Sen sijaan on taas julkaissut jonkun viestin instassa ja naureskelee häntä tuomitsevalle ihmiselle. Ei se viestin lähettäjäkään nätisti kirjoita mutta Jasmin se vaan pitää päänsä siinä että on aina oikeassa.
Jasmin ei häpeä
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Nyt ainakin tuli julkisesti paljastaneeksi et lukee työajallaan itseensä kohdistettuja nettikirjoituksia ja kommentteja. Ei pal työt paina.
Näin juuri.
Paitsi että hän ei edes ole töissä.
Oloneuvoksena ollut suurin piirtein aina.
Olisiko jo irtisanottu :D ?
Tuli mieleen, että mitä firman johtajat mahtavat tuumata siitä, kun työntekijä kertoo lukevansa työaikana nettikirjoituksia, jotka eivät kuulu millään lailla hänen toimenkuvaansa. Lisäksi kertoo sen ihan julkisesti.
Jamppako uskoo taas Jassun juttuihin ja lappaa onnellisena kupuunsa pannukakkuja kermavaahdolla ja vadelmilla höystettynä. On sillä Jassulla keinot uunottaa vanhaa miestä. Jamppaparka, pahin on vasta kyllä edessä.
Jassu on niin tyhmä ettei saa edes autokouluu suoritettuu, kolme kertaa yrittänyt, ei vaan onnistu siltä herneaivolta.
Voisihan tuon viestin lähettäjä onnitella itseään, kun viestinsä tuli julkisuuteen. Onko hänellä tarkoituksena saada 15. minsaa julkisuutta? Aika tökerö teksti... Ja kyllä Jasmin on oikeassa. Kai se täytyy töissä käydä, kun ei vielä toimistoa ole suljettu, vaikka noita töitä varmaan voi etänäkin tehdä?
Höpöhöpö Jasmin sinua taas! Kertoo vain lapsellisuudestasi. Kehää kierrät ja jatka toki!
Ettei vaan olisi viestin takana sama palstariehuja kuin täällä. Hulluthan saa Suomessa riehua keskustelupalstoilla yms.
vapaasti. Suoli24 on hyvä esimerkki "sananvapaudesta" , hullujen kokoontumisajot 24/7. Hullujen pahan olon paskantamispaikka.
Kuka on Jasmin.
On näköjään työpaikka, jossa voi tehdä muutakin kuin hoitaa ainoastaan työasioita.
Työpaikan seinältä puuttuu ilmeisesti kielto:
"Älä hoida yksityisasioitasi työpäivän aikana".
Oireeton voi tartuttaa korona virusta. Tämä ei Jansson pieneen päähän mahdu, vaan pitää rampata puhelinmyyntitöissään. Tärkeämpää olisi jäädä kotiin, jos ajatellaan yleistä turvallisuutta. Yhteiskunnalle on yks hailee puhelinmyyjän duuni. Mutta ei usko ei, avaamattomia säilykkeillä täytetään jääkaappi ja virnuillaan Instassa.
Jassun aivoilla ei näin suuria asioita ymmärretä! Jassulle on tärkeää vain pysyä julkisuudessa keinolla millä hyvänsä. Ei osaa edes hävetä, kun säännöllisin väliajoin paljastaa yksinkertaisuutensa.
Äipän pikku prinsessaa ei saa arvostella! Tuollainen maailmaa nähnyt celebrity model kyllä tietää, miten ja miksi taudit leviää. Järjestään ja siisteydestään kuuluisa, suttujulkkis, on oikein hyvä esimerkki nuoremmilleen. ;)
Jaisulilla menee lujaa :D
Se on kevät......