoani hyljännyt, kun minut erotettiin, jätettiin "Saatanan haltuun" vuonna 1979. Sen jälkeen olin yksin tai kävin sen pienen joukon seuroissa, jotka erotetut perustivat. Asuinpaikkani oli vain niin kaukana kaikesta sellaisesta, että usein en päässyt mukaan.

        Nyt puolenkymmenen vuoden ajan olen käynyt Rauhan sanan seuroissa ja kas kummaa: siellä on ihan samanlainen usko ja saarna kuin ennen, kauan sitten vanhoillisten joukossa.

        Suosittelen, että käyt siellä, kuuntelemassa, miten siellä saarnataan. Uskon, ettet pety:)

        Jos haluat enemmän kirjoitella asioista kanssani, niin s-postini on: [email protected].

    • Paula E.

      Hyvä nimimerkki Heino

      Kuvaat tapahtumia ja menettelyjä täsmälleen kuten itsekin ja moni muu on ne kokenut. Aivan samoin tapahtui kaikkialla maassa, rauhanyhdistyksestä toiseen lainehti "hengistä" parannusta vaatijoiden aalto.
      Appivanhempani joutuivat äkkiä ennalta arvaamatta näiden henkisyytösten kohteeksi. He olivat koko ikänsä eläneet lapsuususkovaisina ahkeroiden tehdä parannusta ja eläneet rauhallista elämää. Yhtäkkiä he eivät olleetkoaan uskovaisia. Eivät, sillä heissä oli jokin "henki". Heidät sidottiin, eikä kukaan sanut pitää yhteyttä "saastaisiin" jotka oli julistettu "saatanan haltuun". He olivat sydänjuuriaan myöten hämmennyksissä ja järkyttyneitä. Aikuiset (lestadiolaiset) lapset eivät muka saaneet olla hekään missään tekemmisissä ikääntyneiden vanhempiensa kanssa. Kukaan ystävä ei käynyt tapaamassa, yhteisöstä eristäminen oli täydellistä. Heille tuli ahdistusta, unettomuutta ja he laihtuivat ja vanhenivat niinä viikkoina vuosia.

      Samanlaista tapahtui eri puolilla maata, ja systeemi oli ana sama. Hätääntynyttä ja tuskaisaa katuvaa uskovaista syyttäjät jopa pilkkasivat: Oletkpa pimennyt kun et itse näe miten kauas väärään henkeen olet joutunut. Henki oli mikä milloinkin, kaikki nuo Heinon mainitsemat olivat käytössä.

      SRK:lla on tässä kohtaa niin pimeitä tekoja historiassaan, että voidakseen säilyttää uskottavuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa sen olisi teetettävä riippumattomalla selvittäjällä näistä tapahtumista selvitys. Muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Sen jälkeen SRK:n johdon on julkistettava selvityksen tulokset sekä korjattava jäljet: pyydettävä julkisesti anteeksi kaikilta joita asia on vahingoittanut, kaikilsta jotka ovat joutuneet kärsimään tapahtumien takia. Vastuunkantajan on löydyttävä.

      Ihmisten mielenrauha ja turvallinen vakaa elämä murentui, ystävyys- ja perhesuhteitta hajosi, seurasi mielenterveydellisiä kriisejä jne. On käsittämätöntä vastuuttomuutta että tässä maassa yksi uskonnollinen järjestö on niin koskematon etteivät sitä koske vastuullisen yhteiskunnan jäsenyyden normit.

      Lämmin kiitos vielä kerran sinulle Heino erinomaisesta kuvauksestasi!

      Lankalauantain illan tunnelmissa
      Paula E.

      • kakkonen

        Taijat olla heimon kaksoispersoona : ) aika ovelaa ;)

    • n-n.

      että Sinua rakastettiin paljon, monta kertaa yritettiin neuvoa. Oman kokemukseni perusteella tämän totean.

      Et kertonut, mikä aiheutti sen että Sinua kutsuttiin neuvonpitoihin ja kokouksiin.

      -Saarnaajana puheissasi saattoi olla jotakin, ihmisena vaelluksessasi tai puheissasi sellaista, joka ilmensi sitä ettet ollut samassa hengessä vl-kristillisyyden kanssa. En käy arvailemaan, mutta kokemuksesta tiedän, jotakin oli, ei "mielivallasta" ollut kysymys.

      Tällä palstalla muutamat ovat kertoneet samanlaisia "mystisiä" kertomuksia, joissa varsinaiset syyt puhutteluihin jätetään kertomatta. Joskus olen kysellytkin, muttei ole tullut vastauksia.
      Tosin eräässä ketjussa joku tällainen kertoi "jo pitkän aikaa ennemmin olleensa eri linjoilla tai eri mieltä". On loogista, että tällä "hengellä" joutuikin eroon vl:sta.

      On inhimillistä kertoa tapahtumista niin, että syyllisyys lankeaa jonkun toisen päälle. On vaikea vastata tosi paikassa "huudostaan".

      Henget eivät ole mitään 70-luvun keksintöä. Raamatussa puhutaan niistä paljon. Jeesus ajoi Maria Magdalenasta seitsemän perkelettä. Opetuslapset iloitsivat, kuinka hengetkin ovat heille alammaiset.

      Olen näistä ja vanhoista vuosikymmenistä pitkästikin kirjoittanut jouku viikko sitten tällä palstalla. - Nyt ei aihetta enempään.

      Osoitteen tiedät.

      Hyvää Pääsiäistä ja kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!

      • oikein ja

        oikeista syistä ihmisiä hoidettiin, niin miksi Lohi on todennut että on toimittu väärin? Osaatko sanoa tätä?

      • on sanoa
        oikein ja kirjoitti:

        kun en ole kuullut saatikka lukenut po "lausuntoa"....

      • Jos tarkoitat minun kertomuksiani, niin totta puhut. Tammikuussa vuonna -75 luin Päivämiehestä sellaisen tekstin, että sen jälkeen en "unta" saanut.

        Se oli niin selvää lakihenkistä tekstiä, että hyi hirvitys. Minä huomasin sen silloin. Mutta en "ulkoatulleena" sille tiennyt sanojakaan!

        Meni kuitenkin vielä muutama vuosi, ennen kuin minut hoidettiin. En itse sitä olisi halunnut. Mutta en voinut olla vaiti tuosta SRK:n lakihengestä. Puhuin siitä kyllä todella taitamattomasti. Sen myönnän taas kerran.

        Siispä olin KAUAN eri linjoilla kuin tavalliset kuuliaiset veeällät. Mutta mitä sillä on merkitystä? Ei sinulle ainakaan?

      • Heino

        Olipa hyvä, että otit kantaa kirjoitukseeni ja ilmaisit, että olet nielaissut tämän henkiopin kakistelematta. Ajattelet, että saarnoissani ja vaelluksessani tai puheissani oli sellaista josta ilmeni etten ollut samassa hengessä kuin hoitajat olivat.Näinhän se on varmaan ollut, minä en ole tänäkään päivänä samalla lailla uskomassa kuin silloiset hoitajat.

        Kirjoittelin tuohon aikaan Päivämieheen, Siionin Lähetyslehteen ja Lasten Sioniin. Kirjoitukseni tutkittiin, samoin tutkittiin saarnani, niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään väärää, tutkinnan tulos ilmoitettiin hoitokokouksessa. Tämän jälkeen puheenjohtajana toiminut Oiva Tölli ilmoitti, että minun synnit saa tuoda ilmi seurakunnalle, vaikka olisivat kuinka vanhoja. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, joten toteamus oli, että syntini ovat niin salaisia, ettei niitä kukaan tiedä.

        En minä ole sanonut, ettei Jeesus olisi ajanut vääriä henkiä ihmisistä pois. Mainitset Maria Magdalenan jossa oli seitsemän perkelettä. On siellä raamatussa parempikin kohta: Luk.8:30 "MuttaJeesus kysyi häneltä ja sanoi: mikä sinun nimesi on? hän sanoi: legio; sillä monta perkelettä oli häneen mennyt sisälle". (legiossa on kuusituhatta perkelettä) Kun nyt luet tämän raamatun kohdan tarkasti, niin huomaat, että kun Jeesus antoi tälle ihmiselle synnit anteeksi, kaikki perkeleet lähtivät hänestä ja menivät sikalaumaan ja hukkuivat.

        Kun ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi, kaikki väärät henget lähtee ja tilalle tulee Pyhä Henki. Tästä apostoli sanoo: 1 Kor.6:19 " Vai ettekö te tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka teissä on, jonka te Jumalalta saitte". Näin on aina Jumalanvaltakunnassa tehty, evankeljumia on saarnattu kaikille kansoille. Minä en tiedä miten minä tämän sinulle sanoisin, että ymmärtäisit mikä on oikein ja mikä on ihmisten keksimää. Ehkä ymmärrät kun mietit mitä Jeesus sovitti ristillä, eikö kaikki meidän syntimme, ei henkiä. Oli aika, että Ry:llä saarnattiin, "Kaikki synnit ja väärä henki anteeksi" nykyään eivät enää saarnaa.

      • kyselyysi
        oikein ja kirjoitti:

        oikeista syistä ihmisiä hoidettiin, niin miksi Lohi on todennut että on toimittu väärin? Osaatko sanoa tätä?

        löytynee 1Kor4. Suokoon sinulle Jumala ymmärryksen lukemaasi ja samalla kaikille jotka perustavat uskonsa sanomisiin ja ihmisten sanoihin. "Sillä Jumalan valtakunta ei ole puheessa, vaan voimassa."

      • tarkka kaveri
        Heino kirjoitti:

        Olipa hyvä, että otit kantaa kirjoitukseeni ja ilmaisit, että olet nielaissut tämän henkiopin kakistelematta. Ajattelet, että saarnoissani ja vaelluksessani tai puheissani oli sellaista josta ilmeni etten ollut samassa hengessä kuin hoitajat olivat.Näinhän se on varmaan ollut, minä en ole tänäkään päivänä samalla lailla uskomassa kuin silloiset hoitajat.

        Kirjoittelin tuohon aikaan Päivämieheen, Siionin Lähetyslehteen ja Lasten Sioniin. Kirjoitukseni tutkittiin, samoin tutkittiin saarnani, niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään väärää, tutkinnan tulos ilmoitettiin hoitokokouksessa. Tämän jälkeen puheenjohtajana toiminut Oiva Tölli ilmoitti, että minun synnit saa tuoda ilmi seurakunnalle, vaikka olisivat kuinka vanhoja. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, joten toteamus oli, että syntini ovat niin salaisia, ettei niitä kukaan tiedä.

        En minä ole sanonut, ettei Jeesus olisi ajanut vääriä henkiä ihmisistä pois. Mainitset Maria Magdalenan jossa oli seitsemän perkelettä. On siellä raamatussa parempikin kohta: Luk.8:30 "MuttaJeesus kysyi häneltä ja sanoi: mikä sinun nimesi on? hän sanoi: legio; sillä monta perkelettä oli häneen mennyt sisälle". (legiossa on kuusituhatta perkelettä) Kun nyt luet tämän raamatun kohdan tarkasti, niin huomaat, että kun Jeesus antoi tälle ihmiselle synnit anteeksi, kaikki perkeleet lähtivät hänestä ja menivät sikalaumaan ja hukkuivat.

        Kun ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi, kaikki väärät henget lähtee ja tilalle tulee Pyhä Henki. Tästä apostoli sanoo: 1 Kor.6:19 " Vai ettekö te tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka teissä on, jonka te Jumalalta saitte". Näin on aina Jumalanvaltakunnassa tehty, evankeljumia on saarnattu kaikille kansoille. Minä en tiedä miten minä tämän sinulle sanoisin, että ymmärtäisit mikä on oikein ja mikä on ihmisten keksimää. Ehkä ymmärrät kun mietit mitä Jeesus sovitti ristillä, eikö kaikki meidän syntimme, ei henkiä. Oli aika, että Ry:llä saarnattiin, "Kaikki synnit ja väärä henki anteeksi" nykyään eivät enää saarnaa.

        "...kun Jeesus antoi tälle ihmiselle synnit anteeksi, kaikki perkeleet lähtivät hänestä ja menivät sikalaumaan ja hukkuivat".

        Kyseisessä kohdassa ei puhuta mitään syntien anteeksi antamisesta, vaan riivaajien ulosajamisesta. Riivatulle ihmiselle on turha saarnata syntejä anteeksi ennenkuin hänet on vapautettu riivaajista. Jonka jälkeen on helppo uskoa Jeesukseen, riivaajathan tuntevat Jeesuksen jota heidän on toteltava, ja kun ihminen vapautuu hän palvoo Jeesusta vapahtajanaan.

        Suomessa on harvoin tapauksia joissa ihminen olisi riivattu, joissakin lähetyskentiltä olen lukenut kertomuksia riivattujen ihmisten vapauttamisista, ne täytyy käskeä lähtemään Jeesuksen nimessä, uskovan täytyy olla tosin varustautunut siihen, jos näin ei ole voi käydä huonosti.

      • Heino
        tarkka kaveri kirjoitti:

        Tarkka kaveri kirjoittaa ettei Luuk.8:30-39 kohdassa puhuta mitään syntien anteeksi saamisesta, vaan riivaajien ulosajamisesta.

        Oikeassa olet, ei siinä puhuta kuten ei Luuk.13:11,12,13 "Ja katso siellä oli vaimo, jolla oli sairauden henki kahdeksantoistakymmentä vuotta ollut, ja kävi kumarruksissa, eikä voinut itsiänsä ojentaa.

        Mutta kun Jeesus näki, kutsui hän hänen tykönsä ja sanoi hänelle: vaimo, sinä olet päässyt taudistas.

        Ja hän pani kätensä hänen päällensä, ja kohta se ojensi ylös itsensä ja kiitti Jumalaa".

        Tästä me näemme miten saadaan synnit anteeksi
        kun ihminen löytää Jumalan valtakunnan. Jumalan valtakunta on siellä, missä on valtakunnan kuningas. Ei tarvitse, että joku saarnaa henkilökohtaisesti synnit anteeksi, voi uskoa yleisestä saarnasta, että Kristus on minunkin synnit sovittanut.

        Tämäkin vaimo sai ruumiillisen terveyden ja syntinsä anteeksi, hänestä sanottiin: "Hän kiitti Jumalaa". Monelle parannetulle Jeesus sanoi kuten Luuk.7:50 " Niin hän sanoi vaimolle: sinun uskos on sinut vapaaksi tehnyt; mene rauhaan". Luuk. 8:48 "Mutta hän sanoi hänelle: Ole hyvässä turvassa, tyttäreni, sinun uskos on sinun auttanut: mene rauhaan"!

        Sanot, että Suomessa on harvoin riivattuja ja niitä olisi enempi pakanamaiden lähetyskentillä. Pakanauskonnothan ajavat pois pahoja henkiä. He uskovat, että taudit johtuvat pahoista hengistä. Suomessakin on ennen poltettu pääsiäiskokkoja karkottamaan pahoja henkiä.

        Jeesus paransi psyykkiset ja fyysiset sairaudet, parannetut uskoivat hänet Jumalan pojaksi ja tämän uskon kautta saivat syntinsä anteeksi ja kiittivät Jumalaa. Ap.10:43 "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saamaan".

        Evankelioimistyössä mukana olevien mielestä lisääntynyt saatanan palvonta ja rituaalit on lisänneet riivattujen määrää Suomessa.

        Pakanauskonnot eivät voi ajaa pois riivaajia, ne tottelevat ainoastaan Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta ja Hänen nimissä toimivia opetuslapsia.

        Suurin osa sairauksista ei johdu riivaajista vaan on langenneen yhteiskunnan seurausta.

        Pääsiäiskokon polttaminen on pakanallinen toimenpide jota moni ei kokkoa polttaessaan ajattele.

        Riivattuna oleminen ei johdu välttämättä omista synneistä. riivatun minätietoisuus on hämärtynyt, toinen persoona puhuu ihmisen suulla. riivattujen yleisiä seurauksia ovat : kouristukset, raivokohtaukset, kaatumataudit, mykkyys, rampuus, sokeus, kuunvaihetauti. riivaaja ihmisessä reagoi Jeesuksen nimeen ja voi paljastaa yliluonnollista tietoa Jeesuksen persoonasta vaikka ihminen itse ei tietäisi uskonasioista mitään.

        Kirjoituksestasi voi päätellä että sairas ihminen ei voi olla uskovainen. Jeesus ei puhu mitään tämän 18 vuotta sairastaneen naisen synneistä, toisin kuin esim. aviorikoksesta kiinni saadulle naiselle Joh.8:11 "...mene äläkä enää tee syntiä."

      • Tiesitkö
        tarkka kaveri kirjoitti:

        Evankelioimistyössä mukana olevien mielestä lisääntynyt saatanan palvonta ja rituaalit on lisänneet riivattujen määrää Suomessa.

        Pakanauskonnot eivät voi ajaa pois riivaajia, ne tottelevat ainoastaan Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta ja Hänen nimissä toimivia opetuslapsia.

        Suurin osa sairauksista ei johdu riivaajista vaan on langenneen yhteiskunnan seurausta.

        Pääsiäiskokon polttaminen on pakanallinen toimenpide jota moni ei kokkoa polttaessaan ajattele.

        Riivattuna oleminen ei johdu välttämättä omista synneistä. riivatun minätietoisuus on hämärtynyt, toinen persoona puhuu ihmisen suulla. riivattujen yleisiä seurauksia ovat : kouristukset, raivokohtaukset, kaatumataudit, mykkyys, rampuus, sokeus, kuunvaihetauti. riivaaja ihmisessä reagoi Jeesuksen nimeen ja voi paljastaa yliluonnollista tietoa Jeesuksen persoonasta vaikka ihminen itse ei tietäisi uskonasioista mitään.

        sen, että joulukuun 24.päivä, eli se jona juhlimme Jeesuksen syntymäpäivää, oli aikoinaan pakanallinen roomalainen juhlapäivä? Muistaakseni Saturnuksen. Jeesus ei siis todellisuudessa syntynyt tuona päivänä.

        Tuli vain mieleen, kun sanoit näin: Pääsiäiskokon polttaminen on pakanallinen toimenpide jota moni ei kokkoa polttaessaan ajattele.

        Lähes kaikki juhlimamme kristilliset juhlapäivät ovat olleet pakanallisia, mutta ne kristillistettiin.

      • tarkka kaveri
        Tiesitkö kirjoitti:

        On pääsiäiskokon polttamisessa.

    • man knowledge

      Hoitokokoukset kuuluivat sen ajan henkeen. Olihan silloin DDR, KGB, Stasi, YYA, Kekkonen, Brezhnev, Mao Tse Tung ym. Kaikki nämä vaikuttivat jopa jokaisen ihmisen päivittäiseen elämään. Näiden seurannaisvaikutuksia olivat myös hoitokokoukset vl-liikkeen piirissä.

    • Pekka

      "Syynä puhekieltoon oli rauhanyhdistykseen tulleet hoitokokoukset henkiparannuksineen"

      Ei siis sinulla mitään erityistä osuutta asiaan?
      Epäilen

      Lueskelin kirjoitustasi useaan kertaan ja se lisäsi näkemystä 70-luvun tilanteesta jota en tunne hyvin

      Voisko hoitokokous tilannetta(yleensä) kuvailla seuraavasti?

