Muistaakseni panikoimiseni alkoi joskus 6 vuotta sitten. Olin silloisen tyttöystäväni luona kylässä, jolloin yht´äkkiä tuli ihan kauhea ahdistuneisuuden tunne (oksetti ja oli pakko päästä ulos). Jotenkin siitä jäi alitajuntaan jonkinlainen pelkotila.
Aina välillä samanlaisia kohtauksia tulee. Yleensä se ilmenee tilanteissa, joista en voi päästä pois. Ja yllätys yllätys, minulla menee maha täysin sekaisin ja tulee pakonomainen tarve päästä pois (esim. vessaan). Kun pääsen tilateesta pois, rauhoittuu mahakin kuin seinään.
Nyt kun olen valmistumassa koulusta, olen jännittänyt etukäteen työnteon suhteen. Kuinka voin istua koulutuksessa koko päivän saamatta em. kohtausta? Ärsyttävää tässä on se, että se on niin kausiluonteista. Välillä naureskelen näille kohtauksille ja joskus taas kyse on elämästä ja kuolemasta.
Olis kiva tietää kärsiikö joku muu samanlaisista ongelmista?
Aina välillä samanlaisia kohtauksia tulee. Yleensä se ilmenee tilanteissa, joista en voi päästä pois. Ja yllätys yllätys, minulla menee maha täysin sekaisin ja tulee pakonomainen tarve päästä pois (esim. vessaan). Kun pääsen tilateesta pois, rauhoittuu mahakin kuin seinään.
Nyt kun olen valmistumassa koulusta, olen jännittänyt etukäteen työnteon suhteen. Kuinka voin istua koulutuksessa koko päivän saamatta em. kohtausta? Ärsyttävää tässä on se, että se on niin kausiluonteista. Välillä naureskelen näille kohtauksille ja joskus taas kyse on elämästä ja kuolemasta.
Olis kiva tietää kärsiikö joku muu samanlaisista ongelmista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on niin erilaista eri ihmisillä.
Sä jännität valmiiks sitä meneekö maha sekaisin ja sitte se meneekin, se on mulla välillä mut ei läheskään aina (autokoulussa, ja kun hain uuteen työpaikkaan) mulla on yleensä se et tuntuu että pyörtyy (kerran oon pyörtynny ihan muusta syystä ja siitä se sitten alko) ja happi loppuu.
Sun pitäs keskustella tilanteesta jollekin läheiselle sekin vois helpottaa (esim, äiti, tyttöystävä.)
Mielessä kun kääntää ja vääntää juttua ei siitä lopuksi tuu yhtään mitään jää vielä tekemättä koko homma, niinkun mulla.
Nyt vaan puhumaan asiasta jollekkin,
kun tiedän tuo ei oo kivaa kun saa kokoajan olla varuillaan miten maha reagoi tilanteeseen tai pyörrynkö.
jos sulla ei oo puhe kaveria niin sitte mielenterveystoimistoon psykologin juttusille hän osaa kaikkein parhaiten auttaa, kun kerrot tilanteen. Mäkin olen käynyt psykologin luona jo 5vuotta, mulla on rauhoittavana xanor ja lisänä siihen cipramil.
Jos nyt yrittäisin auttaa sinua niin : Joka tapauksessa pyytäisin että kerro tilanne jollekkin ja kyselisit häneltä et onko ollu samanlaista, miten selvisit tai oisko jotain ajatusta miten tilanne selviää. Sitte kun menet koulutukseen katso missä on vessa heti aluksi, istu luokassa johonkin oven lähelle että jos ahdistaa pääset ulos, Eikä sitä välttämättä kannata kertoa koko luokalle heti että nyt loppuu happi on pakko mennä pihalle. Vaan olet tietysti puhunut opettajan kanssa aluksi tilanteestasi ja hän tietää jos riennät ulos luokasta, voithan napata kännykän matkaasi ja heittää jonkin et: piru unohin et piti soittaa (jollekkin) vaikka työpaikasta yms.
