Miten tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa Ahvenanmaan maakuntahallitus on velaton ja valtio puolestaan ottamassa ainakin 10-20 miljardia euroa uutta lainaa koronapandemian takia jo entisestään ison velkataakan lisäksi, hallitus kehtaa esittää, että Ahvenanmaan valtion budjetista tulevaa rahoitusta lisätään normaalien prosenttitasojen mukana tulevien korotusten lisäksi 14,4 miljoonalla eurolla lisää vuosittain, siten, että summa todennäköisesti vielä jatkossa nousee vuosittain:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_19 2020.aspx
Ahvenanmaa saa uuden lain mukaan jo pitää sieltä maksetut valtion ansiotuloverot, yhteisöverot, tonnistoverot ja lähdeverot ominaan. Tuo koskee valtion muista verotuloista Ahvenanmaalle jaettavia lisätukia, joiden määrää aiotaan kasvattaa nykyisestä noin 270 miljoonasta eurosta 14,4 miljoonalla eurolla vuodessa. Ahvenanmaa on tähdännyt tuohon lisätasokorotukseen vuosikymmeniä, ja nyt RKP:n vaatimuksesta hallitus ilmeisesti on päästämässä esitystä läpi.
Mutta onko tuollainen reilua tilanteessa, jossa muu maa on kuntineen pahoissa talousvaikeuksissa, kun taas Ahvenmaa on isojen tukien ansiosta velaton ja paljon alempien veroprosenttien alue muuhun maahan nähden jo nyt? Edes valtionlainojen korkoihin Ahvenanmaan ei tarvitse osallistua, vaan manner-Suomi joutuu maksamaan ne lain mukaan kokonaan.
Hallitus lisäämässä Ahvenanmaan tukia, onko reilua?
Anonyymi
2
111
Vastaukset
- Anonyymi
Onko asiasta puhuttu julkisuudessa... jos ei , niin miksi ei ?!?
- Anonyymi
Kansalais aloite Ahvenanmaan myymisestä eniten tarjoavalle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen232602Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään382272Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621288Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991211- 41976
- 42947
- 74841
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh67791Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175783Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup92741