      Yhteissössä jossa toimitaan tiettyjen oppien ja yhteiseksi hyväksi todettujen toimintatapojen mukaisesti ja yhteisöön kuulumisen ehtona on oppien ja toimintatapojen hyväksyminen niin että ne ovat joka tilanteessa etusialla. Sitten joku yhteisön jäsenistä kyseen alaistaa jonkin opin tai toimintatavan merkityksen ja haluaisi lähteä sitä muuttamaan. Muu yhteisö on muutosta vastaan ja näkee kys.muutoksen olevan vahingollinen yhteisölle. Muutoksen vaatija ei ymmärrä vaatimansa muutoksen haitallisuutta tai ei halua muusta syystä antaa periksi asiassa.
      Yhteisö yrittää keskusteluin saada muutoksen hakijan ymmärtämään asian kuten muutkin ja kertoo lopuksi mitkä ovat seuraukset jos ei sopeudu yhteisiin periaatteisiin(ero).
      Muutoksen vaatija viellä tilanteen korjatakseen vakuutta haluavansa pysyä yhteisössä muttei ole halukas jättämään "ideaansa"

      Ja tästä rakkaasta ideasta kun sitten myös käsketään luopua syntyy soppa joka vie eroon ja aiheuttaa mitä moninaisimpia juttuja ja vaateita

      • Onneksi en antanut periksi. Se tuntui niin väärältä. Tänään vielä kauheammalta. Aika ei ole kullanut muistoja vaan ne näyttvät entistä julmemmilta!

        On eri asia maalliset asiat ryhmässä, vaikka politiikassa. Silloin oli kyse elämästä ja kuolemasta! Sielun pelastuksesta ja pelastuksen perusteista!

        Toki tuolloin oli kyse myös porukan koossapysymisestä. Keinolla millä hyvänsä?

      • Baptisti

        Sen kuinka seurakunta äitiä ei saa arvostella millään tavalla. Seurakunta äiti käskee jättämään ne omat aivot narikkaan ja antamaan heidän ajatella puolestaan. Minä en ole kristillistä seurakuntaa mieltänyt tuollaisena vaan pikemminkin uskon että seurakunta hoivaa uskossaan heikkojakin eikä rupea tuomitsemaan heitä mielipiteiden takia. Tokihan on myönnettävä kun on ihmisistä kyse niin aina on erehtymisen vaara. Valitettavasti lestadiolaiset eivät koskaan näe erehtymisiään muuta kun eron kautta.

      • Pekka
        Baptisti kirjoitti:

        Johda sinä meitä

        "Sen kuinka seurakunta äitiä ei saa arvostella millään tavalla."
        -
        Ei äidin hoito kauan kelpaa jos se ei hyvältä tunnu eli kysytää omaa halua haluanko olla hoidettavana juuri tämän äidin hoidossa vai onko äiti liian vikainen

        ja jokainen arvostelee äitinsä hoitoa mutta useat katuvat arvostelua palaten sen syliin

        "Seurakunta äiti käskee jättämään ne omat aivot narikkaan ja antamaan heidän ajatella puolestaan."
        -
        Seurakuta äiti käskee rukoilemaan ymmärrystä ja lisää uskoa jos jostaki tulee uskolle este

        "Minä en ole kristillistä seurakuntaa mieltänyt tuollaisena vaan pikemminkin uskon että seurakunta hoivaa uskossaan heikkojakin eikä rupea tuomitsemaan heitä mielipiteiden takia."
        -
        Seurakunta äiti hoitaa myös silloin kun näkee lapsen joutuneen vikaa nuhdellen ja neuvoen lasta.
        Jos nuhtelu ei auta Seurakunta äiti varoittaa synnin seurauksesta.

        "Tokihan on myönnettävä kun on ihmisistä kyse niin aina on erehtymisen vaara. Valitettavasti lestadiolaiset eivät koskaan näe erehtymisiään muuta kun eron kautta"
        -
        Vikoileva sävy äänessä

      • lähimmäiselle
        Pekka kirjoitti:

        Ja mietipä tuota lausahdusta vikovasta äänensävystä! Näinkö sinä osoitat lähimmäisenrakkautta? Voitko sinä tosiaan sanoa Jumalan näkökulmasta, että aina oli ry-seurakunta oikeassa ja alhaalta päin hoitamassa ja aina oli "hoidettava" se, joka rikkoi?

        Kyllä se oli niin, että Lutherkin seisoi omassa kannassaan, vaati, että Raamatulla ja järkisyillä pitää perustella, että hän kantaansa vaihtaisi.

        Mitä ovat meidän aikamme - tai 70-luvun paavit ja bullat, joille riittii epämääräinen korvasyyhy syntiensitomisen perusteeksi? Samalla tavalla kuin oli katolinen kirkko keskimäärin ajautunut harhaan, on aivan mahdollista, että SRK-lestadiolaisuuden keskeiset vaikuttajat ovat menneet jo kauan päin mäntyä.

        Raamattu ja järkisyyt ovat ainoat kriteerit, ja JOKAISEN USKOVAN, MYÖS SINUN vastuullasi on osallistua näillä kriteereillä JATKUVAAN USKONPUHDISTUKSEEN!

        Tunteisiin vetoavat esimerkit, suostutteleva äänensävy ja retoriset taidot ovat aina olleet sekä hyvän että pahan käytössä. Kaanaankielinen fraasi ei ole sen oikeampi kuin mikä tahansa muu lause niin kauan kuin sitä ei pystytä Raamatulla ja aivan yksinkertaisella loogisella argumentaatiolla perustelemaan!

      • sitten mielestäsi
        lähimmäiselle kirjoitti:

        lähimmäisenrakkautta?

        > Valitettavasti lestadiolaiset eivät koskaan näe
        > erehtymisiään muuta kun eron kautta"

        törkeää yleistämistä mun mielestä.

      • Sillä sekotettiin

        Miksei mutta unohdit henkiopin.

    • mistä "hoitokokoukset...

      Heino,

      Kiitos todella mielenkiintoisesta kirjoituksestasi. Olen kuunnellut myös haastattelusi Oulu-radiossa ja se on meillä nauhoitettuna. Sydän keveni kun sai kuulla tuon haastattelun omien ahdistusten keskelle.Minäkin olen ollut noissa kokouksissa ja traumahan niistä jäi.

      Kuitenkin minua edelleenkin askarruttaa, että mistä kaikki alkoi ? Miksi ko.kokoukset päätettiin tuossa laajuudessa järjestää? Miksi ylipäätään ne täytyi pitää (täytyyhän tuohon joku järkevä syy löytyä...vai..)? Keitä olivat ne henkilöt jotka päättivät noista kokouksista(varmaan pöytäkirjat on olemassa)? Mikä oli se vuosiluku jolloin ensimmäiset hoitokokoukset pidettiin ja missä ne pidettiin ? Hyvin organisoitua toimintaahan ne olivat, sillä eihän kukaan yksityinen "riviuskovainen" tuollaista voi aloittaa.

      Lähtökohtahan oli aivan samanlainen kuin se oli ns.Uudenheräyksen syntyvaiheessa eli piti myöntää että entisessä uskossa en pelastuisi...piti tehdä parannus entisestä. Kuulin tuon Kososen (kososlaisuus) nimen tuolloin ensimmäisen kerran ja "kososlaisuudesta" piti tehdä parannus. Valtaosa vl-uskovaisista ei tiedä vieläkään mitään tuosta Viipurissa vaikuttaneesta saarnaaja Kososesta.

      Heino, sinä joka olet läheltä seurannut ja kokenut noita asioita niin varmaan osaisit vastata näihin kysymyksiin. Kirjoitelkaa myös muut jos teillä on historiaa tiedossa.

      • että tämä

        kososlaisuus oli vain käsite, jolla pystyttiin määrittelemään tiettyyn syntiin taipuneet ihmiset. Eli ei sillä Kososella sinäänsä merkitystä. Voisitko muuten kertoa mistä sinua puhuteltiin tai syytettiin?

      • lähti siitä

        ettei paikallisissa rauhanyhdistyksissä oman väen kesken päästy yksimielisyyteen, pyydettiin keskusyhdistyksestä veljiä avuksi, tämähän pätee vielä nykyisinkin

        silloin jouduttiin usein pitämään montakin tilaisuutta kun aina rupesi kuulumaan jupinaa uudelleen, se oli merkki siitä ettei asiat tulleet "paikalleen"

        eksytykset olivat kovat ja mielet kovettuneet monilla

        monet "uskovaiset" olivat elävästä uskosta ulkona, eri hengessä ja ymmärryksessä; työläs oli joidenkin myöntää ja ymmärtää se

        palstan kirjoituksissa on tuon ajan tapahtumat ehkä tahallisesti tai ainakin ymmärtämättä merkilliseen valoon, ikäänkuin jostain simputuksesta olisi ollut kysymys

        kukaan ei "syyttä" ollut neuvonnan kohteena

      • Kiusaus
        lähti siitä kirjoitti:

        Kuulostaa ihan kiusaamisen tunnusmerkistöltä. Kiusaajalla on aina erittäin pätevä syy, miksi toista kiusataan.

      • Sama
        Kiusaus kirjoitti:

        Kuulostaa ihan kiusaamisen tunnusmerkistöltä. Kiusaajalla on aina erittäin pätevä syy, miksi toista kiusataan.

        Tosin täytyy muistaa, että kun joku syyttää kiusauksesta, niin on erittäin vaikea puolustautua tällaista vastaan.

      • kertoa

        mistä sinua "hoidettiin"? Vai miksi sinulle traumoja jäi?
        On vaikeata suhtautua tuollaiseen kirjoitteluun, jossa vain syytetään ei perustella!

      • monikaan hoidettu
        kertoa kirjoitti:

        mistä sinua "hoidettiin"? Vai miksi sinulle traumoja jäi?
        On vaikeata suhtautua tuollaiseen kirjoitteluun, jossa vain syytetään ei perustella!

        ei vielä tänäkään päivänä tiedä, mistä heitä hoidettiin. Ei siis osata sanoa mitään erityistä syytä. Tuolloin saatettiin ihan mielivaltaisesti vain syyttää toista jostain "väärästä hengestä". Ihmiset eivät tiedä, mistä he tuolloin tekivät parannusta, mutta parannus oli tehtävä jos halusi säilyä ry:n joukossa mukana.

      • maailman sivu

        ovat uskovaiset neuvoneet toinen toistaan, Uudessa testamentissa siihen on lukuisia kehotuksiakin

        Vanhassa testamentissa esim korpivaelluksen aikana oli useinkin kutsua kansa kokoon kuulemaan herran suuta

        myös lestadiolaisuuden historia sisältää paljon neuvonpitoja ja "sovittelukokouksia"

        tie on kaita; on tarpeen korjata myös langennutta tien ohesta

        hukkumasta pelastettuna en moiti pelastajiani, kun he joutuivat kovinkin kourin kiskomaan minua kuiville

        eikä tulipalokan ole koskaan "väärin sammutettu", ei ainakaan pelastetun mielestä

      • kyllä tietää
        monikaan hoidettu kirjoitti:

        ei vielä tänäkään päivänä tiedä, mistä heitä hoidettiin. Ei siis osata sanoa mitään erityistä syytä. Tuolloin saatettiin ihan mielivaltaisesti vain syyttää toista jostain "väärästä hengestä". Ihmiset eivät tiedä, mistä he tuolloin tekivät parannusta, mutta parannus oli tehtävä jos halusi säilyä ry:n joukossa mukana.

        mutta itseään suojellakseen heittäytyy tietämättömäksi

        hedelmistään puu tunnetaan, jokainen ilmentää sieluntilaansa jollakin tavalla, puheissa tai teoissa...sieltä se kuohunta ja pahennus seurakunnassa alkoi ja alkaa

        näin oli ja on

      • kun tiedät
        kyllä tietää kirjoitti:

        mutta itseään suojellakseen heittäytyy tietämättömäksi

        hedelmistään puu tunnetaan, jokainen ilmentää sieluntilaansa jollakin tavalla, puheissa tai teoissa...sieltä se kuohunta ja pahennus seurakunnassa alkoi ja alkaa

        näin oli ja on

        anna jotain esimerkkejä niin päästään keskustelussa eteenpäin. Mitkä asiat olivat sellaisia, jotka aiheuttivat väärän hengen? Anna vaikka pari ihan aitoa, konkreettista esimerkkiä siitä, mitä ihminen oli TEHNYT kun hänellä todettiin olevan VÄÄRÄ HENKI?

      • ja ylitsekäymisten tähden
        kun tiedät kirjoitti:

        anna jotain esimerkkejä niin päästään keskustelussa eteenpäin. Mitkä asiat olivat sellaisia, jotka aiheuttivat väärän hengen? Anna vaikka pari ihan aitoa, konkreettista esimerkkiä siitä, mitä ihminen oli TEHNYT kun hänellä todettiin olevan VÄÄRÄ HENKI?

        ihminen menettää Pyhän Hengen ja uusi "isäntä" tulee taloon

      • sinäkään
        ja ylitsekäymisten tähden kirjoitti:

        ihminen menettää Pyhän Hengen ja uusi "isäntä" tulee taloon

        mitään konkreettistä syytä sanomaan. Sellaista se on ollut 70-luvullakin. Huitaistaan vain ihmiselle "väärä henki"-leima kasvoille ilman perusteita ja sitten pakotetaan ja nöyryytetään tekemään autuuden menettämisen uhalla parannusta.

      • Kuin et
        sinäkään kirjoitti:

        Toistamaan aina vain samaa.Ihmettelen esim:sellaista, että miten voi "äidin maidossa imeä väärän hengen" vaikka vanhemmat ovat olleet uskomassa vl-ien tapaan,ja sitten ilman suurempia selityksiä on joutuneetkin "väärään henkeen" ja vaikka siitä on yrittänyt tehdä parannusta,se parannuksen teko ei ole kelvannut, eli ei annettu anteeksi,saatanan haltuun on jätetty? Missä oli armahtava mieli ja henki sellaisessa hoitotilanteessa? Vielä pahempi jos sattui arvostelemaan tällaista "hoitomuotoa" niin vielä pahempi olit.R.y:lle ei ollut menemistä,kun selät käännettiin,ja kadulla vastaan kävellessä mentiin toiselle puolelle katua. Pelättiin että "väärähenki"hyppää omaan niskaan. Tulee pikemminkin mieleen mielivaltainen käytös, ja sille tielle kun oli menty,niin ei siitä voinut "kasvojaan säilyttämättä poiketa"
        Kyllä tietynlaista kovuutta vieläkin on ilmassa,mutta onneksi saa kuitenkin uskoa armosta eikä pakosta. Silloin ei saanut(-70l.) arvostella puhujiakaan,vaikka Raamattu sanoo että toiset puhuvat ja toiset arvostelevat,onko tämä oppi Jumalasta vai muusta. Kyllä Hyvänpaimenen ääni kuuluu selkeänä oikean Kristityn puheessa, mutta "astian makua" saattaa silti joskus olla, niinkuin on erilaisia ihmisluonteitakin olemassa.
        Mutta niin paljon on "hälyä asioista tullut ja ollut,että kunnon "selvitys" olisi nyt paikallaan. Joutuu nuoret ja asioista tietämättömät outoon valoon tällä palstalla,kun ei ole tietoa silloisista "vääristä hengistä"

      • tuossa ylempänä

        linkittää vanhoja keskusteluja.

        Siellä on melko laajasti kuvailtu 70-luvun myllerryksiä ja yhteiskunnallisiakin ilmiöitä, joiden pyörteissä uskovaisetkin saattoivat kuivua uskossaan.

        Monesti myös juuri noissa aatteellisissa riennoissa ihmiset toivat ilmi sitä hedelmää, joka kertoi, että elävän uskon Henki oli kadonnut ja ulkonainen kova "puhdasoppisuus" jäänyt jäljelle.

      • anteeks ny!
        Kuin et kirjoitti:

        Toistamaan aina vain samaa.Ihmettelen esim:sellaista, että miten voi "äidin maidossa imeä väärän hengen" vaikka vanhemmat ovat olleet uskomassa vl-ien tapaan,ja sitten ilman suurempia selityksiä on joutuneetkin "väärään henkeen" ja vaikka siitä on yrittänyt tehdä parannusta,se parannuksen teko ei ole kelvannut, eli ei annettu anteeksi,saatanan haltuun on jätetty? Missä oli armahtava mieli ja henki sellaisessa hoitotilanteessa? Vielä pahempi jos sattui arvostelemaan tällaista "hoitomuotoa" niin vielä pahempi olit.R.y:lle ei ollut menemistä,kun selät käännettiin,ja kadulla vastaan kävellessä mentiin toiselle puolelle katua. Pelättiin että "väärähenki"hyppää omaan niskaan. Tulee pikemminkin mieleen mielivaltainen käytös, ja sille tielle kun oli menty,niin ei siitä voinut "kasvojaan säilyttämättä poiketa"
        Kyllä tietynlaista kovuutta vieläkin on ilmassa,mutta onneksi saa kuitenkin uskoa armosta eikä pakosta. Silloin ei saanut(-70l.) arvostella puhujiakaan,vaikka Raamattu sanoo että toiset puhuvat ja toiset arvostelevat,onko tämä oppi Jumalasta vai muusta. Kyllä Hyvänpaimenen ääni kuuluu selkeänä oikean Kristityn puheessa, mutta "astian makua" saattaa silti joskus olla, niinkuin on erilaisia ihmisluonteitakin olemassa.
        Mutta niin paljon on "hälyä asioista tullut ja ollut,että kunnon "selvitys" olisi nyt paikallaan. Joutuu nuoret ja asioista tietämättömät outoon valoon tällä palstalla,kun ei ole tietoa silloisista "vääristä hengistä"

        Oli vähän muita hommia, en katsellut palstaa sitten iltapäivän.

        Ei "väärää henkeä" noin vaan keksitty; se kyllä ilmaisi itsensä, ainakin heti silloin kun asianomainen avasi suunsa ja alkoi puhua. Kyllä vastaanseisojan hengen ilmaisua saatiin ihan kylliksi kuulla. Eikä siitä hengestä jäänyt epäilystä, mistä se voimansa sai.

        Yksikin oli niin kovasti protestipuolueessa, että jopa veljensä hautajaisissa rupesi pitämään kiihkeää puhetta asiasta. Ja kaikkialla uskovaisten tilaisuuksissa. Kun häntä seurakunnankin läsnäollessa koetettiin nuhdella pahennuksen lietsomisesta, hän toi tilaisuuteen salkullisen samaa ideologiaa ja siitä piti luennon.

        Ei semmonen Pyhään Henkeen vastannut.

        Mutta ei kai näitten muistelemisella taida olla merkitystä, eikä varsinkaan hyötyä.

      • Anonyymi
        lähti siitä kirjoitti:

        ettei paikallisissa rauhanyhdistyksissä oman väen kesken päästy yksimielisyyteen, pyydettiin keskusyhdistyksestä veljiä avuksi, tämähän pätee vielä nykyisinkin

        silloin jouduttiin usein pitämään montakin tilaisuutta kun aina rupesi kuulumaan jupinaa uudelleen, se oli merkki siitä ettei asiat tulleet "paikalleen"

        eksytykset olivat kovat ja mielet kovettuneet monilla

        monet "uskovaiset" olivat elävästä uskosta ulkona, eri hengessä ja ymmärryksessä; työläs oli joidenkin myöntää ja ymmärtää se

        palstan kirjoituksissa on tuon ajan tapahtumat ehkä tahallisesti tai ainakin ymmärtämättä merkilliseen valoon, ikäänkuin jostain simputuksesta olisi ollut kysymys

        kukaan ei "syyttä" ollut neuvonnan kohteena

        "palstan kirjoituksissa on tuon ajan tapahtumat ehkä tahallisesti tai ainakin ymmärtämättä merkilliseen valoon, ikäänkuin jostain simputuksesta olisi ollut kysymys

        kukaan ei "syyttä" ollut neuvonnan kohteena"

        Siis on ainakin tapauksia, joissa puhuteltavaksi / neuvonnan kohteeksi joutui täysin syyttä ja puhutteluissa oli kysymys vain ja ainoastaan kiusaamisesta / simputuksesta. Hoitajien valtavasta kateudesta nouseva vallankäyttö ja toisen alistaminen puettiin "rakkauden" kaapuun. Minulla on tähän hyvä prosessiesimerkki.