Viimeks, kun vuosi sitten itse olin koulutuksessa siinä kun piti kertoa itsestä sanoin heti, että mua jännittää niin paljon että meinaa pyörtyä ja sitten sanoin että minua pitää vaan rauhoitella ja ei saa soittaa ambulanssia, tää kaikki johtuu paniikkihäiriöstä.
Nää sanat auttoi ne ei tehny musta yhtään holmömpää. Mulla oli heti tukea, kun vähän huomasivat et alan voida huonosti.
Nyt vaan sullekkin: puhuminen auttaa se on se nro:1. Toisten asiasta tietäminen nro:2. ja uskoitseensä (minä selviän) nro:3. Hyvää kevättä tsemppiä koulutuksiin selviät kyllä, Terveisin tutux
Puhuminen siitä auttaa ja lisäksi itse sain avun omalta lääkäriltä: Proplalinia, siis betasalpaajia. En ole halunnut koskaan syödä lääkkeitä yms,mutta näitä eräs ystävänikin aikoinaan suositteli samaseen vaivaan. Nämä eivät ole suoranaisesti sydän- tms lääkkeitä, vaikka auttavatkin sydämen tykytykseen (rauhoittaa sykettä), ahdistavaan oloon ja vapinaan sekä hikoiluun, mitä kaikkia minulla oli paniikkikohtauksen pyörteissä. Vatsaa aina kuristi alussa ja sit alko.
Proplalinia suositellaan tapauskohtaisesti aluksi joko kuurina ja sitten tarpeen mukaan. Itse käytin/käytän kun tiedän etukäteen sitä tarvitsevani. Vaikutus alkaa n puolen tunnin kuluessa. Ja auttaa, on helppo olla.
Yksilöllisyys kuitenkin pitää muistaa ja kysyä yhteisvaikutukset ym ym!
Hulluksi et toki tule, vaan apua saa! Ota yhteys esim. aluelääkäriisi.
Kannattaa aloittaa urheilu. En siis tarkoita mitään sunnuntaikävelyä, vaan kunnon liikuntaa, jonka jälkeen on väsyny olo. Kannattaa tehdä siitä säännöllistä.
Sitä alkaa suhtautumaan asioihin ihan erilailla. Esim nämä paniikkioireet helpottaa hapensaannin parantumisen myötä. Samalla vireystila nousee ja kuitenkin lihakset ja mieli on niin raukeassa tilassa että paniikkikohtausta ei synny niin helposti. Toisaalta myös itsetunto kohoaa siinä samalla, koska fyysinen kunto tukee henkistä.
Mulla on kuule sama homma. Kaikkein ärsyttävintä just tuo, et maha menee sekasi!
Liikunnalla on suuri merkitys mielenlaatuun.
Kokeile uintia.
sitä tilannetta siellä koulutuksessa. Jos pelottaa ja ahdistaa, anna pelon tulla. Anna sen mennä. Jos sinun pitää päästä vessaan, niin mene. Mene ,muutaman kerran kesken koulutuksen niin huomaat, että ei siinä mitään ole. Jännität, mutta koeta hyväksyä mielessäsi se. On paljon ihmisiä, jotka jännittää vaikkei se näykään ulospäin.
Itse jännitän suljetuissa tiloissa, lentokoneessa, ratikoissa ja busseissa. Elokuviin ja teatteriin meno tuntuu vastemieliseltä, mutta näissä tunne menee esityksen myötä ohi. Jännitän myös yöaikaan yksin kotona olemista. Tätä tapahtuu harvoin, koska olen perheellinen. Hisseihin en mene. Kävelen vaikka 10 kerrokseen.
Olen tottunut elämään pelkojeni kanssa. Kyllä se siitä on alkanut sujua, jotenkin en enää "jaksa" panikoida joka asiasta.