    • Sanankuulija

      Voisiko alkuperäisen viestin kirjoittaja Heino selittää puhujana, mitä Raamatussa Matteuksen evankeliumissa tarkoittaa itku ja hammastenkiristys?

      • Heino

        Hyvä sanankuulija
        Olet ottanut pätkän Jeesuksen vertauksesta kuninkaan pojan häistä. Matt.22:13 "Silloin sanoi kuningas palvelijoille: Sitokaa hänen kätensä ja jalkansa, ottakaa ja heittäkäät häntä ulkonaiseen pimeyteen; siellä pitää olemaan itku ja hammasten kiristys". Toinen tämänkaltainen vertaus löytyy Matteuksen 18 luvusta. Tätä lukua sanotaan Kristuksen kirkkolaiksi.

        Jeesus puhui paljon vertauksilla ja näin pyrki arkielämästä otetuilla kuvilla selkeyttämään käsitystä Jumalan valtakunnasta. Vanhan Testamentin puolella paljon ennen Kristuksen syntymää, hänestä ennustetaan: "Hän avaa suunsa vertauksiin ja puhuu salat julki maailman alusta". Nämä vertaukset ovat meille äärettömän tärkeitä neuvoja, että osaisimme oikein uskoa. Ovathan ne itse Elämän Herran neuvoja.

        Tätä vertausta on myös käytetty paljon väärin, ennenkaikkea katolinen kirkko on pitänyt tätä työvälineenä, pannen mm. Lutherin pannaan, samoin nyt ovat tehneet SRK:n hoitajat. Minullekin on sanottu, että minut sidotaan ja heitetään pimeyteen.

        Panna eli sitominen on kuitenkin Kristuksen asettama ja oikea. Pannaa on toteutettu jo alkuseurakunnassa. 1 Kor.5:4,5 "Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, teidän kokoontulemisessanne ynnä minun henkeni kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimalla.

        Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä".

        Miksi Paavali näin kovan neuvon antaa, asia selviää 1Kor.5:1 "Täydellisesti kuuluu teidän seassanne huoruus, ja sen kaltainen huoruus, josta ei pakanatkaan sanoa tiedä, niin että joku isänsä emäntää pitää".

        Tästä me ymmärrämme, minkälainen Jumalan sanan mukainen sitominen on. Täytyy olla julkinen synti, josta tulee uskovaista varata ja jos hän ei halua luopua synnistänsä, synti sitoo hänet. Synti sitoo aina, oli se hengen tai lihan saastaa. Ihminen, eikä seurakuntakaan voi ketään tuomita, vaan tuomio on Jumalan sanalla. Jumalan sanan tulee yksin hallita ja vaikka kuinka suuri joukko sanoo, että tämä on seurakunnan päätös, se on väärä, jos päätös ei ole Jumalan sanan mukainen.

        Seurakunnalla ei ole sitomisvaltaa, vaan valta on Jumalan sanalla, ihan niin kuin tuossa vertauksessa kuningas itse meni katsomaan vieraita.

        En minä tunne olevani sidottu, vaikka Rauhanyhdistys on sitonut, ne siteet eivät tule pitämään. Itse he ovat ilman häävatteita ja ovat itsensä pukeneet väärällä opillaan.

        Sanoilla "itku ja hammasten kiristys" kuvataan sitä tilaa kun ihminen joutuu syntiin sidotuksi.

      • spiritkid

        ... Sinulle avoimesta ja rehellisestä kirjoituksestasi!
        On mahtava nähdä, kuinka Jumala on selvästi puhunut Sinulle Sanansa kautta ja selvittänyt asiat, jotka vihollinen on yrittänyt pimittää ja tehdä epäselväksi (srk:n tai muiden tekijöiden kautta)
        Vl-piireissä vallinnut kontrollihenki vasta olikin todellinen väärä henki, josta tehdä parannus, mutta jos liikkeen koko perustus ja oppi ovat luiskahtaneet väärille raiteille, niin hedelmät ilman muuta ovat sen mukaiset.
        Kyllähän meille ihmisille aina on houkutus saada määrätä toisten tekemisestä ja elämästä, ja uskonnollinen mandaatti tuntuu antavan siihen rajattomat oikeutukset (tämä on nähty monissa muissakin kuin vl-piireissä, ihmisluonto ja synti on monikansallista...), mutta Paavalin antama todellinen seurakuntakurikäytäntö oli jotain aivan muuta.
        Siinä syntinen erotettiin uskovista omien syntiensä seurauksia niittämään, varoituksena muille ja opetuksena synnin seurauksista - hän oli poissa seurakunnan hengellisen suojan alta ja avoin kaikille saatanallisille hyökkäyksille. Tarkoitus oli saattaa hänet näkemään tekonsa seuraukset ja siten parannukseen, ENNENKAIKKEA Jumalan edessä ja sitten myös ihmisten!
        Missään tapauksessa ei ollut kyse muiden uskovien oikeudesta rajattomasti manipuloida ja kiduttaa toisten elämää.
        On mielenkiintoista nähdä, että vastaavat "puhdasoppineisuuden" tuulet vallitsivat muun muassa Stalinin Neukuissa ja muissa totalitaariyhteiskunnissa, joissa jäsenet manipuloivat, syyttivät muita, teeskentelivät ja valehtelivat pelastaakseen oman nahkansa ja välttyäkseen syytteistä hinnalla millä hyvänsa.

        Ihmisten käsissä moni hyvä asia on kääntynyt päälaelleen, kuten myös synninpäästökäytäntö - Jumalan aikanaan antama ilmestys ja sielunhoidollinen siunaus muuttui vallankäytön välineeksi inhottavalla tavalla, eli täysin päinvastaiseksi mitä Hän oli tarkoittanut. Niinhän usein tässä elämässä on, että synti ja vallanhalu turmelee Jumalan aloittaman työn, mutta kauheinta on nähdä sellaista uskoviksi itseään kutsuvien ihmisten keskellä.

        ...jos missään (seurakunta)yhteisössä alkaa esiintyä moisia piirteitä, on syytä paeta henkensä edestä, oli kysessä kuinka pitkat tunnesiteet tai perinteet tahansa. Rakkautta voi osoittaa parhaiten ja tehokkaimmin rukoilemalla lähimmäisten puolesta ja siunaamalla heitä, keskustelu on usein siinä vaiheessa hedelmätöntä.

      • Heino kirjoitti:

        Hyvä sanankuulija
        Olet ottanut pätkän Jeesuksen vertauksesta kuninkaan pojan häistä. Matt.22:13 "Silloin sanoi kuningas palvelijoille: Sitokaa hänen kätensä ja jalkansa, ottakaa ja heittäkäät häntä ulkonaiseen pimeyteen; siellä pitää olemaan itku ja hammasten kiristys". Toinen tämänkaltainen vertaus löytyy Matteuksen 18 luvusta. Tätä lukua sanotaan Kristuksen kirkkolaiksi.

        Jeesus puhui paljon vertauksilla ja näin pyrki arkielämästä otetuilla kuvilla selkeyttämään käsitystä Jumalan valtakunnasta. Vanhan Testamentin puolella paljon ennen Kristuksen syntymää, hänestä ennustetaan: "Hän avaa suunsa vertauksiin ja puhuu salat julki maailman alusta". Nämä vertaukset ovat meille äärettömän tärkeitä neuvoja, että osaisimme oikein uskoa. Ovathan ne itse Elämän Herran neuvoja.

        Tätä vertausta on myös käytetty paljon väärin, ennenkaikkea katolinen kirkko on pitänyt tätä työvälineenä, pannen mm. Lutherin pannaan, samoin nyt ovat tehneet SRK:n hoitajat. Minullekin on sanottu, että minut sidotaan ja heitetään pimeyteen.

        Panna eli sitominen on kuitenkin Kristuksen asettama ja oikea. Pannaa on toteutettu jo alkuseurakunnassa. 1 Kor.5:4,5 "Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, teidän kokoontulemisessanne ynnä minun henkeni kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimalla.

        Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä".

        Miksi Paavali näin kovan neuvon antaa, asia selviää 1Kor.5:1 "Täydellisesti kuuluu teidän seassanne huoruus, ja sen kaltainen huoruus, josta ei pakanatkaan sanoa tiedä, niin että joku isänsä emäntää pitää".

        Tästä me ymmärrämme, minkälainen Jumalan sanan mukainen sitominen on. Täytyy olla julkinen synti, josta tulee uskovaista varata ja jos hän ei halua luopua synnistänsä, synti sitoo hänet. Synti sitoo aina, oli se hengen tai lihan saastaa. Ihminen, eikä seurakuntakaan voi ketään tuomita, vaan tuomio on Jumalan sanalla. Jumalan sanan tulee yksin hallita ja vaikka kuinka suuri joukko sanoo, että tämä on seurakunnan päätös, se on väärä, jos päätös ei ole Jumalan sanan mukainen.

        Seurakunnalla ei ole sitomisvaltaa, vaan valta on Jumalan sanalla, ihan niin kuin tuossa vertauksessa kuningas itse meni katsomaan vieraita.

        En minä tunne olevani sidottu, vaikka Rauhanyhdistys on sitonut, ne siteet eivät tule pitämään. Itse he ovat ilman häävatteita ja ovat itsensä pukeneet väärällä opillaan.

        Sanoilla "itku ja hammasten kiristys" kuvataan sitä tilaa kun ihminen joutuu syntiin sidotuksi.

        Olen kiitollinen, että vihdoinkin saan lukea omia ajatuksiani toisten kirjoittamana. Siitä tiedän, etten ole aivan yksin ja harhassa.

        Veeällien ympäröimänä tuo on tarpeen minulle. Olen toki yrittänyt heidänkin kanssaan asiasta keskustella. Mutta vaikuttaa, että monen kanssa se on turhaakin turhempaa...

        Onneksi kohtalomme, elämämme ja sielumme ei ole heidän käsissään eikä tuomaroitavissa.

      • Paula E.
        Heino kirjoitti:

        Hyvä sanankuulija
        Olet ottanut pätkän Jeesuksen vertauksesta kuninkaan pojan häistä. Matt.22:13 "Silloin sanoi kuningas palvelijoille: Sitokaa hänen kätensä ja jalkansa, ottakaa ja heittäkäät häntä ulkonaiseen pimeyteen; siellä pitää olemaan itku ja hammasten kiristys". Toinen tämänkaltainen vertaus löytyy Matteuksen 18 luvusta. Tätä lukua sanotaan Kristuksen kirkkolaiksi.

        Jeesus puhui paljon vertauksilla ja näin pyrki arkielämästä otetuilla kuvilla selkeyttämään käsitystä Jumalan valtakunnasta. Vanhan Testamentin puolella paljon ennen Kristuksen syntymää, hänestä ennustetaan: "Hän avaa suunsa vertauksiin ja puhuu salat julki maailman alusta". Nämä vertaukset ovat meille äärettömän tärkeitä neuvoja, että osaisimme oikein uskoa. Ovathan ne itse Elämän Herran neuvoja.

        Tätä vertausta on myös käytetty paljon väärin, ennenkaikkea katolinen kirkko on pitänyt tätä työvälineenä, pannen mm. Lutherin pannaan, samoin nyt ovat tehneet SRK:n hoitajat. Minullekin on sanottu, että minut sidotaan ja heitetään pimeyteen.

        Panna eli sitominen on kuitenkin Kristuksen asettama ja oikea. Pannaa on toteutettu jo alkuseurakunnassa. 1 Kor.5:4,5 "Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, teidän kokoontulemisessanne ynnä minun henkeni kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimalla.

        Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä".

        Miksi Paavali näin kovan neuvon antaa, asia selviää 1Kor.5:1 "Täydellisesti kuuluu teidän seassanne huoruus, ja sen kaltainen huoruus, josta ei pakanatkaan sanoa tiedä, niin että joku isänsä emäntää pitää".

        Tästä me ymmärrämme, minkälainen Jumalan sanan mukainen sitominen on. Täytyy olla julkinen synti, josta tulee uskovaista varata ja jos hän ei halua luopua synnistänsä, synti sitoo hänet. Synti sitoo aina, oli se hengen tai lihan saastaa. Ihminen, eikä seurakuntakaan voi ketään tuomita, vaan tuomio on Jumalan sanalla. Jumalan sanan tulee yksin hallita ja vaikka kuinka suuri joukko sanoo, että tämä on seurakunnan päätös, se on väärä, jos päätös ei ole Jumalan sanan mukainen.

        Seurakunnalla ei ole sitomisvaltaa, vaan valta on Jumalan sanalla, ihan niin kuin tuossa vertauksessa kuningas itse meni katsomaan vieraita.

        En minä tunne olevani sidottu, vaikka Rauhanyhdistys on sitonut, ne siteet eivät tule pitämään. Itse he ovat ilman häävatteita ja ovat itsensä pukeneet väärällä opillaan.

        Sanoilla "itku ja hammasten kiristys" kuvataan sitä tilaa kun ihminen joutuu syntiin sidotuksi.

        Lämmin kiitos siitä että olet asettanut leiviskäsi tänne palstalle monien lukijoiden ja asioita murehtineiden luettavaksi. Nämä asiat kaipaavat syvällistä Jumalan sanan valoa, jota sinulle on annettu lahja kirkastaa. Toivotan rohkeutta ja siunausta sinulle edelleen!

      • huomautus
        Heino kirjoitti:

        Hyvä sanankuulija
        Olet ottanut pätkän Jeesuksen vertauksesta kuninkaan pojan häistä. Matt.22:13 "Silloin sanoi kuningas palvelijoille: Sitokaa hänen kätensä ja jalkansa, ottakaa ja heittäkäät häntä ulkonaiseen pimeyteen; siellä pitää olemaan itku ja hammasten kiristys". Toinen tämänkaltainen vertaus löytyy Matteuksen 18 luvusta. Tätä lukua sanotaan Kristuksen kirkkolaiksi.

        Jeesus puhui paljon vertauksilla ja näin pyrki arkielämästä otetuilla kuvilla selkeyttämään käsitystä Jumalan valtakunnasta. Vanhan Testamentin puolella paljon ennen Kristuksen syntymää, hänestä ennustetaan: "Hän avaa suunsa vertauksiin ja puhuu salat julki maailman alusta". Nämä vertaukset ovat meille äärettömän tärkeitä neuvoja, että osaisimme oikein uskoa. Ovathan ne itse Elämän Herran neuvoja.

        Tätä vertausta on myös käytetty paljon väärin, ennenkaikkea katolinen kirkko on pitänyt tätä työvälineenä, pannen mm. Lutherin pannaan, samoin nyt ovat tehneet SRK:n hoitajat. Minullekin on sanottu, että minut sidotaan ja heitetään pimeyteen.

        Panna eli sitominen on kuitenkin Kristuksen asettama ja oikea. Pannaa on toteutettu jo alkuseurakunnassa. 1 Kor.5:4,5 "Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, teidän kokoontulemisessanne ynnä minun henkeni kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimalla.

        Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä".

        Miksi Paavali näin kovan neuvon antaa, asia selviää 1Kor.5:1 "Täydellisesti kuuluu teidän seassanne huoruus, ja sen kaltainen huoruus, josta ei pakanatkaan sanoa tiedä, niin että joku isänsä emäntää pitää".

        Tästä me ymmärrämme, minkälainen Jumalan sanan mukainen sitominen on. Täytyy olla julkinen synti, josta tulee uskovaista varata ja jos hän ei halua luopua synnistänsä, synti sitoo hänet. Synti sitoo aina, oli se hengen tai lihan saastaa. Ihminen, eikä seurakuntakaan voi ketään tuomita, vaan tuomio on Jumalan sanalla. Jumalan sanan tulee yksin hallita ja vaikka kuinka suuri joukko sanoo, että tämä on seurakunnan päätös, se on väärä, jos päätös ei ole Jumalan sanan mukainen.

        Seurakunnalla ei ole sitomisvaltaa, vaan valta on Jumalan sanalla, ihan niin kuin tuossa vertauksessa kuningas itse meni katsomaan vieraita.

        En minä tunne olevani sidottu, vaikka Rauhanyhdistys on sitonut, ne siteet eivät tule pitämään. Itse he ovat ilman häävatteita ja ovat itsensä pukeneet väärällä opillaan.

        Sanoilla "itku ja hammasten kiristys" kuvataan sitä tilaa kun ihminen joutuu syntiin sidotuksi.

        "Kristuksen kirkkolaki" on kylläkin Matt.18:15-18, alkaen:" Jos veljes tekee syntiä, mene ja ota asia puheeksi...jne". Lopussa siinä on :"...jos hän ei seurakuntaakaan tottele, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin".

        Jo uskontunnustuksessa lausumme; uskon pyhäin yhteyden, pyhän yhteisen seurakunnan. Ehkä Sinultakin noissa taisteluissa katosi pyhäin yhteys, Jumalan seurakunta ja sen arvo.

        Omassa tekstissäsi sanot aivan oikein:" Synti sitoo aina, oli se HENGEN tai lihan saastaa".

      • huomautukseen
        huomautus kirjoitti:

        Synnin määritelmää vaan ei yksi VL-yhteisö pysty uudestaan kirjoittamaan. Kymmenen käskyä ja Joh. 3:16 ovat hyvä alku. Niissä ei puhuta mitään telkkareista eikä ehkäisystä.

        Eletään vaan ihmisiksi.

      • Heino
        huomautus kirjoitti:

        "Kristuksen kirkkolaki" on kylläkin Matt.18:15-18, alkaen:" Jos veljes tekee syntiä, mene ja ota asia puheeksi...jne". Lopussa siinä on :"...jos hän ei seurakuntaakaan tottele, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin".

        Jo uskontunnustuksessa lausumme; uskon pyhäin yhteyden, pyhän yhteisen seurakunnan. Ehkä Sinultakin noissa taisteluissa katosi pyhäin yhteys, Jumalan seurakunta ja sen arvo.

        Omassa tekstissäsi sanot aivan oikein:" Synti sitoo aina, oli se HENGEN tai lihan saastaa".

        Hyvä huomautus
        Olet aivan oikeassa, ei tuo Matt. 18 luku ole kokonaan vertausta, siinä on muutakin. Epäilet, että olen hukannut taistelujen aikana Jumalan valtakunnan. Jos näin olisi käynyt, niin kaikki olisi hukassa, sillä silloin olisin hukannut Kristuksen.

        Minä luulen, että olen huonosti kirjoittanut uskostani, kun luulet minun hukanneen tärkeimmän asian, Jumalan valtakunnan. Kuningashan asuu valtakunnassaan. Tämän takia Jeesus neuvoo meitä: "Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa".

        Minkälainen käsitys sinulla itselläsi on Jumalan valtakunnasta? Ei kai se vaan ole Rauhanyhdistys?

        Apostoli selvittää Jumalan huoneen rakennetta Hebr. 3:6 "Mutta Kristus niin kuin Poika ylitse huoneensa, jonka huone me olemme, jos me muutoin uskalluksen ja toivon kerskaamisen loppuun asti vahvana pidämme".

        Tässä on ehto, eli jos pidämme uskon ja toivon loppuun asti. (Kirjoittamani raamatun lainaukset ovat vanhasta käännöksestä, mutta ymmärräthän, että tätä tuo edellä oleva kohta tarkoittaaa). Jos poiketaan Kristuksen opista, ei olla enää Kristuksen ruumiin jäseniä. Rom.12:5 "Niin mekin olemme monta yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toistemme jäsenet".

        Eph.1:22 "Ja on kaikki pannut hänen jalkainsa alle, ja on myös hänen pannut pääksi kaikkein päälle seurakunnassa".

        Tässä on kuva Jumalan seurakunnasta, eli uskovat ihmiset muodostavat Kristuksen ruumiin, seurakunnan, mutta pää on Kristus. Kun nyt haetaan valtaa seurakunnalle, niin mietitäänpä minkälainen ruumis on sellainen, joka ei tottele päätä, eikö se ole tuhoon tuomittu.

        Kun Jeesus kyseli opetuslapsiltaan, Matt.16:15,16,18 "Sanoi hän heille: Mutta kenenkä te sanotte minun olevan?

        Vastasi Simon Pietari ja sanoi: Sinä olet Kristus elävän Jumalan Poika.

        Mutta minä myös sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.

        Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: Ja mitä sinä maan päällä sidot pitää sidotun olemaan taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää olla päästetty taivaissa".

        Tässä tulee Kristukselta täydet valtuudet, sitoa ja päästää. Eikö tämä sitten olekaan totta? Kyllä on totta! Nyt meidän tulee muistaa kuka on seurakunnan pää, miten Pietarikin joutui olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle Ap.T.11:17 "Että nyt Jumala yhdenkaltaisen lahjan heille antoi kuin meillekin, jotka Herran Jeesuksen Kristuksen päälle uskoimme: Mikä minä olisin, joka voisin kieltää Jumalaa"?

        Eli seurakunnalla ei ole yhtään omaa valtaa, eikä saarnamiehillä, on vain saarnavirka 2Kor. 5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt".

        Väärät opit ovat portteja helvettiin.

        Mutta et mainitse mitään Pyhästä Hengestä?

        Pyhä Henki kokoaa ja yhdistää seurakunnan. Henki asuu seurakunnassaan ja ilmoittaa saarnaviran kautta Jumalan tahtoa.

        Jeesus asuu seurakunnassa Henkensä kautta:"... teissä minä tahdon asua ja vaeltaa."

        Pyhän Hengen kautta Jeesus pitää valtaa seurakunnassa; kaikkina aikoina on kysytty Herran suuta. "Joka teitä kuulee, se minua kuulee."

        -Ilmestyskirjassa myös kehotetaan vikaan joutunutta seurakunnan paimenta parannukseen, tai "minä sinut suustani ulos oksennan".

        -Mikä oli muuten se asia tai ne asiat, joissa Sinulla meni sukset ristiin vl-kristillisyyden kanssa. Mitkä olivat ne hedelmät, joiden sanottiin väärää henkeä tai eriseuran henkeä sinussa ilmentävän? Miksi persoonasi ympärillä kuohui niin, että sinua piti moneen kertaan yrittää ojentaa?
        (kun tuo sinun avauskertomuksesi ei pelkkänä henkijahtina ole uskottava, sen verran mulla on tietoa ja kokemusta tilanteista)

      • Kallen
        Heino kirjoitti:

        Hyvä huomautus
        Olet aivan oikeassa, ei tuo Matt. 18 luku ole kokonaan vertausta, siinä on muutakin. Epäilet, että olen hukannut taistelujen aikana Jumalan valtakunnan. Jos näin olisi käynyt, niin kaikki olisi hukassa, sillä silloin olisin hukannut Kristuksen.

        Minä luulen, että olen huonosti kirjoittanut uskostani, kun luulet minun hukanneen tärkeimmän asian, Jumalan valtakunnan. Kuningashan asuu valtakunnassaan. Tämän takia Jeesus neuvoo meitä: "Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa".

        Minkälainen käsitys sinulla itselläsi on Jumalan valtakunnasta? Ei kai se vaan ole Rauhanyhdistys?

        Apostoli selvittää Jumalan huoneen rakennetta Hebr. 3:6 "Mutta Kristus niin kuin Poika ylitse huoneensa, jonka huone me olemme, jos me muutoin uskalluksen ja toivon kerskaamisen loppuun asti vahvana pidämme".

        Tässä on ehto, eli jos pidämme uskon ja toivon loppuun asti. (Kirjoittamani raamatun lainaukset ovat vanhasta käännöksestä, mutta ymmärräthän, että tätä tuo edellä oleva kohta tarkoittaaa). Jos poiketaan Kristuksen opista, ei olla enää Kristuksen ruumiin jäseniä. Rom.12:5 "Niin mekin olemme monta yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toistemme jäsenet".

        Eph.1:22 "Ja on kaikki pannut hänen jalkainsa alle, ja on myös hänen pannut pääksi kaikkein päälle seurakunnassa".

        Tässä on kuva Jumalan seurakunnasta, eli uskovat ihmiset muodostavat Kristuksen ruumiin, seurakunnan, mutta pää on Kristus. Kun nyt haetaan valtaa seurakunnalle, niin mietitäänpä minkälainen ruumis on sellainen, joka ei tottele päätä, eikö se ole tuhoon tuomittu.

        Kun Jeesus kyseli opetuslapsiltaan, Matt.16:15,16,18 "Sanoi hän heille: Mutta kenenkä te sanotte minun olevan?

        Vastasi Simon Pietari ja sanoi: Sinä olet Kristus elävän Jumalan Poika.

        Mutta minä myös sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.

        Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: Ja mitä sinä maan päällä sidot pitää sidotun olemaan taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää olla päästetty taivaissa".

        Tässä tulee Kristukselta täydet valtuudet, sitoa ja päästää. Eikö tämä sitten olekaan totta? Kyllä on totta! Nyt meidän tulee muistaa kuka on seurakunnan pää, miten Pietarikin joutui olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle Ap.T.11:17 "Että nyt Jumala yhdenkaltaisen lahjan heille antoi kuin meillekin, jotka Herran Jeesuksen Kristuksen päälle uskoimme: Mikä minä olisin, joka voisin kieltää Jumalaa"?

        Eli seurakunnalla ei ole yhtään omaa valtaa, eikä saarnamiehillä, on vain saarnavirka 2Kor. 5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt".

        Väärät opit ovat portteja helvettiin.

        Kirjoitit:
        ”Minä luulen, että olen huonosti kirjoittanut uskostani, kun luulet minun hukanneen tärkeimmän asian, Jumalan valtakunnan. Kuningashan asuu valtakunnassaan. Tämän takia Jeesus neuvoo meitä: "Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa".”

        Ihan hyvän raamatun kohdan otit, mutta tarkasti ottaen tuo jae menee seuraavasti:
        Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan. (Matt.6:33)

        Tämän Jeesus sanoi opetuslapsillensa siis uskovaisille. Ja huomaa tuossa valtakunta sanan perässä oli kaksi a:tta, siis valtakuntaA, jolloin sisältö on aivan toinen, mitä jos sanassa olisi vain yksi a.
        Ja huomaa myös, että tuossa luki hänen vanhurskauttansa, ei vanhurskautensa. Taas asia hieman muuttuu.

        Eli Jeesuksen opetuslasten tulee tänäkin aikana etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa. Tätä kun aina etsisimme ja kyselisimme emmekä kyseli oman kunnian ja omien ajatustemme perään.

      • huomio.
        Kallen kirjoitti:

        Hyvä huomio.

        Näin jotkut yrittävät muuttaa Jeesuksen sanatkin oman mielensä mukaiseksi. Ei Jeesuksen sanat kelpaa sellaisina jona Jeesus ne lausui.

    • Oskari(Vl)

      Pitkän kirjoituksen oot Heimo ruustaillu. Miksi?

      Etkö sittenkään olisi halunnut lähteä?

      Ehkä kirjoituksesi olikin provo, sitä emme kukaan tiedä, koska tänne voi kuka vaan nimettömänä kirjoittaa.

      Puhuit nk. hoitokokouksista. Sanoit, ettet ole katkera. Miksi kirjoitat sitten tänne negatiivisessa sävyssä kaikkien luettavaksi? Täytyyhän siihen jokin motiivi olla?

      Sanoit, että olet kuitenkin säilyttänyt uskosi. Olet epäilemättä ollut niiden lähtijöiden joukossa.

      "Synneistä ei saanut tehdä parannusta, vaan piti tunnustaa väärä henki."
      Tämä toteamuksesi on oman pääsi tuotoksia. Elävässä uskossa ei koskaan kielletä anteeksiantoa katuvalta syntiseltä.

      Mitä mieltä pohjimmiltasi olet siitä, että seurakunta on yksimielinen opillisissa asioissa?

      Jos käsityksiä olisi monenlaisia, olisiko usko enää Raamatun mukainen?

      Eipä taitaisi olla.

      Seurakuntaa voi olla vain yksi ainoa, ja sillä voi olla vain yksi pää, joka on Herra Jeesus Kristus.

      Jos tehdään uusi seurakunta, niinkuin todennäköisesti sinun tapauksessasi on, niin sehän on jo toinen seurakunta.

      Raamatun mukaan seurakuntia voi olla vain yksi.

      Millainen on se toinen seurakunta?

      Se on päätön seurakunta, koska Jeesus on seurakunnan pää. Jeesuksia on vain yksi.

      Yritäppäs Heimo olla sepittämättä lisää tällaisia juttuja sillä:

      "Pahennukset kuitenkin tulee, mutta voi voi niitä, kenen kautta ne tulee"

      Rukoile Jumalaa, että hänen valtakuntansa sinuakin lähestyisi.

      • kertoo

        löytäneensä Jumalan Valkaunnan. Miksi hänen pitäisi sitä mielestäsi vielä etsiä?

      • Lalli

        Seurakuntia on vain yksi. Mutta sanopa Oskari mitkä ovat ne seurakunnan rajat täällä maan päällä. Pystytkö sanomaan että raja on siinä ketkä käyvät vähintään joka tóinen pyhä seuroissa. Tai jotankin siihen suuntaan.

        Miten oli Lutherin aikana. Oliko seurakunta (Paavin kirkko) väärässä. Miten oli Lestadiuksen aikana.

        Kykenikö väärä seurakunta oppimaan koskaan Jumalan miehestä mitään. Väärää seurakuntaa ei mahda kenkään parantaa.

        Missä oli seurakunta silloin kun lapin maria saarnasi synnit opetusisällemme anteeksi.

        Toivottavasti vastailet näihin

      • Heino

        Nimimerkit Oskari ja n-n

        Yritän vastata teille molemmille. Ensinnäkin, kyllä minä uskaltaisin kirjoittaa omalla nimelläni, mutta tähän keskustelupalstaan pitää kirjoittaa nimimerkillä. Kirjoitukseni kestävät kyllä päivän valon.

        Oskari uskoo, että seurakuntia voi olla vain yksi. Oletkohan sinä nyt sekoittanut Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Seurakuntia voi olla useita, kuten alkuseurakuntiakin oli. Jumalan valtakuntaa on vain yksi.

        n-n kirjoittaa, että en ole kirjoittanut mitään Pyhästä Hengestä. Oletkohan sinä lukenut tarkasti, luepa uudestaan, niin eiköhän löydy!

        Viittaat Ilm.K. 3:16 "Sentähden ettäs pensiä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos".

        Näin Kristus kehoittaa Johannesta kirjoittamaan, eikä vain yhdelle paimenelle, vaan seitsemälle Aasian seurakunnan enkelille. Huomaako n-n, että näitäkin seurakuntia oli useita?

        Oletteko ajatelleet arvoisat nimimerkit, että Jumala neuvoo myös teitä tämän palstan kautta?

        Kahdeksas käsky kieltää: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".Sinä puhut olettamuksiasi n-n. Samoin Oskari: "yritäpä Heimo olla sepittämättä lisää tällaisia juttuja sillä.." (Olen kylläkin nimimerkki Heino!)

        Tämän jälkeen sinä uhkailet: "pahennukset kuitenkin tulee, mutta voi voi niitä, kenen kautta ne tulee".

        Onko se pahennus, jos väärintekijöiden työt tuodaan valkeuteen, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen?

        Kyllä minä ymmärrän, että teitä suututtaa kun väärät teot eivät pysykään salassa. Jeesus sanookin: Matt. 10:26 "Älkäät sen tähden heitä peljätkö; sillä ei ole mitään peitetty, joka ei pidä ilmoitettaman, ja salattu, joka ei tule tiettäväksi".

        Jos on oikein uskomassa, ei vihaa ketään, ei niitäkään, jotka eivät oikeaa uskoa ymmärrä. Väärin uskovat käyttäytyvät kuten: Ap.T. 9:1 "Mutta Saulus puhkui vielä uhkauksia ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan".

        Kyllä minä uskon, kun kirjoitat: "elävässä uskossa ei koskaan kielletä anteeksiantoa katuvaiselta syntiseltä".

        Se ei ole edes mahdollista, sillä anteeksianto on kaikille vapaasti tarjolla. Enkä minä ole väittänytkään, että hoitajat olisivat olleet elävässä uskossa.

        n-n ilmoittaa: "sen verran mulla on tietoa ja kokemusta tilanteesta".

        Oletko itse hoitajia? Voisitko ajatella, että tekisit parannuksen?

      • Oskari(Vl)
        Lalli kirjoitti:

        "Seurakuntia on vain yksi. Mutta sanopa Oskari mitkä ovat ne seurakunnan rajat täällä maan päällä. Pystytkö sanomaan että raja on siinä ketkä käyvät vähintään joka tóinen pyhä seuroissa. Tai jotankin siihen suuntaan. "

        Seurakunnan rajat

        Valitettavasti maailma ei näe elävää Jumalan seurakuntaa oikein (huom oikein), vaikka panisi kaikki maailman silmälasit päähänsä. Raja kulkee sydämestä sydämeen.

        "Miten oli Lutherin aikana. Oliko seurakunta (Paavin kirkko) väärässä. "
        Kyllä oli väärässä. Ja olikin pahasti väärässä anekauppoineen yms. Lutherhan lupasi heittää kaikki pienet kirjasensa tuleen, jos joku todistaisi niitä vastaan Raamatulla. Ei löytynyt sellaista henkilöä Paavin joukosta, joka olisi voinut Raamatulla sitä todistaa.

        "Missä oli seurakunta silloin kun lapin maria saarnasi synnit opetusisällemme anteeksi."

        Elävä seurakunta on aina ollut, ja kulkenut eri nimillä.

        Ruotsissa elävässä uskossa olevia kutsuttiin lukiaisiksi siihen aikaan. (Nimitys johtui siitä, ettei silloin saanut saarnata, niin uskovaiset lukivat paljon)

      • Oskari(Vl)
        Heino kirjoitti:

        Nimimerkit Oskari ja n-n

        Yritän vastata teille molemmille. Ensinnäkin, kyllä minä uskaltaisin kirjoittaa omalla nimelläni, mutta tähän keskustelupalstaan pitää kirjoittaa nimimerkillä. Kirjoitukseni kestävät kyllä päivän valon.

        Oskari uskoo, että seurakuntia voi olla vain yksi. Oletkohan sinä nyt sekoittanut Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Seurakuntia voi olla useita, kuten alkuseurakuntiakin oli. Jumalan valtakuntaa on vain yksi.

        n-n kirjoittaa, että en ole kirjoittanut mitään Pyhästä Hengestä. Oletkohan sinä lukenut tarkasti, luepa uudestaan, niin eiköhän löydy!

        Viittaat Ilm.K. 3:16 "Sentähden ettäs pensiä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos".

        Näin Kristus kehoittaa Johannesta kirjoittamaan, eikä vain yhdelle paimenelle, vaan seitsemälle Aasian seurakunnan enkelille. Huomaako n-n, että näitäkin seurakuntia oli useita?

        Oletteko ajatelleet arvoisat nimimerkit, että Jumala neuvoo myös teitä tämän palstan kautta?

        Kahdeksas käsky kieltää: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".Sinä puhut olettamuksiasi n-n. Samoin Oskari: "yritäpä Heimo olla sepittämättä lisää tällaisia juttuja sillä.." (Olen kylläkin nimimerkki Heino!)

        Tämän jälkeen sinä uhkailet: "pahennukset kuitenkin tulee, mutta voi voi niitä, kenen kautta ne tulee".

        Onko se pahennus, jos väärintekijöiden työt tuodaan valkeuteen, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen?

        Kyllä minä ymmärrän, että teitä suututtaa kun väärät teot eivät pysykään salassa. Jeesus sanookin: Matt. 10:26 "Älkäät sen tähden heitä peljätkö; sillä ei ole mitään peitetty, joka ei pidä ilmoitettaman, ja salattu, joka ei tule tiettäväksi".

        Jos on oikein uskomassa, ei vihaa ketään, ei niitäkään, jotka eivät oikeaa uskoa ymmärrä. Väärin uskovat käyttäytyvät kuten: Ap.T. 9:1 "Mutta Saulus puhkui vielä uhkauksia ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan".

        Kyllä minä uskon, kun kirjoitat: "elävässä uskossa ei koskaan kielletä anteeksiantoa katuvaiselta syntiseltä".

        Se ei ole edes mahdollista, sillä anteeksianto on kaikille vapaasti tarjolla. Enkä minä ole väittänytkään, että hoitajat olisivat olleet elävässä uskossa.

        n-n ilmoittaa: "sen verran mulla on tietoa ja kokemusta tilanteesta".

        Oletko itse hoitajia? Voisitko ajatella, että tekisit parannuksen?

        "Oskari uskoo, että seurakuntia voi olla vain yksi. Oletkohan sinä nyt sekoittanut Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Seurakuntia voi olla useita, kuten alkuseurakuntiakin oli. Jumalan valtakuntaa on vain yksi. "

        En ole sekoittanut, vaan tarkoitin seurakunnalla elävää Jumalan seurakuntaa. Niitä ei voi olla kuin yksi. Yksi ainoa kristinuskovaisten perhekunta kutsutaan myös U.T. kolme kertaa Jumalan seurakunnaksi, Rom 16:5. Kol. 4:15. Philem v. 2.

        "Onko se pahennus, jos väärintekijöiden työt tuodaan valkeuteen, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen? "

        Onko tämä oikea tapa kutsua parannukseen? Oletko lukenut kristuksen kirkkolakia? Sen mukaan jos veljesi rikkoo sinua vastaan, keskustele hänen kanssaan ensin kahden kesken. Tässä tapauksessa puhuteltavat ovat loukkaantuneet. Heidän pitäisi mennä puhuttelemaan puhuttelijoita. Eikö niin?

        "Kyllä minä uskon, kun kirjoitat: "elävässä uskossa ei koskaan kielletä anteeksiantoa katuvaiselta syntiseltä".

        Se ei ole edes mahdollista, sillä anteeksianto on kaikille vapaasti tarjolla. Enkä minä ole väittänytkään, että hoitajat olisivat olleet elävässä uskossa. "

        Anteeksiantoko kaikille vapaasti tarjolla?
        Minä olen lukenut Raamatusta, että anteeksiantoa tarjotaan vain katuvalle syntiselle.

        "Oletko itse hoitajia? Voisitko ajatella, että tekisit parannuksen? "
        En ole hoitajia, mutta jos olisin, niin enhän välttämättä tietäisi edes, kelle pitäisi tehdä parannusta. Sen takia kristuksen kirkkolaki neuvoo näin, että se, jota vastaan on rikottu, tulee puhumaan.

      • n-n.
        Heino kirjoitti:

        Nimimerkit Oskari ja n-n

        Yritän vastata teille molemmille. Ensinnäkin, kyllä minä uskaltaisin kirjoittaa omalla nimelläni, mutta tähän keskustelupalstaan pitää kirjoittaa nimimerkillä. Kirjoitukseni kestävät kyllä päivän valon.

        Oskari uskoo, että seurakuntia voi olla vain yksi. Oletkohan sinä nyt sekoittanut Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Seurakuntia voi olla useita, kuten alkuseurakuntiakin oli. Jumalan valtakuntaa on vain yksi.

        n-n kirjoittaa, että en ole kirjoittanut mitään Pyhästä Hengestä. Oletkohan sinä lukenut tarkasti, luepa uudestaan, niin eiköhän löydy!

        Viittaat Ilm.K. 3:16 "Sentähden ettäs pensiä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos".

        Näin Kristus kehoittaa Johannesta kirjoittamaan, eikä vain yhdelle paimenelle, vaan seitsemälle Aasian seurakunnan enkelille. Huomaako n-n, että näitäkin seurakuntia oli useita?

        Oletteko ajatelleet arvoisat nimimerkit, että Jumala neuvoo myös teitä tämän palstan kautta?

        Kahdeksas käsky kieltää: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".Sinä puhut olettamuksiasi n-n. Samoin Oskari: "yritäpä Heimo olla sepittämättä lisää tällaisia juttuja sillä.." (Olen kylläkin nimimerkki Heino!)

        Tämän jälkeen sinä uhkailet: "pahennukset kuitenkin tulee, mutta voi voi niitä, kenen kautta ne tulee".

        Onko se pahennus, jos väärintekijöiden työt tuodaan valkeuteen, että he ymmärtäisivät tehdä parannuksen?

        Kyllä minä ymmärrän, että teitä suututtaa kun väärät teot eivät pysykään salassa. Jeesus sanookin: Matt. 10:26 "Älkäät sen tähden heitä peljätkö; sillä ei ole mitään peitetty, joka ei pidä ilmoitettaman, ja salattu, joka ei tule tiettäväksi".

        Jos on oikein uskomassa, ei vihaa ketään, ei niitäkään, jotka eivät oikeaa uskoa ymmärrä. Väärin uskovat käyttäytyvät kuten: Ap.T. 9:1 "Mutta Saulus puhkui vielä uhkauksia ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan".

        Kyllä minä uskon, kun kirjoitat: "elävässä uskossa ei koskaan kielletä anteeksiantoa katuvaiselta syntiseltä".

        Se ei ole edes mahdollista, sillä anteeksianto on kaikille vapaasti tarjolla. Enkä minä ole väittänytkään, että hoitajat olisivat olleet elävässä uskossa.

        n-n ilmoittaa: "sen verran mulla on tietoa ja kokemusta tilanteesta".

        Oletko itse hoitajia? Voisitko ajatella, että tekisit parannuksen?

        En ryhdy toistelemaan Oskarin hyviä vastauksia, vastaan vain tuohon viimeiseen kohtaan.

        Ensiksikään ei ollut sellaista vastakkainasettelua "hoitajat" vastaan "hoidettavat".

        Eri paikkakunnilla uskovaiset yrittivät päästä selvyyteen yhteisöä vaivanneista "kalinoista"; oltiin milloin itse neuvojina, milloin neuvon ja nuhteenkin kohteena. Tässähän on aivan raamatullinen peruste, ensin kahden kesken varataan, sitten laajemmasti.

        Koska eksytykset olivat vaikeita ja pitkänkin ajan kuluessa aivan kuin luutuneet, ulottuivat vaikutukset hyvinkin laajalle. Siitä syystä oli tarvetta kokoontua isolla joukolla, että kaikki jollakin tavalla osallisiksi joutuneet tietäisivät, missä mennään.

        - Monesti kävi niinkin, ettei tilanne korjaantunut, täytyi pyytää muilta paikkakunnilta veljiä kuunntelemaan ja neuvomaan.
        (Minua ei tosin pyydetty mihinkään tilaisuuteen hoitajaksi tai neuvojaksi; pienten lasten äitinä hoitelin omia tenaviani, enimmäkseen kotona!)

        Mutta se, mistä syystä viittasin kokemukseeni ja tietoihini, se liittyy siihen, että olin toki kuuntelemassa moniakin tilaisuuksia ihan riviuskovaisen ominaisuudessa. Ja sen kokemuksen perusteella väitän, että ihmisen "väärä henki", eriseuran henki, sielun tila, ilmeni tekoina, puheina jne. Näissä tulivat sen hengen hedelmät esiin ja aiheuttivat pahennusta, kuohuntaa ja eripuraa uskovaisten joukossa.

        Kysyin, mitkä olivat Sinun kohdallasi ne sydämesi tilaa ilmentävät hedelmät, jotka kuohuttivat Jumalan seurakuntaa ja aiheuttivat sen, että Sinua ruvettiin ojentamaan ja nuhtelemaan. Siihen et vastannut. Olen monelta tämän palstan exältä samaa konkretiaa kaivannut. Kukaan ei ole vastannut. Jokainen väittää ainoastaan mystisestä väärästä hengestä heitä syytetyn.

        Ehkä tässä on toiminut ihmisen itsesuojelu, joka on pyyhkinyt pois muistista oman ikäväksi koetun osuuden. Toisekseen onhan meillä kaikilla taipumus selittää "parhain päin" omalta kannaltamme.

      • n-n. kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007520758

      • n-n.

      • n-n. kirjoitti:

        konkretiaa. Mystiikkaa on jo tarpeeksi tuotu esille.

        En pysty luettelemaan kaikkia niitä konkreettisia asioita, joista olin eri mieltä SRK:n kanssa silloin. En edes muista itsekään.

        Nykyiset ajatukseni ja tekonikin voisin listatakin, mutta ne ovat eri juttu. Olisi todella ihmellistä, jos yhä ajattelisin veeällien tapaan, vaikka olen ollut vuosikymmeniä erossa.

        Tietysti niinkin voisi olla, ja ehkä niissä oloissa palaisin takaisin tuttuun laumaan ja tuttuihin käytäntöihin. Mutta nyt ei ole niin. En tunne mitään halua sellaiseen. Vl-paketti ei tunnu oikealta.

        Eräässä pienessä perhepalaverissa, jossa kososlaisuudesta selvinneet sukulaiset valaisivat meitä muita väärästä hengestä, mietittiin kovasti, miten minussa kyseinen henki näkyi.

        Kälyni mietti ja keksi. Minä olin kuulemma ihmetellyt saarnaajien perheiden tilannetta ja ollut siitä väärällä tavalla huolissani. Oma veljeni oli puhuja. MITÄÄN MUUTA EI SILLOIN LÖYDETTY. Ei ollut ehkäisyä, ei viinaa, ei telkkaria, ei lihallista seurustelua jne.

        Mutta kyllä minusta vikaa löytyi myöhemmin. MINUN MIELIPITEENI JA ASENTEENI JA KUULIAISUUTENI.

        En tehnyt ja elänyt vastoin vl-ohjeita, mutta en hyväksynyt niitä kammottavia ohjeita, joita rakkaudenneuvoina seurakunnalle annettiin. Esim. kannanotto ehkäisyyn, keskustelut televisiosta, hoitotoimet kurittomille ja yleinen kyttäysmentaliteetti ja henkijahti.

        Osa näistä neuvoista on nykyisin "unohdettu", mutta silloin niihin oli PAKKO uskoa. Etkö todellakaan muista? Etkö halua muistaa?

        Mutta miten turhalta tämä selittäminen tuntuukaan!

      • Heino
        n-n. kirjoitti:

        Hyvä n-n
        On hyvä, että et enää toistele Oskarin vastauksia. Hän ei valitettavasti ymmärrä, että kaikki nuokin Aasian seitsemän seurakuntaa olivat Jumalan seurakuntia, vaikka niitä oli seitsemän.

        Samoin evankeliumi kuuluu katumattomillekin, siis kaikille. Mutta katumaton ei ota anteeksiantamusta vastaan, eikä voikaan kun ei kadu. Parannukseen kuuluu mielen muutos, muutos on mahdoton jos ei ymmärrä tehneensä väärin, eikä kadu tekoaan.

        Olen miettinyt, miksi et ymmärrä, vaikka olen hyvin tarkkaan kertonut, miten minun syntejäni on etsitty koko seurakunnan ja SRK:n hoitajien toimesta. En minä ole pahentanut seurakuntaa synneilläni, en saarnoillani, enkä kirjoituksillani. Kaikki on tutkittu.

        Oikeassa olet siinä, että minun henkeni on täytynyt haista SRK:n hoitajien nenään. 2 Kor. 2:15,16 "Sillä me olemme Jumalalle yksi hyvä haju Kristuksessa, sekä niiden seassa, jotka autuaaksi tulevat, että myös niiden seassa, jotka hukkuvat: Näille tosin surman haju kuolemaksi, mutta toisille elämän haju elämäksi".

        Kyllä minä nyt ymmärrän mitä tietoa sinä haet, haet syytä niistä ihmisistä, jotka eivät ole alistuneet SRK:n vallan alle. Miksi et ole puolueeton ja hae Jumalan sanan totuutta?

        Jumala koettelee uskovaiset eriseuran kautta: 1Kor.11:19 "Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin".

        Ellei Jumalan sana nousisi väärää oppia vastaan, meidät viimein eksytettäisiin kaikki, tämä on sielunvihollisen tarkoitus. Jesaja ennustaakin, että Jumalan lapsilauma menee monesti hyvin pieneksi, ei jää jäljelle kuin siemen.

        Jes.6:13 "Ja ehkä kymmenes osa siihen vielä jää, niin sekin taas hävitetään; kuitenkin niin kuin tammella ja tuomella jää kanto, vaikka heidän lehtensä varistetaan, niin pitää myös pyhällä siemellä kanto oleman".

        Eriseura ei koskaan lähde pienistä, vähäpätöisistä ihmisistä, niin kuin mekin erotetut olemme. Vaan johtajista: Matt. 11:12 " Mutta hamasta Johannes Kastajan päivistä, niin tähän päivään asti, kärsii taivaan valtakunta väkivaltaa, ja väkevät repivät sen itsellensä".

        Kun olemme riippuneet kiinni Jumalan sanassa, sinä selität sen itsesuojeluvaistoksi ja parhain päin selittelyksi. Teidän oppi-isänne, H.S, on kirjoittanut kirjan: Isak ja Jakob. Kirjassa on hyvin selitetty tämä teidän "henkioppi". Kirjailija itse kaatui tähän omaan oppiinsa.

        En löydä tästä kirjoituksestasi vihaa! Kiitos sinulle kun et vihaa minua, vaikka olenkin tunnustanut uskoni ja kertonut, miten te olette tehneet ja uskoneet väärin ja edelleen uskotte.

        Voisitko ajatella, että rukoilisit Daavidin tavoin: Ps. 86:11 "Osoita minulle, Herra, sinun ties, vaeltaakseni sinun totuudessas: kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin".

      • n-n.
        x-vl kirjoitti:

        En ahdistele Sinua tämän jälkeen; emme pääse puusta pitkään, turhaa kaikki....

        Yhden julkean kysymyksen vielä teen. Ajatteletko Sinäkin niinkuin heino tuossa alla kirjoittaa?

        - Siis että te "ilman omaa syytä mutta erimielisinä" vl-liikkeestä eroon joutuneina muodostatte sen varsinaisen Pyhän Hengen seurakunnan?

        Sitaateissa oleva ei ole suoraa lainausta kummankaan tekstistä, vaan koetin muotoilla molempiin sopivan määritelmän.

        (Tuossa viestissäsi SRK mainitaan instanssina, jonka kanssa olit erimieltä.....heino taas puhuu SRK:n vallan alla olemisesta.- Mutta itse en ole milloinkaan ymmärtänyt tai kokenut keskusyhdistystä sellaiseksi, joka jotenkin pakottaisi johonkin, saatikka käyttäisi edes valtaa.)

        Näin on. Turhaa jaaritella. Kiitos vastauksistasi ja anteeksi jos olen loukannut, ei se ainakaan ole tahallista ollut.

        En tunnista SRK:ta tästä kirjoituksestasi. Kuvaamasi kaltaisena sitä ei ole olemassa. Puhut jostain muusta. Siitä syystä en ryhdy kommentoimaan vastaustasi.

        "....jos minun tieni on vaivaan vievä, johdata minut iankaikkiselle tielle".

        Tämä on hyvä rukous meille kaikille.

        Hyvää jatkoa Sinulle!

      • n-n. kirjoitti:

        En ahdistele Sinua tämän jälkeen; emme pääse puusta pitkään, turhaa kaikki....

        Yhden julkean kysymyksen vielä teen. Ajatteletko Sinäkin niinkuin heino tuossa alla kirjoittaa?

        - Siis että te "ilman omaa syytä mutta erimielisinä" vl-liikkeestä eroon joutuneina muodostatte sen varsinaisen Pyhän Hengen seurakunnan?

        Sitaateissa oleva ei ole suoraa lainausta kummankaan tekstistä, vaan koetin muotoilla molempiin sopivan määritelmän.

        (Tuossa viestissäsi SRK mainitaan instanssina, jonka kanssa olit erimieltä.....heino taas puhuu SRK:n vallan alla olemisesta.- Mutta itse en ole milloinkaan ymmärtänyt tai kokenut keskusyhdistystä sellaiseksi, joka jotenkin pakottaisi johonkin, saatikka käyttäisi edes valtaa.)

        Näin on. Turhaa jaaritella. Kiitos vastauksistasi ja anteeksi jos olen loukannut, ei se ainakaan ole tahallista ollut.

        En tiedä, ymmärsinkö kysymyksesi oikein, mutta vastaan silti.

        Kaiken kokemani kuppikuntaisuuden ja karsinoinnin jälkeen, en ajattele seurakunnasta tuolla tavalla. Minä en halua ottaa mitään rajaamisen oikeutta itselleni.

        Jos joku ihminen sanoo olevansa uskovainen, niin minun asiani ei ole panna häntä tilille uskonsa oikeasta laadusta. Oli hän sitten rauhansanalainen, "sillanpäälainen, esikoinen, vanhoillinen, jos pysytään näissä lest.ryhmissä. Sen tuomarin osan sain/halusin jättää samalla kun vl-uskonkin. Enkä huoli sitä takaisin!

        Kiitos itsellesi! Henkilökohtaisesti en tunne loukanneeni sinua.

        SRK:lta en pyydä anteeksi, vaikka tuon kirjainyhdistelmän olen monesti täällä kirjoittanut ja erittäin pahassa tarkoituksessa. Mutta eihän se olekaan mikään Jumala tai Jumalan Valtakunta.

        Jumalan kiitos, ettei ole!

    • ...

      ...

    • Älä usko mihinkään

      On tuo sairasta tekstiä - se mitä siitä ymmärtää.
      On parempi pysyä kaukana kaikesta mikä tuohon maailmaan viittaa.

      • IOK

        olivat - jos niin haluat sanoa - "pimeitä". Teksti vain välittää yhden henkilön autenttisen kokemuksen.

      • Biblia

        Vaan normaali yhdistys, joka on ottanut toimintaansa Kirkon laiminlyömiä toimintoja, joita se käyttää osin mielivaltaisesti.

        Näitä toimintoja ovat esim. parannussaarna, seurakuntakuri, erottaminen, nuhteleminen ym. näitähän luterilainen kirkko ei käytä millään lailla vaan "kaikki kukat saavat kukkia".

        Sisäänpäin sulkeutuneessa yhteisössä kuten rauhanyhdistys, on maaperä otollinen väärinkäytöksille.

      • ystävä!
        Biblia kirjoitti:

        Tervetuloa tutustumaan rauhanyhdistyksen toimintaan. Kerro, missä asut niin neuvon osoitteen!

        Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Toiminta on "läpinäkyvää", ei mitään salamyhkäistä.

      • Biblia
        ystävä! kirjoitti:

        On minulle tuttua, enkä halua puolittaista seurakuntaa, vaikka se olisi Raamatullistakin, koska löytyy koko seurakunta.

        En ymmärrä, kerro selkokielellä, mitä tarkoitat.!

      • Biblia
        ystävä! kirjoitti:

        En ymmärrä, kerro selkokielellä, mitä tarkoitat.!

        Rauhanyhdistyksen toimintaan ei kuulu esim. ehtoollinen, jonka Jeesus itse antoi Seurakunnalleen.

      • ystävä!
        Biblia kirjoitti:

        Rauhanyhdistyksen toimintaan ei kuulu esim. ehtoollinen, jonka Jeesus itse antoi Seurakunnalleen.

        Miten niin ei kuulu?

        Kiirastorstai-iltanakin sain polvistua ehtoollispöytään; kaksi pappis-veljeä palveli.

      • Biblia
        ystävä! kirjoitti:

        Miten niin ei kuulu?

        Kiirastorstai-iltanakin sain polvistua ehtoollispöytään; kaksi pappis-veljeä palveli.

        Jaeta. Luterilainen kirkko ei ole rauhanyhdistys.

      • käsittely
        ystävä! kirjoitti:

        Tervetuloa tutustumaan rauhanyhdistyksen toimintaan. Kerro, missä asut niin neuvon osoitteen!

        Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Toiminta on "läpinäkyvää", ei mitään salamyhkäistä.

        Läpinäkyvyydestä on aiheetonta puhua niin kauan kuin SRK ei avoimesti selvitä 70- ja 80-luvun mielivaltaa ja hengellistä terroria.

      • Anonyymi
        käsittely kirjoitti:

        Läpinäkyvyydestä on aiheetonta puhua niin kauan kuin SRK ei avoimesti selvitä 70- ja 80-luvun mielivaltaa ja hengellistä terroria.

        Keskustelut hoitokokouksista ovat olleet jo vuonna 2005 aika samansisältöisiä kuin vielä tänäkin päivänä eli asioiden käsittelyssä ei tähän päivään mennessä ole edistytty.

    • s.aviruukku

      Taivaan Isän siunausta sinulle Heino. Et ole päässyt maallisessa vaelluksessasi helpolla, mutta Jumala antaa kullekin, mikä parhaaksi on. Kirjoituksestasi tulee mieleen Jeesuksen omat sanat: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei minun isäni sitä olisi sinulle antanut."

      Toivotan voimia ja jaksamista kilvoittelussa taivastiellä. Pääsiäisen ilosanoma kertoo, että hauta on tyhjä.

    • Mävaan

      Kyllä viestisi kovasti kosketti. Muistan itse 70-luvun tapahtumat aika hyvin lapsen näkökulmasta.. ei se kaksista aikaa ollut.

      Seurakuntakin voi mennä vikaan inhimillisten ihmisten takia, ja oma käsitykseni on kyllä se, että näin tapahtui. Ihmisten omat inhimilliset valtatavoitteet, puoluepolitiikka ym 'suomettivat' vl-liikettä. Liikkestä näytti tulevan enemmänkin tekijä, kuin armahdettujen syntisten lauma.

      Nykyään koen taas uskomisen vapautta vl-liikkeen sisällä. Ilmapiiri on hyvä, toiminta on avointa ja kaikkialla korostetaan omakohtaisen uskon merkitystä. Emmekä suinkaan kuule opetusta että RY on Jumalan Valtakunta.

      Raja kulkee uskovaisten sydämestä sydämeen, ja suurin ihme on se, että itse olen saanut voiman pysyä tämän 'hakomaja yrttitarhassa' lauman laitimmaisena jäsenenä. Ja rukoilen myös, että tässä Hyvän Paimenen laumassa varjeltuisin loppuun saakka. Sydämelläni on tieto että kerran pelastun, jos näin uskon.

      Emmekä suinkaan halua olla keneltäkään taivaaseen pääsyä estämässä. Sallikoon Jumala tulla kaikkien ihmisten kerran luokseen, ainakin niiden jotka sinne haluavat tulla. Jeesus kuoli ristillä meidän KAIKKIEN puolesta. Sinun ja minun.

      'Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella autuaaksi'
      'Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden'

      • se menee

        Aamen

      • Heino

        Hyvä Mävaan

        Kiitos sinulle ystävällisestä viestistäsi! Kirjoitat:"Seurakuntakin voi mennä vikaan inhimillisten ihmisten takia. Suurin ihme on se, että itse olen saanut voiman pysyä tämän ´hakomaja yrttitarhassa´ lauman laitimmaisena jäsenenä. Emmekä suinkaan halua olla kenenkään taivaaseen pääsyä estämässä". Kuvaat, miten hyvä ilmapiiri siellä on ja koet siellä uskomisen vapautta.

        Raamattu puhuu eriseuran jälkeisestä Jumalan lapsilaumasta tuolla kyseisellä vertauksella hakomajasta: "Mitä vielä siionista jäljellä on, eikö se ole niin kuin hakomaja yrttitarhassa, niin kuin hävitetty kaupunki".

        Ei Rauhanyhdistys ole hakomajan näköinen, ennemminkin suuri rikas kaupunki! Me erotetut olemme paremminkin hakomajan ja hävitetyn kaupungin näköisiä! Kyllä minä uskon , että Ry on nykyään kuvaamasi kaltainen. Te myös aivan varmasti rakastatte toisianne.

        Siskoni asui Raahessa 80-luvulla. Hän tuli iloisena minulle kertomaan, että Perälä ja Taskilakin ovat saaneet parannuksen armon väärästä hengestä. Muutama vuosi kului, taas hän iloitsi: "Nyt ei enää saarnata väärää henkeä anteeksi , se kyllä pitää pyytää, mutta saarnataan vain synnit anteeksi".

        Hänen omat lapsensa kutsuivat saarnamiehiä hoitamaan siskoani väärästä hengestä, hän oli joskus sanonut jotain poikkipuolista, jota hän ei itse muistanut, mutta lapset muistivat. Häntä ei erotettu, koska oli kuuliainen seurakunnalle. Mutta hoidon seurauksena hän joutui sairaalaan ja syömään psyykelääkkeitä. Elämänhalu meni, hän kuoli muutamien vuosien päästä.

        Ei tämmöistä hoitoa mikään yhdistys kestä! Jos luet, varsinkin nimimerkin n-n, niin huomaat, että hoitajat vaihtuivat vuorostaan hoidettaviksi. Jos tätä olisi jatkunut, niin tätä hoitamista olisi ollut mahdoton kestää, oppi oli pakko reformoida.

        Näin tehtiin Uudestiheräyksessäkin, he reformoivat. Mutta reformointi, eli entisöinti ilman parannusta ei ole oikea paluutie. Pitää tehdä parannus: Ilm. 2:5 "Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä".

        Kirjoitat: " Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella autuaaksi".

        Näinhän se on, mutta apostoli kirjoittaa: 1 Tim. 4:16 " Ota itsestäs vaari ja opista, pysy alati näissä; sillä jos sinä sen teet, niin sinä itses autuaaksi saatat ja ne, jotka sinua kuulevat". Ja vielä Ef. 6:14 "Niin seisokaat vyötetyt kupeesta totuudella, ja vanhurskauden rintaraudalla puetut".

        Eli, kun sinä nyt uskot, etkä muiltakaan halua estää taivaaseen pääsyä, niin miettisitkö ketä seuraat. Sitä mukavaksi tullutta joukkoako, vai Jumalan Poikaa.

        1 Piet.2:21 "Sillä sitä varten olette te kutsutut, että Kristus myös kärsi meidän edestämme ja jätti meille esikuvan, että teidän pitää Hänen askeleitansa noudattaman".

        Tässä on meille kaikille ohje: Tulee katsoa, kuka lauman edellä käy! Seuraako joukko Jumalan sanaa vai ihmisten päätöksiä? Jeesus varoittaa: Jos sokea sokeaa taluttaa, eikö he molemmat samaan kuoppaan lankea.

        Ei siis ole ollenkaan samantekevää, miten uskomme!

        asiallisesta ja myönteisestä vastineestasi.

        Haluan kuitenkin vielä korostaa, että uskoni ei suinkaan perustu 'mukavaan' joukkoon, eikä lauman johtajien suunnannäyttöön. Sydämessäni oleva Pyhä Henki tutkii alati saarnattavaa Jumalan Sanaa, mutta ei vikovalla mielellä, vaan myös sananselittäjien inhimillisyyden hyväksyvänä. Niin kauan kun Hyvän Paimenen ääni kuuluu seurakunnassa sieluni tulee ravituksi.

        Meitä on kehotettu seuraamaan Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimyksessä.. omaa ristiämme kantaen. Suurin huoli tulee olla oman autuuden asiasta eikä naapurin. Kuinka voi ottaa malkan toisen silmästä, ja omaa koristaa hirsi? Ja toden totta; jos sokea rampaa taluttaa, molemmat kuoppaan lankeavat.

        Mielestäni inhimillisten ihmisten tekemät virheet 70-luvulla (ja myöhemminkin) tulisi korjata julkisella tavalla vl-liikkeessä. Tämä tosin tarjoaisi hyvän lyömäaseen vl:n arvostelijoille.

        Meistä kukaan ei voi avata eikä sulkea uskon ovea keneltäkään, ainoastaan Jumala. Kuten aiemmin sanoin, Jumalan valtakunnan rajat ovat näkymättömät. 'Se mikä on Jumalan, on Jumalan eikä ihmisen..' siksi en hämmästy taivaan portilla vaikka tapaan siellä ihmisiä kaikista sukukunnista, roduista, lahkoista (Ilm.k). Suurimpana ihmeenä Lutherin tavoin saan hämmästellä sitä ihmettä, että sinne itse kostuin. Toivottavasti se päivä koittaa.

        Hyvä Heino, huomaan että olet loukkaantunut tapaan jolla Sinua ja sukuasi on kohdeltu. Tämä luonnollisesti aihettaa pahaa mieltä ja katkeruutta. Itse kanssasi samassa tilanteessa olleena tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta rukouksiini vastattiin, sain palaamisen armon ja sydämelläni on rauha. Koetun jälkeen en halua olla tonkimassa muiden epäonnistumisia, vaan iloitsen kohdalleni osuneesta armosta. Siitä että minä, suurin syntinen, on kerran pelastettu Kristuksen sovitustyön tähden.

      • Mävaan
        Heino kirjoitti:

        Hyvä Mävaan

        Kiitos sinulle ystävällisestä viestistäsi! Kirjoitat:"Seurakuntakin voi mennä vikaan inhimillisten ihmisten takia. Suurin ihme on se, että itse olen saanut voiman pysyä tämän ´hakomaja yrttitarhassa´ lauman laitimmaisena jäsenenä. Emmekä suinkaan halua olla kenenkään taivaaseen pääsyä estämässä". Kuvaat, miten hyvä ilmapiiri siellä on ja koet siellä uskomisen vapautta.

        Raamattu puhuu eriseuran jälkeisestä Jumalan lapsilaumasta tuolla kyseisellä vertauksella hakomajasta: "Mitä vielä siionista jäljellä on, eikö se ole niin kuin hakomaja yrttitarhassa, niin kuin hävitetty kaupunki".

        Ei Rauhanyhdistys ole hakomajan näköinen, ennemminkin suuri rikas kaupunki! Me erotetut olemme paremminkin hakomajan ja hävitetyn kaupungin näköisiä! Kyllä minä uskon , että Ry on nykyään kuvaamasi kaltainen. Te myös aivan varmasti rakastatte toisianne.

        Siskoni asui Raahessa 80-luvulla. Hän tuli iloisena minulle kertomaan, että Perälä ja Taskilakin ovat saaneet parannuksen armon väärästä hengestä. Muutama vuosi kului, taas hän iloitsi: "Nyt ei enää saarnata väärää henkeä anteeksi , se kyllä pitää pyytää, mutta saarnataan vain synnit anteeksi".

        Hänen omat lapsensa kutsuivat saarnamiehiä hoitamaan siskoani väärästä hengestä, hän oli joskus sanonut jotain poikkipuolista, jota hän ei itse muistanut, mutta lapset muistivat. Häntä ei erotettu, koska oli kuuliainen seurakunnalle. Mutta hoidon seurauksena hän joutui sairaalaan ja syömään psyykelääkkeitä. Elämänhalu meni, hän kuoli muutamien vuosien päästä.

        Ei tämmöistä hoitoa mikään yhdistys kestä! Jos luet, varsinkin nimimerkin n-n, niin huomaat, että hoitajat vaihtuivat vuorostaan hoidettaviksi. Jos tätä olisi jatkunut, niin tätä hoitamista olisi ollut mahdoton kestää, oppi oli pakko reformoida.

        Näin tehtiin Uudestiheräyksessäkin, he reformoivat. Mutta reformointi, eli entisöinti ilman parannusta ei ole oikea paluutie. Pitää tehdä parannus: Ilm. 2:5 "Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä".

        Kirjoitat: " Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella autuaaksi".

        Näinhän se on, mutta apostoli kirjoittaa: 1 Tim. 4:16 " Ota itsestäs vaari ja opista, pysy alati näissä; sillä jos sinä sen teet, niin sinä itses autuaaksi saatat ja ne, jotka sinua kuulevat". Ja vielä Ef. 6:14 "Niin seisokaat vyötetyt kupeesta totuudella, ja vanhurskauden rintaraudalla puetut".

        Eli, kun sinä nyt uskot, etkä muiltakaan halua estää taivaaseen pääsyä, niin miettisitkö ketä seuraat. Sitä mukavaksi tullutta joukkoako, vai Jumalan Poikaa.

        1 Piet.2:21 "Sillä sitä varten olette te kutsutut, että Kristus myös kärsi meidän edestämme ja jätti meille esikuvan, että teidän pitää Hänen askeleitansa noudattaman".

        Tässä on meille kaikille ohje: Tulee katsoa, kuka lauman edellä käy! Seuraako joukko Jumalan sanaa vai ihmisten päätöksiä? Jeesus varoittaa: Jos sokea sokeaa taluttaa, eikö he molemmat samaan kuoppaan lankea.

        Ei siis ole ollenkaan samantekevää, miten uskomme!

        Muutama Jeesuksen opetus, muistellen;

        - En minä tullut rauhaa tuomaan, vaan nostamaan pojan isäänsä vastaan ja miehen vaimoansa vastaan..

        - Ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat..

        - Te vähäuskoiset, te tomppelit.. (osuu minuun)

        - Mene pois saatana, sillä sinä olet minulle pahennukseksi, koska et ymmärrä mikä Jumalan on.. (sanoi Jeesus Pietarille ennen ristiinnaulitsemista, ja silti rakensi seurakuntansa heikkouskoisen Pietarin päälle)

        - Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja jaa köyhille.. tämän jälkeen ota ristisi ja seuraa minua

        Tästäkin voimme havaita, että Jeesus ei tosiaankaan tullut tekemään meistä yksimielisiä, vaikka hänen omansa tunnetaankin siitä että 'te rakkauden keskenänne pidätte'. Ja että hänen valtakuntansa on vajavaisten, Pietarin kaltaisten ihmisten, mutta armahdettujen syntisten valtakunta, joilla ei ole mitään omaa tuotavaa Jumalan eteen.

        Uskon hedelmistä Paavali kirjoittaa paljon; armo, laupeus, rauha, pitkämielisyys, lempeys, pyhyys, hyvyys.. Mutta sanoo myös näin; sitä hyvää mitä minä tahdon tehdä en minä tee, vaan sitä pahaa mitä minä en tahdo teen.. en kuitenkaan minä, vaan synti joka minussa asuu. Kuka minut pelastaisi tästä viheliäisestä synnin ruumiista?

        Niinpä.

      • Heino
        Mävaan kirjoitti:

        Mitähän minä sinun kanssasi tekisin? Lähetät minulle kaksi viestiä, ensimmäisessä viestissäsi väität minun loukkaantuneen tapaan, jolla minua ja sukuani on kohdeltu. Kerrot miten itse olet rukoillut, että voisit antaa hoitajien vääryydet anteeksi, tämä onnistui. Kirjoitat vielä: "Sain palaamisen armon ja sydämelläni on rauha". Käsitän, että teit henkiparannuksen.

        Toisessa viestissäsi muistelet raamatunlauseita ja kirjoitat mm: "En minä tullut rauhaa tuomaan, vaan nostamaan pojan isäänsä vastaan ja miehen vaimoaan vastaan...".

        Kerrot myös oman tulkintasi, että Jeesus ei olisikaan tarkoittanut seurakuntaa yksimieliseksi. Täytyy sanoa, että tulkintasi on vapaa ja erikoinen!

        Kun minä luin viestejäsi niin mieleeni tuli Paavalin sanat korinttilaisille: 13:20 "Rakkaat veljet, älkäät olko lapset taidossa; vaan olkaat lapset pahuudessa, mutta olkaat taidossa täydelliset".

        Vaikka Jumalan valtakunta koostuu viallisista, mutta armahdetuista syntisistä ihmisistä ja vaikka meitä on "tomppeleitakin", niin kuitenkin sinne on kaikki taidon tavarat kätketty.

        Eph. 1:3,18 "Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka meitä on siunannut kaikkinaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta.

        Ja valaisis teidän ymmärryksenne silmät, että te tietäisitte, mikä hänen kutsumisensa toivo on ja mikä hänen kunniansa perimisensä rikkaus on hänen pyhissänsä".

        On hyvin tavallista, että Rauhanyhdistyksen edustajat sanovat: "Oletpa sinä katkera", kun minä en hyväksy heidän tekemiään vääryyksiä. Ilmeisesti pitäisi olla hyvillään kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Raamattu kyllä neuvoo Eph. 4:26 "Vihastukaat ja älkäät syntiä tehkö.." Ei pidä hyväksyä vääryyttä, pitää nuhdella väärintekijöitä.

        Voi hyvänen aika sinua! Ei Jeesus tarkoittanut, että uskovaisten, esimerkiksi vaimon ja miehen tulisi riidellä. Hän ilmoittaa, että näin tulee monesti käymään. Minäkin tiedän tapauksen, jossa mies suuttui hirmuisesti kun vaimo teki parannuksen.

        Pelkäät, että arvostelijat saisivat lyömäaseen, jos vl-liike tekisi parannuksen. Ilmeisesti lasket parannuksen kannattavuutta. Itse teit henkiparannuksen ja sait eksyneen ihmisen osan. Iloitset eksyneeenä!

        Toivon, että Taivaallinen Isä pitäisi sinusta huolta ja etsisi laumaansa, kantaisi helmassaan. Jes. 40:11 "Niinkuin paimen on hän kaitseva laumaansa, kokoo karitsat syliinsä ja kantaa helmassansa: tiineet lampaat hän johdattaa".

        Ensinnäkin; sinun ei tarvitse tehdä minun kanssani mitään :)

        Toiseksi; ymmärrät Raamattua varmaankin sen verran, että mitä Jeesus tarkoitti opetuksillaan nostamisesta miehen ja vaimon vastakkain jne. Kysymyksessä on opetus, että uskon asia ajaa kaikkien asioiden edelle, edes avioliitto tai perhesuhteet eivät saisi mennä ihmisellä oman uskon ja autuuden edelle..

        'Siitä teidät hänen opetuslapsiksensa tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte'. Tuo kertoo seurakunnan oikean toimintatavan, ja itse saan elää tuon yhteisen rakkauden alla. En suinkaan tarkoittanut, että seurakunta voi olla riidoissa oppiasioista. Pikemminkin päinvastoin.

        Halusit tulkita minua väärin, mikä on niin tavallista kristillisyydestämme pois lähteneille. Emme näköjään niin voi esittää kantojamme, ettei jokaiseen aspektiin ja vivahteeseen tartuttaisi.

        Puuttuvaisena ihmisenä en tosiaankaan osaa ilmaista itseäni ja uskoani niin, että kaikki olisi johdonmukaisesti ilmaistu. Ainoastaan yksi Opettaja on opettanut oikein ja virheettömästi, ja sen varaan minäkin autuuteni lasken. Yksinkertaisesti ja lapsenmielisesti.

        Kaikkea hyvää Sinulle. Lopetan osaltani keskustelun tähän.

        Tuo huudahdus, "Mitähän minä sinun kanssa tekisin" johtuu siitä, etten ymmärtänyt mitä halusit kirjoituksellasi sanoa. Mietin, vastaanko ollenkaan kun en ymmärrä. Olen ilmeisesti yksi noista "tomppeleista".

        Minä en halua tulkita sinua väärin, vaikken ymmärtänytkään haluamallasi tavalla. Enkä millään tavalla ole halunnut loukata. Sinä olet kyllä loukkaantunut kirjoitukseeni, koska kirjoitat: "Halusit tulkita minua väärin, mikä on niin tavallista kristillisyydestämme pois lähteneille".

        En minä ole pahoillani sanoistasi, olen jo tottunut Ry-läisten tuomioihin. Jumala on kuitenkin minut kaikkien pilkkaajien käsistä pelastanut. Ilmoitat, ettet enää keskustele kanssani. Kun näin olet päättänyt, kyllä minä sinua ymmärrän.

        Kirjoitat jokaisessa kirjeessäsi, että oikean uskon tuntee keskinäisestä rakkaudesta. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että koska Ry-läiset rakastavat toisiaan, niin sinun mielestäsi usko on tämän tähden varmasti oikea. Lienenköhän nytkin käsittänyt väärin.

        Mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän kehottaa keskinäiseen rakkauteen? Joh. 15:12 "Se on minun käskyni, että te rakastatte teitänne keskenänne, niinkuin minä teitä rakastin". Ja vielä: Joh. 13:35 "Siitä pitää kaikkien tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte".

        Jos me tähän lopettaisimme Raamatun tutkimisen, emmekä tutkisi mitä Jeesus tarkoittaa rakastamisen käskyllä, ei kukaan pystyisi tunnistamaan, mikä on Jeesuksen opetuslapsilauma. Sillä kaikki uskontokunnat ja lahkot rakastavat samanmielisiä.

        Kun tutkimme enempi Jeesuksen opetuksia rakkaudesta, niin opetuksen sisältö avautuu meille kirkkaana. Joh. 14:23 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle; joka minua rakastaa, se pitää minun sanani.." Ja vielä, Joh. 15:10 "Jos te minun käskyni pidätte, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä pidin Isäni käskyn ja pysyn hänen rakkaudessansa".

        Eli keskinäinen rakkaus onkin sitä, että riiputaan kiinni Jumalan sanassa, siitä ei ole varaa pästää irti. Paavali sanoo samasta asiasta: Gal. 2:20 "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Mutta minä elän, en silleen minä, vaan Kristus elää minussa; sillä jota minä nyt elän lihassa, sen minä minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni".

        Kun olin lapsi, kotonani pidettiin paljon seuroja. Uskovaisten keskuudessa vallitsi suuri keskinäinen rakkaus ja tästä rakkaudesta he keskustelivat. Herrasta Jeesuksesta, joka on rakkauden loppumaton lähde.

      • Ahtaas uskomassa

        osta mopo... Ota tuostakin käärmeenkielestä selvää... Pesä on sillä sama tänäkin päivänä, mutta on "talven" tullessa horroksessa...

      • hyvä jos on totta

        lopettaneet nimittelyt muista uskovaisista: epäuskoinen..?

      • keskustelija
        se menee kirjoitti:

        Aamen

        Aamen!

    • siion

      Lähdin ennen kuin erotettiin. mutta läheisiä muutama joutui senkin kokemaan. Tehokas tapa avata silmät totuudelle. Ja vaikka vanhoillisten väittämä on että Rauhan Sana on vanha eriseura, uskallan nimimerkki Debora kanssa suositella tutustumista RS Ei ollut tarvetta hyljätä sen mistä oli hengen ja elämän saanut. toisessa sivussa käytän nimimerkkiä siion

    • ämmä

      provo.Olen ihan yksittäinen henkilö,ja kirjoitan kaikki tällä nimimerkillä.Minun tuttuni puhujaksi asetetut kipuilevat siinä tehtävässä olevansa kelpaamattomia.eivät haluaisi puhujan paikalle.Eikö se olekin puhujan tunnusmerkki.,ajatella siten että enhän minä vaivanen oo tähän kelvollinen.Siihen ei varmaan kukaan halua..palvella toisia Jumalan sanalla.

      • HK.

        toiseenkin kysymykseen? Vastasit yhteen kysymykseeni, eli sinä olet yksi uskova henkilö nimimerkin ”ämmä” takana. Kiitos ”ämmälle” tästä tiedosta. Mutta toiseen kysymykseen: ”Eikö sinun sydämeesi sovi yhtään rakkautta”, siihen et vastannut.

        Miksi sinä olet niin kova? Etkö muista mistä Jumala on meidät nostanut: Ps. 40: 2 (40:3) Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. 3 (40:4) Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan.

        Et vastannut kysymykseeni, sen sijaan kerrot tuttusi kipuilusta, koska hänet on asetettu puhujaksi:
        ”Minun tuttuni puhujaksi asetetut kipuilevat siinä tehtävässä olevansa kelpaamattomia.eivät haluaisi puhujan paikalle.Eikö se olekin puhujan tunnusmerkki.,ajatella siten että enhän minä vaivanen oo tähän kelvollinen.Siihen ei varmaan kukaan halua..palvella toisia Jumalan sanalla.”

        Sanot: ”Eikö se olekin puhujan tunnusmerkki.,ajatella siten että enhän minä vaivanen oo tähän kelvollinen”. Voi olla, että Ry:llä on luotu tämmöiset tunnusmerkit, ”täytyy näytellä vaatimatonta ja tyhmää”! Tämmöisiä ”höpö” tunnusmerkkejä saattoi esiintyä minunkin lapsuudessani. Mitä uskovat tekivät? Sanoivat: ”usko alemmuudentunteet anteeksi ja puhu vain se mitä Jumala antaa. Jos ei anna, mekään emme vaadi”.

        Kun Paavali neuvoo uskovia, niin ei hän kehota itsensä ”mollaamista”, vaan kiittämään Jumalan antamista lahjoista ja palvella niillä lahjoilla joita on saanut: Room. 12:3-6 ”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa.”

        Miten sitten ennen uskovat ovat suhtautuneet puhujaksi kutsumiseen. Jesaja oli heti valmis: Jes. 6: 8 ”Minä kuulin Herran äänen sanovan: -- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: -- Tässä olen, lähetä minut!”
        Paavali kiittää, että Jumala on hänet kutsunut puhumaan: 1 Tim. 1:12 ”Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa.” Kuten huomaat, ajatuksesi: ”Siihen ei varmaan kukaan halua..palvella toisia Jumalan sanalla.” On aivan väärästä lähteestä kumpuava ajatus.
        t. Heino

    • hannestapani

      vahvistan omakohtaisesti useissa "hoitokokouksissa olleena, että kerrot täyttä totta. Juuri tuollaista mielettömyyttä hoitokokoukset olivat. Kaukana Jumalan sanan mukaisesta toiminnasta.

      Kuten itse kirjoitat: Fariseukset syyttivät Jeesusta vääristä hengistä. Jeesuns ei moittinut ketään niin paljon, miten hän fariseuksia = nuk omavanhurskaita moitti. Jeesus ei vanhurskauttanut yhtään fariseusta.

      Vasta parannuksen tehtyään eräästä aikansa tunnetuimmasta fariseuksesta, Saulus Tarsolainen nimeltään, tuli Paavali.

      • HK.

        että rakkautta ei ole siellä missä ei ole totuutta. 1 Kor. 13:6 "ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa." Rakkaus ei ole sanoissa, vaan teoissa, jotka etsivät totuutta. Johannes kirjoittaa: 1 Joh. 2:4 "Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään.6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.”

        Nämä raamatun kohdat me kumpikin tiedämme, mutta niin tietävät ”hoitajatkin”! Kaikki teot jotka kohdistamme toiseen ihmiseen, tulisi peilata Kristukseen, eli miettiä miten vikaan joutunutta tulee korjata! Yksi esim. Joh. 5:6 ”Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?"

        Jeesus kulki ihmisten joukossa, parantaen sairaita ja julistaen syntien anteeksisaamista, ei voisi kuvitella, että hän olisi häväissyt yhtäkään synteihin langennutta ihmistä. Hoitokokouksessa oli tavallista, että hoitaja huutelivat: ”Voi miten pimeä ja syvälle mennyt!”

        Minäkään en tunne sinun, en sinun tarinaa. Olen muutamia kirjoituksiasi lukenut ja ihmetellyt! Meidän kummankin kohtalot ovat melko uskomattomia. Minä ajattelen, että jos en olisi itse näitä kokenut, en kyllä uskoisi, että uskovat voivat näin pimeitä asioita tehdä. Voimia sinulle ja rakkauden Jumala auttakoon meitä, että me muistaisimme, ettemme itse sortuisi taistelussa käyttämään vääriä aseita, vaan tyytyisimme näihin: Efe. 6:17 ”Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.” t. Heino

    • N - N

      kirjoitus.

    • Pois hoidettu...

      Taitaa asua kirjoittajankin sydämessä se katkeruus.

    • Äiti - Saara

      Niinpä taitaa olla kun ei tottele seurakuntaa! Eikös se ole äiti joka pitää Jumalanvaltakunnan koossa, miten lienee, täytyy kuunnella puhujaveljien saarnoja tarkemmin.

    • Hyvä oivallus

      Tässä ketjussa oli hyvä oivallus Heinolta se, että Jeesus sovitti ristillä syntimme ei henkiä.

    • sinä olisit

      halunnut olla puhuja, vai?

    • Hyvää tietoa tässä

      Selventää jonkin verran, kun tämän lukee kokonaan

    • Voi voi

      Korpela väität kirjoituksessasi, että et ole yhtään katkera. Mutta jos täällä joka on pääosin pilkkaajien ja väärävanhurskasten keskustelupalsta uskostamme, ja tänne postaat mitä postasit, se jo yksistään antaa todistuksen, että olet katkera ja mieluummin näet näissä uskoamme vastaan taistelevissa joukoissa veljiäsi ja sisariasi. Mitä kuuluu kaikelle kansalle, jotka eivät koskaan ole olleet samalla lailla uskomassa kuin elävässä kristillisyydessämme ollaan, meidän sisäiset asiamme. Ei he voi niitä ymmärtää edes sen vertaa, että tekisivät parannuksen väärästä hengellisyydestään. Vai koetko sinä, että nämä pilkkakirveet ovat nyt ikäänkuin hengenheimolaisiasi Heimo? Älä heiltä apua hae he eivät voi sinua auttaa.

      • herätys paffi

        Jos alussa on sievää totuuden kerrontaa niin se pitäisi julistaa jokaisen kirkon tornista, koska asianomaiset ovat käyneet umpikuuroisiksi ja kovakalloisiksi joilla on Jumalan paperit povessaan ja huvikseen polkevat mitä milloinkin jossain kuvitellussa jumalanvaltakunnassa, kaikkea sitä onkin !

        Eikö sinun Raamatussasi lue, kuinka pitää olla hyvä todistus ulkopuoplisiltakin, mitä tulee arkielmään uskovien suhteen ?

        Sekö asia ratkaistaan sillä että lyödään ovet kiinni ja verhot eteen kun oikein hoidetaan lähes hengiltä mummuja ja milloin ketäkin naurettavien asioiden kuvitellulla luvalla !

        herää jo sinäkin unteluus.

      • Oi ja Oi

        Ai kauhia kun en löytänyt Heinon kirjoituksesta katkeruutta.

      • Kaanaankielen kukka
        Oi ja Oi kirjoitti:

        Ai kauhia kun en löytänyt Heinon kirjoituksesta katkeruutta.

        "Katkeruus" on kaanaankielinen pilkkanimi kaikille, jotka ovat joutuneet SRK:n vääryyden uhreiksi. Katkeruus-kortilla saadaan kenet tahansa spitaaliseksi vl-uskovaisten silmissä.

      • Oi ja Oi kirjoitti:

        Ai kauhia kun en löytänyt Heinon kirjoituksesta katkeruutta.

        Eihän Heinossa ole katkeruutta, sillä Hän on Kristuksen oma, eli nimi on elämän Kirjassa.

    • hoetamalla poes katk

      Nimimerkki: "Voi,voi" kirjoittaa": "Mitä kuuluu kaikelle kansalle, jotka eivät koskaan ole olleet samalla lailla uskomassa kuin elävässä kristillisyydessämme ollaan, meidän sisäiset asiamme."

      Minäkin aattelen, et täytyisi saaha täysi rauha tehä kuritus toimenpiteitä Siionin sisällä. Muutenhan kukkaan ei tottele Saara-äitiä! Näen siinä käö, jos sisäset asiat kerrotaan ulukopuolisille vääräjumalisille. Nehän ei ymmärrä raamattua, kun ei ole oekiaa henkiä.

    • eiks vaan

      Pimeydessä - pimeyden töitä!

    • armonlapset vankilas

      Tulikohan se Jumalalle virhe, kun uudestisynnytti minut elävään toivoon ilman että olin kuullut puhuttavankaan jostain lestadiuksista ?

      Ja samaa kuuluu tehneen ympäri maailmaa satoja miljoonia uskovia joita Jumala hoitaa armollaan ilman järjettömiä ihmisten kiusaajia pitkin yökausia !

      Luuleeko joku todella että tällainen touhu kuin on alustakin luettu, että siinä olisi jolain edes teoreettisella tasolla vaikuttiomena Jumalan Pyhä Henki ??

      Herätkää jo ihmisraukat ja avatkaa se piikkilankaveräjä ja kulkekaa Raamatulliseen evankeliumiin.

    • kiinnostunut

      Mihin uskonnolliseen yhteisöön kuulut? Oletko hellari?

    • ristillä sovitettu

      Ei siinä uudestisyntymässä ollut muuta leimaa kuin Golgatan risti !

      En sitten tiä mihin se kuuluu.

    • salaisesti viisasko?

      Tiedän, etten tiedä. Olen autuaan tietätämätön.

    • Valoon kaikki vääryy

      Ovat kyllä SRK:n ja sen paikallisyhdistysten johtomiehet ylpeitä, kun eivät näitä vääryyksiään korjaa.

    • siitä voi kiskoa

      sairastava joukko ilman halua lääkitykseen.

      alkupuheenvuoron ihminen on ainut järkevän ihmisen totuudellinen oman kokemuksen ulostuonti tässä ketjussa tämän lisäksi.

      ja tämän porukan johto viis veisaa mistään muusta kuin omasta kunniastaan ja tärkeilyistään.

      JOS olisi Jumalan mieleinen johto, tämän kaiken korjaamiseen menisi varttitunti, sen enempää ei vaadi aikaa kertoa koko maalle, että oltiin satasella pihalla ja ollaan edelleen.

      ei menekkään varttituntia, minuutti riittää.

      • Vappuviuhka

        Heinon kannattajat liputtavat täällä vappuna 2014 :kin nostamalla vanhoja Heinon keskustelunavauksia uuteen uskoon. Älkää menkö vipuun !

    • Anonyymi

      Pahasti eksyksissä on srk-toiminta.

      Etsimällä kaivellaan tikkua toisen silmästä vaikka kattoparru, malka on omassa

      Jumala on järjestyksen ja tuollaista sekoilua seuraa kun Totuuden Henki jättää srk ja vl puhujat.

      Huolestuttavaa on että noille vääryyden tekijöille ei anneta enää synnintuntoa..

    • Anonyymi

      Sairaita höpinöitä ja ihmiset vielä mukana tällaisessa.

    • Anonyymi

      Olipa karmiva keromus ihmisten hulluudesta. Onkohan tämä hullujen yhdistys saanut tukea valtion varoista, koska seuroja ei voi järjestää koronan pelossa ja näin ei päästä mummojen rahakukkaroon käsiksi. Kyllä pitää olla surkeaa, kun ei voi pitää enää hoitavia kokoontumisia.

    • Anonyymi

      mutta johtajat pysyttelee hiljaa ja vaiti !

      puskikkoa suomessa piisaa, sinne sopii paljon päitä vaikka yhtaikaa.

      • Anonyymi

        Autoritaarinen hallinto, miksi vl-kansa alistuu, siinä kait on se suurin kysymys.

    • Anonyymi

      Koittaisivat mennä vapaalla puolella keksimään henkisyntejä ja heittelemään mummoja ässälle, sieltä lentäis aika pian hoitomies kartanolle j a ulos koko pitäjästä !

      ryhdistykää veeälväki jo viineinkin!

      • Anonyymi

        Sitä ihmettelen, miksi vl-ihmiset alistuivat silloin niihin hoitoihin,
        Onhan se usko elämän ja kuoleman asia, mutta kuitenkin, alistuttiin hoitoihin ja sitten noudattaan SRK:n syntilistaa.
        Itse olin niin nuori, etten osannut muuta kuin alistua, mutta aikuiset ihmiset, miten tämä oikeastaan oli mahdollista, onko vl-uskossa jo muutakin vialla, eikö se anna ihmisten ajatella itsenäisesti.

        Olen lukenut, että vl-oppi oli mennyt väärään jo 60-luvulla pappiseriseurassa, hoitojen siemen oli kait kylvetty jo silloin. Vl-oppi on mennyt vikaan jo aikoja sitten , varmaan jo ennen pappiseriseuraa.

        Luultavasti vl-ihmiset ovat alistuneet hoitokokouksiin, koska samalla tavalla uskovien yhteisö on se juju. Jos kyseenalaistat henkiopit ja muut harhat, katkaiset välit samalla yhteisön johtajistoon ja menetät silloin sen 'kristittyjen' hengen yhteyden. Joukkopsykoosi. Kun sosiaaliset suhteet ovat vielä melkeinpä yksinomaan vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisältä, on seuraukset suun avaamisesta sietämättömät ja suuret seurauksiltaan. Seuraus on täydellinen alistuminen, näinhän kaltoinkohdellut lapsetkin toimivat ongelmaperheissä. Koska se on tarkoituksenmukaista ja ehkäisee täydellisen eristämisen ja vielä pahemman - kuoleman.

    • Anonyymi

      Pohjois-Amerikan hoitokokousnauhat vuodelta 1972 ovat auttaneet monia ymmärtämään, mitä hoitokokouksissa tapahtui Suomessakin. LLC:n olemassaolo tavallaan perustuu hoitokokouksiin. Jos hoitokokoukset kyysenalaistetaan, kyseenalaistetaan samalla koko LLC:n oikeutus. SRK on viime vuosikymmenellä tehnyt hajurakoa sekä hoitokokouksiin että Heikki Saaren persoonaan. Jos LLC kyseenalaistaa Heikki Saaren toiminnan, tällöin koko järjesteön olemassaolo muuttuu kyseenalaiseksi. Tämä ilmeisesti kummittelee tämän hetken Pohjois-Amerikan hajaannuksen taustalla. Tässä on myös juopa SRK:n ja LLC:n välillä, mihin liittyy hajaannuksen riski myös Suomessa.

    • Anonyymi

      Kyllä näitä hoitokokouksia läpi käyneitä on paljon muttei harva viiti niistä puhua. Olen lllut paikalla kun vanhaa ihmistä läpi yön ja aamuun asti valvotetaan, vatvotaan, ja syynä se että tämän vanhan emännän osa lapsista oli luopuneet eivätkä enää parannusta halunneet tehä, vanha nainen rakkaisiin lapsiinsa silti piti yhteyden, kävi kylässä mutta kun heikäläisillä se televisio on, niin varmaankin sitä nähnyt, väittivät.
      Itse olin nuori ja ymmärtämätön olisi pitänyt olla selkärankaa sanoa. Sittemmin otin pesäeroa Alajärven johtoon, ja Toppiseen ja muihin.

      Kun yksi oikein arvotettu puhuja - hänelle kävi niin ettei vaimo saanut lasta, niin he sitten adoptoivat lapsen. Tätäkään ei kaikki hyvällä katsoneet. Yksi henkilö sanoi erityisen rumasti julkisesti, sanoi että hoitokokousta tarvittaisiin, sitä minä oukahin.

      Nykyään minä - vanha mies jo olen, en sekaannu, kotikylällä kun seuroja on, niin menen. Ei sitä enää jaksa rauhanyhdistyksellekkään lähteä. Ikä ja tuntuu että nykyään … vaikka monessa on menty parempaan niin ihan viime vuosina jotkut kyräilevät ja toisten asioita jahkuvat ja kyttäilemään toisiaan ja eräs heistä sanoi että nykyäänkin on täällä kososlaisuutta, oikein uhosi. Sitäkin oukahin. Menin pois. Vanhana muistan paljon semmoista mitä nuoret eivät ees tiedä, eivätkä osaa kuvitella.

    • Anonyymi

      Jos osaatte englantia, kannattaa perehtyä amissien, hutteriittien ja mennoniittien yhdyskuntiin. Heillä on samantyyppinen sosiaalinen konstruktio kuin vanhoillislestadiolaisilla. Hutteriitit asuvat yhdyskunnissa, heillä ei ole mitään omaa vaan yhteisö hoitaa kaiken. YouTubesta näitä dokumentteja löytyy, esimerkiksi hakusanalla:

      'The Hutterites To Care And Not To Care'

      On muistaakseni tekstitetty englanniksi, mistä saa hyvin apuja.
      Vanhoillislestadiolaisuus ei ole nähdäkseni onnistunut myöskään transitiossa kyläyhteisöistä kaupunkikulttuureihin.

      Saksassa olin vuosituhannen alkupuolella, siellä parveili samaan tapaan nuoret erään rakennuksen edustalla kuin nuoret Rauhanyhdistyksellä. Kun kysyin keitä he ovat, oli vastaus: mennoniitteja.

    • Anonyymi

      Tuli vielä myös mieleen, että isäntäni siellä Saksassa ilmaisi inhoavansa eniten Jehovan Todistajia. Myöskään ne mennoniitit eivät olleet kovin hyvässä kurssissa, johtuen juuri siitä, että jos yhteisöstä lähtee pois, perhesuhteet katkeavat.

    • Anonyymi

      Kävin läpi tuolta aloituksesta asti, tosin en ihan kaikkea jaksanut lukea, mutta muistan kun Lohi kävi pitämässä luennon ( eräässä Itä- Suomen ) kaupungissa, olisiko ollut 2010 ? en ole 100 % :n varma, näistä "hengistä ja opeista "hoidoista", minusta se oli niin selvää tekstiä, että tyhminkin ymmärsi, miten väärin oli tehty tuolloin "henkien" aikaan. Hän , Lohi oli kiertänyt eri paikkakunnilla pitämässä luentoja, samassa luennossa puhui uusherännäisyydet ja varmaan kaikki "kiemurat" vuosisatojen ajoilta, luento kesti monta tuntia ja oli kyllä hyvää tekstiä ja luennoitsija mainio, niinkuin tutkijat yleensä ovat, varsinkin tuo Lohi !! Olisi luullut että tuosta selvityksestä asiat olisi selvinneet ja loppuneet nämä "vatuloinnit", mutta ei ole niin käynyt, ilmeisesti !?
      Ihmettelen mihin on S. Lohi "kadonnut! ?, kun en ole kuullut nettiseuroissakaan puhettaan, siitä on jo kauan, viime puheesta ! Tosin en ole Oululainen ja harvemmin sieltä päin kuuntelen seuroja,
      Ihmettlen vain, miksi tämä "jankkailu" vain jatkuu, kun minusta asia on selvää; on tehty "mokia", ihan selvästi, niin eikö näitä jotenkin saisi lopetettua, ettei aina törmäisi näihin nostoihin täälläkin palstoilla. !?
      TÄMÄ "sota" on lähes 50 vuotta pyörinyt, siis pidempään kuin se kuuluisa kolmekymmenvuotinen SOTA ! JOSPA joku näistä Srk:n nuorista "kotkista" rohkenisi jotain tiedotetta kirjoittamaan ! Srk:lla on ollut monta nuorempaa teologia, jonkun vuoden ovat ja sitten pyrkiytyvät seurakuntiin töihin, sehän onkin heidän opintojen puolesta hyvä, että menevät sinne minne kuulluvatkin !
      Nyky VL- uskova kansanosa, enimmäkseen, ovat onnellsia uskossaan, varsinkin syrjemmissä paikoin, kun ei olla siellä "myrskyn silmässä" isommilla paikkakunnilla, Oulun seutu taitaa olla eniten "liipasimen" edessä, joten joku selvyys olisi jo saatava aikaan, kun aina kumpuaa esiin tämä sama asia. Kuka näitä sitten nostelee "agendalle", onko ulkopuoliset vai joku "sisäpuolinen"!?

      • Anonyymi

        Mitä mieltä olet siitä, ettei Heinoltakaan ole pyydetty anteeksi, SRK ei pyydä anteeksi, vaikka käytti järkyttävää hengellistä väkivaltaa mm. Heinoa kohtaan.

      • Anonyymi

        1) Seurakunta on erehtymätön
        2) Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, vanoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko
        3) Pyhä Henki on kulkenut jatkumona ja on nyt pohjoisella maalla (eli Suomessa vanhoillislestadiolaisuudessa).
        4) Synteihin sidotulla, vanhoillislestadiolaisuudesta erotetulla ei ole pelastusta.
        5) Oppi on muuttumaton.
        6) Perinnäissääntöjä on noudatettava
        7) Televisiokielto
        9)Ehkäisykielto
        10) Seurakunnalle on oltava kuuliainen, Saara-äidin neuvoja on toteltava.

        Onhan näitä lisääkin, näitä väittämiä, jolla ainoaa oikeaa uskoa on perusteltu. Vanhoillislestadiolaisuus on hirttänyt itsensä moniin noihin väittämiin, koska jos noissa ollaan väärässä, putoaa liikkeltä pohja pois. Ei ole mahdollista, että ollaan erehtydytty ja jos ollaankin erehdytty ei voida olla oikeassa omankin teologian mukaan (se seurakunta on erehtymätön). Ja jos esimerkiksi henkioppi on ollut väärin on SRK kokonaisuudessaan erehtynyt (H.S oli SRK:n työvaliokunnan jäsen!) ja tältä kristillisyydeltä putoaa pohja pois. Samoin putoaa pohja pois myös LLC:ltä.

        Räikein esimerkki on juuri Pohjois-Amerikan skisma, koska H.S oli hoitamassa W. Törölää pois uskovaisten yhteydestä ja seuraus oli splitti jossa vähemmistö muodosti AALC:n (sitttemin LLC:n). Sittemmin H.S:n todettiin olleen väärässä hengessä ja teki parannusta.

        Todellakin 70-luvun tapahtumat ovat todellakin merkitykseltään OLEELLINEN vanhoillislestadiolaisuudelle. Missä onkaan Pyhä Henki? Ehkäpä siksikin ne nostetaan aika ajoittain esille.

        Yhteisöllä on hirvittävä historia, joka varmasti tulee elämään niin pitkään, että asiat tunnustetaan ja korjataan. Tämä on itse Jumalan tahto. Nyt yhteisö on jo niin syvällä valehtelussa, että luottamus koko oppiin on hyvin kyseenalainen. Valhe peitetään tai yritetään peittää valheella ja kieroudestakin /valehtelusta maineen säilyttämiseksi on jo muodostunut osa oppia. Kaikessa näkyy ihmistyö, ei Jumalan työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1) Seurakunta on erehtymätön
        2) Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, vanoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko
        3) Pyhä Henki on kulkenut jatkumona ja on nyt pohjoisella maalla (eli Suomessa vanhoillislestadiolaisuudessa).
        4) Synteihin sidotulla, vanhoillislestadiolaisuudesta erotetulla ei ole pelastusta.
        5) Oppi on muuttumaton.
        6) Perinnäissääntöjä on noudatettava
        7) Televisiokielto
        9)Ehkäisykielto
        10) Seurakunnalle on oltava kuuliainen, Saara-äidin neuvoja on toteltava.

        Onhan näitä lisääkin, näitä väittämiä, jolla ainoaa oikeaa uskoa on perusteltu. Vanhoillislestadiolaisuus on hirttänyt itsensä moniin noihin väittämiin, koska jos noissa ollaan väärässä, putoaa liikkeltä pohja pois. Ei ole mahdollista, että ollaan erehtydytty ja jos ollaankin erehdytty ei voida olla oikeassa omankin teologian mukaan (se seurakunta on erehtymätön). Ja jos esimerkiksi henkioppi on ollut väärin on SRK kokonaisuudessaan erehtynyt (H.S oli SRK:n työvaliokunnan jäsen!) ja tältä kristillisyydeltä putoaa pohja pois. Samoin putoaa pohja pois myös LLC:ltä.

        Räikein esimerkki on juuri Pohjois-Amerikan skisma, koska H.S oli hoitamassa W. Törölää pois uskovaisten yhteydestä ja seuraus oli splitti jossa vähemmistö muodosti AALC:n (sitttemin LLC:n). Sittemmin H.S:n todettiin olleen väärässä hengessä ja teki parannusta.

        Todellakin 70-luvun tapahtumat ovat todellakin merkitykseltään OLEELLINEN vanhoillislestadiolaisuudelle. Missä onkaan Pyhä Henki? Ehkäpä siksikin ne nostetaan aika ajoittain esille.

        "Todellakin 70-luvun tapahtumat ovat todellakin merkitykseltään OLEELLINEN vanhoillislestadiolaisuudelle. Missä onkaan Pyhä Henki?"

        Keskustelua on tarpeellista jatkaa niin pitkään, että monen sukupolven elämää vahingoittaneet hoitovääryydet on tunnustettu ja selvitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1) Seurakunta on erehtymätön
        2) Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, vanoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko
        3) Pyhä Henki on kulkenut jatkumona ja on nyt pohjoisella maalla (eli Suomessa vanhoillislestadiolaisuudessa).
        4) Synteihin sidotulla, vanhoillislestadiolaisuudesta erotetulla ei ole pelastusta.
        5) Oppi on muuttumaton.
        6) Perinnäissääntöjä on noudatettava
        7) Televisiokielto
        9)Ehkäisykielto
        10) Seurakunnalle on oltava kuuliainen, Saara-äidin neuvoja on toteltava.

        Onhan näitä lisääkin, näitä väittämiä, jolla ainoaa oikeaa uskoa on perusteltu. Vanhoillislestadiolaisuus on hirttänyt itsensä moniin noihin väittämiin, koska jos noissa ollaan väärässä, putoaa liikkeltä pohja pois. Ei ole mahdollista, että ollaan erehtydytty ja jos ollaankin erehdytty ei voida olla oikeassa omankin teologian mukaan (se seurakunta on erehtymätön). Ja jos esimerkiksi henkioppi on ollut väärin on SRK kokonaisuudessaan erehtynyt (H.S oli SRK:n työvaliokunnan jäsen!) ja tältä kristillisyydeltä putoaa pohja pois. Samoin putoaa pohja pois myös LLC:ltä.

        Räikein esimerkki on juuri Pohjois-Amerikan skisma, koska H.S oli hoitamassa W. Törölää pois uskovaisten yhteydestä ja seuraus oli splitti jossa vähemmistö muodosti AALC:n (sitttemin LLC:n). Sittemmin H.S:n todettiin olleen väärässä hengessä ja teki parannusta.

        Todellakin 70-luvun tapahtumat ovat todellakin merkitykseltään OLEELLINEN vanhoillislestadiolaisuudelle. Missä onkaan Pyhä Henki? Ehkäpä siksikin ne nostetaan aika ajoittain esille.

        "Räikein esimerkki on juuri Pohjois-Amerikan skisma, koska H.S oli hoitamassa W. Törölää pois uskovaisten yhteydestä ja seuraus oli splitti jossa vähemmistö muodosti AALC:n (sitttemin LLC:n). Sittemmin H.S:n todettiin olleen väärässä hengessä ja teki parannusta."

        Old meeting audio 5/5

        W T pyytää anteeksi erehdyksiään Petäistön asiassa ja hänelle
        annetaan ne anteeksi kohdassa 25.30
        Mutta hän ei tee väärästä hengestä parannusta.

        Siinäpä mietittävää.

    • Anonyymi

      Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee eteen tuontuostakin liikkeen rohkaisemana.

    • Anonyymi

      mutta liikkeen johto pysytelee pää puskassa ja odottelee vain että kyselijät kuolevat pois yks kerrallaan, mitään halua tervehtymiseen ei ilmene.

      • Anonyymi

        Kyllä tästä vuosikymmeiä kestävästä hoitokokousvääryyksien esilläpidosta olisi tullut jo aika päiviä tullut ottaa koppi ja ryhtyä niihin toimenpiteisiin, jotka vaaditaaan, että yhteisö voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

        Hoitokokouksissa ihmisiä kiusattiin keksityillä synneillä, jotka perustuvat hoitajien omaan elämän kokemukseen. Seksuaalisuus näytteli suurta osaa. Hoitajat yrittivät pakottaa ihmisiä tekemään parannusta omasta syntieälämästään ja hoitajien omatunnon kautta. Tästä on hyviä esimerkkejä. Nyt kun asioista keskustellaan pääasiana näyttää olevan väärintekijöiden maineen suojeleminen, vaikka vääryyttä kärsineiden maine olisi ehdottomasti ensisijaisesti palautettava ja vääryydet korvattava. Kaikki on ihmistyötä eikä asioiden hoidossa Jumalalla ole mitään sijaa.

    • Anonyymi

      Sukulaisiani oli ahkeroimassa hoitokokouksissa aikoinaan. Edelleen samat henkilöt ovat aktiivisia vanhoillislestadiolaisuudessa. Samat jyrkät, kyräilevät, vikoilevat ja syyttävät mielipiteet edelleen. Itsessään he eivät näe vikaa kuin muodollisesti, " vieläkö minä saisin...". Ja sama meno jatkuu. Mikään ei ole muuttunut, eikä muutu.

      • Anonyymi

        SRK:n johtokunnassa (kuvassa näkyy) on kaikki vanhoja miehiä, jotka ovat itse eläneet hoitokokousajat, ajatteleeko ne niin kuin Aimo Hautamäkikin, että hoitokokoukset olivat siunauksellisisa, muuten ne eivät pystyisi olemaan SRK:n hallituksessa.

        Vanhoillislestadiolaisuuden historiaa 1960 luvulta eteenpäin voisi kuvailla vaikka niin, että jos on heitetty kivellä ikkuna rikki, sanotaan "oho" ja paetaaan paikalta. Sitten kun ikkunasta kysellään, sanotaan, että se oli jo rikki ja paranneltiin vähän. Sitten lisäillään, että joku muu sen teki. Mutta kun teolle löytyy silminnäkijä, sanotaan, että vahingossa kivi luiskahti. Kotimatkalla sitten mutistaan, että oltiin kyllä oikiassa kun rikottiin se ikkuna . Ikkunat ovat sitten pahoja.

        Onhan hyvä kuvaus siitä miten asian voi selittää ja miten mustan saa näyttämään valkoiselta.

    • Anonyymi

      Olen mielenkiinnolla seurannut, miten uskovat ovat nuhdelleet ja hyvin konkreettisesti näyttäneet miten koko uskovien lauma on johtajien taholta johdatettu harhaan, eli niin kuin Heino jossakin kirjoituksessa kuvasi: ”suureen kuoppaan” ja johtajat vielä vakuuttavat, että tämä ”kuoppa” on Jumalan valtakunta. Heidän pitää vartioida ”kuoppaa”, ettei kukaan pääse kuopasta karkuun ja tämän takia johtajat eivät voi tunnustaa harhaan menoa, kuin osittaen ja silloinkin laitetaan harhaan meno yksittäisen ihmisen harteille ja tehdään itsestä syyttömiä. Näin varmistetaan, ettei itse joudu tunnustamaan, että on itsekin ollut harhaan auttamassa laumaa. Näin vältytään oikealta parannukselta, eikä tervehtymistä pääse tapahtumaan. Lauma pysyy johtajien näpeissä ja pysyy edelleen ”kuopassa”.

    • Anonyymi

      Odotellaan ihan kaikessa rauhassa että hoidetut kuolevat pois. Sitten voidaan alkaa puhtaalta pöydältä. Jännittävää nähdä mitä tapahtuu, tiivistyvätkö rivit. Vai käykö samalla tavalla kuin ennen -60 lukua, että liike mummottuu ja papottuu kun jälkikasvu äänestää jaloillaan. Voitte katsella tosi vanhoja kuvia suviseuroista, missä ilmiö näkyy. Vanhoillislestadiolaisuus oli vähällä kuolla pois, ennen kuin oppi ehkäisyn kieltämisestä tuli voimaan ja hoitokokoukset. Penkokaa vähän asiaa. Johan se näkyy suviseuroistakin, niiden koosta. Vielä 1975 suviseurat mathuivat Turkuun Artukaisten lentokentälle (pikkukenttä), mutta sitten tila alkoi loppua kesken.

      • Anonyymi

        Lainaus:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Artukaisten_lentokenttä

        " Vuonna 1975 lentokentälle kokoontui 35 000 ihmistä SRK suviseuroihin."

        Väkikato tulee suhteuttaa Turun suviseuroihin 1975, Oripään suviseuroihin 2009 ja Porin Suviseuroihin 2017 (87 t kävijää) ja Suviseurat Oulunsalossa 1982 (85 t kävijää). Kävijämääristä sitten 10 vuoden liukuvalla keskiarvolla statistiikka.

        Oulunsalossa 1982 uutisoitiin olevan ainakin 120 000 seuravierasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainaus:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Artukaisten_lentokenttä

        " Vuonna 1975 lentokentälle kokoontui 35 000 ihmistä SRK suviseuroihin."

        Väkikato tulee suhteuttaa Turun suviseuroihin 1975, Oripään suviseuroihin 2009 ja Porin Suviseuroihin 2017 (87 t kävijää) ja Suviseurat Oulunsalossa 1982 (85 t kävijää). Kävijämääristä sitten 10 vuoden liukuvalla keskiarvolla statistiikka.

        Oulunsalossa 1982 sanottiin olevan 120 000 seuravierasta.

    • Anonyymi

      Täydellinen pesäero ja omakohtainen raamatun tutkiminen on ainut tapa päästä erilleen siitä kuopasta.

      toki johto alkaa ruoppaamaan kuopan laitamia alemmaksi ja sitten voidaan taas kertoa että siionin vuorella olemme !

      • Anonyymi

        Tuo sinun kommenttisi on niin hyvä, että meinaa naurattaa, sillä niin tosi se on. Minua siis nyt hymyilyttä, koska olen ollut jo kauan erossa tuosta ”kuopasta”. Sanonpa senkin, ettei raamatunlukukaan auttanut minua pääsemään ”selville vesille”, siis vaikka olin lukenut ja tutkinut Raamattua paljonkin ja näin miten vääriä tulkintoja saarnattiin uskoville.

        Kun epäilin minulle, saarnattiin epäilykset syntinä anteeksi ja niin vain yritin uskoa kaiken hullutuksen joita saarnamiehet istuttivat uskovien aivoihin, muka hengen ilmoituksena. Ilmeisesti olet kuitenkin oikeassa, että Raamatun tunteminen on minua auttanut selviytymään ja auttaa kaikkia niitä koska Jumala lupaa:
        ”Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte,
        ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen.” (Jer.29:13,14)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kommentti, mutta Jeremiaan lausunto on annettu vain Israelille.

    • Anonyymi

      On se suuresti siunattu asia että ei ole tarvinnut elämästään kuluttaa yhtään sekuntia minkään nimisen lestajoukon mukana.

      sen enempää kuin lutterinkaan kiemuroissa.

    • Anonyymi

      Aivan kahelia aikaa oli tuo hoitokokoushörhöily. Hyvin on muistissa ne yökausien kuulusteluillat yrkällä. Kaikki ikään kuin velvoitettiin tulemaan hoitokokouksiin. Ihan kuin joku stasi olisi hallinnoinut tai neuvostoliiton kommunistinen puolue.

    • Anonyymi

      Näille palstoille nostetaan aika ajoin näitä vanhoja juttuja, tämäkin aloitus on 2005 ja käsittelee tuota n. - 70 - lukua, jota on jo paljon "kaluttu" monissa sadoissa kirjoituksissa, aina vain uudestaan otetaan esille, sillä saadaan nuo ajat "unohtumattomiksi" !?
      Aiheesta on tehty jo väitöksiä ja monia tutkielmia, mutta silti sitä aikaa ei osata jättää "rauhaan menemään", ehkä ne ajat ovat olleet niin traumaattisia joillekin !?
      On kait niitä jo pyydetty ja uskottukin anteeksi, mutta ei osata unohtaa, että voikin olla joillekin "kivenä kengässä" vuosikymmeniä ! Luulisi raskaaksi käyvän elää aina noissa menneissä murheissa ??
      Onko taustalla sitten muutakin tullut lisää "paineita" ? Noh` kukin meistä ottaa asiat raskaimmin ja toisille ei niin väliä.. ..
      Itse olin varhaisnuori noina aikoina, ei jäänyt "kivi kenkään " !!

      • Anonyymi

        On monia "sielunhoidoiksi" maalattuja henkinen ja hengellinen väkivalta kiusaamistapauksia, joiden jälkiä hoitajina toimineet oman edun tavoittelijat eivät ole korjanneet. Nämä eivät ole mitään "anteeks' nyt vaan" -juttuja. Asioita tulee pitää esillä niin että hoitajia toimineet korjaavat tekonsa ja vielä siinä laajuudessa kuin he ovat puhuteltavia häpäisseet. Monissa tapauksissa puuttuu vielä vääryyksien myöntäminen, katuminen, anteeksipyyntö ja jälkien korjaaminen sekä mahdollinen korvaaminen. Tähän uskon: "Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: "Minun on kosto, minä maksan takaisin, sanoo Herra.""

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hoitokokousväkivalta/hengelllinen ja henkinen on edelleen korjaamatta ja korvaamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitokokousväkivalta/hengelllinen ja henkinen on edelleen korjaamatta ja korvaamatta.

        siinä sitä riittää työsarkaa

    • Anonyymi

      Kysyä V.stä, sitä ei vihainen kestänyt.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe